Kolmikymmenvuotinen sota
Myotapaivaan ylavasemmalta: Prahan defenestraatio (23. toukokuuta 1618); Kustaa Adolfin kuolema Lutzenin taistelussa (16. marraskuuta 1632); hollantilaisia sotalaivoja ennen taistelua (21. lokakuuta 1639); Rocroin taistelu (19. toukokuuta 1643).
Paivamaara: 23. toukokuuta 1618 ? 15. toukokuuta 1648 Paikka: Eurooppa Lopputulos: Westfalenin rauha Vaikutukset: Katolisuuden heikentyminen Pohjois-Euroopassa Protestanttisuuden havittaminen Habsburgien alueilla Espanja tunnusti Alankomaiden itsenaisyyden Alankomaat tunnusti espanjalaisen hallinnon etelaisissa Alankomaissa Ranskan ja Ruotsin suurvalta-aseman nousu Feodalismin heikentyminen Euroopassa Pyhan saksalais-roomalaisen keisarikunnan hajautuminen Vaestokato Euroopassa
Osapuolet
Boomin kuningaskunta (1618?1620)   Tanska-Norja (1625?1629)   Ruotsi (vuodesta 1630) Ranskan kuningaskunta (vuodesta 1635)   Yhdistyneet provinssit   Englannin kuningaskunta (1625?1630)   Skotlannin kuningaskunta (1625?1638) Saksin vaaliruhtinaskunta Braunschweig-Luneburgin herttuakunta Transilvanian ruhtinaskunta Tukijoina:   Osmanien valtakunta Moskovan Venaja	Pyha saksalais-roomalainen keisarikunta   Espanja   Itavallan arkkiherttuakunta   Tanska-Norja (1643?1645) Baijerin vaaliruhtinaskunta Tukijoina:   Puola-Liettua
Komentajat
Fredrik V Heinrich Matthias von Thurn Kristian IV Kustaa II Aadolf † Axel Oxenstierna Johan Baner Lennart Torstensson Carl Gustaf Wrangel Alexander Leslie Ludvig XIII kardinaali Richelieu kardinaali Mazarin Louis II Conde Henri Turenne Morits Oranialainen Fredrik Henrik Oranialainen Maarten Tromp Juhana Yrjo I Bernhard Weimar	Ferdinand II Ferdinand III Albrecht von Wallenstein † Johann Tilly † Maksimilian I

Kolmikymmenvuotinen sota kaytiin Euroopassa vuosina 1618 ? 1648 suurimmaksi osaksi Pyhan saksalais-roomalaisen keisarikunnan alueella. Sodan paaasiallisena alkusyyna olivat katolisten ja protestanttien valiset ristiriidat. Sodan laajetessa siihen liittyi vallanhaluisten ruhtinaiden ja maiden, etenkin Ruotsin ja Ranskan , pyrkimys rajoittaa Habsburg-suvun hallitseman keisarikunnan valtaa. Sota alkoi Saksan sisaisena uskonsotana , mutta paattyi yleiseurooppalaisena sotana, jossa uskonnolliset seikat olivat menettaneet merkityksensa.

Yleisen tuhon, etenkin Keski-Euroopassa, lisaksi sodan seurauksia olivat Saksan jakaantuminen hajanaisiin pikkuruhtinaskuntiin, Portugalin irtaantuminen Espanjasta, Ruotsin suurvalta-asema-ajan alku ja Ranskan tuleminen Manner-Euroopan johtavaksi suurvallaksi.

Vuonna 1648 solmitun Westfalenin rauhan julistuksia on pidetty nykyaikaisten suvereenien valtioiden alkuna. ^[1] Monille valtakunnille maarattiin ensimmaista kertaa rajat, ja valtion kansalaisuutta alettiin pitaa tarkeimpana asiana lainkayton kannalta. Ennen tarkeampia olivat olleet monet limittaiset poliittiset ja uskonnolliset velvoitteet.

Sodan taustaa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Augsburgin rauhassa vuonna 1555 saksalaisen keisarin ja luterilaisten ruhtinaiden valilla vahvistettiin Speyerin valtiopaivien 1529 paatos, jonka mukaan luterilaisia siedettiin valtakunnassa tastedes ja ruhtinaskuntien uskonto maaraytyi niiden ruhtinaan uskonnon mukaan. Toisuskoiset saivat muuttaa vapaasti valitsemaansa maahan ja luterilaiset saivat pitaa vuoden 1552 jalkeen valtaamansa maat, mutta ne katolisen kirkon piispat, jotka kaantyivat luterilaisuuteen, menettivat laanityksensa. ^[2]

Poliittiset jannitteet kasvoivat 1600-luvulla. Espanjan Filip II oli Habsburg-sukua ja himoitsi Saksan lansiosien maita omien Alankomaidensa lisaksi. Ranska taas halusi rajoittaa Habsburgien vallan kasvua, koska suvun alueet muodostivat jo sen itarajan. Ruotsi ja Tanska taas pyrkivat laajentumaan Itameren etelarannikolle.

Uskonnolliset jannitteet kasvoivat jo keisari Rudolf II:n aikana (hallitsi 1576?1612), kun kaannynnaiset piispat eivat suostuneet luovuttamaan maitaan; kalvinismi levisi Saksassa, eika sita suojannut mikaan sopimus; Ita-Euroopassa Puola ja Itavallan Habsburgit yrittivat palauttaa katolista uskoa. Protestanttien kirkkoja tuhottiin eri puolilla Saksaa ja uskonnon harjoittamiselle asetettiin rajoituksia. Rudolf II ja hanen seuraajansa keisari Matias (1612?1619) eivat kuitenkaan levittaneet katolisuutta maaratietoisesti, vaan sallivat protestanttiset liikkeet valttaen ristiriitoja protestanttisten ruhtinaiden kanssa.

