Tämä on lupaava artikkeli.

Maa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tama artikkeli kasittelee planeettaa. Muita merkityksia on erillisella tasmennyssivulla .

Maa
Kiertoradan ominaisuudet
Keskietaisyys Auringosta 1,4960×10 8 [1]   km
1  AU
Eksentrisyys 0,01671022
Kiertoaika Auringon ympari 365,256 363 004 paivaa [2]
Keskiratanopeus 29,8 [3]  km/s
Inklinaatio 0°
Kuiden lukumaara 1
Fyysiset ominaisuudet
Paivantasaajan halkaisija 12 756,280 [4]  km
Pinta-ala 510 100 000 [5]  km 2
Massa 5,9737×10 24  kg
1 Maan massaa
Keskitiheys 5,517 [4]  g/cm 3
Putoamiskiihtyvyys pinnalla 9,80665 [6]  m/s 2
Pyorahdysaika 23 h 56 min 4,1 s [3]
Akselin kaltevuus 23,44° [3]
Albedo 0,367
Pakonopeus 11,19 [4]  km/s
Pinnan lampotila alin: 185  K eli -88 °C
keski: 287 K eli 14 °C
ylin: 331 K eli 58 °C
Kaasukehan ominaisuudet
Kaasunpaine 1 bar
Koostumus
typpea
happea
argonia
hiilidioksidia
vesihoyrya 		78 %
21 %
0,93 %
0,04 %
0,2 % [7]

Maa eli maapallo tai Tellus ( symboli : 🜨) on aurinkokunnan kolmas planeetta Auringosta lukien. Maan keskietaisyys Auringosta on noin 149,6 miljoonaa kilometria eli noin yksi astronominen yksikko . Maa on aurinkokunnan tihein seka sen viidenneksi suurin planeetta niin lapimitaltaan kuin massaltaankin.

Maa syntyi noin 4,6 miljardia vuotta sitten. Maa on niin sanottu kiviplaneetta , jolla on metalleista muodostunut ydin , kiviaineksesta muodostunut sula vaippa seka kiintea kuori . Maalla on myos ilmakeha , ja Maa on Marsin lisaksi ainoa aurinkokunnan planeetta, jolla esiintyy varmistetusti nestemaista vetta. Maassa esiintyy runsaasti elamaa .

Maalla on yksi suuri pitkaaikainen luonnollinen kiertolainen , Kuu . Se on yksi aurinkokunnan planeettojen luonnollisista kiertolaisista eli kuista suhteellisesti suurin, kun verrataan emoplaneetan kokoon.

Rakenne [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Muoto [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Maan halkaisija paivantasaajan kohdalla on 12 756,280 kilometria ja ymparysmitta 40 075,017 kilometria. [8]

Muodoltaan Maa on navoiltaan litistynyt pallo . Matka Maan keskipisteesta pohjoisnavalle on runsaat 21 kilometria lyhyempi kuin matka paivantasaajalle. Maata voi kuvata melko tarkasti pyorahdysellipsoidina , joka on geometrinen kappale. Hayford-ellipsoidina kuvatun Maan ekvaattorisade on 6 378 388 metria ja litistyssuhde 1/297. GRS-80-ellipsoidina kuvatun Maan ekvaattorisade on 6 378 137 metria ja litistyssuhde 1/298,257. Vapaa valtameren pinta asettuu kuitenkin yhden metrin tarkkuudella geoidiksi kutsutun fysikaalisen pinnan muotoon, joka voi poiketa ellipsoidista jopa 100 metria suuntaan tai toiseen. Suurin kohoutuma sijaitsee Islannin lahistolla ja suurin kuoppa Intian etelapuolella. Maanpinta saattaa poiketa geoidista useita kilometreja. [9]

Maan muoto muuttuu jatkuvasti muun muassa Auringon ja Kuun aiheuttamien vuorovesivoimien vaikutuksesta. Hitaampia muutoksia aiheuttavat muun muassa Fennoskandian maankohoaminen , jaatikoiden sulaminen, mannerlaattojen liikkeet ja Maan vaipan virtaukset. [9]

Kerrokset [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Maan mekaaninen rakenne syvenevassa jarjestyksessa: litosfaari , astenosfaari , mesosfaari ja ydin .

