Hakusana ”Aleksanteri III” ohjaa tanne. Sanan muista merkityksista kerrotaan
tasmennyssivulla
.
Aleksanteri III,
Aleksandr Aleksandrovit? Romanov (
ven.
Александр Александрович Романов
;
10. maaliskuuta
(
J
: 26. helmikuuta)
1845
Talvipalatsi
,
Pietari
,
Venajan keisarikunta
?
1. marraskuuta
(
J
: 20. lokakuuta)
1894
Livadijan palatsi
,
Jalta
,
Krim
,
Venajan keisarikunta
) oli
Venajan keisari
ja
Suomen suuriruhtinas
vuosina 1881?1894. Keisarina hanet muistetaan etenkin pahamaineisen salaisen poliisin
ohranan
perustajana. Suomen suuriruhtinaana hanet on perinteisesti nahty historiankirjoituksessa joko
sortokausien
alullepanijana tai merkityksettomana ”valivaiheen” hallitsijana; myohemmin hanta on kuitenkin kuvattu hyvana hallitsijana ja ”maan isana”.
[1]
Han arvosti suomalaisten
lojaaliutta
ja Suomen perustuslaillista asemaa ja oli itse asiassa isansa tavoin Suomelle melko myotamielinen suuriruhtinas. Aleksanteri III oli rauhanomainen hallitsija: Venaja ei ollut hanen valtakaudellaan osallisena yhdessakaan sodassa.
|
Tahan artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lahteita, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolahteista.
Voit auttaa Wikipediaa lisaamalla artikkeliin
tarkistettavissa olevia
lahteita ja merkitsemalla ne
ohjeen
mukaan.
|
Aleksandr Aleksandrovit? Romanov syntyi vuonna 1845 keisari
Aleksanteri II:n
ja keisarinna
Maria Aleksandrovnan
(Hessen-Darmstadtin prinsessa Marie) toisena poikana. Aleksanteri III ei ollut kruununperija eli tsarevit? ensimmaisen 20 ikavuotensa aikana. Kun hanen vanhempi veljensa, tsarevit?
Nikolai Aleksandrovit?
kuoli vuonna 1865, han alkoi opiskella lakia ja poliittista filosofiaa. Hanen opettajanaan toimi paaasiassa
Konstantin Pobedonostsev
,
Pyhan synodin
prokuraattori, joka oli yksinvaltiuden vannoutunut tukija.
Kuolinvuoteellaan tsarevit? Nikolai toivoi, etta hanen morsiamensa, Tanskan
Kristian IX:n
tytar, prinsessa Dagmar naisi hanen seuraajansa. Aleksanterin ja nimen
Maria Fjodorovna
(1847?1928) ottaneen prinsessan avioliitosta tuli onnellinen.
Aleksandr esitteli mielellaan voimiaan, silla han pystyi paljain kasin repimaan kokonaisen korttipakan ja rutistamaan hopearuplan kolikon.
Aleksanteri III ei ollut yhta vapaamielinen kuin isansa. Han oli venalaisen
nationalismin
ja
ortodoksisuuden
tukija. Han oli ulkomaisia, erityisesti saksalaisia, vaikutteita vastaan, vaikkakin hanen omassa suvussaan oli lahinna saksalaisia.
Preussin?Ranskan sodan
aikana han vastusti julkisesti isaansa, joka oli
Preussin
puolella.
Turkin sodassa
vuonna 1877?1878 tsarevit? Aleksandr komensi hyokkaavan armeijan vasenta sivustaa. Aleksandr oli pikkutarkka komentaja ja pettynyt kuten muutkin, kun Berliinin konferenssi vei suuren osan Venajan voitoista.
Aleksanteri III nousi valtaistuimelle vuonna 1881, kun hanen isansa oli murhattu.
[2]
Kaksi kuukautta murhan jalkeen Aleksanteri III allekirjoitti manifestin, jota historiantutkimuksessa sanotaan "manifestiksi itsevaltiuden jarkkymattomyydesta". Pian taman jalkeen uudistusmieliset ministerit pakotettiin eroamaan.
[3]
Han peruutti isansa valmisteleman itsevaltiaan valtaa rajoittavan
perustuslain
ja ilmoitti, ettei aikonut rajoittaa valtaansa. Nationalistien mukaan loyha kuri ja vapaamielisyys johtivat hajanaisuuteen ja vahemmistokansojen omavaltaisuuteen.
Aleksanteri II
:n vapaamieliset uudistukset taas olivat johtaneet vallankumoukselliseen toimintaan ja hanen omaan surmaamiseensa. Keisarin murhasta jarkyttynyt kansa suhtautuikin aluksi myonteisesti kurinpalautukseen. Entinen salainen poliisi
keisarin kanslian III osasto
jarjestettiin uudelleen
ohranaksi
. Maaseudulla ihmisia alkoivat valvomaan aatelistosta valitut poliisiviranomaiset, maapaallikot.
