Jaakariliike oli Suomen miesylioppilaiden piireissa vuoden 1914 loppupuolella kaynnistynyt ja Jaakaripataljoona 27 :n muodostumiseen johtanut aktivistien aloite sotilaskoulutuksen hankkimiseksi Suomen Venajasta irrottautumista varten. Ensimmaisen maailmansodan sytyttya vuonna 1914 oltiin Suomessa aluksi ensimmaisen sortokauden aikaisen vastarintaryhmittyman kagaalin ja vanhojen aktivistien piireissa varovaisia asennoitumisessa muuttuvaan tilanteeseen. ^[1] Miesten ylioppilaspiireissa taas syntyi jaakariliike, joka otti paamaarakseen Suomen aseellisen irrottamisen Venajasta. Vuosina 1915?1918 jaakarikoulutuksen aloitti kaiken kaikkiaan 1 895 vapaaehtoista. Heista 1 261 (67 %) osallistui Suomen sisallissotaan . Osallistuneista kaatui taisteluissa 128 (10 %) ja haavoittui 238 (19 %).

Talvisotaan osallistui kaikenlaisissa sotatehtavissa rintama- ja kotijoukoissa seka armeijan siviilihallinnollisissa tehtavissa 774 jaakaria, joista kaatui 24 (3 %) seka haavoittui 19 (2 %). Mannerheim-risti myonnettiin 20 entiselle jaakarille. Kenraalikuntaan ylennettiin 49 jaakaria. Jaakariliikkeen laajennettua sen sosiaalinen pohja leveni kattaen kaikki kansankerrokset. ^lahde? Suhteessa vakilukuun eniten jaakareita varvaytyi Kortesjarvelta , joka on nykyaan osa Kauhavan kaupunkia. Talla perusteella Kortesjarvi ilmoitti olevansa jaakaripitaja .

Jaakariliikkeen vaiheet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Itsenaisyysliikkeen keskuskomitea piti valttamattomana kansanarmeijan muodostamista. Sotilaskoulutusta ei voinut Suomessa saada, joten sita haettiin ulkomailta. Tammikuussa 1915 Saksa ilmoitti valmiudestaan kouluttaa 200 suomalaista. Osittain salateitse lahes kaksi sataa nuorta miesta siirtyi ensin Ruotsiin ja sielta edelleen Saksaan koulutettaviksi Pfadfinder-kurssille (kyse oli partioliikkeeseen viittaavasta peitenimesta). ^[2]

Suomalaiset koulutettiin Lockstedtin leirilla Holsteinissa . Vuoden 1915 syksylla Saksa paatti nostaa suomalaisosaston vahvuuden 2 000 mieheen. Suomessa aloitettiin koko maata kattava salainen varvays. Vilkkainta varvaystoiminta oli Uudellamaalla , Pohjanmaalla ja Karjalassa . Seuraavana kevaana joukosta muodostettiin Kuninkaallinen Preussin Jaakaripataljoona 27 majuri Maximilian Bayerin johdolla. ^[3]

Venaja sai tiedon jaakariliikkeesta syyskuussa 1915. Kiinnijaaneista 19:sta 13 vietiin Pietariin ?palernajan vankilaan , jonne oli vangittu myos 60 muuta aktivistia, muun muassa Vihtori Kosola , Artturi Leinonen , Esko Riekki , Aarne Sihvo ja Kyosti Wilkuna . Niin sanotut kalterijaakarit vapautettiin helmikuun vallankumouksen jalkeen vuonna 1917.

Pataljoona otti osaa taisteluihin Venajaa vastaan Baltiassa . Jaakarit vannoivat valan Suomen lailliselle hallitukselle Liep?jan kirkossa. Syksylla 1917 Suomeen tuli 60 jaakaria. Jaakarit olivat hakeneet koulutusta taisteluun Venajaa vastaan, mutta Suomeen palaamisen aikaan alkuvuodesta 1918 tilanne oli merkittavasti muuttunut. Venalaisjoukkojen lisaksi vastapuolella oli Punakaartiksi jarjestaytynytta oman maan tyolaisvaestoa. Tasta syysta joitakin jaakareista jatti palaamatta Suomeen. 950 miehen suuruinen paajoukko kuitenkin saapui Vaasaan 25. helmikuuta 1918 ja siirtyi paaosin hallituksen joukkojen riveihin. He katsoivat kyseessa olevan nimenomaan Suomen vapaussodan , jossa tosiasiallisesti ratkaistaisiin se, paasisiko maa vapaaksi Venajan vallan alta. Aluksi osalla jaakareista oli epaselvyytta siita, kuinka suhtautua korkeinta sotilashallintoa kohtaan. ( C. G. E. Mannerheim oli niin sanotusti venalainen kenraali palveltuaan aikaisemmin Venajan armeijassa.) Pian jaakarien Suomeen palattua jaakarikonfliktiin liittyvista syista joukko jaakareita teki epaonnistuneen pommiattentaatin kenraali Mannerheimin esikuntajunaan.

Sodan jalkeen valtaosa jaakareista palasi siviilielamaan. Paaosa oli tyolaisia, pienviljelijoita ja toimenhaltijoita. Viides oli suorittanut ylioppilastutkinnon. Joitakin jaakareita nousi talous- tai kulttuurielaman huipulle. Osa jatkoi sotilasuralla. Muutamia jaakareita siirtyi Neuvosto-Venajalle . Valtaosa jaakareista osallistui talvi- ja jatkosotaan .

Yhteensa 49 jaakariupseeria sai kenraalin sotilasarvon, heidan joukossaan jalkavaenkenraalit Erik Heinrichs , Kaarlo Heiskanen , Taavetti Laatikainen , Armas-Eino Martola , Aarne Sihvo , Alonzo Sundman , Paavo Talvela ja Vaino Valve . Jaakareiden vaikutus Suomen puolustusvoimien kehittamisessa oli hyvin suuri 1950-luvulle asti. Viimeinen jaakari, jaakarikenraali Vaino Valve kuoli vuonna 1995.

