Marie Antoinette

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tama artikkeli kasittelee kuningatarta. Elokuvasta kertoo artikkeli Marie Antoinette (elokuva) .
Marie Antoinette
Ranskan kuningatar
Valtakausi 10. toukokuuta 1774 ? 21. syyskuuta 1792
Syntynyt Maria Antonia Josepha Johanna von Habsburg-Lothringen
2. marraskuuta 1755
Wien , Itavallan arkkiherttuakunta
Kuollut 16. lokakuuta 1793  (37 vuotta)
Place de la Revolution , Pariisi , Ranskan ensimmainen tasavalta
Puoliso Ludvig XVI
( vih.  1770; k.  1793)
Lapset Marie-Therese Charlotte
Louis-Joseph-Xavier-Francois
Ludvig XVII
Sophie-Beatrix
Koko nimi Marie-Antoinette Josephe Johana
Suku Habsburg
Isa Frans I
Aiti Maria Teresia
Uskonto roomalaiskatolisuus
Nimikirjoitus

Maria Antonia Josepha Johanna von Habsburg-Lothringen ( ransk. Marie-Antoinette Josephe Johana de Habsbourg-Lorraine , 2. marraskuuta 1755 ? 16. lokakuuta 1793 ) [1] oli Unkarin ja Boomin prinsessa, Itavallan arkkiherttuatar , Ranskan dauphine ja lopulta kuningatar. Han oli Itavallan kuningattaren Maria Teresian tytar ja keisari Joosef II:n sisar. Han oli myos Ranskan kuninkaan Ludvig XVI:n puoliso ja Ludvig XVII:n aiti.

Politiikkansa, kaytoksensa ja syntyperansa vuoksi Marie Antoinette oli vihan kohteena Ranskan vallankumouksen aikana, ja hanet mestattiin lokakuussa 1793. [2]

Nuoruus

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Wienissa

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Marie-Antoinette tanssii veljiensa Ferdinandin ja Maximilianin kanssa. Maalaus vuodelta 1765.

Marie-Antoinette oli viidestoista ja toiseksi nuorin keisari Frans I:n ja keisarinna, arkkiherttuatar Maria Teresian lapsista ja tyttarista nuorin. Han syntyi 2. marraskuuta 1755 Hofburgin linnassa Wienissa ja sai kasteessa nimen Maria Antonia Josepha Johanna . Nimenmuutos tuli ajankohtaiseksi vasta avioliiton myota. [3]

Nuori arkkiherttuatar sai puutteellisen kasvatuksen ja osoitti kiinnostusta vain tanssia ja musiikkia kohtaan. Viela kymmenvuotiaana hanen lukutaitonsa oli heikko, eika han siksi juuri harrastanut lukemista. Han oppi latinan alkeet, ei saanut minkaanlaista opetusta valtiollisissa asioissa ja puhui erittain huonosti ranskaa , koska han piti saksaa tarkeampana kielena. [4]

Aikakauden hallitsijoiden tavoin keisarinna Maria Teresia pani lastensa avioliitot palvelemaan poliittisia tarkoitusperiaan. Niinpa Marie Antoinetten vanhemmat sisarukset olivat avioituneet poliittisin perustein: Maria Kristiina avioitui Itavallan Alankomaiden sijaishallitsijan Albert von Sachsen-Teschenin kanssa, Maria Amalia Parman herttuan Ferdinandin kanssa ja Maria Karoliina Napolin kuninkaan Ferdinandin kanssa. [4]

Vuonna 1768 Marie Antoinette paatettiin naittaa Ranskan kuninkaan Ludvig XV:n lapsenlapselle ja kruununperilliselle Ludvig XVI:lle Ranskan ja Itavallan valisen liiton vahvistamiseksi. Hanelle palkattiin ranskan kielen opettajia ja Itavallan hovin valjempi etiketti sai vaistya Versaillesiin sopivien kaytostapojen tielta. Ranskalainen tanssimestari Jean-Georges Noverre opetti Marie Antoinettelle Versaillesissa tanssittavia menuetteja seka hovielaman edellyttamia niiauksia. [5]

Tuleva kuningatar lahetettiin Wienista huhtikuussa 1770 neljantoista ikaisena. Toukokuun alussa hanet luovutettiin Ranskan rajalla. Han astui sisaan Reinin rannalle rakennettuun luovutustaloon ”itavaltalaiselta” puolelta ja tuli ulos ”ranskalaiselta” puolelta. [3]

Avioliitto

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Dauphine

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Franz Xaver Wagenschon maalasi Marie-Antoinetten muotokuvan pian vuonna 1770 tapahtuneen vihkimisen jalkeen.

