Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
Finlands Socialdemokratiska Parti
Perustettu	1899
Puheenjohtaja	Antti Lindtman
Puoluesihteeri	Mikkel Nakkalajarvi
Varapuheenjohtajat	Nasima Razmyar (1. vpj.) Niina Malm (2. vpj.) Matias Makynen (3. vpj.) [1]
Ideologia	sosiaalidemokratia [2] [3] EU-myonteisyys [4] [5]
Poliittinen kirjo	keskusta-vasemmisto [6]
Toimisto	Siltasaarenkatu 18?20 C, 6. krs 00530 Helsinki
Ajatushautomo	Kalevi Sorsa -saatio
Aanenkannattaja	Demokraatti
Jasenmaara	n. 29 600 (2021) [7]
Varit	punainen
Kansanedustajia	43 / 200 ( 2023 )
Europarlamentaarikkoja	2 / 14 ( 2019 )
Kunnanvaltuustot	1 451 / 8 859 ( 2021 )
Aluevaltuustot	277 / 1 379 ( 2022 )
Kansainvaliset jasenyydet	? Sosialistinen internationaali [8] ? Progressiivinen allianssi ? Euroopan sosiaalidemokraattinen puolue ? Euroopan parlamentin sosialistien ja demokraattien ryhma ? Sosiaalidemokraattinen ryhma
Naisjarjesto	Sosialidemokraattiset Naiset
Nuorisojarjesto	Sosialidemokraattiset Nuoret
Varhaisnuorisojarjesto	Nuorten Kotkain Keskusliitto
Opiskelijajarjesto	Sosialidemokraattiset Opiskelijat
Ruotsinkielinen jarjesto	Finlands Svenska Socialdemokrater
Tunnuslaulu	” Tyovaen marssi ”
Kotisivu	sdp .fi
Infobox OK Nimi-testi OK

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (lyhyemmin sosiaalidemokraatit , ^[9] ruots. Finlands Socialdemokratiska Parti , ^[10] lyhenne SDP , puhekielessa monesti demarit ; jasenlyhenne sd. ^[11] ) on suomalainen puolue , joka perustettiin vuonna 1899 nimella Suomen Tyovaenpuolue . Puolueen tarkoituksena on koota kansalaiset yhteiseen toimintaan sosiaalidemokratian aatteellisten tavoitteiden toteuttamiseksi: ihanteena ja paamaarana vapauden , tasa-arvon ja solidaarisuuden yhteiskunta, yhteistyon ja rauhan maailma seka puhdas ja turmeltumaton ymparisto . ^[12]

Sosialidemokraattinen puolue on Sosialistisen internationaalin jasen. ^[13] Se kuuluu Euroopan sosiaalidemokraattiseen puolueeseen ja Euroopan parlamentissa SDP:n edustajat istuvat sosialistien ja demokraattien ryhmassa (S&D). Pohjoismaiden neuvostossa puolue kuuluu sosiaalidemokraattiseen ryhmaan . Puolue oli juuriltaan tyovaenliikkeen ytimessa ja edusti varsinkin teollisuustyolaisiksi luettuja palkansaajia . Siksi puolueella on ollut kytkos ammattiyhdistysliikkeeseen , jonka vastapoolin ovat muodostaneet varsinkin suuria teollisuusyrityksia edustavat tyonantajajarjestot .

Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa SDP sai 43 kansanedustajaa ja on taten eduskunnan kolmanneksi suurin puolue. ^[14] Vuoden 2019 europarlamenttivaalien jalkeen puolueella on ollut kaksi edustajaa Euroopan parlamentissa . Sosiaalidemokraattien puheenjohtajana on toiminut vuodesta 2023 lahtien Antti Lindtman . ^[15]

Osa artikkelisarjaa
Sosiaalidemokratia
Historia Valistus Frankfurtin julistus Ranskan suuri vallankumous Godesbergin ohjelma Humanismi Keynesilaisyys Tyovaenliike Marxilaisuus Ortodoksisuus Revisionismi Pohjoismainen malli Euroopan hullu vuosi Utopistisuus Hyvinvointikapitalismi
Paasuuntaukset Demokraattinen sosialismi Eettinen sosialismi Kehittyva sosialismi Kolmas tie Liberaalisosialismi Sosiaaliliberalismi
Kasitteet Ammattiliitto Demokratia Edustuksellinen Taloudellinen Teollinen Dirigismi Gradualismi Hyvinvointivaltio Internationalismi Kansalaisvapaudet Kansallistaminen Kolmikanta Maareformi Negatiivinen oikeus Positiivinen oikeus Progressivismi Reformismi Reformistinen vasemmisto Reilu kauppa Sekatalous Sekularismi Sosiaalinen hyvinvointi Sosiaalinen korporatismi Sosiaalinen markkinatalous Sosiaalinen oikeudenmukaisuus Sosialistinen valtio Tyovaenoikeudet Vallankumouksellinen sosialismi Valtiokapitalismi Valtiososialismi Vasemmistolainen nationalismi Ymparistoliike Ymparistonsuojelu
Henkilot Ambedkar Allende Ali Bhutto Ardern Attlee Batlle y Ordonez Bebel Ben-Gurion Bernstein Betancourt Bhutto Blair Blanc Brandt Branting Brown Callaghan Lazaro Cardenas Chavez Clark Craxi Corbyn Curtin Debs Douglas Drees Ebert Ecevit Engels Gaitskell Gandhi Gonzalez Goulart Hardie Hilferding Jaures Jenkins Katayama Kautsky Kethly Kerenski Lagos Lassalle Layton Lenin W. Liebknecht K. Liebknecht Luxemburg MacDonald Mandela Marx Morales Myrdal Nader Nehru Palme Plekhanov Prodi Russell Sanders Stauning Thomas Den Uyl Webb Wilson ?ordania
Organisaatiot Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjarjesto Euroopan nuoret sosialistit Euroopan sosiaalidemokraattinen puolue IUSY Progressiivinen allianssi SAMAK Sosialistinen internationaali Luettelo sosiaalidemokraattisista puolueista
Lisaa aiheesta Kansainvalinen Kommunismi Sosialismi
n k m

Sosiaalidemokraattien ideologinen pohja on sosiaalidemokratia . Puolueen arvoja ovat vapaus , tasa-arvo ja solidaarisuus . Periaateohjelmassaan (2020) puolueen prioriteetteja ovat kestava kehitys , tasa-arvon kaikenkattavuus, solidaarisuus, osallisuus seka demokraattinen sosialismi . Puolue korostaa humanismin arvoja ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion saavutuksia. Puolue vastustaa jatkuvaa pyrkimysta materiaaliseen kasvuun yhdistettyna kapitalistiseen talousjarjestelmaan. ^[16]

Suomen Tyovaenpuolueena alkuvaiheessa tunnettu puolue perustettiin sosiaalisen kysymyksen, yhteiskuntaluokan ja sosialismin pohjalle. SDP oli pitkaan ainoa joukkopuolue Suomessa. Vuonna 1907 SDP oli suhteellisesti Euroopan voimakkain sosialistinen puolue, mista osoituksena oli myos maaraenemmistoinen Tokoin senaatti vuonna 1917. ^[17] 1900-luvun alussa SDP sai paaasiallisen kannatuksensa tilattoman vaeston ja maaseutuvaeston ryhmista. Vuonna 1919 SDP:n puoluekokouksessa tehtiin pesaero radikaalin aineksen kanssa, minka seurauksena kommunistit erkaantuivat SDP:sta ja perustivat SSTP:n . Sisallissodan ja lokakuun vallankumouksen seurauksena tyovaenliike jakautui laajemmin. ^[18]