Jaakariliiketta tutkineen filosofian tohtori Matti Lackmanin mukaan jaakarit syyllistyivat maanpetokseen Venajalla tuolloin voimassa olleen lain perusteella ^[4] . ^{lahde tarkemmin?}

Jaakariliikkeen synnyn syita [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

1900-luvun alun aktivismi , jonka aatteellinen perillinen jaakariliike on, syntyi vastauksena venalaistamistoimenpiteiden ja eraiden suomalaisten myontyvaisyyden yhdessa luomaan tilanteeseen, jossa Suomen itsehallinnollinen asema oli uhattuna ja lait tuntuivat menettaneen merkityksensa. Oman suomalaisen sotavaen lakkauttaminen ja suomalaisille syntynyt uhka joutua palvelemaan venalaisissa joukko-osastoissa Venajan maaperalla vaikutti voimakkaasti mielialoihin. ^[5]

Aktivistien mielesta vallitseva laiton tilanne oikeutti ja velvoitti tarvittaessa vastaamaan vakivaltaan vakivallalla. Aktivismin ohjelma esitettiin vuonna 1903, ja aktiivinen vastustuspuolue perustettiin seuraavana vuonna. Naiden varhaisten aktivistien toiminnassa tulevia jaakarien ja aktivistien toimintamuotoja ennakoivat muun muassa asetoimitukset, kuten SS John Graftonin matka, suojeluskuntien synty suurlakon aikana seka puolisotilaallisen Voimaliiton perustaminen vuonna 1906. Vallankumoukselliset rauhattomuudet Venajalla tukahduttivat nama toimintamuodot viela vuoden 1906 kuluessa. ^[6]

Toinen sortokausi alkoi kehkeytya vuoden 1908 lopulla ja sai taakseen Venajan lain voiman kesakuussa 1910 kestaakseen Venajan keisarikunnan loppuun vuoden 1917 maaliskuuhun. Suomen itsenaisyysajatusta pidettiin vireilla aktivistien puoluetoiminnassa muun muassa Framtid?Vastaisuus -lehdessa, kunnes sen lakkauttaminen 1910 paatti vanhan aktivismin kauden. ^[7]

Yliopiston osakunnissa itsenaistymisajatusta vaalittiin eri muodoin. Toukokuussa 1914 pidetyn promootiojuhlan puheissa itsenaistymisajatus tuotiin julki laajasti, vaikka varovaisesti muotoillen. Promootiotoimikunnassa esiintyy monia tulevia jaakariliikkeelle merkittavia miehia: Kai Donner , Vaino Kokko , Pehr Norrmen ja Yrjo Ruuth (myoh. Ruutu). ^[8]

Perustaminen [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Suomi asetettiin sotatilaan 30. heinakuuta 1914 ^[9] : Venajan sotilasjohto pelkasi Saksan nousevan maihin ja hyokkaavan Suomen kautta. Kriittisia kohteita eri puolilla Suomea alettiin linnoittaa niin sanottuihin vallitoihin palkattujen suomalaisten voimin mutta venalaisessa johdossa. Nama tyot aiheuttivat tyovoimapulaa esimerkiksi maataloudessa. 17. marraskuuta julkaistiin suuri venalaistyttamisohjelma , joka lopullisesti kaynnisti jaakariliikkeeseen johtaneen toiminnan. ^[10]

Venalaistyttamisohjelman julkaiseminen mursi padot. Jo samana paivana pidettiin useita toisistaan riippumattomia kokouksia, joissa hahmoteltiin vastarinnan muotoja ja toteuttamista. Kerrotaan esimerkiksi, etta kun Vaino Kokko, Yrjo Ruuth ja Vaino Tiiri pitivat neuvoa Gardinin ravintolassa, oli samassa paikassa koolla opiskelijoita, joiden joukosta tultiin tunnetun kolmikon luo vaatimaan toimenpiteita. ^[11] Samoihin aikoihin eraat yksittaiset ylioppilaat liittyivat vapaaehtoisina Venajan armeijaan saadakseen sotilaskoulutuksen ja sotakokemusta. Myohemmin muutama tallainen niin sanotusti etuajassa ollut henkilo jopa karkasi Venajan armeijasta ja siirtyi jaakariksi. Jaakariliikkeen alettua vastaavaa ei enaa esiintynyt. ^lahde?

Ostrobotnian kokous [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Itsenaistymisliikkeen jarjestaytymisen katsotaan alkaneen 20. marraskuuta 1914 Pohjalaisten osakuntien talossa Ostrobotnialla pidetysta kokouksesta, joskin paivamaara ei ole yksiselitteinen, silla poytakirjaa ei salaamissyista pidetty. Kokouksessa oli noin 20 osanottajaa eri osakunnista seka vanhasuomalaisesta ylioppilasjarjesto Suomalaisesta Nuijasta . Suoranaisen alun sijasta tama kokous pikemminkin merkitsi useiden pienempien ryhmien kokoontumista yhteen, eraanlaista kriittisen massan muodostumista.

Kokous totesi muun muassa Pehr Norrmenin sanoin, etta passiivinen vastarinta on menettanyt merkityksensa ja on lahdettava valtiopetoksen tielle, koska venalainen vastapuolikin oli hylannyt lain. Suomi oli irrotettava Venajan yhteydesta. Kun keskusteltiin ulkomaisesta avusta, Vaino Kokko ? Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan kuraattori ? piti Saksan apua tarkeana, jopa ainoana mahdollisuutena. Kokouksen jasenet julistautuivat aktivistisen liikkeen valiaikaiseksi keskuskomiteaksi. Yhteytta oli otettava seka mahdollisiin koulutuksen jarjestajiin etta vanhempiin poliitikkoihin ja aktivisteihin ynna sosialistien edustajiin. ^[12]

Avun tunnustelua ja toimintamuotojen hahmottelua [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Marraskuun lopulla 1914 vahvistui ajatus lahettaa Tukholmaan neuvottelija tunnustelemaan sotilaskoulutuksen mahdollisuuksia Saksan entisen Helsingin-konsulin Albert Goldbeck-Lowen kautta. Walter Horn ja Bertel Paulig nimettiin neuvottelijoiksi, koska he tunsivat yhteyshenkilon ennestaan ja heidan saksan kielen taitonsa oli erinomainen. Matka naamioitiin urheiluyhteyksien yllapidoksi ruotsalaisiin jarjestoihin, ja Suomen puolelta peitteena oli Suomen Palloliitto . ^[13]

Saksa ei ollut ainoa vaihtoehto tukijaksi ja koulutuksen jarjestajaksi tassa vaiheessa. Ruotsin ilmapiiria tiedustelemaan matkusti vuodenvaihteessa 1914?1915 useita pienia ryhmia eri osakunnista. Vierailujen kohteina olivat lukuisat julkisuuden henkilot niin kirkon, tiedeyhteison kuin lehdistonkin osalta. Ruotsalaiset isannat osoittivat kiinnostusta Suomen tilanteeseen ja vakuuttuivat siita, etta Suomessa hanke edusti myos suomenkielisia piireja, mutta varsinaiseen kysymykseen vastaus oli ilmeinen: mitaan aktiivista tukea Suomen itsenaistymiselle ei olisi luvassa.

