Pohjois-Korean joukkotuhoaseohjelmaan kuuluvat seka ydinase - etta ohjusohjelmat. Maalla on lisaksi biologisia ja kemiallisia aseita. Maa pystyy keskipitkan matkan ohjuksillaan uhkaamaan Etela-Koreaa , Japania ja Kiinaa . Mannertenvalisella ohjuksella se voisi uhata Yhdysvaltoja. Maa kehittelee myos toimivaa sukellusveneesta laukaistava ohjusta. Se irtisanoutui ydinsulkusopimuksesta vuonna 2003 ja on tehnyt sen jalkeen nelja pienta ydinkoetta . Maalla on vain fissioase, mutta se havittelee fuusioasetta. Ydinkarkia Pohjois-Korealla lienee 10?20. Ei vielakaan ole taysin varmaa onko Pohjois-Korealla ohjuksiin sopivia kevyita ydinkarkia, tai sukellusveneesta laukaistavia ydinohjuksia ^[1] . Maa lienee kehittanyt vetypommin.

Pohjois-Korean joukkotuhoaseet ovat olemassa Yhdysvaltain uhkaa vastaan ^[2] . Maa pyrkii luomaan kauhun tasapainon, jolla estaa mahdollisen Yhdysvaltojen ja Etela-Korean hyokkayksen ^[3] . Diplomaattisissa ja epavirallisissa kannanotoissaan Pohjois-Korea ei arastele tuhovoimansa esille tuomista, ^{[4] [5] [6]} Vuonna 2016 Pohjois-Korean ydinaseohjelma ja ohjusohjelma edistyivat nopeasti. Kesalla 2017 Pohjois-Korea kokeili mannertenvalista ohjusta ^[7] .

Muut ydinasevallat ja YK ovat tuominneet Pohjois-Korean joukkotuhoaseet, koska katsovat niiden uhkaavan rauhaa alueella. Pohjois-Korealle on maaratty kovat talouspakotteet joukkotuhoaseohjelmien johdosta. Vuonna 2017 Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean valit kiristyivat joukkotuhoaseohjelman takia sodan partaalle ^{[8] [9]} .

Tausta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Pohjois-Korean valit sen naapuriin Etela-Koreaan ovat maiden koko olemassaolon ajan olleet kireat. Maan johtajat Kim Il-sungista lahtien ovat usein puhuneet sotaisaan savyyn etelaista naapurimaataan vastaan. Vaikka Korean sota paattyi vuonna 1953, ei rauhansopimusta ole vielakaan tehty, ja maiden valilla on aika ajoin ollut pienia yhteenottoja raja-alueellaan. Pohjois-Korea nakee mm. Etela-Korean ja Yhdysvallat vihollisinaan. Niinpa maa varustautuu myos joukkotuhoasein naiden luomaa uhkaa vastaan.

Kun Kylma sota loppui, Neuvostoliitto ei enaa ollut Pohjois-Korean liittolainen. Maa huomasi olevansa turvallisuuspoliittisesti yksin. Kiinakin oli etaantynyt alkuperaisesta sosialismista. Tasta syysta Pohjois-Korean johto paatti hankkia ydinaseita.

Pohjois-Korea on kommunistinen diktatuuri , jossa armeijalla on merkittavasti valtaa. Eristynyt, ajoittain jopa nalkaa nakeva ja teknologisesti kehittymaton maa karsii kansainvalisesta kauppasaarrosta, joka johtuu maan ydinaseohjelmasta.

Joidenkin asiantuntijoiden mielesta ydinaseet ovat Pohjois-Korealla osa poliittista pelia, jolla se pyrkii talouspakotteiden lopettamiseen seka saamaan taloudellista apua kansainvaliselta yhteisolta. Jotkut puolestaan vaittavat, etta maan nykyinen johtaja Kim Jong-un pyrkii ponkittamaan valtaansa ydinaseiden avulla: johtaja nayttaa kansalle, etta han pystyy vastaamaan vihamielisten valtioiden luomaan sotilaalliseen uhkaan.

Pohjois-Korean lahinaapuri ja sen laheisin liittolainen Kiina on tuominnut maan ydinkokeet. Kiinan mielipiteilla on merkitysta Pohjois-Korealle myos taloudellisen tuen katsannossa.

