Gregorius VII
Henkilotiedot
Koko nimi	Hildebrand
Syntynyt	noin 1020 / 1025 Sovana , Italia
Kuollut	25. toukokuuta 1085 Salerno , Italia
Paavi
Paavius alkoi	22. huhtikuuta 1073
Paavius paattyi	25. toukokuuta 1085
Edeltaja	Aleksanteri II
Seuraaja	Victor III
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Gregorius VII (pappisnimeltaan Hildebrand ; noin 1020/1025 Sovana , Toscana , Italia ? 25. toukokuuta 1085 Salerno ) ^[1] oli paavina 24. huhtikuuta 1073 ? 25. toukokuuta 1085. ^[2] Hanet kanonisoitiin pyhimykseksi vuonna 1606. ^[1]

Gregorius teki aikanaan suuria uudistuksia, ja hanet tunnetaan parhaiten osuudestaan investituurariidassa , jossa han joutui vastakkain keisari Henrik IV:n kanssa. Gregorius VII olikin yksi keskiajan merkittavimmista paaveista, ja han katsoi paavin nauttivan taydellista kaskyvaltaa niin kirkon sisalla kuin myos sen ulkopuolellakin.

Varhainen elama [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Hildebrand syntyi pienessa Sovanan kaupungissa Toscanassa , missa hanen kotitalonsa on yha naytteilla. Hanen setansa oli Roomassa Pyhan Marian luostarin apotti , joten hanet lahetettiin kaupunkiin opiskelemaan. Hanen ohjaajinaan nayttaa olleen mm. paavi Gregorius VI , mutta kun keisari Henrik III syrjaytti Gregorius VI:n ja ajoi taman pakoon Saksaan, Hildebrand seurasi tata. Hildebrand itse myonsi myohemmin, etta han ei ollut halunnut menna Alppien toiselle puolelle, mutta hanen viettamansa aika Saksassa oli erittain opettavainen ja silla oli suuri merkitys hanen myohemmille toimilleen. Kolnissa han pystyi jatkamaan opintojaan. Han palasi Roomaan paavi Leo IX:n (1049?1054) mukana. ^[1] Taman alaisuudessa Hildebrand palveluksensa kirkossa. Han toimi paavin lahettilaana Ranskassa , missa hanen piti selvittaa ongelmat Berengar Toursilaisen kanssa, jonka poikkeavat nakemykset ehtoollisesta aiheuttivat erimielisyyksia.

Leon kuoleman jalkeen roomalaiset lahettivat hanet edustajakseen Pyhan saksalais-roomalaisen keisarikunnan hoviin neuvottelemaan Leon seuraajasta. Keisari paatti Victor II:n hyvaksi, joka vuorostaan palkkasi Hildebrandin lahettilaakseen Ranskaan. Kun Stefanus X:sta tuli paavi ? ilman Saksan hovin hyvaksyntaa ? Hildebrand ja Luccan piispa Anselmo lahetettiin Saksaan varmistamaan paavin nimitys jalkikateen, ja he onnistuivatkin saamaan keisarinna Agnes de Poitoun hyvaksynnan. Stefanus X kuitenkin kuoli vuonna 1058 ennen Hildebrandin paluuta, ja Rooman aatelisto yritti viela kerran ottaa itselleen vallan paavin nimittamisessa, mika oli vaarallista kirkolle. Aatelisto nosti Velletrin piispa Johanneksen paavi Benedictus X:ksi . Kriisin laukeaminen oli pitkalti Hildebrandin tyon ansiota, kun tama tuki paavi Nikolaus II:ta , jonka aikakausi vaikutti kuurian politiikkaan vahvasti seuraavana kahtena vuosikymmenena: suhteet luotiin Etela- Italiaa hallinneisiin normanneihin ja Pohjois-Italian demokraattisiin ja saksalaisvastaisiin patariineihin .

