Yliopistolliset tutkinnot Suomessa

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Valtiotieteen kandidaatti )
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tama artikkeli kasittelee Suomen yliopistotutkintoja . Korkeakoulututkinnoista yleensa on oma artikkelinsa . Tutkintojen lyhenteista on myos oma artikkelinsa .

Yliopistotutkinnot ovat yliopistoissa suoritettavia tutkintoja. Suomessa ne muodostavat nelitasoisen jarjestelman:

Suomessa kandidaatti vastasi ennen toisinaan maisteria (esimerkiksi OTK ), toisinaan se oli alempi tutkinto (esimerkiksi LuK ). Tutkintouudistuksen jalkeen (2005) suoritettavissa yliopistotutkinnoissa kandidaatti on kolmivuotinen ( yliopistossa , ylioppilastutkinnon jalkeen) ja maisteri (jota vastaavia ovat muun muassa diplomi-insinoori ja arkkitehti ) viisivuotinen (siis kaksi lisavuotta) tutkinto, joskin todelliset suoritusajat ovat usein pidempia. Tieteellista tutkijakoulutusta haluavat voivat sen jalkeen suorittaa lisensiaattitutkinnon , joka muodostuu opinnoista ja lisensiaatintyosta, mutta nykyaan useimmat suorittavat suoraan tohtorin tutkinnon (yleensa 3?6 tutkimus- ja opiskeluvuotta maisterintutkinnon jalkeen, joskus paljon kauemmin), jossa keskeisinta on omaan tutkimukseen perustuva vaitoskirja .

Monessa muussa maassa selvenna tohtorintutkinnon saa vahaisemmin ponnistuksin ja lisensiaatti on tuntematon. Osassa niista on olemassa erikseen ylempi tohtorin tutkinto, joka maasta riippuen on suomalaisen tasoinen, alempi tai ylempi. Jotkin "doctor"-nimikkeet vastaavat vain kandidaatin tasoa. lahde?

Tutkinnot koulutusaloittain

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Elainlaaketieteellinen

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Elainlaaketieteellisella alalla voi suorittaa seuraavia tutkintoja:

  • elainlaaketieteen kandidaatti (lyh. elainlaaket. kand ja ELK [1] ) (ei varsinainen tutkinto)
  • elainlaaketieteen lisensiaatti (elainlaaket. lis. ja ELL [1] ) (ylempi korkeakoulututkinto)
  • elainlaaketieteen tohtori (elainlaaket. toht. ja ELT [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)

Elainlaaketieteellisen alan tutkintoihin voi Suomessa valmistua ainoastaan Helsingin yliopiston elainlaaketieteellisessa tiedekunnasta . Siella suoritettava elainlaaketieteen koulutusohjelma koostuu 3-vuotisesta elainlaaketieteen kandidaatin tutkinnosta (180 op) ja 3-vuotisesta elainlaaketieteen lisensiaatin tutkinnosta (180 op). Koko tutkinnon (6 v, 360 op) suorittaminen on edellytys ammatilliselle laillistumiselle ja elainlaakarin patevyydelle. [2]

Farmasia-alalla voi Suomessa suorittaa seuraavat yliopistotutkinnot:

  • farmaseutti (farm.) (alempi korkeakoulututkinto)
  • proviisori (prov.) (ylempi korkeakoulututkinto)
  • farmasian lisensiaatti (farm. lis. ja FaL [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)
  • farmasian tohtori (farm. toht. ja FaT [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)

Farmasian ylioppilas on alan opiskelijasta kaytetty nimitys. Se ei siis ole tutkinto.

Perinteisesti on proviisorin koulutus tahdannyt apteekkarin ammattiin [3] , ja se onkin pakollinen apteekkarille. Farmaseutit tyollistyvat useimmiten myos apteekkeihin apteekkarin alaisiksi.

Farmasian tutkintoja myontavat Helsingin ja Ita-Suomen yliopistot ( Kuopiossa ) ja Abo Akademi .

Alalla on aiemmin ollut toinenkin ylempi korkeakoulututkinto, farmasian kandidaatti (farm. kand. ja FaK [1] ), joka tahtasi selkeammin akateemiselle uralle. Farmasian kandidaatti saattoi ostaa farmasian maisterin (farm. maist. ja FaM [1] ) arvon.

Farmasian alan alemman, farmaseutin tutkinnon (180 op) suorittaminen kestaa taysipaivaisesti opiskellen kolme vuotta. Taman jalkeen suoritettava ylempi korkeakoulututkinto eli proviisorin tutkinto (120 op) on taysipaivaisesti opiskellen suoritettavissa kahdessa vuodessa. Yleissaannosta poiketen opiskelija, joka on hyvaksytty suorittamaan alempaa korkeakoulututkintoa, ei voi suoraan jatkaa proviisorin tutkintoon. Proviisorintutkintoon jarjestetaan erillinen haku samoilla aineistoilla, jossa hyvaksytyksi tulleet saavat oikeuden suorittaa seka alemman (farmaseutti) etta ylemman (proviisori) tutkinnon.

Hammaslaaketieteellinen

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Hammaslaaketieteellisella koulutusalalla voi suorittaa seuraavat tutkinnot:

  • hammaslaaketieteen lisensiaatti (hammaslaaket. lis. ja HLL [1] ) (ylempi korkeakoulututkinto)
  • hammaslaaketieteen tohtori (hammaslaaket. toht. ja HLT [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)

Alalla ei ole alempaa korkeakoulututkintoa, [4] vaan alalla suoritettava hammaslaaketieteen koulutusohjelma suoritetaan yksiportaisena. Opiskelijoille voidaan kuitenkin myontaa hammaslaaketieteen kandidaatin arvonimi tiettyjen opintojen suorittamisen jalkeen, mutta tama ei ole varsinainen tutkinto. [5]

Hammaslaaketieteen koulutusohjelma on laajuudeltaan 330 opintopistetta, ja sen ohjeellinen suoritusaika on viisi ja puoli vuotta. [6]

Hammaslaaketieteen tutkintojen suorittaminen on mahdollista Helsingin , Oulun , Turun yliopistoissa ja Ita-Suomen yliopistossa ( Kuopiossa ), joista jalkimmaisessa koulutus aloitettiin uudelleen syksylla 2010 . [7]

Humanistinen

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Humanistisella alalla voi yliopistossa suorittaa seuraavat tutkinnot:

  • humanististen tieteiden kandidaatti (hum. kand. ja HuK [1] ) (alempi korkeakoulututkinto)
  • filosofian maisteri (fil. maist. ja FM [1] ) (ylempi korkeakoulututkinto)
  • filosofian lisensiaatti (fil. lis. ja FL [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)
  • filosofian tohtori (fil. toht. ja FT [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)

Aiemmin ylemman korkeakoulututkinnon nimi oli filosofian kandidaatti (fil. kand ja FK), ja maisterin arvo voitiin myontaa erikseen kandidaatin tutkinnon suorittaneelle, esimerkiksi juhlallisen promootion yhteydessa. Samat tutkintonimikkeet alempaa korkeakoulututkintoa lukuun ottamatta ovat kaytossa myos luonnontieteellisella alalla . Talloin alempi korkeakoulututkinto oli nimeltaan Luonnontieteiden kandidaatti ( LuK ).