Vakivaltaisuudet alkoivat saksalaisessa Donauworthin vapaakaupungissa vuonna 1606, kun kaupungin luterilainen enemmisto kielsi katolisilta omistusoikeuden. Tama aiheutti mellakan puhkeamisen. Baijerin ruhtinas Maksimilian (1573?1651) riensi katolisten apuun ja rikkoi samalla Augsburgin uskonrauhan. Han valtasi kaupungin ja kaannytti sen katolilaiseksi. Vuoden 1609 keisarikunnan valtiopaivilla protestanttiset ruhtinaat kavelivat ulos ja perustivat Evankelisen unionin , protestanttien puolustusliiton, Pfalzin vaaliruhtinaan Fredrik IV:n (1583?1610) johdolla. Vastatoimena katoliset perustivat Katolisen liigan Maksimilianin johdolla 1609. ^[3] Ranska tuki Evankelista unionia ja Espanja Katolista liigaa. ^[4]

Keisari Matias kuoli ilman poikaa 1617 ja nimesi perijakseen Steiermarkin Ferdinandin, josta tuli Boomin kuningas ja Pyha Rooman keisari Ferdinand II . Ferdinand II oli jesuiittojen kouluttama kiivas katolinen. ^{[5] [6]}

Boomin protestantit, jotka olivat enemmistona katolisen mielivallan alla, vaativat kuningasta apuun. Kuningas hylkasi pyynnon. 23. toukokuuta 1618 vakijoukko valtasi palatsin ja heitti Heinrich Matthias von Thurnin johdolla kaksi kuninkaan ministeria ja heidan sihteerinsa ulos ikkunasta. Tata pidetaan Boomin kapinan ja kolmikymmenvuotisen sodan alkuna. Kolmikko selvisi hengissa defenestraatiosta ; katolilaisten mukaan enkelien suojelemana, protestanttien mukaan he putosivat lantakasaan. ^{[7] [4]}

Boomin kapina 1618?1625 [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Prahan tapahtumista alkoi kapina, joka levisi Boomiin , Sleesiaan , Lausitziin ja Maariin , joissa kiistat katolisten ja protestanttien valilla olivat jo ennestaan kiivaat. Ferdinandilla ei ollut tarpeeksi joukkoja kapinan kukistamiseen, ja hanen oli pakko kutsua serkkunsa, Espanjan Filip IV avuksi taltuttamaan kapinointia. Boomilaiset olivat ilman liittolaisia avuttomia keisaria vastaan, ja he kutsuivat apuun Evankelisen unionin . Boomilaiset lupasivat Unionin johtaja Pfalzin vaaliruhtinas Fredrik V:lle , Fredrik IV:n pojalle, Boomin kuninkuuden. Kirjeita lahetettiin myos Savoijin herttualle, Saksin vaaliruhtinaalle ja Transilvanian Gabriel Bethlenille . Itavallan hovi sai kuitenkin kirjeet haltuunsa ja julkisti ne heikentaen boomilaisten lupausten arvoa.

Kapina sujui aluksi boomilaisten kannalta hyvin, Yla-Itavallan luterilaiset ja kalvinistiruhtinaat liittyivat kapinaan ja Ala-Itavalta pian sen jalkeen. Vuonna 1619 kreivi Heinrich Matthias von Thurn johti armeijan Wienin piiritykseen. Transilvanian ruhtinas Gabriel Bethlen johti sotajoukon Unkariin Osmanien sulttaanin siunauksella. Keisari, joka oli ollut osallisena Uskok-sotaan , joutui kokoamaan lisajoukkoja estaakseen kapinallisia valtaamasta koko maata. Kreivi Karel Bonaventura Buquoy , Itavallan armeijan komentaja loi kreivi Peter Ernst von Mansfeldin johtamat Evankelisen unionin joukot Zablatin taistelussa 10. kesakuuta 1619. Tama katkaisi Thurnin yhteyden Prahaan, ja han hylkasi Wienin piirityksen. Mansfeldin kenttakansliasta loytyi todisteita, joiden mukaan Savoiji oli lahettanyt protestanteille huomattavia rahasummia ja jopa joukkoja Reininmaan puolustukseen. Juonen paljastuttua Savoiji vetaytyi sodasta.

Mansfeld onnistui kokoamaan armeijansa uudelleen pohjoisessa Boomissa, Ala- ja Yla-Itavallan kapinalliset aateliset solmivat sopimuksen boomilaisten kanssa elokuussa, ja 22. elokuuta 1620 Ferdinand erotettiin virallisesti Boomin kuninkuudesta ja Fredrik V:sta tuli uusi kuningas. Transilvanialaiset ajoivat keisarin armeijat Unkarista vuoteen 1620 mennessa. Fredrikin kruunaus aiheutti naraa Evankelisessa unionissa, jonka jasenet olivat enimmakseen luterilaisia, ja osa luterilaisista vetaytyi sodasta.