Nikolauksen aikana myos saadettiin laki, joka siirsi paavin valinnan kardinaalien kollegiolle pois Rooman aatelisten ulottuvilta ja Saksan vaikutusvaltaa vahentaen. Nikolauksen seuraajan paavi Aleksanteri II:n aikana Hildebrandin vaikutusvalta kuurian politiikkaan kasvoi. Yleinen poliittinen ilmapiiri etenkin Saksassa oli hyvin suopea kuurialle , mutta olosuhteiden erittain viisas kayttaminen oli suuri ansio, ja Aleksanterin asema hanen virkakautensa loppupuolella oli loistava osoitus Hildebrandin valtiomiestaidosta.

Valinta paaviksi [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Aleksanteri II:n kuoltua 21. huhtikuuta 1073, Hildebrandista tuli paavi ja han otti nimen Gregorius VII. Hanen vastustajansa arvostelivat valintatapaa kitkerasti. Monet syytokset saattoivat johtua henkiloon kohdistuvasta vastustuksesta, koska ne esitettiin vasta vuosia Gregoriuksen valinnan jalkeen. Gregoriuksen omien kertomustenkin mukaan on kuitenkin selvaa, etta hanen valintansa tapahtui epatavallisesti ja vuoden 1059 julistuksen muotoja ei noudatettu. 22. toukokuuta hanet vihittiin papiksi ja 30. kesakuuta piispaksi.

Gregoriuksen toimet liittyivat kiinteasti Saksaan. Henrik III:n kuoleman jalkeen Saksan monarkia oli huomattavasti heikentynyt ja Henrik IV taisteli sisaisten ongelmien kanssa. Asiantila oli edullinen Gregoriukselle, joka hyotyi siitakin, etta Henrik IV oli vasta 23-vuotias ja kokematon.

Kapinat Saksassa pakottivat Henrik IV:n loytamaan sopu paavin kanssa mihin hintaan hyvansa. Nurnbergissa Toukokuussa 1074 han osoitti katumuksensa paavin lahettilaiden edessa, vannoi uskollisuudenvalan ja lupasi tukensa kirkon uudistamisessa. Aluksi uusi suhtautuminen toi hanelle paavin luottamuksen, mutta kun han loi kapinalliset Hohenburgin taistelussa 9. kesakuuta 1075, hanen suhtautumisensa paaviin muuttui entiselleen. Han paatti yrittaa palauttaa asemansa Pohjois-Italian hallitsijana viipymatta.

Han lahetti kreivi Eberhardin Lombardiaan taistelemaan, nimitti Tedaldon Milanon arkkipiispaksi ja yritti luoda suhteita normannien Robert Guiscardiin . 8. joulukuuta Gregorius vastasi tylylla kirjeella, jossa han syytti Saksan kuningasta lupaustensa pettamisesta, tuesta pannaan julistetuille henkiloille. Samaan aikaan han lahetti suullisen viestin, etta Henrikin IV:n rikokset ansaitsevat hanelle kirkonkirouksen ja kruunun menettamisen.

Yhteenotto keisarin kanssa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paavin ennenkuulumattomalla tavalla ilmaistut nuhteet saivat Henrikin ja taman hovin raivostumaan, ja he kutsuivat pikaisesti kansallisen kirkolliskokouksen koolle Wormsiin , jossa se kokoontui 24. tammikuuta 1076. Gregoriuksella oli Saksan papiston korkea-arvoisimmissa piireissa monia vihamiehia. Roomalainen kardinaali Hugo Candidus, joka aikaisemmin oli ollut laheisissa valeissa Gregoriuksen kanssa, oli Gregoriuksen vastustaja ja han kiirehti kokoukseen Wormsiin. Kaikki Candiduksen kokoukselle esittamat syytokset paavista otettiin hyvin vastaan ja kokous tuli siihen tulokseen, etta Gregorius ei enaa ollut paavi. Syytedokumentissa piispat peruivat uskollisuutensa paaville. Henrik IV julisti Gregoriuksen erotetuksi ja roomalaisten tuli valita uusi paavi. Kokous lahetti kaksi piispaa Italiaan ja Piacenzan kirkolliskokouksessa he saivat Lombardian piispoilta samanlaisen paaville osoitetun erovaatimuksen. Parmalainen Roland sai tehtavaksi ilmoittaa paatoksesta ja han paasi Rooman Lateraanikirkossa koolla olevan kirkolliskokouksen puheille. Hetken aikaa kokoukseen osallistujat olivat peloissaan, mutta pian heidan raivonsa kohosi niin paljon, etta vain Gregoriuksen pidattely esti sanansaattajan tappamisen.

