Saksan kieli
Oma nimi	Deutsch
Tiedot
Alue	Saksa Itavalta Sveitsi Belgian saksankielinen yhteiso Etela-Tiroli , Italia Alsace ja Lorraine , Ranska Liechtenstein
Virallinen kieli	Belgia   Liechtenstein   Itavalta   Luxemburg   Saksa   Sveitsi   Euroopan unioni   Namibia (vahemmistokieli)   Tanska (Etela-Jyllannissa)   Italia (Etela-Tirolissa)
Puhujia	noin 100 miljoonaa
Sija	9.
Kirjaimisto	latinalainen
Kielenhuolto	Rat fur deutsche Rechtschreibung [1] ( Saksa , Itavalta , Sveitsi )
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta	indoeurooppalaiset kielet
Kieliryhma	germaaniset kielet lansigermaaniset kielet ylasaksalaiset kielet
Kielikoodit
ISO 639-1	de
ISO 639-2	ger (B), deu (T)
ISO 639-3	deu
ISO 639-3	GER
Ohje
Infobox OK

Saksan kieli ( Deutsch , tai die deutsche Sprache ) on indoeurooppalaisen kielikunnan germaanisen kieliryhman lansigermaaniseen haaraan kuuluva kieli . Saksaa kaytetaan monessa Euroopan valtiossa ja sita puhuu maailmanlaajuisesti aidinkielenaan yli 100 miljoonaa ihmista. Se on Euroopan unionin puhutuin kieli aidinkielisten puhujien maaralla mitattuna. Saksan kielta opiskellaan yleisesti monissa Euroopan valtioissa, ja Suomessa se on opiskelluin kieli peruskouluissa ja lukioissa suomen , ruotsin ja englannin jalkeen vuonna 2018. ^[2] Tieteen yleiskielena englanti syrjaytti saksan 1950?1960-luvulla, mutta erailla etenkin humanistisilla aloilla saksan kielen merkitys on edelleen suuri.

Saksa muistuttaa kieliopillisesti ja sanastoltaan monella tapaa hollantia . Kirjoitettuina ne muistuttavat toisiaan enemman kuin puhuttuina.

Historia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Saksa kuuluu lansigermaanisiin kieliin, joihin kuuluvat saksan lisaksi pohjanmerengermaaniset kielet eli englanti , hollanti , afrikaans , friisi ja alasaksa . Saksan kirjakielta kutsutaan monesti myos ylasaksaksi ( saks. Hochdeutsch ), silla sen perustana ovat keski- ja etelasaksalaiset murteet, kun taas alasaksa on lahtoisin pohjoissaksalaisista murteista. Aannetasolla ylasaksan erottaa muista germaanisista kielista niin kutsuttu 2. aanteensiirros, jossa soinnittomat klusiilit [p, t, k] ovat muuttuneet affrikaatoiksi ja frikatiiveiksi [pf, f, ts, s, x]. Esimerkkeja tasta aanteensiirroksesta ovat muun muassa: engl. pipe , saks. Pfeife ; engl. help , saks. helfen ; engl. ten , saks. zehn ; engl. eat , saks. essen ; engl. book , saks. Buch . Muita pohjanmerengermaaniset kielet ylasaksasta erottavia piirteita ovat taman lisaksi muun muassa nasaalikonsonantin poistuminen frikatiivin edesta (engl. five , saks. funf ) ja sama verbimuoto monikon kaikissa persoonissa (engl. we liv e , you liv e , they liv e ; saks. wir leb en , ihr leb t , sie leb en ). ^[3]