Maa voidaan jakaa kemiallisen koostumuksen mukaan kolmeen kehaan. Uloimpana on kuori , sen alla on vaippa , ja sisimpana on ydin , joka jaetaan viela ulkoytimeen ja sisaytimeen. [10]

Maankuoren paksuus on keskimaarin 40 kilometria. Se muodostaa Maan kokonaistilavuudesta alle prosentin ja massasta 0,4 prosenttia. Kuori sisaltaa kohtalaisen kevyita materiaaleja, kuten piista, alumiinista, kalsiumista, hapesta ja raudasta muodostuneita yhdisteita. [11]

Kuorikerros koostuu paristakymmenesta mannerlaatasta , jotka kelluvat vaippaa raskaamman kiviaineksen paalla. Laatat liikkuvat alituisesti toistensa suhteen, aiheuttaen maanjaristyksia ja tulivuoritoimintaa , lahinna laattojen reunoilla, jossa ne tormaavat tai tyontyvat toisensa alle. [10] Uutta merenpohjaa syntyy paikoissa, joissa laatat liikkuvat erilleen. [12]

Maan vaippa alkaa kuoren alta noin 40 kilometrin syvyydesta ja jatkuu noin 2 900 kilometrin syvyyteen. Se kasittaa maan tilavuudesta 84 prosenttia ja massasta 67 prosenttia. Vaippa koostuu kiinteassa olomuodossa olevasta materiaalista, kuten erilaisista hapen , magnesiumin , raudan ja piin yhdisteista. [11]

Maan ulompi ydin alkaa 2 900 kilometrin syvyydesta ja jatkuu 5 200 kilometrin syvyyteen. Siita alkaa sisempi ydin, joka jatkuu Maan keskipisteeseen 6370 kilometrin syvyyteen. Ydin muodostaa Maan massasta 32 prosenttia ja tilavuudesta 15 prosenttia. Ulompi ydin on sulassa tilassa ja sisempi ydin kiinteassa tilassa, silla siella vallitsee jopa 3,6 miljoonaa kertaa ilmakehan paine. Ydin koostuu paaosin raudasta ja nikkelista . [11]

Maan kuori ja vaipan ylin osa muodostavat kivikehan eli litosfaarin , jonka paksuus on noin 100 kilometria. Sen alapuolella on astenosfaari , joka ulottuu noin 700 kilometrin syvyyteen ja kasittaa osia ylavaipasta ja vaipan vaihettumiskerroksesta. Astenosfaarin alapuolella olevaa vaipan osaa kutsutaan mesosfaariksi . [10]

Vesikeha [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paaartikkeli: Vesikeha

Maapallon pinnasta suuren osan peittaa suolainen merivesi seka makea vesi, jota on jarvissa, joissa, jaatikoissa ja maaperassa. Vesikehaan kuuluu myos ilmakehan vesi. Merivirrat tasoittavat Auringosta tulevaa lampoenergiaa kuljettamalla energiaa paivantasaajalta navoille. Vesikehan ja ilmakehan vuorovaikutuksiin liittyvat jaakausien vuorottelu, veden ja hiilidioksidin kierto seka El Nino -ilmio. [13]

Ilmakeha [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paaartikkeli: Ilmakeha
Ilmakehan kerrokset.

Maata ymparoi ilmakeha , joka koostuu ilmasta ja jakautuu kerroksiin. Ilman tiheys laskee koko ajan ylemmas noustessa. Ilmakeha koostuu keskimaarin 78-prosenttisesti typesta ja 21-prosenttisesti hapesta . Viimeinen yksi prosentti koostuu muista kaasuista kuten argonista (0,9 %) ja hiilidioksidista (0,04 %). [14]