Biologiset ja kemialliset aseet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Yhdysvallat epailee Pohjois-Korealla olevan seka kemiallisia etta biologisia aseita.

Ohjusohjelma [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Ensimmaiset ohjukset [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Ensimmaiset Pohjois-Korean suuremmat ohjukset olivat vuonna 1969 Neuvostoliitosta hankittuja FROG -eli Luna-tykistoohjuksia mallia 5 ja 7, joihin sijoitettiin kemiallisia taistelukarkia. Egypti toimitti neuvostoperaisia Scud B -ohjuksia Pohjois-Koreaan 1976 vastineeksi avusta Jom kippur -sodassa Israelia vastaan ^[10] . ^[11] Naiden pohjalta maa alkoi kehitella Hwasong-ohjuksia, joita se pystyi tuottamaan itsenaisesti. Hwasong 5 oli Scud B:n hieman muunneltu kopio, joka kantoi 1 000 kilon taistelukarjella 320 kilometria. Kehittely valmista tekniikkaa vain vahan muuntelemalla onnistuikin melko hyvin, ja vuonna 1989 syntyi Scud C eli Hwasong 6 . Taman ohjuksen tarkkuus ( CEP ) oli noin 1 000 metria ^[12] ja se kantoi 500?700 kilometria. Ohjus laukaistiin ensi kerran menestyksella vuonna 1991, ja sita alettiin sijoittaa asemiinsa 1992. Pohjois-Korea myi kyseisia ohjuksia Iraniin , jossa ne nimettiin Shahab-2:ksi . Pohjois-Korea saattoi nyt teoriassa uhata Etela-Koreaa Hwasong-ohjuksillaan, kuitenkin ilman ydinkarkia.

Noin vuonna 1988 aloitettiin Nodong-1 -ohjuksen suunnittelu. Tamankin ohjuksen tekniikka pohjautui Scud B:hen, koska Pohjois-Korean rakettisuunnittelijoiden voimavarat ja ammattitaito eivat riittaneet kokonaan uuden rakettiteknologian luomiseen. Nodongin kehittely ei taysin onnistunut: ohjus kantaa testien mukaan vain hieman yli 800 kilometria ja on epatarkka.

Keskimatkan ohjukset [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Ensi kertaa naita ohjuksia havaittiin lannen tiedustelukuvissa vuonna 1990. Pohjois-Korealla oli vuonna 2009 luultavasti hieman alle 30 Nodong-1 :ta. Nodong-2 saattaa kantaa 2 000 kilometria. Pohjois-Korean vakavat talousvaikeudet katkaisivat mm. Nodong B:n ja X:n kehittelyn vuosina 1996?1997.

Samaan aikaan Nodongin kanssa Pohjois-Korea alkoi kehitella Paektusan- eli Taepodong-ohjuksia. Taepodong-1 oli yksinkertaisesti Nodong- ja Hwasong-ohjustyypit yhdistettyna, niin etta syntyi pitkalle kantava kaksivaiheinen ohjus.

Pohjois-Korea yritti laukaista Taepodong-1 :lla vuonna 1998 satelliitin, mutta koska kolmas vaihe ei toiminut, satelliitti ei paatynyt kiertoradalle. Noin 1 600 kilometrin lennon jalkeen kolmas vaihe lakkasi toimimasta, ja raketin sirpaleita paatyi noin 4 000 kilometrin paahan laukaisupaikasta Musudanin niemimaalta . Joka tapauksessa kaksi ensimmaista vaihetta olivat lentaneet ongelmitta 1 600 km. Niinpa ohjus kantaa noin 2 500 kilometria 1 000 kilon hyotykuormalla. Ohjus koostuu perakkain kytketyista Nodong-1 :sta ja Hwasong-6:sta. Tama ohjus ei olisi kovin hyva ase sotatilanteessa, koska sen laukaisuvalmistelut vievat melko pitkaan.

