Ruotsin valtiopaivat
(
ruots.
Sveriges riksdag
tai
riksdagen
) on
Ruotsin
lakeja saatava elin, joka kokoontuu
vaaleilla
valittuna ryhman puhemiehen johtamana.
Valtiopaivat aloitti toimintansa
kaksikamarisena
19. tammikuuta 1867; se muutettiin
yksikamariseksi
vuonna 1970. Valtiopaivien edeltaja oli keskiajalta lahtien toimineet
saatyvaltiopaivat
, jossa oli edustettuina nelja pysyvaa
saatya
.
[1]
Ruotsiin tuli vuonna 1909 pitkan julkisen keskustelun ja kiistelyn jalkeen osittainen
aanioikeus
toiseen kamariin, ja yleinen ja yhtalainen aanioikeus lopulta 1921.
Ruotsin valtiopaivarakennus
Ruotsin valtiopaivilla on 349 edustajapaikkaa, joista 310 valitaan 29
vaalipiirista
ja 39 valitaan
tasauspaikkoina
, joilla taataan puolueille valtakunnallisen suhteellisuuden tarkempi toteutuminen. Vaalipiirien paikkaluvut maaraytyvat piirin asukasmaaran perusteella. Valtiopaivavaalien aanikynnys on valtakunnallisesta tuloksesta laskettava 4 %. Henkilokohtaiset aanet asettavat valtiopaivavaaleissa ehdokkaan ohi puoluelistan, jos ehdokas saa vahintaan 8 prosenttia puolueen saamasta aanimaarasta
[2]
.
Aanestyskelpoisia ovat 18 vuotta viimeistaan vaalipaivana tayttaneet Ruotsin kansalaiset, jotka ovat jossain elamansa vaiheessa asuneet Ruotsissa
[3]
.
Ruotsin valtiopaivilla on vaalikaudella 2018?2022 edustettuna kahdeksan puoluetta, jotka ovat suuruusjarjestyksessa
sosiaalidemokraatit
(100 paikkaa),
maltillinen kokoomus
(70),
ruotsidemokraatit
(61),
keskusta
(31),
vasemmisto
(27),
kristillisdemokraatit
(22),
liberaalit
(20) ja
vihreat
(16). Lisaksi valtiopaivilla on kaksi sitoutumatonta edustajaa. Vaalikausi alkoi 24. syyskuuta 2018, jolloin
vuoden 2018 vaaleissa
valitut edustajat aloittivat kautensa.
[4]
[5]
Maaliskuussa 2020
koronaviruspandemian
vuoksi valtiopaivien ryhmien puheenjohtajat tekivat sopimuksen, jonka mukaan istunnoissa paikalla olevien edustajien maaraa vahennetaan 55 turvavalien yllapitamiseksi.
[6]
Paikat jaettiin seuraavasti: S (16), M (11), SD (10), C (5), V (4), KD (3), L (3) ja MP (3).
[7]
Vanhan nelikamarisen saatyvaltiopaivien uudistamistatarve nousi pintaan vuodesta 1809 alkaen. Talloin kuninkaana toimi aarimmaisen vanhoillinen
Kaarle XIV Juhana
, joka kykeni tehokkaasti vesittamaan kaikki uudistamispyrkimykset. Uudistusmieliset laittoivat toivonsa hanen poikaansa
Oskariin
, joka tunnettiin hyvin
liberaalina
henkilona ja jota he kutsuivat
"Tulevaisuudeksi"
. Uudistusmieliset muodostivat suuren koalition, jonka tavoitteena oli syrjayttaa vanha kuningas ja lakkauttaa
saatyvaltiopaivat
vanhentuneina.
[1]
Saatyvaltiopaivien suurimpana ongelmana koettiin sen edustavan vain murto-osaa koko kansasta, suurin osa oli kokonaan sen toiminnan ulkopuolella. Saatyvaltiopaivien suurin vallankayttaja oli
aatelisto
, mutta se edusti vain 0,32 % kansasta. Tilanne kuitenkin muuttui vanhan kuninkaan kuoltua vuonna 1844 ja Oskarin noustua valtaistuimelle, talloin alettiin toden teolla toteuttaa uudistuksia, joita olivat muun muassa koyhainhoito, kansakoululaitos, rangaistukset, vankeinhoito, perintoasiat, jne.
[1]
Liberalismi oli levinnyt Ruotsissa
Ranskan vallankumuoksesta
lahtien jo pitkalle ja vuosien 1840?41 valtiopaivilla liberaalit saavuttivat enemmiston kaikissa neljassa
saadyssa
. Liberaalit olivat ryhmittyneet erityisesti uuden modernin sanomalehti
Aftonbladetin
ymparille, joka toimi tehokkaana, nokkelana ja kantaa ottavana tiedon levittajana. Taman seurauksena vanha kuningas ja hallitus luovuttivat.
