Vanaja Vana
Entinen kunta ? nykyiset kunnat: Hameenlinna, Hattula ja Janakkala
vaakuna	sijainti
Sijainti	60°58′44″N , 024°30′12″E
Laani	Hameen laani
Kihlakunta	Janakkalan kihlakunta
Kuntanumero	914
Hallinnollinen keskus	Hattelmala
Perustettu	1868 1
Kuntaliitokset	Hameenlinnan mlk ( 1948 , osa)
Liitetty	1967
? kuntiin	Hameenlinna Janakkala Hattula Renko
Pinta-ala	km²   [1] (1.1.1966)
? maa	300,4 km²
Vakiluku	6 636   [2] (31.12.1966)
? vaestotiheys	21,7 as./km²
1 Ensimmainen kuntakokous
Infobox OK

Vanaja ( ruots. Vana ^[3] ) on Kanta-Hameessa sijaitseva Suomen entinen kunta ja sita ennen keskiajalla perustettu kirkkopitaja.

Vanajan kunta jaettiin vuonna 1967 Hameenlinnan , Janakkalan , Rengon ja Hattulan kesken. Kunnan paaosat kuuluvat nykyaan Hameenlinnaan. Vanaja oli hevosenkenkakuntana Hameenlinnan ymparilla; se ymparoi kaupunkia kaikilla ilmansuunnilla paitsi pohjoisessa, jossa Hameenlinna rajoittui vuoteen 1948 asti Hameenlinnan maalaiskuntaan , sen jalkeen Hattulaan. Muut Vanajan naapurikunnat olivat Hauho , Janakkala, Lammi , Renko ja Tuulos .

Kirkkopitajana Vanajan historia ulottuu paljon pidemmalle kuin siita aikoinaan lohkaistun Hameenlinnan seurakunnan tai muiden alueen kirkkopitajien historia. Vanaja mainitaan kirkkopitajana jo ainakin 1329 ja Vanajan kirkon on sanottu olevan 1200-luvun puolivalista. ^[4]

Wanaja-seuran johtokunnan kokouksessa syksylla 1956 heratettiin kysymys oman vaakunan hankkimisesta myos Vanajan kunnalle. Asiaa valmistelemaan valittiin toimikunta. Julistettuun kilpailuun saapui kaikkiaan 71 ehdotusta. Voittajaksi selviytyi tunnettu vaakunasuunnittelija Gustaf von Numers Helsingista . Voittaneessa ehdotuksessa Vanajan vaakunaksi on virallisen vaakunaselityksen mukaan ”punaisessa kentassa hopeinen, sinivaruksinen ilveksen paa, korvatoyhdot mustat”. Valtuusto hyvaksyi voittajan kunnan vaakunaksi, ja ministerio vahvisti sen 26. marraskuuta 1957. ^{[5] [6]} Kunnan lakkauttamisen jalkeen vaakuna on ollut Wanaja-seuran tunnuksena.

Vanajan kunta muodostui Vanajaveden aarelle. Kunta on voinut ottaa nimensa jarvesta tai jarvi tulla nimetyksi vanhan pitajan mukaan, merkittyna sille kuuluvaksi.

Vanajan ruotsinkielinen nimi esiintyy Turun tuomiokirkon Mustankirjan 1400-luvulla tehdyssa kopiossa seuraavissa muodoissa: Wano , Wono , Waana , Waeno , Wane , Wonae ja Wonoo seka keskiajan alkuperaisissa kirjeissa Waanosoken , (1449), Vone soken (1472) ja Waanoo sogn (1523). Nimistotutkijat ovat melkoisen yksimielisia siita, etta nimen lopussa on ollut saarta merkitseva o , joka tosin keskiajan ruotsissa saattoi tarkoittaa myos pelkastaan veden aarella sijaitsevaa paikkaa ^[7] . Ensimmaisessa tavussa on aluksi ollut pitka a , josta keskiajan lopulla muotoutui pitka o .

