Israelin itsenaisyyssota
oli
Israelin itsenaisyysjulistusta
ja sita seuranneesta arabimaiden hyokkayksesta alkanut 15. toukokuuta 1948 ? 20. heinakuuta 1949 kayty sota, joka paattyi Israelin voittoon ja itsenaisen valtion syntyyn. Vuonna 1947 tehty
Yhdistyneiden kansakuntien Palestiinan jakosuunnitelma
ei toteutunut, vaan kahdesta tarkoitetusta valtiosta vain juutalaisvaltio tuli lopulta perustetuksi. Arabit eivat saaneet omaa valtiotaan. Sen sijaan sota aiheutti mittavan, noin 700 000 Palestiinan alueen arabin pakolaisuuden, ja kysymys palestiinalaisista pakolaisista oli huomattava poliittinen tekija vuosikymmenia sodan jalkeen.
Israel sai sodan myota Palestiinasta noin nelja viidesosaa.
Jordania
miehitti sodan jalkeen
Lansirantaa
ja
Egypti
Gazan kaistaa
.
Yhdistyneiden kansakuntien Palestiinan jakosuunnitelma
1947.
Brittilippu
laskeutui viimeisen kerran
Jerusalemissa
14. toukokuuta 1948 ja
Palestiinan mandaatti
paattyi virallisesti seuraavana keskiyona.
David Ben-Gurion
antoi viela samana paivana
Israelin itsenaisyysjulistuksen
.
[1]
15. toukokuuta
Egypti
,
Jordania
,
Syyria
,
Libanon
ja
Irak
hyokkasivat Israeliin.
[2]
Saudi-Arabia
lahetti muodon vuoksi pienen joukon omia sotilaitaan.
Jemen
piti itseaan sodassa Israelia vastaan, mutta ei lahettanyt joukkoja sotaan.
[3]
Arabimaista koko voimallaan sotaan osallistui vain Jordania hyvin koulutetulla
Arabilegioonallaan
. Muiden maiden joukot kasittivat vain osan niiden koko potentiaalista. Sodan alussa arabimaiden vahvuus oli noin 20 000?30 000 miesta. Sodan aikana tama maara lisaanty vain hitaasti. Israelissa aseissa oli sodan alussa noin 35 000 sotilasta. Sodan lopussa heidan maaransa oli jo arabimaihin nahden kaksinkertainen.
Israelin puolustusvoimat
muodostettiin nopeasti sodan jo alettua
Haganan
pohjalta toukokuun lopulla.
Irgun
liitettiin puolustusvoimiin kesakuussa
Altalenan
valikohtauksen jalkeen. Koulutuksen ja johdon tehokkuuden kannalta israelilaiset olivat yleisesti ottaen arabeja parempia. Aseistuksen puolesta arabimaat olivat aluksi ylivoimaisia. Esimerkiksi raskasta aseistusta heilla oli israelilaisiin nahden selvasti enemman. Asevarustelun kannalta Israel kiri kuitenkin arabimaat kiinni kesan aikana. Arabimailla ei ollut samalla tavalla varaa hankkia uutta varustusta sodan aikana. Heilta puuttui myos juutalaisten kansainvaliset yhteydet ja hyokkaajina heita rasitti huoltoyhteyksien yllapito.
Yhdistyneet kansakunnat
olivat asettaneet molemmat sodan osapuolet asevientikieltoon, jota israelilaiset kiersivat huomattavasti arabeja tehokkaammin.
[2]
Arabilegioonan
joukkoja
Jerusalemissa
toukokuussa 1948.
Latrunin taisteluja
kesakuussa 1948.
Sodan ensimmaisessa vaiheessa Egyptin joukot alkoivat ylittaa rajaa Israeliin
Siinailta
etelassa. Yksi Egyptilainen osasto eteni lahinna arabien asuttaman alueen poikki pitkin
Gazan
rantatieta. Toinen osasto tuotiin laivoilla Majdaliin (nyk.
Askalon
). Kolmas osasto liikkui
Abu Aweigilasta
Beersebasta
koilliseen kohti
Hebronia
ja
Betlehemia
, jossa ne yhdistyivat Jordanian Arabilegioonan joukkojen kanssa
Jerusalemin
alueella. Kaksi ensimmaista osastoa muodostivat egyptilaisten joukkojen paaosan. Niiden tarkoituksena oli edeta kohti
Tel Avivia
. Edessa niilla oli noin 27 hajanaista juutalaissiirtokuntaa. Niiden valtaus osoittautui heti hankalaksi. Hyokkays pysahtyi 15. toukokuuta
Kfar Darommissa
ja
Nirimin taisteluissa
. Hankallimmin vallattavissa olevat siirtokunnat ohitettiin.
