Veikko Aaltonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Veikko Aaltonen
Veikko Aaltonen huhtikuussa 2013.
Veikko Aaltonen huhtikuussa 2013.
Henkilotiedot
Syntynyt 1. joulukuuta 1955 (ika 68)
Saaksmaki
Ammatti elokuvaohjaaja
kasikirjoittaja
Ohjaaja
Aktiivisena 1980-luvulta alkaen
Tunnetuimmat ohjaukset Tuhlaajapoika
Isa meidan
Rakkaudella, Maire [1]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Veikko Onni Juhani Aaltonen (s. 1. joulukuuta 1955 Saaksmaki ) on suomalainen elokuvaohjaaja ja kasikirjoittaja .

Alku-ura [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Aaltonen opiskeli vuosina 1975?1980 Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja TV-linjalla, josta han valmistui elokuvaohjaajaksi. Ennen ensimmaista omaa pitkan elokuvan ohjaustyotaan han toimi muun muassa aanittajana muutamassa Mika Kaurismaen elokuvassa ( Saimaa-ilmio 1981, Jackpot 2 1982, Helsinki Napoli All Night Long 1987) seka naytteli sivuroolin Kaurismaen-veljesten ensimmaisessa pitkassa elokuvassa Arvottomat (1982). Aaltosen alku-uran merkittava yhteistyokumppani oli kuitenkin elokuvaohjaaja Rauni Mollberg . Han toimi apulaisohjaajana ja kasikirjoittajana taman elokuvissa Milka (1980) ja Tuntematon sotilas (1985). Aaltonen asui pitkaan maalla Elimaella , jolloin han teki elokuvan Maa [1] . Nykyisin han asuu Helsingissa.

Esikoisohjaus [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Tilinteko (1987) oli ensimmainen Aaltosen ohjaama pitka elokuva. Elokuvan alussa Juhani Niemelan ja Esko Nikkarin esittamat miehet ryostavat postiauton. Nikkari ampuu Niemelaa ja karkaa yksin saaliiksi saamien rahojen kanssa. Niemela joutuu sairaalan kautta vankilaan, mutta ei suostu paljastamaan rikostoverinsa nimea. Silla valin Nikkari paasee ryostorahojensa avulla nousemaan eraan pikkukaupungin johtajaksi. Ensimmaisella lomallaan Niemela kuitenkin saapuu samaiseen pikkukaupunkiin tavoitteenaan kostaa pettajalleen.

Tilinteon selvat esikuvat loytyvat seka amerikkalaisesta film noirista etta lannenelokuvasta ? silla on yhtymakohtia muun muassa Sergio Leonen Huuliharppukostajan (1968) yksinaisen kostajan teemaan. Esikuviensa tavoin myos Niemelan esittama hahmo on vahapuheinen, vahailmeinen ja vahaeleinen antisankari . Elokuvan minimalismi ja dialogi tuo myos mieleen Aki Kaurismaen elokuvat, mika ei sinallaan ole ihme, silla Kaurismaki toimi seka elokuvan tuottajana etta toisena kasikirjoittajana Aaltosen ohella.

Lapimurto [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Aaltosen varsinainen taiteellinen lapimurto tapahtui kuitenkin viisi vuotta myohemmin elokuvalla Tuhlaajapoika (1992). Se oli tiivistunnalmainen elokuva nuoresta vankilasta vapautuvasta pikkurikollisesta, Esasta ( Hannu Kivioja ). Ansaitakseen elantonsa han ryhtyy pahoinpitelemaan ihmisia rahasta. Eraana paivana hanen ovensa taakse ilmestyy kuitenkin psykiatri Lindstrom ( Esko Salminen ), joka tarjoaa Esalle suuren summan rahaa, jos tama suostuisi pahoinpitelemaan hanta saannollisesti.