Marie-Antoinette luopui 17. huhtikuuta 1770 virallisesti kaikista oikeuksistaan Itavallan keisarilliseen kruunuun. Kuukauden kuluttua, 16. toukokuuta, hanet vihittiin Versaillesissa Ranskan dauphinin eli kruununperillisen kanssa. Tapahtuma heratti laajaa huomiota ympari Eurooppaa loistokkaiden puitteidensa ja kuningasparin nuoruuden tahden. [3]

Haajuhlallisuuksien lopussa Pariisissa jarjestetty ilotulitus aiheutti katastrofin: Ensimmaiset raketit lensivat vaaraan suuntaan ja rajayttivat ilotulitusvaraston. Yli sata ihmista kuoli ja huhut Marie Antoinetten mukanaan tuomasta epaonnesta levisivat. [3]

Jo saapuessaan Versaillesin hoviin Marie Antoinette heratti kateutta aristokraattisissa piireissa, joissa itavaltalaisiin suhtauduttiin epaluuloisesti. Marie Antoinette ei helposti mukautunut ”vanhan hovin” monimutkaisiin tapoihin ja juonitteluihin eika vanhan kuninkaan Ludvig XV:n moraalittomaan kaytokseen rakastajattarensa du Barryn kreivittaren kanssa. Dauphine hankki monia vihamiehia kuningasperheen keskuudessa ja hovissa. Hanen puolisonsa tadit ja prinsessat Adeleine ja Victorie olivat vihamielisia ”itavallatarta” kohtaan ensi tapaamisesta lahtien. [6]

Itavallan suurlahettilaana Ranskan hovissa toimiva kreivi Mercy-Argenteaun oli keisarinna Maria Teresialta saanut kaskyn valvoa hanen tyttarensa toimia ja ilmoittaa Wieniin kaikesta mita dauphine teki. Avioliitto ei vaikuttanut onnelliselta ja Marie Antoinette haki huvitusta tanssiaisista ja konserteista. [3] Lisaksi han teki pitkia huvimatkoja huonomaineisen lankonsa Artoisin kreivin kanssa. Pariisiin suuntautuvilla yollisilla matkoilla Marie Antoinette nayttaytyi oopperan naamiohuveissa seuranaan nuoria aatelismiehia, usein englantilaisia. [6]

Ranskan kuningatar

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kuningas Ludvig XV kuoltua 10. toukokuuta 1774 Marie Antoinettesta tuli Ranskan ja Navarran kuningatar. Hanen kaytoksensa ei kuitenkaan muuttunut merkittavasti. Kesalla 1775 lahtivat liikkeelle ensimmaiset kuningattaresta laaditut pilkkalaulut ja pamfletit . Ilkeyksien alkuunpanijana toimi hanen toinen lankonsa Provincen kreivi , joka tavoitteli Ranskan kruunua, ja kaytti kaikki keinot pitaakseen kuningasparin etaalla toisistaan. Marie Antoinette vaati virkavaltaa puuttumaan hanesta levitettyihin perattomiin huhuihin julkisilla paikoilla. [7]

Nopeasti Marie Antoinettesta tuli oman aikakautensa muodin keulakuva. Hanen pukeutumisensa oli ylellista ja hanen hiuslaitteensa olivat korkeita ja mielikuvituksellisia. Han jarjesti kalliita juhlia ja peli-iltoja, jotka saattoivat kestaa aamuun asti. Hovin suositut korttipelit kuten cavagnole ja lansquenet antoivat tilaa muodikkaalle farolle , jossa voi menettaa yhden yon aikana suuria summia. [8] Hovin sisalta Marie Antoinette kerasi ymparilleen pienen suosikkien joukon, johon kuului parikymmenta henkea. Hanen ”sisapiirinsa” aiheutti pahennusta niin kuninkaassa kuin hovivaessakin. Yleinen tyytymattomyys lisaantyi entisestaan kuningattaren jakaessa sisapiirilleen virkoja, arvonimia ja puhdasta rahaa. Ranska karsi suurista talousvaikeuksista ja Marie Antoinetten anteliaisuus suosikeilleen koettiin loukkaavana kansaa kohtaan. [9]

Perhe ja lapset

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Marie Antoinette ja hanen lapsensa. Elisabeth Vigee Le Brunin maalaus vuodelta 1787.

Kuninkaallinen avioliitto toteutui fyysisella tasolla vasta elokuussa 1777. Marie-Antoinetten ensimmainen lapsi syntyi Versaillesin linnassa 19. joulukuuta 1778. Hanen oli synnytettava kuningattaren makuuhuoneessa satojen hovilaisten lasna ollessa. [10] Lapsi oli tytto, ja hanet kastettiin Marie Therese Charlotteksi. Hanesta tuli "kuninkaallinen prinsessa", koska kyseessa oli Ranskan kuninkaan vanhin tytar. Vaikka koko maa oli toivonut poikaa, Marie-Antoinette iloitsi tytosta: "Poika olisi kuulunut valtiolle", han sanoi, "mutta tama lapsi on minun ja se saa kaiken hellyyteni; se saa iloita onnestani ja pehmentaa surujani". [11]

Ludvig XVI:n ja Marie Antoinetten avioliitosta syntyivat lapset:

Elama

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Marie-Antoinette yritti vaikuttaa kuninkaan poliittisiin paatoksiin seka ministerinimityksiin ja erottamisiin, mutta paaasiassa han puuttui kuninkaan ystavien asioihin. Nain han sekaantui myos skandaaliin, jonka yhteydessa Lontoon suurlahettilasta kreivi Guinesia syytettiin kavalluksesta. Han erotti myos kuninkaan tarkeimpiin ja keskeisimpiin avustajiin kuuluvan valtiovarain yleistarkastajan Anne Robert Jacques Turgot’n . [12]

Hovissa Marie Antoinette joutui toistuvasti hovivaen juonittelujen kohteeksi. Hanen oletetuista rakastajistaan mainittiin muun muassa ruotsalainen ylimys, Harvialan herra kreivi Hans Axel von Fersen . [13] Lisaksi pamfletit mainitsevat hanella olleen myos rakastajattaria. [3] Hanta syytettiin julkisten varojen tuhlaamisesta turhuuksiin seka veljensa Joosef II:n ja Itavallan eduksi pelaamisesta. Puheet Marie Antoinetten monista huonoista ominaisuuksista tyhjensivat Versaillesin linnan vahitellen ihmisista, jotka eivat hyvaksyneet hovin tuhlailevaa elamanmenoa.