[1]
Saatyvaltiopaivilla
talonpoikaissaaty
kannatti yksikamarista ja konservatiivit kaksikamarisia valtiopaivia. Kuningas kuitenkin kieltaytyi kaikista uudistuksista, jolloin hanet lopulta pakotettiin hyvaksymaan ministeriouudistus, jolloin jokaisesta
valtioneuvoksesta
tuli oman ministerionsa johtaja, joiden tehtavaksi maariteltiin asioiden valmistelu etukateen hallitukselle. Tama johti siihen, ettei kuningas voinut enaa tehda paatoksia etukateen itse, vaan han joutui neuvottelemaan kustakin paatoksesta valtioneuvoston kanssa erikseen. Kuninkaan perinteinen auktoriteetti kaventui merkittavalla tavalla.
[1]
Ruotsissa ymmarrettiin yha laajemmin, etta saatyvaltiopaivien uudistaminen on valttamaton toimenpide, joka tulee suorittaa mahdollisimman pian. Suurimman kiistan uudistuksessa kuitenkin aiheutti kysymys
aanioikeudesta
, keille se pitaisi antaa ja kuinka suuret tulot pitaa olla, jotta
kansalainen
on taysivaltainen aanestamaan. Samaa juurta oli kysymys siita, kuka oli kelvollinen edustamaan kansaa valtiopaivilla
[1]
Vuonna 1865 oli paasty valtiopaivien uudistamisen valmistelussa niin pitkalle, etta saatyvaltiopaivien saadyt saattoivat ottaa kantaa uudistuksen toteuttamiseen. Valtiopaivien uudistaminen on kaikkein suurin Ruotsin kansaa koskaan askarruttanut kysymys, jonka vuoksi Tukholman ilmapiiri oli uudistamisen yhteydessa erityisen jannittynyt ja paakaupunkiin oli sen vuoksi koottu ylimaaraisia sotilaita ympari maata. Uudistuksen pelattiin aiheuttavan Ranskan vallankumousta muistuttuvan kumouksen maahan, mutta sellaista ei syntynyt tietoisesta pelottelusta huolimatta.
[1]
Aanestyksessa talonpoikaissaaty kannatti uudistusta yksimielisesti, samoin paaosa
porvarisaatya
.
Papisto
vastusti, mutta odotti aateliston lopullista kantaa. Ratkaisun vaa’ankieliaseman muodosti aatelisto, joka vastusti sita. Aateliston 709 suvun edustajat kokoontuivat puhumaan asiasta
ritarihuoneelle
, jossa keskustelu jatkui yhta soittoa nelja vuorokautta. Uudistuksessa he joutuisivat nollaamaan oman asemansa etuoikeutettuna kansanosana. Puheenvuoroissa vastustettiin kiivaasti uudistusta ja peloteltiin mahdollisella vallankumouksella. Kokouksen loppupuolella liberaali
vapaaherra
oikeusministeri
Louis De Geer
ja finanssiministeri vapaaherra Johan August Gripenstedt onnistuivat kaantamaan kokouksen lopputuloksen uudistukselle myonteiseksi. Aanetyksessa 361 kannatti ja 294 vastusti uudistusta. Ritarihuoneen ymparille oli kokoontunut valtava kansanjoukko, jonka riemu repesi aanestystuloksen kuultuaan, mutta moni aatelismies palasi kotiin suuresti pettyneena.
[1]
Uudet valtiopaivat aloitti toimintansa 19. tammikuuta 1867. Rakenteeltaan se oli kaksikamarinen, jossa oli 315 edustajanpaikkaa, ensimmaisessa kamarissa oli 125 ja toisessa 190 paikkaa.
Ensimmaisen kamarin jasenet valittiin epasuorasti
maakarajien
ja tiettyjen
kaupunginvaltuustojen
valityksella. Vaalikausi oli 9 vuotta, eivatka edustajat saaneet minkaanlaista korvausta tyostaan. Aanioikeus toisen kamarin edustajien valintaan oli henkiloilla joiden vuositulot olivat vahintaan 800 tai omaisuus 1 000
riikintaaleria
. Vaalikausi oli kolme vuotta.
Vaalikelpoisia
olivat 35 vuotta tayttaneet henkilot, joiden vuositulot olivat vahintaan 4 000 tai omaisuus 80 000
taaleria
. Ruotsissa oli 7000 henkiloa, jotka tayttivat vaalikelpoisuusehdon tuolloin.
Koko vaestosta 5,6 prosentilla oli aanioikeus, miehista 21,9 prosentilla.
Tammikuussa 1867 aloittaneet valtiopaivat olivat edustukseltaan huomattavasti konservatiivisemmat kuin sita edeltaneet saatyvaltiopaivat, johtuen aanioikeutettujen ja vaalikelpoisten vahaisesta maarasta. Liberaalien 15 vuotta jatkunut valtakausi paattyi ja ani harva vapaamielinen onnistui paasemaan uusille valtiopaiville. Valtiopaivat oli lahes toimintakyvyton paatoksentekoon seuraavat 30 vuotta.
[1]
Valtiopaivien oikeusasiamiehet (
ruots.
Riksdagens justitieombudsman
) eli oikeusasiamies (
ruots.
Justitieombudsmannen, JO
) on valtiopaivien kontrollivaltaa kayttava viranomainen.
[8]
|
|---|
| | Itsenaiset valtiot
| |
|---|
| Rajallisesti
tunnustetut valtiot
| |
|---|
| Itsehallintoalueet
ja muut yhteisot
| |
|---|
| | Muut yhteisot
| |
|---|
|