Yad Mordechaita
ei voinut sen sijainnin takia kuitenkaan ohittaa. 24. toukokuuta seurasi
Yad Mordechain taistelu
, jossa egyptilaisia joukkoja viivytettiin useamman paivan ajan.
[3]
Egyptilaisten edessa olleita siirtokuntia puolustivat paaosin vain muutamat kymmenet israelilaiset. Heidan paaasiallinen puolustuslinjansa oli vasta Majdalin ja
Bet Guvrinin
linjalla. Yad Mordechain taistelu oli ostanut kallisarvoista aikaa vahvistaa puolustuksia lahempana Tel Avivia. Maahan saatiin hankittua uusia aseita ja vahvistuksia voitiin lahettaa kohti etelaa. Yad Mordechain taistelun jalkeen itsensa koonneet egyptilaiset etenivat
Ashdodin
pohjoispuolelle
Ashdodin sillalle
, jonka israelilaiset olivat rajayttaneet. Hyokkays pysahtyi sillalle israelilaisten tuotua paikalle tykistoa ja esimerkiksi ensimmaiset havittajakoneensa. Silta oli pohjoisin egyptilaisen hyokkayksen saavuttamista paikoista. He ottivat viela voiton
Nizzanimin taistelussa
7. kesakuuta. Israelilaiset epaonnistuivat yrityksissa vallata
Iraq Suwaydan
ja
Faluja
. Pian 11. kesakuuta astui voimaan Yhdistyneiden kansakuntien vaatima tulitauko.
[3]
Jerusalemin suunnalla kaytiin verisia taisteluja paitsi itse kaupungista, mutta myos rannikolta Israelin hallitsemiin osiin kaupunkia johtavalla kapealla kaytavalla. Jordanian ja Egyptin joukkojen lisaksi alueella oli egyptilaisen
Muslimiveljeskunnan
joukkoja.
Jerusalemin vanhassakaupungissa
sijaitseva Juutalainen kaupunginosa menetettiin arabeille 28. toukokuuta. Samaan tapaan israelilaiset epaonnistuivat
Latrunin taisteluissa
. Latrun sijaitsi strategisella paikalla Jerusalemiin johtavan tien varrella, mutta sen valtaus ei israelilaisilta onnistunut useista yrityksista huolimatta. Lopulta Latrun kierrettiin. Sen ohi rakennettiin lempinimen
Burman tie
saanut hiekkatie. Israelilaisten onnistumiseksi Jerusalemin suunnalla ennen tulitaukoa jai Lansi-Jerusalemin eli niin sanotun Jerusalemin uudenkaupungin puolustaminen ja hallussapitaminen.
[4]
Rintaman keskiosissa kaytiin taisteluja palestiinalaisia joukkoja vastaan. Libanonilaistaustainen komentaja
Fawzi al-Qawuqji
johti
Arabien vapautusarmeijaa
keskuksinaan
Nablus
,
Jenin
ja
Tulkarm
. Taalta he uhkasivat
Netanyaa
rannikolla. 24. toukokuuta alueelle saapui myos Irakin armeijan joukkoja, jotka olivat alkaneet saapua Palestiinaan
Jordanin
yli jo 15. toukokuuta. Irakilaisten saavuttua Jordanian Arabilegioona keskittyi etelaan Latrunissa ja Jerusalemissa. 25. toukokuuta irakilaiset yrittivat iskea kohti Netanyaa ja hyokkasivat israelilaisia
kibbutseja
vastaan. Israelilaiset iskivat takaisin ajaakseen irakilaiset puolustuskannalle.
Golanin prikaati
valtasi
Tel Megiddon
ja
Lajjunin
29. toukokuuta. Lansi-
Galileassa
toimi
Carmelin prikaati
. He yrittivat myos
iskea kohti Jeninia
, josta irakilaiset loivat heidat takaisin 4. kesakuuta. Irakilaisten saavutuksiksi ennen tulitaukoa jaivat
Jarkonin
ylavirran alueen hallinta ja
Ras al-Ainin
vesipumppaamon valtaus.