1950-luvulla SDP:n asevelisiipi johdatteli puoluetta oikealle ja harrastamaan yhteistyota kokoomuksen kanssa. Oikeistosiiven miehitettya puolueen johdon 1958, puolueen oppostio jakaantui skogilaisiin , jotka perustivat TPSL:n vuonna 1959. Sosiaalidemokraattinen liike hajaantui poliittisesti, mika nakyi puoluejarjestojen lisaksi myos ammattiyhdistyksissa ja urheiluliikkeessa. ^[19] 1950-luvulla SDP:n ohjelma oli verraten sosialistinen, minka lisaksi puolue on edustanut Sosialistisessa Internationaalissa vasenta laitaa. 1960-luvulla SDP siirtyi poliittisesti vasemmalle. ^[20]

Paaartikkeli: Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen historia

Paaartikkelit: Suomen Tyovaenpuolueen perustava kokous ja Forssan kokous

Puolue perustettiin 1899 nimella Suomen Tyovaenpuolue, ja ensimmainen puoluekokous pidettiin Turussa 17.?20. heinakuuta 1899. ^{[21] [22]} 1900-luvun alussa puolue esitti vaatimuksia torpparikysymykseen , tyollisyyden hoitoon, tyolaisten aseman parantamiseen, sananvapauteen ja kahdeksantuntiseen tyopaivaan . ^[23] Puolueen nimi vaihdettiin Suomen Sosialidemokraattiseksi Puolueeksi Forssassa vuonna 1903 pidetyssa II puoluekokouksessa . Suomen kenraalikuvernoori Bobrikov kielsi puoluetta kayttamasta nimea ”sosialidemokraattinen”, mutta tata kieltoa ei noudatettu. Samalla hyvaksyttiin myos Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen mallin mukainen ohjelma, tuolloin radikaali Forssan ohjelma , joka oli voimassa vuoteen 1952. Ohjelman tavoitteita olivat 8 tunnin tyopaiva, vahimmaispalkka , yleinen kouluvelvollisuus ^[24] seka yleinen alkoholin kieltolaki . Forssan ohjelma on miltei suoraan peraisin Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen vuonna 1891 hyvaksymasta Erfurtin ohjelmasta . ^[25] Ohjelman valittomat vaatimukset ovat toteutuneet lukuun ottamatta aanioikeutta (listan maaritelman mukaan vain vaalioikeus on toteutunut), kirkon ja valtion eroa, koulujen uskonnonopetuksen lakkauttamista ja alkoholin kieltolaista on sittemmin luovuttu. ^[26]

Venajan vuoden 1905 vallankumous ja suurlakko joukkoprotesteineen toi Suomeen yksikamarisen 200-paikkaisen eduskunnan ja yleisen ja yhtalaisen aanioikeuden, joka oli puolueen ohjelman vaatimuslistalla. ^[27] Suomen Sosialidemokraattiselle Puolueelle uudistukset olivat suuri voitto ja puolueeseen liittyi tyovaen lisaksi runsaasti sivistyneistoa. Tasta sivistyneistosiivesta kaytettiin nimitysta " marraskuun sosialistit ". Vuonna 1906 SDP oli jasenmaaraltaan suhteellisesti suurin sosialistinen puolue Euroopassa. ^[28] Uudistusten avulla saavutettuja tuloksia vahensi kuitenkin tsaarin haluttomuus vahvistaa merkittavia valtiopaivilla tehtyja paatoksia. ^[29]

Ensimmaisissa eduskuntavaaleissa SDP nousi suureksi puolueeksi. Vuoden 1916 vaaleissa se sai haltuunsa enemmiston, 103 paikkaa. ^[30] Taman seurauksena nimitettiin maailman ensimmainen sosialistienemmistoinen senaatti , puheenjohtajanaan Oskari Tokoi . Tama sosiaalidemokraattien hallitsema eduskunta hyvaksyi Venajan maaliskuun vallankumouksen jalkeen kesalla 1917 valtalain , jossa eduskunta julistettiin korkeimman vallan haltijaksi Suomessa. Eduskunnassa vahemmistoon jaaneiden porvareiden suosituksesta Venajan valiaikainen hallitus hajotti eduskunnan valtalain vastaisesti. ^[31] Seuranneissa vaaleissa puolue koki vaalitappion ja joutui oppositioon. ^[32] Seuraava senaatti oli kokonaan porvarillinen.

Syksyn mittaan SDP radikalisoitui, koska se ei saanut haluamiaan uudistuksia lapi eduskunnassa, minka seuraus oli suurlakko 14.-20. marraskuuta 1917. Lakon avulla puolue saavutti tavoitteistaan 8 tunnin tyopaivan ja kunnallisen aanioikeuden. ^[29]

Eduskunnan porvarillinen enemmisto julisti Suomen itsenaiseksi 6. joulukuuta 1917. SDP vastusti julistusta, koska halusi, etta Suomi itsenaistyisi yhteisymmarryksessa Venajan kanssa. Julistuksen jalkeen porvarit ja SDP paasivat kuitenkin sopuun, ja molempien tahojen tukema valtuuskunta kavi pyytamassa Venajan bol?evikkihallitukselta hyvaksyntaa itsenaisyydelle, ja myos sai sen. ^[33]

SDP:n puolueneuvosto kokoontui 23. tammikuuta 1918. Kokouksessa puolue taipui punakaartilaisten vaatimukseen taydentaa puoluetoimikuntaa aarimmaisen vasemmiston edustajilla. Puoluetoimikuntaan valittiin Otto Wille Kuusinen , Kullervo Manner , Yrjo Sirola , Edward Gylling , Matti Turkia , K. H. Wiik , Antti Kiviranta , Adolf Taimi , Evert Eloranta , Eero Haapalainen , Lauri Letonmaki ja Emil Elo . Puoluetoimikunta asetti keskuudestaan toimeenpanevan komitean, joka ryhtyi valittomasti valmistelemaan aseellista vallankumousta. Toimeenpanevaan komiteaan valittiin Haapalainen, Taimi, Eloranta, Letonmaki, Elo, Kiviranta ja Sirola. Komitea antoi punakaarteille maarayksia vallankumouksen aloittamiseksi ja suostutteli venalaisia aktiiviseen yhteistyohon. Tammikuun 26. paivan vastaisena yona venalaiset aseistivat punakaartit Helsingissa ja useilla muilla paikkakunnilla. Punakaarteihin kuului tassa vaiheessa 30 000 aseistettua suomalaista miesta. ^[34]

SDP:n puoluetoimikunnan toimeenpaneva komitea antoi aseellisen vallankumouksen aloittamisesta maarayksen punakaartin yleisesikunnalle. Sen mukaan tyovaenkaartit piti panna liikekannalle kolmen paivan sisalla tammikuun 26. paiva alkaen ja erillisessa luettelossa mainitut henkilot maarattiin vangittaviksi. ^[35] Punakaartilaiset kaappasivat vallan suomalaisten valitsemalta porvarilliselta eduskunnalta Etela-Suomessa 28. tammikuuta 1918. Suomen sisallissodassa punaisen puolen hallitukseen, Kansanvaltuuskuntaan , kuului sosiaalidemokraattien jasenia ja suuri osa puolueen jasenista toimi punaisten puolella.