Kohti mannertenvalisia ohjuksia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

1990-luvun alussa Neuvostoliitto hajosi ja venalaiset myivat Pohjois-Korealle Musudan -ohjuksen tekniikan. Musudan pohjautuu R-27 Zyb -ohjukseen. Tamakin ohjus on melko vanhentunut, koska kayttaa nestemaista polttoainetta. Pohjois-Korea sai myos taktisia OTR-21 Tot?ka -tykistoohjuksia, josta se loi oman ohjuksensa KN-02. Vaikka KN-02:n kantama on hyvin lyhyt, ohjuksen kiinteaa polttoainetta kayttava tekniikka on nykyaikainen. Kiintea polttoaine mahdollistaa ohjuksen laukaisun suhteellisen lyhyessa ajassa. Mutta Pohjois-Korea ei kyennyt viela vuoden 2010 tienoilla tuottamaan kyseista kiinteaa polttoainetta itsenaisesti. Huhtikuussa vuonna 2009 Pohjois-Korea testasi pitkan matkan ohjusta yrittaen laukaista silla satelliitin maan kiertoradalle. Laukaisu Taepodong-2 -ohjuksen muunnelmalla epaonnistui. Tarkkailijat arvioivat, ettei Pohjois-Korea kykene rakentamaan tarkkaa, toimivaa mannertenvalista ohjusta. ^{kenen mukaan?} Raketti lensi talla kertaa pidemmalle kuin mikaan muu Pohjois-Korean aiemmin laukaisema raketti, noin 3 200 km:n paahan. Rakettikoe heratti voimakkaita vastalauseita YK:ssa.

Pohjois-Korean ydinase- ja ohjusohjelmat olivat vuonna 2012 melko alkutekijoissaan. Pohjois-Korealla oli fissiopommeja , muttei kykya sijoittaa niita luotettavien pitkan matkan ohjusten karkiin. Toimiva mannertenvalinen ohjus ja fuusioase puuttuivat. Maa on ostanut teknista asetietoutta muun muassa Kiinasta , Pakistanista , Venajalta ja Egyptista . Joidenkin Pohjois-Korean pitkan matkan ohjusten uskottiin vuonna 2012 olevan vain esittelykappaleita, joilla maa pelotteli ulkomaita ^[13] . Joulukuussa 2012 maa laukaisi onnistuneesti satelliitin, mika nahtiin ulkomailla maan ohjusohjelman edistymisena. Pohjois-Korean kolmas ydinkoe 12. helmikuuta 2013 uskotaan tehdyn rajahteella, joka voisi soveltua ohjuksen karjeksi.

Pohjois-Korea esitteli vuoden 2015 paraatissaan mannertenvalisen KN-08-ohjuksen . Sen uskottiin kantavan noin 6 000?9 000 km riippuen taistelukarjen painosta. Ohjuksen toimintavarmuudeksi arvioitiin 50 %, joka on aiempien ohjusten varmuutta parempi ^[14] .

Pohjois-Korea kokeili vuonna 2017 mannertenvalista ohjusta ^{[15] [16]} . Se oli Hwasong-14 ^[17] . Ohjuksen uskottiin yha olevan epatarkka. Ohjuksen uskottiin kantavan Yhdysvaltoihin asti. ^{[18] [19] [20]} . Yhdysvaltain presidentti Donald Trump huolestui Pohjois-Korean joukkotuhoaseohjelmasta ja vaati vastatoimia ^[21] . Pohjois-Korea ei halunnut luopua ohjuksistaan ^[22] . Pohjois-korean armeija kokeili 28. marraskuuta Hwasong 15-ohjusta ^[23] . Sen uskottiin kantavan koko Yhdysvaltoihin, koska ohjuksen kantomatkaksi arvioitiin 13 000 km. Yhdysvallat vaati turvalliuusneuvostossa kokeen takia Pohjois-Korean saartamista meriliikenteelta.