Seuraavana paivana paavi julisti Saksan kuninkaan pannaan, erotti kuninkaan ja vapautti kuninkaan alamaiset talle vannotuista valoista. Tuomion kaytannon vaikutus riippui erityisesti sen vaikutuksesta Saksan prinsseihin. Ajalta jaaneet todisteet kertovat, etta tuomiolla teki suuren vaikutuksen seka Saksassa etta Italiassa. Kolmekymmenta vuotta aikaisemmin Henrik III oli erottanut kolme paavia, jotka olivat palveluksia kirkolle. Kun Henrik IV yritti tehda saman, han ei ollut yhta menestyksekas, koska hanella ei ollut kansan tukea. Saksassa tuntemukset kaantyivat nopeasti Gregoriuksen puolelle ja prinssit kayttivat mahdollisuutta hyvakseen kuninkaan vastaiselle politiikalleen. Kun kuningas halusi helluntaina keskustella toimenpiteista Gregoriusta vastaan, vain muutama henkilo hanen lahipiiristaan ilmestyi paikalle. Kapinat kuningasta vastaa alkoivat uudestaan ja kuninkaan vastaiset voimat kasvoivat paiva paivalta.

Kohti Canossaa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Tilanne kehittyi Henrik IV:n suhteen uhkaavaksi. Passaun piispa Altmannin edistaman liikehdinnan seurauksena ruhtinaat tapasivat lokakuussa Triburissa valitakseen uuden kuninkaan. Henrikin aseman pelasti vain se, etta ruhtinaat eivat paasseet yksimielisyteen taman seuraajasta. Heidan erimielisyytensa vain siirsivat tuomiota, ja he julistivat, etta Henrikin on saatava paavilta anteeksi vuodessa tai valtaistuin julistettaisiin avoimeksi. Samalla he paattivat kutsua Gregoriuksen Augsburgiin ratkomaan kiista. Naista toimenpiteista Henrik tiesi, mita hanen taytyy tehda. Hanen olisi hinnalla milla hyvansa saatava anteeksianto paavilta estaakseen oman syrjayttamisensa. Aluksi han pyrki anteeksiantoon lahettilaiden valityksella, mutta kun Gregorius hylkasi taman tunnustelut, Henrik paatti itse lahtea Italiaan.

Paavi oli jo lahtenyt Roomasta ja oli ilmoittanut Saksan ruhtinaille, etta han odottaisi naiden saattuetta Mantuassa 8. tammikuuta. Saattue ei ollut viela saapunut, kun han sai tiedon kuninkaan saapumisesta. Henrik oli paattanyt pakottaa paavin paastamaan hanet pannasta pyytamalla anteeksi Canossassa , johon paavi oli lahtenyt suojaan. Tilanteesta tuli pian legendaarinen. Sovinto saavutettiin vasta pitkien neuvottelujen ja kuninkaan vakaiden vakuutteluiden jalkeen. Gregorius myontyi anteeksiantoon vastentahtoisesti, koska sen jalkeen ruhtinaiden tapaaminen Augsburgissa menettaisi merkityksensa. Katuvalta ei kuitenkaan voinut evata paluuta kirkon yhteyteen, ja Gregoriuksen uskonnolliset velvollisuudet voittivat hanen poliittiset tahtonsa.