Punaisten havittya sodan monet sosiaalidemokraattien johtajista ja aktiiveista pakenivat Venajalle , jossa bolsevikit olivat ottaneet vallan. Puolueen aiempi puheenjohtaja Otto Wille Kuusinen nousi ajan mittaan Josif Stalinin hallinnossa Kommunistisen internationaalin ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen korkeimpaan johtoon. Punaisten toiminnasta sivussa olleet puoluejohdon jasenet kaynnistivat sosiaalidemokraattisen puolueen toiminnan uudelleen Vaino Tannerin johdolla syksylla 1918. Sosiaalidemokraatista toimintaa oli yritetty elvyttaa jo sisallissodan paattymisen jalkeen kevaalla Suomen Sosialidemokraatti -lehden naytenumeron julkaisemisella, mutta valkoiset vallanpitajat estivat lehden jatkamisen. ^lahde? Uudelleenperustettu puolue otti vallankumousta vastustavan, lansieurooppalaisen reformistisen kannan yhteiskunnan uudistamiseen ja teki pesaeron vallankumouksellisiin. Seuraavissa vaaleissa 1919 puolueen kannatus osoittautui suunnilleen aiemman kaltaiseksi, vaikka iso joukko tyovakea oli kuollut sisallissodassa, joutunut pakenemaan Neuvosto-Venajalle tai menettanyt kansalaisluottamuksensa sisallissotaa seuranneissa oikeudenkaynneissa.

Neuvosto-Venajalle paenneet puolueen radikaalit perustivat elokuussa 1918 Moskovassa Suomen kommunistisen puolueen , joka otti lahtokohdakseen bol?evikkien mallin mukaisen vallankumouksellisen ohjelman. Kommunistinen puolue joutui kuitenkin toimimaan Suomessa maanalaisena. 1920-luvulla kommunistinen Suomen Sosialistinen Tyovaenpuolue seuraajajarjestoineen vei eduskuntavaaleissa osan sosiaalidemokraattien paikoista. ^[36] Suomen sosialidemokraattinen nuorisoliitto ja Suomen sosialidemokraattinen naisliitto valitsivat sisallissodan jalkeen liittolaisekseen Suomen Sosialistisen Tyovaenpuolueen. Myos Suomen Ammattijarjeston enemmisto oli Suomen Sosialistisen Tyovaenpuolueen kannattajilla. ^[37] Sosiaalidemokraattien kannatus ja paikkamaara eduskunnassa nousi jalleen selkeasti, kun valtiovalta 1930-luvulla esti kommunistien yritykset kaikissa muodoissaan osallistua vaaleihin. ^[38] Vuonna 1919 puolueella oli 67 022 jasenta. 1920-luvun alussa jasenmaara laski ollen pienimmillaan vuonna 1924 (25 123). Vuosina 1925?1939 jasenluku vaihteli valilla 24 000 ? 37 000. Perusjarjestoja puolueeseen kuului vuosina 1919?1939 hieman yli tuhat. ^[39]

Vuoden 1930 puoluekokouksessa, Kaarlo Harvalan noustua puheenjohtajaksi, Vaino Tanner saavutti puolueessa kiistattoman johtoaseman. Tanner pystyi puolustamaan tyovaeston etuja vaikeassa tilanteessa ja han sai siten myos puolueensa vasemmiston luottamuksen. Sosiaalidemokraatit pyrki Tannerin johdolla yhteistyohon poliittisen keskustan kanssa torjuen samalla yhteistyon kommunistien kanssa. Lahentyminen johti hallitusyhteistyohon Maalaisliiton kanssa vuonna 1937. Sosiaalidemokraatit hyvaksyttiin osan oikeistoa keskuudessa, pohjoismaista kehitysta seuraten, demokraattiseksi voimaksi, jonka kanssa saattoi tehda yhteistyota. Hallitusyhteistyota vastusti entinen puoluesihteeri K.H. Wiik , joka kannattajineen erotettiin puolueesta 1937. Erotettuihin kuuluivat myos Kominternin kansanrintamapolitiikkaa Suomen oloihin soveltamaan pyrkineet vasemmistolaiset sivistyneiston edustajat. ^[40]

Talvisodan jalkeen syksylla 1940 puolueen eduskuntaryhmasta erotettiin viisi kommunisteja ja Neuvostoliiton politiikkaa sympatisoinutta kansanedustajaa, jotka sittemmin muodostivat Sosialistisen eduskuntaryhman ja tulivat tunnetuksi ”kuutosina”. ^[41] Myos jatkosota aiheutti puolueen sisalla ristiriitoja, kun osa puolueen kansanedustajistakin asettui arvostelemaan Suomen ulkopolitiikkaa. Jatkosodan loppupuolella (1943?1944) puolueessa vahvistui niin sanottu rauhanoppositio , joka teki yhteistyota ruotsinkielisten liberaalien ja ammattiyhdistysliikkeen kanssa.

Jatkosodan paatyttya sosiaalidemokraattien piirissa kaytiin lyhyen aikaa keskustelua puolueen yhtymisesta vaaliliittoon kommunistien ja kuutosten muodostaman Suomen kansan demokraattisen liiton (SKDL) kanssa. Hankkeen kannattajat jaivat kuitenkin puolueessa vahemmistoon. Tammikuussa 1945 puoluetoimikunta hylkasi SKDL:n tekeman vaaliliittotarjouksen aanin 5-4, mika merkitsi samalla kansanrintamapoliitikan hylkaamista. Kahden tyovaenpuolueen valit muodostuivat erittain huonoiksi. ^{[42] [43] [44]}

SDP:n sisalla kaytiin valtataistelua niin sanottujen asevelisosialistien ja heita vastustaneen opposition valilla. Puoluekokousta oli jouduttu sodan takia siirtamaan vuodesta 1942 marraskuulle 1944. Se jarjestettiin 25. marraskuuta varsin myrskyisissa tunnelmissa. Oppositio hyokkasi J. W. Kedon ja Mauno Pekkalan johdolla rajusti Vaino Tanneria ja hanen kannattajiaan vastaan jatkosotaan liittyvista hallituksen paatoksista, mutta jai kokouksessa tehdyissa aanestyspaatoksissa tappiolle. Jakolinjat tulevalle puoluehajaannukselle olivat jo nahtavissa. Puolueen puheenjohtajaksi Vaino Salovaaran tilalle valittiin kompromissina tuore valtiovarainministeri Onni Hiltunen ja puoluesihteeriksi Unto Varjonen . Jarjestosihteeriksi puoluetoimikunta myohemmin valitsi Suomen Aseveljien Liiton tehtavissa toimineen Vaino Leskisen . Tanneria ei valittu puolueen luottamustehtaviin. ^{[29] [44]}

1950-luvulla puolue ajautui vaikeaan tilanteeseen, kun Neuvostoliiton taholta suhtauduttiin Vaino Tanneriin vihamielisesti ja vuonna 1956 presidentiksi valitun Urho Kekkosen hyvat idansuhteet kasvattivat hanen ja Maalaisliiton sisapoliittista valtaa. Kun sosiaalidemokraatit valitsi vuonna 1957 puheenjohtajakseen sotasyyllisyysoikeudenkaynnissa tuomitun Tannerin ja puoluesihteeriksi niin kutsuttuihin ”leskislaisiin” kuuluvan Kaarlo Pitsingin , puolueen idansuhteet karsivat. ^[44] Tama johti vuoden 1958 vaihteessa kriisiin, kun Neuvostoliitto ei hyvaksynyt Suomeen enaa hallitusta, jossa puolue oli mukana. Alkoivat yopakkaset eli Neuvostoliiton diplomaattinen ja kauppapoliittinen painostus Suomen hallituksen kaatamiseksi. Hallitus kaatui ja alkoi sosiaalidemokraattien pitka oppositiokausi ulkopoliittisesti arveluttavana puolueena. Puolueessa huomattiin myos, etta tasavallan presidentti Urho Kekkonen ei ollut tilanteessa tukenut Suomen hallitusta. ^lahde? Kun puolue yritti yhdessa laajan puoluerintaman Honka-liiton kanssa syrjayttaa Kekkosta 1962 presidentinvaalissa ajauduttiin jalleen ulkopoliittiseen kriisiin ( noottikriisi ) Neuvostoliiton kanssa. Kekkosen ainoa merkittava vastaehdokas, oikeuskansleri Olavi Honka vetaytyi vaaleista, Kekkonen voitti vaalit ja sosiaalidemokraattien paitsioasema suomalaisessa politiikassa oli taydellinen.