Humanistisen tutkinnon voi suorittaa:

Nimestaan huolimatta useimmat filosofian maisterit eivat ole lukeneet lainkaan filosofiaa . Esimerkiksi Helsingin yliopistossa filosofian opinnot on jaettu teoreettiseen (seka ruotsinkieliseen koulutukseen) (humanistisessa tiedekunnassa) ja kaytannolliseen filosofiaan (valtiotieteellisessa tiedekunnassa). Osa filosofian paaaineopiskelijoista siis valmistuu yhteiskuntatieteiden maisteriksi (yhteiskuntat. maist. ja YTM) tai valtiotieteiden maisteriksi (valtiot. maist. ja VTM).

Kasvatustieteellinen

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kasvatustieteellisella alalla voi yliopistossa suorittaa seuraavat tutkinnot:

  • kasvatustieteen kandidaatti (kasvatust. kand. ja KK [1] ) (alempi korkeakoulututkinto)
  • kasvatustieteen maisteri (kasvatust. maist. ja KM [1] ) (ylempi korkeakoulututkinto)
  • kasvatustieteen lisensiaatti (kasvatust. lis. ja KL [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)
  • kasvatustieteen tohtori (kasvatust. toht. ja KT [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)

Kasvatustieteen ylioppilas on alan opiskelijasta kaytetty nimitys. Se ei siis ole tutkinto.

1970-luvulta 1990-luvun alkuun kasvatustieteen kandidaatin tutkinto oli ylempi korkeakoulututkinto ja maisterin arvo myonnettiin anomuksesta leimaveron suorittamisen jalkeen.

Alalla oli myos tuolloin alempi korkeakoulututkinto, nimeltaan lastentarhanopettajan tutkinto (lastent.op. ja LTO). Nykyaan varhaiskasvatuksen opettajat ovat viralliselta tutkinnoltaan kasvatustieteen kandidaatteja. Vuosina 1974?1979 luokanopettajien koulutus johti vastaavalla tavalla kolmivuotiseen peruskoulunopettajatutkintoon (perusk.op. ja PkO). Tama tutkinto oli koulutusjarjestelmassamme epaselvassa asemassa, silla se suoritettiin yliopistossa, muttei rinnastunut edes alempaan korkeakoulututkintoon. Koulutus oli kaytannossa jatkoa aiemmalle seminaarien ylioppilaspohjaiselle kansakoulunopettajakoulutukselle, joka johti kansakouluopettajatutkintoon. Vuodesta 1979 lahtien luokanopettajien koulutus johtaa kasvatustieteen maisterin tutkintoon.

Alun perin tieteen nimi oli monikossa, esimerkiksi kasvatustieteiden kandidaatti, mutta muutettiin sitten yksikkomuotoon. Monikkomuoto nakyy kuitenkin esimerkiksi yliopistojen tiedekuntien nimissa (kasvatustieteiden tiedekunta).

Kasvatustieteellisen tutkinnon voi suorittaa:

Kauppatieteellinen

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kauppatieteellisella alalla voi Suomessa suorittaa seuraavat yliopistotutkinnot:

  • kauppatieteiden kandidaatti (kauppat. kand. ja KTK [1] ) (alempi korkeakoulututkinto)
  • kauppatieteiden maisteri (kauppat. maist. ja KTM [1] ) (ylempi korkeakoulututkinto)
  • kauppatieteiden lisensiaatti (kauppat. lis. ja KTL [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)
  • kauppatieteiden tohtori (kauppat. toht. ja KTT [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)

Kauppatieteiden ylioppilas on alan opiskelijasta kaytetty nimitys, joka ei siis ole tutkinto. Kauppatieteiden opiskelijan puhekielinen nimitys on kylteri . Kauppatieteiden maisterin tutkinnon suorittanut henkilo saa kayttaa ekonomin arvoa.

Vuosina 1980 ? 1995 ekonomi oli ylempi korkeakoulututkinto, jonka suorittanut sai ostaa kauppatieteiden maisterin arvon. Alempaa korkeakoulututkintoa ei tuolloin ollut.

Ennen vuotta 1980 puolestaan ekonomi oli alempi korkeakoulututkinto ja kauppatieteiden kandidaatti ylempi korkeakoulututkinto. Kauppatieteiden kandidaatti saattoi ostaa kauppatieteiden maisterin arvon. Svenska Handelshogskolanissa ekonomin tutkintoa vastasi diplomiekonomin (dipl.ekon. ja DE) tutkinto. Tuolloin oli alalla myos kielipainotteinen, ekonomitutkinnon tasoinen tutkinto, jonka nimitys vaihteli korkeakouluittain: kirjeenvaihtaja , diplomikirjeenvaihtaja (Svenska Handelshogskolanissa) seka akateeminen sihteeri . Senkin pohjalta saattoi jatkaa ylempaan tutkintoon, ts. kauppatieteiden kandidaatiksi ja sen saavutettuaan voi ostaa maisterin arvon.

Lisaksi taloustiedetta lukeneilla oli kaytossa seuraavat liiketaloustieteita lukeneista poikkeavat nimikkeet:

  • taloustieteiden kandidaatti (taloust. kand. ja TTK [1] ) (ylempi korkeakoulututkinto)
  • taloustieteiden maisteri (taloust. maist. ja TTM [1] ) (ostettava arvo)
  • taloustieteiden lisensiaatti (taloust. lis. ja TTL [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)
  • taloustieteiden tohtori (taloust. toht. ja TTT [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)

Taloustieteen opiskelijaa saattoi kutsua taloustieteiden ylioppilaaksi. Nykyaan ei tutkintoja enaa myonneta, mutta taloustieteen tutkinnon (kauppatieteen tutkinnon ohella yhteiskuntatieteiden tai valtiotieteiden tutkinto) suorittaneita asiantuntijoita kutsutaan ekonomisteiksi .

Kauppatieteita voi opiskella:

Taloustieteesta voi valmistua myos yhteiskuntatieteelliselta koulutusalalta Helsingin ja Turun yliopistoista seka Abo Akademissa. Helsingissa oppiaineen nimi on taloustiede ja se sijaitsee valtiotieteellisessa tiedekunnassa , Turussa aine on puolestaan osa kauppatieteellista taloustiede-oppiainetta Turun kauppakorkeakoulussa . Abo Akademissa oppiaineen nimi on taloustiede ja se sijaitsee yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa yhteiskuntatieteiden koulutusohjelmassa.

Lisaksi kauppatiedetta voi opiskella maksullisissa ulkomaisten yliopistojen Suomessa toimivissa yksikoissa. Naita ovat muun muassa Henley Business School, University of Northampton (yhdessa HELBUSin kanssa) [8] seka Estonia Business School.

