Tyovaenpuolue
eli
Labour-puolue
(
The Labour Party
) on toinen
Britannian
kahdesta paapuolueesta
konservatiivipuolueen
ohella. Aatteeltaan se on
keskusta-vasemmistolainen
ja
sosiaalidemokraattinen
. Tyovaenpuolue on ollut Britannian hallituksen johdossa vuosina 1924, 1929?1931, 1945?1951, 1964?1970, 1974?1979 ja 1997?2010. Puoluetta ovat edustaneet paaministerit
Ramsay MacDonald
,
Clement Attlee
,
Harold Wilson
,
James Callaghan
,
Tony Blair
ja
Gordon Brown
. Talla hetkella se on oppositiossa. Puolueen puheenjohtaja on vuodesta 2020 alkaen ollut
Keir Starmer
.
[4]
Labour kuuluu
Sosialistiseen internationaaliin
[5]
ja
Euroopan sosiaalidemokraattiseen puolueeseen
[6]
.
Britannian tyovaenpuolue on perustettu 27. helmikuuta 1900
Lontoossa
. Sen alkuperainen nimi oli
Labour Representation Committee
, ja sen toiminta oli tyovaenliikkeen tukemien parlamenttiehdokkaiden kannattamista. Saatuaan 29 paikkaa ryhman parlamentin jasenet paattivat ottaa nimen
The Labour Party
vuonna 1906. Vuonna 1908 Labour liittyi
Toiseen internationaaliin
.
[7]
Labour muodosti ensimmaisen vahemmistohallituksensa
liberaalipuolueen
tuella tammikuussa 1924 paaministerinaan
Ramsay MacDonald
. Konservatiivit kuitenkin palasivat valtaan kuusi kuukautta myohemmin
Daily Mailin
julkaistua vaarennetyn muka Neuvostoliiton johdolta tyovaenpuolueelle osoitetun kirjeen (
Zinovjev-kirje
) nelja paivaa ennen vaaleja.
Toukokuun 1929 vaaleissa Labour sai jalleen enemmiston alahuoneessa ja MacDonald muodosti toisen hallituksensa liberaalien tuella. Vuoden 1931 talouskriisin jalkeen MacDonald ja osan ministereista meni hallitukseen konservatiivien ja liberaalien kanssa ja puolue hajosi kahtia. Suurin osa puolueesta jai oppositioon. MacDonaldin ”National Labour” menetti nopeasti kannatustaan, ja opposition tyovaenpuolue kerasi entisen tukensa muodostaen
Winston Churchillin
konservatiivien kanssa toukokuussa 1940
sota-ajan koalitiohallituksen
.
Sodan paatyttya Euroopassa toukokuussa 1945 tyovaenpuolue vetaytyi hallituksesta ja sai
heinakuun 1945 vaaleissa
murskavoiton, 46 prosenttia aanista ja 146 paikan enemmiston.
Clement Attleen
muodostama hallitus aloitti kansallistamistoimet ottaen keskuspankki
Bank of Englandin
, hiilen, sahkon, kaasun, rautatie- ja terasteollisuuden valtion haltuun, ja pyrki kehittamaan hyvinvointivaltiota. Vuonna 1948 luotu kansallinen terveydenhuolto
National Health Service
on pysyvimpia saavutuksia tuolta ajalta. Hallitus jakaantui puolustusmenojen vuoksi, joihin meni
Korean sodan
aikana jopa kymmenen prosenttia
bruttokansantuotteesta
. Tyovaenpuolue sai
vuoden 1951 parlamenttivaaleissa
enemman aania kuin konservatiivit, mutta havisi paikkamaarissa.
1950- ja 1960-luvut puolue oli jakaantuneina perinteisempiin sosialisteihin ja maltillisempaan haaraan. Tama hajaannus piti tyovaenpuolueen pois vallasta 13 vuotta.
Vuoden 1966 parlamenttivaaleissa
tyovaenpuolue sai vaalivoiton ja 97 paikan enemmiston parlamenttiin. Tyovaenpuolueen saama aanimaara oli ensimmaista kertaa sitten vuoden 1951 vaalien yli 13 miljoonaa.
[8]
Konservatiivihallituksen ajauduttua kannatustaan vahingoittaviin skandaaleihin tyovaenpuolue palasi hallitukseen
Harold Wilsonin
johdolla 1964 ja pysyi vallassa vuoteen 1970 asti. Talla hallituskaudellaan se muun muassa
laillisti homoseksuaalisuuden
ja lakkautti
kuolemanrangaistuksen
. Wilsonin hallitus havisi niukasti 1970 vaalit
Edward Heathin
konservatiiveille, mutta palasi valtaan 1974.