Pannasta luopiminen ei kuitenkaan merkinnyt aitoa sovintoa, eika investituurariitaan saatu ratkaisua. Uusi yhteenotto oli vaistamaton, koska Henrik IV ajatteli pannasta paasemisen tarkoittavan myos sita, etta paavi myonsi Henrikin olevan keisari. Gregorius ei kuitenkaan vihjannutkaan siihen suuntaan Canossassa.

Henrikin toinen kirkonkirous [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kirkonkirous oli saksalaisille ruhtinaille vain tekosyy kapinoida Henrik IV:ta vastaan. He jatkoivat kapinaa armahduksenkin jalkeen ja asettivat kuninkaaksi Schwabenin herttua Rudofin maaliskuussa 1077. Gregorius suhtautui kahteen kuninkaaseen puolueettomasti, missa hanta auttoi se, etta taistelevat osapuolet olivat tasavakisia. Puolueettomuus politiikkansa takia han menetti molempien osapuolten luottamuksen, mutta han paatyi lopulta Rudolfin puolelle taman voitettua Henrikin Flarchheimin taistelussa 28. tammikuuta 1080. Saksilaisten painostuksen takia ja kuvitellen voitettua taistelua liian merkittavaksi Gregorius julisti Henrikin uudestaan pannaan 7. marraskuuta 1080.

Talla kertaa paavin moitteella ei ollut samaa vaikutusta kuin nelja vuotta aikaisemmin. Sita pidettiin epaoikeutettuna ja kevyin perustein julistetun kirkonkirous kyseenalaistettiin. Asiat muuttuivat Gregoriuksen kannalta huonommiksi, kun Rudolf kuoli 16. lokakuuta samana vuonna. Hanen seuraajakseen valittiin elokuussa 1081 Hermann Luxemburgilainen, joka ei ollut sovelias johtamaan Gregoriuksen kannattajia Saksassa, ja Henrikin valta oli huipussaan. Kokeneempana Henrik paatti talla kertaa olla tunnustamatta pannaan julistamista ja sanoi sen olevan lainvoimaton. Bressanoneen kokoontunut kirkolliskokous julisti 16. kesakuuta 1081 Gregoriuksen viralta pannuksi. Hanen seuraajakseen kirkko nimesi Ravennan arkkipiispa Guibertin. Vuonna 1081 Henrik siirsi taistelun Italiaan. Gregorius oli tullut heikommaksi ja 13 kardinaalia hylkasi hanet. Rooma antautui Saksan kuninkaalle ja Guibertista tuli vastapaavi Klemens III . Gregoriuksen piti paeta Roomasta ja hanen kilpailijansa kruunasi Henrikin keisariksi.

Gregoriuksen politiikka muualla Euroopassa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Gregoriuksen Saksan-politiikka vaikutti suuresti hanen politiikkaansa muuta Eurooppaa kohtaan. Koska Saksa vei suurimman osan hanen voimistaan, hanen piti osoittaa muita hallitsijoita kohtaan pidattyvaisyytta. Normannien asenne oli kova kolaus Gregoriukselle. Suuret alueluovutukset, jotka paavi Nikolaus II oli heille myontanyt, eivat estaneet heita etenemasta kohti Keski-Italiaa eivatka normannit suojelleet paavin etuja odotetulla tavalla. Robert Guiscard jatti Gregoriuksen Henrikin armoille ja puuttui sotaan vasta, kun Saksa uhkasi hanta itseaan. Kun Giscard valloitti Rooman, han jatti sen sotilaidensa armoille ja tasta seurannut kansan suuttumus pakotti Gregoriuksen lahtemaan maanpakoon.