1950-luvun aikana suhteet puolueen sisalla karjistyivat. Valtataistelu tuli selvasti esille vuoden 1955 puoluekokouksessa, jossa saatiin vaivoin aikaan kompromissi ja sailytettiin muodollinen yhtenaisyys. Puoluetoimikuntaan puheenjohtaja Skogin kannattajat saivat enemmiston Aarre Simosen ja Erkki Lindforsin siirryttya heidan puolelleen. Puoluekokousten valilla ylinta valtaa kayttaneeseen puolueneuvostoon sen sijaan tuli puoluesihteeri Leskiselle myotamielinen enemmisto, mista oli seurauksena, etta puoluetoimikunta noudatti paatoksissaan toisenlaista linjaa, kuin puoluekokous oli tarkoittanut. Puoluesihteeri Vaino Leskisen tukijoita, niin sanottuja leskislaisia, sanottiin SDP:n oikeistoksi, joka kannatti tiukkaa talouspolitiikkaa, painotti palkansaajien ja maataloustuottajien valista ristiriitaa ja vieroksui yhteistyota kommunistien kanssa. Puheenjohtaja Emil Skogin ymparille keraantyneet "skogilaiset", jotka eivat kannattaneet tiukkaa talouspolitiikkaa, irtaantuivat puolueesta Kekkosen ja Neuvostoliiton tukemina perustaen vuonna 1959 Tyovaen ja Pienviljelijain Sosialidemokraattisen Liiton . ^{[45] [44]} Myos ammattiyhdistysliike hajosi. Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto jai Tyovaen ja Pienviljelijain Sosiaalidemokraattisen Liiton vaikutuspiiriin ja puolue perusti rinnakkaisen Suomen Ammattijarjeston . ^[46] Tyovaen ja Pienviljelijain Sosialidemokraattinen Liitto ei kuitenkaan menestynyt puolueena. Osa sen kannattajista siirtyi takaisin sosiaalidemokraatteihin jo 1960-luvun puolivalissa ja loput viimein 1972. Myos ammattiyhdistysliike eheytyi, kun Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto ja Suomen Ammattijarjesto yhdistyivat uudeksi Suomen Ammattiliittojen Keskusjarjestoksi vuonna 1969. ^[47]

Sisa- ja kunnallispolitiikassa puolue liittoutui usein 1950?luvulla ja 1960-luvun alussa Kokoomuksen kanssa. ^lahde? Tata liittoa on kutsuttu aseveliakseliksi . Erityisen merkittavaksi akseli nousi teollisuuspaikkakunnilla (kuten Tampereella ja Helsingin mlk:ssa , sittemmin Vantaalla). Aseveliakseli piti hallitsemillaan paikkakunnilla muut puolueet poissa kunnallishallinnon merkittavilta paikoilta vuosikymmenten ajan. Muutenkin SDP:n suosio alkoi nousta merkittavasti 1960-luvulla ja SDP oli sisapolitiikassa johtava puolue suurimman osan 1970-luvusta ja koko 1980-luvun. ^lahde?

Tannerin vetaydyttya puolueen johdosta vuonna 1963 alkoi puolue Rafael Paasion aikana rakentaa parempia suhteita Kekkoseen ja Neuvostoliittoon. ^lahde? Maalaisliitto oli hyodyntanyt SDP:n pitkaa oppositiokautta tekemalla yhteistyota SDP:n pienryhmien, kuten simoslaisten, seka kommunistien kanssa. ^[48] Epaluulot olivat syvat, mutta toisaalta puolueessa haluttiin hallituskelpoisuutta ja eheyttaa puolue. Ratkaisevaa oli Kekkosen idanpolitiikan hyvaksyminen ja Neuvostoliiton luottamuksen saavuttaminen. ^[44]

Kehitysta helpotti monikin tekija. Puolue saavutti vuoden 1966 eduskuntavaaleissa huomattavan vaalivoiton, joka lisasi sen merkittavyytta. Asevelisosialistit olivat jaaneet vahemmistoon ja puolueeseen oli ilmaantunut 1960-luvun lopun vasemmistoradikalismin aallonharjalla runsaasti uusia nuoria kykyja, esimerkiksi Paavo Lipponen ja Erkki Tuomioja . ^lahde? Myos kommunistinen vasemmisto oli muutoksen kourissa. Vuonna 1966 kommunistien ammattiyhdistyssiipi Aarne Saarisen johdolla syrjaytti Aimo Aaltosen stalinistisiiven puolueen johdosta. Myos vasemmistoyhteistyo naytti mahdolliselta. Vuonna 1966?1968 Rafael Paasion ja 1968?1970 Mauno Koiviston hallitukset toimivatkin kansanrintamapohjalta . Koiviston hallituksen aloittaessa tyonsa 22.3.1968 SDP oli kuitenkin viela puheenjohtaja Paasion puolueneuvostolta saaman kritiikin johdosta epayhtenainen. ^[49]

Sorsa toimi paaministerina vuosien 1972 ja 1987 valisena aikana kaikkiaan 3 652 vuorokautta ja on edelleen Suomen pitkaaikaisin paaministeri. Kekkosen jouduttua sairauden vuoksi eroamaan vuonna 1981 seuraavaksi presidentiksi nousi sosiaalidemokraattien Mauno Koivisto, mika vahvisti puolueen asemaa entisestaan.

Uudistusmielisen Mihail Gorbat?ovin nousu Neuvostoliiton kommunistisen puolueen paasihteeriksi vuonna 1985 muutti pian myos Suomen poliittista ymparistoa.

Puolue koki kriisin, kun sen puheenjohtaja Ulf Sundqvist sai syytteet miljoonien markkojen taloudellisesta huolimattomuudesta ns. Sundqvist-jupakassa . Ulf Sunqvist erosi ja hanen tilalleen valittiin 1993 Paavo Lipponen . SDP:n kannatus mielipidemittauksissa nousi vuoden 1993 kevaalla, jolloin Antero Kekkonen oli vt. puheenjohtaja, 30 prosentin tuntumaan. ^[50] Nousu jatkui seuraavana vuonna lahes 35 prosenttiin, ^[51] mika oli siihen mennessa suurin sotien jalkeisen ajan Suomessa millekaan puolueelle mitattu kannatuslukema.

Lipposesta tuli sosiaalidemokraattien murskavoiton myota sinipunahallituksen paaministeri ja keulahahmo. Lipposen paaministerikausilla Suomi liikkui lahemmas Euroopan unionin ydinta. ^[52]

Suomen Ammattiliittojen Keskusjarjesto SAK :ssa toiminut Eero Heinaluoma valittiin SDP:n puheenjohtajaksi Jyvaskylan puoluekokouksessa 10. kesakuuta 2005 kolmivuotiselle kaudelle. Puolue sai eduskuntavaaleissa 2007 historiansa siihen mennessa toiseksi alhaisimman vaalituloksen ja jai oppositioon, kun perustettiin Vanhasen II hallitus .