Ilmakehan alin kerros on troposfaari , joka ulottuu napa-alueilla kymmenen ja paivantasaajalla 18 kilometrin korkeuteen. Troposfaarissa tapahtuvat saailmiot , minka johdosta se on maanpaalliselle elamalle tarkein ilmakehan kerros. Troposfaarin alaosissa lampotila on keskimaarin +15 celsiusastetta ja troposfaarin ylaosissa noin ?60 astetta. Troposfaarin ylapuolelta aina 50 kilometrin korkeuteen on stratosfaari . Sen keskivaiheilla sijaitsee maanpintaa ultraviolettisateilylta suojaava otsonikerros . Stratosfaarin ylarajalla lampotila on noin ?10 astetta. Stratosfaarin ylapuolella mesosfaarissa lampotila laskee aina ?90 asteeseen. Mesosfaarin ylapuolella on termosfaari , joka paattyy noin 500 kilometrin korkeudessa eksosfaariin , joka on jo lahes tyhjio . Stratosfaarin ja eksosfaarin valisessa ionosfaarissa esiintyy revontulia . [14]

Maan pinnalta katsottuna ilmakeha ( taivas ) on paivasaikaan selkealla saalla yleensa sininen. Vari johtuu Auringon sateilyn sironnasta ilmakehassa, ja eniten siroavat siniselta nayttavat valon lyhyet aallonpituudet. Auringon laskiessa sen valo kulkee pidemman matkan ilmakehan lapi kuin paivalla, minka seurauksena sininen siroaa pois ja taivas muuttuu punaiseksi, oranssiksi ja keltaiseksi. Ilman sirontaa taivas olisi musta. [15]

Rata ja pyoriminen [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Auringon sijainti taivaalla riippuu Maan akselin kaltevuudesta ja Maan nopeuden vaihtelusta radallaan Auringon ympari. Analemma on kayra, joka kuvaa Auringon sijainnit eri paivina samaan kellonaikaan. Kuva New Jerseyn iltapaivataivaalta. [16] . [17]

Maa etenee kiertoradallaan Auringon ympari 30,5 kilometrin sekuntinopeudella (109 800 kilometria tunnissa) lahes ympyranmuotoista ellipsirataa pitkin. Liikkeesta Auringon ympari yhdessa kallistuskulman suhteesta Aurinkoon syntyy vuodenaikojen vaihtelu. Samalla Maa pyorii oman akselinsa ympari, mista seuraa vuorokaudenaikojen vaihtelu. Pyorimista hidastaa jatkuvasti vuorovesi-ilmio , minka vuoksi vuorokausi pitenee hitaasti. Epasaannollisesti Maan pyorimista hidastavat muun muassa saailmiot, merenpinnan korkeusvaihtelut, Maan vaipan konvektiovirtaukset , laattojen liike, sisaiset kitkavoimat, sahkoiset voimat ja eroosio . [18]

Maan kiertoaika Auringon ympari ymparoivien tahtien suhteen eli sideerinen vuosi on 365,2564 vuorokautta (365 vuorokautta, 6 tuntia , 9 minuuttia ja 9,76 sekuntia ). [2] [4] Maa on lahinna Aurinkoa tammikuun alussa, kun pohjoisella pallonpuoliskolla on talvi [19] , ja vastaavasti kauimpana heinakuun alussa, kun pohjoisella pallonpuoliskolla on kesa . Esimerkiksi vuonna 2020 apheli ajoittuu heinakuun 4. paivaan kello 14.34 Suomen aikaa. [20]

Maan pyorahdysaika oman akselinsa ympari ja myos tahtien suhteen on yksi tahtivuorokausi eli 23 tuntia 56 minuuttia 4,1 sekuntia. Koska Maa ehtii jo yhden vuorokauden aikana kulkea jonkin matkaa pitkin kaarevaa rataa Auringon ympari, kestaa noin 4 minuuttia kauemmin eli 24 tuntia ( aurinkovuorokausi ) ennen kuin sama maapallon pituuspiiri on kaantyneena kohti Aurinkoa. Eron seurauksena vuodessa on tahtivuorokausia yksi enemman kuin aurinkovuorokausia, ja myos tahtien nousuajat siirtyvat joka vuorokausi nelja minuuttia aikaisemmiksi. [21]

Maan pyorimisesta oman akselinsa ympari aiheutuva kehanopeus on suurin paivantasaajalla, noin 1 670 kilometria tunnissa. [22]

Maa pyorii kallellaan ratatasoonsa nahden.