[4]
Syyrialaiset hyokkasivat Israeliin pohjoisesta yolla 15. toukokuuta. Heidan edessaan Jordaninlaaksossa oli joukko israelilaisia kibbutseja. 20. toukokuuta syyrialaiset iskivat kohti
Degania Alefin
kibbutsia.
Jordaninlaakson taisteluissa
syyrialaisten hyokkays pysaytettiin ja heidat ajettiin takaisin lahtoasemiinsa kukkuloilla idassa. Syyrialaiset eivat ryhtyneet enaa suurempiin operaatioihin talla suunnalla. Tulitauko talla suunnalla tuli voimaan vasta 12. kesakuuta. Libanon suunnalla israelilaiset olivat vallanneet yolla 14.-15. toukokuuta tarkean Nabi Yushan poliisilinnoituksen
Hulanlaakson
tuntumassa. Libanonilaiset valtasivat
al-Malkiyyan
kylan, jonka
Palmahin
joukot valtasivat kuitenkin pian takaisin. Carmelin prikaati valvoi mahdollista hyokkaysreittia
Rosh Hanikrasta
. 17. toukokuuta se valtasi myos
Akkon
kaupungin rannikolla. Hieman ennen tulitaukoa libanonilaiset, syyrialaiset ja Arabien vapautusarmeijan joukot onnistuivat valtaamaan al-Malkiyyan viela takaisin. Sen kautta he saattoivat tuoda taydennyksia arabien viela halltisemaan Keski-Galileaan, jonka asukkaat olivat paaosin arabeja.
[5]
Givatin prikaatin
joukkoja kesakuussa 1948.
Tulitauko kesti paaosin 11. kesakuuta?9. heinakuuta. Palestiinaan saapui tulitaukoa valvomaan Yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvaajia
Belgiasta
,
Ranskasta
,
Ruotsista
ja
Yhdysvalloista
. Tulitaukoa valvoi YK:n Palestiinan rauhanvalittaja kreivi
Folke Bernadotte
. Tulitauon oli tarkoitus kestaa 28 paivaa ja sen jatkoa kaavailtiin. Israelilaiset saivat merkittavaa vahvistusta tulitauon aikana. Maahan saapui uusia siirtolaisia, joista monilla oli kokemusta
toisen maailmansodan
taisteluista. Maahan saapui myos uutta raskasta kalustoa. Tulitaukoa ei lopulta jatkettu YK:n suunnitelmista huolimatta. Taistelut alkoivat jalleen sen paattyessa 9. heinakuuta kello 06.00.
[6]
Niin sanotut kymmenen paivan taistelut jaivat ensimmaisen tulitauon ja sita seuranneen uuden tulitauon valiin 9.-18. heinakuuta. Egyptilaiset olivat jo ennen tulitauon paattymista aamulla 8. heinakuuta alkaneet hyokata israelilaisia vastaan etelassa. He valtasivat
Kawkaban
kylan, mutta tulivat voitetuksi
Beit Darasin
valtausyrityksen aikana. Seuraavana yona israelilaiset valtasivat vastaiskussaan Iraq Suwaydanin,
Beir Affan
ja
Ibdisin
kylat. Egyptilaisten asemat murtuivat 17. heinakuuta ja uuden tulitauon tullessa voimaan 18. heinakuuta israelilaiset olivat luoneet maayhteyden tahan saakka eristyksissa olleelle
Negeville
samalla, kun egyptilaisten joukkojen yhteys lanteen oli tuhottu.
[7]
Kymmenen paivan aikana kaytiin myos taisteluja Jordaniaa vastaan.
Operaatio Danin
aikana vallattiin
Ramla
ja
Lod
. Lodissa sijaitsi tuolloin alueen suurin lentotukikohta. Erityista hajaannusta jordanialaisissa aiheutti israelilaisten kommandojoukkojen tekema isku Lodin lapi ja paluumatkalla jalleen sen halki 10. heinakuuta. Operaatio Danin taistelut olivat myos ensimmaisia, joissa israelilaiset kayttivat panssarivaunuja. 13. heinakuuta vallattiin myos irakilaisten aikaisemmin valtaama Ras al-Ain. Arabilegioona pyrki jalleenkokoamaan joukkojaan
Ramallahin
ja Latrunin valille. Latrunia he onnistuivat pitamaan hallussaan koko sodan ajan huolimatta siita, etta se oli jaanyt kaytannossa eristyksiin. Israelilaiset tekivat joitakin valtauksia myos Jerusalemin suunnalla, mutta Arabilegioonan onnistui pitaa kiinni sen vanhankaupungin hallinnasta.
