Tämä on lupaava artikkeli.

Martti Ahtisaari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Ahtisaari” ohjaa tanne. Sanan muista merkityksista kerrotaan sivulla Ahtisaari (sukunimi) .

Martti Ahtisaari
Martti Ahtisaari vuonna 1994.
Martti Ahtisaari vuonna 1994.
Suomen tasavallan 10. presidentti
1.3.1994?1.3.2000
Paaministeri Esko Aho
Paavo Lipponen
Edeltaja Mauno Koivisto
Seuraaja Tarja Halonen
Henkilotiedot
Syntynyt 23. kesakuuta 1937
Viipuri , Suomi
Kuollut 16. lokakuuta 2023  (86 vuotta)
Helsinki , Suomi
Puoliso Eeva Hyvarinen ( vih.  1968)
Lapset Marko Ahtisaari (s. 1969)
Tiedot
Puolue sitoutumaton
Muut puolueet SDP (vuoteen 1994 asti)
Koulutus kansakoulunopettaja
Kunnianosoitukset Nobelin rauhanpalkinto Nobelin rauhanpalkinto (2008)
Unescon rauhanpalkinto
Geuzenpenning-mitali
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Martti Oiva Kalevi Ahtisaari ( 23. kesakuuta 1937 Viipuri ? 16. lokakuuta 2023 Helsinki ) [1] [2] oli suomalainen diplomaatti ja Suomen tasavallan kymmenes presidentti vuosina 1994?2000. [3] Han toimi kansainvalisena rauhanvalittajana seka ennen presidenttikauttaan, sen aikana etta sen jalkeen, ja sai mainetta erityisesti rauhanprosessien vetajana Namibiassa , Kosovossa ja Indonesiassa . Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2008.

Ahtisaari oli ensimmainen, joka valittiin Suomen tasavallan presidentiksi suoralla kansanvaalilla. Hanet valittiin Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) ehdokkaana, mutta edellisista presidenteista poiketen han tuli paivanpolitiikan ulkopuolelta. Ennen presidenttiyttaan Ahtisaari toimi muun muassa Suomen suurlahettilaana eri Afrikan maissa ja YK:n apulaispaasihteerina vuosina 1977?1981 seka alipaasihteerina vuosina 1982?1983 ja 1987?1991. Han hoiti Namibian itsenaistymisprosessia YK:n valtuutettuna ja alipaasihteerina ja myohemmin muita toimeksiantoja vuonna 2000 perustamansa Crisis Management Initiative -jarjeston kautta.

Sukutausta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Martti Ahtisaarella oli suomalaisia, norjalaisia ja ruotsalaisia sukujuuria. Hanen isansa sukujuuret olivat Etela-Norjassa, ja suvun alkuperainen nimi oli Adolfsen. [4] [5] Suvun varhaisin tunnettu edustaja on Kaakkois-Norjan Bergin seurakunnan alueella vaikuttanut Jakob Andersen (s. noin 1800), jonka poika sahatyomies Adolf Olaus Jakobsen (1829?1882) muutti Østfoldin Tistedalenista Suomeen vuonna 1872. Han asettui asumaan Kotkan alueelle poikansa Julius Marenius Adolfsenin kanssa, joka oli Martti Ahtisaaren isoisoisa. Ahtisaaren isoisa Frank kaytti sukunimenaan isansa patronyymia Adolfsen ja sai perheineen Suomen kansalaisuuden vuonna 1929. [6] Ahtisaaren isa muutti sukunimensa Ahtisaareksi vuonna 1935. [5]

Varhainen elama ja opiskelu [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

4-vuotias Martti Ahtisaari.

Martti Ahtisaari syntyi Viipurissa . Hanen isansa Oiva Ahtisaari (1908?1976) oli armeijan palveluksessa. Martin syntyessa isa palveli Viipurissa huollon aliupseerina , osallistui maailmansotaan sotilasteknikkona, jonka jalkeen palveli ensin Kuopion ja sitten Oulun varuskunnassa. [5] Martti Ahtisaaren aiti oli Tyyne Ahtisaari (o.s. Karonen, 1903?1967). [7]

Ahtisaari varttui Kuopiossa varuskunnan kasarmialueella , [8] jossa hanen isansa toimi aliupseerina. [9] Kuopiossa Ahtisaari tapasi tulevan vaimonsa Eeva Hyvarisen , joka oli tullut koulun takia kaupunkiin. [9] Ahtisaari kavi keskikoulun loppuun Kuopion Lyseossa [10] ja muutti isan tyon vuoksi Ouluun vuonna 1952. Ennen sita perheeseen ehti syntya toinen lapsi, Heli Ahtisaari. [11] Ahtisaari opiskeli Oulun lyseossa , [10] josta kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1956. [12] Oulussa han pelasi koripalloa Oulun NMKY:n runkopelaajana. [13] Ahtisaari suoritti asepalveluksensa aikana reserviupseerikoulun , ja lahti opiskelemaan Oulun opettajakorkeakouluun palvelusta seuranneen kesan aikaisen vanrikin tehtavan jalkeen. [14] [15] Ahtisaari valmistui kansakoulunopettajaksi vuonna 1959. Hanta luonnehdittiin yhdeksi Oulun opettajakoulutuksen tahdista. [7] Ahtisaari toimi opettajana Oulussa Oulunsuun kansakoulussa 1959?1960. [5]

Diplomaattiura [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vuosina 1960?1963 Ahtisaari toimi Karachissa Pakistanissa ruotsalaisen liikuntakasvatusopiston oppilaskodin johtajana. Tuolloin han perehtyi kehitysyhteistyon kaytannon ongelmiin ja tutustui kansainvaliseen ymparistoon. Han palasi Suomeen vuonna 1963 ja aloitti opinnot Helsingin kauppakorkeakoulussa , missa han toimi Ylioppilaiden Kansainvalisen Avun toiminnanjohtajana vuonna 1965. Han tutustui tuolloin muun muassa myohemmin Namibian ministerina toimineeseen Nickey Iyamboon . [5]

Ahtisaari siirtyi vuonna 1965 ulkoministerion tehtaviin, muun muassa Afrikkaan . Vuoteen 1971 saakka han tyoskenteli kansainvalisen kehitysaputoimiston sihteerina, vuonna 1971 jaosto- ja toimistopaallikkona ja vuosina 1972?1973 kehitysyhteistyoosaston apulaisosastopaallikkona. Hanesta tuli vuonna 1973 lahetysneuvos, ja samana vuonna hanet nimitettiin suurlahettilaaksi Tansaniaan , Sambiaan ja Somaliaan , vuodesta 1975 lahtien myos Mosambikiin . Han toimi suurlahettilaana vuoteen 1977 saakka. [5] Jyrki Vesikansan mukaan Suomessa suhtauduttiin tuolloin kehitysyhteistyohon joko epaluuloisesti tai ihanteellisesti: Ahtisaari koetti kaytannollisena miehena etsia valittavaa nakemysta. [7]

Ahtisaari ja Hyvarinen avioituivat vuonna 1968. Seuraavana vuonna syntyi heidan poikansa Marko Ahtisaari . [5]

Ahtisaari nimitettiin 22. joulukuuta 1976 YK:n Namibia-valtuutetuksi, jona han toimi vuosina 1977?1981. Tehtavassa han valvoi namibialaisten etua New Yorkissa , missa maailmanjarjesto suunnitteli Namibian itsenaistymista. Ahtisaari piti ylla keskusteluyhteytta SWAPOn , Afrikan yhtenaisyysjarjeston (OAU), maailmanpolitiikan keskeisten valtioiden ja YK:n ylimman johdon valilla. YK:n paasihteeri Kurt Waldheim nimitti hanet 27. kesakuuta 1978 erikoisedustajakseen Namibiaan. [5] Etela-Afrikka hyvaksyi 31. heinakuuta 1978 Ahtisaaren saapumisen Namibiaan valmistelemaan siella pidettavia vaaleja, mutta ilmoitti pidattavansa itselleen oikeuden hylata Ahtisaaren suositukset Namibian itsenaistymisesta. [16]

Kylman sodan vuosina 1980-luvun alkupuolella Namibian itsenaistymisprosessi ei edennyt. Kun Ahtisaaren toimikausi Namibia-valtuutettuna paattyi, han palasi Suomeen ulkoministerion palvelukseen ja toimi muun muassa kehitysyhteistyoosaston paallikkona. [17] Ahtisaaren nimi oli esilla Oulun kaupunginjohtajaksi vuonna 1989, mutta han kieltaytyi ehdokkuudesta. [18]

Marraskuussa 1986 Yhdistyneiden kansakuntien paasihteeri Javier Perez de Cuellar nimitti Ahtisaaren YK:n hallintoasioiden alipaasihteeriksi vuoden 1987 alusta lahtien. Kyseessa oli jarjeston toiseksi korkein virka. [19] Ahtisaaren tarkeimmaksi tehtavaksi ilmoitettiin YK:n hallinnon uudistaminen. [20] Perez de Cuellarin virkakauden paattyessa 1990-luvun alussa Ahtisaaresta huhuttiin ehdokasta uuden paasihteerin vaalissa, mutta virkaan valittiin egyptilainen diplomaatti Boutros Boutros-Ghali . [17]

Tammikuussa 1991 Ahtisaari nimitettiin ulkoministerion korkeimmaksi virkamieheksi, valtiosihteeriksi , heinakuun alusta lukien. [21] Syyskuussa 1992 Sveitsin Genevessa alkaneissa Bosnia ja Hertsegovinan rauhanneuvotteluissa Ahtisaari toimi Euroopan yhteison puolesta neuvotteluja johtaneen brittilaisen David Owenin avustajana. [22]