Maan pyorimisakseli on noin 23,5 astetta vinossa Maan ratatasoon nahden. Akseli tekee noin 25 700 vuoden jaksossa vaappuvan hyrran tapaista prekessio­liiketta tahtien suhteen. Talla hetkella akseli osoittaa lahelle Pohjantahtea . Auringon ja Kuun vaikutuksesta akseli kuitenkin kiertyy hitaasti, ja esimerkiksi 12 000 vuoden kuluttua pohjoinen taivaannapa sijaitsee Vegan lahistolla. Tahan liikkeeseen liittyy jaksoltaan lyhyempi ja laajuudeltaan pienempi nutaatioliike . Kaiken kaikkiaan pyorimisakselin kaltevuus vaihtelee 21,9?24,3 asteen valilla. [23] [18] Lisaksi Maan pyorimisakselin paiden eli pohjoisnavan ja etelanavan asema maankuoreen vaihtelee alle 10 metrin sateella. Tama liike aiheutuu ilma- ja vesimassojen liikkeista seka maanjaristyksiin liittyvista kiviaineksen siirtymisista. [18]

Magneettikentta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Maan magnetosfaari eli magneettikentan vaikutusalue (kuvassa oikealla) on pisaranmuotoinen. Se ohjaa aurinkotuulen Maan ohi.
Paaartikkeli: Maan magneettikentta

Maalla on magneettikentta, joka aiheutuu ytimen nestemaisen ulko-osan virtauksissa ja pyorteissa liikkuvista sahkovarauksista. Magneettikentta on dipolikentta, mutta mukana on myos multipolikenttia . Naiden lisaksi yksi prosentti on ulkosyntyista, lahinna Auringon aiheuttamaa kenttaa. Maan magneettikentta on muuttuvainen ja vaihtaa napaisuuttaan keskimaarin kolme kertaa miljoonassa vuodessa. Maan magneettikentta suojaa Maata aurinkotuulta vastaan ja ohjaa Auringosta tulevia hiukkasia napa-alueille, missa ne aiheuttavat revontulia . [24]

Ilmasto [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Maan ilmasto vaihtelee eri paikoissa, ja maapallo jaetaan useaan ilmastovyohykkeeseen . Ilmastolliset tekijat, kuten lampotila ja sademaara, aiheuttavat eroja eri alueiden kasvillisuudessa, mika perusteella maapallo jaetaan myos kasvillisuusvyohykkeisiin . [25]

Auringonvalon tulokulma on tarkeimpia ilmastoon vaikuttavia tekijoita. Matalilla leveysasteilla tropiikissa lahella paivantasaajaa Aurinko paistaa joka paiva korkealta, minka johdosta ilmasto on kuuma ja vuodenaikojen valiset lampotilaerot pienia. Napa-alueilla Aurinko paistaa matalalta tai on talvisin kokonaan piilossa, mika viilentaa ilmastoa. Lauhkeilla alueilla paivantasaajan ja napaseutujen valissa on tyypillisesti nelja vuodenaikaa. [26]

Tuulet tuovat kosteutta maalle. Pasaatituulet kohtaavat tropiikissa ja aiheuttavat ukkosilmoja, kosteutta ja monsuuneja . Pasaatituulten pohjois- ja etelapuolella noin 30. leveysasteen kohdalla on vain vahan tuulta, minka johdosta valtamerilta ei tule mantereille paljon kosteutta. Lisaksi kuivaa ilmaa laskeutuu maanpinnalle lammeten samalla. Taman johdosta maapallon suurimmat aavikkoalueet sijaitsevat nailla leveysasteilla. [26]

Vuoristot pakottavat tuulen nousemaan ylospain. Ilma viilenee kohotessaan, jolloin kosteus tiivistyy pilviksi ja sateiksi. Tuulen puolelle vuoria syntyy kostea ilmasto ja toisella puolelle kuiva. [26]

Valtameret tuottavat kosteutta, joka synnyttaa sademyrskyja. Valtameret myos tasaavat rannikkoseutujen lampotiloja. [26]