Paimenidyllista menojen supistamiseen

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Kuningattaren rakennuttama mokki vuodelta 1783.

Vuonna 1783 Marie Antoinette rakennutti Versailles’n palatsin puistoon Petit Trianonin vierelle idyllisen maalaiskylan, joka taytti hanen monet toiveensa leipomoineen ja mokkeineen. [14] Paluu luontoon ja paimenidyllit yhdistyivat maaseudun viattomuutta ja koskemattomuutta ihannoivassa aatemaailmassa. Puiston teatterissa kuningatar ystavineen esitti pastoraaleja, muun muassa Jean-Jacques Rousseaun naytelmaa le Devin de Village . [15]

Vaikka vastaava rakentaminen oli Ranskan aristokratian naisten keskuudessa tavallista, Marie Antoinette sai runsaasti kritiikkia maalaiskylastaan. Monien mielesta han oli tuhlari, joka halusi leikkia paimentyttoa samaan aikaan kun oikeat maalaiset elivat vaikeissa oloissa. [16] Lisaksi Marie Antoinettea moitittiin "sisakkomaisesta" pukeutumisestaan, ja siita, etta han mainosti Itavallan Alankomaiden puuvillateollisuutta Lyonin silkinvalmistajien kustannuksella. [17]

Tulevan ankaran talven aikana Ludvig XVI lahjoitti kolme miljoonaa frangia yksityisista varoistaan koyhille. Marie Antoinette, joka oli supistanut menojaan, seurasi miehensa kaytantoa ja antoi henkilokohtaisista maararahoistaan miljoona frangia Verseilles'n koyhaliston kayttoon. [16]

Kaulakoruskandaali ja suosion vaheneminen

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Paaartikkeli: Kaulakoruskandaali
Kuningatar Marie-Antoinette.

Vuosi 1785 oli Marie Antoinettelle huono vuosi, jonka aikana monet tapahtumat pudottivat hanen suosiotaan. Kuninkaan vaimolleen ostama Orleansin herttuan kaytossa ollut Saint-Cloudin palatsi oli ajattelematon teko, joka sai kansalta perinpohjaisen tuomion. [8] Heinakuussa 1785 paljastunut kaulakoruskandaali toi Marie Antoinettelle lisaa huonoa julkisuutta. Tuolloin eras kultasepanliike vaati kuningattarelta 1,5 miljoonaa livrea timanttisesta kaulakorusta, jonka tilaajana oli toiminut kuningattaren nimissa esiintynyt kardinaali Louis de Rohan . Kuningatar ei myontanyt tilanneensa korua, vaan antoi pidatyttaa kardinaalin. Tama osoittautui syyttomaksi, silla korutilauksen oli tehnyt "kreivi ja kreivitar de la Mottena" tunnettu huijaripariskunta, joiden mukana kaulanauha kulkeutui Englantiin . [18] Siella jalokivet myytiin yksitellen pimeilla markkinoilla. [19]

Vaikka tapaus selvisi, ranskalaiset uskoivat kuningattaren sekaantuneen asiaan, ja koko kuningasperheen suosio vaheni kansan keskuudessa. Kreivitar de La Motte pakeni vankilasta ja julkaisi havaistyskirjansa Memoires justificatifs , jossa kuningatarta syytettiin kaulakorujutusta ja lemmensuhteesta kardinaaliin. Kun Marie Antoinette taman jalkeen liikkui vaunuillaan Pariisissa kansa huusi hanen jalkeensa Aux Madolonettes , mika tarkoitti, etta hanet pitaisi sulkea langenneitten naisten vankilaan. [18]

Huomatessaan kansansuosionsa hupenemisen Marie Antoinette vahensi kulujaan uudistamalla oman henkilokohtaisen taloutensa. Toimenpide aiheutti mielenilmauksia kuningattaren suosikkien joukossa, jotka jaivat ilman tulojaan. Myos kansan vihamielisyys lisaantyi entisestaan Marie Antoinetten sekaantuessa maansa sisapolitiikkaan. Kuningatar sai lisanimen ”Madame Kassavaje”, ja hanta syytettiin Ludvig XVI:n antiparlamentaarisen politiikan alkuperaksi. Han erotti ja nimitti ministereita hetken mielijohteesta. Vuonna 1788 han sai kuninkaan erottamaan epasuositun Lomenie de Briennen ja kutsumaan Jacques Neckerin takaisin tehtaviinsa.

Vallankumous

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Marie-Antoinette vankeusaikanaan.