Samalla kun sotilaskoulutuksen mahdollisuuksia tunnusteltiin ulkomailta, jarjestettiin myos kotimaassa omatekoista koulutusta: luettiin kirjallisuutta ja kohennettiin kuntoa muun muassa hiihtoharjoituksin. Ampumaharjoituksiakin pitivat ne, joilla aseita ja patruunoita oli kaytossa. Sabotaasitoimintaan valmistauduttiin pioneerialan opiskelulla tekniikan opiskelijoiden johdolla. Myos vakoilutoimintaa saksalaisten hyvaksi koetettiin organisoida. ^[14]

Koulutusta aseelliseen kapinaan Saksasta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Herman Gummerus , Walter Horn ja Bertel Paulig olivat lahettaneet 8. joulukuuta 1914 Saksan sotaministeriolle raportin, jossa kuvailtiin mielialoja Suomessa seka toivottiin aseapua ja 150 vapaaehtoisen koulutusta Saksalta. Koulutettujen tehtavana olisi tukea saksalaisten joukkojen maihinnousua Suomeen samalla kun maassa puhkeaisi kansannousu Venajaa vastaan.

Omalla tahollaan maaperaa Saksassa muokkasi Saksaan muuttanut suomalaissyntyinen varatuomari Fritz Wetterhoff . Jo syyskuussa Wetterhoff oli esittanyt Suomeen tehtavasta maihinnoususta suunnitelman, joka oli varsin samankaltainen kuin aktivistien Gummeruksen johdolla tekema suunnitelma. Olennaista olisi vastarinnan kunnollinen valmistelu ja saksalaisten joukkojen tuki.

Suomalaisten vapaaehtoisten koulutusasia eteni paatokseen Saksan sotaministerion tiloissa 26. tammikuuta 1915 jarjestetyssa kokouksessa, jossa oli mukana edustus sotaministerion lisaksi ulkoministeriosta ja kahdesta eri esikunnasta.

Paatoksen paakohtia olivat:

• Koulutus annettaisiin 200:lle suomalaiselle saksankielentaitoiselle ylioppilaalle, jotka olivat "sivistyneita, luotettavia ja hyvista perheista".
• Koulutuksen kesto olisi aluksi nelja viikkoa, mutta aikaa voitaisiin jatkaa.
• Sisallossa painotettaisiin muun muassa sotilashenkea, ampumataitoa, pienten yksikoiden johtamista seka tuhoamis- ja sissitoimintaa.
• Aloitusajankohdaksi paatettiin helmikuun 1915 puolivali ja koulutuspaikaksi Lockstedter Lagerin leirialue.

Pfadfinderit ? vapaaehtoiset partiojohtajien peiteroolissa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kehotus alkaa lahettaa vapaaehtoisia saavutti Wetterhoffin valittamana Herman Gummeruksen Tukholmassa 1. helmikuuta 1915. Suomeen tieto valitettiin salasahkeena, joka naennaisesti kasitteli Harald Ohquistin Saksassa oleskelevan isan vointia: "Laakari toivoo taydellista toipumista kahden viikon kuluessa."

25. helmikuuta ^[9] saapui Lockstedtiin ensimmaiset 55 koulutettavaa partiolaiskursseille (Pfadfinderkursus). Heidan matkansa oli johtanut ensin Tukholmaan ilmoittautumaan Herman Gummerukselle. Matkat selitettiin esimerkiksi opintoihin liittyviksi. Tukholmassa vaihtuivat monien nimet, karsittiin tarpeettomat varusteet ja saatiin saksalaiset passit seka matkarahat loppumatkaan. Ruotsissa edettiin Malmon kautta Trelleborgiin , josta lauttayhteys vei Saksaan Sassnitziin . Junamatkan paassa Berliinissa oli vastassa Wetterhoff apulaisineen. Matkan viimeinen osuus vei ensin Hampuriin ja edelleen Lockstedter Lageriin eli nykyiseen Hohenlockstedtiin.

Perilla kurssi jaettiin kahdeksi komppaniaksi ja osallistujille annettiin peiteroolin mukaiset partiolaisasut seka saksalaiseen partionjohtajaan viittaava nimitys Feldmeister . Vaikutelmaa taydensi se, etta kurssin johtaja majuri Maximilian Bayer oli myos Saksan partiopoikaliikkeen eli Jugendwehrin johtaja.

Pfadfinderien koulutus [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Sopimuksessa pfadfinderiten koulutuksesta korostettiin muun muassa Saksan kulttuuriin ja ”sotilaalliseen henkeen” tutustumista. Vaikka kurssiaika oli vain muutamia viikkoja, siihen oli nain ollen kaavailtu muun muassa opintomatkoja.

Aikalaismuistelmissa korostetaan, etta suomalaiset kaipasivat aitoa tuntumaa saksalaiseen koulutukseen, mutta ”he saivat pian huomata, ettei heidan opetuksessaankaan noudatettu saksalaisen sotilaskasvatuksen, vaan pikemmin partiopoikakasvatuksen metodeja”. Peiterooli tuntui siis ulottuvan ulkoisten puitteiden ohella myos koulutuksen sisaltoihin.

Aluksi isantien otteet vaikuttivat koulutettavista jopa liian herrasmiesmaisilta, kun kurssin johtajan ja varsinaisten kouluttajien nakemykset koulutuksesta viela etsivat muotojaan: ”Suomalaisia kohdeltiin varovaisesti ja hellin kasin. Vasten tahtoa elettiin ’herroiksi’.” Taustalla oli majuri Bayerin nakemys, etta neuvokkaita vapaajoukkojen johtajia suomalaisista saataisiin pikemminkin partiolais- kuin sotilasopein. Bayerin arvoihin liittyi myos, etta aluksi oli oluenkin nauttiminen suomalaisilta kiellettya. Pian saatiin kuitenkin huomata, etta majuri Bayer jai painotuksineen vahemmistoon varsinaisiin kouluttajaupseereihin, kapteeneihin Bade, Heldt, Just ja Knaths, nahden.

Kurssilaisten maarakin kasvoi vahitellen, saavuttaen kolmessa viikossa noin 180:n vahvuuden. Osa kurssilaisista alkoi kuitenkin olla poissa vahvuudesta erilaisilla komennuksilla. ^[15]

Partiopojan asusta huolimatta oli suomalaisilla vapaaehtoisilla 28. helmikuuta lahtien hallussaan tarkein sotilaan tunnusmerkki ? ase: venalainen kolmen linjan kivaari M/91 , joita saksalaiset olivat saaneet runsaasti sotasaaliiksi. Valintaa oli helppo perustella sillakin, etta suomalaiset tulisivat joka tapauksessa mahdollisessa itsenaisyystaistelussaan turvautumaan venalaisilta vallattuihin aseisiin.

Pistoolit ja kasikranaatit kuuluivat varustukseen. Ensimmaisia raskaampia aseita ? kahta Maxim-konekivaaria ? kurssi sai sen sijaan odotella huhtikuun puoleenvaliin saakka. ^[16]

Ensimmaisten paivien hapuilun jalkeen koulutus hakeutui asenteiltaan preussilaisen sotilaskoulutuksen uomiin, vaikka sisalto olikin poikkeavaa, koulutettiinhan sivistyneita, vapaaehtoisia ”sivilisteja”.