Saksan kielen historia jaetaan kielessa tapahtuneiden muutosten ja kirjallisten muistomerkkien perusteella eri kausiin. 700-luvulta noin vuoden 1050 tienoille ulottuvasta ajanjaksosta puhutaan muinaisylasaksan kautena, vuosista 1050?1350 keskiylasaksan kautena, ja vuosista 1350?1650 kaytetaan nimitysta varhaisuusylasaksa . Muinaisylasaksan kautena kirjallisuutta pitivat ylla luostarit, joissa uskonnollisia teksteja kaannettiin kansankielelle; maallisesta runoudesta mainittava on sankarirunoutta edustava Hildebrandslied . Vanhin nykyaikaan sailynyt kirja on Abrogans , joka on kirjoitettu 700-luvun jalkipuoliskolla. Keskiylasaksan aikana tarkeita kirjallisuuden lajeja olivat sankarieepos (esimerkiksi Nibelungein laulu ), hovieepos ja minnelaulu eli ritarilyriikka. Varhaisuusylasaksan ajalla kehittyi kirjapainotaito , joka loi menestymisen edellytykset Lutherin uskonpuhdistukselle. ^[4] Saksaa voidaan pitaa nykygermaanisista kielista islannin jalkeen konservatiivisimpana, ja konservatiivisimpana lansigermaanisena kielena: siina on sailynyt paljon muinaisgermaanisia rakennepiirteita (esim. verraten taydellinen sijajarjestelma). ^[5]

Slaavilaisissa kielissa saksalaisia ja Saksaa kutsutaan nimella, jonka kantana on 'mykkaa' tarkoittava sana (ven. немецкий, t?. n?mecky, pl. niemiecki), joka on ilmeisesti alun perin tarkoittanut slaavia osaamattomia ihmisia. Italiassa termi on puolestaan 'tedesco', joka on lainattu latinaan (theodiscus) germaanisesta *þeudiskaz-sanasta (muinaisenglannin þeodisc, vrt. ' teutonit '), joka tarkoitti kansaan (*þeuda) kuuluvaa. Vastakohta talle sanalle oli 'walhisk', jota sittemmin kaytettiin kelteista ja joka nykyisin nakyy Walesin nimessa.

Nykyinen levinneisyys [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Saksa on virallinen paakieli seuraavissa maissa:

• Saksa
• Itavalta
• Liechtenstein

ja eras virallisista kielista seuraavissa maissa:

• Belgia
• Luxemburg
• Sveitsi (63 % vaestosta saksankielisia) ^[6]
• Italia (alueellisesti Etela-Tirolissa )

Lisaksi saksaa puhutaan muun muassa seuraavissa maissa:

• Tanska (alueellisesti Etela- Jyllannissa )
• Namibiassa (virallisena kielena 1884 ? 1919 ja 1984 ? 1990 )

Monissa Ita-Euroopan maissa on saksaa puhuvia vahemmistoja. Lisaksi siirtolaisuuden myota esimerkiksi Etela-Amerikassa ja Australiassa on merkittavia saksankielisia vahemmistoja. Esimerkiksi Paraguayssa asuu 13 000 saksalaistaustaista mennoniittaa , joilla on edelleen oikeus mm. saksankieliseen koulutukseen. ^[7]

1800-luvun lopulla yhdistyneen Saksan ei onnistunut enaa laajentaa valtaansa muihin maanosiin sen menetettya merentakaiset alueensa ensimmaisen maailmansodan seurauksena. Saksan kieli levisi merten taakse lahinna siirtolaisuuden kautta. Saksankielisia alueita oli Euroopassa enemmankin ennen toista maailmansotaa , mutta Saksan havittya sodan se menetti laajoja maa-alueita muun muassa Puolalle , josta saksalaiset haadettiin kovakouraisesti ns. tynka-Saksaan. ^[8]

Suomessa asui Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2020 lopussa 6 841 henkiloa, joiden aidinkieleksi oli rekisteroity saksa. Heista noin 51 prosenttia asui Uudenmaan maakunnan alueella. Saksankielisten maara Suomessa on kasvanut yli kaksinkertaiseksi vuosien 2000 ja 2020 valilla. ^[9]

Saksankielisten maara Suomessa vuosina 1990?2020 ^[9]

1990	1995	2000	2005	2010	2015	2020
2 427	2 719	3 298	4 114	5 447	6 168	6 841

Kirjoitusasun aantaminen [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Lyhyet vokaalit

• a /a/
• e /?/
• i /?/
• o /?/
• u /?/
• a /?/
• o /œ/
• u /?/
• er [?]
• r [??] vokaalin jalkeen