Tuhlaajapojassa tulivat ensimmaista kertaa esille ne teemat, joiden pariin Aaltonen palasi myos myohemmissa elokuvissaan. Seksuaalisuuden eri muodot, perversioita unohtamatta, seka psykologisesti kuvatut perhe- ja ihmissuhteet. Tuhlaajapojan keskiossa on Esan ja Lindstromin sairaalloinen isa-poika-suhde. Se ei niinkaan ole mikaan SM-piirien kuvaus ja elokuvan sadomasokismikin on paaosin varsin viitteellista. Eika elokuva ota kantaa siihen onko tuo kyseinen seksuaalisuuden muoto vaarin vai ei. Olennaisinta on se henkinen alistajan/alistetun valinen suhde, joka Tuhlaajapojassa valittyy. Fyysisesti Esa saattaa olla alistajan asemassa, mutta henkisesti todellinen alistaja on Lindstrom, joka omien sairaiden perversioidensa kautta koittaa muokata itsestaan isaa ja Esasta hanen poikaansa. Esan kieltaytyminen tasta kunniasta on sodanjulistus Lindstromia vastaan ja se aiheuttaa osien vaihtumisen. Nyt Lindstromista tulee todellinen fyysinen alistaja ja Esasta alistettu. Mutta Esalle se ei ole enaa leikkia vaan totisinta totta.

Tuhlaajapoika perustui Iiro Kuttnerin kasikirjoitukseen, joka oli sijoittunut toiseksi 1990-luvun alussa pidetyssa kansallisessa elokuvakasikirjoituskilpailussa. Nain ollen Tuhlaajapoika oli niin Aaltosen kuin Kuttnerinkin lapimurto. Kuttner palkittiinkin Jussi-palkinnolla . Tuhlaajapoika voitti myos parhaan elokuvan Jussi-palkinnon. Kaksi muuta Jussia saivat Esko Salminen parhaasta miessivuosasta ja Mauri Sumen musiikista.

Isa meidan [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paaartikkeli: Isa meidan

Aaltonen kasikirjoitti ja ohjasi seuraavan elokuvansa itse, Kuttnerin tosin toimiessa dramaturgina . Isa meidan (1993) kertoo synnyinkotiinsa palaavasta Juhanista ( Hannu Kivioja ), joka hakee vanhainkodista dementoituneen, pyoratuoliin joutuneen isansa ( Martti Katajisto ) ja ryhtyy elamaan taman kanssa. Fragmentteina esitetyt lapsuuden muistot kuitenkin piinaavat Juhania ja vahitellen selviaa, etta isa on aikoinaan kayttanyt hanta hyvakseen. Elokuva sai kolme Jussi-palkintoa, Kivioja parhaasta miespaaosasta, Aaltonen ohjauksesta ja Olavi Tuomi kuvauksesta .

Merisairas [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Isa meidan -elokuvan jalkeen Aaltonen alkoi suunnitella kansainvalista trilleria. Kuttner kirjoitti kasikirjoituksen elokuvaan, joka sai nimekseen Merisairas ( Seasick ) (1996). Elokuva oli kokonaan englanninkielinen ja paaosia siina esittivat arvostetut brittinayttelijat Bob Peck ( Karpasten herra , Jurassic Park , Lumen taju ) ja Katrin Cartlidge ( Naked , Breaking the Waves , From Hell ). Tapahtumapaikkana oli Valimeri ja siella purjehtiva rahtialus, joka oli taynna ydinjatetta. Laiva yritti turhaan paasta mihinkaan satamaan, silla kukaan ei halunnut ottaa heita vastaan. Ja lopulta yhtio, jonka lastia laiva on kuljettamassa, kieltaa koko laivan olemassaolon ja jattaa miehiston oman onnensa nojaan.

Merisairas oli aiheeltaan varsin mielenkiintoinen ekologinen trilleri, mutta se sai murskaavan vastaanoton. Elokuva joutui odottamaan pitkaan ensi-iltaansa. Ja kun se lopulta tuli elokuva sai vain kourallisen katsojia ja kriitikoiden mielesta Aaltonen oli epaonnistunut taysin.

Rakkaudella, Maire [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Merisairaan jalkeen Aaltonen tarttui kasikirjoittaja Antti Karumon aiheeseen keski-ikaisesta naisesta, jonka elaman todellisuus on kadonnut iltapaiva- ja juorulehtien skandaaliuutisiin. Tuloksena oli Rakkaudella, Maire ( 1999 ) kahdella tapaa merkittava elokuva. Ensinnakin sita pidettiin Aaltosen erinomaisena paluuna edellisen epaonnistumisensa jalkeen ja toiseksi elokuva merkitsi myos Eeva Litmaselle ensimmaista pitkan elokuvan paaosaa. Myos keski-ikaisen naisen nakeminen elokuvan paaosassa oli ylipaataan harvinainen tapaus.