Lauerman luonnehdinnan mukaan pfadfinderit saivat ”jokseenkin samanaikaisesti alokkaalle , kadetille , sotakorkeakoulun oppilas upseerille ja hiukkasen partiolaisjohtajallekin kuuluvaa opetusta”. Koulutettaville pyrittiin luomaan valmiuksia johtaa niin ryhmaa, joukkuetta kuin ”valttavasti komppaniaakin”. Teoriaopetuksessa sivuttiin aiheita aina rykmenttitasolle asti. ^[17]

Koulutuksen sisalto ja laajuus muuttuivat sita mukaa kuin kurssin pituutta vahin erin kasvatettiin. Alkuperaisessa suunnitelmassa syrjaan jatetty sulkeisjarjestys samoin kuin tupapalveluskin tulivat kuulumaan ohjelmaan.

Maaliskuussa oli saatu ensimmaiset ylennykset zug- ja gruppenfuhrerien eli joukkueen- ja ryhmanjohtajien arvoihin, mika ennakoi mahdollisuutta, etta kurssia laajennettaisiin. ^[18]

Huhtikuussa 1915 annettiin kaiken kaikkiaan nelja eri lupausta kurssien pidentamisesta; esimerkiksi 2. paivana kerrottiin, etta kurssi kestaisi 16. huhtikuuta saakka ja 14. huhtikuuta ilmoitettiin jatkosta toukokuulle. Epavarmuus raastoi mielia: ei tiedetty, mika olisi itse kunkin tulevaisuus kurssin jalkeen. Alun perin neliviikkoinen poissaolo kotimaasta oli venynyt jo kuukausiin.

Heinakuussa saatiin riekaleiksi kuluneiden ja vastenmielisiksi kayneiden partiolaispukujen tilalle oikeat sotilaspuvut : Saksan jalkavaen kenttaharmaat. Pfadfinder-aika oli paattynyt, ja kurssilaiset olivat nyt musketooreja.

Itsenaisyysliike astui seuraavaan vaiheeseen. Ostrobotnian kokouksen alkumuodosta oli myos liikkeen organisaatio laajentunut ja monipuolistunut.

Suomen itsenaistymisen ja jaakariliikkeen taustavoimia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Liikkeen esikuntana voidaan pitaa A.K:ta ("Aktionskommitten", "Toimintakomitea" tai "Aktiivinen komitea") . Siina olivat edustettuina eri puolueet, vanha ja nuori aktivismi seka vanhan vaen upseerit, jotka myohemmin jarjestaytyivat M.K:si ("Militarkommitten", "sotilaskomitea") . Ahti (1999) on luonnehtinut MK:ta "entisten Haminan kadettien toveripiiriksi". ^[19]

Aktiivista komiteaa tuki C.K. ("Centralkommitten", "Keskuskomitea") , joka oli vanhemman polven poliitikkojen muodostama ryhma. Siihen kuului muun muassa valtioneuvoksia ( Edvard Hjelt , Alexis Gripenberg ), senaattoreita ( Hugo Rautapaa ) ja professoreita ( Rafael Erich , Edvard Westermarck ). Ruotsalaisen kieliryhman edustus oli vallitseva. Se, etta myos vanhasuomalaisia (Rautapaa ja Samuli Sario ) liittyi mukaan, osoitti heidan asenteensa muuttumista.

Aktiivisen komitean keskeinen kaytannon toimija oli kesakuusta 1917 lahtien tyojaosto . Sen toiminta puolestaan naamioitiin metsaalan yritykseksi. Yritys, nimeltaan Uusi Metsatoimisto, sijaitsi Helsingissa osoitteessa Yrjonkatu 25. Naennaisesti "toimisto" osti ja myi puutavaraa ja muita metsan antimia seka valitti tyontekijoita metsatyomaille. Talla voitiin verhota todelliset tehtavat, joista merkittavin oli suojeluskuntatoiminnan kaynnistaminen eri puolilla maata. Uuden metsatoimiston keskeisin hahmo oli maisteri Elmo E. Kaila .

Tukholmassa toimi vuodesta 1916 alkaen vaikutusvaltainen Suomen itsenaisyysliikkeen Ulkomaanvaltuuskunta. Sen kautta olivat olemassa yhteydet Ruotsiin ja Saksaan. Seuraavan vuoden syksylla valtuuskunta alistettiin A.K.:lle, joka sai siita yhteyselimen saksalaisiin pain.

Saksassa liikkeen asioita oli hoitanut Fritz Wetterhoffin johtama Buro Wetterhoff . Wetterhoffin jouduttua saksalaisten epasuosioon perustettiin marraskuussa 1916 uusi, riippumattomampi yhdyselin Das Finnlandische Buro, jota johti Samuli Sario. Hanen mukaansa ja edeltajan nimimallilla toimistoa kutsuttiin myos Buro Sarioksi . Riippumattomuuden hinta oli vaatimattomuus: Wetterhoffin toimiston arkisto ja kontaktit eivat olleet kaytettavissa ja rahaakin puuttui.

Sosialistien edustus puuttui naista elimista. Vaikka yhteistyosta porvarien kanssa kieltaydyttiin, oli itsenaistymisajatus kannatettava. Muun muassa K. H. Wiik , Oskari Tokoi ja Yrjo Makelin tukivat jaakariliiketta. Viimeksi mainitun poika Leo Makelin liittyi jaakarien riveihin 14. helmikuuta 1916.

Suomen "vapautusliikkeen" monitahoisen organisaation tiivistaa Ahti (1999) seuraavasti: "Suomessa toimi AK, Uusi metsatoimisto ja MK. Tukholmassa oli Ulkomaanvaltuuskunta ja Nikolai Mexmontanin Sotilaskomitean alainen esikunta, Berliinissa Samuli Sarion toimisto ja viimein Liep?jassa Jaakaripataljoona ja sen edustajat." ^[20]

Suomen itsenaistymisen kannalta oli Venajan vallankumous onnekas tapahtuma, mutta niin oli myos Saksan tappio ensimmaisessa maailmansodassa . Professori Matti Lackmanin mukaan Saksa ei valittanyt Suomen vapaudesta, vaan tuki jaakareita samasta syysta kuin bol?evikkejakin : paamaarana oli heikentaa Saksan vihollista Venajaa. Saksa ei myoskaan paastanyt jaakareita Suomeen, ennen kuin katsoi sen tarpeelliseksi. Jaakareilla ei ollut paljoa mahdollisuuksia vaikuttaa tahan asiaan. Lisaksi Saksa suunnitteli tekevansa Suomesta oman vasallivaltionsa . ^[21]

Suuri varvays ? partiolaiskurssista Lockstedtin harjoitusjoukoksi [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kun pfadfinder-joukon laajentaminen pataljoonaksi hyvaksyttiin keisari Vilhelm II :n 28. elokuuta 1915 allekirjoittamalla kaskylla, lisattiin rekrytointia alkuperaiseen joukkoon nahden moninkertaiseksi. "Suuri varvays" tuli kestamaan syyskuusta 1915 toukokuuhun 1916.