[7]
Pohjoisessa suurin voitto israelilaisille oli
operaatio Dekel
, jonka aikana vallattiin
Nasaret
. Arabien vapautusarmeijan joukkoja johtanut al-Qawuqji joutui pakenemaan kohti pohjoista Nasaretin antautuessa 16. heinakuuta. Operaatio Dekelin aikana Israel valtasi koko alueen
Haifan
ja
Genesaretinjarven
valilla. Carmelin prikaati yritti vallata myos syyrialaisten tahan asti hallitseman
Mishmar HaYardenin
, jossa taistelut paattyivat kuitenkin ilman selvaa lopputulosta.
[7]
Sodan toinen tulitauko tuli voimaan 18. heinakuuta kello 19.00. Tulitaukoa rikottiin melkein heti esimerkiksi tykkitulella.
[8]
Se kesti kuitenkin paapiirteissaan lokakuun puolivaliin saakka. Tulitauon aikana eri arabimaiden valit heikkenivat olennaisesti. Jordania oli saavuttanut tarkeimmat tavoitteensa ja yritti etsia tieta ulos sodasta. Maa yritti saada Israelilta hiljaista hyvaksyntaa liittaa Palestiinan arabialueet itseensa. Egypti pyrki estamaan Jordanian aikeet perustattamalla
Amin al-Husainin
johtaman
Koko Palestiinan hallituksen
Gazassa. Jordaniassa tahan vastattiin perustamalla kilpaileva
Palestiinan kansallinen kongressi
Ammanissa
. Egyptin Koko Palestiinan hallitus menetti myohemmin merkityksensa sen joutuessa pakenemaan
Kairoon
.
[2]
Israelilaisia sotilaita
operaatio Hiramin
aikana.
Etelassa Israelin armeija aloitti iskut egyptilaisia vastaan 15. lokakuuta. Seuraavien kymmenen paivan
operaatio Yoavin
aikana israelilaiset valtasivat
Negevin
alueen. Hyokkayspaivan yona
Israelin ilmavoimat
iskivat
Egyptin ilmavoimia
vastaan
Rafahissa
tuhoten suuren osan egyptilaisista lentokoneista Rafahin lentokentalla. Tasta lahtien heilla oli kasissaan
ilmaherruus
.
Egyptin laivaston
alus
Amir Faruq
upotettiin erikoisjoukkojen iskussa Gazan rannikolla.
Beerseba
vallattiin 21. lokakuuta. 28. lokakuuta egyptilaiset vetaytyivat Ashdodista ja Majdalista 6. marraskuuta. Joukko egyptilaisia joukkoja jai saarroksiin niin sanottuun Falujan mottiin.
[8]
Pohjoisessa kaytiin lokakuussa taisteluja Arabien vapautusarmeijaa vastaan. 28. lokakuuta alkanut
operaatio Hiram
tahtasi vapautusarmeijan murtamiseen. 29. lokakuuta vallattiin Yla-Galilean keskus
Sa'sa'
ja seuraavana paivana
Tarshiha
. Al-Malkiyya vallattiin yllatyshyokkayksella ja Libanonin rajalla israelilaiset etenivat myos Libanonin puolelle.
Jishin
, Sa'san ja Tarshihan kukistuttua Arabien vapautusarmeijan joukot alkoivat evakuoida viela hallitsemiaan osia nykyisen Israelin alueella. Kun 31. lokakuuta tuli voimaan jalleen uusi tulitauko, israelilaiset hallitsivat jo koko Galileaa.
[8]
Etelassa uutta tulitaukoa rikkoivat molemmat osapuolet. Egypti vaati Israelia vapauttamaan Falujan motin ennen Yk:n turvallisuusneuvoston vaatimien neuvottelujen alkua. Israel paatti sen sijaan toteuttaa
operaatio Horevin
egyptilaisten ajamiseksi ulos Israelin kaavailluilta rajoilta. Egyptilaiset joukot sijaitsivat kahdella suunnalla. Voimakkaampi joukoista oli Gazan ja Rafahin suunnalla rannikolla ja toinen Beerseban etelapuolella. 22. joulukuuta israelilaiset iskivat kohti rannikon egyptilaisia. Alueella kaytiin esimerkiksi
rajut taistelut kukkula 86:n
hallinnasta. Israelilaisten isku talla suunnalla oli kuitenkin harhautus, jonka tarkoituksena oli vetaa egyptilaisten huomio pois paasuunnalta idassa. Hyokkays talla suunnalla alkoi 25. joulukuuta. Israelilaiset voittivat ja egyptilaiset ajettiin pois nykyisen Israelin rajojen sisalta. Hyokkays jatkui edelleen lanteen ja pohjoiseen
Siinaille
, jossa edettiin Abu Aweigilalle saakka. Kommandojoukot ja panssarivaunut tekivat myos iskun
al-Arishin lentokentalle
saakka, jolta palattiin takaisin Abu Aweigilaan 30. joulukuuta. Operaatiot Siinain suunnalla lopetettiin lopulta kansainvalisen painostuksen takia.