Diftongit ja pitkat vokaalit

• ei/ai/ay/ey /a??/
• au /a??/
• eu/au /???/
• a/aa/ah /aː/
• e/ee/eh /eː/
• i/ih/ie/ieh /iː/
• o/oo/oh /oː/
• u/uh /uː/
• a/ah /?ː/ tai /eː/
• o/oh /øː/
• u/uh /yː/

Konsonantit

• b /b/, [p] sanan lopussa
• c /t?s/, /k/
• ch [x] a:n, o:n ja u:n jalkeen, [c] muualla
• chs /ks/, /xs/ tai /cs/ morfeemirajalla
• ck /k/
• d /d/, [t] sanan lopussa
• dt /t/
• dsch /d??/
• f /f/
• g /?/, [c] sanaloppuisessa -ig:ssa, [k] muulloin sanan lopussa
• h /h/
• j /j/
• k /k/
• l /l/
• m /m/
• n /n/
• ng /ŋ/, /n?/ yhdyssanoissa
• p /p/
• pf /p?f/
• ph /f/
• qu /kv/
• r /?/, /?/ tai /r/
• s [z] sanan alussa ja vokaalien valissa, [?] ennen p:ta tai t:ta tavun alussa, [s] muualla
• sch /?/, [sc] kun kirjaimeen s paattyvassa sanassa on paate -chen
• ß (ss) /s/
• t /t/
• th /t/
• ti /t?s??/ paatteissa -tion, tiar, tial, tiell, /t?/ muualla
• ts /t?s/
• tsch /t??/
• tz /t?s/, lyhyen vokaalin jalkeen
• tzsch /t??/
• v /f/, /v/ lainasanoissa muualla kuin sanan lopussa
• w /v/
• x /ks/
• z /t?s/
• zsch /t??/

Kielioppi [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kieliopiltaan saksa on melko konservatiivinen germaaninen kieli. Saksassa on edelleen esimerkiksi nelja sijaa ja kolme sukua, toisin kuin ruotsissa ja hollannissa, joissa maskuliini ja feminiini ovat yhdistyneet ja englannissa, jossa sukuerottelu on kadonnut.

Sanajarjestys [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paalauseissa sanajarjestys on melko vapaa. Lauseen alkaessa objektilla predikaatti tulee aina ennen subjektia. Sanajarjestys muuttuu kaanteiseksi hyvin monissa eri tapauksissa. Kysymyslause on kaanteinen, paitsi jos se alkaa subjektilla. Erikoisuutena saksan kielessa verbit hyppaavat alisteisissa sivulauseissa eli alistuskonjunktioiden aloittamissa lauseissa, relatiivilauseissa tai epasuorissa kysymyslauseissa loppuun. Esimerkiksi Fritz sagt, dass ich frohlich bin = Fritz sanoo, etta mina iloinen olen.

Substantiivit [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Saksan kielessa kaikki substantiivit kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Substantiiveilla on kolme sukua: maskuliini, feminiini ja neutri. Neutreja voidaan kutsua myos suvuttomiksi sanoiksi. Substantiiveilla on seka maarainen etta epamaarainen muoto. Kun kyseessa on maarainen muoto, nominatiivin artikkeli on feminiinissa die , neutrissa das , maskuliinissa der ja kaikkien sukujen monikossa die . Kun kyseessa on epamaarainen muoto, artikkeli on maskuliinissa ja neutrissa ein ja feminiinissa eine . Monikolla ei ole epamaaraista artikkelia. Lisaksi artikkelit taipuvat sanan sijan (nominatiivi, akkusatiivi, datiivi tai genetiivi) mukaisesti.

