Nikolai Gogol

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nikolai Vasiljevit? Gogol
Никола?й Васи?льевич Го?голь
Nikolai Gogol, Otto Friedrich Theodor von Möller 1840, Tretjakovin galleria, Moskova
Nikolai Gogol, Otto Friedrich Theodor von Moller 1840, Tretjakovin galleria, Moskova
Henkilotiedot
Syntynyt 31. maaliskuuta 1809
Kuollut 4. maaliskuuta 1852  (42 vuotta)
Kansalaisuus Venajan keisarikunta
Ammatti romaanikirjailija, novellisti, naytelmakirjailija
Kirjailija
Aidinkieli ukraina
Tuotannon kieli venaja
Aikakausi 1840?1851
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Loyda lisaa kirjailijoita Kirjallisuuden teemasivulta

Nikolai Vasiljevit? Gogol (alk. Gogol-Janovskyi , ven. Никола?й Васи?льевич Го?голь , ukr. Мико?ла Васи?льович Го?голь , Mykola Vasylovyt? Hohol ; 31. maaliskuuta ( J : 19. maaliskuuta) 1809 Sorot?intsi, Pultavan alue , Venajan keisarikunta ? 4. maaliskuuta ( J : 21. helmikuuta) 1852 Moskova , Venajan keisarikunta ) oli ukrainalaissyntyinen , Venajalla vaikuttanut ja venajaksi kirjoittanut kirjailija. [1] [2] Hanta pidetaan merkittavana novellikirjallisuuden uudistajana. [2] [3]

Elama

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Perhe, lapsuus ja nuoruus

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Nikolai Gogol syntyi puolalaistaustaiseen Gogol-Janovskyin aatelissukuun perheensa Janov?t?inan (ven. Яновщинa) maatilalla lahella Sorot?intsia, lahella Psel- jokea, Pultavan ja Mirgorodin piirien rajalla Pultavan kuvernementissa (nyk. Ukraina ). [3] Gogolin isoisa oli merkitty aatelisten luetteloon (ns. 'Samettikirja', ven. Дворянской грамоте) vuonna 1792, johon merkittiin vain syntyperaiset aateliset, ei niita, jotka saivat arvonimen sotilasansioista, virka-ansioista tai vuoden 1661 aatelisasetuksesta. [4] Isansa pyynnosta Nikolai Janovskyi tunnustettiin vuonna 1820 aatelismieheksi, ja vuonna 1821 hanelle annettiin sukunimi Gogol-Janovskyi, josta han kaytti vain ensimmaista osaa. Hanen isansa oli naytelmakirjailija, innokas teatterinharrastaja ja maanomistaja Vasyl Hohol-Janovskyi . [5] [6] [7] [8]

Gogolin vanhempia pidettiin keskiluokan maanomistajina, heilla oli 1 000 hehtaaria maata ja 400 'sielua' eli taysi-ikaista miespuolista maaorjaa . [4] Perheeseen kuului Nikolain lisaksi viisi lasta: veli Ivan (1810?1819) seka sisaret Maria (1811?1844), Anna (1821?1893), Jelizaveta (1823?1864) ja Olga (1825?1907). [4] [9] Pojista siis ainoastaan Nikolai eli aikuiseksi. Gogolin suvussa oli monia kirjallisesti lahjakkaita ihmisia. Hanen aitinsa oli varakkaasta aatelisuvusta peraisin olevan Maria Ivanovna Kosiarovskaja-?erbak ( ukr. Косяровська Мар?я ?ван?вна , 1791-1868), [7] joka kavi laajaa kirjeenvaihtoa monien kirjailijoiden kanssa. [4]