Kuningatar Marie-Antoinette liittyy kiinteasti Ranskan suuren vallankumouksen historiaan. Hanta voidaan pitaa osasyyllisena tapahtuneeseen tai hanet voidaan nahda viattomana uhrina. Hanen persoonansa sai vallankumouksen aikana jopa yliluonnollisia piirteita, ja hanen tekemisiaan ja sanomisiaan on usein liioiteltu. Koska myytti Marie-Antoinettesta syntyi vallankumouksen aikana, joitakin vallankumouksen tapahtumia kannattaa tarkastella kuningattaren kautta.

1789

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vuonna 1789 Marie Antoinetten tilanne vaikeutui, silla kansan vaittaman mukaan kuninkaan omat veljet esittivat valtakunnan aatelisten kokoukselle asiakirjat, jotka todistivat kuninkaallisten lasten syntyneen ei-aviollisesta suhteesta. Liikkeella olleet perattomat huhut kertoivat kuningattaren vetaytymisesta Val-de-Graceen luostariin. Saatyvaltiopaivien avajaisissa 4. toukokuuta 1789 kuninkaalle ja Orleansin herttualle hurrattiin, mutta Marie Antoinette jai ilman suosionosoituksia. [20]

Vain kuukautta myohemmin kuningasperheen vanhin poika ja kruununperillinen Louis-Joseph kuoli pitkan sairastelun jalkeen. Hanen hautajaisensa Saint-Denisin luostarissa pidettiin ilman juhlallisuuksia ylimaaraisten kulujen valttamiseksi. Ajankohdan poliittiset tapahtumat eivat sallineet kuninkaalliselle perheelle kunnon suruaikaa. [21]

Jarkyttyneena prinssin kuolemasta ja hammentyneena valtiopaivien saamasta kaanteesta kuningaspari antoi ajatuksissaan mahdollisuuden vastavallankumoukselle. Yritykset kukistaa kapina epaonnistuivat ja mellakoinnit laajenivat. Valtiovarainministeri Necker pyysi heinakuussa vapautusta tehtavastaan, ja kansa tulkitsi eron kuninkaalliseksi maaraykseksi. Kansalliskokouksen paatoksella etuoikeutensa menettaneet aateliset aloittivat maastamuuton ja majoittuivat rajan taa Brysseliin tai Koblenziin . Kuningatar poltti tarkeita papereitaan, ja vakuutti kuninkaan siita, etta pakeneminen Versaillesista maaseudulle tai ulkomaille oli paras ratkaisu. Tuntemattomasta syysta kuningaspari ei toteuttanut aietta vaan jai Versailles'iin. [22]

Lokakuun alussa Pariisiin majoitetun flanderilaisen rykmentin illanvietossa osoitettiin suosiota kuningattarelle. Kuningasvallan valkoiset kokardit olivat juhlavasti esilla, ja vallankumouksellisen lehdiston mukaan vallankumouksen trikolorikokardit tallattiin maahan. Pariisissa kuohahti, ja syyna olivat nama vastavallankumoukselliset tapahtumat ja eritoten juhlien jarjestaminen, vaikka kansa naki nalkaa. [23]

Lokakuun 5. paivana nalanhataan kyllastyneet Pariisin naiset jarjestivat mielenosoitusmarssin Versaillesiin ja vaativat leipaa perheilleen. Mielenosoituskulkueeseen liittyi myos useita aseistautuneita ranskalaiskaartien miehia, jotka halusivat kostaa trikolorin hapaisemisen. Huhujen mukaan kuningatar aiottiin murhata mielenosoituksen aikana. [24]

Metsastysretkelta palannut kuningas oli hammentynyt nahdessaan vakijoukot. Ministeriensa neuvosta han suostui ottamaan vastaan neljan naisen lahetyston. Elintarpeiden jakaminen ihmisjoukolle aloitettiin valittomasti. Kuningasperhe aikoi paeta palatsin pihaan lahetetyilla vaunuilla, mutta vakijoukko esti taman. [25] Marie Antoinettea vaadittiin parvekkeelle ja hanta osoiteltiin kivaareilla. [26] Apuun rientanyt La Fayetten yli 15 000 miesta kasittava kansalliskaarti rauhoitti mielenosoittajien liikehdintaa ja toimitti kuningasperheen turvaan vanhaan Tuileries’n kaupunkipalatsiin Pariisissa. [27]

Perustuslaillinen monarkia

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Ranskan kansalliskokous saati 10. lokakuuta 1789 valtiosaantoja ja jatti kuninkaalle vain vahan valtaa. Kuningasperhe jai Tuileries'iin kansan valvonnan ja tarkkailun alle. Vallankumouksen edetessa kirkon, kruunun ja maanpakolaisten tilukset anastettiin. Kuningasta sitoivat kansalliskokouksen paatokset, ja lakien hyvaksymisesta tuli jatkuvasti kiistaa. Poliittiset klubit suunnittelivat radikaaleja toimenpiteita kuninkaan joutuessa sivustakatsojaksi. [27]