Aikaisemmin kauppatieteita opetettiin myos Lapin yliopistossa, jossa tutkinnon myonsi Oulun yliopisto.

Muita kaupallisen alan tutkintoja Suomessa ovat:

  • Merkonomi , joka on toisen asteen tutkinto.
  • Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi (AMK). Englanniksi tutkinto on Bachelor of Business Administration (BBA). Tutkinto rinnastetaan alempaan korkeakoulututkintoon esimerkiksi virkoja haettaessa.
  • Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi (YAMK). Englanniksi tutkinto on Master of Business Administration (MBA). Tutkinto rinnastetaan ylempaan korkeakoulututkintoon esimerkiksi virkoja haettaessa.
  • Executive Master of Business Administration (eMBA) ei ole virallisen koulutusjarjestelman mukainen tutkinto. Tutkinto luetaan jatkokoulutukseksi.

Kuvataidealalla voi suorittaa seuraavat tutkinnot:

Alalla ei ole lisensiaatintutkintoa . Aiemmin oli alemman tutkinnon nimena yksinkertaisesti kuvataiteen tutkinto, ja ylemman tutkinnon nimena Kuvataideakatemian loppututkinto.

Alan tutkintoja myontaa ainoastaan Taideyliopiston Kuvataideakatemia Helsingissa , joka on ainoa yliopistotasoinen kuvataiteen koulutuspaikka Suomessa. Nimestaan huolimatta kuvataiteen aineenopettajia kouluttava kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma ei kuulu kuvataiteen koulutusalaan, vaan taideteolliseen koulutusalaan ( Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu ja Lapin yliopisto ). Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa on lisaksi kuvataiteen maisteriohjelma , joka on myos osa taideteollista koulutusalaa, ei kuvataiteen alaa.

Liikuntatieteellinen

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Liikuntatieteisiin lukeutuvia aineita voi Suomessa opiskella ainoastaan Jyvaskylan yliopistossa , jossa mahdollisia paaaineita ovat liikuntapedagogiikka, liikunnan yhteiskuntatieteet (liikuntasosiologia seka liikuntasuunnittelu ja -hallinto) [9] , biomekaniikka, liikuntafysiologia seka valmennus- ja testausoppi [10] . Aineet kuuluvat liikuntatieteelliseen tiedekuntaan.

Liikuntatieteissa voi suorittaa seuraavat tutkinnot:

  • liikuntatieteiden kandidaatti (liikuntat. kand. ja LitK [1] ) (alempi korkeakoulututkinto)
  • liikuntatieteiden maisteri (liikuntat. maist. ja LitM [1] ) (ylempi korkeakoulututkinto)
  • liikuntatieteiden lisensiaatti (liikuntat. lis. ja LitL [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)
  • liikuntatieteiden tohtori (liikuntat. toht. ja LitT [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)

Alan opiskelijasta kaytetaan nimitysta liikuntatieteiden ylioppilas. Tyypillinen liikuntatieteen maisteriksi valmistuneen ammatti on koulun liikunnanopettaja.

Aiemmin liikuntatieteen kandidaatti oli ylempi korkeakoulututkinto ja maisterin arvon saattoi erikseen ostaa. Alemman korkeakoulututkinnon nimi oli tuolloin liikuntakasvatuksen kandidaatti (LiK tai liikuntak. kand. [1] ).

Luonnontieteellinen

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Luonnontieteellisella alalla voi yliopistossa suorittaa seuraavat tutkinnot:

  • luonnontieteiden kandidaatti (luonnont. kand. ja LuK [1] ) (alempi korkeakoulututkinto)
  • filosofian maisteri (fil. maist. ja FM [1] ) (ylempi korkeakoulututkinto)
  • filosofian lisensiaatti (fil. lis. ja FL [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)
  • filosofian tohtori (fil. toht. ja FT [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)

Aiemmin ylemman korkeakoulututkinnon nimi oli filosofian kandidaatti (fil. kand. ja FK [1] ), ja maisterin arvo myonnettiin halukkaille filosofian kandidaateille leimaveron maksamista vastaan. Samat tutkintonimikkeet alempaa korkeakoulututkintoa lukuun ottamatta ovat kaytossa myos humanistisella alalla .

Filosofian ylioppilas (fil. yo.) on alan tutkintoa suorittavasta opiskelijasta kaytetty nimitys. Se ei siis ole tutkinto.

Luonnontieteellisen tutkinnon voi suorittaa:

Uudessa tutkintoasetuksessa (794/2004) mainitaan lisaksi, etta Tampereen teknillisessa yliopistossa suoritetun luonnontieteellisen tutkinnon tutkintonimike on vastaavan teknillistieteellisen tutkinnon tutkintonimike. Tama viittaa Tampereelta valmistuviin teknis-luonnontieteellisiin diplomi-insinooreihin. Jotta yliopistolla olisi oikeus myontaa naille opettajan patevyys, joka edellyttaa matemaattis-luonnontieteellisia opintoja, vastaava DI-tutkinto on luokiteltu matemaattis-luonnontieteellisen alan tutkinnoksi.

Nimestaan huolimatta useimmat filosofian maisterit eivat ole lukeneet lainkaan filosofiaa . Suurin osa filosofian paaaineopiskelijoista puolestaan valmistuu yhteiskuntatieteiden maisteriksi (yhteiskuntat. maist. ja YTM) tai valtiotieteiden maisteriksi (valtiot. maist. ja VTM). Filosofian maisterin tutkinnolla onkin ollut, osin turhaan, teoreettisen tutkinnon maine verrattuna vastaavaan diplomi-insinooritutkintoon . Tata on haluttu lieventaa jopa paaainenimikkeilla, esimerkiksi Jyvaskylan yliopistossa paaaineekseen voi valita nimenomaan tietotekniikan vaikka tietojenkasittelytiedekin on mahdollinen. Ongelma koskeekin erityisesti kemisteja , fyysikoita , matemaatikoita ja tietojenkasittelytieteilijoita, jotka kilpailevat osittain samoista tyopaikoista kemiantekniikan diplomi-insinoorien, teknillisten fyysikkojen, teknillisten matemaatikkojen ja tietotekniikan diplomi-insinoorien kanssa. lahde?

Laaketieteellinen

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
  • laaketieteen lisensiaatti (laaket. lis. ja LL) (ylempi korkeakoulututkinto)
  • laaketieteen tohtori (laaket. toht. ja LT) (tieteellinen jatkotutkinto)
  • Master of Science - Translational Medicine (ainoastaan Helsingin yliopistossa vuodesta 2010 eteenpain) [11]

Laaketieteen tutkintoja voi suorittaa laaketieteellisissa tiedekunnissa Helsingissa , Turussa , Oulussa ja Tampereella seka Ita-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnassa Kuopiossa .