Pataljoonan vahvuus ? nelja kivaarikomppaniaa, konekivaarikomppania ja pioneerikomppania ? edellytti normivahvuuksien mukaan 1 439:aa miesta. Pois lukien tasta pfadfinderit seka saksalainen paallysto ja alipaallysto , nettotarve oli noin 1 200 miesta. Pataljoonan ? tassa vaiheessa Ausbildungstruppe Lockstedtin ? komentaja majuri Bayer esitti tarpeeksi kuitenkin jopa 2 000 miesta mahdollisesti ajatellen, ettei suomalaisia kaannytettaisi takaisin, vaan yksikkoa laajennettaisiin tai uusia perustettaisiin tilanteen mukaan.

Varvaystoiminnan organisoinnissa keskeista oli ylioppilaiden osakuntatoiminta ja pienemmassa maarin myos muut miesopiskelijoiden yhteisot. Aktiivisen komitean ja ylioppilaskunnan valisena yhteytena toimi maisteri Kai Donner. Ylioppilasaktiivit varvasivat opiskelutovereitaan ja tekivat matkoja maakuntiin hankkiakseen rekryytteja seka tukeakseen ja kaynnistaakseen paikallisvarvaysta.

Jotta jaakariliike saisi laajan ja monipuolisen osallistuja- ja kannattajajoukon, pyrittiin varvaajia hankkimaan eri yhteiskuntaryhmista. Lauerman sanoin: "Varvarien joukossa oli tyolaisia, tyonjohtajia ja kasityolaisia, maanviljelijoita, opettajia, pappeja ja lukkareita, jopa joku poliisiviranomainenkin." ^[22]

Paikallisvarvareita oli helpoin loytaa Pohjanmaalla ja Karjalassa. Muualle oli lahetettava ylioppilasvarvareita Helsingista ja kutsuttava jaakareita Saksasta. Tunnettuja varvaajajaakareita ovat muun muassa Aarne Sihvo , Sulo-Weikko Pekkola ja Antti Isotalo .

Eras varvaysesimerkki [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Iivari Kauranen on kertonut omasta varvayksestaan seuraavasti:

≫ Uudenvuoden aattopaivana vuonna 1915 tuli kotiini Joutsassa yllattaen varvari. Tuttu mies, naapuritalon poikia. Han oli muutamia vuosia aikaisemmin muuttanut Etela-Pohjanmaalle. Han toimi siella meijeriliiton konsulenttina ja asui Seinajoella. Varvari kertoi, etta nyt tarvittaisiin nuoria reippaita, rohkeita miehia, silla isanmaa oli vaarassa. Han kertoi jaakariliikkeesta kaiken minka tiesi ja paljon tiesikin siita. ^[23] ≫

Kuvauksessa esiintyy useita kuvaavia elementteja:

• varvays on paassyt alkuun muutama kuukausi aikaisemmin ja laajennut akateemisten piirien ulkopuolelle
• varvaaja ja varvatty tuntevat jollakin tavalla toisensa, joten luottamus voidaan arvioida
• varvaaja on liikkuvassa ammatissa, johon liittyy paljon sosiaalista kanssakaymista
• yrityksen motiivit ja rekryyteille asetettavat vaatimukset tuodaan esille

Sita, etta varvari tunsi jaakariliikkeen hyvin, voidaan ehka pitaa poikkeuksellisena; taustatiedot saattoivat usein olla heikkojakin ja kuvaukset matkan tarkoituksesta epamaaraisia. Kertomuksessa esiintyva avomielisyys taas kertoo siita, etta ollaan ehka varomattomia, lasna olevat tunnetaan ja myohemmin ollaan jaakariliikkeen tukialueella, Etela-Pohjanmaalla. Taalla saatettiin jopa jarjestaa avoimesti "varvaysiltamat" tai "lahtotanssit".

Tyypilliset rekryytit eivat tuossa vaiheessa enaa olleet kielitaitoisia, kokeneita matkaajia, jotka opiskeluasioissaan pistaytyisivat ulkomailla: Kauranen kertoo lainauksen jalkeisessa osassa, etta matka Jyvaskylasta Ala-Harman Volttiin oli hanen ensimmainen junamatkansa. Kemin etappi on paljastunut (20. tammikuuta 1916) tai juuri paljastumassa ja joudutaan kiertoteihin.

Eri vaiheiden ja odotusten jalkeen rajanylitys tapahtuu Torniosta hiihtaen paikallisoppaan johdolla. Haaparannalta matka jatkuu "Halkokonttorissa" toimivan jaakarin johdolla eteenpain. Ruotsin halki matkataan ummikkoina jatkoyhteyden selvittavan paperilapun turvin. Loppuosa reitista on tavanomainen: Malmo?Trelleborg?Sassnitz. Kauranen ja nelja muuta rekryyttia ovat perilla Lockstedter Lagerissa 28. tammikuuta 1916 tullakseen osaksi koulutuspaikan mukaan nimettya Lockstedtin harjoitusjoukkoa. ^[24]

Ausbildungstruppe Lockstedt [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paaartikkeli: Lockstedtin harjoitusjoukko

Lockstedtin harjoitusjoukko perustettiin virallisesti 2. syyskuuta 1915. Aluksi kaytettavissa olivat vain alkuperaiset pfadfinderit, nyt lukumaaraltaan 143. Heista ylennettiin 6 joukkueenjohtajaa (Zugfuhrer), 30 ryhmanjohtajaa (Gruppenfuhrer) ja niin ikaan 30 ryhman varajohtajaa (Hilfsgruppenfuhrer).

Syyskuun puolivalin paikkeilla Ausbildungstruppe Lockstedt sai ensimmaiset uudet alokkaansa, aluksi paaasiassa vankileireille internoitujen suomalaisten joukosta silla aikaa kun varvays Suomessa vasta kaynnistyi.

Miesten tulo joukko-osastoon kiihtyi syksyn ja alkutalven kuluessa niin, etta marraskuussa voitiin perustaa kolmas ja joulukuun lopulla neljas komppania. Vuoden 1916 alussa vahvuus oli 881 miesta ja tuhannes rekryytti astui palvelukseen 13. tammikuuta. ^[25]

Etapit [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vajaat 200 saksankielentaitoista pfadfinder-tarjokasta ujutettiin Tukholmaan ja eteenpain esimerkiksi opintomatkojen varjolla. Lockstedtin harjoitusjoukon miehiston varvaysta ja kuljetusta varten oli suunniteltava erityyppinen organisaatio. Rajan laillinen ylitys vaikeutui jo syksyn 1915 kuluessa, ja helmikuussa 1916 se sulkeutui taysin jaakari-ikaisilta eli 19?35-vuotiailta miehilta, kun passeja ei enaa myonnetty.