Adjektiivit [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Jos positiivissa oleva adjektiivi esiintyy lauseessa yksin eli predikatiivina , se ei koskaan taivu, ei myoskaan monikossa (superlatiivi kuitenkin taipuu myos predikatiivissa). Valittomasti substantiivin edessa oleva adjektiivi eli attribuutti sen sijaan taipuu aina. Attribuuttiadjektiiveja taivutetaan kahdella tavalla. Niin sanotussa heikossa taivutuksessa sanan suku, luku tai sija nakyy substantiivia edeltavassa pronominissa tai artikkelissa, minka vuoksi sen ei tarvitse nakya adjektiivissa. Niin sanotussa vahvassa taivutuksessa sanan suku, sija tai eraissa tapauksissa lukukaan ei nay substantiivissa, eli sen edella ei ole artikkelia tai pronominia, minka vuoksi suvun puolestaan taytyy nakya adjektiivissa. Adverbit ovat saksassa samat kuin adjektiivien taipumattomat perusmuodot ja kayttaytyvat myos melkein samalla tavalla.

Numeraalit [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Luvusta 21 alkaen ykkoset sanotaan ennen kymmenia. Esimerkiksi luku 21 on saksaksi einundzwanzig (kirjaimellisesti "yksi ja kaksikymmenta").

Verbit [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Verbeja voi taivuttaa kuudessa persoonassa viidessa aikamuodossa: preesens , imperfekti (oik. preteriti ), perfekti , pluskvamperfekti ja futuuri . Preesens ilmaisee luonnollisesti parhaillaan tapahtuvaa toimintaa. Preesensia kaytetaan myos muun muassa historian kertomuksissa niin sanottuna historiallisena preesensina eli tapahtuma on menneessa ajassa, mutta tapahtumaa kuvatessa kaytetaan preesensia. Preesensia voi myos kayttaa futuurina, jos lauseessa on tulevaisuuteen viittaava ajan maare. Futuuri voidaan myos muodostaa werden -apuverbilla ( ich werde es machen 'tulen tekemaan/aion tehda sen'). Saksan kielessa imperfektia kaytetaan yleensa vain kirjakielessa, esimerkiksi kertomuksissa ja selonteoissa, jolloin tapahtumat kasitetaan loppuunsuoritetuiksi, eika niilla ole yhtymakohtaa nykyhetkeen. Kielitieteellisesti imperfekti vastaa todellisuudessa preteritia. Puhutussa kielessa kaytetaan menneesta ajasta puhuttaessa useimmiten perfektia. Se ilmaisee samalla, etta jokin asia on tehty loppuun. Pluskvamperfekti kaantyy suomeksi pluskvamperfektina ( ich hatte es gemacht 'olin tehnyt sen').

Eriaviksi yhdysverbeiksi kutsutaan verbeja, jotka koostuvat etuliitteesta (kuten ein , an tai zuruck ) ja varsinaisesta verbista. Jos eriava yhdysverbi on paalauseen predikaattina, sen verbiosa taipuu normaalisti, mutta etuliite sijaitsee lauseen lopussa (esim. Ich nehme das Buch mit 'Otan kirjan mukaan'). Jos taas yhdysverbi ei ole predikaattina, sijaitsee koko yhdysverbi yhteenkirjoitettuna lauseen lopussa infinitiivissa (esim. Kannst du spater anrufen ? 'Voitko soittaa myohemmin?'), kuten myos sivulauseessa ( Er ist sicher, dass Maria jetzt ankommt . 'Han on varma, etta Maria saapuu nyt').

Saksan kielessa on myos joukko refleksiiviverbeja, joiden toiminta kohdistuu tekijaan itseensa, kuten verbi sich waschen (’peseytya’). Niihin liittyy refleksiivipronomini sich , joka taipuu persoonamuodoissa yleensa akkusatiivissa (esim. Ich muss mich beeilen ' Minun pitaa kiirehtia) , mutta joissain harvoissa tapauksissa datiivissa (esim. Was stellst du dir vor ? 'Mita kuvittelet?). Epasaannollisesti taipuvia verbeja, joista useimpia kutsutaan myos vahvoiksi verbeiksi, on paljon.