10. helmikuuta 2008 Eero Heinaluoma ilmoitti luopuvansa puolueen puheenjohtajuudesta kesakuun 2008 puoluekokouksessa. ^[53] Heinaluoman seuraajaksi valittiin puoluekokouksessa kesakuussa 2008 Jutta Urpilainen . Urpilaisen ensimmaisissa vaaleissa, kunnallisvaaleissa 2008 , puolueen kannatus laski alimmalle tasolle vuosikymmeniin. ^[54] Vuonna 2010 puoluesihteeriksi nousi Mikael Jungner . ^[55]

Eduskuntavaaleissa 2011 SDP:n kannatus jatkoi laskua siihen mennessa alimmalle tasolleen Suomen historiassa. Koska keskustan kannatus laski alemmaksi, SDP:sta tuli toiseksi suurin puolue. SDP liittyi Kataisen sateenkaarihallitukseen . Silla oli kuusi ministeria hallituksessa. SDP sai hallitusohjelmassa ajettua lapi vaalilupauksensa, ettei elakeikaa nosteta tuolla vaalikaudella. ^[56] Joidenkin arvioiden mukaan SDP menestyi neuvotteluissa paremmin kuin kokoomus . ^{[57] [58]}

Vuoden 2012 presidentinvaalissa SDP:n ehdokas Paavo Lipponen jai viidenneksi 6,7 prosentin kannatuksella. Tulos oli SDP:n neljas perakkainen vaalitappio. Puoluesihteeri Mikael Jungner ilmoitti 25. tammikuuta ettei jatkaisi tehtavissaan puoluekokouksen jalkeen. SDP:n puoluekokouksessa 25. helmikuuta 2012 Jungnerin seuraajaksi valittiin SAK:n viestintapaallikko Reijo Paananen . ^[59]

Kunnallisvaaleissa 2012 SDP:n kannatus laski siihen mennessa kaikkien aikojen alimmalle tasolle ollen 19,6 %. Puolue menetti 54 198 aanta edellisiin kuntavaaleihin verrattuna. ^[60] Kyseessa oli SDP:n viides vaalitappio perajalkeen ja myos viides vaalitappio Urpilaisen puheenjohtajakaudella. ^[61]

Vuonna 2014 SDP:n puheenjohtajaksi valittiin Antti Rinne . Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa SDP:n aanestajien maara laski sen historian alimmalle tasolle. ^[62] Kuntavaaleissa 2017 puolueen kannatus oli 19,4 %.

Kesalla 2018 puolueen kyselykannatus oli 21,6 %. Vain 3 %:n mielesta SDP:n kannatus perustui talloin edes toissijaisesti Rinteen esiintymiseen julkisuudessa, 8 %:n mielesta syyna oli "SDP:n poliittisten avausten ja ehdotusten hyvyys", 61 %:n mielesta "yleinen kyllastyminen hallitusta kohtaan". ^{[63] [64]} Rinteen mukaan ihmiset tajuavat, etta SDP:lla on visio 2030-luvulle. ^[65]

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa SDP nousi suurimmaksi puolueeksi ja Suomeen muodostettiin sosiaalidemokraattien, keskustan , vihreiden , vasemmistoliiton ja RKP:n enemmistohallitus , jonka paaministeriksi tuli Antti Rinne.

Joulukuussa 2019 Antti Rinne erosi paaministerin tehtavasta mm. Postin omistajaohjaukseen liittyvista seikoista johtuen. Rinteen erottua paaministerin tehtavasta hallituksen johtoon nousi tamperelainen Sanna Marin, joka oli ollut Rinteen hallituksen liikenne- ja viestintaministeri . Rinne jatkoi puolueen puheenjohtajana elokuun 2020 puoluekokouseen asti, jossa Marin valittiin puolueen puheenjohtajaksi.

Vuoden 2016 lopulla SDP otti feministisen talouden ymmarryksen kaiken politiikkansa lahtokohdaksi. ^[66] Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa SDP erottautui vastustamalla rakenteellisia uudistuksia ja leikkauksia. Puolueen mielesta valtionvarainministerion virkamiesten laskemaa noin 10 miljardin kestavyysvajetta ei tarvinnut huomioida, koska nopea talouskasvu ratkoisi vajeet. ^{[67] [68]} Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa SDP on ilmoittanut vastustavansa valtiovarainministerion virkamiesten esitysta tasapainottaa taloutta. ^[69]

SDP:n pyrkimyksena on ollut tehda yt-neuvotteluista pakollisia jopa alle 20 hengen yrityksiin. ^[70] SDP on vastustanut yhdistyksien ja yrityksien joukkorahoittamista internetissa. ^[71]

SDP ei nae syyta muuttaa nykyisia pakolaiskiintiota. SDP:n vaaliohjelmassa ^milloin? maahanmuuttajat luetaan vahemmistoon, ja vahemmistojen oikeuksia pitaa tukea. ^[72] Heidan mielestaan Suomi tarvitsee osaavaa tyovoimaa myos rajojemme ulkopuolelta, kunhan tyoperainen maahanmuutto perustuu tyovoiman tarpeeseen alalla. ^[73]

Tampereella elokuussa 2020 pidetty 46. puoluekokous hyvaksyi puolueelle uusitun periaatejulistuksen, jonka otsikko on Yhdessa kestavaan maailmaan . ^[74] Samassa kokouksessa puolue paatti asettua kannattamaan turkistarhauksen kieltoa ja tarhaturkisten myynnin lopettamista Suomessa ja EU:n alueella kohtuullisen siirtymaajan puitteissa ja huomioiden turkistarhaamisesta toimeentulonsa saavien toimeentuloturva. Lihantuotannosta ja metsastyksesta saatavien turkisten myyntia puolue ei halua kieltaa. ^[75] SDP on vastustanut kauppojen ja ravintoloiden aukioloa sunnuntaisin ja pyhapaivina. ^[76]

Sdp kannattaa Suomen Nato-jasenyytta. Puolue kannattaa miesten yleista asevelvollisuutta . ^[77]

SDP vastustaa ehdotuksia vahentaa ruotsin kielen pakollisuutta koulutusjarjestelmassa. ^[78]

• 
  SDP:n perinteinen tunnus, jota nykyaan kaytetaan lahinna juhlatilaisuuksissa
• 
  SDP:n entinen logo
• 
  SDP:n logo vuosina 2009?2010
• 
  SDP:n logo vuodesta 2020

Ylinta paatosvaltaa puolueessa kayttaa joka kolmas vuosi jarjestettava puoluekokous, johon osallistuu 500 edustajaa. ^[79] Puoluekokousten valilla ylinta paatosvaltaa kayttaa kaksi kertaa vuodessa kokoontuva puoluevaltuusto. ^[80] Kaytannon toiminnan johtoelimena toimii puoluehallitus, joka vastaa kaytannon poliittisesta toiminnasta. ^[81] Ennen vuoden 1993 saantouudistusta puoluehallituksen nimitys oli puoluetoimikunta ja puoluevaltuuston nimitys oli puolueneuvosto. ^[82]

Puoluetoimisto on sijainnut Siltasaaressa , aiemmin Paasivuorenkadulla , sitten vuodesta 1979 puoluetalossa Saariniemenkatu 6:ssa , josta se siirtyi lokakuussa 2015 Ympyrataloon . ^[83]