Jalkeenpain laaditussa etappiteiden kartassa on Suomen ja Ruotsin puolella yhteensa 52 etappikohdetta, osan kuvatessa yksittaista taloa, osan kokonaista paikkakuntaa. Sailyneitten etappitalojen seinissa on tasta kertovia muistolaattoja.

Eras tunnetuimpia etappitaloja oli Juho Alfred Heikkisen eli Hallan ukon ja hanen vaimonsa Licin asuma Hallan talo Hyrynsalmen Hallavaarassa. Hallan etappia johti Friedel Jacobson .

Haaparannan ? Tornion alue muodosti maailmansodan tilanteessa merkittavan kansainvalisen solmukohdan. Jaakarietappi toi oman lisansa paikkaan, joka oli ennestaan tarkea "vakoilun, salaisen politiikan,Venajan vallankumouksellisen toiminnan, pakolaisten, salakuljetuksen [ja] prostituution" harjoittamiselle. ^[26] Tassa keitoksessa kiehui yhtena sattumana "Halkokonttorin" peitenimella toimiva jaakarietappi.

Tornion etapin oli perustanut Eero Heickell (Kuussaari) jo vuoden 1915 alussa pfadfinder-kurssilaisten rajanylityksen tukemiseksi.

Haaparannan etappikeskus puolestaan syntyi pfadfindereiden Heikki Kekonin ja W. E. Tuompon sinne suuntaaman tiedotus- ja tiedustelumatkan jatkokomennuksena, kun Lockstedtin harjoitusjoukon perustamisesta oli saatu varmuus ja etapille tulisi nain kayttoa.

Kemin etappi perustettiin 3. syyskuuta 1915, jolloin Heickell neuvotteli asiasta muun muassa Konstu Pietilan ja Arvi Hallforsin kanssa. Kemissa etappi sijaitsi Juho Heiskasen omistamassa matkustajakoti Osulassa. Etappi joutui ilmiannon kohteeksi ja sen toiminta katkaistiin 6. tammikuuta 1916 lahettamalla Helsinkiin sahkosanoma " Potilas ei saavu ".

Tasta huolimatta Osulan isanta Juho Heiskanen pidatettiin. Hanesta tuli ensimmainen ?palerniitti eli Pietarin ?palernajan vankilaan teljetty aktivisti. Myohemmin heita kutsuttaisiin kalterijaakareiksi . ^[27]

Kaupunkiolosuhteissa etappi saatettiin perustaa sopivan liikeyrityksen yhteyteen. Esimerkiksi Oulussa toimi konttoristi Amatus Johanssonin yllapitama toimintapiste Hogstenin herrainvaateliikkeessa. Samassa kaupungissa Iikka Castren huolti ja majoitti jaakariliikkeen nimissa liikkuvia Valion toimitiloissa. ^[28] Paikallisen tyovaenlehden Kansan Tahdon lehtimiehet Yrjo Makelin ja Hannes Uksila kokosivat varvatyt lehden toimitukseen, josta heidat ohjattiin Jaakko Kemppaisen vaatturiliikkeeseen ja sielta joko jaan yli tai Tornion kautta Ruotsiin.

Etappitiet johtivat rajan yli pohjoisesta alkaen Muoniossa , Kangasjarvella, Pellossa , Tengeliossa, Palovaarassa, Karungissa , Torniossa ja Haaparannalla . Merenkurkun yli kuljettiin Jepualta ja Voltista alkavilla etapeilla, joiden kohtaamispiste oli Holmon saarella. Kulkijoiden maaralla mitattuina tarkeimmat ylityspaikat olivat Kemin-Haaparannan seka Tornion reitit. Kemin etapin paljastuttua ja Merenkurkun ollessa yhtenaisessa jaassa muodostui Etela-Pohjanmaalta Uumajaan johtavan reitin merkitys suureksi. ^[29]

Etappitoiminta pyrittiin aluksi eristamaan varvayksesta, mutta myohemmin nama toiminnot vaistamatta sekoittuivat, vaikka se kasvattikin turvallisuusriskia. Lackman mainitsee esimerkkina, kuinka etappireitin varrella Pohjois-Ruotsin Seittenkarissa vaikuttaneet etappimiehet varvasivat siella tyoskennelleista suomalaisista metsatyomiehista ainakin 20 miesta Saksaan. ^[30]

Jaakaripataljoona 27:na rintamalle [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paaartikkeli: Jaakaripataljoona 27

Vuoden 1915 loppupuolella majuri Bayer arvioi, etta Ausbildungstruppe Lockstedtin miesten koulutus taydentyisi tarkoituksenmukaisesti rintamakokemuksella. Han otti asian puheeksi liikkeen suomalaisten johtomiesten ? Adolf von Bonsdorffin , Rafael Erichin ja Samuli Sarion ? kanssa, kun nama olivat vierailemassa Lockstedter Lagerissa.

Suostumus asiaan saatiin maaliskuussa 1916 ja liikekannallepanokasky annettiin 3. toukokuuta 1916. Harjoitusjoukon rintamakelpoiseksi arvioitu osa nimitettiin Kuninkaalliseksi jaakaripataljoona 27:ksi (Koniglich Preussisches Jagerbataillon Nr. 27). ^[9] Koulutukseen viela jaava taydennysosa sai harjoitusjoukon vanhan nimen Ausbildungstruppe Lockstedt.

Bahrenfeldin rangaistusosasto [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Tyytymattomyytta ja purnausta ilmeni jaakarien joukossa seka suoranaisten olosuhteiden etta epatietoisuuden vuoksi. Monilla Suomesta "suuren varvayksen" aikaan saapuneilla ei ollut selkeaa kasitysta odotettavissa olevasta tilanteesta (kun sita ei ollut varvareillakaan). Vaikka jaakaripataljoona toisaalta oli suomalainen yritys ja yhteiso, se oli toisaalta vain yksi saksalaisen sotilaskurin alainen yksikko. Niinpa kurittomuutta kitkettiin kovin ottein. Ensimmaiset vakavampiin rettelointeihin syyllistyneet lahetettiin sotaoikeuteen ja sielta vankileireille.

Erityinen rangaistusosasto perustettiin Zerkstenin kartanoon kymmenen kilometrin paahan rintamalinjasta vuoden 1916 syksylla. Osastoa komensi vaapeli Hofelmeyer. Kurinpitokeinoina kaytettiin pakkotahtisen harjoittelun ohella ruuatta jattamista, pimeassa putkassa istuttamista seka pakkasessa pitamista. Zerksteniin viedyt "jermut" eivat kuitenkaan olleet lannistettavissa eika osasto saavuttanut tarkoitustaan: rangaistusosastoon komennetut eivat "palanneet jarjestykseen". ^[31]

Pataljoonaa varten perustettiin marraskuussa 1916 erityinen rangaistuskomppania, Altona-Bahrenfeldin tyokomennuskunta, joka toimi tykistovarikossa Hampurin lahella. Yhteensa tahan osastoon, "bahrenfelttareihin", paatyi Lackmanin mukaan 216 miesta (Lauerman 1966 laskelmissa 224 miesta). Palvelus oli raskasta ja sita vaikeutti suuresti viela sekin, etta rangaistusosastolaisten esimiehet puhuivat pelkastaan saksaa. Ravinto puolestaan oli niukkaa ja yksipuolista.

