Porkkalan vuokra-alue

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Moskovan valirauhan­sopimuksen liitteena ollut kartta Porkkalan vuokra-alueen rajoista. Kartassa alle­kirjoitukset: Neuvosto­liiton puolelta A. ?danov ja Suomen puolelta C. Enckell , R. Walden , E. Heinrichs seka O. Enckell .

Porkkalan vuokra-alue oli Porkkalanniemea ymparoinyt alue, jonka Suomi joutui vuokraamaan 50 vuoden ajaksi Neuvostoliitolle vuoden 1944 Moskovan valirauhansopimuksen nojalla ja joka oli Neuvostoliiton hallussa vuosina 1944?1956. Alueen 7 252 asukkaan [1] suomalainen vaesto ja kotielaimet maarattiin evakuoitavaksi kymmenessa paivassa sopimuksen solmimisen jalkeen eli 29. syyskuuta 1944 mennessa, jolloin alue siirtyi Neuvostoliiton haltuun. Tukikohdan merkitysta lisasi sen sijainti lahella Helsinkia seka siihen kuulunut Makiluodon linnakesaari, jonka rannikkotykeilla oli huomattava kantama. Neuvostoliitto palautti alueen Suomelle ennenaikaisesti vuonna 1956.

Yleista [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vuokra-alueeseen kuului maata 380,5 km², ja vesialueineen sen pinta-ala oli noin 1 000 km². [2] Siihen kuuluivat Porkkalanniemi ja Upinniemi , niiden edustalla oleva saaristo seka manneraluetta niemien pohjois- ja lansipuolelta. [3]

Alueeseen kuului suurin osa Degerbyn kunnasta, laajoja alueita Kirkkonummen , Siuntion ja Inkoon kunnista seka vesialueita ja saaria myos Espoosta . Idassa alueen raja kulki pitkin Espoonlahtea . Kun alue palautettiin Suomelle, Degerby liitettiin Inkooseen, mutta muilta osin kuntien rajat palautettiin samoiksi kuin ne olivat olleet ennen luovutusta. [4]

Sopimuksessa edellytettiin myos Makiluodon 12-tuumaisten tornikanuunoiden ja tuliaseman kaluston luovuttamista kayttokelpoisena. Neuvostoliitto maksoi alueesta vuokraa viisi miljoonaa Suomen markkaa vuodessa. [3] Silla oli sopimuksen mukaan myos oikeus henkilo- ja tavaraliikenteen kannalta tarpeellisiin kulkuyhteyksiin Suomen alueen kautta Porkkalaan. [5]

Vuokra-alueen rajapuomi. (Kuva Caj Bremer .)

Alueella asui 12 vuoden vuokra-aikana noin 30 000 neuvostoliittolaista. Paikallisen oppaan Berndt Gottbergin mukaan Porkkalassa arvellaan olleen myos saksalaisia tai itavaltalaisia sotavankeja sinne rakennettujen saksalaistyylisten bunkkereiden ja rakennusten perusteella. [1]

Vuokra-alueella toimi Neuvostoliiton laivastotukikohta. Varsinainen sotasatama rakennettiin Upinniemeen ja huoltosatama Batvikiin. [6] Porkkalanniemen Friggesbyhyn rakennettiin lentokentta, jota kayttivat ainakin MiG-15 -suihkuhavittajat. Degerbyssa sijaitsi tukikohdan toinen, rajavartioston kaytossa ollut pienempi lentokentta. Alueen hallintokeskus toimi Kirkkonummen kirkonkylassa . [7] Tukikohdan strategisesti tarkein osa oli kuitenkin Makiluodon linnake kaksoistykkitorneineen. [8]

Suomen rajavartioasemat olivat Luomassa ja Tahtelassa .