Laaketieteen lisensiaatin tutkintoon ( ylempi korkeakoulututkinto ) vaaditaan 360 opintopisteen opintoja. Opinnot kestavat kuusi vuotta. [12]

Laaketieteessa ei ole alempaa korkeakoulututkintoa , vaan laaketieteen koulutusohjelma on Suomessa yksiportainen. [13] [14] Laaketieteen opiskelija saa kuitenkin laaketieteen kandidaatin (laaket. kand. ja LK) arvonimen suoritettuaan tietyn maaran opintoja. [15] [5]

Laaketieteen tohtorin tutkintoon ( jatkotutkinto ) vaaditaan vaitoskirjaa ja jatko-opintoja ( Helsingin yliopistossa 40 opintopistetta). [16] Tutkinto oli aiemmin nimeltaan laaketieteen ja kirurgian tohtori (laaket. ja kir. toht. seka LKT).

Puhekielessa laakarista kaytetty nimitys tohtori ei valttamatta liity laakarin oppiarvoon. Tohtorintutkinto ja vaitoskirjan kirjoittaminen on laaketieteessa kuitenkin huomattavasti muita aloja yleisempaa.

Maatalous-metsatieteellinen

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Maatalous-metsatieteellisella alalla voi Suomessa suorittaa seuraavat yliopistotutkinnot:

  • maatalous- ja metsatieteiden kandidaatti (maat. ja metsat. kand. ja MMK [1] ) (alempi korkeakoulututkinto)
  • maatalous- ja metsatieteiden maisteri (maat. ja metsat. maist. ja MMM [1] ) (ylempi korkeakoulututkinto)
  • maatalous- ja metsatieteiden lisensiaatti (maat. ja metsat. lis. ja MML [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)
  • maatalous- ja metsatieteiden tohtori (maat. ja metsat. toht. ja MMT [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)
  • elintarviketieteiden kandidaatti (elintarviket. kand. ja ETK [1] ) (alempi korkeakoulututkinto)
  • elintarviketieteiden maisteri (elintarviket. maist. ja ETM [1] ) (ylempi korkeakoulututkinto)
  • elintarviketieteiden lisensiaatti (elintarviket. lis. ja ETL [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)
  • elintarviketieteiden tohtori (elintarviket. toht. ja ETT [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)

Maatalous- ja metsatieteiden ylioppilas (maat. ja metsat. yo.) ja elintarviketieteiden ylioppilas (elintarviket. yo.) ovat alan opiskelijasta kaytettyja nimityksia. Ne eivat siis ole varsinaisia tutkintoja.

Usein kaytetaan virheellista nimitysta esimerkiksi maa- ja metsataloustieteiden maisteri, mutta oikea kirjoitusasu on nimenomaan ylla mainittu maatalous- ja metsatieteiden maisteri. Vertailun vuoksi oikein on kirjoitettu maa- ja metsatalousministerio , joka sekin lyhennetaan MMM.

Agronomi (agron.) on arvonimi, jonka Helsingin yliopiston maatalous-metsatieteellinen tiedekunta voi myontaa anomuksesta opiskelijalle, joka on suorittanut maatalous- ja metsatieteiden kandidaatin tutkinnon tai vastaavat opinnot seka maatalous- ja metsatieteiden maisterin tutkinnon jossakin seuraavista paaaineista: biotekniikka (kasvi- ja kotielainbiotekniikan opintosuunnat), kasvintuotannon biologia, kotielaintiede, maapera- ja ymparistotiede , maatalousekonomia, maatalous- ja ymparistoekonomia, markkinointi ja ymparistoekonomia. Agronomin arvon myontamisen edellytyksena on, etta opiskelija on suorittanut maataloustieteiden opintoja vahintaan 25 opintopistetta. Vaadittavista opinnoista paattaa maatalous-metsatieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto. Vastaavasti metsatieteellista paaainetta (metsaekologia, metsaekonomia, metsavaratiede- ja teknologia ja puumarkkinatiede) lukeneet saavat kayttaa metsanhoitajan (metsanhoit.) arvonimea.

Aiemmin agronomitutkinto ja metsanhoitajatutkinto olivat virkatutkintoja, kun taas maatalous- ja metsatieteiden kandidaatin tai lisensiaatin tutkinto oli tieteellinen tutkinto. Maisterin arvo myonnettiin kandidaatille, joka promovoitiin promootiossa maisteriksi tai suoritti asianmukaisen leimaveron.

Tutkintoja myontavat Helsingin yliopisto ( maatalous-metsatieteellinen tiedekunta ) seka Ita-Suomen yliopisto (luonnontieteiden ja metsatieteiden tiedekunta). Naista Ita-Suomen yliopistossa on mahdollista perehtya ainoastaan metsatieteisiin. Maatalous-metsatieteelliselle alalle kuuluvaa elintarvikekemiaa voi Helsingin lisaksi opiskella Turun yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessa tiedekunnassa biokemian ja elintarvikekemian laitoksella, mutta tama koulutus johtaa luonnontieteellisen koulutusalan tutkintoihin. Ravitsemustiedetta voi puolestaan opiskella Helsingin yliopiston lisaksi Ita-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnassa, mutta siella oppiaine kuuluu terveystieteelliselle koulutusalalle.

Musiikkialalla voi suorittaa seuraavat tutkinnot:

  • musiikin kandidaatti (mus. kand. ja MuK [1] ) (alempi korkeakoulututkinto)
  • musiikin maisteri (mus. maist. ja MuM [1] ) (ylempi korkeakoulututkinto)
  • musiikin lisensiaatti (mus. lis. ja MuL [1] ) (tieteellinen tai taiteellinen jatkotutkinto)
  • musiikin tohtori (mus. toht. ja MuT [1] ) (tieteellinen tai taiteellinen jatkotutkinto)

Aiemmin oli musiikin kandidaatti ylemman korkeakoulututkinnon nimi ja maisterin arvon saattoi erikseen ostaa. Alalla oli silloin myos alempi korkeakoulututkinto, nimeltaan oopperalaulajan tutkinto. Viela vanhempi ylemman korkeakoulututkinnon tutkintonimike on Sibelius-Akatemian diplomitutkinto, esim. diplomiurkuri (lyh. dipl.urk ja DU). [17]

Musiikkialan tutkintoja myontaa Suomessa ainoastaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemia .

Musiikkikasvatuksen paaainetta voi opiskella myos Jyvaskylan ja Oulun yliopistoissa. Edellisessa tapauksessa tutkintonimikkeet ovat kuitenkin humanistiset ja jalkimmaisessa tapauksessa kasvatustieteelliset . Myos humanistissa tiedekunnissa opetettava musiikkitiede-oppiaine liittyy musiikkiin, mutta se keskittyy musiikin tutkimukseen, eika se anna esimerkiksi patevyytta musiikinopettajan tyohon.

Oikeustieteellinen

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Oikeustieteellisella koulutusalalla voi suorittaa seuraavat tutkinnot:

  • oikeusnotaari (ON) ? alempi korkeakoulututkinto
  • oikeustieteen maisteri (oikeust. maist ja OTM) ? ylempi korkeakoulututkinto
  • kansainvalisen ja vertailevan oikeustieteen maisteri (MICL) ? ylempi korkeakoulututkinto [18]
  • oikeustieteen lisensiaatti (oikeust. lis. ja OTL [1] ) ? tieteellinen jatkotutkinto
  • oikeustieteen tohtori (oikeust. toht. ja OTT [1] ) ? tieteellinen jatkotutkinto.