Espanjan kuningas lahetti armeijan Brysselista Ambrosio Spinolan johtamana tukemaan keisaria ja Espanjan lahettilas Wienissa, Don Inigo Onate, taivutteli luterilaista Saksia liittymaan Boomia vastaan vaihtokaupaksi Lausitzista. Saksi hyokkasi, ja Espanjan armeija lannessa Pfalzissa esti protestantteja siirtamasta joukkojaan. Onate suunnitteli siirtavansa Pfalzin vaaliruhtinaan arvon Fredrik V:lta Baijerin Maksimilianille. Johann Tillyn johtama Katolisen liigan sotajoukko kukisti Yla-Itavallan kapinan, ja keisarin joukot kukistivat Ala-Itavallan. Yhdessa sotajoukot siirtyivat Boomiin. Tilly loi Fredrik V:n armeijan Valkeavuoren taistelussa lahella Prahaa 8. marraskuuta 1620 paattaen hanen "talvikuninkuutensa" vain kahden kuukauden jalkeen. Boomin uskovapaus lopetettiin, 27 kapinajohtajaa teloitettiin, protestantit pakenivat maasta ja T?ekki jai kolmeksisadaksi seuraavaksi vuodeksi Habsburgien valtaan. ^[8]

Havio Valkeavuorella aiheutti Evankelisen unionin hajoamisen, vaikka muutamat liittolaiset Fredrikin kanssa jatkoivat taistelua Pfalzissa. Protestantit voittivat Johann Tillyn Wieslochissa huhtikuussa 1622, mutta havisivat sen jalkeen useita taisteluita. Mansfeldin johtamat protestanttisen armeijan jaanteet pyrkivat Alankomaiden rajalle, mutta Tilly voitti ne 6. elokuuta 1623 Stadtlohnissa , ja vain kolmannes 21 000 miehesta paasi pakoon. Ilman rahaa ja varusteita armeija hajotettiin vuonna 1624.

Fredrik V:n maat jaettiin, ja hanet julistettiin lainsuojattomaksi saksalais-roomalaisessa keisarikunnassa, hanen Reinin-Pfalzin maansa jaettiin katolisille ruhtinaille, ja vaaliruhtinaan asema siirrettiin Baijerin herttualle Maksimilianille, joka oli hanen kaukainen serkkunsa. Maaton Fredrik V pakeni ulkomaille ja taivutteli Alankomaita, Tanskaa ja Ruotsia tukemaan hanen asiaansa.

Protestanttien asema sai murskaavan iskun, omaisuuden takavarikointi ja Boomin ylimyston tukahdutus johtivat maan palaamisen katolisuuteen kahdensadan vuoden hussilaisuuden ja muun protestanttisuuden jalkeen. Protestanttisuus kiellettiin. Espanja sai maita Rein-Pfalzin alueella valmistautuessaan jatkamaan sotaa Alankomaita vastaan. Transilvanian Gabriel Bethlen solmi rauhansopimuksen keisarin kanssa tammikuussa 1622 ja sai alueita Ita-Unkarista.

Tanskan valiintulo 1625?1629 [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Tanska oli saavuttanut ajan mittakaavassa merkittavan vaurauden ja vakauden tason Juutinrauman verojen ja Ruotsin maksamien sotakorvausten ansiosta. Hampuri oli pakotettu Tanskan alaisuuteen 1621 ja Tanskan kruununperijasta oli tehty Bremen-Verdenin piispa. Ainoa yhta hyvin toimeentuleva maa Euroopassa oli Baijeri. Tanskan kuningas Kristian IV (1577?1648) pelkasi protestanttisen valtakuntansa puolesta ja johti armeijansa keisarikuntaa vastaan Saksan protestanttiruhtinaiden hakiessa turvaa. Englanti, Ranska ja muut vallat huolestuivat Habsburgien vallan kasvusta, mutteivat voineet liittya sotaan sisaisten ongelmien vuoksi. Ranskan valtionhoitaja kardinaali Richelieu oli myos valmis maksamaan Tanskan sotaretkesta Saksaan. Tanskaa kismitti myos Habsburgien valta Holsteinin ruhtinaskunnassa.

Kristian IV johti kevaalla 1625 20 000 miehen palkkasoturiarmeijan, jonka han oli varustanut lahes pelkastaan omilla varoillaan, sotaretkelle Saksiin. Joukot eivat aluksi kohdanneet juurikaan vastarintaa.

Taistellakseen tanskalaisia vastaan Ferdinand II tarvitsi Friedlandin herttua Albrecht von Wallensteinia . Tama boomilainen ylimys oli rikastunut takavarikoimalla maanmiestensa omaisuutta. Wallenstein asetti Ferdinandin kayttoon 30 000?100 000 miehen armeijan vastineeksi oikeudesta ryostaa myos vallatut alueet. Kuningas Kristian ei tiennyt Wallensteinin joukkojen olemassaolosta ja joutui peraantymaan katolisten saatua ensimmaisen voittonsa Dessaun sillan taistelussa Mansfeldin johtamia joukkoja vastaan huhtikuussa 1626. Mansfeld sairastui ja kuoli muutaman kuukauden kuluttua.

27. elokuuta Tillyn johtama Katolisen liigan armeija tuhosi Tanskan joukot Lutterin taistelussa . Kristian IV:n huono onni jatkui, hanen mahdolliset liittolaisensa Englanti ja Ranska olivat sisallissodassa, Ruotsi soti Puolaa vastaa, eivatka Brandenburg tai Saksi halunneet jarkyttaa itaisen Saksan heiveroista rauhantilaa liittymalla sotaan.

