Venajan keisari
|
---|
Император Всероссийский
|
|
Nikolai II, Venajan viimeinen keisari
|
|
Virka-asunto
|
Talvipalatsi
,
Pietari
|
---|
Perustettu
|
2. marraskuuta 1721
|
---|
Ensimmainen
|
Pietari Suuri
|
---|
Viimeinen
|
Nikolai II
|
---|
Lakkautettu
|
15. maaliskuuta 1917
|
---|
Venajan keisarin
arvonimen otti
Pietari I Suuri
laajennettuaan ja lansimaistettuaan
Venajaa
1700-luvun alussa. Venaja julistettiin
suurvallaksi
ja hallitsija Pietari Suuri Isanmaan Isaksi ja Koko Venajanmaan
keisariksi
”(Vserossijski Imperator)”. Lisaksi hanella oli edelleen myos arvonimi ”
tsaari
”, mutta ei Venajan vaan lukuisten muiden alueiden tsaarina. Naita olivat muun muassa Kazanin tsaari,
Astrahanin
tsaari, Siperian tsaari ja
Taurian Khersonesoksen
tsaari muiden arvonimien ohessa.
Sanat keisari ja tsaari ovat samaa alkuperaa: molemmat johtuvat roomalaisesta
Caesar
-nimesta, jota alkujaan
Rooman
hallitsijat kayttivat arvonimenaan
imperator
-termin ohella.
Suomeen
keisari-sana on tullut
saksan
kautta (
Kaiser
), mutta monissa muissa kielissa, myos
venajassa
, sita vastaa sana imperator tai jokin siita kehittynyt muunnos.
Venajan hallitsijoista on syyta puhua Venajan keisareina Pietari Suuresta alkaen. Juuri Pietari liitti Venajan
lansieurooppalaiseen
kulttuuriperintoon luomalla virka-asteikon,
rankijarjestelman
eli
tabel o rangah
(
ven.
Табель о рангах) ja
Ruotsin
mallin pohjalta mukaillun aluehallinnon. Venalaisen rahvaan nakokulmasta ”keisari” (
ven.
Император, imperator
) - ja ”tsaari” (
ven.
Царь
) -termin valilla ei kuitenkaan ole kaytannossa eroa. Venalaisessa puhekielessa keisareita nimitettiin Pietari Suuren ajan jalkeenkin tavallisimmin tsaareiksi ja nimitetaan edelleenkin.
Matti Klingen
mukaan Venajan imperiumin keisari oli
Suomen suuriruhtinaskunnan
hallitsija nimenomaan
keisarin
arvonimella. Venalaisille han oli ja on edelleen puhekielessa tsaari. Suomalaisessa historiankirjoituksessa on kaytetty kumpaakin nimitysta. Suomalaisille nimitys suuriruhtinas oli tarkea siksi, etta sen perusteella esitettiin, ettei Venajan keisarilla ollut Suomessa keisarin, vaan ainoastaan Ruotsin
vuoden 1772 hallitusmuodon
mukaiset valtuudet. Venajan tsaari oli myos
Puolassa
nimellisesti vain suuriruhtinas maan kolmannen jaon jalkeen.
Venajalla tsaarin valta-aseman kasitettiin olevan Jumalalta peraisin ja siten koko valtio alueineen, asukkaineen ja rikkauksineen oli viime kadessa tsaarin yksityisomaisuutta. Koska tsaari oli saanut valtansa Jumalalta, ei han voinut myoskaan olla teoistaan vastuussa kenellekaan muulle.
[1]
Tama vanhanaikainen kasitys muuttui perustuslaillisemmaksi vuoden 1905 levottomuuksien johdosta 17. lokakuuta annetun
lokakuun manifestin
ansiosta. Tosin
valtakunnanduuman
asema parlamentaarisena kansanedustuslaitoksena ei lansieurooppalaisen perustuslaillisuuden nakokulmasta toteutunut. Taman perustuslaillisen muutoksen vuoksi vuoden 1905 tapahtumista kaytetaan nimea
vuoden 1905 vallankumous
.
Venajan keisareilla oli myos suuri joukko muita arvonimia, joista osa viittasi Venajaan kuulumattomiinkin alueisiin ja paikkakuntiin. 1800-luvun lopulla keisarilla oli seuraava arvonimiluettelo:
Koko Venajan,
Moskovan
,
Kiovan
,
Vladimirin
ja
Novgorodin
Keisari ja
itsevaltias
,
Kasanin
,
Astrakanin
,
Puolan
,
Siperian
ja
Taurian Kersonessoksen
Tsaari,
Pihkovan
herra ja
Smolenskin
,
Liettuan
,
Volhynian
,
Podolian
ja
Suomen suuriruhtinas
,
Viron
,
Liivinmaan
,
Kuurinmaan
ja
Semgallenin
,
Samogitian
,
Białystokin
,
Karjalan
,
Tverin
,
Jugorian
,
Permin
,
Vjatkan
,
Bulgarian
ja muiden maiden
ruhtinas
,
Ni?ni Novgorodin
,
T?ernigovin
,
Rjazanin
,
Polotskin
,
Rostovin
,
Jaroslavin
,
Beloe Ozeron
,
Udorian
,
Obdorian
,
Vitebskin
ja
Mstislavin
ja koko pohjoisen alueen herra ja
suuriruhtinas
,
Iberian
,
Kartalinian
,
Georgian
ja
Kabarinian
ja
Armenian
herra ja hallitsija,
T?erkessien
ja vuoristoruhtinaiden ym. Perintoruhtinas ja Hallitsija,
Norjan
perillinen,
Schleswig-Holsteinin
,
Dithmarschenin
ja
Oldenburgin
herttua
jne. jne.
[2]
.
Monissa asiakirjoissa kuitenkin kaytettiin lyhempaa, ainoastaan Venajaan, Puolaan ja Suomeen viittaavaa arvonimiluetteloa
[2]
- ↑
Sinilind, Sirje:
Viro ja Venaja. Huomioita Neuvostoliiton kansallisuuspolitiikasta Virossa 1940-1984
, s. 148. ALEA-KIRJA, 1985.
ISBN 951-9272-97-6
.
- ↑
a
b
Matti Klinge: Suomen sinivalkoiset varit, Kansallisten ja muidenkin symbolien vaiheista ja merkityksista, s. 237, Otava 1982,
ISBN 951-1-06877-6