Vuoden 2002 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut
jarjestettiin
Etela-Koreassa
ja
Japanissa
31. toukokuuta
?
30. kesakuuta
. Ne olivat samalla seka ensimmaiset
Aasian
mantereella jarjestetyt etta ensimmaiset kahden maan kesken jaetut jalkapallon MM-kisat.
Kisoihin osallistui 32 maata, kuten myos edellisiin,
vuoden 1998 MM-kisoihin
. Joukkueet jaettiin kahdeksaan neljan joukkueen lohkoon. Lohkovaiheesta paasi jatkoon kunkin lohkon kaksi parasta joukkuetta.
Naiden kisojen lopputurnaukseen selvitti tiensa nelja ensikertalaista,
Ecuador
,
Kiina
,
Senegal
ja
Slovenia
.
[1]
Senegal onnistui kisoissa naista joukkueista parhaiten: se paasi alkulohkostaan jatkoon muun muassa voitettuaan ensimmaisessa ottelussaan
Ranskan
, edellisten MM-kisojen mestarin, ja eteni neljannesvalieravoiton tuloksena puolivalieriin, joissa se havisi
Turkille
.
Turnauksessa tapahtui useita yllatyksia jo lohkovaiheessa: ennakkosuosikkeihin lukeutuneet
Argentiina
,
Portugali
ja hallitseva mestari Ranska putosivat. Myos kisojen isantamaiden menestys yllatti, molemmat voittivat alkulohkonsa ja
Etela-Korea
ylsi lopulta perati pronssiotteluun saakka voitettuaan neljannesvalierissa
Italian
ja puolivalierissa
Espanjan
.
Loppuottelussa kohtasivat lopulta kaksi historian menestyksekkainta jalkapallomaata,
Brasilia
ja
Saksa
.
[2]
Voittajaksi selvisi Brasilia, joka saavutti jo viidennen maailmanmestaruutensa.
[3]
Voittajajoukkueen hyokkaaja
Ronaldo
oli kisojen paras maalintekija kahdeksalla osumallaan, mutta turnauksen parhaana pelaajana palkittiin kuitenkin Saksan maalivahti
Oliver Kahn
, joka pelasi kisoissa viisi nollapelia. Virallisena kisapallona toimi
Adidas Fevernova
.
Kisat pelattiin yhteensa kahdellakymmenella eri stadionilla, joista kymmenen Japanissa ja kymmenen Etela-Koreassa. Lahes kaikki stadionit rakennettiin varta vasten maailmanmestaruuskisoja varten.
Seuraavassa listassa tiedot mainitaan seuraavassa jarjestyksessa: stadionin englanninkielinen nimi, kaupunki, yleisokapasiteetti ja valmistumiskuukausi.
Japani
- International Stadium
,
Jokohama
, 70 000, lokakuu
1997
- Saitama Stadium,
Saitama
, 63 000, heinakuu
2001
- Ecopa Stadium,
Shizuoka
, 50 600, maaliskuu
2001
- Nagai Stadium
,
Osaka
, 50 000, toukokuu
1996
- Miyagi Stadium,
Miyagi
, 49 000, maaliskuu
2000
- Stadium Big Eye,
?ita
, 43 000, maaliskuu
2001
- Stadium Big Swan,
Niigata
, 42 300, maaliskuu
2001
- Sapporo Dome
,
Sapporo
, 42 000, toukokuu
2001
- Kashima Soccer Stadium,
Ibaraki
, 42 000, toukokuu
2001
- Wing Stadium,
Kobe
, 42 000, lokakuu
2001
Etela-Korea
- World Cup Stadium
,
Daegu
, 68 014, toukokuu
2001
- World Cup Stadium
,
Soul
, 63 961, joulukuu
2001
- Asiad Main Stadium,
Busan
, 55 982, heinakuu
2001
- Munhak Stadium,
Incheon
, 52 179, joulukuu
2001
- Munsu Stadium,
Ulsan
, 43 550, toukokuu
2001
- World Cup Stadium
,
Suwon
, 43 188, toukokuu
2001
- World Cup Stadium,
Gwangju
, 42 880, syyskuu
2001
(nykyaan Guus Hiddink Stadium)
- World Cup Stadium
,
Jeonju
, 42 391, syyskuu
2001
- Jeju World Cup Stadium,
Seogwipo
, 42 256, joulukuu
2001
- World Cup Stadium,
Daejeon
, 40 407, syyskuu
2001
15. kesakuuta:
16. kesakuuta:
17. kesakuuta:
18. kesakuuta:
21. kesakuuta
22. kesakuuta
25. kesakuuta
26. kesakuuta
29. kesakuuta
30. kesakuuta
8 maalia
5 maalia
4 maalia
3 maalia
- ↑
Ekberg, Jari:
Kuin taivasta koskettaisi
, s. 455. Atena, 2014.
ISBN 978-952-300-049-0
.
- ↑
Ekberg, Jari:
Kuin taivasta koskettaisi
, s. 482. Atena, 2014.
ISBN 978-952-300-049-0
.
- ↑
Ekberg, Jari:
Kuin taivasta koskettaisi
, s. 484. Atena, 2014.
ISBN 978-952-300-049-0
.
- ↑
Ekberg, Jari:
Kuin taivasta koskettaisi
, s. 486. Atena, 2014.
ISBN 978-952-300-049-0
.