Yhdistetyt katoliset sotajoukot marssivat pohjoiseen valloittaen ja ryostaen Mecklenburgin , Pommerin ja vuonna 1627 koko Jyllannin . Wallenstein ei kuitenkaan saanut vallatuksi Sjallannin saarella olevaa Tanskan paakaupunkia, silla hansakaupungit ja Puola eivat sallineet keisarin laivaston rakentamista Itamerelle. Han aloitti Stralsundin piirityksen. Kaupunki oli ainoa sotaakayvien valtioiden kaupunki, jossa oli tarpeelliset telakat laivaston rakentamiseksi Tanskaa vastaan. Armeijan yllapito maksoi kuitenkin kohtuuttoman paljon verrattuna siihen, mita sodasta Tanskaa vastaan olisi voinut saada.

Seuraavan kahden vuoden aikana katolisten valtaan joutui yha enemman alueita. Katolisten taydellinen voitto naytti jo varmalta, kun Katolinen liiga yllytti keisari Ferdinand II:ta ottamaan takaisin kaiken luterilaisen omaisuuden, joka Augsburgin rauhan jalkeen oli menetetty. Maaliskuun 1629 hyvitysediktin mukaan naihin kuuluivat kaksi arkkihiippakuntaa, kuusitoista hiippakuntaa ja satoja luostareita. Niin aateliset kuin maaorjatkin yhta kaikki jattivat maansa Boomissa ja Itavallassa mieluummin kuin kaantyivat katolisiksi.

22. toukokuuta 1629 solmitussa Lyypekin rauhassa Kristian IV hylkasi protestanttien tukemisen sailyttaakseen valtansa Tanskassa. Han menetti kaikki Saksassa olleet maansa.

Ruotsin valiintulo 1630?1635 [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Ferdinand II:n hovi alkoi epailla Wallensteinin pyrkivan kaantamaan saksalaisia ruhtinaita puolelleen ja pyrkivan itse keisarin asemaan. Ferdinand vapautti Wallensteinin velvollisuuksistaan vuonna 1630 ja joutui luottamaan Johann Tillyn johtamiin katolisen liigan joukkoihin.

Kustaa II Aadolf tuli Saksan luterilaisten avuksi kuten Kristian IV ennen hanta, mutta myos hakemaan taloudellisia etuja Itameren etelarannikolta. Kustaa II Aadolfia tukivat jalleen taloudellisesti Ranskan Ludvig XIII :n paaministeri Richelieu ja alankomaalaiset. Kesalla 1630 hyvin varustettu Ruotsin armeija nousi maihin Pommerin rannikolla. Pommerin, Brandenburgin ja Saksin ruhtinaat eivat osanneet paattaa osallistuisivatko sotaretkeen, mika viivytti hyokkayksen alkua ja Magdeburgin kaupungin avuksi paasya. Talla aikaa Kustaa II Aadolfin joukkojen eversti Dietrich von Falkenberg puolusti Magdeburgin kaupunkia keisarin puolella taistelleen Tillyn joukkoja vastaan, kunnes nama seitseman kuukautta kestaneen piirityksen jalkeen valtasivat ja ryostivat kaupungin 20. toukokuuta 1631 ja tappoivat sen asukkaista kaksi kolmasosaa eli 20 000 henkea. ^{[9] [10]}

Ruotsin armeija marssi etelaan Saksiin. Breitenfeldin taistelussa 17. syyskuuta 1631 Kustaa II Aadolfin ja Saksin vaaliruhtinaan Juhana Yrjo I :n joukot loivat Leipzigin pohjoispuolella katolisten Johann Tillyn ja kreivi Gottfried Heinrich Pappenheimin armeijat. Katolinen ratsuvaki ajoi ensin saksilaisjoukot pakoon, ja ne pysahtyivat vain hetkeksi ryostamaan ruotsalaisten leirin. Taman jalkeen Ruotsin ratsuvaki ajoi keisarillisen ratsuvaen pakosalle, jolloin myos keisarin jalkavaki pakeni taistelukentalta. Katoliset menettivat 6 000 miesta, yli puolet joukoistaan, mutta Kustaa II Aadolf saattoi korvata menetyksensa omaan armeijaansa varvatyista vangituista palkkasotureista. ^[11] Voittoisan taistelun jalkeen muutkin protestanttiset ruhtinaskunnat liittyivat sotaan. Ruotsin joukot viettivat talven Etela-Saksassa.

Kustaa Aadolf suuntasi Baijeriin, ja armeija saavutti maaliskuussa Tonavan. Lechvirralla kaytiin voittoisa Rainin taistelu Goran Wrangelin ja Kustaa Hornin johdolla, Tilly sai surmansa 30. huhtikuuta 1632, ja ruotsalaiset valtasivat Munchenin . Ferdinand II:n oli turvauduttava tappion edessa uudelleen epailyttavan Wallensteinin apuun, joka hataisesti kerasi uuden palkkasoturijoukon ja hyokkasi Saksiin syksylla 1632.

