Ruotsin valtaneuvosto

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Valtaneuvosto )
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ruotsin valtaneuvosto tai valtakunnanneuvosto ( ruots. riksradet ) oli Ruotsissa hallitusasioissa kuninkaan apuna toiminut monijaseninen elin, neuvoskunta. [1] Se oli keskiajalta uudenajan alkuun Ruotsin korkein hallintoelin, joka kaytti seka tuomiovaltaa etta toimeenpanovaltaa. Vahvimmillaan se oli unionin aikana, jolloin valtaneuvosto hallitsi valtakuntaa kuninkaasta riippumatta. [2] Heikoimmillaan se oli itsevaltiuden aikoina, mutta sen asema palasi nopeasti itsevaltiuden kukistuttua. Vapauden aikana kuningas sitoutui hallitsemaan sen neuvojen mukaan. [2]

Valtaneuvosto syntyi Ruotsissa 1280-luvulla ja se mainitaan Maunu Eerikinpojan maanlaissa. Siihen kuuluivat keskiajalla valtakunnan mahtavimmat hengelliset ja maalliset ylimykset; tyypillisesti valtaneuvokset edustivat valtakunnan eri osia. [1] Suomesta Turun piispalla oli keskiajalla pysyva oikeus kuulua valtaneuvostoon. Neuvosto tapasi kuninkaan saannollisesti kuninkaan kutsusta ja hallitsi kuninkaan ja myohemmin muodostuneiden valtiopaivien kanssa lapi keskiajan .

Valtaneuvosto oli usein melko mahtava ja se toimi vastapainona seka rajoituksena kuninkaan vallalle. [1] Useiden monarkkien valtaannousu oli tulosta valtaneuvosten juonitteluista syrjayttaa liian mahtavaksi muodostunut edellinen kuningas - etenkin ulkomailta tuotettiin valtaneuvoksista riippuvaisia monarkkeja, malliesimerkkina Albrekt Mecklenburgilainen .

Kustaa Vaasan aikana valtaneuvosto alettiin muodostaa pikemminkin kuninkaan kaskettavana olevista henkiloista. Niinpa poliittinen valta keskittyikin kuninkaalle.

Kustaa II Aadolfin aikana valtaneuvostosta tuli pysyva virasto ja hallinnon keskus. Sen asema vahvistettiin vuoden 1634 hallitusmuodossa. [1] 1600-luvulla valtaneuvoston tarkeimmat jasenet olivat:

Kaarle XI supisti valtaneuvoston tehtavaa muuttaen sen yksistaan ylimmaksi tuomioistuimeksi. Sen jasenia ei sanottu enaa valtaneuvoksiksi, vaan kuninkaan neuvoksiksi . Arvo palautettiin 1719 Ulrika Eleonoran aikana, ja vapauden ajalla valtaneuvostolla oli suuri vaikutusvalta kuninkaaseen; saadyt nimittivat ja erottivat neuvoston jasenet. [1]

Kustaa III :n aikana valtaneuvoston merkitys vaheni, ja vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirjassa kuningas sai mahdollisuuden lakkauttaa sen kokonaan asettamalla sen jasenmaaraksi nolla. Kustaa III hajotti sen 1789 kahteen osaan: korkeimmaksi tuomioistuimeksi ja yleisten asioiden valmistelukunnaksi. [1] [2]

Norjassa oma valtaneuvosto lakkautettiin 1500-luvulla, kun maan hallintoa sulautettiin muutenkin Tanskan alaisuuteen. Tanskassa valtaneuvosto lakkautettiin 1660-61. [1]

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  1. a b c d e f g ”Valtaneuvoskunta”,  Pieni Tietosanakirja , palsta 1105. Otava, 1925-28. Teoksen verkkoversio .
  2. a b c ”Valtaneuvoskunta”,  Gummeruksen uusi tietosanakirja , s. 1987. Osa 4. Gummerus, 1987. ISBN 951-20-2924-3 .