Viaporin kapina

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tama artikkeli kertoo historiallisesta tapahtumasta. Elokuvasta kerrotaan artikkelissa Viaporin kapina (elokuva) .
Viaporin kapina
Osa Venajan vuoden 1905 vallankumousta
Helsinkiläisiä seuraamassa Suomenlinnassa käytäviä taisteluja.
Helsinkilaisia seuraamassa Suomenlinnassa kaytavia taisteluja.
Paivamaara:

30. heinakuuta 1906 ? 2. elokuuta 1906

Paikka:

Suomenlinna , Helsinki

Casus belli :

bol?evikkien vallankaappausyritys

Lopputulos:

kapina kukistettiin

Osapuolet

Suomenlinnan kapinalliset
Tyolaisten jarjestyskaarti

Venäjä Venajan keisarillinen armeija
Itameren laivasto
Suojeluskaarti

Komentajat

Sergei Tsion
Arkadi Jemeljanov
Jevgeni Kohanski
Johan Kock

Venäjä V. A. Laiming
Nikolai von Essen
Didrik von Essen

Vahvuudet

n. 2 000

n. 2 000

Tappiot

43 kapinallista teloitettiin, 127 tuomittiin pakkotyohon ja 735 vankilaan

Varastetuista ammuksista kertova Venajan armeijan raportti, joka on paivatty Viaporissa noin viikkoa ennen kapinaa.

Viaporin kapina oli heina-elokuun vaihteessa 1906 tapahtunut kapina Suomenlinnan eli silloisen Viaporin merilinnoituksessa Helsingissa . Se liittyi Venajan?Japanin sodan aiheuttamaan laajempaan kapinaliikehdintaan Venajan keisarikunnan sisalla. Viaporin kapinan oli tarkoitus olla lahtolaukaus koko maan laajuiselle vallankumoukselle, mutta se kuitenkin epaonnistui tapahtumien kaynnistyttya yli viikkoa suunniteltua aikaisemmin.

Kapina alkoi 30. heinakuuta, kun osa linnoituksen venalaisesta sotavaesta nousi upseeristoa vastaan kapteeni Sergei Tsionin seka kahden nuoren luutnantin johdolla. Suunnitelman olivat laatineet venajan vallankumoukselliset bol?evikit ja eserit . Kapinalliset uskoivat saavansa tukea toisilta Helsinkiin sijoitetuilta joukko-osastoilta seka Johan Kockin johtamalta Suomen punakaartilta , mutta niin ei kuitenkaan kaynyt, vaan kapina kukistettiin jo vajaan kolmen vuorokauden kuluttua. Tapaukseen liittyi myos muita levottomuuksia Helsingissa ja lahiymparistossa. Niista tunnetuin on niin sanottu Hakaniemen mellakka , joka oli ensimmainen Suomen punakaartien ja suojeluskuntien valinen yhteenotto.

Taustaa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Venajan sosiaalidemokraattisen tyovaenpuolueen bol?evikit ottivat aseellisen vallankumouksen tavoitteekseen kevaalla 1905 Lontoossa jarjestetyssa kolmannessa puoluekokouksessaan. Tarkea rooli sen toteuttamisessa annettiin Venajan Itameren laivastolle . Vuoteen 1906 mennessa oli bol?evikit ja sosialistivallankumouksellisen puolueen eserit olivat perustaneet jo 60 salaista taisteluryhmaa, jotka toimivat laivaston ja keisarillisen armeijan sisalla. Paapaino oli laivastoyksikoissa, koska niiden miehistot koostuivat suurimmaksi osaksi kaupunkien teollisuustyolaisista. Jalkavaen yksikot taas oli muodostettu maaseudun vaestosta, joka ei ollut yhta tietoinen tyovaenaatteesta. Taisteluorganisaatiot levittivat joukko-osastoissa puolueen julkaisemia laittomia lehtia ja kirjoja. Bol?evikkien lisaksi myos puolueen maltillisella siivella eli men?evikeilla seka esereilla oli omat julkaisunsa. [1]