Gregorius yritti turvata paavin omistusoikeuden moniin maihin. Korsika , Sardinia , Espanja ja Unkari julistettiin kuuluvaksi kirkolle. Ranskan kuningas Filip I aiheutti kirkolle valittoman vaaran simonialla ja kirkkoon kohdistuvalla vakivallalla. Kirkonkirous ja viralta julistaminen vaikuttivat vaistamattomilta, mutta vaikka Filip ei muuttanut kaytostaan, Gregorius ei toteuttanut uhkauksiaan, koska han ei halunnut jakaa voimiaan, jotka han tarvitsi taistelussa Saksaa vastaan. Englannissa Vilhelm Valloittaja myos hyotyi tilanteesta. Han tunsi olonsa niin turvatuksi, etta puuttui autoritaarisesti kirkon hallintoon, kielsi piispoja vierailemasta Roomassa, nimitti piispoja ja apotteja eika valittanyt, vaikka paavi nuhteli Vilhelmia ja kielsi talta ulkomaankaupan. Gregoriuksella ei ollut voimaa pakottaa Englannin kuningasta, joten han paatti olla valittamatta asioista, joita han ei hyvaksynyt ja jopa vakuutti Vilhelmille hyvista valeista.

Gregorius solmi jonkinlaisen suhteen jokaiseen kristikunnan maahan, vaikka silla ei ollut aina toivottua vaikutusta. Hanen kirjeenvaihtonsa ylsi Puolaan , Venajalle ja Boomiin . Han kirjoitti ystavallisen kirjeen Mauritanian saraseenikuninkaalle Pohjois-Afrikassa ja epaonnistuneesti yritti saattaa Armeniaa lahemmas Rooman kirkkoa. Han oli erityisen huolestunut idasta. Rooman ja Bysantin valinen suuri skisma oli hanelle kova isku, ja han pyrki palauttamaan ystavalliset valit kahden kirkon valille, mm. pitamalla yhteytta Bysantin keisari Mikael VII Dukasiin . Kun idasta kantautui uutisia arabien hyokkayksista kristittyjen kimppuun, han suunnitteli mittavan sotaretken ja kehotti uskovaisia osallistumaan Jerusalemin Ylosnousemuksen kirkon palauttamiseen. Kirkon uudistamista koskevassa politiikassaan Gregorius ei ollut yksin, vaan han sai voimakasta tukea Englannista Canterburyn arkkipiispalta Lanfrancilta ja Ranskasta Dien piispalta Hugolta, josta myohemmin tuli Lyonin arkkipiispa.

Gregoriuksen kasitys paaviudesta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

900-luvulla syntyi Keski-Ranskassa Clunyn liikkeena tunnettu reformiliike, jonka tarkoituksena oli nostaa paavin asemaa ja tehda tasta maallisista hallitsijoista riippumaton, seka saada simonia eli hengellisten virkojen ostaminen ja myyminen loppumaan. Clunyn kaupungissa sijaitsevassa luostarissa syntynyt reformiliike alkoi nopeasti levita muuallekin Eurooppaan. Liikkeeseen kuuluvat uudistajat arvostelivat kiivaasti simoniana tunnettua kirkollisilla viroilla kaytya kaupankayntia.

Ensimmainen Clunyn uudistusliiketta edustanut mies paavinistuimella oli Gregorius VII. ^[3] Gregorius VII uskoi paavinistuimelle kuuluvan taydellinen hallintovalta niin kirkossa kuin koko maailmassakin. ^[4] Gregorius VII laatikin omaan kayttoonsa 27 teesia, joiden mukaan esimerkiksi:

• Rooman kirkko ei ole koskaan erehtynyt eika se Raamatun todistuksen mukaan voi koskaan erehtya.
• Ainoastaan paavi voi kutsua koolle kirkolliskokouksen.
• Ainoastaan han voi asettaa piispoja ja erottaa heidat.
• Ainoastaan han voi muuttaa omia tuomioitaan.
• Kukaan ei voi tuomita hanta.
• Ainoastaan han voi hyvaksya kirkkolain muutokset.
• Han voi erottaa keisareita.
• Han voi vapauttaa alamaiset uskollisuudenvalasta.
• Kaikkien ruhtinaiden on suudeltava paavin jalkoja.