Kymmenenvuotiaana Gogol vietiin Pultavaan yksityisopettajan luo valmistautumaan lukio-opintoihin. 12-vuotiaana han aloitti seitseman vuotta kestaneet lukio-opinnot Ne?inin ( ukr . Ni?ynin ) kymnaasin sisaoppilaitoksessa. Gogol oli kouluaikoinaan kiinnostunut kirjallisuudesta ja teatterista, ja han naytteli ja ohjasi itsekin. Gogol ei ollut ahkera oppilas, mutta hanella oli erinomainen muisti, han valmistautui kokeisiin muutamassa paivassa ja siirtyi luokalta toiselle. Han oli erittain heikko kielissa ja edistyi vain piirtamisessa ja venalaisessa kirjallisuudessa. Koulun kirjallisuudenopettaja Nikolski ylisti lahinna 1700-luvun venalaisen kirjallisuuden merkitysta eika hyvaksynyt Aleksandr Pu?kinin ja Vasili ?ukovskin nykyrunoutta, mika kuitenkin vain lisasi lukiolaisten kiinnostusta romantiikan kirjallisuuteen . [10]

Isan kuolema vuonna 1825 oli raskas isku koko perheelle. Vasyl Hohol-Janovsky haudattiin kotitilalleen Janov?t?inaan. [11] Vastuu lankesi ainoalle pojalle, 16-vuotiaalle Nikolaille, joka neuvoi ja rauhoitteli hermoherkkaa, taikauskoista aitiaan seka joutui miettimaan itse omaa tulevaisuuttaan. Aiti Maria Ivanovna jumaloi esikoispoikaansa, piti hanta nerona [4] ja antoi hanelle viimeisetkin vahaisista varoistaan ??varmistaakseen taman elaman Ni?ynissa ja myohemmin Pietarissa. Nikolai maksoi aidilleen takaisin kiihkealla lapsellisella rakkaudella, mutta heidan valillaan ei ollut taydellista ymmarrysta ja luottamusta. Myohemmin Gogol luopui perintoosuudestaan ??sisartensa hyvaksi voidakseen omistautua kokonaan kirjallisuudelle. Han huolehti etta sisaret saivat hyvan koulutuksen julkisista varoista Isanmaallisessa instituutissa (ven. Патриотическим институт) Pietarissa. Myos Gogolin seta avusti tyttojen elatuksessa. [4]

Pietarin aika

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Valmistuttuaan lukio-opinnoista vuonna 1828 Gogol muutti Pietariiin, jossa julkaisi salanimen turvin romantiikan ja idyllirunouden perinnetta jatkaneen runoelmansa Hans Kuchelgarten vuonna 1829. Runon saaman kielteisen kritiikin jalkeen Gogol ei enaa koskaan julkaissut runoja. Han hankki kasiinsa kaikki myymattomat kappaleet ja poltti ne. Sen jalkeen han matkusti pariksi kuukaudeksi Saksaan. [2] [3]

Isansa kuoltua Gogol otti tyon virkamiehena sisaministerion valtiontalouden ja maa-asiain osastolla vuosina 1829?1831 [2] ja kirjoitteli vapaa-ajallaan Ukrainasta kertovia kertomuksia, joita julkaistiin pietarilaisessa lehdessa. [3] Tyopaikalla kertyneista kokemuksista han hyodynsi myohemmin novelleissa, jotka tyypittelivat seka romantiikan etta realismin keinoin 1800-luvun keisarillisen Venajan pikkuvirkamiehia. [2]

Gogolin varhaiset kertomukset julkaistiin vuosina 1831?1832 kahdessa kokoelmassa, ja ne saivat Pietarissa ja Moskovassa paljon myonteisia arvosteluja. Realismia ja fantasiaa yhdistelevissa novelleissaan Gogol yhdistaa ukrainalaisia kansantarinoita saksalaiseen romantiikkaan ja filosofoivaan mielikuvitukseen. [3] Samoihin aikoihin Gogolilla oli intohimo Ukrainan kasakkojen historiaan ja han yritti saada viran Kiovan Pyhan Vladimirin keisarillisen yliopiston historian laitokselta. Aleksandr Pu?kinin ja Venajan opetusministeri Sergei Uvarovin tuesta huolimatta, virkamiehet estivat nimityksen silla oikeutetulla perusteella, etta Gogol oli virkaan epapateva. [12]