Vuoden 1790 alussa Marie Antoinetten elama Tuileries'sa kavi niin sietamattomaksi, etta han oli valmis pakenemaan. Kaikki monarkiaa kannattavat tiesivat, ettei se voisi sailya Pariisissa. Kuningas oli enaa "ranskalaisten kuningas" aiemman Ranskan ja Navarron kuninkaan sijaan. Han ei pystynyt estamaan Livres des Comptes (Punainen kirja) julkaisemista; kirja sisalsi kaikki hovin kulut ja vuosien takaiset yksityiskohtaiset tiedot suosikeille maksetuista lahjoista ja palkkioista. Kuningas salli roskalehdiston ruotia kuningattaren lahjoituksia ystavilleen. Marie Antoinette itse sulkeutui huoneistoonsa eika suostunut tapaamaan muita kuin lapsiaan. [28]

Marie-Antoinetten ja Ludvig XVI:n kerrotaan pyytaneen apua muiden maiden hallitsijoilta, Espanjan Kaarle IV:lta ja Marie-Antoinetten veljelta keisari Joosef II:lta . Espanjan kuningas vastasi pyyntoon valtellen, ja Joosef II puolestaan kuoli helmikuussa 1790. Eniten Marie Antoinette luotti veljeensa Leopold II:een , josta oli tullut Itavallan uusi keisari ja jonka takana oli 10 000 itavaltalaisen sotajoukko. Keisari kiersi lahettamassaan kirjeessa taitavasti kuningattaren avunpyynnot ja kertoi, ettei halunnut arsyttaa toimillaan Preussia eika Englantia . [29] Vuoden 1791 alussa kuningatar kutsuttiin Kommuunin kuultavaksi, koska hanen yrityksensa hankkia tukea Itavallan keisarilta olivat tulleet ilmi ja todistivat "itavaltalaisen komitean" olemassaolosta ja kuningattaren halun myyda isanmaa itavaltalaisille.

Yhteistyossa Marie Antoinetten suosikin ruotsalaisen kreivi von Fersenin kanssa diplomaatti paroni de Breteuil organisoi kuningasperheen paon alkukesasta 1791. Fersen hankki entisten rakastajattariensa avulla suuret matkavaunut kuljettamaan kuningasperheen turvaan ulkomaille. [30] Matkan oli tarkoitus suuntautua itaan, jossa odotti kuningasmielisia joukkoja. Valepuvuissa matkustaneen kuningasperheen matka pysaytettiin Varennesin kaupungissa. [31]

Varennesin jalkeen

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Kuningas ja kuningatar palaavat Pariisiin Varennesin-karkumatkalta.

Varennesin jalkeen kuningaspari joutui perustuslakia saatavan kokouksen delegaation kuulusteluun. Ludvig XVI:n vastaukset vuosivat julkisuuteen ja hanet vaadittiin pantavaksi viralta. Marie Antoinette tapasi salaa Antoine Barnaven , joka oli hallituksen ja parlamentin jasen ja joka halusi kuninkaan suostuvan perustuslaillisen monarkin rooliin. Syyskuun 13. paivana Ludvig XVI hyvaksyi perustuslain . Sen jalkeen perustuslakia saatava kansalliskokous hajaantui 30. syyskuuta, ja tilalle tuli lakiasaatava kansalliskokous . Samaan aikaan huhut monarkistien vastatoimista lahtivat liikkeelle, ja ensimmaiselle sijalle oli huhuissa paassyt Itavalta. Marie Antoinette ei nahnyt syyta pysya uskollisena Ranskalle koska oli ollut pitkaan parjattu itavaltalaisuudestaan. Han paljasti Ranskan vihollisille Alankomaita vastaan suunnatun hyokkayksen suunnitelmat. [32]

Huhtikuussa 1792 Ranska julisti sodan Itavallalle. Sota alkoi Ranskan kannalta huonosti ja liittoutuneet Itavallan ja Preussin joukot ylittivat rajan kesan aikana. Braunschweigin herttua antoi samana kesana Itavallan ja Preussin liittokunnan nimissa Koblenzin manifestina tunnetun julistuksen, jonka mukaan hanen armeijansa laittaisi kuriin koko Pariisin mikali kuningasperhetta uhattaisiin. Julistus sai aikaan suuren mielenosoituksen monarkiaa vastaan ja jakobiinijohtaja Maximilien Robespierre yllytti kansaa avoimeen kapinaan. [33]

Tuileries’ssa valmistauduttiin levottomuuksiin ja kuningasperheen turvaksi jarjestettiin kansalliskaarti ja lahes tuhat sveitsilaiskaartilaista . [34] Aamulla 10. elokuuta 1792 tuhansia kapinallisia saapui Seinen rantoja ja Champs-Elysees’ta pitkin valmiina valtaamaan Tuileries’n . Hallituskautensa pahimmassa kriisissa kuningas oli kykenematon toimimaan johdonmukaisesti. Marie Antoinette sen sijaan rohkaisi kaikkia ja jakoi ruokaa palatsin puolustajille. Kuningas sai neuvonantajiltaan kehotuksen poistua rakennuksesta. Marie Antoinette ei halunnut jattaa taisteluitta kuninkaallista kotiaan, muttei voinut muuta kuin totella kuningasta. Lahtiessaan han kaantyi huutamaan hovilaisille: ”Me palaamme viela”, vaikka tiesi, etta kuningas oli jo menettanyt lopunkin kannatuksensa. [35]