Sukellusveneesta laukaistavat ohjukset [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Pohjois-Korea kehittelee strategisia sukellusveneisiin sijoitettuja ohjuksia. Maatestit aloitettiin vuonna 2014. Maaliskuun vuonna 2015 tehty koe epaonnistui, kun ohjus lensi vain muutamia satoja metreja. Monet muutkin laukaisukokeet epaonnistuivat. Maa teki kaksi koelaukaisua Sinpo-luokan sukellusveneesta heina- ja elokuussa 2016. Heinakuun koe niinikaan epaonnistui. Vaikka talla kertaa laukaisu onnistui, ohjus lensi vain muutamia kilometreja ^[24] . Elokuun koe onnistui ainakin melko hyvin: ohjus lensi noin 500 kilometria ^[25] . Kokeiltu Pukkuksong-1 "Pohjantahti-1" (KN 11)-ohjus on luultavasti hieman paranneltu R-27 Zyb . Sinpo-luokan sukellusvene toimii dieselilla ja sahkolla ^[26] .

Pohjois-Korea vaitti 9.9.2016 tekemansa ydinkokeen olleen ohjukseen sopivan, teholtaan saadettavan ydinkarjen testin. Varmaa tama ei ole. Niinpa on yha epavarmaa, pystyyko Pohjois-Korea piilottamaan ydinohjuksiaan sukellusveneisiin. Joka tapauksessa maalla ei ole pitkaan sukelluksissa olemaan pystyvia ydinkayttoisia sukellusveneita, niin kuin suurvalloilla on ^[27] .

Ydinaseohjelma [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paaartikkeli: Pohjois-Korean ydinkokeet

Syy [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Pohjois-Korea ilmoitti jo vuosina 2002?2003 tavoittelevansa ydinasetta Yhdysvaltain uhan takia ^[28] ja vihjasi mahdollisesti kemiallisiin ja biologisiin aseisiin . Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush oli sanonut Pohjois-Koreaa roistovaltioksi .

Pohjois-Korea on perustellut ydinasehankettaan silla, etta se voisi suunnata voimavarojaan tavanomaisen armeijan yllapidon sijasta kansalaisten elintason kohentamiseen. ^[29]

Maa julkisti ydinaseen olemassaolon virallisesti helmikuussa 2005 ilmoittaen, etta maa tarvitsee ydinaseita Yhdysvaltain uhkaa vastaan ^[30] .

Reaktorit, fissiomateriaalin tuotanto [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Neuvostoliitto alkoi kouluttaa Pohjois-Korean tiedemiehia ja insinooreja vuonna 1956 ydinvoiman kayttoon. Pohjois-Korean ydinaseohjelma alkoi 1960-luvun alussa, jolloin maan edustajat tiedustelivat Neuvostoliitolta ja Kiinalta ydinaseiden valmistustietoja ja/tai tekniikkaa. Maat kieltaytyivat antamasta ydinasetta Pohjois-Korealle. Neuvostoliitto toimitti silti IRT-2000 tutkimusydinreaktorin, joka alkoi toimia Yongbyonin ydintutkimuslaitoksessa 1965.

Pohjois-Korea alkoi tuottaa itse ydinpolttoainetta " keltaista kakkua " 1980-luvun alussa. Vuoden 1985 paikkeilla maa rakensi Magnox -reaktorin, joka tuottaa plutoniumia . Maan epaillaan hankkineen 1990-luvulla uraanin rikastustekniikkaa Pakistanista , jonka ydinaseohjelman johtaja Abdul Qadeer Khan myi salaa ydintekniikkaosaamista rahaa vastaan.

Neuvottelut, sopimukset, pakotteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Pohjois-Korea on valiin neuvotellut ydinaseistaan, valilla taas kehittanyt ohjelmaansa eteenpain.

Pohjois-Korea allekirjoitti ydinsulkusopimuksen 1985. Koreat sopivat vuonna 1991 niemimaan ydinaseettomuudesta ^[31] .

Pohjois-Korea paasti IAEA :n tarkastajat maahan vasta vuonna 1992. IAEA ilmoitti vuoden 1993 tarkastuksensa jalkeen, etta Pohjois-Korean antamat tiedot plutoniumin tuotannosta olivat osin puutteellisia. Pohjois-Korea uhkasi vetaytya pois ydinsulkusopimuksesta taman takia. Vuonna 1994 CIA vaitti Pohjois-Korean tuottaneen yhden tai kaksi ydinasetta, ja YK vaitti Pohjois-Korealla olevan riittavasti fissiometeriaalia yhta ydinpommia varten.