"Bahrenfelttarien" kehnoista olosuhteista kantautui tietoa pataljoonaan, mika osaltaan lisasi tyytymattomyytta paajoukossa. Rangaistuskomppanian tilannetta ei kuitenkaan korjattu, ennen kuin ?palernajan vankilasta vallankumouksen myota vapautunut Zugfuhrer Aarne Sihvo , myohempi Puolustusvoimien komentaja, vieraili Bahrenfeldissa. Sihvo totesi, etta rangaistuskomppania tulisi aiheuttamaan saron jaakarien ulkoiseen kuvaan, kun heidan paluunsa Suomeen tulisi ajankohtaiseksi. Omakohtaisiin, tuoreisiin vankilakokemuksiinsa verraten han saattoi ymmartaa bahrenfelttareiden ahdingon.

Vain viisi bahrenfelttaria palasi rangaistuskomppaniasta pataljoonaan, lopuista tyokuntoiset sijoitettiin paaosin siviilitoihin teollisuuslaitoksiin. Bahrenfelttarit saattoivat palata Suomeen vasta vuoden 1918 sodan paatyttya, paaosa syksylla 1918. Jalkeen jaaneita eli Saksassa surkeissa oloissa; jotkut olivat lahteneet maasta omin avuin ja kaikkien kohtalo ei koskaan selvinnyt. ^[32]

Jaakariliikkeen paljastuminen viranomaisille [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kun laajamittainen varvays oli aloitettu syyskuussa 1915, jaakariliikkeen asia ei ollut enaa vain pienten piirien tiedossa ja sen paljastuminen jossain muodossa olisi vain ajan kysymys.

28. syyskuuta paivatty raportti kenraalikuvernoori Seynille osoittaa venalaisten jo tuntevan jaakariliikkeen toiminnan ytimen: Suomessa "harjoitetaan voimakasta kiihotusta suomalaisen nuorison, eritoten ylioppilaitten, saattamiseksi saksalaisiin upseerikouluihin, joissa heidat valmistettaisiin kapinan johtajiksi Suomeen". ^[33]

Jaakariliikkeen paljastumisesta ei puutu sen paremmin tragikoomisia kuin syvasti traagisiakaan piirteita:

Venajan Haaparannan varakonsuli sai jaakaritarjokkaalta kyselyn matkarahoista Saksaan. Tieto matkarahoista oli oikea, mutta osoite vaara: Haaparannalla oikea paikka olisi konsulintoimiston sijasta kaiketi ollut "Halkokonttori". ^[33]

Torniossa vangittiin 23. joulukuuta 1915 pfadfinder Edvard Bruhn . Bruhn oli hoitanut yhta jaakariliikkeen varvayselimista, ns. Liisankadun toimistoa Helsingissa. Kiinni jouduttuaan vasta 21-vuotias Bruhn paljasti kuulusteluissa tietonsa. Jo ennen kiinni joutumistaan Bruhn oli herattanyt huomiota "kevytmielisella" elamantyylillaan, jonka seurauksena epailtiin muun muassa varvaykseen ja etappeihin liittyvia muistiinpanoja joutuneen vaariin kasiin. Hanet olikin tarkoitus toimittaa turvallisuussyista pois maasta, mutta matkaseurue joutui varjostuksen kohteeksi ja kohtalokkaaseen tarkastukseen Tornion asemalla. Vapauduttuaan vallankumouksen yhteydessa Bruhn taisteli seka Suomen etta Viron vapaussodissa, ja kaatui vuonna 1919 Virossa. ^[34]

Vuosina 1916?1917 jaakari­liikkeeseen kohdistunutta viran­omais­tutkintaa johti venalainen tutkinta­tuomari Nikolai Ma?kevit? . Vangittujen jaakari­varvarien oikeuden­kaynnit alkoivat joulukuussa 1916 ja paatodistus­aineistona olivat Ma?kevit?in keraamat tiedot ja tunnustukset. Prosessi keskeytyi vuoden 1917 helmikuun vallan­kumouksen seurauksena, kun vakijoukko vapautti vangitut ja tuhosi paaosan asiakirjoista. ^[35]

Punajaakarit [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Lackmanin mukaan Brest-Litovskin rauhan taydennysneuvottelujen aikaan elokuussa 1918 Berliinissa ryhma sinne jaaneita jaakareita toimitti SKP:n perustavalle kokoukselle valitettavan kirjeen, jossa kertoivat olevansa halukkaita yhteistyohon. Kirje ei kuitenkaan herattanyt kiinnostusta, silla SKP:ssa jaakareita pidettiin lahtareina, vaikka osa heista oli proletariaattia, kuten tyolaisia ja merimiehia. Ryhma Berliinin punajaakareita kotiutettiin myohemmin syksylla, ja heista osa ryhtyi yhteistyossa jarjestamaan organisaatiota punaisten kanssa. Hanke hyytyi, kun salainen poliisi eli Yleisesikunnan osasto III pidatti muutamia. ^[36]

Jaakariliikkeen historia lyhyesti [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• 17. marraskuuta 1914 Suomen suurruhtinaskunnan lehdistossa julkaistaan niin sanottu suuri venalaistamisohjelma.
• 20. marraskuuta 1914 Jaakariliike saa alkunsa, kun joukko ylioppilasaktivisteja kokoontuu Ostrobotnia-taloon Helsinkiin. Venalaistamisohjelmaa pidetaan suurena uhkana, jolla kaytannollisesti katsoen lopetettaisiin Suomen suurruhtinaskunnan itsehallinto ja Suomesta olisi tullut vain yksi Venajan keisarikunnan maakunnista muiden joukossa. Paatetaan hankkia ulkomailta seka aseita etta koulutusta jotta Suomi voitaisiin erottaa Venajasta.
• 25. helmikuuta 1915 Ensimmainen vapaaehtoisten jaakareiden ryhma saapuu Saksaan Lockstedtin leirille koulutettavaksi.
• 26. elokuuta 1915 Suomalaisille jaakareille perustetaan Saksassa oma joukko-osasto. Alokkaiden maara kasvaa huomattavasti.
• 9. toukokuuta 1916 Suomalaisen jaakaripataljoonan nimeksi Saksassa tulee Kuninkaallisen Preussin Jaakaripataljoona 27.
• 31. toukokuuta 1916 Suomalaiset lahtevat Latviaan itarintamalle.
• maaliskuussa 1917 jaakaripataljoona siirretaan reserviksi Libauhun.
• 27. lokakuuta 1917 Ensimmainen etukomennusjoukko ja aseita lahtee Saksasta Suomeen .
• 17. marraskuuta 1917 Woldemar Hagglundin johtama seitseman jaakarin komennuskunta saapuu rajahde- ja aselastin kanssa sukellusveneella Suomeen
• 5. helmikuuta 1918 Tehdaan paatos siita, etta jaakarit palaavat Suomeen.
• 13. helmikuuta 1918 Jaakaripataljoona hajotetaan. Sotilasvala- ja lipunvihkiaistilaisuus Libaussa (Liep?jassa), Latviassa.
• 25. helmikuuta 1918 Jaakarien paajoukko saapuu jaanmurtaja Sammon johtamassa saattueessa Vaasaan , Vaskiluodon satamaan .