1970-luku talouskriiseineen osoittautui katastrofaaliseksi. Britannia joutui turvautumaan
Kansainvalisen valuuttarahaston
apuun talousvaikeuksissaan, ja lainan ehtojen mukaan omaksumaan tyovaenpuolueen suunnitelmaa vapaamman talousohjelman. 1970-lukua riivasivat myos laajat lakot ja ammattijarjestojen taisteluhaluisuus. Puolueen kannatus laski tasaisesti koko vuosikymmenen ajan.
Vuonna 1976 Harold Wilson jai elakkeelle, ja hanet korvasi
James Callaghan
. Skotlannin edustajat osoittivat tyytymattomyytensa luvatun
Skotlannin parlamentti
-hankkeen hitaaseen edistymiseen, ja kaksi edustajaa erosi puolueesta. Vuonna 1977 puolue joutui menemaan liberaalien kanssa Lib-Lab-liittoon hallituspaikkansa turvaamiseksi, mutta karsi jo vuonna 1979 vaalitappion
Margaret Thatcherin
konservatiivipuolueelle.
Vaalitappio aiheutti tyytymattomyytta ja tyovaenpuolue jakautui kahteen siipeen. Vuonna 1981 puolueesta irtosi oikeistolaisempi ryhma, joka muodosti uuden
sosiaalidemokraattisen puolueen
. Se liittoutui vanhan liberaalipuolueen jaanteiden kanssa 1988 ja ne muodostivat
Liberaalidemokraattisen puolueen
.
Vasemmistosiiven jaatya jaljelle tyovaenpuolue ehdotti 1983 vaaliohjelmassaan laajaa teollisuuden kansallistamista, eroamista
Euroopan yhteisosta
ja
Britannian ydinaseista
luopumista. Puolueen veteraanipoliitikko
Gerald Kaufman
kuvasi ohjelmaa ”historian pisimmaksi itsemurhaviestiksi”. Samaan aikaan Thatcherin hallitus oli kansansuosionsa huipulla
Falklandin sodan
voiton jalkeen.
Puolueen karsittya massiivisen tappion se joutui uudistumaan ja siirtyi politiikassaan keskustaa kohti. Puolueelle koitti pitka oppositiokausi sen havittya vaalit vuosina
1987
ja
1992
. Vuoden 1992 havion jalkeen puolueen johtoon nousi
John Smith
. Han muutti saantoja siten, etta ammattiyhdistysliikkeen valta ehdokkaiden valintaan vaheni. Smith kuoli yllattaen sydankohtaukseen toukokuussa 1994.
Smithin jalkeen puolueen johtoon nousi
Tony Blair
. Hanen johdollaan puolueen ohjelmasta poistettiin sinne 1918 lisatty tavoite tuotannon tekijoiden yhteisesta omistuksesta. Blair kuvasi ideologiaansa keskitieksi (
Third Way
;
kolmas tie
) Thatcherin ajan
uusliberalismin
ja sosialismin valilla. Yksi suosituimmista ajettavista asioista oli uusi
vahimmaispalkkalaki
. Puolue itse brandattiin nimella
New Labour
vaalikampanjassa. Labour sai lisaa kannattajia keskiluokasta sitoutuessaan pitamaan menot edellisen hallituksen tasolla ja olemaan koventamatta verotusta.
Toukokuussa 1997 tyovaenpuolue voitti vaalit ja nousi valtaan. Yksi ensimmaisista toimista oli antaa keskuspankille vapaus asettaa korkotaso. Menot pidettiin edellisen hallituksen tasolla huolimatta puolueen radikaalimman siiven vaatimuksista.
Puolue voitti selvasti myos
vuoden 2001 parlamenttivaalit
, ja ensimmaista kertaa historiassaan tyovaenpuolue pystyi pysymaan vallassa kaksi kokonaista perattaista hallituskautta. Toisella kaudella menoja lisattiin etenkin terveydenhuoltoon ja koulutukseen.
Tyovaenpuolueen politiikka piti Yhdistyneen kuningaskunnan Yhdysvaltain laheisena liittolaisena. Blair suostutteli
Bill Clintonin
ottamaan aktiivisemman roolin Bosniassa 1999. Maa oli myos Yhdysvaltain ainoa merkittava liittolainen vuoden 2003
Irakin sodassa
. Kysymys sodan oikeutuksesta vaikutti merkittavasti Blairin kannatukseen seuraavissa vaaleissa.
Vuoden 2005 vaalissa tyovaenpuolue menetti merkittavasti kannatustaan, mutta saavutti 356 paikkaa, kun konservatiivit saivat 197 ja liberaalidemokraatit 62 paikkaa.
Puolueen tulevasta johtajasta ehdittiin keskustella jo vuosia, kunnes Blairia seurasi valtiovarainministeri
Gordon Brown
kesakuussa 2007.