Rooli Namibian itsenaistymisessa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kylman sodan aika paattyi vahitellen 1980-luvun puolivalista vuosikymmenen loppua kohti, mika tasoitti tieta Namibian itsenaistymiselle. [17] Namibian itsenaistymisen lahestyessa Ahtisaari johti YK:n siirtymavaiheen tukiryhmaa (United Nations Transition Assistance Group, UNTAG ). Se oli ensimmainen YK-operaatio, johon sisaltyi perinteisen rauhanturvaamisen lisaksi siviiliosa, joka avusti itsenaistyvaa maata vaalien jarjestamisessa, ihmisoikeuksissa, poliisilaitoksen ja koulutuksen jarjestamisessa. Tama kokemus oli tarkea Ahtisaaren myohempien tehtavien kannalta. [23] Namibian itsenaistymissuunnitelman toimeenpano aloitettiin YK:n valvonnassa ja jarjeston alipaasihteerina toimineen Ahtisaaren johdolla huhtikuun alussa 1989. [24] Ahtisaaren alaisuudessa oli 8 000 YK:n virkamiesta ja sotilasta. [17] Namibia itsenaistyi 21. maaliskuuta 1990. [25] Ahtisaari vaimoineen sai Namibian kunniakansalaisuuden vuonna 1992 kunnioituksenosoituksena maassa tekemalleen tyolle. [5]

Vaikka Ahtisaarella oli tarkea rooli Namibian itsenaistymisessa, hanen suhteensa Namibian ensimmaiseksi presidentiksi valittuun SWAPO:n johtajaan Sam Nujomaan eivat koskaan muodostuneet laheisiksi. Vuonna 2001 ilmestyneessa elamakerrassaan Nujoma arvosteli Ahtisaarta melko jyrkasti. Hanen mielestaan Ahtisaari oli YK:n Namibia-valtuutettuna ja UNTAG-ryhman johtajana toimiessaan ollut kiinnostuneempi oman uransa edistamisesta kuin velvollisuuksistaan Namibiassa, ja lansimaiden toiminnan ensisijaisena motiivina oli ollut niiden omien taloudellisten etujen varmistaminen etelaisessa Afrikassa. Nujoman mukaan YK:n UNTAG-ryhman tavoitteena oli ollut Namibian kysymyksen ratkaiseminen hinnalla milla hyvansa, myos antamalla myonnytyksia Etela-Afrikalle namibialaisten kustannuksella. Nujoma moitti etenkin Ahtisaaren toimia Etela-Afrikan ja SWAPO:n valisen tulitauon rikkoutuessa huhtikuussa 1989, jolloin Etela-Afrikan joukot olivat ampuneet namibialaisia vapaustaistelijoita ja siviileja. Kommentoidessaan Nujoman esittamia moitteita Ahtisaari puolestaan katsoi SWAPO:n taistelijoiden olleen vuonna 1989 vastuussa tulitauon rikkoutumisesta. [26]

Suomen presidentinvaali 1994 [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paaartikkeli: Suomen presidentinvaali 1994
Ahtisaari pitamassa lehdistotilaisuutta presidentinvaalien alla.

Toimittaja Heikki Saari on kirjoittanut, etta 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa tapahtui useita asioita, jotka tasoittivat Ahtisaaren tieta tasavallan presidentiksi. Tarkein niista oli presidentinvaalin muuttaminen suoraksi kansanvaaliksi vuodesta 1994 alkaen. [27] Presidenttiehdokkaaksi Ahtisaari tuli keskeisimman poliittisen kentan ulkopuolelta. Suomi kamppaili historiansa pahimman laman kourissa, ja poliitikkojen maine kansan keskuudessa oli huono. Ahtisaari oli liittynyt sosialidemokraattiseen puolueeseen jo 19-vuotiaana, mutta han ei ollut koskaan toiminut kansanedustajana tai ministerina. Han oli hankkinut kannuksensa kansainvalisissa tehtavissa ja kansalaisjarjestoissa enemman kuin varsinaisessa politiikassa. Siten hanella ei ollut rasitteenaan Urho Kekkosen ja Mauno Koiviston presidenttikausien painolastia. [27] Ahtisaaren presidentinvaalikampanjan avainsana oli ”muutos”. [27]

Kun keskustelu presidentti Koiviston seuraajasta virisi 1990-luvun alussa, henkilospekulaatioissa esiintyi monia politiikassa ”ryvettymattomia” nimia. [5] Kaksi kautta tasavallan presidenttina toimineella Koivistolla olisi ollut mahdollisuus asettua ehdokkaaksi viela kolmannen kerran, mutta han antoi odottaa kauan ilmoitusta aikeistaan. Lopulta han ilmoitti maaliskuussa 1993, ettei han aikonut olla mukana vuoden 1994 presidentinvaalissa. [28] SDP:n presidentinvaalikaavailuja kevaalla 1993 savytti puolueen johtoryhmittyman sisainen epajarjestys. SDP:n puheenjohtaja Ulf Sundqvist joutui maaliskuussa 1993 jattamaan paikkansa ja kesakuun puoluekokoukseen saakka puoluetta johti valiaikaisesti varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antero Kekkonen . [29]

Monet sellaiset SDP:n poliitikot, jotka olivat joutuneet pitkaaikaisen puoluejohtajan Kalevi Sorsan kaudella puolueessa sivuraiteille tai perati hanen epasuosioonsa, etsivat hanelle vahvaa kilpailijaa. [30] Toimittaja ja entinen kansanedustaja Lasse Lehtinen oli yksi Ahtisaaren ”keksijoista” ja kuului taman ydinjoukkoon. [31] [32] Ahtisaaren nimi mahdollisena tulevana presidenttiehdokkaana vilahti ensimmaisen kerran Lehtisen ja Aarno Laitisen kasikirjoittamassa Hyvat herrat -televisio-ohjelmassa syyskuun alussa 1992. Pari viikkoa myohemmin Laitinen heitti lisaa loylya Iltalehteen kirjoittamassaan pakinassa, jonka otsikkona oli ”Voisiko se olla Martti Ahtisaari?” SDP:n oikeaan laitaan lukeutunut Lasse Lehtinen ja puolueen vasenta laitaa edustanut Erkki Tuomioja , jotka molemmat olivat huonoissa valeissa Kalevi Sorsan kanssa, loysivat toisensa kummankin asettuessa tukemaan Ahtisaarta. [27] Matti Ahde , jonka Sorsa oli syrjayttanyt eduskunnan puhemiehen paikalta vuonna 1989, oli Ahtisaaren tuttava jo Oulun ajoilta. [33] Ensimmaisena Ahtisaareen otti yhteytta silloinen SDP:n varapuheenjohtaja Tarja Tenkula pyytaen hanta mukaan puolueen esivaaliin. [34]

Valtaosalle tavallisista suomalaisista Ahtisaari oli kevaalla 1993 melko tuntematon diplomaatti, joka oli silloin talloin vilahtanut televisioruudussa. Kansainvalisten tehtaviensa ansiosta Ahtisaari tunnettiin parhaiten diplomaattipiireissa ja suomalaisten rauhanturvaajien keskuudessa, ja nakyviin Ahtisaaren puolestapuhujiin kuului myos pitkaaikainen suomalaisten YK-joukkojen komentaja, kenraali Ensio Siilasvuo . [35] Ahtisaari voitti selvasti Kalevi Sorsan puolueen kevaalla 1993 jarjestamassa esivaalissa. Aanestykseen saivat osallistua myos muut kuin puolueen jasenet. Aarno Laitinen kirjoitti Iltalehden kolumnissaan suuren osan aanestykseen osallistuneista SDP:n ulkopuolisista henkiloista aanestaneen taktisesti : he eivat niinkaan tukeneet Ahtisaarta, vaan halusivat ennen kaikkea estaa Sorsan paasyn presidenttiehdokkaaksi. [36]

Kesalla 1993 nousi kohu Helsingissa toimineen YK:n alaisen Wider-instituutin talousepaselvyyksista. Suomen valtio oli vuodesta 1985 lahtien rahoittanut instituutin toimintaa sadoilla miljoonilla markoilla. Ulkoministeriolta vaadittiin selvitysta Wider-instituutin rahankaytosta, ja ulkoministerio puolestaan penasi YK:lta tietoja Wider-instituutin erityistilintarkastuksesta. Keskustan presidenttiehdokas, entinen ulkoministeri Paavo Vayrynen pyrki vierittamaan osan vastuusta SDP:n presidenttiehdokkaaksi valitun Ahtisaaren niskoille. [37] Ahtisaari kiisti Vayrysen syytokset. Koko kesan ja syksyn 1993 ajan kestanytta keskustelua kuumensi osaltaan Pentti Sainion kirja Operaatio Ahtisaari , jossa Ahtisaarta kohdeltiin armottomasti. Ahtisaaren toiminnasta Wider-jupakan yhteydessa tehtiin selvityspyyntoja oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusasiamiehelle, mutta nama eivat loytaneet merkkeja vaitetyista vaarinkaytoksista. [38]

Ahtisaaren kannatuslukemat notkahtivat vuoden 1993 joulukuussa, mutta kiihkean kampanjan jalkeen han paasi ruotsalaista kansanpuoluetta (RKP) edustaneen silloisen Ahon hallituksen puolustusministerin Elisabeth Rehnin kanssa vaalien toiselle kierrokselle. Han voitti selvasti paitsi keskustan ehdokkaana olleen konkaripoliitikko Paavo Vayrysen myos kokoomuksen ehdokkaan, Helsingin ylipormestari Raimo Ilaskiven . Ahtisaari voitti toisen kierroksen 250 000 aanen enemmistolla. [5] [39] [40] [41] Eeva ja Martti Ahtisaaren seka Elisabeth ja Ove Rehnin osallistumisen television parisuhdevisailuohjelmaan Tuttu Juttu Show on arveltu vaikuttaneen osaltaan Ahtisaaren vaalivoittoon. [42]

Tasavallan presidenttina [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Ahtisaari sovittelemassa Kosovon kriisia Yhdysvaltain ja Venajan puolustusministereiden kanssa vuonna 1999.