[8]
Taistelut jatkuivat rannikolla. Rafahin valtaus estyi uuden tulitauon takia 7. tammikuuta. Samana paivana israelilaiset olivat ampuneet alas brittien tiedustelukoneita. Britanniassa hallitus joutui ankaran opposition hyokkayksen kohteeksi, koska tilanne nahtiin lahes avoimena sekaantumisena taisteluihin. Taisteluja oli kayty myos Falujan motin suunnalla, mutta egyptilaiset pitivat siella pintansa aina sodan loppuun saakka. Egyptin kanssa tehtiin aselepo 24. helmikuuta ja sita seurasivat muut arabimaat. Jordania teki vastaavan sopimuksen 3. huhtikuuta, Libanon 23. maaliskuuta ja Syyria 20. heinakuuta. Syyrian kanssa tehty aselepo paatti Israelin itsenaisyyssodan.
[8]
Israelin lippu
nostetaan
Eilatissa
10. maaliskuuta 1949.
Itsenaisyyssota oli ollut Israelin taydellinen voitto. Se laajensi alueitaan YK:n alkuperaisen jakosuunnitelman ulkopuolelle saaden Palestiinasta nelja viidesosaa. Joidenkin tahojen pettymykseksi
Lansiranta
ja
Ita-Jerusalem
jaivat kuitenkin Jordanialle. Poliittinen voitto oli, etta YK:n suunnitelman mukaista palestiinalaisvaltiota ei syntynyt ollenkaan. Palestiina oli jaettu Israelin ja Jordanian kesken. Jordania oli arabimaista ainut, jonka voidaan katsoa saavuttaneen nain myos huomattavampia voittoja.
Gazan kaista
jai Egyptille.
[9]
Palestiinassa asuneille arabeille sota oli katastrofi. Juutalaisjoukot surmasivat noin 15000 palestiinalais-siviilia, hyokatessaan yli 400 palestiinalaisten asuttamaan kaupunkiin ja kylakuntaan, joista useimmat israelilaiset sitten lopulta myos tuhosivat rajayttamalla tai jyraten niita maan tasalle, estaakseen pakoon ajamiensa palestiinalaisten paluun koteihinsa. Kristittyja palestiinalaisia pakeni jo brittien vetaytymisen myota Egyptiin, Libanoniin, Syyriaan ja muihin maihin. 1,3 miljoonasta arabista 700 000?750 000 pakeni tai karkotettiin kodeistaan vuosien 1947 ja 1949 valilla. Arabiaksi tapahtumat tulivat tunnetuksi nimella
al-nakba
("katastrofi"). Kysymys palestiinalaisten kohtalosta leimasi pitkaan yleisarabialaista politiikkaa.
[10]
- Juusola, Hannu:
Israelin historia
. Gaudeamus Helsinki University Press, 2014.
ISBN 978-952-495-559-1
.
- Fred Skolnik ja Michael Berenbaum:
Encyclopaedia Judaica Volume 20 To-Wei
. Thomson Gale, 2007.
ISBN 978-0-02-865928-2
.
(englanniksi)
- ↑
Juusola 2014, s. 65
- ↑
a
b
c
Juusola 2014, s. 68-71
- ↑
a
b
c
Skolnik ja Berenbaum 2007, s. 656-657
- ↑
a
b
Skolnik ja Berenbaum 2007, s. 658-659
- ↑
Skolnik ja Berenbaum 2007, s. 659-660
- ↑
Skolnik ja Berenbaum 2007, s. 660
- ↑
a
b
c
Skolnik ja Berenbaum 2007, s. 660-661
- ↑
a
b
c
d
e
Skolnik ja Berenbaum 2007, s. 662-665
- ↑
Juusola 2014, s. 71-73
- ↑
Juusola 2014, s. 73-78
Commons