Neuvostoarmeija suhtautui luvattomiin rajanylityksiin, niin tahattomiin kuin tahallisiinkin, mielivaltaisesti. Toisinaan luvattomat rajanylittajat vain ajettiin alueelta pois, mutta joskus seurauksena saattoi olla vuosien vankileirituomio Neuvostoliitossa. [9] Valvonnan nimissa esimerkiksi veneissa tuli olla rekisterikilpi selkeasti nakyvilla. [1]

Porkkalan alueen vuokraus Neuvostoliitolle vahvistettiin uudelleen vuonna 1947 Pariisin rauhansopimuksen 4. artiklassa. [10]

Presidentti J. K. Paasikivi sanoi kevaalla 1948 pitamassaan puheessa Porkkalan vuokra-alueen muodostavan ”oman varinsa” Suomen puolueettomuuspolitiikalle. Paasikivi totesi, etta Neuvostoliiton vuokraoikeus ja kauttakulkuoikeus Suomen alueen halki Porkkalaan ” ei hyvasti sovellu kansainvalisen oikeuden kasikirjoihin” , mutta lisasi, etta ” ratkaisevaa on todellinen elama monine vivahduksineen, joita kansainvalinen oikeus saa luvan seurata niin paljon kuin ehtii ja kykenee” . [11]

Tukikohdan komentajat [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

[12]

”Porkkalan tunneli” [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Junan ikkunat peitetaan Kauklahden asemalla .

Vuonna 1947 Suomi sai lapiajo-oikeuden alueen lapi kulkevaa rautatieta pitkin. Talloin oli kuitenkin junanvaunujen ikkunat suljettava terasluukuilla, silla matkustajat eivat saaneet nahda, mita alueella tapahtui. [13]

Juniin vaihdettiin neuvostoliittolainen veturi alueen ulkopuolella sijainneiden Kauklahden ja Tahtelan rautatieasemien valiselle osuudelle, ja Neuvostoliiton sotilaat nousivat lapikulun ajaksi vaunuihin valvomaan jarjestysta. [13] Tata rautatien osaa kutsuttiinkin yleisesti ”Porkkalan tunneliksi” tai ”maailman pisimmaksi rautatietunneliksi”. [14] Kuljetuksista maksettiin 50 Yhdysvaltain dollaria junalta. [13]

Harvinainen tilaisuus paasta kaymaan rautaesiripun takana veti juniin runsaasti ulkomaisia, eritoten amerikkalaisia turisteja ? ja neuvostoliittolaiset hyodynsivat taman tuomalla propagandamielessa vartijoiksi nimenomaan sodassa kasvoihin haavoittuneita ja runsain kunniamerkein koristeltuja miehia, jotka lisaksi erityisesti valmennettiin esiintymaan mahdollisimman asiallisesti mutta tuikeailmeisesti. [14]

Palautus [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paaartikkeli: Porkkalan palautus
Suomalaissotilaat palaamassa Porkkalaan.

Nikita Hru?t?ovin tultua Neuvostoliiton kommunistisen puolueen paasihteeriksi 1953 Neuvostoliitto paatti palauttaa Porkkalan vuokra-alueen Suomelle kansainvaliseen politiikkaan liittyen kayttaen sita lannelle esimerkkina rauhanomaisesta rinnakkaiselosta Suomen ja Neuvostoliiton valisissa suhteissa. Myos ohjustekniikan nopean kehityksen mahdollistama pinta-alusten torjunta oli jo vahentanyt kiintean rannikkotykiston merkitysta meripuolustuksessa. Neuvostoliiton johto harkitsi alueen palauttamista jo vuoden 1955 kevattalvella. [15] Julkisuuteen tieto tuli kuitenkin vasta, kun Suomi ja Neuvostoliitto olivat virallisesti sopineet asiasta Moskovassa Paasikiven valtiovierailun aikana 19. syyskuuta 1955, jolloin samalla YYA-sopimuksen voimassaoloa jatkettiin 20 vuodella. Viela pari kuukautta aiemmin, heinakuun lopulla, jolloin ulkoministerion poliittisen osaston paallikko Eero Wuori oli tiedustellut Neuvostoliiton Helsingin-suurlahettilaan Viktor Lebedevin kantaa Porkkalan palautuksesta liikkuneisiin huhuihin, Lebedev oli vastannut Porkkalan olevan ”valttamaton Leningradin puolustukselle ja harmiton Suomelle”. [16] Palautus toteutui 26. tammikuuta 1956, joidenkin nakemysten mukaan ”sopivasti” presidentinvaalien alla [1] . Alkuperaisen sopimuksen mukaan vuokra-aika olisi kestanyt vuoteen 1994 saakka. [17] Neuvostoliitto ehti hajota kolme vuotta aiemmin, vuonna 1991.