Ahtisaari antoi juhlallisen vakuutuksensa tasavallan presidenttina eduskunnalle 1. maaliskuuta 1994. Vaalilupauksensa mukaisesti han jatkoi aktiivista yhteydenpitoa kansaan myos vaalien jalkeen. Uusi presidentti vieraili joka kuukausi jossakin maakunnassa . Maakuntamatkojen kasite vakiintui Ahtisaaren aikana Suomen politiikkaan vakiintui merkittavasti eri tavalla kuin edellisten presidenttien kausilla. [5]

Maakuntamatkojensa ohella Ahtisaari tuli tunnetuksi monista ulkomaanmatkoistaan. [5] Vuonna 1994 han teki kuusi valtiovierailua ja kahdeksan muuta matkaa, vuonna 1995 yhteensa 20 matkaa, vuonna 1996 18, vuonna 1997 22, vuonna 1998 18, vuonna 1999 perati 34 ja viela vuoden 2000 alussa kolme matkaa. [43] Elokuussa 1995 Ahtisaari teki valtiovierailun Latviaan ensimmaisena Suomen presidenttina sitten vuoden 1926. [44] Toukokuussa 1997 Ahtisaari matkusti valtiovierailulle Etela-Afrikkaan ja Tansaniaan . Kyseessa oli ensimmainen Suomen valtionpaamiehen Saharan etelapuoliseen Afrikkaan tekema virallinen vierailu. [45]

Myos ulkopolitiikka aktivoitui uudella tavalla Ahtisaaren kaudella. Presidentti Koiviston tavoin Ahtisaari kannatti Suomen EU -jasenyytta ja pani arvovaltansa peliin hankkeen toteutumisen puolesta. Myonteisen kansanaanestyspaatoksen jalkeen Suomi paasi liittymaan jaseneksi vuoden 1995 alussa. Ahtisaari jakoi samana vuonna paaministeriksi nousseen Paavo Lipposen nakemyksen Suomen roolista unionissa, pyrkimisesta kohti ytimia ja Euroopan komission aseman tukemisesta. Ahtisaari osallistui paaministerin ohella Eurooppa-neuvoston huippukokouksiin, kuten myos seuraajansa Tarja Halonen . Yksi osoitus Ahtisaaren aktiivisen linjan tuloksista oli muun muassa Yhdysvaltain ja Venajan presidenttien Bill Clintonin ja Boris Jeltsinin huipputapaaminen Helsingissa kevattalvella 1997. Tapaamisen aikana paastiin sovintoon muun muassa Naton laajenemisesta itaiseen Eurooppaan. [5]

Ahtisaaren kauden alkua savytti niin kutsuttu lautaskiista eli kysymys siita, edustaisivatko Suomea EU:n huippukokouksissa presidentti ja paaministeri vai pelkka paaministeri. Kevaalla 1994 mietintonsa jattanyt valtiosaantokomitea katsoi, etta Suomea edustaisi yleensa paaministeri, koska toiminta oli paaasiassa hallitusten valista. Ahtisaari piti kiinni perustuslaista , jonka mukaan tasavallan presidentti johti Suomen ulkopolitiikkaa. [46] Kaytanto heratti kritiikkia monissa perustuslakiasiantuntijoissa. [5] Lautaskiistassa paastiin muodolliseen sopuun juuri ennen Suomen EU-jasenyyden voimaanastumista joulukuussa 1994, kun eduskunnan perustuslakivaliokunta otti kannan, jonka mukaan Suomea edustaisi huippukokouksissa paasaantoisesti paaministeri ja presidentin osallistumisesta paattaisi valtioneuvosto . Ahtisaari vahvisti valtiosaannon muutoksen, mutta saneli poytakirjaan eriavan mielipiteensa. [47] Ministeri Max Jakobsonin mukaan Suomen ulkopolitiikan todellinen hallitsija EU-jasenyyden alkuvuosina oli paaministeri Lipponen, joka jatti Ahtisaaren varjoonsa. [48]

Heti Ahtisaaren presidenttikauden alussa puolueissa vahvistui halu vahentaa presidentin valtaoikeuksia, mihin Ahtisaari puolestaan suhtautui kriittisesti. [49] Han kannatti myos Karjalan palauttamista Suomelle , mutta kysymys oli jo ehtinyt vanhentua, silla Neuvostoliiton romahtamisesta oli jo kulunut liikaa aikaa. [50]

Kun jatkosodan paattymisesta tuli 27. huhtikuuta 1995 kuluneeksi 50 vuotta, Ahtisaari antoi Suomen ensimmaisen rauhanaikaisen ylipaallikon paivakaskyn , jonka han osoitti sotaveteraaneille ja lotille tunnustukseksi heidan tyostaan itsenaisen Suomen hyvaksi. Edellisen ylipaallikon paivakaskyn oli antanut presidentti Carl Gustaf Emil Mannerheim 31. joulukuuta 1944. [51]

Toukokuussa 1995 Ahtisaari osallistui toisen maailmansodan paattymisen 50-vuotisjuhlan kunniaksi jarjestettyihin tilaisuuksiin Pariisissa , Lontoossa ja Moskovassa . Kotimaassa heratti ristiriitaisia tunteita presidentin osallistuminen Moskovassa pidettyihin juhlallisuuksiin, joita useimpien lansimaiden johtajat boikotoivat kaynnissa olleen T?et?enian sodan vuoksi. [52]

Toukokuussa 1996 ministeri Max Jakobson esitti arvion, jonka mukaan Suomi tulisi paatymaan ennen pitkaa sotilasliitto Naton jaseneksi. Myos silloinen Eurooppa-ministeri Ole Norrback sanoi pitavansa Suomen Nato-jasenyytta ”enemman todennakoisena kuin epatodennakoisena”. Ahtisaari pyrki rauhoittamaan syntynytta keskustelua sanomalle, ettei Suomea olla viemassa Natoon vakisin. [53]

Vuoden 1996 Nobelin rauhanpalkinnon saaja, myohempi Ita-Timorin presidentti Jose Ramos Horta vieraili Suomessa marraskuussa 1996 ja tapasi ulkoministeri Tarja Halosen seka kehitysyhteistyoministeri Pekka Haaviston , mutta ei paassyt tapaamaan presidentti Ahtisaarta. Ramos Horta toivoi Suomen lopettavan aseiden myynnin Indonesialle. Saman vuoden kevaalla Lipposen hallitus oli myontanyt Sisulle luvan Pasi-miehistonkuljetusajoneuvojen vientiin Indonesiaan. [54]

Tammikuussa 1998 kavi ilmi, etta presidentti Ahtisaari oli myontanyt Suomen leijonan ritarikunnan komentajamerkit Indonesian metsaministeri Djamaludin Suryohadikusumolle [55] [56] ja RGM-konsernin paaomistajalle Sukanto Tanotolle [57] , mika heratti paljon kritiikkia. RGM-konsernin April-yhtiota kritisoitiin sademetsien tuhosta ja Indonesian valtiota laajoista ihmisoikeusrikkomuksista, ja Ahtisaaren katsottiin yleisesti antaneen tukensa Indonesian hallituksen politiikalle. Sadankomitean mielesta kunniamerkin myontaminen ”ihmisoikeuksia raikeasti polkevan hallituksen ministerille” oli ristiriidassa Lipposen hallituksen ohjelman kanssa. Hallitusohjelmassa korostettiin ihmisoikeus- ja ymparistokysymyksia Suomen ulkopolitiikassa. [56] Tuolloinen SDP:n eduskuntaryhman puheenjohtaja Erkki Tuomioja piti merkkien myontamista ”arveluttavana”. Samoin europarlamentaarikko Heidi Hautala katsoi, etta kunniamerkkien luovutus osoitti, etteivat ”ihmisoikeuskysymykset ole presidentin arvojarjestyksessa kovin korkealla” [58] Kirjailija Leena Krohn ja kuvataiteilija Marjatta Hanhijoki palauttivat heille hieman aiemmin myonnetyt Pro Finlandia -mitalit. [56] Myohemmin esimerkiksi Luonto-liitto ja filosofi Thomas Wallgren ovat kritisoineet Ahtisaaren ja metsayhtioiden laheista suhdetta. [59] [60] Ahtisaari itse kommentoi kohua 15. tammikuuta 1998 sanoen, etta paatos kunniamerkkien myontamisesta oli tehty normaalissa jarjestyksessa eika asiassa ollut ”mitaan erikoista”. [56] Myos Ahtisaaren ja hanen seurueensa vierailua Kiinassa maaliskuussa 1996 oli arvosteltu kotimaassa sen vuoksi, etta se oli painottunut liikaa Suomen ja Kiinan kaupallisten suhteiden edistamiseen eika Kiinan ihmisoikeusloukkauksia ollut otettu sen aikana riittavasti esille. [61]

Ahtisaaren kauden huippukohta oli merkittava osuus Kosovon kriisin sovittelijana kevaalla 1999. [5] Onnistuminen Kosovossa antoi entistakin paremmat edellytykset Suomen historian ensimmaiselle EU-puheenjohtajuuskaudelle, joka alkoi saman vuoden heinakuussa. Presidenttikautensa jalkeen Ahtisaari julkaisi Kosovon kokemuksistaan kirjan Tehtava Belgradissa . [62]

Jatkokaudesta kieltaytyminen [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Presidentti Ahtisaari maailman talousfoorumissa vuonna 2000.