Oikeusnotaarin tutkinto oli aiemmin nimeltaan varanotaari (varan. ja VN) ja oikeustieteen maisterin tutkinnon nimi oli vuoteen 2005 asti oikeustieteen kandidaatti (oikeust. kand. tai OTK [1] ). Oikeusnotaarin tutkintoa ei pida sekoittaa karajanotaariin tai julkiseen notaariin. [19] Kansainvalisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinto, vaikka onkin ylempi korkeakoulututkinto, ei kelpuuta haltijaansa esimerkiksi karajanotaarin tai -viskaalin virkaan (laki tuomioistuinharjoittelusta (674/2016) 2 §, karajaoikeuslaki (581/1993) 3 a ja 4 §) taikka toimimaan oikeudenkayntiasiamiehena tai -avustajana (oikeudenkaymiskaari (4/1734) 15:2), eika hanta myoskaan voida hyvaksya asianajajaksi (laki asianajajista (496/1958) 3 §).

Oikeustieteen maisteri voi suorittaa vuoden kestavan tuomioistuinharjoittelun ( auskultointi ) ja saada varatuomarin (varat. ja VT) arvonimen. Auskultointimahdollisuus ei koske kansainvalisen ja vertailevan oikeustieteen tutkinnon (MICL) suorittaneita.

Oikeustieteellisen korkeakoulututkinnon voi Suomessa suorittaa seuraavissa yliopistoissa:

Oikeustieteen ylioppilas (oik. yo. ja OTY) on alan opiskelijasta kaytetty nimitys.

Historiallisia oikeustieteellisen tutkintoja

  • oikeustieteen kandidaatti (oikeust. kand ja OTK)
  • varanotaari (varan. ja VN)
  • lainopin kandidaatti (lainopin kand. ja LOK [1] )
  • lakitiedetten kandidaatti
  • lakitiedetten lisensiaatti [21]
  • lakitieteen kandidaatti (lakitiet. kand. ja LaK [1] )
  • lakitieteen lisensiaatti (lakitiet. lis. ja LaL [1] )
  • lakitieteen tohtori (lakit. toht. ja LaT [1] )
  • molempain oikeuksien kandidaatti (mol. oik. kand. ja MOK)
  • molempain oikeuksien lisensiaatti (mol. oik. lis. ja MOL)
  • molempain oikeuksien tohtori. (mol. oik. tri ja MOT)

"Molempain oikeuksien" oppiarvot olivat kaytossa vuoteen 1922 asti. Nimitys viittasi roomalaiseen (maalliseen) ja kanoniseen (kirkolliseen) oikeuteen .

Vuonna 1894 keisarillinen julistus maaritteli, etta Suomessa toimivalla virkamiehistolla tuli olla jokin seuraavista lainopillisista virkatutkinnoista:

  1. Oikeustutkinto
  2. Ylempi hallintotutkinto
  3. Alempi hallintotutkinto.

Tama maarays lopetti vuosina 1871?1894 vaaditun ja lainopillisessa tiedekunnassa suoritettavan kameraalitutkinnon . [22] Naista uusista tutkinnoista ylempi hallintotutkinto oli korkein, ja sen suorittamiseksi vaadittiin oikeustutkinto tai alempi hallintotutkinto, jonka lisaksi oli palveltu ministeriota tai sita vastaavan viraston tasolla. [23]

Psykologian alalla voi Suomessa suorittaa seuraavat yliopistotutkinnot:

  • psykologian kandidaatti (psykol. kand. ja PsK [1] ) (alempi korkeakoulututkinto)
  • psykologian maisteri (psykol. maist. ja PsM [1] ) (ylempi korkeakoulututkinto)
  • psykologian lisensiaatti (psykol. lis. ja PsL [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)
  • psykologian tohtori (psykol. toht. ja PsT [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)

Helsingin, Jyvaskylan ja Turun yliopistoissa voi ylempana korkeakoulututkintona suorittaa myos filosofian maisterin (fil. maist. ja FM) tutkinnon. Opetus on talloin teoreettisempaa ja tutkintoon vaaditaan 120 opintopistetta psykologian maisterin 150 pisteen sijaan. Tama tutkinto on suunnattu erityisesti lukion psykologian aineenopettajaksi tai tutkimusalalle suuntaaville. [3]

Psykologian ylioppilas (psykol. yo.) on alan opiskelijasta kaytetty nimitys.

Psykologiaa voi paaaineena opiskella:

Psykologian maisterin tutkinnon suorittanut voi hakea Valviralta laillistuksen, joka oikeuttaa harjoittamaan psykologin ammattia. Psykologia , psykiatria tai psykoterapeuttia ei tule sekoittaa toisiinsa. Psykologi on peruskoulutukseltaan psykologian maisteri. Psykiatri taas on psykiatriaan erikoistunut laakari , ja psykoterapeutti on puolestaan joko psykologi tai psykiatri tai muun soveltuvan ammatin harjoittaja, esimerkiksi sairaanhoitaja tai teologi, joka on suorittanut perustutkintonsa lisaksi psykoterapeuttikoulutuksen. Psykoterapeutin nimikesuojatun ammattinimikkeen kayttamisen edellytyksena on yliopiston tai yliopiston yhdessa muun kouluttajaorganisaation kanssa jarjestama psykoterapeuttikoulutus. [24] Koulutuksen pituus on yleensa 3?4 vuotta.

Psykologian maisterin tutkinnon suorittaneilla on mahdollisuus hakeutua myos erikoispsykologikoulutuksiin , jotka ovat vuodesta 2016 alkaen yliopistollisia erikoistumiskoulutuksia . [25]

Psykologia esiintyy myos joidenkin muiden oppiaineiden nimissa, kuten sosiaalipsykologia , soveltava psykologia ja kasvatuspsykologia . Ne eivat kuitenkaan kuulu psykologian koulutusalaan, vaan esimerkiksi edella mainituista kaksi ensimmaista kuuluu yhteiskuntatieteelliseen ja jalkimmainen kasvatustieteelliseen koulutusalaan.

Sotatieteellinen

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Sotatieteelliset yliopistotutkinnot suoritetaan Suomessa Maanpuolustuskorkeakoulussa (MPKK). Tutkinnot ovat:

  • sotatieteiden kandidaatti (sotat. kand. ja SK [1] ) (alempi korkeakoulututkinto)
  • sotatieteiden maisteri (sotat. maist. ja SM [1] ) (ylempi korkeakoulututkinto)
  • yleisesikuntaupseeri (ye.ups. ja YE) (tieteellinen jatkotutkinto)
  • sotatieteiden tohtori (sotat. toht. ja ST [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)

Paasyvaatimuksena Maanpuolustuskorkeakouluun (MpKK) on yleinen korkeakoulukelpoisuus seka varusmiespalveluksen aikana suoritettu johtajakoulutus ( AUK tai RUK ). Kouluun hyvaksytyt AUK:n kayneet joutuvat suorittamaan lisaopintoja taydentaakseen tietonsa reserviupseereiden tasolle.

