Liettuan suuriruhtinaskunta
(
liett.
Lietuvos Did?ioji Kunigaik?tyst?
), ajan virallisen lakikokoelman mukaan tasmallisemmin
Liettuan, Rusin ja Samogitian suuriruhtinaskunta
,
[2]
oli monikulttuurinen
itaeurooppalainen
valtio, joka eri muodoissaan oli olemassa 1200-luvun puolestavalista vuoteen 1795 saakka.
Liettuan suuriruhtinaskunnan perustajia olivat
pakana
uskoiset
liettualaiset
. Valtio laajeni vahitellen kasittamaan suuria osia entisesta
Kiovan Rusista
ja muista
slaavilaisalueista
niin, etta se kattoi nykyisen
Liettuan
,
Valko-Venajan
ja
Ukrainan
seka osia
Puolasta
,
Latviasta
,
Venajasta
ja
Moldovasta
. Laajimmillaan 1400-luvun lopulla se oli
Euroopan
suurin valtio, joka ulottui
Itamerelta
Mustallemerelle
. Se oli monikansallinen ja moniuskoinen maa, jota luonnehti kielten, uskontojen ja kulttuuritaustojen kirjo.
[2]
Liettualaismaiden yhdistyminen alkoi 1100-luvun lopulla; ne taistelivat
katolisia
kristittyja,
Baltiassa
valtaansa laajentavia
Saksalaista ritarikuntaa
ja
liivilaista
Kalparitaristoa
vastaan.
Mindaugas
kruunattiin Liettuan ensimmaiseksi ja ainoaksi jaaneeksi kuninkaaksi vuonna 1253. Monikansallinen ja moniuskontoinen valtio Liettuasta kehittyi
Gediminasin
valtakauden (1316?1341) lopulla, ja se laajeni hanen poikansa
Algirdasin
kaudella.
[3]
Algirdasia seurannut
Jogaila
(Vladislav II Jagello) solmi elokuussa 1385
Krevan sopimuksen
eli unionin.
[4]
Tahan liittyi kaste katolisuuteen ja naimakauppa Puolan lapsikuningatar
Jadwigan
kanssa. Lisaksi maan historiaan tuli kaksi perustavanlaatuista muutosta: ensiksi aateliston ja kansalaisten tuli kaantya katolisuuteen,
[4]
toiseksi Liettuan suuriruhtinaskunnan ja
Puolan kuningaskunnan
valille luotaisiin
personaaliunioni
.
[2]
Jogaila siirtyi Puolaan ja hallitsi
Jagello
-suvun ensimmaisena kuninkaana. Liettuan suuriruhtinaana hanta seurasi
Vytautas Suuri
, jonka valtakauteen (1401?1430) liittyivat valtion suurimmat laajenemisvaiheet ja tarkea voitto Saksalaisesta ritarikunnasta
Tannenbergin taistelussa
vuonna 1410, seka toisaalta
Liettuan aateliston
aseman vahvistuminen. Vytautasin kauden jalkeen suhteet Puolaan heikkenivat. Liettuan aateliset, erityisesti
Radvilat
, yrittivat murtaa personaaliunionin.
Moskovan suuriruhtinaskuntaa
vastaan kaytyjen epaonnisten sotien jalkeen liitto puolalaisten kanssa oli kuitenkin sailytettava.
[4]
Lublinin sopimuksella
vuonna 1569 luotiin uusi
Puola-Liettuana
tunnettu
valtioliitto
. Tassa valtiossa Liettuan suuriruhtinaskunta sailytti
Puolan kuningaskunnan
rinnalla poliittisen erillisaseman, jossa silla oli oma hallitus, lait, armeija ja talous. Puola-Liettua menetti kuitenkin vahitellen alueitaan laajenevalle
Moskovan Venajalle
. Tuhoisten sotien jalkeen kaikki Puola-Liettuan alueet lopulta jaettiin
Venajan
,
Itavallan
ja
Preussin
kesken
Puolan kolmannessa jaossa
vuonna 1795. Kaytannollisesti katsoen kaikki Liettualle kuuluneet alueet joutuivat Venajan keisarikunnan alaisuuteen. Aivan pienina poikkeuksina joitain osia
Volyniaa
paatyi Itavallan arkkiherttuakunnalle ja joitain pohjoisia rajamaakuntien rippeita Preussin kuningaskunnalle.
[4]
- ↑
a
b
Lietuvos Did?iosios Kunigaik?tyst?s gyventojai
Visuotin? lietuvi? enciklopedija
. Viitattu 17.4.2023.
(liettuaksi)
- ↑
a
b
c
Wilson, Andrew: ”Chapter 2: Litva”,
Belarus: The Last Dictatorship in Europe
, s. 18?32. New Haven, Connecticut ja Lontoo: Yale University Press, 2011.
ISBN 978-0-300-13435-3
.
(englanniksi)
- ↑
Samalavi?ius, Stasys: ”The Union with Poland and Christianization of Lithuania”,
An Outline of Lithuanian History
, s. 32-36. Vilna: Diemedis Leidykla, 1995. ISBN 9986-017-0. en
- ↑
a
b
c
d
Samalavi?ius, Stasys: ”The Union with Poland and Christianization of Lithuania”,
An Outline of Lithuanian History
, s. 32?36. Vilna: Diemedis Leidykla, 1995. ISBN 9986-017-0.
(englanniksi)