Tapaluokat [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Tapaluokkia eli moduksia on kolme: indikatiivi, konjunktiivi ja imperatiivi eli kaskymuoto. Indikatiivi esittaa asian varmana vaitteena. Konjunktiivin preteritia kaytetaan konditionaalina seka paalauseessa etta konjunktiolla wenn 'jos' alkavassa sivulauseessa ( ich ware 'olisin'; ich ware gewesen 'olisin ollut'). Nain konjunktiivia kayttavat modaaliset lahinna apuverbit sollen , wollen , durfen , mussen , konnen ja verbit haben ja sein . Muilla verbeilla konditionaalivirkkeen paalause muodostuu werden -verbin konjunktiivin preteritilla ( wurde ) ja paaverbin perusmuodolla ( ich wurde es machen 'tekisin sen'), sivulauseessa sen sijaan voi kayttaa pelkkaa paaverbin konjunktiivin imperfektia, mutta rakenne wurde + infinitiivi on myos mahdollinen ( wenn ich es machte ; wenn ich es machen wurde 'jos tekisin sen'). Menneen ajan konditionaalivirke muodostuu aina konjunktiivin pluskvamperfektilla ( ich hatte es gemacht, wenn ich Zeit gehabt hatte 'olisin tehnyt sen, jos minulla olisi ollut aikaa').

Konjunktiivin preesensia ja perfektia kaytetaan lahinna vain kirjakielisessa epasuorassa esityksessa, ja silla ei oteta kantaa asian todenperaisyyteen ( Der Premierminister sagt, es gehe der Okonomie gut 'paaministerin mukaan taloudella menee hyvin').

Sijamuodot [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Sijamuodot ovat nominatiivi (perusmuoto), akkusatiivi , datiivi ja genetiivi . Substantiivit, adjektiivit, ja jotkut pronominit taipuvat sijamuodon ja suvun mukaan. Useimmilla substantiiveilla yksikon nominatiivi, akkusatiivi ja datiivi ovat kuitenkin yhtalaisia (poikkeuksena ns. heikot maskuliinit), ja eroa naiden muotojen valilla on vain artikkelissa seka sanaan mahdollisesti liittyvissa adjektiiveissa. Genetiivissa maskuliini- ja neutrisukuisilla sanoilla on paate - (e)s (dat. dem Haus ; gen. des Haus es ); feminiinisukuisilla sanoilla yksikon genetiivikin on yhtalainen datiivin kanssa (nom./akk. die Frau 'nainen', dat./gen. der Frau ). Monikon datiivi eroaa muista monikon sijamuodoista n-paatteellaan (nom./akk. die Hauser , gen. der Hauser , dat. den Hauser n ), mutta jos monikon perusmuodossa on jo n-paate tai s-paate, monikon kaikki muodot ovat samanlaisia ja vain artikkelin tai adjektiivin taivutus erottaa muodot. Vakiintuneissa sanonnoissa maskuliinin ja neutrin yksikon datiivimuodon lopussa voi lisaksi esiintya vanhahtava e-paate: zu Haus e 'kotona', auf dem Land e 'maa(seudu)lla'. Genetiivi korvataan puhekielessa usein von-prepositiota kayttamalla.

Murteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kaytannon puhekielessa on suuria murteellisia eroja seka Saksan , Itavallan ja Sveitsin alueiden valilla etta naiden maiden sisalla. Naita eri kielimuotoja pidetaan kuitenkin samana kielena, jolla on yhteinen Martti Lutherin luoma kirjoitetun kielen normi ja kielioppi, joka perustuu itaisen keskisaksan murteeseen. Ensimmaisina pyrkimyksina yhteisen normiston luomiseksi pidetaan kuitenkin jo 1200-luvun hovirunoilijoiden toimintaa; Lutherin merkitysta yhteisen kirjakielen luojana onkin pitkaan ylikorostettu. Eri murteet eivat valttamatta ole keskenaan ymmarrettavia. Eras omaleimainen saksan kielen muoto on elsassi ^[10] .

Ylasaksa ja alasaksa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paaartikkelit: Ylasaksa ja Alasaksa

Nykyista saksan yleiskielta kutsutaan toisinaan ylasaksaksi (Hochdeutsch) erotuksena yhtaalta Sveitsin ja Itavallan murteista, toisaalta Pohjois-Saksassa puhutusta alasaksasta . Alasaksaa pidettiin uskonpuhdistuksen aikana erillisena kielena, ja Raamattu kaannettiin aluksi molemmille kielille. Myohemmin alasaksan merkitys virallisissa yhteyksissa vaheni, eika sita enaa kayteta kirjakielena.