Hanen kirjailijanuransa urkeni vahitellen alkuhankaluuksien jalkeen. 1830-luvun alussa Gogol tutustui tarkeisiin kirjallisiin vaikuttajiinsa Vasili ?ukovskiin ja Pjotr Pletnoviin . Pletnjov esitteli Gogolin Aleksandr Pu?kinille . Tama kannusti ja ohjasi mielellaan nuorempaa kirjailijaa. Kaksi Gogolin suurteosta Reviisori ja Kuolleet sielut saivat luultavasti alkunsa Pu?kinilta lainatuista ideoista. [2]

Vuosina 1834?1835 Gogol oli historian tuntiopettajana tyttojen sisaoppilaitoksessa [1] ja sai sitten keskiajan historian apulaisprofessuurin keisarillisesta Pietarin yliopistosta, johon hanella ei ollut mitaan akateemista patevyytta. Han luennoi yliopistossa vain vuoden ajan, kunnes hanta pyydettiin lahtemaan liian mielikuvituksellisen, epasaannollisen ja epaselvasti esitetyn opetuksensa vuoksi. Hanen nakemyksiaan ei ymmarretty niin kuin han olisi itse halunnut. [3] [13] [2]

Gogolin esseita taiteesta, historiasta ja kirjallisuudesta julkaistiin vuonna 1835 kokoelmassa Arabeski . Kokoelmaan kuului myos kolme uutta ja merkittavaa novellia, Muotokuva, Nevan valtakatu ja Mielipuolen paivakirja. Seuraavina vuosina Gogol julkaisi niin ikaan arvostetut novellinsa Nena (1836) ja Paallysviitta (1839). Gogolin novelleissa on usein ironista yhteiskuntakritiikkia. Niiden kerronta on suoraviivaista, vaikka juoni onkin fantasianomainen. [3] Gogolin muita merkittavia teoksia ovat satiirinen naytelma Reviisori (1836) ja romaani Kuolleet sielut (1842 ja 1855). [3] Reviisori aiheutti suuren kohun ja jonkinmoisen skandaalin satiirisuutensa vuoksi. [14] Tunteellinen Gogol jarkyttyi tasta ja lahti aidiltaan kavaltamillaan kotitilan lainanlyhennykseen tarkoitetuilla rahoilla maanpakoon Eurooppaan, alkuperaisena tarkoituksenaan nousta Danzigissa Amerikkaan lahtevaan laivaan. [15]

Aika Euroopassa ja sen jalkeen

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kesalla 1836 Gogol matkusti ulkomaille keskittyakseen kirjoittamiseen, filosofiaan ja hengelliseen kilvoitteluun. Han asui vuosikausia Saksassa, Sveitsissa, Pariisissa, Roomassa ja Napolissa. Venajalla han kavi ainoastaan kesaisin. [2]

Roomassa Gogol vietti eniten aikaa, siella han tapasi muun muassa kaupungissa vierailleita venalaisia kirjailijoita kuten Vasili ?ukovskin . Roomassa hanella oli loppuvuodesta 1838 alkanut syva ystavyys tai ehka rakkaus 23-vuotiaaseen, kruununperillisen adjutanttina palvelleeseen saksalais-puolalaistaustaiseen kreivi Josif Mihailovit? Vielgorskyyn (1817?1839), [16] joka oli tullut Italiaan hoidattamaan tuberkuloosiaan. Vielgorsky oli syntyisin taiteellisesta perheesta. Sukutarinan mukaan Gogol olisi ollut rakastunut myos Josifin nuorempaan sisareen Anna Mihailovnaan. [17] Gogol kirjoitti tasta suhteesta keskeneraisessa teoksessaan Illat huvilassa (ven. Ночи на вилле). [18] [19]

Vuonna 1848 Gogol teki pyhiinvaellusmatkan Palestiinaan . Nain ollen Gogolin paateos vuonna 1842 ilmestynyt Kuolleet sielut on kirjoitettu suurimmaksi osaksi Venajan ulkopuolella. [2] Huhtikuussa 1848 Gogol palasi Venajalle ja vietti viimeiset vuotensa levottomassa liikkeessa ympari maata muun muassa Odessassa ja Leo Tolstoin luona. Vieraillessaan Pietarissa ja Moskovassa han yopyi ystavien, kuten Mihail Pogodinin ja Sergei Aksakovin luona. Han vietti myos paljon aikaa vanhojen ukrainalaisten ystaviensa kasvibiologian professori, historioitsija ja kirjailija Mihailo Oleksandrovit? Maksimovit?in (1804?1873) ja professori, slavisti Osip Maksimovit? Bodianskin (1808?1877) kanssa. [20] [18]

