Toukokuu
on
gregoriaanisessa
ja
juliaanisessa kalenterissa
vuoden viides
kuukausi
.
[2]
Suomessa sen kasitetaan yleensa olevan
kevaan
viimeinen kuukausi.
[3]
Siina on 31 paivaa.
[4]
Toukokuuta edeltaa
huhtikuu
ja
kesakuu
tulee toukokuun jalkeen. Toukokuu on saanut suomenkielisen nimensa siita, etta silloin tehdaan toukotyot eli
viljan
kylvo ja sen valmistelut,
kynto
ja
aestys
.
Toukokuussa touot tehdaan
.
[5]
[6]
Monissa maissa vietetaan toukokuun ensimmaisena paivana
vappua
[7]
ja toisena sunnuntaina
aitienpaivaa
.
[8]
Suomessa ne ovat
liputuspaivia
samoin kuin
Snellmanin paiva
12. toukokuuta ja
kaatuneiden muistopaiva
toukokuun kolmantena sunnuntaina. Myos
helatorstai
on useimmiten toukokuussa, samoin
helluntai
, jos helatorstai on viimeistaan
21. toukokuuta
. Toukokuun latinankielinen nimi
Maius
tulee siita, etta kuukausi oli omistettu kreikkalaisten jumalattarelle Maialle, jonka sanotaan olleen roomalaisten
Bona Dean
, eli hedelmallisyyden jumalattaren, esikuvana. Bona Dean juhlaa vietettiin toukokuussa ja joulukuussa.
[9]
Toukokuun keskilampotilat vaihtelevat eri puolilla Suomea.
Vantaalla
toukokuun keskilampotila on noin +10 astetta,
Lahdessa
noin +10 astetta,
Tampereella
noin +9 astetta,
Kuopiossa
noin +8 astetta,
Oulussa
noin +7 astetta ja
Sodankylassa
noin +4 astetta.
[10]
Etela-Suomessa tyypillinen paivalampotila toukokuun alussa on noin 10?15 astetta ja lopulla noin 15?18 astetta. Pohjois-Suomessa paivalampotila on toukokuun alussa yleensa noin 7?10 astetta ja kuun lopulla noin 12?16 astetta. Yopakkaset ovat Pohjois-Suomessa hyvin tyypillisia viela toukokuussa, sen sijaan Etela-Suomessa niita on enaa harvoin toukokuun puolenvalin jalkeen.
Hellepaivia
esiintyy Etela-Suomessa toukokuussa noin joka toinen vuosi, ja Lapissa noin joka kymmenes vuosi. Toukokuulla hellepaivat ovat yleensa yksittaisia, pidemmat hellejaksot ovat harvinaisia.
Toukokuu on pohjolassa aurinkoisin ja kuivin kuukausi, mika johtuu siita, etta talven pakkasten jalkeen ilmasto on edelleen kuiva, mutta alkaa hiljalleen kostua alkavan kesan aikana. Toukokuussa ei mitata juuri koskaan Suomen sisamaassa suuria tuulennopeuksia tai myrskyja, ja toukokuu onkin kokonaisuudessaan tyyni kuukausi. Toukokuussa mitataan hellelukemia kahtena kolmesta vuodesta ainakin jossain pain Etela-ja Keski-Suomea.
[11]
Auringonpaistetunteja saadaan toukokuussa runsaasti koko Suomessa. Toukokuun puolestavalista heinakuun puoleen valiin on aurinkoisinta aikaa Suomessa, tana aikana saadaan keskimaarin eniten auringonpaistetunteja paivisin jokaisena vuorokautena. Lapissa alkaa toukokuussa yoton yo Etela-Suomen kokiessa viimeiset pimeat yot ennen valoisien kesaoiden alkamista.
Toukokuun sademaaratkin ovat Suomessa alhaisia, vaikka lampotilat ovatkin jo melko korkeita paivisin, joten suhteellisesti toukokuu lienee kasvien kannalta ainakin Etela-Suomessa vuoden kuivinta aikaa. Sadepaivia kertyy Suomessa toukokuun aikana vahiten: Etela-Suomessakin keskimaarin vain 8 paivaa toukokuusta on sadepaivia, ja pohjoisempana Suomessa niita on taas noin 10 paivaa toukokuusta.
Toukokuun ensimmaiset viikot ovat luonnolle nopeinta kasvun aikaa Etela-Suomessa, jossa luonnon heraaminen on alkanut jo huhtikuussa. Puut alkavat tulla nopeassa tahdissa lehteen, ja
valkovuokot
kukkivat kaikissa Etela-Suomen vahankin lehtomaisissa metsissa runsaasti. Etela-Suomessa kevainen luonto muuttuu toukokuun aikana kesaiseksi. Keskiosissa maata, esimerkiksi Oulussa, luonto vihertyy eniten toukokuun puolessa valissa, ja Lapissa vasta kesakuun alussa. Lapissa lumet sulavat pois vasta toukokuun aikana, ja ensimmaiset leskenlehdet kukkivat Pohjois-Lapissa vasta toukokuun lopulla. Viimeiset muuttolinnut saapuvat Suomeen vasta toukokuun lopulla. Naita ovat muun muassa
tervapaasky
. Arktinen muutto,
arktika
, eli lahinna pohjoisella tundralla kesaisin pesivien vesilintujen kuten tundrahanhien massamuutto kulkee toukokuussa Suomen yli kohti pohjoista.
Toukokuu on yleisin kuukausi tehda
itsemurha
muun muassa Suomessa ja
Yhdistyneessa kuningaskunnassa
.
[12]
[13]