Wallenstein ja Kustaa II Aadolf kohtasivat Lutzenin taistelussa 6. marraskuuta 1632. Protestantit voittivat, mutta Kustaa II Aadolf sai surmansa, ^[9] samoin katolisten Pappenheim. Protestanttien armeijan johtajaksi tuli Bernhard Weimar , joka voiton jalkeen valtasi Baijerin. Talla valin Wallenstein hyokkasi Ruotsin tukialueille Sleesiaan. Ferdinand II:n epailykset Wallensteinia kohtaan herasivat jalleen loppuvuodesta 1633 hanen kerattyaan rauhanliiketta katolisen armeijan johdon keskuudesta. Peloissaan, etta Wallenstein olisi vaihtamassa puolta, Ferdinand pidatytti hanet poistettuaan hanet joukkojen komennosta. Wallensteinin komentaja kapteeni Devereux salamurhasi hanet Chebin (saksaksi Eger) kaupungintalolla 25. helmikuuta 1634. ^{[12] [13]}

Heilbronnin liiton toivottiin 1633?1634 kaantavan sodan protestanteille voitolliseksi. Keisarillisten joukkojen voitto Nordlingenin taistelussa 6. syyskuuta 1634 paattyi kuitenkin protestanttien kannalta katastrofiin. Ruotsin komentaja Kustaa Horn jai vangiksi, ja Ruotsin armeija vetaytyi Itameren rannikolle. ^[9] Uudeksi ylipaallikoksi nimitettiin Johan Baner . ^[14] Osapuolet tapasivat Prahassa vuonna 1635, jossa jalleen vahvistettiin Augsburgin rauha vuodelta 1555, jonka tilanteen mukaan katolisten ja protestanttien maat maaraytyivat. Hyvitysedikti hylattiin nain ollen, ja kalvinismi laillistettiin. Saksan ruhtinaita kiellettiin solmimasta liittoja keskenaan, ja Saksan ruhtinaskuntien armeijat yhdistettiin keisarin maaraysvaltaan.

Ranskaa sopimus ei kuitenkaan miellyttanyt, koska Habsburgit sailyivat voimakkaina, ja se liittyi sotaan vuonna 1636.

Ranskan valiintulo 1636?1648 [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Viimeisessa vaiheessaan sodasta tuli valtataistelu hallitsijoiden valilla, ja uskonto lykattiin syrjemmalle. Ranska, vaikkakin katolinen maa, oli Pyhan roomalaisen keisarikunnan ja Espanjan kilpailija ja paatti liittya sotaan protestanttien puolella. ^[9] Kardinaali Richelieu uskoi Habsburgien olevan liian voimakkaita hallitessaan Ranskan itarajan takaisia alueita ja kayttaessaan vaikutusvaltaansa Alankomaissa. ^[15]

Ranska julisti toukokuussa 1635 sodan Habsburgien Espanjalle . Ranska oli liitossa Alankomaiden ja Ruotsin kanssa. Espanja hyokkasi Ranskaan ja tuhosi Champagnen ja Burgundin provinsseja ja uhkasi vuonna 1636 jopa Pariisia . Keisarillinen kenraali Johann von Werth ja espanjalainen komentaja kardinaali Ferdinand Habsburg johtivat Habsburgien armeijoita. Keisari Ferdinand II kuoli vuonna 1637 ja Ferdinand III :sta tuli hanen seuraajansa.

Ruotsalainen kenraali Johan Baner loi Saksin ja Itavallan yhdistyneet joukot Wittstockissa 4. lokakuuta 1636 ja vaikeutti nain Habsburgien asemaa. Espanjan joukot ajettiin Ranskasta 1636. Keisari koki seuraavan merkittavan iskun Rheinfeldenissa 2. maaliskuuta 1638, ja sen jalkeen keisarilliset armeijat joutuivat vahitellen luovuttamaan asemansa. Kenraali Banerin kuoltua toukokuussa 1641 ylipaallikoksi tuli Lennart Torstensson . ^[14] Han valtasi Jyllannin sotaretkella 1642?1645, kun Tanska oli julistanut sodan Ruotsille, ja tuhosi laajoja alueita lantisessa Saksassa ja Itavallassa.

Kardinaali Richelieu kuoli vuonna 1642, Ludvig XIII kuoli vuonna 1643 ja Ludvig XIV oli valtaistuimelle noustessaan vasta viisivuotias. Hanen sijaishallitsijansa kardinaali Mazarin aloitti ponnistelut rauhan palauttamiseksi. Neuvotteluja kaytiin Munsterissa ja Osnabruckissa vuonna 1645, mutta ne jaivat tuloksettomiksi. Ruhtinas Louis II de Conden joukot loivat espanjalaiset Rocroissa 19. toukokuuta 1643. Ranskan armeija havisi marraskuussa Tuttlingenissa, mutta se ei parantanut Habsburgien asemaa. Conden ja Henri Turennen armeijat murskasivat Baijerin Freiburgin taistelussa elokuussa 1644 ja 3. elokuuta 1645 itavaltalais-baijerilaiset joukot Nordlingenissa. Katolisten viimeinen merkittava komentaja, kreivi Franz von Mercy sai surmansa taistelussa.

Ruotsin sotatoimet siirtyvat vuosina 1645?1648 Boomiin, Maariin ja Baijeriin. Ruotsin marsalkka Lennart Torstensson voitti katolisen armeijan 6. maaliskuuta 1645 Jankovin taistelussa Prahan lahella.