[9]
Brown tuli samalla myos paaministeriksi, mutta havisi vuoden 2010 hajotusvaaleissa konservatiiveille ja Tyovaenpuolue joutui oppositioon. Taman jalkeen Brown erosi puheenjohtajan paikalta ja hanen seuraajakseen valittiin vasenta laitaa edustanut
Ed Miliband
. Miliband erosi kevaan 2015 vaalitappion jalkeen, ja kansanedustajien tayte-ehdokkaaksi valitsema laitavasemmistolainen
Jeremy Corbyn
valittiin yllattaen puheenjohtajaksi syksylla 2015. Tyovaenpuolue sai myos lisaa paikkoja vuoden 2017 vaaleissa, vaikkei yltanytkaan enemmistoon.
Swansean yliopiston
ja
Sunday Times
-lehden selvityksen mukaan lahes 6 500 venalaista Twitter-tilia, ainakin osa
botteja
, ylisti Corbynia ja arvosteli konservatiiveja tavoitteena vaikuttaa vuoden 2017 parlamenttivaaleihin.
[10]
Ne tavoittivat miljoonia aanestajia yrityksessaan kaantaa vaalien voitto tyovaenpuolueelle.
[11]
Vaaleissa konservatiivit menettivat 12 paikkaa ja joutuivat ottamaan tuekseen Pohjois-Irlannin
demokraattisen unionistipuolueen
(DUP) jatkaakseen vallassa.
[12]
Helmikuussa 2019 tyovaenpuolueen parlamentin edustajien maara aleni 249 edustajaan, kun siita erosi omaksi ryhmakseen seitseman edustajaa, jotka ottivat nimekseen
Itsenainen parlamenttiryhma
. Ryhma syyttaa tyovaenpuoluetta fanaattisuudesta, aarivasemmistolaisuudesta, juutalaisvastaisuudesta ja
brexitiin
liittyvasta petoksesta. Kyseessa on suurin edustajien ero tyovaenpuolueesta vuoden 1981 jalkeen.
[13]
Vuoden 2019 joulukuussa kaytiin aikaistetut parlamenttivaalit
Brexitin
vuoksi. Ne olivat Corbynin kannalta elaman ja kuoleman vaalit. Konservatiivipuolue voitti selvalla enemmistolla, ja tyovaenpuolue koki murskatappion. Tulos oli tyovaenpuolueen huonoin sitten vuoden 1935. Syyna heikkoon tulokseen pidettiin Corbynin liian vasemmistolaista linjaa ja epaselvaa EU-kantaa. Corbyn ilmoittikin eroavansa tehtavastaan.
[4]
Laitavasemmistolaisena pidetyn Corbynin jalkeen puolueen puheenjohtajaksi nousi huhtikuussa 2020 maltillinen sosiaalidemokraatti
Keir Starmer
. Tama voitti puheenjohtajavaalissa ylivoimaisesti ”corbynilaisen”
Rebecca Long-Baileyn
ja oikeistodemari
Lisa Nandyn
. Starmer on toisen kauden kansanedustaja, joka on tullut tunnetuksi myos ihmisoikeusjuristina.
[4]
Labour on tukenut
Irlannin
yhtenaisyytta jo vuosia. Aiemmin puolue ei hyvaksynyt
Pohjois-Irlannin
asukkaiden jasenhakemuksia, vaan ohjasi heidat
Pohjois-Irlannin sosiaalidemokraattisen ja tyovaenpuolueen
(SDLP) riveihin. Vuonna 2003 puolueessa paadyttiin kuitenkin muuttamaan saantoja, silla lakiteknisesti jasenhakemusten hylkaaminen asuinpaikan perusteella oli heikosti perusteltavissa.
[14]
Puolue ei edelleenkaan osallistu vaaleihin Pohjois-Irlannissa.
- Keir Hardie
, 1906?1908
- Arthur Henderson
, 1908?1910
- George Nicoll Barnes
, 1910?1911
- Ramsay MacDonald
, 1911?1914
- Arthur Henderson
, 1914?1917
- William Adamson
, 1917?1921
- John Robert Clynes
, 1921?1922
- Ramsay MacDonald
, 1922?1931
- Arthur Henderson
, 1931?1932
- George Lansbury
, 1932?1935
- Clement Attlee
, 1935?1955
- Hugh Gaitskell
, 1955?1963
- Harold Wilson
, 1963?1976
- James Callaghan
, 1976?1980
- Michael Foot
, 1980?1983
- Neil Kinnock
, 1983?1992
- John Smith
, 1992?1994
- Tony Blair
, 1994?2007
- Gordon Brown
, 2007?2010
- Ed Miliband
, 2010?2015
- Jeremy Corbyn
, 2015?2020
- Keir Starmer
, 2020?