Ulkona kuningasperhe ohjattiin kaksinkertaisen vartijaketjun lapi lahella olleeseen kansalliskokouksen istuntosaliin . Kokouksen turvin perhe sailyi vahingoittumattomana, ja puolustajat pysayttivat ensimmaisen hyokkayksen. Kunnialliseen sotaan tottuneet sveitsilaiskaartilaiset laskivat aseensa joutuen murhanhimoisten kansanjoukkojen saartamiksi. Marseillelaiset yhtyivat kapinallisiin ja kuninkaan hallituskausi paattyi joukkoteurastukseen. [35]

Aamuyolla kuningasperhe kuljetettiin Feuillantsin luostariin, jossa he viettivat kolme yota. Parlamentin paattaessa monarkian lakkauttamisesta ja tasavallan julistamisesta kuningasperhe siirrettiin koillis-Pariisissa sijaitsevaan Templeen , joka oli keskiaikaisen temppeliherrojen ritarikunnan vanha keskuspaikka. [36] Siella valtaistuimeltaan syosty Ludvig XVI asui perheensa kanssa tiukan vartioinnin alla. Marie Antoinette otti vallanpidon omiin kasiinsa ja piti salaisten lahettien kanssa yhteyksia ulkomaailmaan. [37]

Syyskuun murhien aikana Lamballen ruhtinatar , joka oli kuningattaren hyva ystavatar ja siten myos vertauskuvallinen uhri, murhattiin raa’asti ja hanen paataan kannettiin seipaan nenassa Marie Antoinetten ikkunoiden ohi. [38]

Samaan aikaan, kun Ranskan ulkoinen uhka kasvoi, lisaantyi radikalisoituminen valtion sisalla. Teloitettaviksi kuljetettiin tuhansia vallankumouksen vastustajia, myohemmin myos vallankumouksellisia, jotka eivat toimineet riittavan radikaalisti. [37] Myos Ludvig XVI pidatettiin selvana turvallisuusuhkana; kuninkaan salainen kirjeenvaihto eri henkiloiden kanssa paljasti hanen kaikki juonittelunsa vuodesta 1789 eteenpain. [39]

  • 26. joulukuuta Kansalliskonventti aanesti Ludvig XVI:n kuolemasta.
  • 21. tammikuuta 1793 kuningas teloitettiin.
  • 27. maaliskuuta Robespierre kiinnitti ensimmaisen kerran konventin huomion kuningattareen.
  • 13. heinakuuta dauphin erotettiin aidistaan ja annettiin rajasuutari Antoine Simonin huostaan. [40]
  • 2. elokuuta Marie-Antoinette erotettiin prinsessoista ja vietiin Conciergerieen selliin.
  • 3. elokuuta alkoivat kuningattaren kuulustelut.

Oikeudenkaynti

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Marie-Antoinetten teloitus. Teraskaiverrus noin vuodelta 1850.

Lokakuun 3. paivana 1793 yleinen syyttaja Antoine Quentin Fouquier-Tinville haastoi Marie-Antoinetten vallankumoustribunaalin eteen. Jos Ludvig XVI:n oikeudenkaynnissa oli noudatettu kohtuullisesti oikeudenkaynnin muodollisuuksia, ne kaikki unohdettiin kuningattaren oikeudenkaynnissa. Hanta syytettiin liian hyvista suhteista ulkovaltoihin. Koska kuningatar kielsi tapahtuneen, vallankumoustuomioistuimen puheenjohtaja Hermann syytti hanta Ludvig XVI:n maanpetoksen keskeiseksi yllyttajaksi. Suutari Simonin huostassa ollut nuori kruununperillinen oli valmis todistamaan kaiken, mita hanelle oli uskoteltu, muun muassa insestisen suhteen aitiinsa. [41] Marie Antoinette kieltaytyi ottamasta kantaa poikaansa koskeviin syytoksiin ja vetosi kaikkiin salissa oleviin aiteihin. Naispuolisen yhteisymmarryksen tukemana viimeisin syytos peruttiin. [42]

Kuningatar Marie-Antoinette tuomittiin kuolemaan syytettyna maanpetoksesta 16. lokakuuta noin kello neljalta aamulla. Han kirjoitti Ludvig XVI:n sisarelle Madame Elisabetille :

≫ Minut on tuomittu kuolemaan. En pida sita hapeallisena, silla sita se on vain rikollisille; mina puolestani saan pian liittya veljenne seuraan. Olen syyton kuten hankin ja toivon, etta pystyn osoittamaan viimeisella hetkellani samanlaista rohkeutta kuin han. Olen tyyni, koska omatuntoni on puhdas. Suren vain sita, etta joudun jattamaan lapsiparkani. Tiedatte, etta he ovat minulle kaikki kaikessa. ≫

[43]

Jacques-Louis Davidin piirros Marie Antoinettesta matkalla giljotiinille.