SDP:n puoluevaltuustossa sovittiin loppuvuonna 1998, etta puolueen ehdokkaasta vuoden 2000 presidentinvaalissa paatettaisiin toukokuussa 1999 pidettavassa SDP:n puoluekokouksessa. Ahtisaaren ilmoitusta siita, aikoisiko han tavoitella toista presidenttikautta, toivottiin hyvissa ajoin ennen sita. [63] Yleisesti uskottiin, ettei han voisi vastustaa kiusausta. Toisaalta Ahtisaari oli pitkin virkakauttaan saanut osakseen kovaa ja usein henkilokohtaisuuksiin menevaa arvostelua, jopa suoranaista pilkkaa. [64] Ahtisaaren viivyttely johti siihen, etta SDP alkoi etsia vahvaa naista haastajaksi RKP:n Elisabeth Rehnille ja kokoomuksen Riitta Uosukaiselle , jotka olivat olleet uuden presidentin nimea koskevien mielipidetiedustelujen karjessa. [65] Helsingin Sanomien joulun alla 1998 teettaman kyselyn mukaan suosituin ehdokas seuraavaksi presidentiksi oli Rehn 32 prosentin kannatuksella, toiseksi suosituin oli Uosukainen 22 prosentilla ja istuva presidentti Ahtisaari jai kolmanneksi 21 prosentin kannatuksella. [66]

Ahtisaaren elamakerran kirjoittaja Tapani Ruokanen on todennut, etta ”huomattavat sosialidemokraattiset vaikuttajat eivat halunneet Ahtisaaren jatkavan, silla presidentti oli loukannut liian syvasti puolueen vanhaa kaartia ja ideologisesti orientoitunutta eliittia”. Ahtisaari ei myoskaan onnistunut luomaan toimivia suhteita ammattiyhdistysliikkeen ydintoimijoihin. [27]

Ahtisaari ilmoitti 27. huhtikuuta 1999, ettei han aikonut olla mukana SDP:n presidenttiehdokkaiden esivaalissa. Hanen ei kuitenkaan tulkittu sulkeneen viela kokonaan pois mahdollista ehdokkuuttaan toiselle virkakaudelle. Maaraaikaan 28. huhtikuuta mennessa SDP:n esivaaliin ilmoittautuivat ulkoministeri Tarja Halonen , EU-parlamentaarikko Pertti Paasio ja EU-parlamentin oikeusasiamies Jacob Soderman . [67] [68] Halonen voitti SDP:n esivaalin 25. toukokuuta, ja Ahtisaari ilmoitti seuraavana paivana, ettei han ollut kaytettavissa toiselle kaudelle tasavallan presidentiksi. [69] SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen vakuutti tuoreeltaan huhtikuussa 1999, ettei SDP:ssa ollut minkaanlaisia aikeita syrjayttaa Ahtisaarta presidentin tehtavista, vaan ratkaisu oli ollut taysin Ahtisaaren omissa kasissa. Lipponen sanoi henkilokohtaisesti toivoneensa, etta Ahtisaari olisi jatkanut toiselle kaudelle. [27] Ahtisaaren valit seuraajansa Tarja Halosen kanssa olivat viileat. [17] Elamakerrassaan han totesi sarkastisesti:

≫Minun taytyy olla suuresti kiitollinen sosialidemokraateille, kun he eivat pakottaneet minua jatkamaan toiselle kaudelle. Jos minut olisi valittu uudestaan toiselle kaudelle, en olisi saanut koskaan Nobelin rauhanpalkintoa. Hyva myos, etten jaanyt mitaan velkaa sosialidemokraattiselle puolueelle.≫

[27]

Ahtisaari arvosteli edeltajaansa Mauno Koivistoa siita, etta tama palasi takaisin puolueensa jaseneksi presidentinviran paatyttya. Ahtisaari sanoi kuitenkin kokevansa SDP:n ”henkisesti omaksi puolueekseen”. [70]

Julkisuuskuva [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Ahtisaari kertoi olleensa tyytyvainen ensimmaiseen kauteensa, mutta toivoi tiedotusvalineilta anteeksipyyntoa hanesta luomastaan kuvasta. [71] Ahtisaari oli usein mediassa ivan kohteena, muun muassa ylipainonsa takia. [72] Hanen kustannuksellaan pilailtiin esimerkiksi television Hyvat, pahat ja rumat -, Iltalypsy - ja Frank Pappa Show -ohjelmissa. Ilta-Sanomien haastattelemat, Ahtisaaren kanssa eri aikoina laheisessa yhteistyossa olleet Jussi Lahde , Lasse Lehtinen, Riitta Uosukainen ja Jaakko Iloniemi ovat kertoneet, etta presidentti suhtautui hanesta tehtyyn pilaan rauhallisesti, vaikka ei olisi siita pitanytkaan. [73]

Ahtisaaren lehdistoavustajana presidenttikauden alkuvuosina toimineen Jussi Lahteen mukaan presidentti oli parkkiintunut pilkantekoa kohtaan, silla taman aiemmissa kansainvalisissa toimintaymparistoissa pahoilla puheilla ja valheilla oli ollut usein merkittava rooli. Lahde luonnehtii, etta suomalaisessa journalismissa ja viihteessa elettiin Urho Kekkosen ja Mauno Koiviston presidenttikausien jalkeen katharsisvaihetta , jossa tekijoilla oli tarve irrottautua aiemmasta, itaeurooppalaiseksi koetusta ylikunnioittavasta suhtautumisesta vallanpitajiin. Suomalaisessa televisioviihteessa vallitsi 1990-luvulla satiirin kultakausi, jolloin pilkka siirtyi poliitikkojen ajamista asioista itse henkiloihin. [73]

Ahtisaaren nimittamat hallitukset [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paaministeri Kausi Hallitus
Paavo Lipponen 1995?1999 Lipponen I
Paavo Lipponen 1999?2003 Lipponen II

Ahtisaaren ulkomaanmatkat presidenttina [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paaartikkeli: Luettelo presidentti Ahtisaaren ulkomaanmatkoista

Presidenttina Martti Ahtisaari teki 137 ulkomaanmatkaa, joista 25 oli valtiovierailuja .

Presidenttikauden jalkeen [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Martti Ahtisaari vuonna 2012.

Presidenttikautensa jalkeen Ahtisaari toimi merkittavissa kansainvalisissa tehtavissa. Heti kautensa paatyttya han oli kevaalla 2000 kolmen entisen eurooppalaisen valtionpaamiehen muodostamassa ”kolmen viisaan miehen” komiteassa, jonka oli tarkoitus pohtia EU:n niin sanottua Itavalta-boikottia. [5] Syyskuussa 2000 jattamassaan raportissa komitea arvosteli melko jyrkasti Itavallan vapauspuoluetta (FPO), mutta suositteli boikotin purkamista, koska sen jatkaminen olisi kaantynyt alkuperaista tarkoitusta vastaan. Boikotti lopetettiin 12. syyskuuta 2000. [74]

Ahtisaari kesakuussa 2008.

Syyskuussa 2000 kerrottiin Ahtisaaren myyneen omistamiaan Elcoteq Oy:n osakkeita 860 000 markan arvosta ja myynnin ajoittuneen Elcoteqin kurssihuippuun. Syntyneessa kohussa muistutettiin Ahtisaaren presidenttina arvostelleen optiokaytantoa . MTV3:n Kymmenen uutisten haastattelussa 20. lokakuuta 2000 Ahtisaari tasmensi tarkoittaneensa aiemmilla lausunnoillaan suurempia, kymmenien tai satojen miljoonien markkojen optioita. [75]

Vuonna 2000 Ahtisaari perusti Crisis Management Initiative -jarjeston (CMI), jonka alaa on rauhanvalitys ja konfliktinratkaisu. [76] Hanet tunnettiin vaikeiden rauhanprosessien vetajana. [7]

Huhtikuussa 2002 YK:n paasihteeri Kofi Annan nimitti Ahtisaaren puheenjohtajaksi tutkintaryhmaan, jonka tarkoituksena oli selvittaa Lansirannalla sijainneen Jeninin kaupungin tapahtumia 9. huhtikuuta 2002. Tuolloin Israel oli iskenyt sotilaallisesti kaupungissa sijainneeseen noin 13 000 ihmisen pakolaisleiriin. [77]

Kesakuussa 2003 Kofi Annan nimitti Ahtisaaren henkilokohtaiseksi edustajakseen kuivuudesta ja nalanhadasta karsineisiin Etiopiaan ja Eritreaan . Ahtisaaren tarkoituksena oli nostaa Ita-Afrikan kriisi kansainvaliseen tietoisuuteen avun saamiseksi alueelle. [78] Marraskuussa 2005 Annan siirsi Ahtisaaren vastaavaan tehtavaan Kosovon asemaa koskeviin neuvotteluihin. [79]

Vuonna 2005 Ahtisaari toimi Intian valtameren tsunamikatastrofia selvittaneen tutkintalautakunnan puheenjohtajana. Lautakunnan tehtavana oli selvittaa Suomen viranomaisten toiminta katastrofin yhteydessa. Loppuraportissaan lautakunta totesi, etta viranomaiset olivat toimineet paaosin kiitettavasti. [80]

Ahtisaari puolusti Yhdysvaltain toimia Irakin sotaa edeltaneessa kriisissa. [81] Ahtisaari antoi Irakin sodan syttymisen jalkeen lausunnon: ”Tietaen, etta noin miljoona ihmista on tapettu Irakin hallinnon toimesta, mina en paljon niita joukkotuhoaseita enaa tarvitse.” [82] [83] Yhdysvallat oli perustellut sotaa Irakin joukkotuhoaseilla , joita ei kuitenkaan loytynyt. Historian professori Juha Sihvola katsoi, etta Ahtisaari oli Irakin suhteen oikeassa siina, ”etta globaali oikeudenmukaisuus ja ihmisarvoinen elama ovat tarkeampia kuin kansallinen suvereenisuus”. Han kiitteli presidentin korealistista asennetta, mutta piti kuitenkin Ahtisaaren johtopaatoksia Irakin sodan moraalisuudesta ”allistyttavina”. [84]

