Mannerliikunnot

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Wegenerin kirjassaan kayttama kuva

Mannerliikunnot tarkoittavat mantereiden liikkumista toisiinsa nahden laattatektoniikan vaikutuksesta. Teoriaa, jonka mukaan mantereet ovat ajautuneet vuosimiljoonien kuluessa maan sisalla tapahtuvien magmavirtausten (laavavirtausten) takia, pidettiin mullistavana 1900-luvun alkupuolella, ja se heratti alussa vastustusta. Nykyaan mannerliikuntateoriaa pidetaan todistettuna.

Teorian mannerliikunnoista esitti Alfred Wegener vuonna 1915 kirjassaan Die Entstehung der Kontinente und Ozeane ( Mannerten ja valtamerten alkupera ). Teorian mukaan Etela-Amerikka ja Afrikka olisivat olleet joskus liittyneina toisiinsa ja myohemmin erkaantuneet. Idea perustui alun perin huomioon Etela-Amerikan ja Afrikan mantereen vastakkaisten rannikkoviivojen samankaltaisuudesta kartalla. Wegener ei ollut ensimmainen, joka oli huomannut taman, mutta han oli ensimmainen, joka esitti myos paleontologisia , paleotopografisia ja paleoklimatologisia todisteita teorialleen.

Laattatektoniikka [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kolmentyyppisia laattojen rajoja
Paaartikkeli: Laattatektoniikka

Mannerliikunnot selitetaan laattatektoniikka -teorialla: maan kiintea kuori koostuu litosfaarilaatoista , jotka kelluvat jahmeasta, sitkaasta materiaalista koostuvassa astenosfaarissa. Jahmean astenosfaarin hitaat virtaukset saavat litosfaarilaatat liikkeeseen.

Mannerliikuntojen voimanlahteena on maan sisustaa lammittava radioaktiivinen hajoaminen . Lampoa muuttavat liike-energiaksi lampotilaeroista johtuvat konvektiovirrat , joista on esitetty yksikerrosteoria ja kaksikerrosteoria, joiden ero on siina, millainen epajatkuvuuskerros on 670 km syvyydessa. [1] 1990-luvulle asti ajateltiin etta liikkeen paaasiallinen syy on konvektio keskiselanteiden kohdalla, missa syntyva uusi kuori tyontaa laattoja erilleen. Myohemmin on annettu yha tarkeampi rooli saumakohdille, joissa reunat painuvat toisensa alle ja vetavat laattaa kohti saumaa. [2]

Laatat voivat liikkua toisistaan poispain, toisiaan kohti tai sivuttain toisiinsa nahden. [3]

Erkaantumisvyohykkeella laatat liikkuvat toisistaan poispain ja syntyy uutta maankuorta. Tyypillisia erkaantumisvyohykkeita ovat valtamerten keskiselanteet . Ita-Afrikan hautavajoamajarjestelman Afrikan mantereen osassa on maalla sijaitseva erkaantumisvyohyke. [3]

Subduktiovyohykkeella ( alityontovyohyke ) merellinen laattaa painuu toisen laatan alle. Subduktiovyohykkeella voi hyvinkin syvalla tapahtua maanjaristyksia ennen kuin merellinen laatta sulaa magmaksi.

Kahden mantereisen laatan tormatessa kevyet mantereiset kivilajit nousevat usein mieluummin ylos- kuin alaspain. Himalajan vuoristo on seurausta Intian laatan jatkuvasta tyontymisesta Euraasian laatan reunan alle ja Euraasian laatan nousemisesta taman takia. [3]

Laatat, jotka eivat liiku toisiaan kohti tai pois, voivat liukua eri suuntiin tai samaan suuntaan eri nopeuksilla. Laattojen epatasaiset reunat voivat juuttuvat toisiinsa. Naiden jumiutumien pusertuessa irti toisistaan syntyy sivuuttamisvyohykkeella maanjaristyksia, esimerkkina San Andreasin transformisiirros . [3]

Mannerten liikkeen mittaaminen [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Muinaisia mannerliikuntoja on saatu selville tutkimalla eri alueiden vuosimiljoonien takaista magnetismia, paleomagnetismia . Mannerliikuntoja on pystytty mittaamaan myos tarkoilla nykyisilla paikannusmenetelmilla. [3]