Samana paivana Marie Antoinette kuljetettiin teloituspaikalle karryilla, kadet selan taakse sidottuina. Han kayttaytyi arvokkaasti ja osoitti kansanjoukoille rohkeutensa viime hetkeen saakka. Han myos kieltaytyi ripittaytymasta hanelle maaratylle perustuslailliselle papille. Viimeiset sanansa kuningatar lausui mestaajalleen astuttuaan taman varpaille giljotiinilavalle noustessa: "Anteeksi, monsieur , se ei ollut tarkoitukseni." [44]

Hieman yli puolenpaivan Marie-Antoinette teloitettiin giljotiinilla. [43] Kuningatar haudattiin Anjou-Saint-Honore-kadun Madeleinen hautausmaalle. Hanen jaannoksensa kaivettiin haudasta 18. tammikuuta 1815 ja haudattiin uudelleen 21. tammikuuta Ranskan kuninkaiden hautakirkkoon Saint-Denisin luostarin basilikaan.

Marie-Antoinetten mestauksen jalkeen puhkesi Ranskan ja Itavallan valinen sota, joka paatti Bernisin ja Cahoiseulin solmiman pitkaan jatkuneen liiton.

Elokuvia

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kuningatar Marie-Antoinette on ollut suosittu aihe miltei koko elokuvan historian ajan. Hanen elamansa ja kuolemansa ovat innoittaneet seka ohjaajia etta nayttelijoita. Kiinnostus aiheeseen on myos nykyajan ilmio.

  • 1938: Marseljeesi on ranskalaisen ohjaajan Jean Renoirin elokuva, kertoo Ranskan kansallislaulun synnysta. Kuninkaana nahdaan Pierre Renoir ja eleganttina kuningattarena Lise Delamare , mutta ohjaaja hyodyntaa kaikki ”Ulkomaalaiseen” kohdistuneet pahansuopuudet ja ilkeydet aina ulkomaisen avun pyytamiseen saakka.
  • 1938: Marie-Antoinette , on Yhdysvalloissa tehty elokuva, jonka ohjasi W. S. Van Dyke . Ohjaaja keskittyy kuninkaan (Robert Morley) ja kuningattaren ( Norma Shearer ) vaikeaan suhteeseen seka kuningattaren rakastumista kreivi von Ferseniin ( Tyrone Power ). Ohjaaja tuo esiin historiallisia vaaristymia ja toteuttaa elokuvan "hollywoodilaisella" tavalla.
  • 1946: L'Affaire du collier de la reine (Kuningattaren kaulakoru -skandaali) on ranskalaisen Marcel L'Herbierin ohjaama elokuva, jossa han osoittaa kuningattaren syyttomyyden ja oikean syyllisen kreivitar de La Motten.
  • 1953: Si Versailles m'etait conte... (suom. Kevytmielinen Versailles ) on ranskalaisohjaaja Sacha Guitryn elokuva, joka palauttaa mieliin historialliset romanssit vallan pyorteissa Versaillesin linnassa Ludvig XIV:n ajoista lahtien aina vuoteen 1919 asti. Kuningattarena on Lana Marconi .
  • 1955: Si Paris nous etait conte... (Jos Pariisi olisi kertonut...) on ranskalaisohjaaja Sacha Guitryn toinen Marie Antoinette -aiheinen elokuva, ja paaroolissa Ranskan kuningattarena on jalleen Lana Marconi.
  • 1956: Marie-Antoinette reine de France (Marie-Antoinette, Ranskan kuningatar), ranskalainen elokuva, jonka ohjasi Jean Delannoy . Elokuva kertoo aikakauden tapahtumista ja niiden vaikutuksesta hyvantahtoisesti ja kuningatarta ymmartaen. Michele Morgan luo herkasti haavoittuvan kuningattaren, jota repivat suhteet kuninkaan ( Jacques Morel ) ja kreivi von Fersenin ( Richard Todd ) valilla. Ohjaaja esittaa kuningattaren uhrina ja symbolina.
  • 1958: La Mort de Marie-Antoinette (Marie-Antoinetten kuolema), ranskalainen TV-filmi, jonka ohjaajat ovat Stellio Lorenzi, Amelie Breton ja Alain Decaux. Tama on merkittava tv-dramatisointi, jossa huolellisesti kuvataan tapahtumien ilmapiiria. Rooleissa ovat Michel Bouquet (Robespierre), Francois Maistre (Fouquier-Tinville), Francois Chaumette (Hermann), Annie Ducaux (Marie-Antoinette) ja Jean Rochefort (kuningattaren asianajaja).
  • 1963: Le Chevalier de Maison-Rouge (Punaisen talon ritari), ranskalainen TV-elokuva, jossa oli nelja jaksoa. Elokuvan ohjaajana toimi Claude Barma. Sarja glorifioi monarkistisia arvoja ja tuo esille uskollisia kuninkaan kannattajia, kun Ludvig XVI on jo teloitettu. Nayttelijoina ovat Annie Ducaux (Marie-Antoinette), Jean Desailly (Punaisen talon ritari eli Morand) ja Julien Guiomar (vanginvartija Santerre).
  • 1970: Lady Oscar , ohjaajien Tadao Nagahaman ja Osamu Dezakin ja kirjoittajan Riyoko Ikedan tekema manga ja anime-sarja. Tassa sarjassa paahenkilo on Oscar Francois de Jarjayes eli Lady Oscar, joka on miehen etunimesta huolimatta oikeasti nainen. Miehen tavoin Oscar toimii Marie Antoinetten suojelijana ja henkivartijana.
  • 1979: Lady Oscar japanilais-ranskalainen kuvattu elokuva, jonka on ohjannut Jacques Demy . Tassa elokuvassa Marie Antoinettea esittaa Christine Bohm .
  • 1990: L'Autrichienne ,(Itavallatar), ranskalaisen ohjaajan Pierre Granier-Deferren elokuva, jossa paaroolia esittaa saksalainen nayttelija ja laulaja Ute Lemper .
  • 2006: Marie Antoinette , yhdysvaltalaisen Oscar-palkitun kasikirjoittajan ja ohjaajan Sofia Coppolan elokuva, jossa paaroolia esittaa Kirsten Dunst . Tassa elokuvassa kuvataan erityisesti kuningattaren huolettomia vuosia.
  • 2018: Kuka oli...? ( The Who Was? Show ), sarja kertoo humoristisella tavalla menneisyyden henkiloista, ja yhdessa jaksossa kasitellaan Marie Antoinettea.