Paaartikkeli: Sosialidemokraattinen eduskuntaryhma

SDP:ta eduskunnassa edustaa Sosialidemokraattinen eduskuntaryhma . Eduskuntaryhma toimii SDP:n kansanedustajien yhteistyoelimena. Eduskuntaryhman merkitys eduskuntatyossa on keskeinen: kokouksissa keskustellaan ajankohtaisista poliittisista kysymyksista ja muodostetaan kantoja eduskunnan kasittelyssa olevaan asiaan. Kansallisen SDP:n eduskuntaryhman muodostaa valtiopaivakaudella 2019?2023 40 kansanedustajaa. Ryhman puheenjohtajana toimii kansanedustaja Tytti Tuppurainen . ^[84]

Puolueen naisjarjesto on vuonna 1979 perustettu Sosialidemokraattiset Naiset , jonka puheenjohtaja on 2011 lahtien Tuula Peltonen . Jarjesto kuuluu Sosialistiseen naisinternationaaliin . ^[85] Nykyista jarjestoa edelsivat Suomen Sosialidemokraattinen Naisliitto (1900?1920), Sos.-Dem. Naisliitto (1921?1959) ja Sosialidemokraattisten Naisten Keskusliitto (1959?1979). Ensimmainen naisliitoista ryhtyi vuonna 1920 kannattamaan Suomen Sosialistista Tyovaenpuoluetta , jolloin sosiaalidemokraatit jattivat sen ja perustivat uuden jarjeston. Uusi naisliitto jai 1950-luvun lopun puolueriidassa Tyovaen ja Pienviljelijain Sosialidemokraattisen Liiton kannattajille, mika johti jalleen uuden liiton perustamiseen. Vuonna 1979 naisliitto ja naisten keskusliitto sopivat riitansa ja yhdistyivat nykyiseksi jarjestoksi.

Sosiaalidemokraattien nuorisojarjesto on Sosialististen nuorten kansainvaliseen liittoon kuuluva Sosialidemokraattiset Nuoret , joka perustettiin vuonna 1959 nimella Sosialidemokraattisen Nuorison Keskusliitto. Organisoitua valtakunnallista sosialidemokraattista nuorisotoimintaa on kuitenkin ollut Suomessa jo vuodesta 1906 lahtien. Tuolloin perustettiin Suomen Sosialidemokraattinen Nuorisoliitto , johon liittyi jo aiemmin perustettuja alueellisia nuorisojarjestoja. Sisallissodan jalkeen kommunistit liittolaisineen saivat nuorisoliitossa enemmiston ja sosiaalidemokraattien kannattajat erosivat jarjestosta, kun se alkuvuonna 1921 liittyi Kommunistiseen nuorisointernationaaliin .

Toukokuussa 1921 puolueen nuoriso perusti Suomen Sosialidemokraattisen Tyolaisnuorisoliiton . Vuosina 1922?1936 tyolaisnuorisoliitolla oli saantomaarainen oikeus edustajaan puolueneuvostossa ja puoluekokouksissa. ^[86] Puolueen varhaisnuorisojarjesto Nuoret Kotkat perustettiin vuonna 1943 tyolaisnuorisoliiton aloitteesta. Vuonna 1950 tyolaisnuorisoliitto vaihtoi nimensa Suomen Sosialidemokraattiseksi Nuorisoliitoksi. 1950-luvun lopussa, puolueriidan karjistyttya, uusi nuorisoliitto jai Tyovaen ja Pienviljelijain Sosialidemokraattisen Liiton kannattajien haltuun, jolloin puolueen kannattajat joutuivat jalleen perustamaan uuden jarjeston, Sosialidemokraattisen Nuorison Keskusliiton .

Sosialidemokraattisen puolueen opiskelijatoiminnasta vastaa Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry . 1980-luvun lopulla liitossa aktivoituivat henkilot, joista tuli sittemmin puolueen avainpelaajia hallitustyossa. Lipposen hallitusten erityisavustajiksi paatyvat mm. Mikael Jungner, Jari Luoto, Tero Hirvilammi, Petri Makinen, Ulla-Maija Rajakangas, Pertti Rauhio, Timo Pesonen ja Tarja Kantola.

Puolue kuuluu Sosialistiseen internationaaliin ja silla on laheiset suhteet moniin eurooppalaisiin sosiaalidemokraattisiin puolueisiin. Historiallisesti yhteydet ovat olleet laheiset varsinkin tovereihin Ruotsin sosiaalidemokraattisessa tyovaenpuolueessa .

Puolue, silloinen Suomen Tyovaenpuolue, kuului vuoden 1902 alusta alkaen Kansainvaliseen sosialistitoimistoon, joka oli Toisen internationaalin pysyva elin. Puolueen ensimmaiset edustajat sihteeristossa olivat J. K. Kari ja Edvard Valpas . Yrjo Sirola korvasi Karin vuonna 1905. Toisen internationaalin Stuttgartin kongressissa kesalla 1907 olivat lasna puolueesta Valpas ja Hilja Parssinen . Vuonna 1910 Koopenhaminassa pidettyyn kongressiin lahti 19 suomalaista, joista viisi edusti sosiaalidemokraatteja. Kokous hyvaksyi muun muassa ponnen, joka tuomitsi Venajan hallituksen Suomea kohtaan harjoittaman politiikan ja kehotti internationaalin jasenpuolueita esittamaan vastalauseita asiasta. Marraskuussa 1912 Baselin kongressissa sosiaalidemokraatteja edustivat Kullervo Manner ja Otto Wille Kuusinen , joka nousi myos Valppaan seuraksi sihteeristoon. Vaino Tanner oli puolueen edustaja kansainvalisessa sosialistisessa parlamenttikomissiossa. ^[87]

Kansainvalisen tyovaenliikkeen hajaannuttua paatti puolue kesalla 1916 pidetyssa puoluekokouksessa liittya sotaa vastustaneiden sosialistien perustamaan niin sanottuun Zimmerwaldin internationaaliin . ^[88] Sotien jalkeen vuoden 1919 puoluekokouksessa puolueen kansainvalisia kysymyksia kasitellyt valiokunta paatti puolueen pysyvan toisessa internationaalissa, jota oltiin organisoimassa uudelleen. Kokousedustajista 27 kannatti aanestyksessa liittymista Kommunistiseen internationaaliin . ^[89]

Vuonna 1977 Willy Brandt kavi Suomessa SDP:n vieraana, tapaamisessa pohdittiin Sosialistisen Internationaalin mahdollisuuksia edistaa aseidenriisuntaa seka idan ja lannen valista liennytysta. Sittemmin Kalevi Sorsan johtama SI:n valtuuskunta kavi naista asioista huipputason keskusteluja seka Valkoisessa Talossa etta Kremlissa. Keskustelukumppaneina olivat mm. presidentti Jimmy Carter ja varapresidentti George Bush seka NKP:n paasihteerit Leonid Bre?nev ja Mihail Gorbat?ov . ^[90]

Vuonna 1983 SDP:n kansainvalisten asioiden sihteeri Pentti Vaananen valittiin Sosialistisen Internationaalin paasihteeriksi. Vaananen toimi SI:n paasihteerina 1983?1989.