Vuonna 1851 Gogol asettui Moskovaan, missa han asui ystavansa kreivi Aleksandr Petrovit? Tolstoin (1801?1873) talossa (nro 7 Nikitski-bulevardilla), jossa han viimeisteli Kuolleiden sielujen toisen osan kasikirjoitusta. [21] Vuoden 1852 tammi-helmikuussa han tiivisti suhdettaan staretsiin eli henkiseen vanhimpaan, R?evin arkkipappi Matvei Konstantinovskiin, jonka kanssa han oli ollut kirjeenvaihdossa vuodesta 1849 lahtien. [22] [23] Konstantinovski nayttaa vahvistaneen Gogolissa kadotuksen (tuomion) pelkoa korostamalla hanen fiktiivisen kirjoitustyonsa syntisyytta. Matvei Konstantinovski on nahtavasti ainoa ihminen, joka luki Kuolleiden sielujen toisen osan kasikirjoituksen kokonaisuudessaan. Liiallisuuksiin mennyt askeettinen elama ja paastoaminen heikensi Gogolin terveytta ja kirjailija vaipui syvaan masennukseen. [18] [24] [20]

Perinto

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Gogol kuoli Moskovassa 21. helmikuuta 1852 poltettuaan isa Matvei Konstantinovskin 4. helmikuuta [25] antamasta kaskysta [20] elamansa viimeisina paivina [24] suuren osan Kuolleiden sielujen kakkososan eli Danten Jumalaisen naytelman Kiirastulta vastaavan osan kasikirjoituksesta, jota han oli tyostanyt kymmenen vuotta. Han oli ehtinyt esitella sita toisille kirjailijoille, muun muassa Sergei Aksakoville . [2] [3] Vaikka nuorena kuolleen Gogolin tuotanto ei ole kovinkaan laaja, hanta pidetaan Venajalla ja ulkomailla hyvin merkittavana novellikirjallisuuden uudistajana. [2] [3]

Nykylaaketieteellisen tutkimuksen mukaan todennakoisin kuolinsyy oli haimasyopa , johon kirjailijan raju painonlasku, ravinnosta kieltaytyminen ja nielemisvaikeudet viittaavat. [26] Nikolai Gogol haudattiin Danilovin luostaria lahella olevalle hautausmaalle Moskovaan, vuonna 1931 hautaus siirrettiin luostarin purkutoiden vuoksi Novedevit?in hautausmaalle . Neuvostoliitossa virisi sitkea huhu, etta kirjailija olisi haudattu elavana. Tahan voi olla syyna se, etta Gogolista tehdyssa kuolinnaamiossa toinen silma oli jaanyt auki. Kuolinnaamion tehnyt kuvanveistaja Nikolai Ramazanov todisti, etta vainajassa olivat nakyvilla selvat kuolemanjalkeisen hajoamisen merkit. [27] [28]

Kirjallinen tyyli

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Nikolai Gogol polttaa Kuolleet Sielut -kirjan kasikirjoituksen toisen osan. Ilja Repinin maalaus vuodelta 1909, Tretjakovin galleria .

Gogolin tuotanto osuu aikakauteen, jolloin Venajalla vallitsi kamppailu lansimielisten uudistajaliberaali narodnikkien ja slavofiilisten konservatiivien valilla. Liberaalit hyodynsivat Gogolin teoksia niiden satiirisuuden vuoksi, mutta Gogolia itseaan ei pidetty valttamatta reformistina . Loppuvuosien Gogolia monet reformistit pitivat jo kiihkouskonnollisena vanhoillisena.

