|
Tahan artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lahteita, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolahteista.
Voit auttaa Wikipediaa lisaamalla artikkeliin
tarkistettavissa olevia
lahteita ja merkitsemalla ne
ohjeen
mukaan.
Tarkennus:
Kaytannossa lahteeton
|
Tommy Docherty
(
24. huhtikuuta
1928
?
31. joulukuuta
2020
) oli
skotlantilainen
jalkapallovalmentaja
ja pelaaja. Han toimi urallaan mm. pitkaan
Manchester Unitedin
paavalmentajana.
Docherty aloitti pelaajauransa Shettleston Juniorsin joukkueessa 1940-luvulla. Ura sai todellisen alkusysayksen kuitenkin vasta armeijavuosina 1946?1947, jolloin Docherty palveli
Palestiinassa
.
[1]
Palveluksensa jalkeen han siirtyi
Celticiin
, jossa pelasi pari vuotta, ennen kuin siirtyi 1949
Preston North Endiin
. Englantilaisseurassa han pelasi uransa menestyksekkaimman jakson, jonka aikana han pelasi yli 300 liigaottelussa ja oli mukana
FA Cupin
finaalissa 1954. Yhdeksan kauden jalkeen han siirtyi Prestonista 1958
Arsenaliin
, jota han edusti kolme kautta. Han pelasi viela
Chelseassa
ennen uransa lopettamista 34-vuotiaana 1962.
Docherty edusti
Skotlantia
25 maaottelussa ja oli mukana
MM-kisoissa
1954 ja 1958.
Docherty aloitti valmennusuransa helmikuussa 1961
Chelsean
apuvalmentajana, ja
Ted Draken
lahdon jalkeen han nousi lokakuussa 1962 seuran paavalmentajaksi. Seura oli pudonnut paasarjasta ja Docherty aloitti uuden joukkueen rakentamisen. Han tunnisti ja osasi motivoida lahjakkaita nuoria pelaajia. Docherty tuomia uusia pelaajia Chelseassa olivat
Terry Venables
,
Peter Bonetti
ja
Barry Bridges
.
Docherty's Diamonds
-lempinimella tunnettu joukkue palasi paasarjaan heti kauden 1962?1963 paatteeksi ja sijoittui siella viidenneksi. Kaudella 1964?1965 han nosti seuran tavoittelemaan jopa triplamestaruutta.
Liigacupissa
tulikin mestaruus, mutta
FA Cupissa
tie katkesi valieratappioon
Liverpoolille
, ja liigassa joukkue jai toiseksi
Manchester Unitedin
voitettua. Kaudella 1966?1967 han johdatti Chelsean
FA Cupin
loppuotteluun, mutta kuten pelaajana 13 vuotta aiemmin, joukkue karsi tappion. Han erosi tehtavistaan lokakuussa 1967. Hanen seuraajansa
Dave Sexton
johdatti Dochertyn kokoaman ryhman sittemmin seka FA Cupin etta
Cup-voittajien Cupin
mestariksi.
Chelsea-pestinsa jalkeen Docherty valmensi lyhyen aikaa
Rotherham Unitedia
ja
Queens Park Rangersia
, kunnes
Aston Villan
uusi johtaja
Doug Ellis
palkkasi hanet joulukuussa 1968 Villan valmentajaksi. Sekin jai runsaan vuoden mittaiseksi, silla hanet erotettiin tammikuussa 1970, kun Villa jai kakkosdivisioonan viimeisten joukkoon. Ura jatkui repaleisesti
FC Porton
,
Hull Cityn
ja
Skotlannin maajoukkueen
valmentajana.
Docherty erosi joulukuussa 1972 Skotlannin maajoukkueesta ja siirtyi suurseura
Manchester Unitedin
valmentajaksi. ManUssa Dochertyn alku oli kuitenkin myrskyisa ja vaikea, silla seura putosi paasarjasta kauden 1973?1974 paatteeksi. Ratkaisevassa ottelussa seura havisi
Manchester Citylle
. Docherty kuitenkin jatkoi valmentajana ja nosti seuran takaisin seuraavalla kaudella. Kaudella 1975?1976 Docherty johdatti seuran jo neljanneksi ja
FA Cupin
finaaliin, jossa han sai uransa kolmannen tappion, talla kertaa
Southamptonille
. Kaudella 1976?1977 han onnistui, kun ManU voitti FA Cupin loppuottelussa
Liverpoolin
. Pian finaalivoiton jalkeen julkisuuteen levisi tieto Dochertyn ja seuran fysioterapeutin vaimon suhteesta, ja han sai heinakuussa 1977 potkut.
Jo syyskuussa 1977 Docherty siirtyi
Derby Countyn
paavalmentajaksi. Derbyssa han valmensi huhtikuuhun 1979 saakka. Aikaa varjosti
kunnianloukkausoikeudenkaynti
entista ManU-pelaaja
Willie Morgania
vastaan. Derbysta lahtonsa jalkeen han valmensi
Queens Park Rangersia
, mutta sai melkein heti potkut ja tuli palkatuksi uudelleen jo muutama paiva myohemmin. Kovista panostuksista huolimatta han ei onnistunut nostamaan seuraa takaisin paasarjaan vaan sai potkut lokakuussa 1980.
QPR-kautensa jalkeen Docherty valmensi
Sydney Olympicia
Australiassa
, josta han palasi kesalla 1981 pelaajavuosiensa menestyseura
Preston North Endiin
. Valmentajana hanesta ei kuitenkaan tullut seurassa suurta legendaa, ja hanet erotettiin jo joulukuussa. Seuraavaksi han valmensi pari vuotta Australiassa, josta palasi viela kerran Englantiin. Menestys
Wolverhamptonissa
ja
Altrinchamissa
eivat sujuneet jarin menestyksekkaasti, ja pitka ura paattyi kauden 1987?1988 jalkeen.
Valmennusuransa jalkeen kiisteltyna persoonana ja armoitettuna tarinankertojana tunnettu Docherty on toiminut puhujana erilaisissa tilaisuuksissa.
Docherty kuoli pitkaaikaiseen sairauteen 92-vuotiaana 31. joulukuuta 2020.
[2]
|
---|
| Kansainvaliset
| |
---|
| Kansalliset
| |
---|
|