Osa artikkelisarjaa:
Tyovaenkulttuuri Suomessa
Historia Forssan ohjelma Vuoden 1905 suurlakko Punakaarti
Yhteiskunta Jarjestot SDP SKP SKDL SAK Tyovaenliike Naisasialiike Raittiusliike Tyovaen urheiluliike Ruotsalainen tyovaenliitto Ammattiyhdistysliike Torppariliike Osuustoimintaliike Puhujat Eetu Salin Arkistot Kansan Arkisto
Viestinta Aanenkannattajat Tyomies (1895?1918) Kansan Lehti (1898?1991) Turun Paivalehti (1898?2001) Arbetaren (1900?1907) Tyomiehen Illanvietto (1902?2006) Saimaan Sanomat (1904?1985) Kurikka (1904?1954) Sosialidemokraatti (1906?1918) Kansan Tahto (1906?) Arbetet (1908?1918) Demokraatti (1918?) Kommunisti (1944?1990) Vapaa Sana (1944?1956) Tyokansan Sanomat (1945?1956) Kansan Uutiset (1957?) Aikakauslehdet Sosialistinen Aikakauslehti (1905?1991) Tilanne (1961?1966) Ajankohta (1967) Kulttuurilehdet Aikamerkki (1928?1991) Tulenkantajat (1932?1939) Kirjallisuuslehti (1932?1938) Kulttuurivihkot (1973?) Tyovaen Nayttamotaide Tyon Savel Tyovaen Musiikkilehti Toimittajat Yrjo Makelin Yrjo Sirola Helmer Adler Jarno Pennanen Pentti Holappa
Kirjallisuus Tietokirjat Tyovaen Kalenteri (1893) Vuosisadan Kynnyksella (1898) Uuden Ajan Kynnyksella (1899) Tyovaen Joulualbumi (1916) Tyovaen tietokirja Kiilan albumi Kaunokirjallisuus Alhaisolaulut Aiti ja poika Torpeedo Min dikt Harda sanger Taggiga lagor Stenkol Kentta ja kasarmi Tehtaan varjossa Isanmaan ranta Isannat ja isantien varjot Kustantajat Vihtori Kosonen Matti Vuolukka Alex Halonen Kossi Kaatra Juho Kujala Kansankulttuuri Kirjailijat Axel Niklas Herlin Heikki Valisalmi Jussi Lonkainen Pekka Hakli Eetu Kivela Elmer Diktonius Toivo Pekkanen Aku Rautala Ahti H. Einola Aleksanteri Ahola-Valo Hella Wuolijoki Elvi Sinervo Pentti Haanpaa Iris Uurto Katri Vala Olavi Siippainen Raoul Palmgren Lauri Viita Vaino Linna Hannu Salama Christer Kihlman Alpo Ruuth Samuli Paronen Runous O. V. Kuusinen T. S. Vehkakorpi Emil Lindahl Vaino Hupli Veikko Rajakoski Martta Salmela-Jarvinen Viljo Kajava Arvo Turtiainen Kalevi Rahikainen Pentti Saarikoski Arvo Salo Matti Rossi
Taide Taiteilijaryhmat Nuoren Voiman Liitto Tulenkantajat Kiila Teatteri Suomen Tyovaen Nayttamo Suomen Tyovaen Teatteri Porin Tyovaen Teatteri Viipurin Tyovaen Teatteri Tyovaen Nayttamoiden Liitto KOM-teatteri Naytelmat Karu kamarani Tienhaarassa Ministeri ja kommunisti Laki ja jarjestys Niskavuoren naiset Juurakon Hulda Justiina Lapualaisooppera Nayttelijat ja ohjaajat Tyolaiskynailijain Liitto Verneri Jokiruoho Kaarlo Valli Otto Oinonen Elli Tompuri Juhani Tervapaa Urpo Lauri Marja Rankkala Tarmo Manni Ritva Arvelo Musiikki Punakaartin marssi Tyovaen marssi Kisallilaulu Taistojen tiella Rajamaen Pojat Suomen Tyovaen Musiikkiliitto Saveltajat Armas Maasalo Armas Jarnefelt Vaino Pesola Vaino Haapalainen Emil Kauppi Eino Linnala Otto Kotilainen Einar Englund Matti Rautio Erkki Aaltonen Kuvataiteilijat Onni Muusari Ola Fogelberg Lars Vickberg Y. Forsen Henry Ericsson Tapio Tapiovaara Sven Gronvall Mauri Faven Ahti Lavonen Mauri Heinonen Aimo Kanerva
Koulutus Jarjestot Proletaarikirjailijain liitto Kulttuurityontekijain Liitto Tiedepoliittinen yhdistys Tutkijaliitto Kansan Sivistystyon Liitto Tyovaen Sivistysliitto Opistot Sosialidemokraattinen puolueopisto Sirola-opisto
Tapahtumat Vappu Tampereen musiikkijuhlat
n k m

Puolueen jasenista on noin 60 % miehia. ^[91] Puolueen kannatus keskittyy suuriin ikaluokkiin ja puolueen jasenten keski-ika on yli 60 vuotta. ^{[92] [93] [94]} Vuonna 2008 puolueessa oli 61 000 jasenta. ^[95] Jasenet kuuluvat puolueosastoihin, jotka muodostavat kunnallisjarjestot ja piirijarjestot vaalipiireittain. SDP menettaa koko ajan kannattajia niin sanotun luonnollisen poistuman kautta. ^[96]

Vuonna 2011 joka kolmas SDP:n aanestaja oli 55?65-­vuotias. Joka neljas oli yli 65­-vuotias. Lahes joka toinen SDP:n kannattaja oli 55-vuotias tai vanhempi vuonna 2011. ^[97] Vuonna 2016 SDP:n jasenista kaksi kolmasosaa oli elakelaisia ja kolmasosa tyossakayvia. ^[98]

Eduskuntavaaleissa puolue on saanut suurimman kannatuksen perinteisesti Pohjois-Karjalan ja Kymen vaalipiireista , joissa sosiaalidemokraattien kannatus on ollut noin 35?40 prosenttia aanista. SDP:n kannatus on ollut verraten korkeaa Suomen suurimmissa kaupungeissa; vahvimpia ovat olleet esimerkiksi Pori , Lahti ja Jyvaskyla , joissa puolueen ehdokkaat ovat keranneet jopa kolmasosan kaikista aanista. ^[94] SDP nauttii suurinta suosiota keskisuurissa teollisuuskaupungeissa ja kaupungistuneissa kasvukunnissa, kuten Imatralla ja Janakkalassa .

Vuoden 2011 vaalien valossa vahvoja SDP-kaupunkeja ovat esimerkiksi Lieksa , Varkaus , Savonlinna , Heinola ja Valkeakoski .

Kunnallisalan kehittamissaation vuonna 2015 julkaisemassa tutkimuksessa SDP:n kannattajista 64 prosenttia sijoitti itsensa vasemmistoon, 24 prosenttia keskelle ja 5 prosenttia oikeistoon. Arvoliberaalisuus ? arvokonservatiivisuus -ulottuvuudella arvoliberaaleja oli 36 prosenttia, arvokonservatiiveja 18 prosenttia ja keskelle asettuvia 37 prosenttia. Tutkimuksen mukaan kiteytyksena puolueen kannattajien kannoista voidaan sanoa, etta SDP on vasemmistopuolue. ^[99]

EVAn vuoden 2022 arvo- ja asennetutkimuksen mukaan SDP:n aanestajat olivat identiteetiltaan keskitien kulkijoita. Puolueen aanestajalle keskimaaraista tarkeampia tekijoita identiteetin kannalta olivat lahinna terveydentila, harrastukset ja koulutus. ^[100]

Eduskuntavaaleissa 1929 ja 1948 paikkamaaraltaan suurin puolue oli Maalaisliitto, mutta SDP oli aaniosuudeltaan maan suurin. SDP kuitenkin menetti suurimman puolueen asemansa Suomen 22. eduskuntavaaleissa vuonna 1958 niukasti SKDL:lle. Seuraavissa eduskuntavaaleissa vuonna 1962 SDP koki noottikriisin johdosta murskatappion ja sai 38 kansanedustajaa. Tuolloin suurin puolue oli jalleen Maalaisliitto . Eduskuntavaaleissa 1966 puolue nousi jalleen maan suurimmaksi. Seuraavan kerran ykkosasema menetettiin vasta vuoden 1991 vaaleissa Keskustalle, mutta neljan vuoden paasta eduskuntavaaleissa 1995 puolue nousi jalleen suurimmaksi saaden parhaimman tuloksen toisen maailmansodan jalkeen: 28,25 % aaniosuuden ja 63 kansanedustajaa. SDP sailytti asemansa kaksi vaalikautta ja vuoden 2003 vaalivoitosta huolimatta, keskusta nousi niukasti suurimmaksi puolueeksi. Taman jalkeen suurimman puolueen asemaa on hallinnut keskusta ja kokoomus, kunnes vuoden 2019 vaaleissa SDP nousi jalleen suurimmaksi puolueeksi.