Zemstvojen
valtaa ja talonpoikien edustusta niissa vahennettiin. Vallankumoukselliset liikkeet saatiin kukistettua 15 vuodeksi.
Toukokuussa 1887
Aleksandr Uljanov
,
Leninin
vanhin veli, joka oli ollut mukana niin sanotussa
narodnikkiliikkeessa
, hirtettiin osallistumisesta keisari Aleksanteri III:n salamurhayritykseen.
Aleksanteri III:n valtakaudella kansallisia vahemmistoja alettiin venalaistaa. Valtakunnan asukkaista venalaisia oli noin puolet tai kaksi kolmannesta, kun ”
vahavenalaiset
” ja
valkovenalaiset
laskettiin mukaan. Naiden seutujen paikallisia murteita ei saanut julkisesti kayttaa. Veikselin kuvernementtien (ts.
Puolan
) hallinto ja koulut muutettiin venajankielisiksi ja
katolisen kirkon
toimintaa vaikeutettiin. Kapinoihin osallistuneita
liettualaisia
pidettiin samalla tavalla ahtaalla.
Itamerenmaakunnista
peruutettiin
baltiansaksalaisen
aatelin keskiajalta periytyva itsehallinto.
Virolaiset
ja
latvialaiset
vapautuivat nain tilanherrojen sorrosta, ja hallinto oli tavanomaista kuvernementtihallintoa. Valtiolliset maaraykset
juutalaisten
syrjimiseksi tulivat jalleen voimaan. Kymmeniatuhansia juutalaisia pakkosiirrettiin valtakunnan lansiosiin ja enintaan kolme prosenttia heista hyvaksyttiin lukioihin ja korkeakouluihin.
[3]
Aleksanteri III:n valtakauden lopussa
teollistuminen
alkoi toden teolla. Valtiovarainministeri
Sergei Witten
johdolla tapahtui valtavaa edistysta kaikilla teollisuudenaloilla, varsinkin
metallurgiassa
, ja Siperian lapi kulkevan rautatien rakentaminen aloitettiin.
[3]
Katovuodet
naannyttivat kuitenkin joukoittain ihmisia viela vuosina 1891?1892. Maan talous saatiin lopulta tasapainoon, kun sotia ei kayty.
Panssarilaivoja
rakennettiin kuitenkin maaratietoisesti.
Mustallamerella
oli oltava voimakkaampi kuin Turkki, ja
Itamerella
tavoitteena oli lyoda Ruotsin ja Saksan yhdistyneet laivastot. Nopeasti kehittyvan tekniikan myota vanhentunutta laivastoa siirrettiin Tyynenmeren laivastoksi.
Saksan ja Venajan valit katkesivat vuonna 1887 Saksan tuettua Itavaltaa
Balkanilla
. Pietari lahestyi Pariisia, ja molempien maiden nationalistit innostuivat liittoajatuksesta. Innostusta ei vahentanyt edes Ranskan jumalaton tasavaltalaisuus eika se, etta Venajan alamainen olisi saanut
Marseljeesin
esittamisesta karkotuksen Siperiaan. Puolustussopimus maiden valilla solmittiin vuonna 1894.
Aleksanteri III kuoli 1. marraskuuta (
J
: 20. lokakuuta) 1894
Livadijan palatsissa
Jaltalla
Krimilla
, luultavasti vammaan, jonka han oli saanut junaonnettomuudessa
Borkissa
ja joka oli kehittynyt
munuaissairaudeksi
.
Aleksanteri III oli myos innokas
baritonitorvensoiton
harrastaja.
[4]
Aleksanteri III:n hauta avattiin vuonna 2015
DNA
-naytteiden ottamista varten. Tutkimuksilla varmistettiin Aleksanterin pojan
Nikolai II
:n ja lapsenlasten jaannosten aitous. Se liittyi viimeisen keisariperheen jasenten
kanonisointiin
.
[5]
[6]
Suuriruhtinas Aleksandr Aleksandrovit?ille ja suuriruhtinatar
Maria Fjodorovnalle
syntyi kuusi lasta, joista nuorin lapsi syntyi kun Aleksanteri III oli jo noussut valtaistuimelle.
Suuriruhtinaana ollessaan Aleksandr Aleksandrovit? kaytti suuriruhtinatar Maria Fjodorovnan kanssa
Aleksanterin palatsia
asuinpaikkanaan. Heidan asuinhuoneistonsa sijaitsivat palatsin oikeassa siivessa, jossa heidan esikoisensa
Nikolai
syntyi vuonna 1868.