Elama [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Lahes kaikkialla Maassa ilmakehasta aina viiden kilometrin syvyyteen maan alla esiintyy elamaa . Elama on maapallolla sopeutunut hyvin erilaisiin olosuhteisiin. [27] Maapallolla elaa arvioiden mukaan yli 400 000 kasvilajia ja jopa 30?100 miljoonaa elainlajia. [28] Ihmisten maaran arvioidaan ylittaneen kahdeksan miljardia vuonna 2022. [29]

Tamankaltaisen elaman esiintymisen Maassa ovat mahdollistaneet Maan olosuhteet, jotka ovat monella tavalla hyodyllisia elamalle. Tarkeimpia niista ovat planeetan sijainti elinkelpoisella vyohykkeella sopivalla etaisyydella tahdestaan ja galaksinsa keskustasta, sopiva koko, nestemainen vesi, ytimen ja vaipan rakenne seka laattatektoniikka. Lisaksi hapellinen ilmakeha teki mahdolliseksi monisoluisen elaman synnyn, ja kuiva maa ja lajien kehitysta edistavat tarpeeksi haasteelliset olosuhteet tekivat mahdolliseksi teknisen sivilisaation syntymisen. [30]

Kiertolaiset [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Maalla on yksi pysyva kiertolainen, Kuu . Maata lahestynyt asteroidi voi joskus hyvin harvoin jaada valiaikaisesti Maata kiertavalle radalle . [31] Naita kappaleita on arviolta keskimaarin yksi kerrallaan, ja niita on vaikea havaita niiden pienuuden vuoksi. [32]

Maapalloa kiersi kesakuussa 2019 noin 2 000 ihmisen tekemaa satelliittia . [33] Erikokoisia avaruusromukappaleita kiertoradalla on miljoonittain. [34]

Historia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Maan ajanjaksot.
Paaartikkeli: Maan historia

Maa alkoi syntya 4,7 miljardia vuotta sitten, kun Auringon syntyessa ylijaaneesta materiaalista syntyneet planetesimaalit alkoivat vetaa puoleensa hiukkasia ymparoivasta avaruudesta ja muodostaa planeettoja. [35] Maapallo syntyi 4,7 miljardia vuotta sitten ja se kasvoi kokoa ympariltaan avaruudesta vetamistaan hiukkasista. [36] Hadeenisen kauden alussa noin 4,6 miljardia vuotta sitten Maa oli avaruudesta tulevien kappaleiden jatkuvassa pommituksessa. Noin 4,5 miljardia vuotta sitten arvellaan Marsin kokoisen kappaleen tormanneen Maahan. Kiertoradalle irronneesta materiaalista syntyi Kuu , ja samalla maapallon akseli kaantyi 23 asteen inklinaatiokulmaan. Tormayksen arvellaan sulattaneen Maan 30?65-prosenttisesti, ja Maan pinnalla oli satojen kilometrien paksuinen magmameri jonka lampotila oli jopa noin 2 700 astetta. [37]

Muutaman sadan miljoonan tai ehka jopa miljardin vuoden kuluttua Maan synnysta sen sisaosat olivat niin kuumia, etta rauta alkoi sulaa ja valua kohti maan keskiosia. Nain Maasta tuli kerroksellinen planeetta, jossa on sisaydin , ulkoydin , vaippa ja kuori , jonka muodostavat kevyimmat yhdisteet. [35] Vanhimmat merkit maankuoresta loytyvat lahes neljan miljardin vuoden takaa. [38] Noin 3,8 miljardia vuotta sitten alkoi maankuoresta muodostua protomantereita , nykyisten mannerten edeltajia. [38] Maassa on ollut kolme niin sanottua supermannerta : Pangea (500 miljoonaa vuotta sitten), Rodinia (1 000 miljoonaa vuotta sitten) ja Columbia (1,9 miljardia vuotta sitten). [39]

Tulivuorista maan pinnalle purkautuneesta laavasta vapautui vetya ja happea, jotka muodostivat yhdessa muiden kaasujen kanssa vesihoyrya, synnyttaen alkuilmakehan. Kun maapallo jaahtyi, vesihoyry tiivistyi vedeksi ja satoi Maahan. Vesi keraantyi altaisiin, jolloin syntyivat ensimmaiset valtameret . [35]