Vasta hyokkays keskiseen Baijeriin sai Maksimilianin myontymaan rauhaan, ja 14. maaliskuuta 1647 Baijeri, Koln, Ranska ja Ruotsi solmivat Ulmissa aselevon. Keisari ei taipunut tasta, vaan taistelut jatkuivat Saksassa, Luxemburgissa, Alankomaissa, Italiassa ja Espanjassa vuoden 1647 ajan. Syksylla Maksimilian liittyi uudelleen sotaan. Vuonna 1648 Ruotsin marsalkka Carl Gustaf Wrangel ja Ranskan Turenne ja Conde loivat keisarin ja Baijerin armeijan 17. toukokuuta 1648 Zusmarshausenin ja 20. elokuuta Lensin taisteluissa .

Ainoastaan Itavalta oli enaa turvallisesti Habsburgien kasissa. Taman jalkeen ruotsalaiset saartoivat Prahan, jonka pieni puoli ryostettiin heinakuussa ja ranskalaiset ja ruotsalaiset joukot piirittivat Munchenia. Hyokkayksen uhka Wieniin ja Lensin taistelu taivuttivat Ferdinandin suostumaan voittajien ehtoihin.

Westfalenin rauha [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paaartikkeli: Westfalenin rauha

Westfalenin rauha solmittiin Munsterissa 24. lokakuuta 1648. Neuvottelut kaytiin Ferdinand III:n, Ranskan, Espanjan, Alankomaiden, Ruotsin, Portugalin ja paavin edustajien kesken.

Aikaisemman Augsburgin sopimuksen sisaltava Prahan rauhansopimus jai voimaan, tosin rajoiksi maarattiin vuoden 1624 rajat, mika oli protestanteille eduksi. Ranska sai Metzin , Toulin ja Verdunin hiippakunnat ja Elsassin lukuun ottamatta Strasbourgia ja Mulhousea . Ranska sai myos edustajan Saksan valtiopaiville.

Ruotsi sai Lansi-Pommerin ja Bremenin ja Stettinin hiippakunnat, ja aanioikeuden Saksassa. Baijeria varten perustettiin uusi vaaliruhtinaan arvo, ja siten se sai aanestaa keisarinvaalissa. Brandenburg sai Ita-Pommerin ja Magdeburgin hiippakunnan.

Sveitsi ja protestanttinen yhdistyneet Alankomaat tunnustettiin itsenaisiksi. Alankomaat olivat kapinoineet Espanjaa vastaan aikaisemmat 80 vuotta (ns. kahdeksankymmenvuotinen sota ), mutta oli edelleen ollut virallisesti Habsburgien hallussa.

Saksan ruhtinaat saivat oikeuden ulkopolitiikkaan, mutta eivat saaneet julistaa sotaa keisaria vastaan. Keisarin valinta ennen edellisen kuolemaa kiellettiin. Pfalz jaettiin Fredrik V:n pojan Kaarle Ludvigin ja Baijerin vaaliruhtinaan Maksimilianin kesken. Se jakautui siten katoliseen ja protestanttiseen osaan, joista Kaarle Ludvig sai Reinin Pfalzin ja Maksimilian piti Yla-Pfalzin.

Seuraukset [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Historioitsijoilla on ollut erimielisyytta sodan aiheuttamista tuhoista. Keski-Euroopan talouden kehitykselle sota aiheutti kuitenkin merkittavaa tuhoa. Arvioiden mukaan Saksan vaestomaara laski 25?40 prosenttia, ^[16] mutta joillain alueilla kuten Wurttembergissa kuoli jopa kolme neljasosaa vaestosta. ^[17] Parhaiten selviytyivat linnoitetut kaupungit ja etenkin Hampuri ja Bremen .

Westfalenin rauhan suorana seurauksena Saksa jakaantui hajanaisiin pikkuruhtinaskuntiin, jotka kuitenkin kuuluivat nimellisesti keisarikuntaan sen lopettamiseen 1806 asti. Espanjan heikkous tuli nyt esille. Espanjan sotiessa Ranskaa vastaan Portugali irtaantui kuningaskunnasta, johon se oli liitetty Filip II :n aikana. Ranskasta tuli nyt Manner-Euroopan johtava suurvalta. Ruotsi soti kolmikymmenvuotisen sodan lopulla (1643?1645) myos Tanskaa vastaan. Voitto tassa sodassa ja alueluovutukset Westfalenin rauhassa merkitsivat Ruotsin suurvalta-aseman alkua.

Westfalenin rauhan julistuksia pidetaan nykyisten itsenaisten valtioiden alkuna. Monille valtakunnille maarattiin ensimmaista kertaa rajat, ja valtion kansalaisuutta alettiin pitaa tarkeimpana asiana lainkayton kannalta. Ennen tarkeampia olivat olleet monet limittaiset poliittiset ja uskonnolliset velvoitteet.

Sodan raakuudet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Julmimmat terroriteot olivat katolisten tekemia. Naita oikeutti taistelu kerettilaisia vastaan. Esimerkiksi katolisten kenraali Johann Tilly tuhosi Magdeburgin kaupungin ja tapatti kaksi kolmannesta kaupungin vaestosta, 20 000 ihmista. Ruotsalaiset eivat systemaattisesti surmanneet siviileja, mutta olivat valinpitamattomia siviilien karsimyksille piirityksissa. ^[10]

Tarkeimmat taistelut [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Boomin kapina 1618?1625 [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Plzenin piiritys 19. syyskuuta ? 21. marraskuuta 1618. Boomin kapinalliset valtasivat Plze?in .
• Zablatin taistelu 10. kesakuuta 1619. Keisarilliset loivat Mansfeldin johtamat boomilaiset.
• Valkeavuoren taistelu 8. marraskuuta 1620. Tillyn johtamat keisarilliset tuhosivat boomilaiset. Sota taukosi Boomissa ja siirtyi Pfalziin.
• Wieslochin taistelu 27. huhtikuuta 1622. Protestantit ja katoliset kohtasivat Reinilla . Protestantit voittivat, mutta etulyontiasema siirtyi katolisille.
• Wimpfenin taistelu 6. toukokuuta 1622. Katoliset voittivat protestantit.
• Hochstin taistelu 20. kesakuuta 1622. Tilly loi protestantit.
• Fleurusin taistelu 26. elokuuta 1622. Espanjalaiset loivat protestantit.
• Stadtlohnin taistelu 6. elokuuta 1623. Katoliset voittivat. Talvikuningas Fredrik V lyotiin, sodan ensimmainen vaihe paattyi.