^{[37] [38]}

Jaakariliikkeeseen olennaisesti nivoutuvaa maailmanhistoriaa lyhyesti [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• 30. heinakuuta 1914 Venaja aloittaa liikekannallepanon tukeakseen Serbiaa , jolle Itavalta-Unkari julisti sodan.
• 1. elokuuta 1914 Saksa julistaa sodan Venajaa vastaan. Saksan ja Ranskan valille syttyy myos sota.
• 15. maaliskuuta 1917 Tsaari Nikolai II luopuu vallasta.
• 7. marraskuuta 1917 Lokakuun vallankumous Venajalla.
• 6. joulukuuta 1917 Suomen eduskunta hyvaksyy itsenaisyysjulistuksen. Ensimmainen itsenaisyyspaiva .
• 15. joulukuuta 1917 Saksa ja uusi valtio Neuvosto-Venaja sopivat aselevon .
• 24. tammikuuta 1918 Sota-asiainkansankomissaari Podvoyski antaa Suomessa oleville venalaisille joukoille kaskyn riisua suojeluskunnat aseista
• 25. tammikuuta Suomen hallitus (senaatti) maaraa Suojeluskunnat Suomen Tasavallan joukoiksi.
• 27. tammikuuta Suojeluskunnat aloittavat ylipaallikko Mannerheimin kaskysta maahan jaaneiden venalaisjoukkojen riisumisen aseista.
• 27. tammikuuta 1918 Suomi ajautuu sisallissotaan .
• 18. helmikuuta 1918 Saksan ja Neuvosto-Venajan aselepo rikkoutuu, koska rauhansopimuksesta ei saada sopua.
• 3. maaliskuuta 1918 Neuvosto-Venaja ja Saksa liittolaisvaltioineen sopivat Brest-Litovskin rauhan . Ensimmainen maailmansota itarintamalla paattyy.
• 15. toukokuuta 1918 Suomen sisallissota paattyy.

^[37]

Katso myos [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Luettelo jaakareista
• Jaakarietappi
• Suomen Jaakarimuseo

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Ahti, Martti:  Ryssanvihassa: Elmo Kaila 1888?1935: Aktivistin, asevoimien harmaan eminenssin ja Akateemisen Karjala-Seuran puheenjohtajan elamakerta . Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-22043-4 .
• Enckell, Olof:  Jaakarien tarina . (Jagarnas historia, 1943.) Suomentanut Emerik Olsoni. 1. painos 1956. Helsinki: Otava, 2005. ISBN 951-1-20826-8 .
• Lackman, Matti:  Suomen vai Saksan puolesta? Jaakareiden tuntematon historia: Jaakariliikkeen ja jaakaripataljoona 27:n (1915?1918) synty, luonne, mielialojen vaihteluita ja sisaisia kriiseja seka niiden heijastuksia itsenaisen Suomen ensi vuosiin saakka . Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-16158-X .
• Lauerma, Matti (toim. Markku Onttonen ja Hilkka Vitikka):  Jaakarien tie . Helsinki: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12588-1 .
• Lauerma, Matti:  Kuninkaallinen Preussin Jaakaripataljoona 27: Vaiheet ja vaikutus . Helsinki: WSOY, 1966.
• Olin, K.-G.:  Aselaiva John Grafton . Kangasala: Ase-lehti Oy, 1994. ISBN 952-90-5260-X .
• Onttonen, Markku (toim.):  Jaakarikirja . Helsinki: Ajatus Kirjat, 2002. ISBN 951-20-6232-1 .
• Suomalainen, Jaakko ? Sundvall, Johannes ? Olsoni, Emerik ? Jaatinen, Arno (toim.):  Suomen jaakarit: Toiminta sanoin ja kuvin I?II . 2. painos. Kuopio: Osakeyhtio Sotakuvia, 1933.
• Wegelius, K. A.:  Routaa ja rautaa I: Tornion etappi . Porvoo: Werner Soderstrom Osakeyhtio, 1926.

Viitteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kirjallisuutta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Into Auer : Kalterijaakarit III , WSOY 1935.
• Erik Heinrichs : Itameren aarilta: Kuvia ja huomioita jaakarien retkilta , (suom. Krohn, Helmi ) Otava 1918.
• Jarkko Kemppi:  Isanmaan puolesta: Jaakariliikkeen ja jaakarien historia . Helsinki: Minerva, 2011. ISBN 978-952-492-524-2 .
• Sulo-Weikko Pekkola : Herrana ja heittiona Gummerus 1927
• Sulo-Veikko Pekkola: Ihmisten kiusana , WSOY 1928.
• Sulo-Weikko Pekkola: Kalterijaakarit I?II , WSOY 1931.
• Sulo-Weikko Pekkola: Petsamoa perimassa , WSOY 1930.
• Aarne Sihvo : Muistelmani I?II , Otava 1954, 1956.
• A. Aijal Uppala : K. A. Wegelius: Henkilokuva ? elamantyo 1964?1939 , Otava 1968.
• Anni Wallenius : Auringossa syntynyt: Nuoruuden muistelmat , WSOY 1978.
• Pentti Airio:  Walter Horn ? Ensimmainen jaakari ja kylman sodan Pohjola-aktivisti . Docendo, 2013. ISBN 978-952-5912-98-2 .

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jaakariliike Wikimedia Commonsissa

• Tauno Kuusimaen 1960-1970-luvulla tekemia jaakarien haastatteluja, Yle Elava arkisto.
• Suomen Jaakarimuseo
• Tampereen yliopiston historiatieteen laitos: Itsenaistymisen vuodet. Jaakariliike
• Veteraanien perinto ( Arkistoitu ? Internet Archive)
• Jaakaripataljoona 27:n perinneyhdistys ry.
• Santarmikenraali Jeremin ja jaakarit. Venalainen tunsi jaakariemme hommat kuin viisi sormeaan , Hakkapeliitta, 20.06.1933, nro 25-26, s. 24, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Kassahuoneen kokous jossa Suomen historiaan alettiin kirjoittaa uutta lehtea. 20-vuotismuisto , Hakkapeliitta, 23.10.1934, nro 43, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Jarviseudun Sanomien artikkeleita lahinna Kortesjarvelta lahtoisin olevista jaakareista.