Maapallon ilmasto on vaihdellut koko maapallon olemassaolon ajan. Nelja miljardia vuotta sitten ilmakehan koostumus poikkesi huomattavasti nykyisesta, silla hiilidioksidi oli toiseksi yleisin kaasu. Kasvihuoneilmion ansiosta maapallon pintalampotila olikin tuolloin korkea. Kun hiilidioksidin maara vaheni happea tuottavien elainten yleistymisen myota, maapallon ilmasto kylmeni runsaat kaksi miljardia vuotta sitten jaatikkovaiheeseen. Ensimmaisen jaatikoitymisen loputtua elaman kehitys jatkui jalleen lampimissa oloissa. Viimeisten 50 miljoonan vuoden aikana maapallon ilmasto on jalleen kylmentynyt. Nykyisin maapallolla eletaan jaakausien valista aikaa , ja seuraavan jaakauden huippu tullee muutaman kymmenen tuhannen vuoden kuluttua. [40]

Elama syntyi maapallolle noin 3,5 miljardia vuotta sitten, vaikka varhaisimpien elonmerkkien on arveltu olevan jopa 3,7?4,2 miljardin vuoden takaa [41] . Aluksi elamaa oli vain veden alla. [42] 800 miljoonaa vuotta sitten kehittyivat ensimmaiset alkuelaimet , jotka kayttivat ravintonaan muita elioita. Ne kehittyivat 120 miljoonan vuoden kuluessa monimutkaisiksi ja monisoluisiksi elaimiksi. Selkarangattomien elainten perusryhmat ilmestyivat proterotsooisen kauden lopulla ja paleotsooisen kauden alussa noin 540 miljoonaa vuotta sitten. Ensimmaiset maakasvit kehittyivat noin 450 miljoonaa vuotta sitten. Sammakkoelaimia alkoi nousta maalle devonikaudella . Triaskaudella 245?200 miljoonaa vuotta sitten ilmestyivat nisakkaat , sisiliskot , dinosaurukset , kilpikonnat ja krokotiilit . Dinosaurusten valtakausi kesti 160 miljoonaa vuotta. [43] Kadelliset kehittyivat viimeistaan 75 miljoonaa vuotta sitten. Varhaisin ihmisten kehityshaaraan kuulunut kadellisten muoto tunnetaan noin viiden miljoonan vuoden takaa. Nykyihminen kehittyi Afrikassa yli 100 000 vuotta sitten. [36]

Katso myos: Maapallon tulevaisuus

Katso myos [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  • Ahvenisto, Ursula & Boren, Esa & Hjelt, Sven-Erik & Karjalainen, Tuija & Sirvio, Jarmo:  Geofysiikka: tunne maapallosi . WSOY, 2004. ISBN 951-0-26113-0 .
  • Kakkuri, Juhani:  Muuttuva Maa . WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-32275-8 .
  • Karttunen, Hannu et al.:  Tahtitieteen perusteet . Ursan julkaisuja 72. Tahtitieteellinen yhdistys Ursa, 2000. ISSN 0357-7937, ISBN 952-5329-01-1 .
  • Lehto, Kirsi:  Astrobiologia: Elaman edellytyksia etsimassa . Ursa, 2019. ISBN 978-952-5985-66-5 .
  • Oja, Heikki:  Aikakirja 2007 . Helsinki: Helsingin yliopiston almanakkatoimisto, 2007. ISBN 952-10-3221-9 . Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 22.4.2010). ( Arkistoitu ? Internet Archive)
  • Seppanen, Raimo & Kervinen, Matti &, Parkkila, Irma & Karkela, Lea & Merilainen, Pekka:  Maol - Taulukot . Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry ja Otava, 2005. ISBN 951-1-20607-9 .

Viitteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  1. ↑ Earth Fact Sheet NASA. Viitattu 4.9.2012. (englanniksi)
  2. ↑ a b Useful Constants hpiers.obspm.fr . Viitattu 17.6.2009. (englanniksi)
  3. ↑ a b c Ursan tiedot Maasta URSA. Viitattu 16.6.2009.
  4. ↑ a b c d Seppanen et al. 2005, s. 112.
  5. ↑ Otavan iso Fokus, 4. osa (Kr-Mn), art. Maa, Otava 1973, ISBN 951-1-01070-0
  6. ↑ Taylor, Barry N. (editor): ”Appendix 1. Decisions of the CGPM and the CIPM: 2.2 Mass”,  The International System of Units (SI) , s. 29. SI-jarjestelman mukainen normaaliputoamiskiihtyvyys Maan pinnalla.. National Institute of Standards and Technology : Technology Administration, U.S. Department of Commerce, 2001. Arkistoitu 29.12.2009 (viitattu 15.11.2020). (englanniksi)
  7. ↑ Tett, Paul: Enviroment ? Gaia 2.9.2003. School of Life Sciences, Napier University. Arkistoitu 26.10.2011. Viitattu 17.6.2009. (englanniksi)
  8. ↑ Niels Halfdan Hansen: Kuinka pitka maailmanymparimatka on? Tieteen Kuvalehti . 8.9.2021. Viitattu 5.9.2022.
  9. ↑ a b Poutanen, Markku (toim.):  Maan muoto , s. 162?164. Ursa, 2003. ISBN 952-5329-29-1 .
  10. ↑ a b c Turunen, Mikko: Maan rakenne Geologia.fi . Viitattu 17.5.2019.
  11. ↑ a b c Brozinski, Ari: Ydin, vaippa ja kuori Geologia.fi . Viitattu 17.5.2019.
  12. ↑ Kristiina Kuisma: Tutkijat onnistuivat saamaan ensimmaiset kuvat paikasta, jota on ”pahamaineisen” vaikea tutkia ? Nain mannerlaatat liukuvat erilleen Atlantin alla Tekniikan Maailma . 27.3.2019. Viitattu 6.10.2020.
  13. ↑ Geofysiikka: tunne maapallosi 2004, s. 59.
  14. ↑ a b Kakkuri 2007, s. 37?40.
  15. ↑ Jokela, Aleksi: Miksi taivas on sininen? Saan takaa blogi ? Foreca . 19.8.2015. Viitattu 15.11.2020.
  16. ↑ Robinson, Andrew:  Mittaamisen historia , s. 146?147. Suomentanut Ketola, Veli-Pekka. Multikustannus, 2008. ISBN 978-952-468-187-2 .
  17. ↑ Viewing and Understanding the Analemma Stanford SOLAR Center. Viitattu 26.8.2020. (englanniksi)
  18. ↑ a b c Geofysiikka: tunne maapallosi 2004, s. 24?27.
  19. ↑ Maan rata Astro.utu.fi
  20. ↑ Perihelion, Aphelion and the Solstices . (Taulukossa paivat ja kellonajat Helsingin mukaan)
  21. ↑ Tahtiaika Ursa. Viitattu 9.6.2020.
  22. ↑ Odenwald, Sten: What is the speed of the Earth's rotation? Nasa Education Center . Arkistoitu 18.1.2017. Viitattu 15.11.2020. (englanniksi)
  23. ↑ Otavan iso Fokus, 5. osa (Mo-Qv) . artikkeli Presessio . Otava, 1973. ISBN 951-1-00388-7 .
  24. ↑ Kakkuri 2007, s. 46?50.
  25. ↑ Luonnonmaantiede 15.2.2017. Yle. Viitattu 15.11.2020.
  26. ↑ a b c d Climate National Geographic . Viitattu 2.4.2018. (englanniksi)
  27. ↑ Lehto 2019, s. 162?171.
  28. ↑ Hokkanen, Heikki: Miksi maapallo on vihrea? Heinakuu 2008. Helsingin yliopisto. Arkistoitu 14.3.2012. Viitattu 18.8.2010.
  29. ↑ YK: Maailmassa nyt yli kahdeksan miljardia ihmista ? kaikille ei riita resursseja hyvaan elamaan 15.11.2022. Yle uutiset. Viitattu 15.11.2022.
  30. ↑ Lehto 2019, s. 212?213.
  31. ↑ Michelle Starr: Earth Seems to Have Captured an Additional Moon, And We Didn't Notice For 3 Years Science Alert . 27.2.2020. Viitattu 28.2.2020. (englanniksi)
  32. ↑ Brandon Specktor: Possible new 'minimoon' discovered orbiting Earth LiveScience . 26.2.2020. Viitattu 28.2.2020. (englanniksi)
  33. ↑ Ryan-Mosley, Tate & Winick, Erin & Kakaes, Konstantin: The number of satellites orbiting Earth could quintuple in the next decade MIT Technology Review . 26.6.2019. Viitattu 28.2.2020. (englanniksi)
  34. ↑ Orbital Objects National Geographic . Viitattu 28.2.2020. (englanniksi)
  35. ↑ a b c Turunen, Mikko: Maan kehitys pahkinankuoressa Geologia.fi. Arkistoitu 3.1.2014. Viitattu 24.10.2014.
  36. ↑ a b Turunen, Mikko: Elaman synty ja kehitys Geologia.fi . 23.4.2018. Viitattu 15.11.2020.
  37. ↑ Brozinski, Ari: Nuori Maa 23.4.2018. Geologia.fi. Viitattu 15.11.2020.
  38. ↑ a b Brozinski, Ari: Differentaatio 23.4.2018. Geologia.fi. Viitattu 24.10.2014.
  39. ↑ Brozinski, Ari: Maan supermantereet 23.4.2018. Geologia.fi. Viitattu 24.10.2014.
  40. ↑ Maapallon ilmastohistoria Ilmasto-opas . Ilmatieteen laitos. Arkistoitu 14.1.2018. Viitattu 24.10.2014.
  41. ↑ Kanadasta loytyi maailman vanhimmat elaman merkit Tiede . 2.3.2017. Viitattu 3.3.2017.
  42. ↑ Turunen, Mikko: Geologia ja aika 9.7.2018. Geologia.fi. Viitattu 24.10.2014.
  43. ↑ Martin, Penny (paatoimittaja):  Geographica: Suuri maailmankartasto , s. 34?35. Konemann, 2000 (alkuteos 1999). ISBN 3-8290-2481-9 .

