Sveitsin parlamentti kokoontuu istuntosalissa.
Parlamentti
(
ransk.
parlement
) eli
eduskunta
tai
kansanedustuslaitos
on
valtion
hallintoelin, johon vaaleilla valitut
edustajat
kokoontuvat saatamaan
lakeja
.
[1]
Sana
parlamentti
on yleisnimitys kansanedustuslaitoksille ja kaytossa muun muassa englanninkielisilla alueilla (
parliament
). Useissa maissa kaytetaan jotakin muuta nimitysta, kuten
Suomen
eduskunta
,
Viron
riigikogu
(kansankokous) ja
Ruotsin
riksdag
(
valtiopaivat
).
Toimeenpanovaltaa
kayttavan hallinnon osan eli
hallituksen
tulee kaytannossa nauttia parlamentin luottamusta tai toimia sen enemmiston halun mukaan, jos se haluaa saada toimensa hyvaksyttya. Parlamentaarisessa jarjestelmassa tama on kodifioitu siten, etta paaministerin on erottava, jos han menettaa parlamentin luottamuksen.
Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentin alahuoneessa edustajat istuvat kasvot vastakkain.
Parlamentit voidaan jakaa yksi- ja kaksikamarisiin.
Yksikamarinen parlamentti
koostuu vain yhdesta huoneesta eli kamarista.
Kaksikamarinen parlamentti
koostuu ylahuoneesta ja alahuoneesta. Toisen huoneen rooli on usein ensimmaisen huoneen taydentajana ja tasapainottajana. Kaksikamarisia parlamentteja on usein suurilla valtioilla, liittovaltioilla ja mailla, joiden vaesto on etnisesti monimuotoista.
[2]
Parlamenttien valta ja tehtavat vaihtelevat maittain
poliittisen jarjestelman
,
vaalijarjestelman
ja
puoluejarjestelman
mukaisesti. Vallanjako parlamentin ja muiden instituutioiden valilla riippuu siita, onko kaytossa
parlamentaarinen
vai
presidentillinen
jarjestelma vai niiden
sekajarjestelma
. Parlamentit eroavat toisistaan myos puoluekoostumukseltaan, hallitukselle antaman luottamuksensa,
puoluekurin
voimakkuuden, edustusmandaatin laajuuden ja organisaationsa mukaan.
[2]
Parlamentti voi antaa hallitukselle
epaluottamuslauseen
, jolloin hallitus kaatuu. Parlamentti osallistuu myos
lakien saatamiseen
ja valvoo hallituksen toimintaa. Hallituksilla on yleensa yliote parlamentteihin puoluekurin ja hallituksen
lainsaadantovallan
ansiosta.
[2]
Nykyaikana parlamentit eivat enaa osallistu lainsaadantotyohon yhta paljon kuin ennen, silla lainsaadanto on muuttunut niin monimutkaiseksi ja laajaksi, etta parlamenteilla ei ole enaa kykya paneutua lainsaadannon yksityiskohtiin. Parlamentit voivat kuitenkin tehda lakialoitteita seka muokata, hyvaksya ja torjua lakiehdotuksia. Joillain parlamenteilla tosin on ainoastaan kumileimasimen oikeus hyvaksya tai hylata lakiehdotukset, mutta ei juurikaan valtaa tehda lakiesityksia tai muokata niita.
[2]
Jos parlamentti toistuvasti hylkaa hallituksen lakiesitykset, hallituksen ja parlamentin suhde voi katketa ja maassa jarjestetaan uudet parlamenttivaalit.
[2]
Parlamentti voi myos valvoa hallitusta eri tavoin. Useimmissa jarjestelmissa
parlamentaarikot
voivat esittaa hallitukselle kysymyksia kirjallisesti tai suullisesti. Parlamentaarikot voivat tehda
valikysymyksia
haluamistaan aiheista. Parlamentit voivat myos muodostaa komitean pyytamaan hallitukselta tietoja tarkeista asioista.
[2]
Puolueet muodostavat parlamentissa parlamenttiryhmia. Jotkut parlamentaarikot toimivat itsenaisesti. Parlamentaarikko voi edustaa omaa
vaalipiiriaan
, etenkin sellaisissa jarjestelmissa, jossa jokaisesta vaalipiirista valitaan vain yksi edustaja.
[2]
Nykyaikana merkittava osa parlamenttien toiminnasta tapahtuu
valiokunnissa
suljettujen ovien takana. Parlamenttien yleiskokouksissa kaydaan laajempia julkisia keskusteluja.
[2]
Parlamentin toimintakykyyn vaikuttavat myos parlamentin henkiloston ja resurssien taso.
[2]
Kansalliskokous on valittujen edustajien kokous, joka laatii maalle perustuslakeja. Esimerkiksi
Ranskan vallankumouksen
aikana saatyvaltiopaivien kolmas saaty julistautui kansalliskokoukseksi. Saksassa on kokoontunut vuosina 1848?1849
Frankfurtin kansalliskokous
ja 1919
Weimarin kansalliskokous
. Sama nimitys on joissakin maissa vakiintunut tarkoittamaan parlamenttiakin.
[3]
- ↑
Wiberg, Matti:
Politiikan sanakirja
, s. 399. Toimittanut Kalevi Koukkunen. Helsinki: Kustannusosakeyhtio Siltala, 2011.
ISBN 978-952-234-048-1
.
- ↑
a
b
c
d
e
f
g
h
i
Leston-Bandeira, Cristina (toim. Badie, Bertrand & Berg-Schlosser, Dirk & Morlino, Leonardo): ”Parliaments”,
International Encyclopedia of Political Science
, s. 1771?1774. Sage Publications, 2011.
ISBN 978-1-4129-5963-6
.
- ↑
Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki:
Historian suursanakirja
, s. 891. WSOY, 1998.
ISBN 951-0-22044-2
.