Sisainen politiikka ja uudistukset [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Gregoriuksen elamantyo perustui vakaaseen uskoon, etta kirkko oli Jumalan perustama ja sille oli annettu tehtavaksi yhdistaa koko ihmiskunta yhden yhteison piiriin, jossa jumalallinen tahto on ainoa laki. Gregoriuksen mielesta kirkko on kaikkien ihmisen luomien jarjestelmien ylapuolella ja etta paavi kirkon paana on Jumalan sijaishallitsija maan paalla. Tottelemattomuus paavia kohtaan merkitsee siis tottelemattomuutta Jumalaa kohtaan eli poikkeamista kristinuskosta. Taman nakemyksen toteuttaminen kaytannossa olisi tarkoittanut kaikkien valtioiden havittamista. Poliitikkona Gregorius halusi saada tuloksia, joten kaytannossa hanen oli noudatettava eri politiikkaa. Han kuvaili kirkon ja valtion olemassaolon jumalallisena tahtona ja korosti sacerdotium in ja imperium in liiton tarkeytta. Han ei kuitenkaan ajatellut, etta nama kaksi voimaa olisivat tasa-arvoisia, vaan kirkko oli valtion ylapuolella, mika oli hanelle itsestaan selva tosiasia.

Han halusi nahda kaikkien tarkeiden kiistojen ratkaistavan Roomassa ja vetoomukset piti osoittaa hanelle. Kirkollisen hallinnon keskittaminen luonnollisesti vahensi paikallisten piispojen valtaa. Koska piispat eivat suostuneet luovuttamaan valtaa vapaaehtoisesti ja yrittivat pitaa kiinni perinteisesta itsenaisyydestaan, Gregoriuksen kausi on taynna taisteluita papiston korkea-arvoisimpien jasenten kanssa.

Hanen taistelunsa paavin ylivallan puolesta liittyy hanen pyrkimyksiinsa edistaa selibaattia kirkossa ja hanen hyokkayksiinsa simoniaa vastaan. Gregorius VII ei tuonut selibaattia kirkkoon, mutta han taisteli sen puolesta voimakkaammin kuin kukaan hanen edeltajistaan. Vuonna 1074 han kirjoitti kiertokirjeen, joka vapautti ihmiset tottelemasta piispoja, jotka antoivat pappien menna naimisiin. Seuraavana vuonna han kehotti ihmisia toimimaan tallaisia pappeja vastaa ja nailta heidan tulonsa. Seka taistelu kirkonmiesten avioliittoa etta simoniaa vastaan herattivat laajaa vastustusta.

Gregorius kuoli maanpaossa Salernossa . Roomalaiset ja moni hanen luotetuista auttajistaan olivat hylanneet hanet ja hanen tukijoukkonsa Saksassa oli kutistunut vahiin.

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• The Book of Saints . A Dictionary of Servants of God canonized by the Catholic Church. A&C Black London, 1989. ISBN 0-7136-3006-X .

Encyclopaedia Britannica 11th ed. (1911), hakusana ”Gregory VII”. Encyclopaedia Britannica Company, Cambridge, Englanti.

• Jussi Hanska:  Kristuksen sijaiset maan paalla? . Paaviuden historiaa apostoli Paavalista Johannes Paavali toiseen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Vammala 2005. ISBN 951-746-719-2 .
• Simo Heininen:  Ihmista suurempi: paaviuden historia . Edita, 2004. ISBN 951-37-4184-2 .

Viitteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Gregorius VII .

Edeltaja: Paavi Aleksanteri II

Paavi

Seuraaja: Autuas Victor III

Auktoriteettitunnisteet Kansainvaliset FAST ISNI VIAF 2 3 WorldCat Kansalliset Norja Espanja Ranska BnF data Katalonia Saksa Italia Israel Belgia Yhdysvallat 2 Ruotsi Latvia Japani T?ekki Australia 2 Kroatia Alankomaat Puola Vatikaani Tieteilijat CiNii 2 Henkilot Dizionario Biografico degli Italiani Deutsche Biographie Trove 2 Muut IdRef