Sotatieteiden kandidaatin tutkinnon suorittanut nimitetaan maaraaikaiseen virkaan, joka kestaa 3?4 vuotta (korkeintaan 10) seka ylennetaan luutnantin sotilasarvoon. 10 vuoden maaraaikaisuutta voidaan jatkaa enintaan viidella vuodella. Tyoelamavaiheen jalkeen opiskelijat komennetaan suorittamaan palkallista maisterin tutkintoa ja ylennetaan yliluutnantin sotilasarvoon. Sotatieteiden maisterin tutkinnon suorittanut nimitetaan vakinaiseen virkaan yliluutnantin sotilasarvossa. Puolustusvoimien entinen komentaja kenraali Ari Puheloinen on tehnyt paatoksen, ettei yliluutnantin arvoa poisteta. [26] Kandidaatintutkintoa suorittavat opiskelijat palvelevat kadetin (kad.) palvelusarvolla. Kaikista tutkinnoista valmistuvia kutsutaan upseereiksi . Maisteriopinnoissa opiskellaan viran mukaisella sotilasarvolla. Noin kymmenen palvelusvuoden jalkeen upseeri komennetaan esiupseerikurssille, yleensa kapteenin tai kapteeniluutnantin sotilasarvossa, josta noin kolmasosa opiskellaan etaopiskeluna.

Yleisesikuntaupseerin tutkinto on sotatieteellinen jatkotutkinto, jonka laajuus on vahintaan 140 opintopistetta ja jonka suorittaminen kestaa noin kaksi vuotta. Uusimuotoinen tutkintomuoto astuu voimaan kesalla 2015. Hakijat valikoituivat valintakokeisiin esivalinnan ja soveltuvuuskokeen perusteella. Sotilasarvo on tassa vaiheessa kapteeni ( maa- ja ilmavoimat ) tai kapteeniluutnantti ( merivoimat ). Tutkinnon jalkeen upseerit ylennetaan majureiksi (maa- ja ilmavoimat) tai komentajakapteeneiksi (merivoimat). He saavat myos kayttaa sotilasarvonsa edessa etuliitetta yleisesikunta-, esimerkiksi yleisesikuntamajuri. Ainoastaan yleisesikuntaupseerin tutkinnon suorittaneet voivat kohota kenraalikuntaan . [27]

Sotatieteiden tohtoriksi voi vaitella yleisesikuntaupseeri tai muun ylemman korkeakoulututkinnon suorittanut. Sotatieteiden tohtorintutkinto on nuori, aiemmin ne upseerit, jotka halusivat vaitella tohtoriksi, tekivat sen siviiliyliopistossa. Sotatieteellisella alalla ei ole lisensiaatintutkintoa , mutta yleisesikuntaupseerin tutkinnon suorittaminen antaa saman patevyyden kuin lisensiaatintutkinto.

Taideteollinen

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Taideteollisen alan yliopistotutkintoja voi Suomessa suorittaa Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa ja Lapin yliopistossa .

Taideteollisella alalla voi Suomessa suorittaa seuraavat yliopistotutkinnot:

Lisensiaatintutkintojen myontaminen lopetettiin Taideteollisessa korkeakoulussa vuonna 1999 . [30] Nain ollen ainoa mahdollinen jatkotutkinto on taiteen tohtorin tutkinto, myos Lapin yliopistossa. [31]

Taideteollisen alan yliopistotutkinnon suorittaneet voivat toimia kuvataiteilijoina, taideteollisuuden suunnittelijoina, kuten graafisina suunnittelijoina , teollisina muotoilijoina tai taideaineiden opettajina . Osa toimii myos tutkijoina tai erilaisissa kulttuurialan virkamies- ja asiantuntijatehtavissa.

Taideteollisella alalla oleva kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma antaa patevyyden toimia muun muassa peruskoulun ja lukion kuvataiteen opettajana. Samanniminen oppiaine Jyvaskylan yliopistossa (humanistinen koulutusala) ei nimestaan huolimatta anna tata patevyytta.

Teatteri ja tanssi

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Teatterin ja tanssin alalla myonnetaan seuraavia tutkintoja:

  • teatteritaiteen kandidaatti (teatt. kand. ja TeK [1] ) (alempi korkeakoulututkinto)
  • teatteritaiteen maisteri (teatt. maist. ja TeM [1] ) (ylempi korkeakoulututkinto)
  • teatteritaiteen lisensiaatti (teatt. lis. ja TeL [1] ) (tieteellinen tai taiteellinen jatkotutkinto)
  • teatteritaiteen tohtori (teatt. toht. ja TeT [1] ) (tieteellinen tai taiteellinen jatkotutkinto)
  • tanssitaiteen kandidaatti (tanssit. kand. [1] ja TanssitK [32] ja TansK [33] ) (alempi korkeakoulututkinto)
  • tanssitaiteen maisteri (tanssit. maist. [1] ja TanssitM tai TansM) (ylempi korkeakoulututkinto)
  • tanssitaiteen lisensiaatti (tanssit. lis. [1] tai TanssitL tai TansL) (tieteellinen tai taiteellinen jatkotutkinto)
  • tanssitaiteen tohtori (tanssit. toht. [1] tai TanssitT tai TansT) (tieteellinen tai taiteellinen jatkotutkinto)

Teatteritaiteen tutkintoja myontavat Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu Helsingissa seka Tampereen yliopisto . Tanssitaiteen tutkintoja myontaa ainoastaan Teatterikorkeakoulu.

Teknillistieteellinen

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Teknillistieteellisia yliopistotutkintoja Suomessa ovat:

Tekniikan lisensiaatin ja tohtorin jatkotutkintoja ovat suorittaneet diplomi-insinoorien lisaksi myos monet pohjakoulutukseltaan luonnontieteellisen alan filosofian maisterit . Kaikissa tekniikan alan yliopistoissa voidaan suorittaa myos filosofian tohtorin tutkinto, mutta ei filosofian lisensiaatin tutkintoa.

Tekniikan ylioppilas (tekn. yo.) on diplomi-insinooriopiskelijasta kaytetty nimitys. Se ei siis ole tutkinto. Arkkitehdiksi tai maisema-arkkitehdiksi opiskelevaa voidaan vastaavasti kutsua arkkitehtuurin ylioppilaaksi tai arkkitehtiylioppilaaksi (arkkit. yo.), mutta virallisissa asiakirjoissa heistakin kaytetaan nimitysta tekniikan ylioppilas. Katso myos teekkari .