Esimerkiksi knoodeli -niminen ruokalaji on Pohjois-Saksassa Kloße ja Etela-Saksassa Knodel .

Sveitsinsaksa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paaartikkeli: Sveitsinsaksa

Sveitsinsaksa on yhteisnimitys Sveitsissa puhuttaville alemannimurteille , jotka eroavat saksasta niin paljon, ettei saksalainen ymmarra sveitsinsaksaa helposti. Sveitsinsaksa on Sveitsissa jokapaivainen puhekieli. Virallisissa yhteyksissa kaytetaan kuitenkin standardisaksaa sveitsilaisin muunnelmin. Sanavarastossa on joitakin ranskalaisia lainasanoja, kuten Glace (jaatelo, yleiskielella Eis ) ja Velo (polkupyora, yleiskielella Fahrrad ). Sveitsissa kiitetaan sanomalla merci , kuten ranskassa. Sveitsilaiset kayttavat kuitenkin virallisissa yhteyksissa ja muutenkin kirjoittaessaan useimmiten saksan kirjakielta. Ylasaksan ß kirjoitetaan Sveitsissa ss, kuten Strasse (katu), joka kirjoitetaan Saksassa ja Itavallassa Straße.

Sinuttelu ja kohteliaisuusmuodot [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Saksassa muun muassa suomen ja ruotsin teitittelya (siezen) vastaavana puhuttelumuotona, kohteliaisuusmuotona , kaytetaan monikon kolmatta persoonaa. Kieliopissa nama kohteliaisuusmuodot esitellaan yleensa omana persoonamuotonaan verbeja tai pronomineja taivuttaessa. Ne eroavat kuitenkin monikon kolmannesta vain siten, etta niissa pronomini ”Sie” kirjoitetaan aina isolla alkukirjaimella, joten omaa taivutusta niilla ei varsinaisesti ole. Saksalaiset sinuttelevat harvemmin kuin suomalaiset. Kohteliaisuusmuotoa kaytetaan uusien tuttavuuksien kanssa seka puhuteltaessa itseaan vanhempaa henkiloa. Sita kaytetaan myos tapauksissa, joissa naita puhuteltavia on useampi kuin yksi.

Aantaminen [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Saksan aantaminen vaihtelee alueittain, varsinkin pohjoisen ja etelan valilla. Standardiaantamyksena pidetaan usein (esimerkiksi oppikirjoissa) pohjoissaksalaista aantamysta.

Painotus [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Sanojen paino on yleensa ensimmaisella tavulla . Poikkeuksia ovat muun muassa painottomat etuliitteet ja jotkin vierasperaiset sanat, jolloin lainasanan mukana on omaksuttu myos sen painotus. Yhdyssanoissa aksentti on ensimmaisella sanalla.

Intonaatio [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Lauseen intonaatio vaihtelee lausetyypin mukaan. Laskeva intonaatio on toteamuslauseissa merkkina lauseen lopusta. Joskus se esiintyy myos kysymyssanalla alkavissa kysymyslauseissa. Ilman kysymyssanaa muodostettavissa kysymyslauseissa on nouseva intonaatio . Tasainen intonaatio esiintyy ennen taukoa, esimerkiksi paa- ja sivulauseen valissa.

Vokaalijarjestelma [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Saksassa on yhteensa 15 vokaali foneemia , joita kirjoituksessa vastaavat grafeemit a, e, i, o, u, a, o ja u seka y, jota kaytetaan myos konsonanttina . Vokaalin pituudella on saksan kielessa distinktiivinen funktio , joka tarkoittaa etta saksassa on sanoja, jotka aantamyksellisesti eroavat toisistaan ainoastaan vokaalin pituuden perusteella (esimerkiksi Holle ja Hohle). Kaikista paitsi pitkasta vokaalista /eː/ on siis olemassa kaksi varianttia, lyhyt ja pitka. Saksan vokaalit ovat /aː/ : /a/; /iː/ : /?/; /oː/ : /?/; /uː/ : /?/; /?ː/ : /?/; /øː/ : /œ/; /yː/ : /?/ ja /eː/.