Vuoden 1905 vallankumouksen aikana Viaporin sotilaat olivat marraskuussa 1905 esittaneet nuorten luutnanttien Arkadi Jemeljanovin ja Jevgeni Kohanskin johdolla 20-kohtaisen listan vaatimistaan parannuksista ja menneet lakkoon. Linnoituksen komentaja, kenraaliluutnantti Nestor Kaigorodov oli osin taipunut vaatimuksiin vastatessaan omalla 33-kohtaisella parannuslistallaan ja luvannut olla rankaisematta ketaan. Taman seurauksena hanet kuitenkin erotettiin ja haastettiin sotaoikeuteen. Kaigorodovin seuraajaksi nimitetty kenraalimajuri Vladimir Laiming ilmoitti seuraavana kevaana peruvansa kaikki Kaigorodovin lupaamat parannukset, mika tuskastutti sotilaita. [2]

Kapinan valmistelut [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Alustavat suunnitelmat [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Ensimmainen varsinainen vallankumoussuunnitelma laadittiin kevaalla 1906. Kumouksen piti alkaa samana kesana tai syksyna Viaporin ja Kronstadtin linnoitusten sotilaskapinoilla, jonka jalkeen siihen liittyisi myos muita linnoituksia seka Itameren laivasto ja Mustanmeren laivaston paatukikohta Sevastopolissa . [3] Taman jalkeen eri puolilla Venajaa aloitettaisiin yleislakko, joka laajenisi tyolaisten kansannousuksi. [1] Valmisteluja jatkettiin kesan aikana laivaston ja armeijan salaisissa vallankumouskomiteoissa. Ilmiantajiensa ansiosta Venajan hallitus oli kuitenkin tietoinen mahdollisesta vallankaappausyrityksesta ja luokitteli lahes puolet Kronstadtin ja Viaporin linnoitusten seka Tallinnan ja Liep?jan laivastoasemien miehistosta epaluotettaviksi. [4]

Vallankumouksellinen toiminta oli Suomen suuriruhtinaskunnan alueella paljon helpompaa kuin Venajalla, jonka poliisilla ei ollut toimivaltuuksia Suomessa. bol?evikit perustivat Suomessa sijainneiden Venajan armeijan yksikoiden keskuuteen oman sotilasorganisaation, joka oli suoraan sosiaalidemokraattisen puolueen keskuskomitean alainen. Toiminnan keskuspaikka oli Viaporin linnoitus, missa heilla oli kaikkein suurin kannatus. Kolmelletoista Helsingin edustan saarelle levittaytyneessa Viaporin linnoituksessa oli yhteensa noin 6 000 sotilasta. Lisaksi kaupungissa oli yksi jalkavakipataljoona seka yksi laivaston joukko-osasto, joka oli sijoitettu Katajanokan Merikasarmiin . Lokakuun 1905 suurlakon aikana perustettuun Suomen punakaartiin kuului yli 20 000 miesta, joista katsottiin myos olevan apua kapinan yhteydessa. [1]

Duuman hajottamisen aiheuttamat levottomuudet ja salainen kokous [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Heinakuun 21. paivana keisari Nikolai II hajotti toukokuussa valitun duuman , mika aiheutti Pietarissa mellakointia. Hajotetun duuman jasenia kokoontui vuorokautta myohemmin Viipuriin , jossa he antoivat niin sanotun Viipurin manifestin , kehottaen kansalaisia muun muassa yleiseen kansalaistottelemattomuuteen. Joitakin duuman jasenia, kuten vallankumouksellinen Mitrofan Mihailit?enko , saapui myos Helsinkiin, mika osaltaan kasvatti kapinaa suunnitelleiden maanalaisten sotilaskomiteoiden suosiota. [3] Duuman hajottamisen johdosta Hesperian puistossa nahtiin punakaartin organisoima 20 000 hengen mielenosoitus, johon osallistui myos 400 venalaista sotilasta seka muun muassa tuolloin Helsingissa oleskellut vallankumouksellinen kirjailija Leonid Andrejev . Viaporin kapinan jalkeen han pakeni Suomesta, pelatessaan joutuvansa maineensa vuoksi pidatetyksi, vaikka ei siihen osallistunutkaan. [5]

Yksi kapinajohtajista, kapteeni Sergei Tsion .