Nikolai Gogol kirjoitti niin omaleimaista proosaa , etta gogolilaisesta kerronnasta on kiteytynyt tyylikasite. Gogolin kertoja varittaa, ronsyilee ja vangitsee lukijan huomion kielenkayttoonsa. Tahan tyyliin kuuluvaa huumoria on kutsuttu lorpottelyksi, joskaan sellaisenaan nimitys ei paljasta, etta Gogolin tyyli on huippuunsa viritettya sanataidetta. Gogolista alkaa venalaisen proosan kansanomaisesti humoristinen skaz -perinne (kerrontatekniikka, joka luo vaikutelman aaneen kerrotusta). Toisaalta gogolmainen kerronta ei vaikuta pelkastaan humoristiselta, vaan siihen liittyy juonen fantastisuus, henkilohahmojen kokonaisvaltainen groteskius ja paikoittain teoksen maailmankuvan eksistentiaalinen kammottavuus. [2]

Kotiseudun Pultavan elavasta kansanperinteesta ja isan teatteriharrastuksesta jai tunnistettavat jaljet Gogolin ajatteluun. Han oli luontainen imitaattori , joka vaivatta elaytyi ihmisten puheisiin ja matki niita erehdyttavasti. Aidiltaan kirjailija sai uskonnollisen kasvatuksen, joka myos muovasi hanen mielenlaatuaan. Usein esitetaan, etta kirjailija oli aikuisena askeettisen ankara itseaan kohtaan eika hanella ollut syvia tunnesuhteita naisiin, vaan pikemminkin miesystaviin. Gogolin kuvaamat naishahmot onkin usein todettu jollain tavoin kaavamaisiksi. [2]

Gogolin arvostelijoiden mielesta han ei pitanyt moniakaan asioita tekstissaan pyhana. Gogol itse sen sijaan naki suhtautumisensa Venajan kansaan sentimentaalisena eli tunteellisena. Paateoksessaan Kuolleet sielut han aloittaakin eraan kappaleen kuvaamalla syvaa kiintymystaan tavallisiin venalaisiin ja selittaen hellittelevaa suhtautumistaan henkilohahmoihinsa ”maailmalle nakymattomina kyyneleina nakyvaisen naurun alta” . Dostojevski siteeraakin kyseista lausetta rienaavaan savyyn Riivaajat -teoksessaan.

Nikolai Gogol, Otto Friedrich Theodor von Moller, 1840-luku
Nikolai Gogol, Otto Friedrich Theodor von Moller, 1840-luvun alku, Ivanovon kokoelma

Poliittisilta ja yhteiskunnallisilta mielipiteiltaan Gogolin on usein jalkikateen arvioitu olevan konservatiivinen eli vanhoillinen. Gogolin eras kirjeenvaihto arvostelijoittensa kanssa on julkaistu kirjanakin. Kyseinen teos eittamatta selittaisi, etta jopa kapinallisenkin pintansa alla Gogolilla oli varsin konservatiivinen arvomaailma. Useimmiten hanen perinteisia arvoja ja tabuja kunnioittamaton tyylinsa vain leimattiin kapinalliseksi tai jopa rienaavaksi.

Teokset

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Naytelmat

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
  • Vladimir tretjei stepeni (Владимир третьей степени), keskenerainen, julkaistiin 1889, ei julkaistu suomeksi
  • Reviisori (Ревизор, 1836)
  • Naimahankkeet (Женитьба, 1842), tunnetaan myos suomenkielisilla nimilla Naimapuuhat tai Naimahommat
  • Igroki (Игроки, 1842), ei julkaistu suomeksi, tunnetaan muun muassa suomenkielisilla nimilla Pelurit ja Huijarit

Romaanit

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
  • Taras Bulba (Тарас Бульба, 1835, lopullisessa muodossaan 1842)
  • Kuolleet sielut (Мертвые души, 1842)
  • Rim (Рим), keskenerainen, ei suomennettu