Pitkan vokaalin voi yleensa tunnistaa kirjoitusasun perusteella. Sita merkitsemaan kaytetaan muun muassa tuplavokaalia (”T ee ”), vokaali + h -yhdistelmaa (”Z ah l” ('h' ei aanny)) tai merkittaessa vokaalia /iː/, yhdistelmalla ie/ieh ( ”L ie be”/ ”z ieh en”). Samoin avotavuissa esiintyvat vokaalit ovat pitkia.

Kirjoituksessa lyhytta vokaalia seuraavat kaksi samaa kirjainta (esimerkiksi ”Ratte”, ”Sonne”) kertovat niita edeltavan vokaalin olevan lyhyt. Myos umpitavuissa vokaalit ovat tiettyja poikkeusia lukuun ottamatta lyhyita.

Konsonanttien aantaminen [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Saksassa ch aantyy ach-aanteena takavokaalin jaljessa ja ich-aanteena etuvokaalin jaljessa. Monissa saksan sanoissa k on muuttunut ach- tai ich-aanteeksi. Esimerkiksi sanan Schweiz/Schwiiz (Sveitsi) vanhempi muoto oli Skweiz/Skwiiz , joka esiintyy vielakin eraissa murteissa ja vastaavasti sanan ich (=mina) vanhempi muoto on vielakin eraissa murteissa esiintyva ik .

Kirjoitusasu [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Saksaa kirjoitetaan latinalaisella aakkostolla . Saksan kielen erikoislaatuisuuksia on muun muassa se, etta kaikki substantiivit kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Talla hetkella oikeinkirjoitusta maarittaa vuoden 1996 oikeinkirjoitusuudistus, jonka kayttoonotto on herattanyt varsinkin konservatiivien keskuudessa vastarintaa. Uudistuksessa mm. vahennettiin ß:n kayttoa, vaikkakaan Sveitsissa sita ei ole kaytetty aikoihin.

Saksan aakkoset [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kirjain	Nimi
A a	a
A a	a umlaut
B b	be
C c	ce
D d	de
E e	e
F f	ef
G g	ge
H h	ha
I i	i
J j	jot
K k	ka
L l	el
M m	em
N n	en
O o	o
O o	o umlaut
P p	pe
Q q	ku
R r	er
S s	es
ß (ss)	scharfes S eli Eszett
T t	te
U u	u
U u	u umlaut
V v	vau
W w	we
X x	iks
Y y	ypsilon
Z z	zet

Kielinayte [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

≫Alle Menschen sind frei und gleich an Wurde und Rechten geboren. Sie sind mit Vernunft und Gewissen begabt und sollen einander im Geist der Bruderlichkeit begegnen.≫

Suomeksi:
≫Kaikki ihmiset syntyvat vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu jarki ja omatunto, ja heidan on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessa.≫

(YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 1. artikla) ^[12]

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Hakkarainen, Heikki J.:  Kielen historian tutkimisesta . Teoksessa Hakkarainen ym. (toim.): Saksan kielesta ja kulttuurista, s. 60?69. Helsinki: Yliopistopaino, 1997.
• Hakkarainen, Heikki J. ym. (toim.):  Saksan kielesta ja kulttuurista . 2. uudistettu laitos. Helsinki: Yliopistopaino, 1997. ISBN 951-570-380-8 .

Viitteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Saksan kieli Wikimedia Commonsissa

• Saksan kielen oikeinkirjoitus uudistuu . Kielikello 4/1996.
• Yle Oppiminen: Kielet: Saksa .

n k m Germaaniset kielet Lansigermaaniset kielet afrikaans alasaksa englanti friisi itafriisi lansifriisi pohjoisfriisi hollanti jiddi? limburg luxemburg saksa baijeri elsassi kolsch pennsylvaniansaksa skotti wymysorys yola † Pohjoisgermaaniset eli skandinaaviset kielet faari islanti norja kirjanorja uusnorja norni † ruotsi alvdalska tanska Itagermaaniset kielet burgundi † gootti † Krimin gootti † vandaali † † kuollut kieli