Samaan aikaan jarjestettiin Helsingissa kapinaa suunnitellut salainen kokous, [4] johon bol?evikkien lisaksi osallistuivat muun muassa esereiden taistelujarjeston johtajat Viktor T?ernov ja Jevno Azef . Heista jalkimmainen oli kuitenkin todellisuudessa tsaarin salaisen poliisin Ohranan ilmiantaja. [3] Mukana oli lisaksi punakaartin johtaja Johan Kock seka ilmeisesti myos suomalaisia sosiaalidemokraatteja , kuten Otto Wille Kuusinen seka Yrjo Sirola . [4] Kapina paatettiin lopulta aloittaa Viaporissa ja Kronstadissa samanaikaisesti 10. elokuuta 1906. Helsingissa oli tuolloin yhteensa noin 7 000 venalaista sotilasta, joista Viaporiin oli sijoitettu puolet. Heista noin 1 800 oli tykkimiehia, 1 500 jalkavakea ja 250 miinoittajia. Kock lupasi kapinallisille punakaartin tuen, mutta hanen suunnitelmansa osoittautuivat kuitenkin liian optimistisiksi. Vaikka kaartiin kuului parhaimmillaan jopa 25 000 miesta, vain pienella osalla oli aseistusta, eivatka he muodostaneet taistelukykyista armeijaa. [3]

Johtohahmot [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kapinan johtohahmoiksi nousivat kapteeni Sergei Tsionin lisaksi luutnantit Jemeljanov ja Kohanski. Heista Tsion oli toimittanut Viaporissa ilmestynytta Vestnik kazarmy (”Kasarmin sanansaattaja”) ?lehtea, Jemeljanov puolestaan oli salanimea ”Filip” kayttanyt linnoituksen vallankumouksellisen sotilaskomitean johtaja ja Kohanski hanen apulaispaallikkonsa. Jemeljanov ja Kohanski olivat bol?evikkeja, mutta Tsion oli jossakin vaiheessa vaihtanut sosialistivallankumouksellisten esereiden riveihin. [3] Sotilaskomiteaan kuului lisaksi viisi tykkimiesta seka yksi jalkavaen sotilas. Katajanokan merisotilaiden kapinajohtajana puolestaan toimi bol?evikki Jegor Mikejev. [1]

Kapinan kulku [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Tapahtumat kaynnistyvat [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kapinan oli tarkoitus alkaa vasta 10. elokuuta, mutta tilanne Viaporissa eskaloitui kuitenkin jo useita paivia aiottua nopeammin. [3] Kapinamielialaa oli kevaasta lahtien aiheuttanut huonon ruoan ja ylimaaraisten palkkioiden leikkaamisen lisaksi muun muassa yhden sotamiehen kuolema upseeriston simputuksen uhrina. Sotilaat olivat jarjestaneet joukkokokouksia, joissa esitettiin erilaisia vaatimuksia olosuhteiden parantamiseksi. [1] Heinakuun lopulla tsaarin salainen poliisi Ohrana oli ilmiantajilta saamiensa tietojen perusteella varoittanut komentaja Laimingia mahdollisesta kapinasta, joka maarasi saarten ympariston miinoitettavaksi kapinallisten laivojen rantautumisen estamiseksi. Kun miinoja laskeneille sotilaille selvisi toiminnan syy, kieltaytyvat he 28. heinakuuta jatkamasta miinoitusta. Taman johdosta Laiming pidatytti kaikki miinoittajat, repi upseerien arvomerkit omakatisesti irti ja uhkasi heita myos ampumisella. Vangitut kuljetettiin Santahaminaan , missa he joutuivat viettamaan ensimmaiset puolitoista vuorokautta ilman ruokaa. [3]

Suomenlinnan tykkimiesten saatua tiedon miinoittajien vangitsemisesta, paattivat he seuraavana paivana pitaa kokouksen. Upseeristo puolestaan aikoi vastata tahan pidattamalla myos tykkimiehet, mutta nama ehtivat kuitenkin tekemaan oman vastaiskunsa heinakuun 30. paivan iltana. [3] 6. 8. ja 9. komppanian miehet yrittivat aluksi vapauttaa miinoittajat, siina kuitenkaan onnistumatta. Taman jalkeen he yrittivat viela vallata linnoituksen komendantin Iso-Mustasaaressa , mutta joutuivat lopulta vetaytymaan Santahaminan kautta Kuninkaansaareen , jossa sijaitsivat linnoituksen raskaimmat tykit. [1] Kapinalliset perustivat saarelle oman paamajansa ja ottivat mukaansa kaikki loytamansa veneet, seka runsaasti aseistusta, kuten kivaareja ja konekivaareja. Sergei Tsion yritti vedota tykkimiehiin, jotta he eivat aloittaisi kapinaa, ennen kuin Kronstadtin linnoituksesta saataisiin lisatietoa, mutta tapahtumat olivat jo edenneet liian pitkalle. [3]

Kapina alkaa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Venalaiset santarmit ovat vanginneet kapinallisen.