Tanskan valiintulo 1625?1629 [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Dessaun sillan taistelu 25. huhtikuuta 1626. Wallenstein loi Mansfeldin johtamat tanskalaiset.
• Lutterin taistelu 27. elokuuta 1626. Tilly murskasi tanskalaiset ja uhkasi Itameren rannikkoa.
• Wolgastin taistelu 12. elokuuta 1628. Tanskalaiset lyotiin. Tanska vetaytyi sodasta.

Ruotsin valiintulo 1630?1635 [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Frankfurtin ryosto 3. huhtikuuta 1631. Ruotsalaiset valtasivat ja ryostivat Frankfurt an der Oderin .
• Magdeburgin ryosto 20. toukokuuta 1631. Keisarilliset valtasivat ja ryostivat Magdeburgin.
• Breitenfeldin ensimmainen taistelu 17. syyskuuta 1631. Kustaa II Aadolf loi Tillyn johtamat keisarilliset.
• Rainin taistelu 5. huhtikuuta 1632. Ruotsalaiset voittivat Tillyn Lechjoella Baijerissa. Tilly haavoittui ja kuoli vammoihinsa huhtikuun lopulla.
• Alte Vesten taistelu 24. elokuuta ? 4. syyskuuta 1632. Wallenstein voitti ruotsalaiset.
• Lutzenin taistelu 6. marraskuuta 1632 ( juliaanisen kalenterin mukaan, gregoriaanisen kalenterin mukaan 16.11). Kustaa II Aadolf kaatui, vaikka ruotsalaiset voittivat.
• Nordlingenin taistelu 6. syyskuuta 1634. Keisarilliset murskasivat ruotsalaiset. Monet Saksan ruhtinaat tekivat valirauhan keisarin kanssa.

Ranskan valiintulo 1636?1648 [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Wittstockin taistelu 4. lokakuuta 1636. Ruotsalaiset voittivat keisarilliset.
• Breisachin piiritys 8. elokuuta ? 17. joulukuuta 1638. Bernhard Weimar valtasi Breisachin pitkan piirityksen jalkeen keisarillisen armeijan auttamisyrityksista huolimatta.
• Wolfenbuttelin taistelu 29. kesakuuta 1641. Ruotsalaiset voittivat keisarilliset.
• Schweidnitzin taistelu 21. toukokuuta 1642. Ruotsalaiset loivat keisarilliset Boomissa.
• Breitenfeldin toinen taistelu 2. marraskuuta 1642. Ruotsalaiset tuhosivat keisarin armeijan.
• Rocroin taistelu 19. toukokuuta 1643. Ranskalaiset voittivat espanjalaiset.
• Tuttlingenin taistelu 24.?25. marraskuuta 1643. Baijerilaiset voittivat ranskalaiset.
• Freiburgin taistelu 3.?9. elokuuta 1644. Ranskalaiset tyonsivat Baijerin armeijan linnoitetuista asemista.
• Juterbogin taistelu marraskuussa 1644. Ruotsalaiset voittivat keisarilliset.

• Jankovin taistelu 6. maaliskuuta 1645. Lennart Torstenssonin johtamat ruotsalaiset loivat keisarilliset Prahan etelapuolella.
• Herbsthausenin taistelu 4. toukokuuta 1645. Ranskalaiset voittivat baijerilaiset.
• Allerheimin taistelu (myos Toinen Nordlingenin taistelu) 3. elokuuta 1645. Ranskalaiset loivat baijerilaiset.
• Triebelin vaijytys 25. elokuuta 1647. Ruotsalaiset joutuivat keisarillisten vaijytykseen.
• Zusmarshausenin taistelu 17. toukokuuta 1648. Ranskalais-ruotsalainen armeija loi keisarilliset. Viimeinen suuri taistelu Saksassa.
• Prahan ryosto 26. heinakuuta 1648. Ruotsalaiset ryostivat Prahan.
• Lensin taistelu 20. elokuuta 1648. Ranskalaiset voittivat espanjalaiset. Sodan viimeinen suuri taistelu.

Katso myos [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Hakkapeliitat

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Childs, John:  Warfare in the Seventeeth Century . Lontoo: Cassell, 2001. ISBN 0-304-36373-1 .

Viitteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kirjallisuutta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Backstrom, Olli: Polttolunnaat . Eurooppa sodassa 1618?1630 (SKS, kevat 2013)

 

n k m Tanskan historia Esihistoria Beowulf Doggerland Maglemosen kulttuuri Kongemosen kulttuuri Ertebøllen kulttuuri Suppilopikarikulttuuri Skandinavian pronssikausi Esiroomalainen rautakausi Tollundin mies Viikinkiaika Viikingit Gorm Vanha Harald Sinihammas Sven Haaraparta Knuut Suuri Jellingin riimukivet Skandinaavinen mytologia Danelagen Danevirke Keskiaika Saksalainen ritarikunta Bornhovedin taistelu Lyndanisen taistelu Kalmarin unioni Margareeta I Haakon VI Maununpoika Eerik Pommerilainen Tanska-Norja Tukholman veriloyly Uskonpuhdistus Christiern Pedersen Hans Tausen Johanniittain ritarikunta Kreivisota Suurvalta-aika Kolmikymmenvuotinen sota Bromsebron rauha Pohjan sota Roskilden rauha Skaneland Holstein-Gottorp Koopenhaminan rauha Skoonen sota Suuri Pohjan sota Siirtomaat Lansi-Intia Gronlanti Koopenhaminan taistelu Kuudennen liittokunnan sota Wienin kongressi Hans Christian Andersen Søren Kierkegaard Bertel Thorvaldsen N. F. S. Grundtvig Schleswig-Holstein Schleswigin herttuakunta Holsteinin herttuakunta Ensimmainen Saksan?Tanskan sota Helgolandin meritaistelu Toinen Saksan?Tanskan sota Skandinavian rahaliitto 1900- Hyvinvointivaltio Paasiaiskriisi Tanskan miehitys Tanskan valtaus Islannin maihinnousu Tanskan protektoraatti Tanskan vastarintaliike Tanskan valtakunnankomissariaatti Pohjoismaiden neuvosto Kansanaanestys Eurosta

n k m Suomen historia Suomen historian aikajana Aluemuutokset Hallinto Kulttuuri Sotahistoria Saadyt Taloushistoria Uskonto Suomen esihistoria Kivikausi Mesoliittinen kausi ~(8700 eaa. ? 5100 eaa.) Neoliittinen kivikausi (5100 eaa.?1500 eaa.) Kampakeraaminen kulttuuri ~(5000 eaa. ? 2000 eaa.) Nuorakeraaminen kulttuuri (2800 eaa. ? 2300 eaa.) Pronssikausi Pronssikausi ~(1700 eaa. ? 500 eaa.) Rautakausi Rautakausi (500 eaa. ? 1200/1300) Esiroomalainen (500 eaa. ? 0/50 jaa.) Vanhempi roomalainen (0/50?150/200) Nuorempi roomalainen (150/200?375/400) Kansainvaellusaika (375/400?550/600) Merovingiaika (550/600?800/825) Viikinkiaika (800?1025/1050) Herdalerin taistelu (1008) Ruotsin vallan aika Keskiaika Novgorodin ja jaamien sodat ~(1000-1300) Ristiretket Suomeen Ruotsalaisten tulo Suomeen ~(1100-1350) Ensimmainen ristiretki ~(1150) Toinen ristiretki (1249?1250) Kolmas ristiretki (1293) Hameen kapina (1237) Nevan taistelu (1240) Pahkinasaaren rauha (1323) Kakisalmen kapina (1337) Maunu Eerikinpojan ristiretki (1348?1351) Kalmarin unioni (1397?1523) Davidin kapina (1438?1439) Vanha viha (1495?1497) Juuttiviha (1501?1512) Vaasa-aika (1523?1617) Uskonpuhdistus Kreivisota (1534?1536) Suuri Venajan sota (1555?1557) Pitka viha (1570?1595) Tayssinan rauha (1595) Rautalammin ensimmainen kapina (1589) Sigismundin ja Kaarlen valtataistelu (1597?1599) Nuijasota (1596?1597) Marttilan taistelu (1599) Turun veriloyly (1599) De la Gardien sotaretki (1609-1610) Inkerin sota (1610?1617) Stolbovan rauha (1617) Suurvalta-aika (1617?1721) Kolmikymmenvuotinen sota (1618?1648) Pohjan sota (1655?1660) Ruptuurisota (1656?1658) Vallisaaren rauha (1658) Kardisin rauha (1661) Suuret kuolonvuodet (1695?1697) Suuri Pohjan sota (1700?1721) Sarkasota (1712) Isoviha (1713?1721) Uudenkaupungin rauha (1721) Vapauden aika ja kustavilainen aika (1721?1809) Hattujen sota (1741?1743) Pikkuviha (1742?1743) Turun rauha (1743) Kustaa III:n sota (1788?1790) Anjalan liitto Varalan rauha (1790) Suomen sota (1808?1809) Haminan rauha (1809) Suomen suuriruhtinaskunta (1809?1917) Fennomania Oolannin sota (1854?1856) Suuret nalkavuodet (1866?1868) Sortovuodet Ensimmainen sortokausi (1899?1905) Suurlakko (1905) Toinen sortokausi (1908?1917) Viaporin kapina (1906) Valtalaki (1917) Itsenainen Suomi (1917?) Suomen itsenaisyysjulistus (1917) Suomen sisallissota (1918) Suomen kuningaskuntahanke (1918) Heimosodat (1918?1922) Tarton rauha (1920) 1920-luku 1930-luku Toinen maailmansota Talvisota (1939?1940) Moskovan rauha (1940) Valirauha (1940?1941) Jatkosota (1941?1944) Moskovan valirauha (1944) Lapin sota (1944?1945) Pariisin rauha (1947) 1940-luku 1950-luku 1960-luku 1970-luku 1980-luku 1990-luku 2000-luku 2010-luku 2020-luku