Ahtisaari toimi YK:n Afrikan sarven erityislahettilaana vuosina 2003?2005 ja ETYJin puheenjohtajan henkilokohtaisena Keski-Aasia -edustajana vuosina 2003?2004. [85]

Huhtikuussa 2011 Ahtisaari oli yhtena jasenena Yhdysvaltain entisen presidentin Jimmy Carterin johtamassa valtuuskunnassa, joka vieraili Pohjois-Koreassa . Valtuuskunnan tehtavana oli tunnustella liennytyksen mahdollisuuksia Korean niemimaalla. [86]

Lokakuussa 2011 Ahtisaari kirjoitti Javier Solanan kanssa El Pais -lehteen mielipidekirjoituksen, jossa he suosittelivat Euroopan unionia tunnustamaan palestiinalaisvaltion . [87]

Ahtisaari toimi muun muassa Elcoteqin ja UPM-Kymmenen hallitusten jasenena [5] vuoteen 2007 asti. Vuonna 2014 hanet nimitettiin neuvonantajaksi YK:n tutkintaan Sri Lankan sotarikoksista. [88]

Vuonna 2005 Ahtisaari valitti neuvotteluita Acehin itsenaisyysliikkeen GAM:n ja Indonesian hallituksen valilla. GAM:n johtajille han korosti neuvottelujen valittamisen ehtona, etta nama eivat voisi saavuttaa taytta itsenaisyytta. Neuvottelut paattyivat rauhansopimukseen ja yli 30 vuotta kestaneiden vihamielisyyksien raukeamiseen. [7] Neuvottelut kaytiin Konigstedtin kartanossa Vantaalla . [89] Rauhansopimus allekirjoitettiin Helsingissa 15. elokuuta 2005. [90]

Toukokuussa 2017 Ahtisaari kertoi luopuvansa rauhanvalitysjarjesto CMI:n hallituksen puheenjohtajuudesta ja esittavansa seuraajakseen Suomen entista ulkoministeria ja paaministeria Alexander Stubbia . [91] Han perusteli valintaansa Stubbin pitkalla ministerinkokemuksella, kansainvalisilla verkostoilla ja suomalaisuudella. [92] Ahtisaari jatkoi edelleen CMI:ssa neuvonantajana ja asiantuntijana, mutta sanoi olevansa "muodollisesti elakkeella". [93]

Kosovon rauhanneuvottelut [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

YK:n paasihteeri Kofi Annan nimitti 1. marraskuuta 2005 Ahtisaaren rauhanneuvottelijaksi Kosovoon , ja 11. marraskuuta 2005 YK:n turvallisuusneuvosto vahvisti nimityksen. Ahtisaaren johdolla paastiinkin sopuun Kosovon tulevasta asemasta, mutta esitys kaatui Venajan ja Serbian vastustukseen, vaikkakin Kosovo taman jalkeen nopeasti julistautuikin itsenaiseksi vuonna 2008. Vuoden jalkeen itsenaistymisesta jo yli 60 maata oli tunnustanut Kosovon, mutta niiden joukosta puuttui pari EU:n jasenmaata ja ennen muuta Venaja. Ahtisaaren mukaan selkeampaan tulokseen ei kysymyksessa voinut kuitenkaan paasta. [7]

Ahtisaarta on kiitetty Kosovon rauhanneuvotteluiden hoitamisesta, mutta Serbia ja sen liittolainen Venaja arvostelivat hanta. [94] Kosovon serbivahemmistoa edustava kansanedustaja Oliver Ivanovi? on todennut, ”ettei Serbia voinut hyvaksya pikaratkaisua, joka olisi omien aanestajien silmissa nayttanyt periksiantamiselta”. [95] Samoin rauhantutkimuksen perustaja, norjalainen tutkija Johan Galtung arvosteli Ahtisaarta rauhanneuvottelijana. Hanen mukaansa Ahtisaari ”on charmikas, tehokas ja taitava”, mutta ”valitettavasti han ei ole todellinen valittaja. Han ei ratkaise konflikteja, vaan ajaa lapi lantta miellyttavan lyhytaikaisen ratkaisun.” [95] Ahtisaari itse totesi serbien toimista albaanivahemmistoa kohtaan Kosovossa, etta ”liikaa on liikaa” eika Kosovoa kaiken koetun jalkeen voinut enaa pakottaa Serbian yhteyteen. [7]

Vuonna 2023, jolloin Kosovon itsenaistymisesta oli tullut kuluneeksi 15 vuotta, vain noin puolet maailman valtioista oli tunnustanut sen itsenaisyyden, ja YK-jasenyys oli Kosovolle yha vain haave. Toukokuussa 2023 Kosovon pohjoisosassa oli tapahtunut yhteenottoja serbiasukkaiden ja Nato-joukkojen valilla. London School of Economicsin vieraileva professori James Ker-Lindsay katsoi kaikkien Kosovon kriisin osapuolten ? kosovolaisten, serbien ja lansimaiden ? tehneen virheita Kosovon rauhan- ja itsenaistymisprosessissa. Ker-Lindsayn mukaan Ahtisaari aiheutti pattitilanteen pakottamalla Serbian hyvaksymaan Kosovon itsenaisyyden. Hanen mielestaan Ahtisaaren olisi pitanyt tuoda esiin vaihtoehto, joka olisi antanut Kosovolle itsenaisyyden, mutta myos tarjonnut Serbialle kunniallisen ulospaasyn tilanteesta. Ker-Lindsay nosti vertailukohdaksi Etela-Sudanin itsenaistymisen Sudanista kuuden vuoden autonomiajakson jalkeen. [96] [97]

Nobel-palkinto [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Martti Ahtisaari vastaanotti hanelle myonnetyn Nobelin rauhanpalkinnon Oslossa 10. joulukuuta 2008.

Elokuussa 2005 Ahtisaarta ehdotettiin ensimmaisen kerran Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi, ja hanet valittiin vuoden 2008 palkinnon saajaksi. [98] Tieto Ahtisaaren palkitsemisesta julkistettiin 10. lokakuuta 2008, ja palkinto annettiin 10. joulukuuta 2008 Oslossa . Komitea perusteli valintaa Ahtisaaren useilla mantereilla ja yli kolmenkymmenen vuoden aikana tekemalla tyolla kansainvalisten konfliktien ratkaisemiseksi. [99] Komitean puheenjohtaja Ole Danbolt Mjøs toivoi Ahtisaaren saavutusten kannustavan myos muita tahan tyohon. Omassa puheessaan Ahtisaari totesi, etta ”rauha on tahdon asia”. Rauhanpalkinnon myontaminen Ahtisaarelle sai kotimaassa ja ulkomailla paaasiassa myonteisen vastaanoton. Nakyvimpina poikkeuksina olivat Venaja ja Serbia, jotka eivat esittaneet onnitteluja. [100]

Ennen palkitsemistaan Ahtisaari oli julkisesti ilmaissut olevansa kyllastynyt nimensa jatkuvaan pyorimiseen Nobel-spekulaatioissa. [101] Norjan Nobel-komitean sihteeri Geir Lundestad kertoi syyskuussa 2015 ilmestyneissa muistelmissaan silloisen Suomen eduskunnan puhemiehen Paavo Lipposen kayneen vuonna 2006 hanen luonaan tiedustelemassa, eiko jollekin suomalaiselle voisi myontaa Nobelin rauhanpalkintoa. Lundestadin mukaan Ahtisaaren nimi otettiin Nobel-komiteassa uudelleen esille vuonna 2008, jolloin ”tilanne oli rauhoittunut”. [102]

Ministeri Par Stenback kertoi lokakuussa 2009 ilmestyneessa muistelmateoksessaan Kriiseja ja katastrofeja , etta han oli saanut Lundestadilta huhtikuussa 2007 tiedon, jonka mukaan ”eras tunnettu henkilo” Suomesta oli lahestynyt komiteaa kirjeella, jossa perusteltiin, miksi Ahtisaarelle ei pitaisi myontaa palkintoa. [103] [104] Kirjeessa oli ollut lukuisia kielteisia arviota Ahtisaaresta. Lundestad ei ollut paljastanut Stenbackille kirjoittajan henkilollisyytta. Stenback sanoi jarkyttyneensa kuulemastaan ja kertoneensa kirjeesta myos Ahtisaarelle. Taman jalkeen Stenback oli kirjoittanut Ahtisaaren tietamatta Nobel-komitealle kirjeen, jossa han pyrki osoittamaan Ahtisaarta kohtaan esitetyt syytokset perattomiksi. [105] Silloinen ulkoministeri Alexander Stubb vaati kirjeen kirjoittajaa ilmoittautumaan. [106] Vuonna 2015 Lundestad paljasti kirjeen kirjoittajaksi entisen ulkoministerin Keijo Korhosen , yhden vuoden 1994 presidentinvaalien ehdokkaista. [102] Lundestadin mukaan Korhonen oli syyttanyt Ahtisaarta heikosta moraalista ja rahan haalimisesta edustus- ja rauhanvalitystehtavillaan. [107] Korhonen kiisti kirjoittaneensa kirjetta Nobel-komitealle, vaikka olikin ollut avoimesti Ahtisaaren palkitsemista vastaan [108] .

Nakemykset Suomen yhdentymisesta lanteen [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Ahtisaari kannatti Suomen EU-jasenyytta. Han sanoi vuonna 2015 Ylen Ykkosaamussa , etta jos Suomen kansa olisi hylannyt kansanaanestyksessa EU-jasenyyden, han olisi eronnut presidentin virastaan. [109]

Ahtisaari suositteli julkisesti Suomea hakemaan Nato-jasenyytta. [110] Han sanoi samassa Ylen haastattelussa, etta han oli [109]

≫jo varmaan kymmenkunta vuotta ollut sita mielta, etta meidan pitaisi liittya [Natoon], koska olen sanonut nain, etta kun me olemme huomattava rauhanturvamaa, me olemme erinomaisia rauhanturvaajia, meilla on ollut rauhanturvajoukkoja melkein kaikissa YK:n rauhanturvaoperaatioissa eri vuosien aikana ja me olemme osaavia naissa asioissa, ja minusta Suomen tulee kuulua kaikkiin niihin jarjestoihin, joihin lantiset demokratiat kuuluvat, silla ei ole mitaan Venajan uhan kanssa tekemista, enka mina sen takia ole argumentoinut, etta Natoon pitaa liittya.≫

Viimeiset vuodet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Presidentti Ahtisaaren valtiolliset hautajaiset 10.11.2023.