Presidentti J. K. Paasikivi piti 22. syyskuuta 1955 radiopuheen, jossa han totesi palanneensa Moskovasta kotiin ensi kertaa tyytyvaisin mielin: ”Kyna on korjannut, mita miekka on sarkenyt.” [18] Eduskunta ratifioi Porkkalan vuokra-alueen palautuksen ja YYA-sopimuksen voimassaoloajan jatkamisen 4. lokakuuta 1955. [19] Hallitus asetti lokakuun lopulla 1955 professori Veli Merikosken johtaman komitean selvittamaan Porkkalan palautuksesta aiheutuvia omaisuusjarjestelyja. Ensimmainen ikkunaluukuton juna kulki Porkkalan halki 21. joulukuuta 1955. [20] Tukikohdan komentaja, kenraaliluutnantti Sergei Kabanov esitteli Porkkalaa Suomen paaministeri Urho Kekkoselle ja taman seurueelle 24. tammikuuta 1956. Kaksi paivaa myohemmin Kabanov lakkautti tukikohdan ja luovutti sen suomalaisille. [21] Porkkalan luovutusasiakirjan allekirjoittivat Neuvostoliiton Helsingin-suurlahetystossa 26. tammikuuta Suomen puolelta paaministeri Kekkonen ja ulkoministeri Johannes Virolainen seka Neuvostoliiton puolelta varapaaministeri Mihail Pervuhin ja suurlahettilas Viktor Lebedev. Saman paivan aikana rajapuomi nousi Espoonlahden sillalla ja suomalaiset sotilaat marssivat Porkkalaan. Seuraavana paivana neuvostoliittolaiset jarjestivat suomalaisille ja ulkomaisille tiedotusvalineiden edustajille kiertoajelun Porkkalassa. [22] Porkkalasta lahes 12 vuotta aikaisemmin lahtemaan joutuneet asukkaat paasivat palaamaan kotiseudulleen 4. helmikuuta 1956. [23]

Kun palautuksesta oli jo sovittu, neuvostoliittolaiset rajayttivat ennen poistumistaan useita siella sijainneita sotilaallisia rakennelmia. Makiluodon suuri tykkitorni rajaytettiin 26. lokakuuta 1955, ja tykkien jaannokset kuljetettiin metalliromuna Tallinnaan teollisuuden raaka-aineeksi. [24] Alun alkaen Porkkala oli ollut Neuvostoliitolle kallis, pieni ja vaikeasti huollettava tukikohta. Vuokra-ajan loppua kohti alueella alkoi ilmeta heitteillejaton piirteita. Kurinpito-ongelmia ja toimettomuutta esiintyi. [1] Helsingin Sanomat kirjoitti elokuun lopulla 1957, etta runsas vuosi Porkkalan palautuksen jalkeen viljeltyna oli vain noin neljannes 12 000 hehtaarin viljelykelpoisesta maasta. Tyota aiheuttivat niin peltojen kuivatus kuin rikkaruohojen ja piikkilankaesteiden raivaaminenkin. Degerbyn kirkko oli ehja, mutta sita oli kaytetty muun muassa monitoimitalona, paivakotina ja elokuvateatterina. Lisaksi kellotapulin kultainen risti oli kadonnut. [25]