Heinakuun 30. paivana puoli yhdentoista aikaan illalla Kuninkaansaaresta ammuttiin kolme tykinlaukausta merkiksi kapinan aloittamisesta ja samalla myos Vallisaari , Susisaari seka Kustaanmiekka otettiin kapinallisten haltuun. Viaporin saarista Iso- ja Pikku Mustasaari seka Santahamina jaivat hallitukselle uskollisten joukkojen haltuun ja Harakka seka Lansi-Mustasaari puolestaan pysyivat puolueettomina. [3] Kapinan aloittamisesta lahetettiin valittomasti viesti Merikasarmin lisaksi myos Etelasatamassa olleille miinalaivoille seka Viipurin, Tuusulan ja Perkjarven varuskuntiin. [1] Kapinan alkaessa kapteeni Tsion oli viela kaupungissa, josta han yritti yolla soutaa Kuninkaansaareen suomalaisen aktivistin Filemon Tidermanin ja kahden eserin avustamana. Miehet harhautuivat huonon nakyvyyden vuoksi Isoon-Mustasaareen ja olivat joutua pidatetyiksi. He onnistuivat kuitenkin pelastautumaan vaittamalla olevansa lehtimiehia. [3]

Kapinallisten riveihin liittyi kaikkiaan seitseman tykistokomppaniaa kymmenesta, eli noin 1 500 miesta. Yhteensa kapinallisia oli noin 2 000. Komentaja Laiming onnistui lopulta nostamaan joukkojensa maaran 2 800 mieheen, kun kapinalliset eivat saaneet estettya meritse tehtyja taydennyksia. Itameren laivaston saapumiseen saakka heilla oli kuitenkin enemman tulivoimaa. Varsinaiset taistelut alkoivat varhain heinakuun 31. paivan aamuna. Kapinalliset alkoivat ensimmaiseksi pommittamaan Iso-Mustasaaressa sijainnutta komendanttia, jonne suuntautui ankaraa tykistotulta seka Kuninkaansaaresta etta Kustaanmiekasta. Komentaja Laimingin kerrotaan paenneen kranaatteja Suomenlinnan kirkon kellariin. [3] Kapinallisilla oli mahdollisuus vallata sekasortoon joutunut paamaja, mutta he paattivat kuitenkin odottaa esereiden lupaaman laivaston saapumista. [1]

Taistelu Katajanokasta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Merikasarmilla oli arviolta vajaat 300 merisotilasta, joiden odotettiin liittyvan kapinallisten puolelle. Heidan tarkoituksenaan oli myos ottaa haltuun Etelasatamaan ankkuroidut havittajat Emir Buharski ja Finn , mutta upseeriston vastarinnan takia valtaus epaonnistui. [1] Aluksilta avattiin tuli kasarmia kohti, jolloin huonosti aseistetut merisotilaat yrittivat kaupungin keskustaan. Suurin osa ei kuitenkaan paassyt murtautumaan Katajanokan kanavan ylitse, vaan joutui kasakoiden ja hallitukselle uskollisten jalkavakijoukkojen pysayttamiksi. Yhteensa noin 100 merisotilasta vangittiin ja loput pakenivat veneilla kapinallisten hallitsemille saarille. Muutamat kaupunkiin paasseet vietiin Helsingin Tyovaenyhdistyksen talolle Yrjonkadulle , jossa heille annettiin siviilivaatteet ja sotilaat liittyivat Vesilinnanmaelle koottuun punakaartiin. Joidenkin lahteiden mukaan myos noin 100?150 punakaartin jasenta olisi osallistunut Katajanokalla kaytyyn taisteluun. Viiden aikaan iltapaivalla kasakat ja hallituksen sotilaat onnistuivat miehittamaan laivaston sotilaista tyhjentyneen Merikasarmin. Taman jalkeen Helsingin rannat olivat hallituksen joukkojen hallussa, eika kapinallisilla ollut enaa huoltoreitteja tai edes kontaktia kaupungissa oleviin liittolaisiinsa. [3]

Apujoukot saapuvat ja kapinalliset antautuvat [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kapinan kukistamisessa avustanut taistelulaiva Tsesarevit? .