Presidentti Bill Clintonin hallitus jatkoi neuvotteluja Pohjois-Korean kanssa. Vuonna 1994 Yhdysvallat sopi Pohjois-Korean kanssa antavansa maalle kaksi kevytvesireaktoria , jotka eivat sovi niin hyvin ydinmateriaalin tuottamiseen kuin grafiittihidasteiset reaktorit. Epaillysta ydinlaboratoriosta Kumchang-ni:sta ei loytynyt tarkastuksessa ydinmateriaalia.

Vuonna 2002 Yhdysvaltain presidentti George Bush julisti Pohjois-Korean kuuluvan "pahan akseliin". Yhdysvallat ja Japani lopettivat oljytoimitukset Pohjois-Korealle vuoden 2002 lopussa. Taman jalkeen Pohjois-Korea ilmoitti aktivoivansa plutoniumreaktorinsa. Pohjois-Korea ilmoitti vetaytyvansa ydinsulkusopimuksesta, koska mahdolliset talouspakotteet katsottiin sodanjulistukseksi. Maa ilmoitti omistavansa ydinaseita. Se irtautui myos Etela-Korean kanssa tekemastaan ydinaseettomuussopimuksesta.

Pakistan myonsi samana vuonna, etta Pohjois-Korea oli saanut sen ydinasetietamysta. Ensin Kiina ja Yhdysvallat koettivat neuvotella Pohjois-Korean kanssa vuonna 2003, sitten mukaan tulivat myos Etela-Korea, Japani ja Venaja. Mutta lokakuussa samana vuonna Pohjois-Korea ilmoitti aloittavansa plutoniumin kayttamisen ydinaseisiinsa. Pohjois-Korea ei suostunut luopumaan ydinaseohjelmasta vastineeksi sen vihollisten hyokkaamattomyydelle maahan. Vuoden 2005 alussa Pohjois-Korea milloin halusi neuvotella, milloin jatkaa ydinaseohjelmaansa. 19. syyskuuta 2005 Pohjois-Korea ilmoitti luopuvansa ydinaseistaan ja keskeyttavansa aseohjelmansa vastineeksi teknisesta ja talousavusta. Vuonna 2006 Pohjois-Korea irtautui ydinsulkusopimuksesta ja kaynnisti Yongbyonin reaktorin. Ydinkokeen jalkeen YK lisasi Pohjois-Korean talouspakotteita.

Pohjois-Korea suostui helmikuussa 2007 sulkemaan reaktorinsa, lopettamaan ydinaseohjelmansa ja sallimaan IAEA:n tarkastukset, mikali maalle toimitetaan raakaoljya. IAEA :n tarkastajat kavivat maassa, ja Yongbyonin reaktori todettiin suljetuksi. Pohjois-Koreaan alettiin kuljettaa oljya. Taman johdosta Pohjois- ja Etela-Korean valit lampenivat. Kiina ja Venaja kehottivat talloin Pohjois-Koreaa palaamaan ydinaseneuvotteluihin ^[32] . Kansainvalisesta halysta huolimatta Pohjois-Korea karkotti ydinlaitoksistaan IAEA:n tarkastajat ja paatti aloittaa jalleen ydinasemateriaalin tuotannon Yongbyonin ydinlaitoksessa. Pohjois-Korea julkisti ydinohjelmansa muiden maiden vaatimuksesta vuonna 2008. Vuoden lopussa valit Etela-Koreaan jalleen viilenivat.

Kun YK tuomitsi Pohjois-Korean satelliittilaukaisuyrityksen, maa irtautui kuuden valtion neuvotteluista ilmoittaen, ettei enaa osallistu niihin. Pohjois-Korea ilmoitti vuosina 2010?2012 jatkavansa ydinneuvotteluja haluten samalla ruoka-apua maahan. Pohjois-Korea ja Yhdysvallat yrittivat taas lienyttaa valejaan vuonna 2012, jolloin Pohjois-Korea lupasi katkaista ydinohjelmansa vastineeksi ruoka-avusta. Ruoka-apu kuitenkin kariutui, kun huhtikuussa samana vuonna maa suoritti ohjuskokeen.