Hatsinan palatsi
luovutettiin vuonna 1881 Aleksanteri III:lle, jolle kerrottiin, etta hanen ja hanen perheensa olisi turvallisempi elaa tassa palatsissa, toisin kuin
Talvipalatsissa
Pietarissa, ja Hatsina tuli tunnetuksi "Itsevaltiuuden linnoituksena" keisarin taantumuksellisen politiikan vuoksi. Aleksanteri III asui suurimman osan ajastaan Hatsinan palatsin keskiosan ylimman kerroksen yksityisasunnossa, jossa han allekirjoitti saadoksia, piti diplomaattien vastaanottoja, palatsissa jarjestettiin teatteriesityksia, naamiaisia ??ja pukujuhlia seka tapahtumia ja muuta viihdytysta. Kesaisin perhe asui
Aleksanterin palatsissa
,
Livadijan palatsissa
Krimilla tai matkusteli laivalla Suomessa, jonne heille rakennettiin
Langinkoskelle
oma kalastushuvila.
Lahde:
[7]
- Pyhan Tapanin ritarikunta
(
Itavalta-Unkari
, 1866)
[8]
- Uskollisuuden ritarikunta
(
Badenin suurherttuakunta
, 1872)
[9]
- Zahringerin leijonan ritarikunta
(
Badenin suurherttuakunta
, 1872)
[9]
- Pyhan Hubertin ritarikunta
(
Baijerin kuningaskunta
, 1865)
[10]
- Etelan ristin ritarikunta
(
Brasilian keisarikunta
, 1866)
- Pedro I:n ritarikunta
(Brasilian keisarikunta, 1868)
- Elefanttiritarikunta
(
Tanska
, 1865)
[11]
- Dannebrogin ritarikunta
(Tanska, 1866)
[11]
- Vapahtajan ritarikunta
(
Kreikan kuningaskunta
, 1866)
- Kamehameha I:n kuninkaallinen ritarikunta
(
Havaijin kuningaskunta
, 1881)
[12]
- Pyhan Yrjon ritarikunta
(
Hannover
, 1865)
[13]
- Guelphin kuningashuoneen ritarikunta
(Hannover, 1865)
[13]
- Pyhimman ilmoituksen ylin ritarikunta
(Italian kuningaskunta, 1865)
- Krysanteemiritarikunta
(Japani)
[14]
- Nousevan auringon ritarikunta
(Japani, 1880)
- Wendien kruunun ritarikunta
(Mecklenburgin ruhtinaskunta, 1865)
- Meksikon kotkan keisarillinen ritarikunta
(
Meksikon toinen keisarikunta
, 1866)
- Pyhan Kaarlen ritarikunta
(
Monaco
, 1883)
[15]
- Ruhtinas Danilo I:n ritarikunta
(
Montenegron ruhtinaskunta
, 1867)
- Vilhelmin sotilasritarikunta
(
Alankomaat
, 1881)
[16]
- Alankomaiden leijonan ritarikunta
(Alankomaat, 1865)
- Osmanin ritarikunta
(
Osmaanien valtakunta
, 1866)
- Avizin sotilaallinen ritarikunta
(Portugalin kuningaskunta, 1873)
- Kristuksen veljeskunta
(
Portugalin kuningaskunta
, 1873)
- Kunnialegioona
(Ranska, 1865)
- Mustan kotkan ritarikunta
(
Preussin kuningaskunta
, 1868)
[17]
- Hohenzollernin kuningashuoneen ritarikunta
(Preussin kuningaskunta, 1872)
[17]
- Pour le Merite
-mitali (Preussin kuningaskunta, 1877)
[17]
- Romanian tahden ritarikunta
(Romanian kuningaskunta, 1877)
- Sotilashyveen mitali
(Romanian kuningaskunta, 1878)
- Takovon ristin ritarikunta
(Serbia, 1878)
- Valkoisen kotkan ritarikunta
(Serbia, 1883)
- Chakri-dynastian ritarikunta
(Siam)
- Kultaisen taljan ritarikunta
(Espanja)
[18]
Lahde:
[7]
-
Aleksanteri III:n kruunajaiset toukokuussa vuonna 1883 Moskovassa
Uspenskin katedraalissa
-
Keisari Aleksanteri III vietti Suomessa Kymijoen
Langinkoskella
useita kesiaan vuodesta 1889. Kuva kalastusmajan valmistumisen aikoihin vuodelta 1889. Kuvassa keisari Aleksanteri III perheensa ja sukulaisten kanssa.
-
Aleksanteri III ja keisarinna
Maria Fjodorovna
taman synnyinmaassa Tanskassa vuonna 1893.
- Linnila, Kai & Tiirakari, Leeni & Turpeinen, Oiva ym. (toim.):
Suuriruhtinaan Suomi: Vapauttajasta sortajaan : Aleksanteri II:n, Aleksanteri III:n ja Nikolai II:n aika
. Osa 5. Helsinki: Tammi, 2004.