Vuosi
|
Edustajanpaikat
|
Aanimaara
|
Aaniosuus
|
1900
|
2
|
62 698
|
1,8 %
|
1906
|
29
|
321 663
|
4,8 %
|
Tammikuu
1910
|
40
|
505 657
|
7,6 %
|
Joulukuu
1910
|
42
|
371 802
|
7,1 %
|
1918
|
57
|
2 245 777
|
21,5 %
|
1922
|
142
|
4 076 665
|
29,7 %
|
1923
|
191
|
4 267 831
|
30,7 %
|
1924
|
151
|
5 281 626
|
33,3 %
|
1929
|
287
|
8 048 968
|
37,1 %
|
1931
|
52
|
6 339 306
|
30,6 %
|
1935
|
154
|
7 984 988
|
38,0 %
|
1945
|
393
|
11 967 746
|
47,7 %
|
1950
|
315
|
13 226 176
|
46,1 %
|
1951
|
295
|
13 948 385
|
48,8 %
|
1955
|
277
|
12 405 254
|
46,4 %
|
1959
|
258
|
12 216 172
|
43,8 %
|
1964
|
317
|
12 205 808
|
44,1 %
|
1966
|
364
|
13 096 951
|
48,0 %
|
1970
|
288
|
12 208 758
|
43,1 %
|
Helmikuu
1974
|
301
|
11 645 616
|
37,2 %
|
Lokakuu
1974
|
319
|
11 457 079
|
39,2 %
|
1979
|
269
|
11 532 218
|
36,9 %
|
1983
|
209
|
8 456 934
|
27,6 %
|
1987
|
229
|
10 029 270
|
30,8 %
|
1992
|
271
|
11 560 484
|
34,4 %
|
1997
|
418
|
13 518 167
|
43,2 %
|
2001
|
413
|
10 724 953
|
40,7 %
|
2005
|
355
|
9 552 436
|
35,2 %
|
2010
|
258
|
8 606 527
|
29,0 %
|
2015
|
232
|
9 347 304
|
30,4 %
|
2017
|
262
|
12 877 869
|
40,0 %
|
2019
|
tulevat vaalit
|
tulevat vaalit
|
tulevat vaalit
|
- ↑
United Kingdom
Parties and Elections in Europe
. 2015. Viitattu 5.5.2015.
(englanniksi)
- ↑
State of the parties
Britannian parlamentti. Viitattu 26.6.2023.
(englanniksi)
- ↑
Lords membership
Britannian parlamentti. Viitattu 31.12.2019.
(englanniksi)
- ↑
a
b
c
Tyovaenpuolue sai uuden johtajan: Nayttavan juristinuran tehnyt Keir Starmer korvaa Corbynin ? Boris Johnson kutsui opposition heti koronayhteistyohon
hs.fi
. 4.4.2020. Viitattu 5.4.2020.
- ↑
http://www.socialistinternational.org/viewArticle.cfm?ArticlePageID=931
- ↑
http://www.pes.org/en/parties/labour-party-0
(
Arkistoitu
? Internet Archive)
- ↑
Vahteri, Antti:
Tyovaen kansainvalinen sosialistinen jarjesto. Lyhyt katsaus sen vaiheisiin
, s. 47. Kustannusosakeyhtio Kansanvalta, 1927.
- ↑
Kaki, Matti & Kojo, Pauli & Raty, Ritva:
Mita Missa Milloin 1967. Kansalaisen vuosikirja
, s. 118. Otava, 1966.
- ↑
Brown nousi Labourin johtoon
yle.fi
. 24.6.2007.
- ↑
Selvitys: Venajaan yhdistetyt Twitter-tilit ilmaisivat tukeaan tyovaenpuolueelle vaikuttaakseen Britannian vaaleihin
Helsingin Sanomat
. 29.4.2018.
- ↑
Exposed: Russian Twitter bots tried to swing general election for Jeremy Corbyn
The Sunday Times
. 29.4.2018.
(englanniksi)
- ↑
Britanniassa May jatkaa paaministerina, muodostaa hallituksen Pohjois-Irlannin DUP:n kanssa
Kaleva
. 9.6.2017.
- ↑
Kokkonen, Yrjo:
Britannian tyovaenpuolue rakoilee ? seitseman kansanedustajaa lahti ovet paukkuen
yle.fi
. 18.2.2019. Viitattu 22.8.2019.
- ↑
Labour NI ban overturned
BBC News
. 1.10.2003. Viitattu 1.9.2009.
(englanniksi)
|
---|
| | | Puolueet
| Jasenpuolueet
| |
---|
| Liitannaisjasenet
| |
---|
| Tarkkailijajasenet
| |
---|
|
---|
| Puolueen puheenjohtajat
| |
---|
| Europarlamentin
ryhmapuheenjohtajat
| |
---|
| Komissaarit
| |
---|
| Hallitusten paamiehet
Eurooppa-neuvostossa
| |
---|
|
|
---|
| Kansainvaliset jarjestot
| |
---|
| Jasenet
| |
---|
|