Kuntavaalit [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ] Tama artikkeli tai osio on keskenerainen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua . Lisaa tietoa saattaa olla keskustelusivulla . Merkinnan syy: Kunnallisvaalit valilta 1918 ja 1945 puuttuvat kokonaan. SDP on ollut kuntavaalien suurin puolue kaikissa vaaleissa lukuun ottamatta vuosia 1960 (suurin SKDL), 2000 (suurin keskusta), 2008 , 2012 , 2017 ja 2021 (suurin kokoomus). Vuosi Valtuutettuja Kannatus 1945 2 100 265 689 1950 377 294 25,05 % 1953 449 251 25,53 % 1956 424 977 25,42 % 1960 2 261 414 175 21,10 % 1964 2 543 530 878 24,75 % 1968 2 351 540 450 23,86 % 1972 2 533 676 387 27,05 % 1976 2 735 665 632 24,82 % 1980 2 820 699 280 25,50 % 1984 2 830 666 218 24,70 % 1988 2 866 663 692 25,23 % 1992 3 130 721 310 27,08 % 1996 2 742 583 623 24,55 % 2000 2 559 511 370 22,99 % 2004 2 585 575 822 24,11 % 2008 2 066 541 187 21,23 % 2012 1 729 487 924 19,57 % 2017 1 697 498 252 19,4 % 2021 1 451 433 881 17,7 %

Europarlamenttivaalit [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ] Vuosi Edustajia Kannatus 1996 4 / 16 482 577 21,45 % 1999 3 / 16 221 836 17,86 % 2004 3 / 14 350 525 21,16 % 2009 2 / 13 292 051 17,54 % 2014 2 / 13 212 781 12,31 % 2019 2 / 13 267 342 14,62 %

SDP tuki presidentti Urho Kekkosta vuoden 1968 vaaleista aina 1970-luvun lopulle. Suomen ensimmainen vasemmistopuolueesta tullut presidentti oli SDP:n Mauno Koivisto , joka voitti presidentinvaalit vuonna 1982 . Tata seurasi 30 vuoden aikakausi, jolloin maassa oli sosiaalidemokraattistaustainen presidentti. Merkittavimmat epaonnistumiset presidentinvaaleissa ovat olleet vuoden 1962 vaaleissa, jolloin Rafael Paasio sai vain 13,1 %-osuuden aanista ja vuoden 2012 vaaleissa, jolloin Paavo Lipponen kerasi 6,7 prosenttiyksikon aaniosuuden.

• Finlands Svenska Socialdemokrater
• Luettelo Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen puoluekokouksista
• Sosialidemokraattinen eduskuntaryhma
• Kalevi Sorsa -saatio

• Fagerholm, K-A.: Puhemiehen aani . Tammi, 1977. ISBN 951-30-3980-3 .
• Holtta, Outi:  Suomen puolueiden organisaatiot 1918?39 . Julkaisuja C: 17. Turun yliopiston poliittisen historian laitos, 1982. ISSN 0356-8652 . ISBN 951-642-188-1 .
• Lyytinen, Eino: Mauno Koivisto. Tie politiikan huipulle . WSOY, 1995. ISBN 951-0-19811-0 .
• Mickelsson, Rauli:  Suomen puolueet: Historia, muutos ja nykypaiva . Vastapaino, 2007.
• Onni Rantala:  Suomen puolueiden muuttuminen 1945-1980 . Toinen, tarkistettu ja taydennetty painos. Helsinki: Gaudeamus, 1982. ISBN 951-662-320-4 .
• Suomi, Juhani: Taistelu puolueettomuudesta. Urho Kekkonen 1968-1972 . Otava, 1996. ISBN 951-1-13548-1 .

• Iivari, Ulpu: Kansanvallan puolustajat: sosialidemokraattinen eduskuntaryhma 100 vuotta (Otava 2007)
• Jouhki, Hannu: Demari ajaa Bemarilla (2010)
• Lehtinen, Lasse: Aatosta jaloa ja alhaista mielta ? Urho Kekkosen ja SDP:n suhteet 1944?1981 (WSOY 2002)
• Majander, Mikko: Demokratiaa dollareilla ? SDP ja puoluerahoitus pulataloudessa 1945?1954 (Otava 2007).
• Majander, Mikko: Kylman sodan ja ristiriitojen puolue : SDP:n historia 4 : 1952?1957 (Siltala 2022)
• Soikkanen, Hannu: Kohti kansan valtaa osat 1?3 (Suomen sosialidemokraattinen puolue, 1975, 1987 ja 1991).
• Outinen, Sami:  Sosiaalidemokraattien tie talouden ohjailusta markkinareaktioiden ennakointiin: Tyollisyys sosiaalidemokraattien politiikassa Suomessa 1975?1998 . Vaitoskirja. Helsinki: Into, 2015. ISBN 978-952-264-419-0 . Tiivistelma .
• Vuolanne, Antti: Sosiaalinen tasaus ja tehokas talous. Sosialidemokraattinen talouspolitiikka markkinataloudessa (Kalevi Sorsa -saation julkaisuja 2/2011)
• Vaananen, Pentti: Purppuraruusu ja Samettinyrkki (Kellastupa 2013)

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen Sosialidemokraattinen Puolue .

• Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen kotisivut
• Demarinuorten kotisivut
• Poliittisten ohjelmien tietovaranto: Sosiaalidemokraattien ohjelmat
• SDP
• Ulpu Iivari: Vasemmisto ei parjaa ? auttaisiko nakokulman vaihdos?
• Suomalaiset puolueet: Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (Yle Areena 2011)

n k m Suomalaiset puolueet Eduskuntapuolueet Kansallinen Kokoomus (48) Perussuomalaiset (46) Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (43) Suomen Keskusta (23) Vihrea liitto (13) Vasemmistoliitto (11) Suomen ruotsalainen kansanpuolue (9) Suomen Kristillisdemokraatit (5) Liike Nyt (1) Hallituspuolueet Kansallinen Kokoomus Perussuomalaiset Suomen ruotsalainen kansanpuolue Suomen Kristillisdemokraatit Oppositiopuolueet Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Suomen Keskusta Vihrea liitto Vasemmistoliitto Liike Nyt Muut rekisteroidyt puolueet Avoin puolue Kristallipuolue Liberaalipuolue ? Vapaus valita Suomen Kommunistinen Puolue Totuuspuolue Valta kuuluu kansalle Vapauden liitto Puoluehistoriat Kansallisen Kokoomuksen historia Perussuomalaisten historia Suomen Keskustan historia Suomen Kristillisdemokraattien historia Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen historia