Tama artikkeli kasittelee maantieteellista aluetta. Siperia-nimen muita merkityksia on
tasmennyssivulla
.
Siperia
(
ven.
Сиби?рь
,
Sibir
) on paaosin
Venajalla
sijaitseva suuri maantieteellinen alue, joka kasittaa lahes koko
Aasian
pohjoisosan
. Eri yhteyksissa ja eri aikoina Siperian rajauksia on tehty eri tavoilla. Nykyisella Venajalla Siperiaan luetaan valtion Aasian puoleiset alueet kuitenkin aivan itaisimpia osia eli
Venajan Kaukoitaa
(kartassa oranssilla) lukuun ottamatta. Historiallisesta nakokulmasta myos jalkimmainen,
Tyynenmeren
rannikkoalueet kattava vyohyke on luettu Siperiaan. Lisaksi se kasittaa
Kazakstanin
alavan pohjoiskolkan (ei merkitty kartassa). Lannessa Siperia rajoittuu
Uralvuoriin
, pohjoisessa
Jaamereen
ja etelassa Kazakstanin keskiosan ylankoon,
Mongoliaan
ja
Kiinaan
. Hallinnollisena alueena
Siperian federaatiopiiri
on maantieteellista Siperiaa kapeampi ja kasittaa vain sen keskiosan ilman
Sahan tasavaltaa
ja Uralvuorten tuntumassa sijaitsevia alueita.
Siperian pinta-ala on 9 653 000 neliokilometria, joten se on hiukan suurempi kuin
Yhdysvallat
,
Alaska
mukaan lukien. Koko Venajan Aasian-puoleisen alueen pinta-ala on noin 13,1 miljoonaa neliokilometria. Siperia jaetaan kahteen talousalueeseen, Lansi- ja Ita-Siperiaan. Maantieteellisesti se jakaantuu kolmeen alueeseen:
- Lansi-Siperian alanko
on noin kolmen miljoonan neliokilometrin kokoinen, aarimmaisen tasainen tasankoalue, jonka pinnanmuodot kohoavat vasta
Novosibirskissa
lahes 2 000 kilometrin paassa rannikosta yli 50 metriin. Se on
Amazonin altaan
jalkeen maailman suurin alanko. Se sijaitsee Uralvuorten ja
Jenisein
valissa ja sita halkoo
Ob
sivujokineen.
[1]
Suot
peittavat paikoin jopa 80 prosenttia alueen pinta-alasta, ja siella sijaitsee myos maailman laajin suo,
Vasjuganin suo
, jonka pinta-ala on 53 000 neliokilometria.
[2]
- Keski-Siperian ylanko
sijaitsee kahden merkittavan joen, Jenisein ja
Lenan
valissa.
[3]
Sita halkovat Jenisein sivujoet
Ala-Tunguska
ja
Kivinen-Tunguska
. Etelassa se kohoaa Sajanvuoriksi ja pohjoisessa laskeutuu
Taimyrin niemimaan
juurelle kohotakseen viela uudelleen paikoin yli kilometrin korkeuteen ennen Jaamerta. Ylangon korkein huippu yltaa Putoranavuorilla 1 701 metriin. Alueella on lahinna harjanteita ja kukkuloita, mutta myos soisia ylatasankoja. Maa on laajoilla alueilla ikiroudassa. Kesa on lyhyt ja lammin, talvi pitka ja erittain kylma.
- Koillis- ja Ita-Siperian vuoristot kasittavat useita vuorijonoja, joista merkittavimmat ovat
Altai
lahella Mongolian ja Kazakstanin rajaa,
Sajan
lahempana
Baikaljarvea
,
Jablonovyivuoristo
jarven itapuolella seka
Verhojanskvuoristo
ja
T?erskivuoristo
Lena-joen itapuolella. Korkein huippu on Altailla sijaitseva
Beluha
(4 506 m). Vuorten ymparoima Baikaljarvi on maailman syvin jarvi ja pinta-alaltaan seitsemanneksi suurin. Sen arvioidaan sisaltavan viidenneksen maapallon makeasta vedesta.
Siperian ilmasto on sisamaassa
mantereinen
ja se tunnetaan erittain ankarista talvistaan. Huolimatta lampimista kesista maa pysyy erityisesti Keski-Siperian ylangolla ikiroudassa. Jaameren rannikolla talvet eivat ole yhta kylmia, mutta vastaavasti kesat ovat hyvin viileita. Ilmasto on jarruttanut ihmistoiminnan lisaantymista ja vaestonkasvua alueella.
Siperian ilmasto on hyvin vaihtelevainen.
Siperian koillisosassa talvet ovat kylmimmat koko pohjoisella pallonpuoliskolla, eli siella sijaitsee pohjoisen pallonpuoliskon
kylmyysnapa
. Siella vallitsee jopa
arktinen ilmasto
.
Verhojanskin
pikkukaupungin vuotuinen keskilampotila on −15,4 °C; tammikuussa keskilampotila on −47,8 °C, mutta heinakuussa se nousee +15,2 °C:een. Verhojanskvuorten ja T?erskivuorten valisessa laaksossa sijaitsevaan
Oimjakonin
kylaan on kirjattu pohjoisen pallonpuoliskon kylmyysennatys, −71,2 °C.
[4]
Vuotuinen lampotilanvaihtelu alueella on maailman suurinta.
Tiksissa
Jaameren rannikolla vuoden keskilampotila on −13,1 °C, tammikuussa −31,3 °C ja heinakuussa +6,6 °C.
lahde?