Muuta

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vuosien 1779 ja 1800 valisena aikana taidemaalari Vigee-Lebrun maalasi Marie-Antoinettesta kolmisenkymmenta muotokuvaa.

Vuonna 1874 Alfred von Arneth julkaisi ensimmaisen kerran keisarinna Maria Teresan ja kreivi von Mercy-Argenteaun salaisen kirjeenvaihdon. Vuonna 1877 julkaistiin ensimmaisen kerran kreivi von Fersenin papereita. Paperit tulivat uudelleen esille, kun eras kreivin kaukainen sukulainen oli antanut ne myyntiin lontoolaiseen huutokauppaan.

Lahteet

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
  • Aubry, Octave:  Ranskan suuri vallankumous I . Werner Soderstrom Oy, 1962.
  • Aubry, Octave:  Ranskan suuri vallankumous II . Werner Soderstrom Oy, 1964.
  • Barth, Reinhard:  Historian suurnaiset . Gummerus Oy Ajatuskirjat, 2009. ISBN 978-951-208093-9 .
  • Haslip, Joan:  Marie Antoinette . Otava, 1989. ISBN 951-1-10192-7 .
  • Liisberg, Bering:  Ranskan vallankumous 1789?1799 . Kustannusyhtio Otava, 1906.
  • Nenonen, Kaisu-Maija ja Teerijoki, Ilkka:  Historian suursanakirja . Wsoy, 1998. ISBN 951-0-22044-2 .

Viitteet

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
  1. ↑ britannica.com: Marie-Antoinette
  2. ↑ Nenonen s. 972.
  3. ↑ a b c d e f Barth s. 217.
  4. ↑ a b Haslip s. 16.
  5. ↑ Haslip s. 17.
  6. ↑ a b Liisberg s. 46.
  7. ↑ Liisberg s. 48.
  8. ↑ a b Haslip s. 211.
  9. ↑ Liisberg s. 51.
  10. ↑ Haslik s. 164.
  11. ↑ Haslik s. 165.
  12. ↑ Haslip s. 129.
  13. ↑ Aubry 1 s. 33.
  14. ↑ Haslik s. 194.
  15. ↑ Hiidensalo, Venla: Teinikuningatar Marie Antoinette venlahiidensalo.wordpress.com . Arkistoitu 21.2.2008. Viitattu 18.4.2015..
  16. ↑ a b Haslip s. 195.
  17. ↑ Haslip s. 201.
  18. ↑ a b Liisberg s. 52.
  19. ↑ Octace 1. s. 36.
  20. ↑ Haslip s. 257.
  21. ↑ Haslip s. 260.
  22. ↑ Barth s. 221.
  23. ↑ Haslip s. 283.
  24. ↑ Haslip s. 285.
  25. ↑ Liisberg s. 185.
  26. ↑ Octave 1. s. 164.
  27. ↑ a b Barth s. 222.
  28. ↑ Haslip s. 305?306.
  29. ↑ Haslip s. 320.
  30. ↑ Haslip s. 318.
  31. ↑ Haslip s. 326.
  32. ↑ Barth s. 223.
  33. ↑ Aubry 1. s. 440.
  34. ↑ Liisberg s. 296.
  35. ↑ a b Haslip s. 360.
  36. ↑ Liisberg s. 304.
  37. ↑ a b Barth s. 224.
  38. ↑ Aubry 1. s. 484.
  39. ↑ Haslip s. 373.
  40. ↑ Aubry 2. s. 63.
  41. ↑ Barth s. 225.
  42. ↑ Barth s. 226.
  43. ↑ a b Tieteen kuvalehti Historia 18/2013, s. 66?73
  44. ↑ Haslip s. 398.

Kirjallisuutta

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
  • Carolly Erickson: Mina, Marie Antoinette, 2012 ( ISBN 9789517966894 )
  • Victoria Holt: Kuningattaren tunnustus, 1991 (romaani)
  • Zweig Stefan: Marie Antoinette, 1952

Aiheesta muualla

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Kansainvaliset
Kansalliset
Tieteilijat
Taiteenala
Henkilot
Muut

 

Noudettu kohteesta ” https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Marie_Antoinette&oldid=22275483 ”