Historiallinen teknillistieteellisen korkeakoulututkinnon nimi on myos insinoori (ins.). Aikoinaan Teknillinen korkeakoulu oli Suomen ainoa tekniikan alan koulutusta antava oppilaitos, ja diplomi-etuliite tuli kayttoon vasta kun insinooreja alettiin kouluttaa myos opistoasteella (nyk. ammattikorkeakoulu ). Toinen jo 1930-luvulla pois jaanyt teknistieteellinen korkeakoulututkinto on maanmittari. Nykyaan alalle valmistuu maanmittaustekniikan diplomi-insinooreja.

Teknillisia tieteita voi opiskella Aalto-yliopiston teknillisessa korkeakoulussa , Tampereen yliopistossa , Lappeenrannan?Lahden teknillisessa yliopistossa , Oulun yliopistossa , Turun yliopistossa , Vaasan yliopistossa seka Abo Akademissa . Vuoden 2021 syksysta alkaen teknillisia tieteita on voinut opiskella myos Jyvaskylan yliopistossa [34] ja syksylla 2023 tekniikan alan koulutus alkaa myos Ita-Suomen yliopistossa (Teknillinen fysiikka Kuopiossa, Kestavat materiaalit ja tuotteet Joensuussa) [35]

Teologian alalla voi Suomessa suorittaa seuraavat yliopistotutkinnot:

  • teologian kandidaatti (teol. kand. ja TK [1] ) (alempi korkeakoulututkinto)
  • teologian maisteri (teol. maist. ja TM [1] ) (ylempi korkeakoulututkinto)
  • teologian lisensiaatti (teol. lis. ja TL [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)
  • teologian tohtori (teol. toht. ja TT [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)

Tietty maara teologisia opintoja on vaatimuksena seka Suomen evankelis-luterilaisen etta ortodoksisen kirkon papin virkaan. Lisaksi opintojen sisallosta on maaratty erikseen. Piispan virkaan ei ole korkeampaa koulutusvaatimusta, mutta lahes kaikki luterilaisen kirkon piispat ovat olleet teologian tohtoreita.

Teologian maisterin tutkinto patevoittaa myos uskonnonopettajaksi tai muihin yhteiskunnallisiin tehtaviin riippuen tutkintoon kuuluvista muista opinnoista.

Aiemmin ylemman korkeakoulututkinnon nimi oli teologian kandidaatti, ja maisterin arvo oli erikseen ostettavissa. Alalla oli silloin myos alempi korkeakoulututkinto, nimeltaan ortodoksisen kirkkokunnan kanttori. Nykyaan kaikki entiset kandidaatit saavat automaattisesti kayttaa nimitysta maisteri. Viela vanhempia ylemman teologisen tutkinnon historiallisia nimityksia ovat teologinen erotutkinto ja sacri ministerii -tutkinto.

Teologian alan tutkintoja myontavat Helsingin ja Ita-Suomen yliopistot seka Abo Akademi . Ortodoksisen teologian koulutusta annetaan Ita-Suomen yliopistossa.

Terveystieteellinen

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Terveystieteissa voi Suomessa suorittaa seuraavat yliopistotutkinnot:

Vanhemmat kaytosta poistuneet tutkintonimikkeet ovat:

  • terveydenhuollon kandidaatti (terveydenh. kand. ja THK [1] ) (ylempi korkeakoulututkinto)
  • terveydenhuollon lisensiaatti (terveydenh. lis. ja THL [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)
  • terveydenhuollon tohtori (terveydenh. toht. ja THT [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)

Terveydenhuollon kandidaatti saattoi tuolloin ostaa terveydenhuollon maisterin (terveydenh. maist. ja THM) arvon.

Terveystieteiden ylioppilas (aiemmin terveydenhuollon ylioppilas) on alan opiskelijasta kaytetty nimitys. Se ei siis ole tutkinto.

Terveystieteita voi opiskella:

Terveystieteiden opiskelijoilta vaaditaan yleisesti esimerkiksi ammattikorkeakoulututkinto (esimerkiksi hoitotieteessa ).

Yhteiskuntatieteellinen

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Yhteiskuntatieteellisen alan tutkinnoiksi lasketaan Suomen yliopistoissa seuraavat tutkinnot:

  • yhteiskuntatieteiden kandidaatti (yhteiskuntat. kand. ja YTK) (alempi korkeakoulututkinto)
  • yhteiskuntatieteiden maisteri (yhteiskuntat. maist. ja YTM) (ylempi korkeakoulututkinto)
  • yhteiskuntatieteiden lisensiaatti (yhteiskuntat. lis. ja YTL) (tieteellinen jatkotutkinto)
  • yhteiskuntatieteiden tohtori (yhteiskuntat. toht. ja YTT) (tieteellinen jatkotutkinto)
  • valtiotieteiden kandidaatti (valtiot. kand. ja VTK) (alempi korkeakoulututkinto)
  • valtiotieteiden maisteri (valtiot. maist. ja VTM) (ylempi korkeakoulututkinto)
  • valtiotieteiden lisensiaatti (valtiot. lis. ja VTL) (tieteellinen jatkotutkinto)
  • valtiotieteiden tohtori (valtiot. toht. ja VTT) (tieteellinen jatkotutkinto)
  • hallintotieteiden kandidaatti (hallintot. kand. ja HTK tai HK [1] ) (alempi korkeakoulututkinto)
  • hallintotieteiden maisteri (hallintot. maist. ja HTM tai HM [1] ) (ylempi korkeakoulututkinto)
  • hallintotieteiden lisensiaatti (hallintot. lis. ja HTL tai HL [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)
  • hallintotieteiden tohtori (hallintot. toht. ja HTT tai HT [1] ) (tieteellinen jatkotutkinto)

Tutkintonimikkeen valinta on yliopistokohtainen ja samaa paaainetta lukenut voi periaatteessa valmistua milla tahansa kolmesta nimikkeesta. Tutkintoa viela suorittamattomasta opiskelijasta voidaan kayttaa nimitysta yhteiskuntatieteiden ylioppilas (yht. yo.), valtiotieteiden ylioppilas (valt. yo.) tai hallintotieteiden ylioppilas (hall. yo.).

Aiemmin olivat kandidaatin tutkinnot ylempia korkeakoulututkintoja ja maisterin arvonimi myonnettiin sita anoneelle ylemman korkeakoulututkinnon suorittaneelle, jonka tuli maksaa arvonimesta leimavero . Hallintotieteiden kandidaatin vanhempi tutkintonimike on hallinto-opin kandidaatti (hallinto-opin kand. ja HOK [1] ). Valtiotieteellisten tutkintojen nimessa on aiemmin ollut yksikko, esimerkiksi valtiotieteen kandidaatti, mutta se on sittemmin muutettu monikkomuotoon.

Hallintotieteiden tutkintoja myontavat Ita-Suomen yliopisto , Lapin yliopisto , Tampereen yliopisto seka Vaasan yliopisto . [36] Henkilot, joiden tutkinnon nimi alkaa sanalla valtiotieteiden , ovat opiskelleet joko Helsingin yliopistossa , Turun yliopistossa tai Abo Akademissa . [36] Yhteiskuntatieteiden tutkintoja myontavat Ita-Suomen, Jyvaskylan , Lapin ja Tampereen yliopistot.