Tasavallan presidentin kanslia tiedotti syyskuussa 2021 Ahtisaaren sairastavan Alzheimerin tautia , minka vuoksi han jattaytyi kaikesta julkisesta toiminnasta. [111]

Ahtisaari kuoli hoitokodissa Helsingin Oulunkylassa 16. lokakuuta 2023 kello 6.40. [112]

Hautajaiset [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Hautajaiset jarjestettiin Martin paivana 10. marraskuuta 2023. Siunaustilaisuus pidettiin Helsingin tuomiokirkossa [113] ja hanet haudattiin Hietaniemen hautausmaalle . Ahtisaaren siunauksen toimitti emerituspiispa Eero Huovinen . [114]

Siunaustilaisuuteen osallistui 800 vierasta. Suomen valtiollisen johdon lisaksi paikalla olivat muun muassa Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa , Kosovon presidentti Vjosa Osmani , Namibian presidentti Hage Geingob , Tansanian entinen presidentti Jakaya Kikwete seka Irlannin entinen presidentti Mary Robinson , Vapaa Aceh -liikkeen entinen johtaja Malik Mahmoud, Indonesian entinen oikeusministeri Hamid Awaludin seka Indonesian entinen varapresidentti Jusuf Kalla [115] [116]

Hautamuistomerkki [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Valtioneuvosto tiedotti tammikuussa 2024, etta presidentti Ahtisaaren haudalle hankittavasta muistomerkista jarjestetaan suunnittelukilpailu, joka avataan 2. helmikuuta 2024. Muistomerkki on tarkoitus toteuttaa suunnittelukilpailun voittavan ehdotuksen perusteella. Kilpailun palkintolautakuntaan kuuluvat muistomerkkitoimikunnan jasenet ja kaksi taiteilijajasenta, jotka nimeaa Suomen Taiteilijaseura . Yhdeksanjasenisessa muistomerkkitoimikunnassa on puheenjohtajana alivaltiosihteeri Timo Lankinen ja Ahtisaaren omaisten edustajana Marko Ahtisaari . Toimikunnan sihteeri on valtioneuvoston kansliasta. Muistomerkki on tarkoitus paljastaa Martin paivana 10. marraskuuta 2024. [117] Taiteilijajasenet ovat kuvanveistajat Anne Meskanen-Barman ja Matti Nurminen . [118]

Suunnittelukilpailuun tuli 171 hyvaksyttya ehdotusta. Ensimmaisen palkinnon sai arkkitehti Harri Pakarisen ehdotus Autuas . Muistomerkki veistetaan Ylamaan vihreaan graniittiin ja se on oliivipuun lehden muotoinen. Oliivinlehtea pidetaan yleisesti rauhan symbolina. Veistos on palkintolautakunnan mukaan pelkistetty, vaikuttavan kokoinen, aikaa kestava ja rauhallinen. Se on vahva ja koskettavan konkreettinen kannanotto rauhan puolesta. Hautamuistomerkki on tarkoitus paljastaa 10. marraskuuta 2024. [119] [120]

Tunnustuksia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paaartikkeli: Martti Ahtisaaren kunnianosoitukset
Martti Ahtisaaren vaakuna.

Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2008 ensimmaisena suomalaisena ”tyostaan useilla mantereilla ja yli kolmenkymmenen vuoden aikana kansainvalisten konfliktien ratkaisemiseksi”. [99] Aiemmin samana vuonna Ahtisaari oli vastaanottanut myos Unescon rauhanpalkinnon [121] ja Geuzenpenning-mitalin . [122] Rauhanpalkinnon lisaksi Ahtisaarelle myonnettiin useita muita kunnianosoituksia niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Teoksia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  • Jouslehto, Olavi & Okker, Jaakko: Tamminiemesta Mantyniemeen . Porvoo Helsinki: WSOY, 2000. Isbn 951-0-24355-8.
  • Merikallio, Katri & Ruokanen, Tapani:  Matkalla. Martti Ahtisaaren tarina . Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-24112-6 .

Viitteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  1. ↑ Martti Ahtisaaren CV tpk.fi . Tasavallan presidentin kanslia. Viitattu 2.5.2015.
  2. ↑ Presidentti Martti Ahtisaari on kuollut Yle Uutiset . 16.10.2023. Viitattu 16.10.2023.
  3. ↑ Presidenttien virkaanastujaiset  (Martti Ahtisaari astuu virkaansa 1994) Ylen Elava arkisto . Yleisradio. Viitattu 5.12.2014.
  4. ↑ Miettinen, Tiina:  Tasavallan juuret. Suomen presidenttien esipolvet . Helsinki: {{{Julkaisija}}}, 2017. ISBN 978-952-5130-19-5 .
  5. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r ”Ahtisaari, Martti (1937?2023)”,  Suomen kansallisbiografia, osa 1 , s. 163?167. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-442-8 . Teoksen verkkoversio (viitattu 16.10.2023).
  6. ↑ Autio, Veli-Matti & Pulli, Helja: Presidentti Martti Ahtisaaren esivanhemmat. Suomen Sukututkimusseuran vuosikirja , 1999, 44. vsk, s. 8?28. Helsinki: Suomen sukututkimusseura. Artikkelin verkkoversio (PDF) . Viitattu 17.8.2015.
  7. ↑ a b c d e f g Vesikansa, Jyrki: Kuka avaisi Lahi-idan solmun?. Iltalehti Viikonvaihde , 2009, nro 27.6./28.6., s. 13.
  8. ↑ Heiskanen, Markku: Mita Martti Ahtisaari kirjoittaa nuoruudestaan? Kassunkakarat.info . 20.6.2007. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 11.11.2018.
  9. ↑ a b Lipasti-Halonen, Marke: Rouva Eeva Ahtisaari: Luottakaa itseenne, suomalaiset. Me Naiset , 16.12.1994, nro 51?52. Artikkelin verkkoversio . Viitattu 10.10.2008.
  10. ↑ a b Laitinen, Janne: Kuopion Lyseon rehtori: Ahtisaari oli hyva oppilas Savon Sanomat . 10.10.2008. Arkistoitu 6.10.2015. Viitattu 10.10.2008.
  11. ↑ Merikallio & Ruokanen 2011, s. 38.
  12. ↑ Mita olen aina halunnut tietaa presidentista? Tasavallan presidentin kanslia . Viitattu 12.8.2015.
  13. ↑ Historia ? Muistinvaraisia virstanpylvaita Oulun Ynnin koripallotaipaleelta Oulun NMKY ry. Arkistoitu 3.10.2015. Viitattu 13.8.2015.
  14. ↑ Yllatys Ahtisaaren menneisyydesta: oli jaada toihin armeijaan Uusi Suomi . 10.10.2008. Arkistoitu 13.10.2008. Viitattu 25.3.2019.
  15. ↑ Nobel-palkinto antaa tunnustusta Ahtisaaren pitkalle uralle rauhantekijana finlandmission.ch . 10.12.2008. Lontoo: Suomen suurlahetysto. Viitattu 25.3.2019.
  16. ↑ Mita missa milloin. Kansalaisen vuosikirja 1979 , s. 75. Helsinki: Otava, 1978. ISBN 951-1-04873-2 .
  17. ↑ a b c d e Varjus, Seppo: Martti Ahtisaari 80 vuotta: Nain eteni pitka tie huipulle 23.6.2017. Ilta-Sanomat.
  18. ↑ Oulun jannittava juhannus vuonna 1989: Ahtisaaren suostumusta kaupun­ginjohtajaksi odotettiin Kaleva . 19.6.2015. Arkistoitu 19.7.2015. Viitattu 7.4.2019.
  19. ↑ Mita missa milloin. Kansalaisen vuosikirja 1988 , s. 32. Helsinki: Otava, 1987. ISBN 951-1-09685-0 .
  20. ↑ Korhonen, Keijo: Sattumakorpraali , s. 313. Helsinki: Otava, 1999. Isbn 951-1-15315-3.
  21. ↑ Mita missa milloin. Kansalaisen vuosikirja 1992 , s. 21. Helsinki: Otava, 1991. ISBN 951-1-11839-0 .
  22. ↑ Mita missa milloin. Kansalaisen vuosikirja 1994 , s. 11. Helsinki: Otava, 1993. ISBN 951-1-12765-9 .
  23. ↑ Martti Ahtisaari ? Biographical Nobelprize.org . Nobel Media AB. Viitattu 4.11.2015. (englanniksi)
  24. ↑ Mita missa milloin. Kansalaisen vuosikirja 1990 , s. 64. Helsinki: Otava, 1989. ISBN 951-1-10908-1 .
  25. ↑ Mita missa milloin. Kansalaisen vuosikirja 1991 , s. 60. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-11421-2 .
  26. ↑ Elamakerta arvostelee Ahtisaarta Yle uutiset . 8.7.2001.
  27. ↑ a b c d e f g Saari, Heikki: Nain Ahtisaari tyrmasi presidentinvaaleissa 23 vuotta sitten 22.10.2017. Ilta-Sanomat.
  28. ↑ Mita missa milloin 1994 , s. 82.
  29. ↑ Jouslehto & Okker 2000, s. 145.
  30. ↑ Jouslehto & Okker 2000, s. 144.
  31. ↑ Lyytinen, Jaakko: Lasse Lehtinen luotettavana  (Arvio muistelmista) PolHO . Viitattu 5.12.2016.
  32. ↑ Massinen, Aimo: Sorsa suuttui aiheesta Turun Sanomat . 29.8.1997.
  33. ↑ Jouslehto & Okker, 2000, s. 144.
  34. ↑ Jouslehto & Okker, 2000, s. 278.
  35. ↑ Jouslehto & ikker, 2000, s. 146?147.
  36. ↑ Presidentti: Iltalehden erikoislehti 2012, s. 11. Helsinki: Alma Media, 2012.
  37. ↑ Mita missa milloin 1994 , s. 138.
  38. ↑ Mita missa milloin. Kansalaisen vuosikirja 1995 , s. 184. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13254-7 .
  39. ↑ Paavo Rytsa: Presidenttiehdokkaaksi ohi Sorsan Yle Elava arkisto . 8.9.2006, paivitetty 21.6.2017. Viitattu 5.12.2016.
  40. ↑ Ensimmaisessa vaalissa ehdokkaiksi asetetut, heidan aanimaaransa, aanimaaraosuudet seka aanimaarien osuudet vaalipaivana ja ennakkoaanina 1999. Tilastokeskus. Viitattu 5.12.2016.
  41. ↑ Martti Ahtisaaren ja Elisabeth Rehnin aanimaaraosuudet ennakkoaanestyksessa ja varsinaisina vaalipaivina 16.1. ja 6.2.1994 1999. Tilastokeskus. Viitattu 5.12.2016.
  42. ↑ Kemppi, Emilia: Tuttu juttu: presidenttipelia Yle Elava Arkisto . 2010. Viitattu 5.12.2016.
  43. ↑ Vierailut ulkomaille  (Myos eri vuosien alasivut) Tasavallan presidentin kanslia . Viitattu 13.11.2015.
  44. ↑ Mita missa milloin. Kansalaisen vuosikirja 1996 , s. 124. Helsinki: Otava, 1995. ISBN 951-1-13788-3 .
  45. ↑ Mita missa milloin. Kansalaisen vuosikirja 1998 , s. 91. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14838-9 .
  46. ↑ Mita missa milloin 1995 , s. 124.
  47. ↑ Mita missa milloin 1996, s. 42.
  48. ↑ Jakobson, Max: Tilinpaatos , s. 406. Helsinki: Otava, 2003. ISBN 951-1-18856-9 .
  49. ↑ Rytsa, Paavo: Ahtisaari piti kiinni valtaoikeuksista Yle.fi . 8.9.2006, paivitetty 21.6.2017. Viitattu 7.4.2019.
  50. ↑ Miksi Mauno Koivisto vesitti Karjalan palautuksen? Kirjailija loytaa kaksi tarkeaa syyta Iltalehti . Viitattu 23.10.2021.
  51. ↑ Mita missa milloin 1996 , s. 87.
  52. ↑ Mita missa milloin 1996 , s. 89.
  53. ↑ Mita missa milloin. Kansalaisen vuosikirja 1997 , s. 87. Helsinki: Otava, 1996. ISBN 951-1-14219-4 .
  54. ↑ Mita missa milloin 1998, s. 27.
  55. ↑ Aaltonen, Jarmo: Ahtisaari myonsi komentajamerkin indonesialaisministerille  (tilaajille) Helsingin Sanomat . 6.1.1998. Viitattu 14.12.2019.
  56. ↑ a b c d Mita missa milloin. Kansalaisen vuosikirja 1999 , s. 52. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-15488-5 .
  57. ↑ Ahtisaari palkitsi April-yhtion johtajan komentajamerkilla  (tilaajille) Helsingin Sanomat . 13.1.1998. Viitattu 14.12.2019.
  58. ↑ Mielenosoittajat vaativat kunniamerkkien palauttamista MTV3 Uutiset . 14.01.1998. Viitattu 14.12.2019.
  59. ↑ Ahtisaari saanee vastaehdokkaan UPM:n hallitusvaaliin. Helsingin Sanomat , 21.3.2000.
  60. ↑ Nykanen, Anna-Stiina: Moittimalla ei maailmaa paranneta . (tilaajille) Helsingin Sanomat 26.3.2000. Viitattu 13.8.2015
  61. ↑ Mita missa milloin 1997 , s. 77.
  62. ↑ Staes, Bart: Kirjallinen kysymys P-3933/00 (PDF)  (Neuvostolle (2001/C 174 E/203) 7. joulukuuta 2000) Euroopan yhteisojen virallinen lehti (C 174 E/193) . 19.6.2001. EUR-Lex. Viitattu 5.12.2019.
  63. ↑ Jouslehto & Okker, 2000, s. 160.
  64. ↑ Jouslehto & Okker, 2000, s. 158?159.
  65. ↑ Jouslehto & Okker, 2000, s. 168.
  66. ↑ Lehto, Mika: Nain Ahtisaari savustettiin ulos SDP:n presidenttikuvioista 1999 20.10.2023. Ilta-Sanomat.
  67. ↑ Ahtisaari: Milosevicilla ja venalaisilla oli Kosovo-suunnitelma MTV.fi . 26.10.2000. Arkistoitu 2.10.2015. Viitattu 12.8.2015.
  68. ↑ Mita missa milloin. Kansalaisen vuosikirja 2000 , s. 112. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15503-2 .
  69. ↑ Mita missa milloin 2000, s. 121.
  70. ↑ MTV3:n haastattelu: Ahtisaari puolusti optiotulojaan MTV.fi . 20.10.2000. Arkistoitu 2.10.2015. Viitattu 17.8.2015.
  71. ↑ Ahtisaari tyytyvainen kauteensa . Suomen Sillan uutisviikko 45/1999.
  72. ↑ Muistatko viela nama? Katso hauskat kuvat Ahtisaaren uran varrelta MTV3 . 10.12.2008. Viitattu 9.5.2021.
  73. ↑ a b Kerttula, Suvi: Martti Ahtisaaren ylipainolle irvailtiin presidenttikaudella 21.10.2023. Ilta-Sanomat.
  74. ↑ Mita missa milloin. Kansalaisen vuosikirja 2002 , s. 14. Helsinki: Otava, 2001. ISBN 951-1-17635-8 .
  75. ↑ Mita missa milloin 2002, s. 14.
  76. ↑ Presidentti Ahtisaari CMI . Arkistoitu 1.8.2015. Viitattu 29.10.2015.
  77. ↑ Mita missa milloin. Kansalaisen vuosikirja 2003 , s. 104. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-18085-1 .
  78. ↑ Mita missa milloin. Kansalaisen vuosikirja 2004 , s. 107. Helsinki: Otava, 2003. ISBN 951-1-18590-X .
  79. ↑ Mita missa milloin. Kansalaisen vuosikirja 2007 , s. 36. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 951-1-21080-7 .
  80. ↑ Mita missa milloin. Kansalaisen vuosikirja 2006 , s. 107. Helsinki: Otava, 2005. ISBN 951-1-20203-0 .
  81. ↑ Ahtisaari puolustaa Yhdysvaltain toimia 16.3.2003. MTV3. Arkistoitu 18.10.2008. Viitattu 16.3.2008.
  82. ↑ Ahtisaari vaatii puuttumista diktatuureihin. Helsingin Sanomat 1.8.2003.
  83. ↑ Miten suojella kansalaisia julmilta hirmuhallitsijoilta? Kaleva . 29.7.2004. Kaleva Media. Viitattu 5.12.2019.
  84. ↑ Sihvola, Juha: Oikeutettu sota? Vihrea Lanka . 2003. Arkistoitu 10.5.2015. Viitattu 28.10.2015.
  85. ↑ Nobelin rauhanpalkinto Martti Ahtisaarelle 11.12.2008. Euroopan neuvosto (Suomen pysyva edustusto, Strasbourg). Viitattu 5.12.2019.
  86. ↑ Mita missa milloin. Kansalaisen vuosikirja 2012 , s. 111. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-25293-1 .
  87. ↑ Diez razones para el "si" europeo elpais.com . 19.9.2011. (espanjaksi)
  88. ↑ Ahtisaari neuvonantajaksi Sri Lankan sotarikostutkintaan  (Archive.org) Helsingin Sanomat . 25.6.2014. Arkistoitu 4.7.2014. Viitattu 25.6.2014.
  89. ↑ Mita missa milloin 2006 , s. 60.
  90. ↑ Maailman tiedotusvalineet Acehin rauhansopimuksesta Ulkoasiainministerion Mediakatsaukset . 19.8.2005. Arkistoitu 17.11.2015. Viitattu 14.11.2015.
  91. ↑ Ahtisaari luopuu perustamansa CMI-jarjeston puheenjohtajuudesta ? ehdottaa seuraajakseen Alexander Stubbia Yle Uutiset . 9.5.2017. Viitattu 30.1.2024.
  92. ↑ Stubb CMI:n uudeksi puheenjohtajaksi ? nain presidentti Ahtisaari perustelee valintaa 29.11.2017. CMI - Martti Ahtisaari Peace Foundation. Viitattu 30.1.2024.
  93. ↑ Kari Huhta HS: Ahtisaari vaistyy perustamansa CMI-jarjeston johdosta, tilalle Alexander Stubb ? ”Muodollisesti olen jo elakkeella” Helsingin Sanomat . 9.5.2017. Viitattu 30.1.2024.
  94. ↑ Paananen, Arja: Venalaisten ensireaktio Ahtisaaren palkinnosta: hyvaksikaytetty satkynukke Ilta-Sanomat . 10.10.2008. Arkistoitu 11.10.2008. Viitattu 10.10.2008.
  95. ↑ a b Nikkanen, Hanna: Charmantti Martti. Voima , 2008, nro 2. Voima. Artikkelin verkkoversio . Viitattu 10.10.2008. ( Arkistoitu ? Internet Archive)
  96. ↑ Rulamo, Anssi: Brittiprofessori: Martti Ahtisaari teki Kosovon suhteen ”valtavan virheen” 9.7.2023. Helsingin Sanomat.
  97. ↑ Brittiprofessori kritisoi Ahtisaarta Kosovon pattitilanteen aiheuttamisesta: ”Han teki valtavan virheen” Yle uutiset . 9.7.2023. Arkistoitu 9.7.2023.
  98. ↑ Martti Ahtisaarelle Nobelin rauhanpalkinto Yle Uutiset . 10.10.2008. Arkistoitu 19.5.2020. Viitattu 10.10.2008.
  99. ↑ a b The Nobel Peace Prize 2008 10.10.2008. The Nobel Foundation. Viitattu 10.10.2008. (englanniksi)
  100. ↑ Mita missa milloin. Kansalaisen vuosikirja 2010 , s. 64?65. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-952-1-22709-0 .
  101. ↑ Mita missa milloin 2010 , s. 64.
  102. ↑ a b Norjalaiskirja paljastaa: Keijo Korhonen yritti estaa Martti Ahtisaaren Nobel-palkinnon Verkkouutiset . 18.9.2015. Arkistoitu 20.9.2015. Viitattu 28.10.2015.
  103. ↑ Mustamaalaus uhkasi Ahtisaaren Nobel-palkintoa Yle uutiset . 5.10.2009. Arkistoitu 19.5.2020. Viitattu 11.10.2009.
  104. ↑ Nieminen, Tommi: No, kuka sen kirjeen lahetti?. Helsingin Sanomat , 11.10.2009, s. D6.
  105. ↑ Tunnettu suomalainen yritti estaa Ahtisaaren Nobelin Iltalehti . 5.10.2009. Arkistoitu 21.2.2020.
  106. ↑ Stubb toivoo Ahtisaaren mustamaalaajaa julkisuuteen 6.10.2009. MTV Uutiset.
  107. ↑ Verkkouutiset: Keijo Korhonen yritti estaa Ahtisaarta saamasta Nobel-palkintoa Ilta-Sanomat . 24.9.2015.
  108. ↑ Entinen ulkoministeri ja suurlahettilas Keijo Korhonen: ”Martti Ahtisaari ei ansainnut Nobelia” Ilta-Sanomat . 25.9.2015. Viitattu 7.4.2019.
  109. ↑ a b Ylen Ykkosaamu 16.2.2015.
  110. ↑ Ahtisaari: ”Natoon olisi pitanyt liittya jo aikoja sitten” Kaleva . 4.10.2016. Arkistoitu 5.10.2016. Viitattu 5.12.2019.
  111. ↑ Presidentti Martti Ahtisaari on luopunut kaikesta julkisesta toiminnasta sairauden vuoksi Presidentti . 2.9.2021. Viitattu 2.9.2021.
  112. ↑ Stubb kertoo viimeisesta koskettavasta tapaamisesta Ahtisaaren kanssa ? ”Lahdin ulos kyynelehtien” www.iltalehti.fi . Viitattu 19.10.2023.
  113. ↑ Presidentti Martti Ahtisaaren valtiolliset hautajaiset jarjestetaan Helsingissa Martin paivana 10.11. valtioneuvosto.fi .
  114. ↑ Hujanen, Miikka: Nailla sanoilla emerituspiispa Eero Huovinen siunasi presidentti Martti Ahtisaaren 10.11.2023. Ilta-Sanomat.
  115. ↑ Namibian presidentti saapuu Ahtisaaren hautajaisiin ? Tulossa on myos useita muita kansainvalisia vieraita Helsingin Sanomat . 8.11.2023. Viitattu 8.1.2024.
  116. ↑ Ville Makila: He osallistuvat Martti Ahtisaaren hautajaisiin Verkkouutiset . 10.11.2023. Viitattu 10.11.2023.
  117. ↑ Presidentti Ahtisaaren hautamuistomerkista jarjestetaan suunnittelukilpailu kevaalla 2024  (Tiedote) 16.1.2024. Valtioneuvosto. Viitattu 30.1.2024.
  118. ↑ Palkintolautakunta: Presidentti Martti Ahtisaaren hautamuistomerkkikilpailun arvostelupoytakirja  (s. 3) 7.5.2024. Valtioneuvoston kanslia. Viitattu 13.5.2024.
  119. ↑ Mankkinen, Jussi: Tallainen on presidentti Martti Ahtisaaren hautamuistomerkki: vihreasta graniitista tehty isokokoinen oliivinlehti 13.5.2024. Yle. Viitattu 13.5.2024.
  120. ↑ Harri Pakarisen teosehdotus Autuas voitti presidentti Martti Ahtisaaren hautamuistomerkin suunnittelukilpailun  (VNK:n tiedote) 13.4.2024. Valtioneuvoston kanslia. Viitattu 13.5.2024.
  121. ↑ Ahtisaarelle Unescon rauhanpalkinto Savon Sanomat . 2.10.2008. Arkistoitu 26.9.2015. Viitattu 10.10.2008.
  122. ↑ Ahtisaarelle Geuzen-palkinto ihmisoikeustyosta Kaleva . 11.1.2008. Viitattu 27.11.2013.