Tutkijat ovat 1900-luvulla rekonstruoineet paikan suomenkieliseksi nimeksi Vaansaari tai Vaansalo (keskiajan suomessa salo merkitsi suurehkoa saarta). Alkutavun Vaan on oletettu olleen lyhennelma muodosta Vanaan , joten saaren nimi olisi ollut Vanaan - tai Vanajansalo . Kyse lienee samasta paikasta, jossa Vanajan seurakunnan keskiaikainen kivikirkko sijaitsee ja jonka paikalla oletetaan aiemmin olleen puukirkkoja ja pakanuuden aikana kulttipaikkoja. Usein on vaitetty, etta kirkko rakennettiin saareen ^[8] , mutta Vanajaveden altaan kallistumisen kronologia seka kaikki kartat 1600-luvulta lahtien ^[9] osoittavat, etta kirkonseutu on aina sijainnut mantereella, vesivaylan itapuolella. Tosin ennen vuotta 1860, kun Lempaalan koskia ei viela ollut perattu ja Vanajaveden pinta oli nykyista kaksi metria ^[10] korkeammalla, saattoivat rajut kevattulvat hetkellisesti eristaa kirkon saareksi. Tavallista korkeampi tulvavesi paasi virtaamaan Paikkalanlahdesta Kaarmesuolle ja edelleen Luukkaanlahteen pitkin kirkon itapuolista notkoa peittaen siina olleet pellot ja niityt. Oletettavasti erikoinen vedenvirtaus tallentui kansan muistiin, niin etta sita alettiin pitaa entisaikoina vallinneena normaalitilanteena, ja saari-kasitys siirtyi 1900-luvun kuluessa tutkimuskirjallisuuteen. ^[7]

Ehka alkuperaisimmillaan Vaan-nimi on sailynyt Vanajaveden ylajuoksulla, Kernaalajarven rannalla olevan kartanon nimessa: Vana gard ja suomeksi Vanaantaka , joka on myos Vantaanjoen etymologinen tausta.

Novgorodin kronikkatiedon mukaan venalaiset havittivat vuonna 1311 "Vanai"-nimisen "kaupungin" Hameesta. Kyseessa oli todennakoisesti Varikonniemesta vuonna 1988 loydetty laajempi asuinalue, joka havityksen jalkeen ilmeisesti hylattiin kokonaan. Tasta huolimatta on haluttu vaittaa, etta Vanaja nimena olisikin peraisin vasta piispankartanosta pari kilometria Varikonniemesta etelaan. Todennakoisempaa kuitenkin on, etta piispa otti kartanokseen havitetyn Hameen sydanalueen entisen uhripaikan, joka vain kantoi samaa nimea kuin keskusalue ^[11] . Pitajan ruotsinkielinen nimi tulee kuitenkin melko todennakoisesti juuri piispankartanosta. Myohaiskeskiajalla Vanajan pitajan nimena oli myos Maskala. ^lahde?

Vanajan alueella on ollut asutusta aivan Suomen asuttamisen alkuvaiheista lahtien, mista todistavat useat loydot. Seppo Suvanto on nimittanyt ^lahde? vanhan Vanajan suurpitajan, lahinna nykyisen Janakkalan ja entisen Vanajan, aluetta Hiisi -pitajaksi, koska alueella on huomattavasti tavanomaista enemman Hiisi-peraista nimistoa. Tama Hiisi-nimien kirjo ulottuu paikannimista aina kartanoihin saakka.

Voidaankin todeta ^{kenen mukaan?} alueen loydosten perusteella, etta pakanallinen hautaustapa muuttui Vanajan-Hameessa kristilliseksi jo 1100-luvun kuluessa. Varsinaisesta kirkollisesta organisaatiosta ei ole minkaanlaista tietoa, ei myoskaan mahdollisista kirkollisista rakennuksista. Kirkkorakennus on kuitenkin ollut lahella alueen jyrkkareunaisia linnavuoria (Hakovuori ja Mantereenlinna), kuten Janakkalassa on Hakoisten linnanvuoren ja Janakkalan kirkon kohdalla.

Paikallisten kertomusten mukaan kristinusko koki kovaa vastustusta saapuessaan paikkakunnalle. Alueella olevan Katumajarven sanotaan saaneen nimensa, kun pakkokastetut vanajalaiset pesivat siella pois kasteensa. Tutkimuksen ^{lahde tarkemmin?} mukaan asia ei kuitenkaan ollut nain voimakkaasti vastustettu. Aluksi uuden uskonnon omaksuminen oli varsin todennakoisesti vapaaehtoista eika missaan vaiheessa ehdotonta. Suvannon ja G. Kerkkosen hypoteesin mukaan kristinusko levisi alueelle todennakoisesti tanskalaisten tuomana Porvoonjoen laaksosta kasin noin vuoden 1200 tienoilla, siis ennen piispa Tuomaan aikakautta. Tasta on heidan mukaansa todisteena muun muassa Pyhan Ristin palvonta Hattulan vanhassa kirkossa , sinne suuntautunut pyhiinvaellus, ja myos muun muassa Tanskan kuninkaallisten lahjat Hattulan kirkolle 1400-luvulla. Tiedot tanskalaisyhteyksista tosin ovat vasta myohaiskeskiajalta. Toisaalta 1200-luvun kristillistymiskehityksesta on vaikea saada varmaa kuvaa, koska kirjallisia tietoja kyseiselta vuosiajalta on sailynyt vahan. ^[12]