Elokuun 1. paivana kaupunkiin saapui lopulta hallituksen lisajoukkoja. Niita ei kuitenkaan saatu kuljetettua Viaporiin asti, koska kaikki veneet olivat kapinallisten hallussa. He paattivat vihdoin yrittaa myos Iso-Mustasaaren valtausta, joka olikin jo valmistautumassa antautumiseen kovan tykistotulen paineessa. Tilanteen muutti kuitenkin onnekas sattuma, kun Kuninkaansaareen ammuttu kranaatti osui suoraan ruutikellariin. Seurannut rajahdys surmasi lahes 60 miesta ja sai kapinallisten rivit sekaisin. Loukkaantuneiden joukossa oli muun muassa kapinajohtaja Arkadi Jemeljanov. [1]

Kuuden aikaan iltapaivalla Helsingin edustalle saapuivat Itameren laivaston taistelulaiva Tsesarevit? ja panssarikansiristeilija Bogatyr . [4] Kapinalliset luulivat niiden olevan heidan hallussaan, koska eserit olivat luvanneet myos laivaston tuen. Ilmiantajien ansiosta tsaarin salainen poliisi oli kuitenkin saanut vihia kapinasuunnitelmasta, jolloin Suomenlahdelle sijoitettuja aluksia oli maaratty purjehtimaan Riianlahdelle . Lisaksi miehiston keskuudessa vaikuttaneita agitaattoreita oli pidatetty, osa oli myos siirretty maihin ja korvattu merikadeteilla tai upseereilla. [1] Kapinajohtajiin kuulunut Jevgeni Kohanski lahti erehdyksessa tervehtimaan aluksia, mutta joutuikin pidatetyksi. [4]

Laivoilta avattiin nopeasti raskas tykistotuli kohti kapinallisten hallussa olleita saaria, jolloin he joutuivat ristituleen. Samaan aikaan hallituksen Pietarista lahettamat vahvistukset paasivat viimeinkin aloittamaan oman hyokkayksensa kaupungin suunnasta. [4] Tilanne muuttui nopeasti niin toivottomaksi, etta varhain seuraavana aamuna kapinalliset antautuivat, noin 60 tuntia kapinan kaynnistaneiden tykinlaukausten ampumisen jalkeen. [1]

Jalkiselvittelyt [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Pidatettyja punakaartilaisia saatetaan Aleksanterinkadulla.

Kapinan jalkeen pidatettiin noin 900 siihen osallistunutta sotilasta. Heista 43 teloitettiin, 127 tuomittiin pakkotyolaitokseen ja loput 735 joutuivat vankilaan tai kurikomppaniaan. [4] 11. elokuuta teloitettiin ensimmaisena kapinan johtajiin kuuluneet Arkadi Jemeljanov ja Jevgeni Kohenski seka viisi kapinajohtoon luettua tykkimiesta. [6] Sergei Tsion ja Johan Kock sen sijaan onnistuivat molemmat suomalaisten aktivistien avustamana pakenemaan Ruotsin kautta Englantiin.

Punakaartin osuus [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Suomen punakaartin johtaja Johan Kock julisti suurlakon kapinallisten tueksi Helsingissa [7] . Venajan Itameren laivasto tulitti 1. elokuuta Viaporia ja punakaartilaiset auttoivat kapinallisia pakenemaan Viaporista [8] . Makkylassa punakaartilaiset ja suojeluskuntalaiset ottavat yhteen. Helsingin punakaarti jarjesti suurlakon, mutta sosiaalidemokraatit ja porvarilliset ryhmat vastustivat kapinaa voimakkaasti. [8] Venajan armeijan tuloa Viaporiin kapinaa tukahduttamaan pyrittiin estamaan lahettamalla 80 punakaartilaista rikkomaan rataa Riihimaen kohdalla. Pohjoinen Haapahuhdan rautatiesilta rajaytettiin 1. elokuuta 1906. [9] Haapahuhdan sillan rajayttamisesta seurannut tarve varmistaa rautatieliikenne synnytti paatoksen Riihimaen ratsuvakivaruskunnan perustamiseen 1910?1913 ratsain liikkuvaksi nopean toiminnan joukoksi.