Sademaarat ovat melko vahaisia koko Siperian alueella, etelaosissa 250?500 millimetria ja pohjoisosissa alle 250 millimetria vuodessa. Talvet ovat erityisen vahasateisia; kesaisin sataa kohtalaisesti. Maa pysyy monin paikoin lumipeitteisena yli kuusi kuukautta vuodessa, samoin vesistot ja rannikot jaapeitteisina.
Siperian halki kulkee
taigavyohyke
, joka on maailman laajin yhtenainen metsaalue. Valtalajeina ovat erilaiset havupuut, kuten Lansi-Siperian taigalla
siperiansembra
(
Pinus sibirica
) ja
siperianlehtikuusi
(
Larix sibirica
) seka Ita-Siperian taigalla
dahurianlehtikuusi
(
Larix gmelinii
),
siperiankuusi
(
Picea obovata
),
siperianpihta
(
Abies sibirica
) ja siperiansembra. Lehtipuista tavallisimpia ovat
koivut
. Pohjoisemmaksi mentaessa lehtikuusten suhteellinen osuus lisaantyy, kunnes ikiroudan alueilla ne jaavat ainoiksi puulajeiksi. Lahemmas Jaamerta siirryttaessa kasvillisuus muuttuu arktiseksi
tundraksi
. Vastaavasti tundra-alueilta etelammas mentaessa kasvillisuus vaihtuu
heinaaroksi
. Vuoristoilla on karua tundramaista vuoristokasvillisuutta; monilla korkeilla ja pohjoisilla vuorilla ei ole kasvillisuutta lainkaan. Erityisesti Lansi-Siperiassa on runsaasti myos suokasvillisuutta.
lahde?
Siperian luonnonvarat ovat huomattavat. Valtavien metsaalueiden ohella siella on
oljy
-,
maakaasu
-,
hiili
- ja malmimineraaliesiintymia.
[5]
Lisaksi alueelta on loydetty muun muassa
timantteja
ja
kultaa
.
Obinlahden
ympariston maakaasuesiintymat kuuluvat maailman suurimpiin, ja Urengoyn kaasukentta on niista suurin.
[6]
Siperian asukasluku oli vuonna 2010 noin 33 miljoonaa. Vaestotiheys oli noin 4,5 asukasta neliokilometrilla Siperian ja Uralin okrugeissa ja 0,3 Sahan tasavallassa.
[7]
Valtaosa vaestosta on
venalaisia
ja venalaistettyja
ukrainalaisia
. He ovat
slaavilaista
alkuperaa ja saapuneet alueelle
Ita-Euroopasta
1500- ja 1600-luvuilta lahtien.
lahde?
Alueen merkittavimpiin
alkuperaiskansoihin
kuuluvat
burjaatit
,
tuvat
ja
sahat
eli jakuutit. Muita etnisia ryhmia ovat
evenkit
,
t?ukt?it
,
korjakit
ja
jukagiirit
. Lisaksi alueella on Siperian
tataareja
ja altailaisten kansojen edustajia, joita ei aina lasketa alkuperaisvaestoksi. Alkuperaisvaestoa on Siperiassa noin kaksi miljoonaa.
lahde?
Kaikkiaan alueella on 31 alkuperaiskansan edustajia. Monet pienet kansat ovat haviamassa.
[8]
Siperia on myos toiminut karkotuspaikkana muun muassa
suomalaisille
ja
virolaisille
. Nain ollen alueella asuu pienia
siperiansuomalaisia
vaestoryhmia.
[9]
Noin 70 prosenttia vaestosta asuu kaupungeissa.
[7]
Asunnot ovat usein ahtaita ja kunnoltaan vaihtelevia. Maaseudulla asutaan yksinkertaisissa, mutta tilavammissa hirsitaloissa.
lahde?
Siperian suurin kaupunki on
Novosibirsk
(1,4 miljoonaa asukasta), ja muita merkittavia kaupunkeja ovat
Jekaterinburg
(1,3 milj.)
Omsk
(1,1 milj.),
T?eljabinsk
(1 milj.),
Krasnojarsk
(0,9 milj.),
[7]
Tomsk
,
Irkutsk
,
Ulan-Ude
ja
Jakutsk
.
- Paaartikkeli:
Siperian historia
Mongolit valloittivat alueen 1200-luvulla. 1440-luvulla mongolien
Kultainen orda
hajosi, ja sen raunioille syntyi autonominen
Siperian kaanikunta
.
Venajan valta kasvoi 1500-luvulla ja
kasakat
ulottivat vaikutusvaltaansa yha pidemmalle itaan. Se liitettiin Moskovan vallan alle 1500-luvulla. Perustettiin uusia kaupunkeja, kuten Tara ja
Tobolsk
. 1600-luvun puolivaliin mennessa venalaisten valta ulottui Tyynellemerelle asti.
Siperia sailyi edelleen harvaanasuttuna alueena. Siella liikkui tutkimusmatkailijoita ja turkiskauppiaita. Lantiselta Venajalta ajettiin rikollisia maanpakoon Siperiaan.
Siperian rata
, joka rakennettiin vuosina 1891?1905, yhdisti Siperian vihdoin tiiviimmin muuhun Venajaan.
[10]
1900-luvun kuluessa nousi uusia taajamia hyodyntamaan Siperian luonnonvaroja teollistuvan Venajan ja
Neuvostoliiton
tarpeisiin. Samalla alkuperaiskansojen elinalue kutistui.