Geodeettiset nykymenetelmat, kuten GPS -paikannus, pitkakanta-interferometria ( VLBI ) ja Satelliitti-laser , mahdollistavat geodeettisten havaintoasemien tarkan paikannuksen maailmanlaajuisessa vertausjarjestelmassa. Saavutettava tarkkuus on cm-luokkaa. Naiden mittausten avulla, joita on tehty jo 1970-luvulta saakka, on mannerten liike voitu havaita varsin tarkasti. Saadut eri mannerlaattojen keskinaiset liikenopeudet ja -radat sopivat erinomaisesti yhteen paleomagnetismin tutkimuksesta saatujen tietojen kanssa. [3]

Mannerlaatat ja niiden liikkeet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Laattatektoniikkakartta
Punaiset mutkittelevat viivat ovat keskiselanteiden keskikohtia, laattojen rajoja. Punaiset pisteet ovat tulivuoria . Siniset rintamat ovat laattojen painumisalueita, subduktioita. Mustat suorat viivat esim. keskiselanteilla ovat siirroksia. Oranssit ovat hautavajoamia.

Maapallolla on nykyisin kuusi suurta laattaa: Tyynenmeren , Euraasian , Antarktiksen , Indo-Australian , Amerikan ja Afrikan laatat. [4] Intia ja Australia ja Etela- ja Pohjois-Amerikka lasketaan joskus eri laatoiksi. Naiden lisaksi on kuusi melko suurta laattaa ( Arabia , Filippiinienmeri , Juan de Fuca , Karibia , Kookossaari , Nazca ) seka 38 pienempaa laattaa. [5]

Mannerlaattojen liike on nopeinta Paasiaissaarten lahella, noin 15 cm vuodessa, ja hitainta Arktisessa selanteessa, alle 2,5 cm vuodessa. [3]

Teorian historiaa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Antonio Snider Pellegrinin 1800-luvulla esittama ajatus Atlantin avautumisesta.

Abraham Ortelius huomasi jo vuonna 1596, miten Etela-Amerikan itarannikko ja Afrikan lansirannikko sopivat toisiinsa kuin palapelin palat, ja arveli niiden revenneen toisistaan maanjaristysten ja tulvien takia. 1700-luvulle asti uskottiin yleisesti, etta maapallon muodot muuttuivat rajujen raamatullisten tapahtumien kuten vedenpaisumusten kautta. [6]

Saksalainen meteorologi ja geofyysikko Alfred Wegener esitti 1912 mannerliikuntoteoriansa [6] Saksan geologien liitolle. Han vaitti, etta kaikki mantereet olisivat syntyneet yhden suurmantereen, Pangean hajottua. Taydellisemmin Wegener esitteli teoriaansa vuonna 1915 julkistamassaan kirjassa, jonka nimi oli Die Entstehung der Kontinente und Ozeane , suomeksi Mannerten ja valtamerten alkupera .

Teorian saamasta laajasta vastustuksesta huolimatta jotkut geologit tukivat Wegenerin ajatusta. Eras Wegenerin ajatusten varhaisia tukijoita oli etelaafrikkalainen geologi Alexander du Toit , joka toi 1930-luvulla ajatuksen kahdesta alkumantereesta, Lauraasiasta ja Gondwanasta . Myohemmin todettiinkin, etta Pangea hajosi ensin Lauraasiaksi ja Gondwanaksi. [6]

Myos brittilainen geologi Arthur Holmes tuki Wegenerin ajatuksia. Han esitti aivan oikein 1928, etta Maan vaipan virtaukset olisivat mantereita siirteleva voima. Hanen mielestaan mantereet liikkuivat syvemmalla olevien virtausten takia, mika on aivan oikein. Wegenerin ajatuksia tuki kivikerrostumien seka muinaisten elaimistojen ja kasvistojen samankaltaisuus suunnilleen samoilla leveysasteilla esimerkiksi Etela-Amerikassa ja Afrikassa. Eras naista oli permikautinen Glossopteris -kasvillisuus.

