Suomen keskiaika

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Keskiaika oli Suomessa katolisen kirkon aikaa, ja keskiajalla Ruotsin valtakunnan itaiselle puolelle rakennettiin tai alettiin rakentaa yli sataa kivikirkkoa. Kuvassa Tyrvaan Pyhan Olavin kirkko .

Suomen keskiaika tarkoittaa 1100-luvulta 1520-luvulle kestanytta ajanjaksoa, jolloin katolinen kirkko vakiinnutti asemansa Suomen alueella, ja Lansi- ja Etela-Suomi kasvoivat osaksi Ruotsin kuningaskuntaa . Suomi muodosti Ruotsin itaisen osan, jota kutsuttiin 1300- ja 1400-luvuilla nimella Osterland ("Itamaa"). [1] Nykyisen Suomen alueella vaikutti keskiajalla karkeasti kolme kulttuuripiiria: Keski- ja Pohjois-Suomen saamelainen kulttuuripiiri, Laatokan Karjalan ortodoksinen kulttuuripiiri ja Etela- ja Lansi-Suomen katolinen, Ruotsin vallan alle kuulunut talonpoikainen kulttuuripiiri. Keskiajalla maallinen hallinto jakoi Suomen linnalaaneihin , jotka vastasivat pitkalti maakuntia . [2]

Suurin osa keskiajan suomalaisista oli omia peltojaan viljelleita ja kylissa asuneita talonpoikia , joten keskiaikaa voi pitaa talonpoikaiskulttuurin aikana. Yhteiskunta muodostui neljasta saadysta, jotka olivat talonpoikien lisaksi asepalvelusta suorittanut ralssi , papisto ja kaupankaynnista ja ammattimaisesta kasityosta vastanneet porvarit . Keskiajalla Suomeen perustettiin ensimmaiset kaupungit Turku , Porvoo , Viipuri , Ulvila , Rauma ja Naantali . [2]

Keskiajalla Suomeen levisi myos iso joukko innovaatioita, kuten kivirakentaminen, vesi - ja tuulimyllyt ja monet maatalouden uudistukset, kuten kaksivuoroviljely ja sarkajako . Suurimpia muutoksia oli kuitenkin kirjallinen kulttuuri , joka levisi erityisesti katolisen kirkon mutta myos maallisen hallinnon ja kaupankaynnin tarpeisiin. Mahdollisesti varhaisin Suomessa laadittu kirjallinen teos on 1200-luvulla kirjoitettu latinankielinen Pyhan Henrikin legenda . [3] Varhaisin nimelta tunnettu kirjailija keskiajan Suomesta on Naantalin luostarissa 1400-luvun jalkipuolella elanyt birgittalaisveli Jons Budde , joka tunnetaan laajasta kirjakaannostuotannosta. [4]

Keskiaika paattyi reformaatioon 1520-luvulta alkaen.

Keskiajan Suomen maantiede

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Vallitsevan kasityksen mukaan Pahkinasaaren rauhan rajalla oli kaksi haaraa. [5] [6] Punaisella kiistaton rajan kulku, katkoviivalla rajan molemmat haarat ja harmaalla 1500-luvulla kaytossa ollut aluejako Jarl Gallenin ja John Lindin mukaan. [7] [6]

Keskiajan Suomella tarkoitetaan nykyisen maantieteellisen alueen sijaan yleensa paljon suppeampaa, Karjalan kannakselta Keminmaalle yltanytta aluetta, jonka itaraja maariteltiin ensimmaisen kerran vuonna 1323 Pahkinasaaren rauhassa . Rajan tarkka kulku on ollut vilkkaan keskustelun aiheena. Tama aikalaislahteissa Itamaana tunnettu alue jaettiin keskiajalla kahdeksaan linnalaaniin , ja se kuului kirkollisessa hallinnossa Uppsalan arkkihiippakunnan alaisuudessa toimineeseen Turun hiippakuntaan . [8]

Keskiajan ajankohta

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Keskiaika alkoi Suomessa maaritelmasta riippuen 1100- ja 1200-lukujen kuluessa, kun Suomi siirtyi hitaasti esihistoriasta historialliseen aikaan . Usein keskiajan alku Lansi-Suomessa liitetaan tarunomaiseen ensimmaiseen Suomeen tehtyyn ristiretkeen , jonka on arvioitu tapahtuneen 1150-luvulla. Tapahtumasta kertovat lahteet ovat kuitenkin peraisin vasta 1200-luvun lopulta. Vanhin tunnettu Suomea koskeva asiakirjalahde on Gravis admodum -nimella kutsuttu paavi Aleksanteri III:n kirje Uppsalan arkkipiispalle vuodelta 1171 tai 1172. Karjalassa keskiajan alku sijoitetaan noin vuoteen 1300, kolmannen ristiretken yhteyteen. Suomen keskiajan katsotaan paattyvan 1500-luvulla. Kaytettyja takarajoja ovat esimerkiksi vuosi 1523 tai 1570-luku. Suomen Lapissa kirjallisten lahteiden valaisemaa keskiaikaa ei varsinaisesti ole, vaan siella historiallinen aika alkaa kunnolla vasta 1500-luvulla.

Manner-Euroopassa keskiajan maaritellaan alkavan jo noin vuodesta 400, mutta Suomessa aika vuodesta 400 aina 1100- tai 1200-luvulle lasketaan viela esihistoriaksi , tarkemmin sanottuna keski- ja myohaisrautakaudeksi .

Suomen keskiajasta sailyneet lahteet

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Ruotsin kuningas Birgerin naisrauhakirje vuodelta 1316 on Suomen vanhin alkuperaisena sailynyt asiakirja.