Vuonna 2013 YK paatti kiristaa Pohjois-Korean vastaisia pakotteita, silla maa oli jalleen tehnyt uuden ohjuskokeen. Maaliskuussa 2013 Pohjois-Korea kaynnisti Yongbyonin ydinlaitoksen uudelleen vastavetona Yhdysvaltain kanssa kaydylle kiistalle ja ydinkokeiden takia voimaan tulleille YK-sanktioille ^[33] . Sen seurauksena Pohjois-Korean valit Yhdysvaltoihin ja sen liittolaiseen Etela-Koreaan kiristyivat.

Ydinkokeet ja arsenaali [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Maa testasi osin epaonnistuen ydinasettaan vuonna 2006. 25. toukokuuta 2009 Pohjois-Korea rajaytti voimakkaamman latauksen, joka oli epailyksetta ydinase. Seuraavat ydinlatauksensa maa rajaytti vuosina 2013 ja 2015. Myos tammikuussa 2016 suoritetun ydinkokeen todellisesta luonteesta on esitetty lansimaissa epailyja: vaikka Pohjois-Korea vaitti koetta vetypommiksi, monet tarkkailijat eivat uskoneet tata.

Aikaisempien vihjailujen on vaitetty olleen pelkkaa retoriikkaa. Maalla on ehka noin kymmenen pommia.

Pohjois-Korealla on ohjusten lisaksi myos mahdollisesti kyky - ainakin teoriassa - laukaista ydinohjuksia laivoista tai pudottaa ydinpommeja lentokoneista. Maan pommikoneet ovat kuitenkin vanhanaikaisia.

Ydinohjelman historia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Pohjois-Korean ydinohjelman historia: ^[34]

• 1979: Ydinreaktorin rakennus Yongbyoniin Neuvostoliiton tuella, reaktori valmis 1986
• 1985: Ydinaseita rajoittavan NPT-sopimuksen allekirjoitus
• 1991: Pohjois- ja Etela-Korean valinen sopimus niemimaan ydinaseettomuudesta ^[35]
• 1994: Eroaa IAEA:sta ja estaa asetarkastajilta paasyn ydinvoimalaan
• 2002: Yhdysvallat julistaa Pohjois-Korean kuuluvan pahan akseliin
• 2002: Pohjois-Korea ajaa IAEA:n tarkastajat pois maasta, ja aktivoi Yongbyonin reaktorin
• 2003: Eroaa NPT:sta ja Etela-Korean kanssa tehdysta ydinaseettomuussopimuksesta
• 2005: Julkistaa ydinaseen olemassaolon, samana vuonna myohemmin lupaa luopua ydinohjelmasta
• 2006: Ensimmainen ydinkoe, joka epaonnistui
• 2008: IAEA :n asetarkastajat paastetaan Yongbyonin ydinvoimalaan
• 2009: Huhtikuussa ohjuskoe, toukokuussa ydinkoe, onnistui paremmin kuin 1. koe
• 2012: Huhtikuussa epaonnistunut ohjuskoe, mahdollisen ydinkokeen valmistelua ^[36]
• 2013: Helmikuussa maanalainen ydinkoe
• 2015: Paraatissa mannertenvalinen KN-08 -ohjus ^[37]
• 2016: Tammikuussa maanalainen ydinkoe ^[38]
• 2017 Valmisteilla maanalainen ydinkoe, NBC sanoi etta Yhdysvallat uhkasi Pohjois-Koreaa aseellisilla kostotoimilla ^{[39] [40]} . Mannertenvalisen Hwasong-15-ohjuksen koe.
• 2023: Ilmoitus ensimmaisen ydinohjuksia ampuvan sukellusveneensa kayttoonotosta. Lansimaissa sen kykyja kuitenkin epailtiin, silla sukellusvene perustuu 1950-luvun teknologian neuvostoliittolaisiin sukellusveneisiin. ^{[41] [42]}

Katso myos [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Pohjois-Korean ydinkokeet
• Hwasong-14
• Hwasong-15
• Pohjois-Korean kriisi 2017

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pohjois-Korean joukkotuhoaseet Wikimedia Commonsissa