Vuonna 1947 seismologit huomasivat Atlantin pohjan sedimenttikerroksen olevan huomattavan ohut. 1950-luvulla useat tutkimusryhmat loysivat Atlantin keski­selanteen . [7]

1950-luvulta alkaen monet tutkijat tutkivat merenpohjan leviamista ja maan magneetti­kentan napaisuuden kaannoksia. Kun todettiin saman magnetismin alueiden olevan Atlantin keskiselanteen suuntaisia samanikaisia vyohykkeita, merenpohjan leviamiselle oli saatu vahvistus. [8] Muun muassa merenpohjan ianmaarityksilla ja lasermittauksillakin on todettu Atlantin leveneminen. Seismologit loysivat merenpohjan viereisten vuorijonojen alla olevat maanjaristysvyohykkeet, jotka on tulkittavissa mannerten alle painuviksi merenpohjalaatoiksi.

Kanadalainen geofyysikko John Tuzo Wilson esitteli laattatektonisen teoriansa vuonna 1965. [4]

Mantereita Maan historiassa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Noin 1 000–750 miljoonaa vuotta sitten oli maapallolla jattilaismanner Rodinia . Se hajosi useaan osaan, ja osista syntyi 300–180 miljoonaa vuotta sitten uusi jattilaismanner, Pangaia . [9] Naiden kahden valissa saattoi olla kolmannenkin jattilaismantereen, Pannotian aika. [10]

Pangaia muutti maapallon ilmaston kylmaksi ilmastoksi laajoine aavikkoineen ja ainakin paikallisine monsuunipiirteineen. Pangaia (Pangae) hajosi vuosimiljoonien kuluessa Lauraasiaksi ja Gondwanamaaksi , jotka olivat olemassa dinosaurusten aikaan mesotsooisella maailmankaudella .

Lauraasia kasitti Pohjois-Amerikan ja suurimman osan Euraasiaa , Gondwanamaa vuorostaan Afrikan , Etela-Amerikan , Intian , Australian ja Etela­mantereen . Gondwanan ja Lauraasian valissa oli Tethysmeri , nykyisen Valimeren edeltaja. Nama kaksi suurmannerta hajosivat nykyisiksi mantereiksi viimeistaan kenotsooisen maailmankauden keskivaiheille mennessa. [9]

Viimeisen sadan miljoonan vuoden kuluessa on tapahtunut mm. Amerikan ja Euroopan ajautuminen irti toisistaan, Intian tormaaminen Aasiaan ja Etelamantereen vaeltaminen Etelanavalle.

Nykyinen maapallon kartta alkoi muotoutua keno­tsooisella maailmankaudella viimeisen 60 miljoonan vuoden kuluessa.

Yhdysvaltalaisen professori John Rogersin mukaan ensimmainen manner syntyi 3 miljardia vuotta sitten, ja han on antanut sille nimen Ur . Taman jalkeen syntyivat Arctica ja sitten Baltica ja Atlantia puolen miljardin vuoden valein. Niiden kolmen liittymisesta Antarktikaan syntyi Nena , ja sen ja Urin liittyessa muodostui sitten Rodinia . [11] Nain vanhoista mantereista on muitakin teorioita. [10]

Katso myos [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  1. ↑ Rob Butler: Mantle convection 2001. School of Earth Sciences, University of Leeds. Viitattu 7.11.2012.
  2. ↑ Some unasnwered questions This Dynamic Earth . 24.5.2012. USGS. Viitattu 7.11.2012. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g Understanding Plate Motions This Dynamic Earth . 24.5.2012. USGS. Viitattu 7.11.2012. (englanniksi)
  4. ↑ a b Ari Brozinski: Laattatektoniikka geologia.fi . Viitattu 6.11.2012.
  5. ↑ Peter Bird: An updated digital model of plate boundaries  (Geochemistry Geophysics Geosystems, 4(3), 1027) peterbird.name . 2003. doi : 10.1029/2001GC000252 . Viitattu 7.11.2012. (englanniksi)
  6. ↑ a b c Historical Perspective This Dynamic Earth . 24.5.2012. USGS. Viitattu 7.11.2012. (englanniksi)
  7. ↑ Developing the Theory USGS. Viitattu 22.2.2013.
  8. ↑ Magnetic striping and polar reversals Dynamic Earth . USGS. Viitattu 21.2.2013.
  9. ↑ a b Historical perspective USGS. Viitattu 7.11.2012.
  10. ↑ a b A history of supercontinents on planet Earth IO9 . Viitattu 7.11.2012.
  11. ↑ In the beginning, there was Ur Endeavors . 1997. Viitattu 7.11.2012.
Noudettu kohteesta ” https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Mannerliikunnot&oldid=22141128 ”