Vaikka esimerkiksi Turun tuomiokapitulin, luostareiden ja keskiaikaisten kaupunkien alkuperaiset arkistot ovat valtaosaltaan tuhoutuneet vuosisatojen mittaan, tunnetaan keskiajan Suomesta noin 6800 asiakirjalahdetta. Suurin osa naista on sailynyt niin sanottuihin kopiokirjoihin tehtyina myohaiskeskiaikaisina kopioina. Valtaosa tunnetuista lahteista on julkaistu alun perin Reinhold Hausenin toimittamassa sarjassa Finlands medeltisurkunder vuosina 1910?1935. Nama asiakirjalahteet on 2000-luvulla julkaistu myos Diplomatarium Fennicumissa , joka on Kansallisarkiston yllapitama Suomen keskiaikaisten asiakirjojen tietokanta. Lisaksi Diplomatarium Fennicumia on taydennetty Hausenin ajan jalkeen tehdyilla lahdeloydoilla. [9] Finlands medeltidsurkunder ja Diplomatarium Fennicum sisaltavat myos pienen maaran aineistoa, joka ei ole luonteeltaan asiakirjoja. Naita ovat esimerkiksi suomalaisia koskevat varhaisen keskiajan kronikkamaininnat.

Vertailun vuoksi koko Ruotsin kattava (ja myos paljon Suomen alueen lahteita sisaltava) Svenskt Diplomatarium sisaltaa noin 44 000 asiakirjalahdetta. Keskiajan Suomi muodosti yhden Ruotsin alueen seitsemasta hiippakunnasta, ja tama heijastaa karkeasti myos sen osuutta koko valtakunnan vaestosta. Suomen alueelta nayttaisi siis sailyvan suhteessa suurin piirtein saman verran lahteita kuin muistakin keskiajan Ruotsin valtakunnan osista.

Arkeologiset lahteet keskiajalta

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Suurin osa (yli 5700) Suomen keskiajan sailyneista kirjallisista lahteista on peraisin 1400- ja 1500-luvuilta. Tasta syysta erityisesti Suomen varhaisemman keskiajan tutkimus on esihistorian tavoin paljolti arkeologian tutkimusalaa. Arkeologialla on huomattava merkitys myos keskiajan lopun ja uuden ajan alun tutkimuksessa. Erityisesti Turku on Suomen vanhimpana kaupunkina ollut pitkaaikaisen ja laajan arkeologisen tutkimuksen kohde. 1990-luvun laajojen arkeologisten kaivausten pohjalta Turkuun perustettiin keskiajan kaupungin arkeologiaa esitteleva Aboa Vetus Ars Nova -museo. Jo 1800-luvulta alkaen arkeologit ovat tutkineet myos linnojen ja luostareiden raunioita, ja 2000-luvulla myos laivanhylyt, keskiaikaiset kylatontit ja pappilat ovat olleet arkeologisen mielenkiinnon kohteita. Kirjallisten ja arkeologisten lahteiden ohella myos paikannimisto on tarkeaa lahdeaineistoa Suomen keskiajan tutkijoille.

Keskiajan rakennusperinto

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Keskiajan nakyvia muistoja ovat Turun tuomiokirkko ja Suomen 72 muuta sailynytta keskiaikaista kirkkoa, kuten Hattulan Pyhan Ristin kirkko ja Hollolan keskiaikainen kivikirkko. Kirkkojen rakennusmateriaali oli usein kivi. Keskiajalta on myos jaanyt perinnoksi useita linnarakennelmia kuten Turun linna , Hameen linna , Olavinlinna , Kastelholman linna , Raaseporin linna ja Kuusiston linnanraunio seka lukuisat pikkulinnojen jaannokset. Suomen kaupungeista Turulla , Porvoolla , Raumalla , Ulvilalla ja Naantalilla on keskiaikaiset juuret. Myos Viipurin keskiaikainen historia katsotaan osaksi Suomen keskiaikaa.

  • Aalto, Ilari & Helkala, Elina:  Vuosi keskiajan Suomessa . Jyvaskyla: Atena Kustannus, 2023. ISBN 9789511424925 .
  • Kallioinen, Mika:  Kirkon ja kruunun valissa: Suomalaiset ja keskiaika . Kleio-sarja. Helsinki: Edita, 2001. ISBN 951-37-3374-2 .
  • Lamberg, Marko & Lahtinen, Anu & Niiranen, Susanna (toim.):  Keskiajan avain . SKS:n toimituksia 1203. Helsinki: Statsarkivet. ISBN 978-951-746-953-1 .
  • Hausen, Reinhold:  Finlands medeltidsurkunder . Helsinki: Statsarkivet, 1910?1933.
  1. Kari Tarkiainen:  Ruotsin itamaa , s. 155?156. Svenska litteratursallskapet i Finland, 2010.
  2. a b Aalto & Helkala 2023, 17?19.
  3. Tuomas Heikkila:  Pyhan Henrikin Legenda , s. 235. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 1039 (2.painos), 2006.
  4. Reijo Pitkaranta: Budde, Jons Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen) . 6.6.2003. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  5. Georg Haggren, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen ja Anna Wessman:  Muinaisuutemme jaljet , s. 376. Gaudeamus, 2015.
  6. a b Kurt Villads Jensen:  Ristiretket , s. 280. Turun Historiallinen Yhdistys, 2019.
  7. Pirjo Uino:  Ancient Karelia , s. 201. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakausikirja 104, 1997.
  8. Aalto & Helkala 2023, 17?18.
  9. Leinonen, Lauri & Salminen, Tapio & Salonen, Kirsi: Lisanakokohtia Diplomatarium Fennicum -tutkimustietokantahankkeen toteutukseen. Historiallinen Aikakauskirja , 2020, 118. vsk, s. 387?390.

Aiheesta muualla

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]