Alueen kristillisen perinteen vanhuudesta ja samalla paikan tarkeydesta kertoo Turun hiippakunnan piispan omistukset alueella. Vuonna 1229 paavi vahvisti Suomen kirkon omaisuudeksi ne pakanalliset uhrilehdot ja pyhakot, joita piispan kaannyttamat olivat kirkolle vapaaehtoisesti lahjoittaneet. Yleensa niilla tarkoitettiin vanhoja palvontapaikkoja, uhrilehtoja ja hautausalueita. Noin sata vuotta myohemmin kertovat lahteet, etta Turun piispalla oli Vanajassa hallussaan kartano. Viela uskonpuhdistuksen tapahtuessa 1500-luvulla oli Turun piispalla pitajassa kolme tilaa.

Kartano toimi piispan majapaikkana, kun tama teki talvisia tarkastuskaynteja. Merkittava on myos Hameen linnan laheisyys, silla se muodosti taloudellisen ja hallinnollisen keskuksen, jota piispatkin saattoivat kayttaa hyvakseen Hameen alueen kirkollisessa hallinnassa. Vuonna 1324 piispa Pentti vahvisti Vanajassa kaydessaan muun muassa elakesopimuksen, ja han allekirjoitti sopimuspaperit in curia nostra Wanø . On siis hyvin todennakoista, etta Vanajassa on heti 1200-luvun alkupuolella luovutettu uhrilehto ja kalmistoalue kirkolle, ja lisaksi on todennakoista, etta luovutetut alueet ovat sijainneet juuri Vaanansalossa , jossa sijaitsee nykyisin Vanajan kirkko, ja niista on muodostunut piispankartano heidan tukikohdakseen Hameessa.

Vanajan kunnan kohtalona oli elaa melko tarkalleen sata vuotta. Suomeen perustettiin kunnallishallinto 1865 annetulla lainsaadannolla. Hameenlinnan kaupungin kasvu ja sen myota asutuksen laajeneminen ymparistokuntiin johti ensin Hameenlinnan maalaiskunnan (1948) ja sitten Vanajan (1967) liittamiseen kaupungin alueeseen. Tahan tapahtumaan liittyvat ennusmerkit olivat olleet nahtavissa jo lahes koko kunnan olemassaolon ajan. ^[13]

Kunnallislain voimaantultua uuden hallintoyksikon toiminta pysyi melko kiinteana osana seurakunnan, siis kirkkopitajan, perinteista hallintoa. Aluksi Vanajankin kunnalliset toiminnot keskittyivat kirkon valittomaan laheisyyteen. Kuitenkin melko pian huomattiin, etta Hameenlinnan kaupunki olisi suurimmalle osalle kuntalaisia huomattavasti helpommin tavoitettavissa oleva paikka kuin kirkon seutu, silla olihan kunta kolmen etela-pohjoinen suuntaisen vesiesteen halkoma aluekokonaisuus. Nain kunta keskitti koko peruspalvelurakenteensa Hameenlinnan kaupungin alueelle.

Vanajalaisista kunnallispoliitikoista ansaitsee erityismaininnan Juhana Idanpaan-Heikkila , joka kohosi valtiopaivamieheksi ja jonka ansiot kunnan varhaisessa kehittamisessa ovat kiistattomat. Hanen ansiostaan Vanaja oli kansakoulun rakentamisessa maakunnan ja koko valtakunnan karkikuntia.

Hameenlinnan kaupunki oli varsinkin 1900-luvun alkupuolella kaukokatseinen maapolitiikassaan ja hankki omistukseensa laajoja maa-alueita niin naapurikunnista kuin edempaakin, esimerkiksi Padasjoelta Paijanteen saaria jne. Nain myos Vanajan kunnan alueelta kaupunki hankki muun muassa Kantolan yksittaistilan, johon se saattoi hankkia teollisuutta. Nain Hameenlinna tavallaan syleili Vanajan kunnan osaksi itseaan. Varsinkin sodanjalkeinen asuntopula lisasi voimakkaasti pakoa kaupungin tiukoista asemakaavamaarayksista huomattavasti valjemmin saanneltyyn Vanajan kuntaa. Nain kaupungin ja Vanajan rajojen laheisyyteen syntyi lukuisia melko isojakin kylia, kuten Luolaja , Idanpaa ja Kankaantaka .