Kapinan aikana Hakaniemessa syttyi vakava mellakka [7] , kun vallankumoukselliset yrittivat pysayttaa raitiovaunujen kulun. Raitiovaunuja suojasi porvarillinen ylioppilaiden suojeluskaarti, joten sattunutta mellakkaa on myohemmin kuvattu suomalaisten ”punaisten” ja ”valkoisten” ensimmaiseksi yhteenotoksi, vaikka kyseessa oli pikemminkin venalaisten matruusien ja suojeluskaartin valinen kahakka. Kymmenkunta ihmista sai surmansa. [8]

Kapinassa vangittiin kapinoivien sotilaiden ohessa myos noin satakunta heita tukenutta punakaartin jasenta. [7] Viaporissa kuolleiden venalaisten sotilaiden ja suomalaisten punakaartilaisten maarasta ei ole tarkkaa tietoa, mutta suomalaisia arvioidaan kuolleen noin 150 kaatuneina ja teloitettuina. Mantereella pidatetyt kapinalliset joutuivat suomalaisten viranomaisten kasiin, ja heidat tuomittiin vankeusrangaistuksiin. Yhteensa 77 punakaartilaista tuomittiin kuritushuoneeseen . Tavanomaisin vankeusrangaistuksen pituus oli nelja vuotta. Oikeudessa heita puolusti entinen prokuraattori Valde Hirvikanta . [10] Punakaartin paallikon Johan Kockin [7] onnistui paeta kapinan kukistuttua maasta aktivistien avulla Ruotsiin ja sielta edelleen Englantiin ja Yhdysvaltoihin . [7]

Mechelinin senaatti tuki sikali tsaarin hallitusta, etta se luovutti Suomesta turvapaikan ottaneita Viaporin kapinallisia Venajalle. [11]

Muuta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Viaporin kapinasta on tehty vuonna 1972 valmistunut neuvostoliittolais-suomalainen elokuva Viaporin kapina ( Sveaborg ). [12] Elokuvan kasikirjoittanut Paavo Rintala julkaisi myos siihen pohjautuvan romaanin Viapori 1906 .

Helsinkilaisen kaupunkitarinan mukaan kapinallisten teloittama Viaporin tykistokomentaja, eversti Aleksandr Notara kummittelee edelleen Vallisaaressa, jossa hanet tunnetaan ”paattomana everstina”. Notara surmattiin ampumalla ja hukuttamalla. [13] [14]

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l Восстание в Свеаборге и Кронштадте Vrag Kapitala (venajaksi) . Viitattu 27.3.2015.
  2. ↑ Harry Halen: Viaporin komendantit ja sotilaskuvernoorit 1808?1918 , s. 19?21. Unholan aitta 17. Helsinki 2003.
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m In Centenary of the Sveaborg uprising 30th of July ? 2nd of August 1906 - lessons for anarchists 3.12.2006. Antti Rautiaisen kirjoituksia. Viitattu 23.3.2015.
  4. ↑ a b c d e f g Флот под красным флагом Революции. В Первой Русской Революции Sut Vremeni (venajaksi) . Viitattu 24.3.2015. Web archive
  5. ↑ White, Fredrik H.: Memoirs and Madness: Leonid Andreev Through the Prism of the Literary Portrait , s. 126. Carleton University Press, 2006. ISBN 978-077-35304-4-7 . Teoksen verkkoversio Google Booksissa
  6. ↑ Свеаборг. Наказание мятежников Tolstiyyoj, 12.6.2012. (venajaksi) Viitattu 24.3.2015.
  7. ↑ a b c d e Vuosisatamme kronikka, s. 85 Gummerus
  8. ↑ a b c Suomen itsenaistymisen kronikka, s. 13 Gummerus 1992 ISBN 951-20-3800-5
  9. ↑ Riihimaen Historia I, s. 600-601, Riihimaen kaupunki 1979 ISBN 951-99205-4-4 .
  10. ↑ Tanner, Vaino:  Nuorukainen etsii sijaansa yhteiskunnassa , s. 232-233. Tammi, 1951.
  11. ↑ Antti Hyvonen: ”IV:3 Viaporin kapina ja Suomen tyovaenliike”, Suomen vanhan tyovaenpuolueen historia , s. 107?112. 2. painos. Helsinki: Kansankulttuuri Oy, 1963.
  12. ↑ Sveaborg Elonet.
  13. ↑ Mikko Rita: Paaton eversti ja kauhua kolerasairaalassa ? piknik-paikaksi muuttuneen Vallisaaren historia on kolkko Yle 21.5.2016. Viitattu 25.12.2020.
  14. ↑ Jarmo Nieminen: Vallisaaren paaton eversti Aarresaaret-sivusto 8.6.2016. Viitattu 25.12.2020.

Kirjallisuutta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  • Salomaa, Erkki: Viaporin kapina , Kansankulttuuri 1965.
  • Kolu, Ere: Aktivisti , Tammi 2005. ISBN 978-951-31342-1-1 .
Noudettu kohteesta ” https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Viaporin_kapina&oldid=21773645 ”