ISBN 951-31-2759-1
.
- ↑
Markku Tyynila:
Aleksanteri III (1845 - 1894)
Kansallisbiografia
. 2000. Viitattu 25.2.2021.
- ↑
Aleksanteri II kuollut ja Aleksanteri III valtaistuimelle noussut.
Kaiku
, 19.3.1881, nro 11, s. 1.
Kansalliskirjasto
. Viitattu 11.07.2015.
- ↑
a
b
c
Jangfeldt, Bengt:
Venaja. Aatteet ja ideat Pietari Suuresta Putiniin
, s. 119-122. Siltala, 2022.
ISBN 978-952-388-137-2
.
- ↑
Kaartin Seitsikko
kaartinsoittokunta.fi.
Arkistoitu
18.10.2011. Viitattu 15.11.2010.
- ↑
Russia inspects Tsar Alexander III remains in murder case
BBC
. 2015. Viitattu 25.2.2021.
- ↑
Fresh DNA tests authenticate bones of Russia tsar, family
Phys.org
. 2018. Viitattu 25.2.2021.
- ↑
a
b
Император и Самодержец Всероссийский Александр III Александрович Романов
РегиментЪ.RU
.
Arkistoitu
2018. Viitattu 26.2.2023.
(venajaksi)
- ↑
A Szent Istvan Rend tagjai
tornai.com
.
Arkistoitu
2010. Viitattu 26.2.2023.
(unkariksi)
- ↑
a
b
Hof- und Staats-Handbuch des Großherzogtum Baden
(s. 58?71)
Inhouse-Digitalisierung
. 1876. Viitattu 26.2.2023.
(saksaksi)
- ↑
Bavarian State Library:
Hof und Staatshandbuch des Konigreichs Bayern 1867
. Landesamt, 1867.
Teoksen verkkoversio
(viitattu 26.2.2023).
(saksaksi)
- ↑
a
b
Statshaandbog for Kongeriget Danmark for Aaret 1894
Kongelig Dansk Hof- og Statskalender
. 1894. Viitattu 26.2.2023.
(tanskaksi)
- ↑
The Royal Tourist?Kalakaua's Letters Home from Tokio to London
(pdf)
(s. 96)
Hawaiian Journal of History
. 1881.
Arkistoitu
19.10.2019. Viitattu 26.2.2023.
(englanniksi)
- ↑
a
b
Bavarian State Library:
Hof und Staatshandbuch fur das Konigreich Hannover
. Berenberg, 1865.
Teoksen verkkoversio
(viitattu 26.2.2023).
(saksaksi)
- ↑
明治時代の?章外交儀?
(pdf)
(s. 143)
明治聖?記念??紀要
. 2017. Viitattu 26.2.2023.
(japaniksi)
- ↑
Sovereign Ordonnance
(pdf)
Journal de Monaco
. 1883. Viitattu 26.2.2023.
(ranskaksi)
- ↑
Romanov, Aleksandr III Aleksandrovitsj
Ministerie van Defensie
. 17.3.1881. Viitattu 26.2.2023.
(hollanniksi)
- ↑
a
b
c
Koniglich Preussische Ordensliste.
Preussische Ordens-Liste
, 1886, s. 5, 15 & 934.
Artikkelin verkkoversio
.
(saksaksi)
- ↑
Caballeros de la insigne orden del toison de oro
(s. 146)
Guia Oficial de Espana
. 1887. Viitattu 26.2.2023.
(espanjaksi)
- Markku Tyynila:
Aleksanteri III (1845?1894)
Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen)
. 26.6.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
|
---|
| Ennen Rurikovit?ia
| |
---|
| Novgorodin ruhtinaat
| |
---|
| Kiovan ruhtinaat ja suuriruhtinaat
| |
---|
| Vladimirin ruhtinaat ja suuriruhtinaat
| |
---|
| Moskovan ruhtinaat ja suuriruhtinaat
| |
---|
| Venajan tsaarit
| |
---|
| Venajan keisarit
| | |
---|
| Skowro?ski -suku
| |
---|
| | |
---|
| Mecklenburg-Schwerin-suku
| |
---|
| Brunswick-Bevern-suku
| |
---|
| | |
---|
| Holstein-Gottorp-Romanov-suku
| |
---|
| | |
---|
| Holstein-Gottorp-Romanov-suku
| |
---|
|
---|
| Venajan paaministerit
| |
---|
| Neuvostoliiton johtajat
| |
---|
| Venajan presidentit
| |
---|
|
|
---|
| Kansainvaliset
| |
---|
| Kansalliset
| |
---|
| Tieteilijat
| |
---|
| Taiteenala
| |
---|
| Henkilot
| |
---|
| Muut
| |
---|
|