Pitkaan kaupungin ja Vanajan kunnan valilla kaytiin kadenvaantoa Punaportin alueesta, samasta paikasta, josta Irwin Goodman on tehnyt tunnetun laulunsa ”Punaportin blues”. Alue oli osa Kankaantaan kylaa ja sijaitsi kaupungin valittomassa laheisyydessa. Kaupunki ostikin 1917 Paavolan tilan, joka kasitti kaytannollisesti koko alueen. Alueen liittaminen hallinnollisesti kuitenkin epaonnistui, ja syyna mainitaan kaupungin neuvottelijoiden kitsas asenne alueen asukkaiden koyhainhoitoon, silla alue oli tunnetusti hyvin matalan toimeentulon seutua. Vanaja toimi alueen kaupunkiin liittamisessa hyvinkin aktiivisesti ja teki sen suhteen useita aloitteita. Kuitenkin vasta vuonna 1948, Hameenlinnan maalaiskunnan lakkauttamisen yhteydessa, myos Kankaantaan kyla ja siten myos monia neuvotteluja ja aloitteita aiheuttanut Punaportin alue liitettiin Hameenlinnan kaupunkiin.

Hattelmala oli kasvanut merkittavasti jo ennen kaupunkiin liittamista, silla alueelle oli rakennettu Hattelmalan piirimielisairaala . Sairaalan tarpeisiin oli hankittu yli 500 hehtaarin suuruinen Lapion ratsutila. Nykyisin Hattelmala on Hameenlinnan arvostettu esikaupunkialue, ja sairaalassa toimii Hameen ammattikorkeakoulu ja uutta yrittamista innovoiva Innopark.

Jatkosodan jalkeen Vanajaan asutettiin Antrean siirtovakea.

2009 uutisoitiin, etta vanhoista arkistoista loytyi kansio, joka oli lupa avata vasta 50 vuoden kuluttua. Kun se avattiin 16. marraskuuta 2009, sielta loytyi Vanajan kunnanvaltuuston historiikki vuodelta 1959 ja muuta arkistomateriaalia, jotka ovat esilla Hameenlinnan kaupunginkirjastossa vitriinissa. ^{[14] [15]}

Vanajan pitajan, seurakunnan ja kunnan rajat ovat aikojen saatossa vaihdelleet suuresti, samoin on tietenkin alueen kylien laita. Useat nykyisen Hameenlinnan kaupunginosat ovat muodostuneet entisten Vanajan kylien ymparille.

Vanajan historian osassa I-osassa maaritellaan Vanajan vanhat keskuskylat ja ne olivat Hattelmala , Kankaantaka , Iso-Luolaja , Kauriala , Saarinen , Kirstula , Vuorentaka , Pikku-Parola ja Ojoinen . ^[16]

Vuosilta 1539?1852 Liisa Poppius on laatinut tilaluettelon, jossa ilmenevat pitajan kylat ja yksinaistalot: Hakumaki , Hangasmaki , Harviala , Hattelmala , Heinajoki , Hatila , Idanpaa -Tyllila, Ikaaloinen, Kankaantaka , Kankainen , Kantola , Kappola , Kirri, Kitu, Koljala, Kruununmylly , Kukkola, Kaikala , Luolaja , Miemala , Maskala , Niemenpaa , Paikkala , Rastila , Sillanpaa , Syrjantaka , Ylanne ja Aikaala . ^[17]

Vuoden 1960 taajamarajauksen mukaan Vanajassa oli nelja taajamaa: Asevelikyla (514 asukasta), Hattelmala (514 asukasta), Kaikala (277 asukasta) ja Luolaja (263 asukasta). Lisaksi osa Hameenlinnan keskustaajamasta sijaitsi Vanajan puolella. Vastaavasti osa Asevelikylasta ja Luolajasta sijaitsi Hameenlinnan puolella, kun taas Hattelmala ja Kaikala olivat kokonaan Vanajassa. ^[18]

• Seppo Suvanto; Vanajan keskiaika. Teoksessa: Vanajan historia I (1976)
• Gunvor Kerkkonen; De danska korstagens hamnar i Finland. Teoksessa: Historiska och litteraturhistoriska studier 27?28 (1952) ^selvenna
• Akseli Salokannel; Vanajan kirja I (1956)
• Akseli Salokannel; Vanhaa Vanajaa (1959)
• Raili Rytkonen ; Vanajan historia II (1992)
• Anna-Maria Vilkuna; Vanajan historia III. Vanajan kunnan ja Hameenlinnan maalaiskunnan historia 1860-luvulta kuntien lakkauttamisen vuosiin 1948 ja 1967 (2004)
• Tuovi Kankainen, Terttu Lempiainen, Irmeli Vuorela; Die Siedlungsgeschichte und Umweltentwicklung von Hameenlinna Varikkoniemi im Lichte archaeometrischer Untersuchungen. Suomen Museo 1992, s. 87?107

Auktoriteettitunnisteet : Kansalliset Suomi (KANTO)