Kirjallisuutta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  • Lindstedt, Risto:  Martti Ahtisaaren maailma . Helsinki: WSOY, 1993. ISBN 951-0-19104-3 .
  • Lehtinen, Lasse & Komulainen, Jorma:  Matkalla Mantyniemeen. Martti Ahtisaaren tie presidentiksi . Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-0-20147-2 .
  • Heikkila, Hannu:  Martti Ahtisaari. Kansainvalinen tie presidentiksi . Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-0-22003-5 .
  • Seppala, Raimo (toim.):  Terve, Mara! Presidentti Ahtisaaren maakuntamatkat . Jyvaskyla: Gummerus, 1999. ISBN 951-20-5419-1 .
  • Merikallio, Katri:  Miten rauha tehdaan. Ahtisaari ja Aceh . Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-31778-0 .

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Nobelin rauhanpalkinnon saajat
1901?1925

1901:  Dunant ,  Passy 1902:  Ducommun ,  Gobat 1903:  Cremer 1904:  Kansainvalisen oikeuden instituutti 1905:  Suttner 1906:  Roosevelt 1907:  Moneta ,  Renault 1908:  Arnoldson ,  Bajer 1909:  Beernaert ,  Paul Balluet d’Estournelles de Constant 1910:  Kansainvalinen Rauhantoimisto 1911:  Asser ,  Fried 1912:  Root 1913:  La Fontaine 1917:  Punainen Risti 1919:  Wilson 1920:  Bourgeois 1921:  Branting ,  Lange 1922:  Nansen 1925:  Chamberlain ,  Dawes

1926?1950

1926:  Briand ,  Stresemann 1927:  Buisson ,  Quidde 1929:  Kellogg 1930:  Soderblom 1931:  Addams ,  Butler 1933:  Angell 1934:  Henderson 1935:  Ossietzky 1936:  Lamas 1937:  Cecil 1938:  Nansenin kansainvalinen pakolaistoimisto 1944:  Punainen Risti 1945:  Hull 1946:  Balch ,  Mott 1947:  Kveekarit 1949:  Boyd Orr

1951?1975

1950:  Bunche 1951:  Jouhaux 1952:  Schweitzer 1953:  Marshall 1954:  Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjarjesto 1957:  Pearson 1958:  Pire 1959:  Noel‑Baker 1960:  Lutuli 1961:  Hammarskjold 1962:  Pauling 1963:  Punainen Risti 1964:  King 1965:  Unicef 1968:  Cassin 1969:  Kansainvalinen tyojarjesto 1970:  Borlaug 1971:  Brandt 1973:  Kissinger ,  Le 1974:  MacBride ,  Sat? 1975:  Saharov

1976?2000

1976:  B. Williams ,  Corrigan 1977:  Amnesty International 1978:  Sadat ,  Begin 1979:  Aiti Teresa 1980:  Esquivel 1981:  YK:n pakolaisapujarjesto 1982:  Myrdal ,  Garcia Robles 1983:  Wał?sa 1984:  Tutu 1985:  Laakarit ydinsotaa vastaan 1986:  Wiesel 1987:  Arias 1988:  YK:n Rauhanturvaajat 1989:  Dalai Lama 1990:  Gorbat?ov 1991:  Suu Kyi 1992:  Menchu 1993:  Mandela ,  de Klerk 1994:  Arafat ,  Peres ,  Rabin 1995:  Pugwash-liike ,  Rotblat 1996:  Belo ,  Ramos Horta 1997:  Kampanja maamiinojen kieltamiseksi (ICBL) ,  J. Williams 1998:  Hume ,  Trimble 1999:  Laakarit ilman rajoja 2000:  Kim

2001?

2001:  YK ,  Annan 2002:  Carter 2003:  Ebadi 2004:  Maathai 2005:  IAEA ,  ElBaradei 2006:  Yunus ,  Grameen Bank 2007:  Gore ,  IPCC 2008:  Ahtisaari 2009:  Obama 2010:  Liu 2011:  Gbowee ,  Johnson Sirleaf ,  Karman 2012:  EU 2013:  Kemiallisten aseiden kieltojarjesto 2014:  Satyarthi ,  Yousafzai 2015:  Tunisian kansallisen vuoropuhelun kvartetti 2016:  Juan Manuel Santos 2017:  International Campaign to Abolish Nuclear Weapons 2018:  Murad ,  Mukwege 2019:  Abiy 2020:  Maailman ruokaohjelma 2021:  Ressa ,  Muratov 2022:  Bjaljatski ,  Memorial ,  Center for Civil Liberties 2023:  Mohammadi

 

Kansainvaliset
Kansalliset
Henkilot
Muut
Noudettu kohteesta ” https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Martti_Ahtisaari&oldid=22398397 ”