Novellit

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
  • Paallystakki (Шинель, 1842) tunnetaan myos suomenkielisilla nimilla Paallysviitta tai Viitta
  • Nena (Нос, 1836)
  • Vaunut (Коляска, 1836)
  • Dikankan iltoja (Вечера на хуторе близ Диканьки, Osa 1, 1831), novellikokoelma
    • Esipuhe
    • Sorot?inin markkinat (myos Sorotsinskin markkinat )
    • Ivan Kupalon yo (myos Juhannusyo tai Juhannusaatto )
    • Toukokuun yo eli hukuttautunut tytto (myos Toukokuun yo, eli, Hukkunut )
    • Kadonnut kirje
  • Dikankan iltoja (Osa 2, 1832, novellikokoelma)
    • Esipuhe II
    • Jouluyo
    • Kauhea kosto
    • Ivan Fjodorovits Sponka ja hanen tatinsa
    • Noiduttu paikka (myos Lumottu paikka )
  • Mirgorod (Миргород, 1835, novellikokoelma, julkaistu kahdessa osassa, ei suomennettu kokonaisena)
  • Arabeski (Арабески, 1835, kaksiosainen kokoelma novelleja, esseita ja tekstikatkelmia, ei suomennettu kokonaisena)
    • Sisaltaa muun muassa novellit:
    • Muotokuva
    • Nevan valtakatu
    • Mielipuolen paivakirja (myos Hullun paivakirja , Записки сумасшедшего)
    • kaksi lukua keskeneraisesta historiallisesta romaanista Getman (ei suomennettu)

Muut

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
  • Valikoitua kirjeenvaihtoa (1847, ei suomennettu)
  • Ajatuksia jumalallisesta liturgiasta
  • Lisaksi muun muassa runoja ja tekstikatkelmia.

Suomennetut teokset (valikoima)

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Paaartikkeli: Luettelo Nikolai Gogolin suomennetuista teoksista
  • Dikankan iltoja . (Sisalto poikkeaa alkuperaisesta kokoelmasta.). Suomentanut Irma Gronroos, Maija Pellikka & Margit Salmenoja. Kuvitus: Tim Avigdor Arikha. Suuret venalaiset kertojat. Erikoispainos. Ex libris, 1972.
  • Kadonnut kirje . (Vet?era na hutore bliz Dikanki, 1831?1832) Valikoima. Suomentanut Jukka Mallinen. Taifuuni, 1992. ISBN 951-581-003-5 .
  • Taras Bulba . (Taras Bulba, 1835/1842). Basam Books, 2010. ISBN 978-952-5734-78-2 .
  • Pietarilaisnovelleja . Suomentanut Esa Adrian. 4. painos (1. painos 1972). Seven. Otava, 2003. ISBN 951-1-18896-8 .
    • Sisallys: Nena (Nos, 1836), Paallystakki (Sinel, 1842), Hullun paivakirja (Zapiski sumas?ed?ego, 1835).
  • Muotokuva . (Portret, 1835.). Suomentanut Eila Salminen. Venalaisen kirjallisuuden helmia. Karisto, 1980. ISBN 951-23-1673-0 . 2. painos teoksessa Kolme venalaista klassikkoa . Karisto, 2008. ISBN 978-951-23-4959-3 .
  • Nena . (Nos, 1836) Kuvittanut Aleksander Lindeberg. Suomentanut Esa Adrian. WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-33385-3 .
  • Kuolleet sielut . (Mjortvye du?i, 1842). Suomentanut Jalo Kalima. 9. painos (1. painos 1939). Suomennoksen tarkistanut Vappu Orlov. Kuvittanut P. Boklevski. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35006-5 .
  • Valitut teokset. 1. osa . Suomentanut Juhani Konkka. 3. painos (1. painos 1959). WSOY, 1994. ISBN 951-0-01574-1 .
    • Sisallys: Jouluyo (Not? pered Ro?destvom, 1832); Maahisten valtiatar (Vi, 1835); Taras Bulba (Taras Bulba, 1835); Vanhanajan tilanomistajat (Starosvetskie pome?t?iki, 1835); Riita: kertomus siita, kuinka Ivan Ivanovits ja Ivan Nikiforovitsh riitaantuivat (Povest o tom, kak possorilsja Ivan Ivanovit? s Ivanom Nikiforovit?em, 1835); Nevan valtakatu (Nevski prospekt, 1835); Mielipuolen paivakirja (Zapiski sumas?ed?ego, 1835); Vaunut (Koljaska, 1836); Nena (Nos, 1836); Naimahankkeet (?enitba, 1842); Paallysviitta (Sinel, 1842).
  • Valitut teokset. 2. osa . Suomentanut Juhani Konkka, Eino Kalima, Jalo Kalima. 3. painos (1. painos 1959). WSOY, 1994. ISBN 951-0-01576-8 .
    • Sisallys: Reviisori (Revizor, 1836); Kuolleet sielut (Mjortvye du?i, 1842).