Myos hautausmaita oli tuhottu ja hautakivia pirstottu. Naista Neuvostoliitto kylla maksoi runsaan korvauksen ja vahingot korjattiin, koska lantisiin lehtiin levinneet kuvat uhkasivat romuttaa ainakin osittain sen poliittisen hyodyn, joka palautuksen aikaistamisella oli saatu. [26] Asia sivuutettiin lopulta virallisella tasolla ”joidenkin juopuneiden sotilaiden omavaltaisuutena”. Vaikka Porkkalan palautuksella oli Suomelle seka poliittisesti etta henkisesti erittain suuri merkitys, Neuvostoliittoon epaluuloisesti suhtautuneissa lansimaissa se leimattiin vain neuvostojohdon halpahintaiseksi propagandatempuksi, koska Porkkala oli menettanyt alkuperaisen strategisen merkityksensa ja Moskova piti samaan aikaan Ita-Euroopan kansandemokratioita tiukassa otteessaan. [27]

Katso myos [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  • Leskinen, Jari ? Silvast, Pekka:  Suljettu aika: Porkkala Neuvostoliiton tukikohtana vuosina 1944?1956 . WSOY, 2001. ISBN 951-0-25128-3 .

Viitteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  1. ↑ a b c d e Saaristoreittia luostarin seesteisyyteen. Toololainen , 2009, nro 15, s. 15.
  2. ↑ Leskinen & Silvast 2001.
  3. ↑ a b ”Porkkalan vuokra-alue”,  Otavan iso Fokus, 5. osa (Mo?Qv) , s. 3227. Otava, 1973. ISBN 951-1-01070-0 .
  4. ↑ Nieminen, Jarmo ? Iivonen, Jyrki:  Porkkala ? tapahtumien keskella , s. 144?145. Maanpuolustuskorkeakoulu, Sotahistorian laitos, 2009. ISBN 978-951-25-2013-8 .
  5. ↑ Leskinen & Silvast 2001, s. 150.
  6. ↑ Leskinen & Silvast 2001, s. 55.
  7. ↑ Leskinen & Silvast 2001, s. 62.
  8. ↑ Leskinen & Silvast 2001, s. 57.
  9. ↑ http://www.hs.fi/kuukausiliite/a1435543293911
  10. ↑ Pariisin rauhansopimus ( Arkistoitu ? Internet Archive)
  11. ↑ Jakobson, Max: Pelon ja toivon aika , s. 59. Helsinki: Otava, 2001.
  12. ↑ Leskinen & Silvast 2001, s. 50?52, 195?196, 205?206, 208.
  13. ↑ a b c Leskinen & Silvast 2001, s. 257.
  14. ↑ a b Leskinen & Silvast 2001, s. 261.
  15. ↑ Leskinen & Silvast 2001, s. 265.
  16. ↑ Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: Itsenainen Suomi: Seitseman vuosikymmenta kansakunnan elamasta , s. 209. Helsinki: Otava, 1987.
  17. ↑ Leskinen & Silvast 2001, s. 17.
  18. ↑ Paasikiven linja: J. K. Paasikiven puheita ja esitelmia vuosilta 1944?1956, s. 192?194. Porvoo: WSOY, 1962.
  19. ↑ Mita-Missa-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1957 , s. 131. Helsinki: Otava, 1956.
  20. ↑ Mita Missa Milloin 1957 , s. 22.
  21. ↑ Leskinen & Silvast 2001, s. 317, 326?327.
  22. ↑ Mita-Missa-Milloin 1957 , s. 26.
  23. ↑ Mita-Missa-Milloin 1957 , s. 27.
  24. ↑ Leskinen & Silvast 2001, s. 312?313.
  25. ↑ Heino, Mikko: Kotona odottivat vain rauniot . Ilta-Sanomat 24. kesakuuta 2021, Plus-liite s. 22?24. Sanoma Media.
  26. ↑ Leskinen & Silvast 2001, s. 229?231.
  27. ↑ Jakobson 2001, s. 190.

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Noudettu kohteesta ” https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Porkkalan_vuokra-alue&oldid=22232164 ”