Maire on keski-ikainen, naimisissa oleva nainen, joka on vieraantunut seka lapsistaan etta aviomiehestaan, joka enimmakseen elaa toisella puolella maapalloa, Japanissa, hoitamassa liikeasioitaan. Ainoan sisallon yksinaiseen elamaansa han saa alkoholista ja lehtien traagisista uutisista. Erityisesti hanen silmaansa pistaa juttu yksinhuoltajaaidista, Kirsi-Marista ( Minna Haapkyla ), jonka poliisiaviomies on saanut surmansa tyotehtavissaan. Maire elaytyy Kirsi-Marin tarinaan ja ryhtyy Kirsi-Marin tahtomatta suunnittelemaan kostoa taman miehen murhaajalle.

Rakkaudella, Maire oli ehdolla Jussi-patsaan saajaksi muun muassa kasikirjoituksesta, ohjauksesta ja kuvauksesta ( Pekka Uotila ). Jussi-palkinnon se tuotti parhaasta naispaaosasta ( Eeva Litmanen ) ja parhaasta naissivuosasta ( Minna Haapkyla ).

Juoksuhaudantie [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vaikka Aaltonen vannoi aikoinaan, ettei han aio sotkeutua romaanifilmatisointeihin, niin kuitenkin hanen viimeisin pitka elokuvansa perustuu Kari Hotakaisen Finlandia-palkittuun romaaniin. Juoksuhaudantie (2004) oli tragikoominen tarina suomalaisesta unelmasta: omasta talosta ja pihasta. Tarinan paahenkilo on varastomies Matti Virtanen ( Eero Aho ensimmaisessa elokuvapaaosassaan), hyva ja hella perheenisa, joka kuitenkin vaimonsa tunteenpuuskan jalkeen erehtyy antamaan talle nyrkkia. Avioliitto loppuu saman tien, mutta Matti kuitenkin kuvittelee saavansa perheen takaisin hankkimalla heille oman talon Helsingin omakotitaloalueelta Juoksuhaudantielta.

Aaltonen laati itse kasikirjoituksen elokuvaansa, josta Kari Vaananen sai parhaan miessivuosan Jussi-palkinnon. Lisaksi elokuva oli ehdokkaana kahdessa sarjassa.

Dokumenttielokuvat ja televisiotyot [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Aaltonen on ohjannut myos kolme dokumenttielokuvaa. Maa (2001) oli elokuva suomen maaseudusta ja Euroopan unionin siihen vaikuttavista tekijoista. [2] Tyovaenluokka (2004) oli elokuva Imatran ja Valkeakosken tehdastyolaisten epavarmuudesta tyon jatkuvuudesta. [3] Paimenet (2005) oli elokuva Helsingin Kallion seurakunnan virallista luterilaista linjaa noudattavista papeista.

Dokumenttien ja fiktioelokuviensa ohella Aaltonen on tehnyt tyota myos televisiosarjojen parissa. Han on ohjannut ja kasikirjoittanut jaksoja Yle TV1 :en kausisarjaan Kotikatu seka ohjannut nelja jaksoa Kari Heiskasen tahdittamaan televisiosarjaan Uudisraivaaja (2006). Vuonna 2008 Yle TV1 esitti kevaan kausisarjanaan Aaltosen 12-osaisen draamasarjan Harvoin tarjolla (2008). Aaltosen ohjaustyo Helppo elama on MTV3 :lla esitetty draamasarja, josta alkoi kolmas kausi kevaalla 2011 [1] .

Leikkaajana [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Aaltonen on myos itse leikannut lahes jokaisen elokuvansa. Taman lisaksi han on toiminut leikkaajana muun muassa Aki Kaurismaen ensimmaisessa pitkassa elokuvassa Rikos ja rangaistus ( 1983 ) seka Mika Kaurismaen elokuvassa Paperitahti ( 1989 ).

Filmografia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Viitteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  1. ↑ a b c Harri Rompotti, Maalta kohti Helppoa elamaa, Helsingin Sanomat 29.3.2011 D 5
  2. ↑ Aaltosen dokumentti: Maa 21.06.2010. Yleisradio. Viitattu 4.5.2013.
  3. ↑ Veikko Aaltonen Elonet.

Kirjallisuutta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  • ”Tajunnan pimealla puolella” ? Veikko Aaltosen haastattelu. Filmihullu 2/2000.
  • ”Intohimo ja vakivalta” ? Veikko Aaltosen haastattelu. Filmihullu 1/2016.
Kansainvaliset
Kansalliset
Henkilot
Muut
Noudettu kohteesta ” https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Veikko_Aaltonen&oldid=20632466 ”