Lahteet

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
  1. ↑ a b Janko Lavrin: Nikolay Gogol Encyclopaedia Britannica . Viitattu 24.4.2022.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m Suni, Timo. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 3. Romantiikan kuohuissa kansalliseen omaleimaisuuteen: 1800-1840. Kansalliskirjallisuuden kulmakivia. Gogolin kertomukset”,  Venalaisen kirjallisuuden historia , s. 230-240. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450 .
  3. ↑ a b c d e f g h i j May, Charles E. (toim. Powell, John): ”Nikolai Gogol”,  Great Lives from History: The 19th Century , s. 937?939. Salem Press, 2007. ISBN 978-1-58765-292-9 .
  4. ↑ a b c d e f Nikolai Gogolin perhe gogol.lit-info.ru .
  5. ↑ Секреты семьи Гоголя. Николай Гоголь. / Gogol-perheen salaisuudet. Nikolai Gogol. gogol.lit-info.ru . Arkistoitu Arkistoitu alkuperaisesta 23. tammikuuta 2009..
  6. ↑ Вересаев, B. / Veresajev, V.:  ≪К биографии Гоголя≫. 1. Предки Гоголя и его настоящая фамилия. / "Gogolin elamakerrasta". 1. Gogolin esi-isat ja hanen oikea nimensa , s. 286-293. М. -Л., ≪Академия≫ / Moskova - Leningrad, "Akatemija", 1933.
  7. ↑ a b Гоголь и Польша. / Gogol ja Puola www.novayapolsha.pl . Arkistoitu Arkistoitu alkuperaisesta 17. lokakuuta 2020.
  8. ↑ Hohol-Yanovsky, Vasyl Internet Encyclopedia of Ukraine . 1989. Viitattu 25.3.2022. (englanniksi)
  9. ↑ Maria Gogol-Janovskaja Esivanhempien ja jalkelaisten puu Rodovod .
  10. ↑ Золотусский, И. П. / Zolotusski, I. P.:  Гоголь. (Жизнь замечательных людей). / Gogol. (Hienojen ihmisten elama). 6. painos , s. 45-46. М.: Молодая гвардия / Moskova, Nuori vartija, 2009. ISBN 978-5-235-03243.
  11. ↑ Могила В. А. и М. И. Гоголей. / V. A. ja M. I. Gogolin hauta catalog.shm.ru . Arkistoitu Arkistoitu alkuperaisesta 23. tammikuuta 2021.
  12. ↑ Luckyj, G.:  The Anguish of Mykola Ghoghol, a.k.a. Nikolai Gogol , s. 67. Toronto: Canadian Scholars' Press, 1998. ISBN 1-55130-107-5 .
  13. ↑ Lindstrom, T:  A Concise History of Russian Literature Volume I from the Beginnings to Checkhov , s. 131. New York: New York University Press, 1966. LCCN 66-22218.
  14. ↑ Nikolai Gogol. Kylakirjaston Kuvalehti , 1.4.1909, nro 4, s. 5?7. Kansalliskirjasto . Viitattu 5.7.2014.
  15. ↑ Nikolai Vasiljevitsh Gogol (ote). Valvoja , 1.2.1902, nro 2, s. 10. Kansalliskirjasto . Viitattu 5.7.2014.
  16. ↑ Виельгорский, граф Иосиф Михаилович. Большая русская биографическая энциклопедия (электронное издание). Версия 3.0 / Vielgorski, kreivi Joseph Mihailovits. Suuri venalainen biografinen tietosanakirja (sahkoinen painos). Versio 3.0 . М.: Бизнессофт, ИДДК, Русский биографический словарь А. А. Половцова. / Moskova: Businesssoft, IDDC, A. A. Polovtsovin venalainen biografinen sanakirja, 2007.