Suomalaisten ja yhdysvaltalaisten tutkintojen vastaavuudet

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Seuraavat vastaavuudet ovat likimaaraisia: lahde?

  • kandidaatti (n. 3 v.): Bachelor: B.A., LL.B., ...
  • maisteri (n. 5-v.) maisteri: Master: M.A., LL.M., M.S., M.Sc., M.S.E., A.M., S.M., ... MBA, MHA, MPA, MAL, MBOL, ...
  • LL (laaketieteen lisensiaatti): Doctor of Medicine (MD)
  • tohtori : PhD, D.Sc., D.Phil., ...
  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb bc bd be bf bg bh bi bj bk bl bm bn bo bp bq br bs bt bu bv bw bx by bz ca cb cc cd ce cf cg ch ci cj ck Lyhenneluettelo, Kotus. ( Arkistoitu ? Internet Archive)
  2. http://www.koulutusnetti.fi/index.php?file=645 Koulutusnetti
    http://www.vetmed.helsinki.fi/opiskelu/index.html Helsingin yliopiston elainlaaketieteellinen tiedekunta
  3. a b Mannikko, Katariina ? Nyman, Anne ? Pirinen, Kaija ? Vaisto, Merja:  Korkeakouluopinnot 2007-2009 . Helsinki: Opetushallitus, 2007. ISBN 978-952-13-3355-2 .
  4. http://www.koulutusnetti.fi/index.php?file=656 Koulutusnetti
  5. a b http://dynweb.uef.fi/kokous/201031-7.HTM ( Arkistoitu ? Internet Archive) [Ita-Suomen yliopiston] Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntan Poytakirja 09.02.2010 Pykala 7
  6. http://www.koulutusnetti.fi/index.php?file=656
  7. http://www.kampus.uku.fi/tiedotteet/tiedote.shtml?v=2009&tied=123791449727673 ( Arkistoitu ? Internet Archive) Kuopion yliopisto
  8. Henley Business School Helbus . 5.3.2013. Viitattu 2.1.2019.
  9. https://www.jyu.fi/sport/laitokset/liikunta/opiskelu ( Arkistoitu ? Internet Archive) Jyvaskylan yliopisto
  10. https://www.jyu.fi/sport/laitokset/liikuntabiologia/opiskelu/info ( Arkistoitu ? Internet Archive) Jyvaskylan yliopisto
  11. The Master's Degree Programme in Translational Medicine helsinki.fi . 8.2.2012. Viitattu 8.2.2012.
  12. Laaketiede Opintoluotsi . 30.1.2009. Opetusministerio. Viitattu 31.3.2009.
  13. Laaketieteellinen tiedekunta. Terveystieteet. Opinto-opas 2008?2009 , s. 42. Kuopion yliopisto, 2008. ISSN 1455-321X . Teoksen verkkoversio (PDF) .
  14. Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista (794/2004)
  15. Yleista laaketieteen opiskelusta Turussa Turun Laaketieteenkandidaattiseura ry..
  16. Tutkinnonuudistus Helsingin yliopistossa Helsingin yliopisto. Viitattu 31.3.2009.
  17. http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2005/20050426 Finlex
  18. Master's Degree Programme in International Business Law and Public International Law helsinki.fi . 26.2.2012. Viitattu 26.2.2012.
  19. Asianajaja vai lakimies? - BOWA Legal
  20. Ita-Suomen yliopisto saamassa lakimieskoulutuksen. ( Arkistoitu ? Internet Archive) Helsingin Sanomat.
  21. Tietosanakirja (1909), osa V, p. 475.
  22. https://runeberg.org/pieni/2/0160.html
  23. http://www.histdoc.net/varia/hy13.html
  24. Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkiloista annetun asetuksen muuttamisesta 1120/2010, 2 a §.
  25. Uusimuotoinen erikoispsykologikoulutus Psykonet . Viitattu 13.2.2017.
  26. Tammikivi & Kotro: Maanpuolustustahto on puolustuskyvyn perusta - Puolustusvoimain komentajan kenraali Ari Puheloisen haastattelu. Kylkirauta 2/2010 s. 11. Porvoo 2010.
  27. http://www.puolustusvoimat.fi/portal/puolustusvoimat.fi/!ut/p/c5/vZHLkqJAEEW_xQ8YKwuwgCUtUCAUIA9FNoY8fCAoDTYoXz9G9GZm0a46zLu8kXki70UJeuqy60-H3e10vewqFKOEbClHJGMBWKbYkcB0Q4-jvg6Sy6E1ikHYBuWjMcfz6JfjEsKocYPWHJhKOaZugIW656jsHkYwMnthhtrNZufbAjMZr_Slpig5NCybPG8l_9Fci308aTasRNvDcwqvfcDfPuE1S3OogKk3F8AM1EgOI5GnEXm57_ritw8_jAJogxLxxzQijMJfTOM1i38fC8MbWdwbWW_sC_9uXwuUnNJ6OmT1FKaElwlIAuEIkWROlNA63XT3rGODqgTb5THv_DyZBcngdmslVZbV8MHmwb6W3VMVNGm9v9yq0ZaL8x_vYjt5vuWPqShmN7cgMk3X1qyEMY51f3x-VrZhtvJ7Y5SHL6NiuLAdbZHWZiFXaitkn0Wy_WLk4N1n-Ar-2nL0tlfUoW_ANNzNXdK6x7KK82gP8dxlxeehpdGVUEnAwnFuUHMnhLnIAse06Zm3H6XDVCsz60hvSqmv1NiKipk2QY5xrQvU1H2j-cYY_6NCmUz-AnJIDe0!/dl3/d3/L2dBISEvZ0FBIS9nQSEh/?pcid=15bcbb8043831447a645ef028affb6da ( Arkistoitu ? Internet Archive)
  28. http://www.taik.fi/tutkimus/jatko_opiskelu/jatko_opiskelijan_opinto_opas/tutkintovaatimukset.html TaiK Tutkimus
  29. http://www.ulapland.fi/includes/file_download.asp?deptid=17154&fileid=16647&file=20090818131812.pdf&pdf=1 [ vanhentunut linkki ] Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan jatkotutkinto-opas, s. 6
  30. TaiK Tutkimus.
  31. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta. ( Arkistoitu ? Internet Archive)
  32. http://www.helsinki.fi/valtiokalenteri/lyhenteet.pdf
  33. http://www.teak.fi/Tutkimus/Jatkotutkinnot/TeL_TansL Teatterikorkeakoulu
  34. https://www.jyu.fi/fi/diplomi-insinoori
  35. https://www.uef.fi/fi/artikkeli/tekniikan-alan-koulutus-alkaa-ita-suomen-yliopistossa-syksylla-2023
  36. a b http://www.koulutusnetti.fi/index.php?path=yhteiskuntatieteellinen_koulutusala Koulutusnetti

Aiheesta muualla

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]