Kirjallisuutta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  • Kakkuri, Juhani:  Planeetta Maa . Helsinki: Ursa, 1991. ISBN 951-9269-56-8 .
  • Krauss, Lawrence M.:  Atomi: Matka maailmankaikkeuden alusta elaman syntyyn ja siita edelleen . (Alkuteos: Atom: An Odyssey from the Big Bang to Life on Earth...and Beyond, 2001.). Suomentanut Juha Pietilainen. Helsinki: Terra Cognita, 2002. ISBN 952-5202-51-8 .
  • Redfern, Martin:  Kiehtova maapallo . (Alkuteos The Kingfisher book of planet earth). Suomentanut Anne Petainen. Helsinki Media, 2000. ISBN 951-32-1036-7 (sid.).

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Wikibooks
Wikibooks
Aurinkokunta
AurinkoMerkuriusVenusKuuMaaMarsin kuutMarsCeresAsteroidivyöhykeJupiterJupiterin kuutSaturnusSaturnuksen kuutUranusUranuksen kuutNeptunuksen kuutNeptunusPluton kuutPlutoHaumean kuutHaumeaMakemakeKuiperin vyöhykeErisDysnomiaHajanainen kiekkoOortin pilvi
Aurinko  · Merkurius  · Venus  · Maa  · Mars  · Ceres  · Jupiter  · Saturnus  · Uranus  · Neptunus  · Pluto  · Haumea  · Makemake  · Eris
Kuut

Maan  · Marsin  · Jupiterin  · Saturnuksen  · Uranuksen  · Neptunuksen  · Pluton  · Haumean  · Makemaken  · Eriksen  · Pikkuplaneettojen

Renkaat

Jupiterin  · Saturnuksen ( Rhean )  · Chariklon  · Uranuksen  · Neptunuksen

Pienkappaleet

Meteoroidit  · Pikkuplaneetat  · Asteroidit  · NEA:t  · Asteroidivyohyke  · Troijalaiset  · Kentaurit  · Damocloidit  · Transneptuniset kohteet  · Kuiperin vyohyke  · Hajanainen kiekko  · Hillsin pilvi  · Oortin pilvi  · Komeetat

 

Noudettu kohteesta ” https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Maa&oldid=22346539 ”