  17. ↑ Машковцев, Н. Г. Под ред. Гиппиуса, В. В. ; Отв. ред. Оксман, Ю. Г. / Maskovtsev, N. G. (Toim.) Gippius, V. V ; (Rep. toim.) Oksman, Ju. G.:  История портрета Гоголя. АН СССР. Ин-т рус. лит.Н. В. Гоголь: Материалы и исследования. Литературный архив. / Gogolin muotokuvan historia. Neuvostoliiton tiedeakatemia. In-t ven. kirjallisuus. N. V. Gogol: Materiaalit ja tutkimus. Kirjallinen arkisto. Osa 2 , s. 407-422. М., Л.: Изд-во АН СССР / Moskova, Leningrad: Neuvostoliiton tiedeakatemian kustantamo, 1936. https://web.archive.org/web/20150214163847/http://feb-web.ru/feb/gogol/critics/mi0/mi2/mi22407-.htm (viitattu Arkistoitu alkuperaisesta 14. helmikuuta 2015.).
  18. ↑ a b c Biography of Nikolay Gogol SAINT-PETERSBURG.COM .
  19. ↑ Соколов, Б. В. / Sokolov, B. V.:  Энциклопедия великих писателей /Suurten kirjailijoiden tietosanakirja . М.: Алгоритм / Moskova: Algorithm, 2003. ISBN 5-9265-0001-2 . [www.litmir.me/br/?b=84242&p=51 Gogol: tietosanakirja www.litmir.me/br/?b=84242&p=51 Gogol: tietosanakirja].
  20. ↑ a b c Lavrin, Janko & The Editors of Encyclopaedia Britannica: Nikolay Gogol. Ukrainian-born writer. Creative decline of Nikolay Gogol Encyclopaedia Britannica . Last Updated: Mar 27, 2023. Encyclopædia Britannica, Inc..
  21. ↑ Даты жизни Гоголя, 1848?1852 гг. / Gogolin elaman paivamaarat, 1848-1852 gogol.lit-info.ru .
  22. ↑ Вересаев, Викентий Викентьевич / Veresajev, Vikenty Vikentievits: Гоголь в жизни. Том 2. / Gogol elamassa. Osa 2 Lib.ru/Классика / Lib.ru/Classic . az.lib.ru. Arkistoitu Arkistoitu alkuperaisesta 7. marraskuuta 2011..
  23. ↑ Гуминский, B. M. / Guminski, V. M.:  Гоголь. Православная энциклопедия. Т. XI / Gogol. Ortodoksinen Encyclopedia. Osa XI , s. 652-666. M: ≪Георгий ? Гомар≫. / Moskova, "George - Gomar"., 2006. ISBN 5-89572-017-X .
  24. ↑ a b Воропаев, В. А. / Voropajev, V. A.: Последние дни Гоголя как духовная и научная проблема. / Gogolin viimeiset paivat hengellisena ja tieteellisena ongelmana www.portal-slovo.ru . Arkistoitu Arkistoitu alkuperaisesta 25. maaliskuuta 2019..
  25. ↑ Краткая хроника жизни Гоголя / Lyhyt kroniikka Gogolin elamasta gogol.lit-info.ru .
  26. ↑ The mystery of Gogol’s death Modern Gastroenterology. DOI:10.30978/MG-2021-1-81 . 2021.
  27. ↑ Where Nikolai Gogol is buried. The mystery of the gogol's head. The artistic world of Gogol is the creation of a crazy genius eurodomik.ru .
  28. ↑ [ https://tltaudit.ru/en/immunity/gde-pohoronen-n-v-gogol-pohoronen-li-gogol-zazhivo-ot-chego-umer-dostoevskii-nishchii-no-velikii-pi/ Where is buried in gogol. Was Gogol buried alive? Why did Dostoevsky die? A beggar but a great writer ой Стиль ⓒ Женский журнал о стиле и красоте] tltaudit.ru .

Kirjallisuutta

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
  • Vladimir Nabokov: Nikolai Gogol . Gummerus, 1963.

Aiheesta muualla

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Kansainvaliset
Kansalliset
Tieteilijat
Taiteenala
Henkilot
Muut
Noudettu kohteesta ” https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Nikolai_Gogol&oldid=22229644 ”