Jyrki Tapani Katainen
(s.
14. lokakuuta
1971
Siilinjarvi
)
[2]
on suomalainen
kokoomuspoliitikko
seka entinen kansanedustaja, puoluejohtaja, paaministeri ja EU-komissaari. Vuosina 2020?2023 han toimi
Sitran
yliasiamiehena
[3]
[4]
[5]
ja nimitettiin sitten
Nordea
-konsernin yhteiskuntasuhteista vastaavaksi johtajaksi
[6]
.
Katainen oli
Euroopan unionin
komissaari
vuosina 2014?2019,
Suomen paaministeri
vuosina 2011?2014 ja
Kansallisen Kokoomuksen
puheenjohtaja vuosina 2004?2014.
Kansanedustajana
han toimi vuosina 1999?2014. Ennen paaministeriytta Katainen oli
Vanhasen
ja
Kiviniemen hallitusten
valtiovarainministeri vuosina 2007?2011. Vuosina 2006?2012 Katainen oli yksi
Euroopan kansanpuolueen
kymmenesta varapuheenjohtajasta.
Katainen on valmistunut
yhteiskuntatieteiden maisteriksi
Tampereen yliopistosta 1998 paaaineenaan valtio-oppi.
[7]
Katainen syntyi Siilinjarvella vuonna 1971. Hanen isansa Yrjo Katainen on elakkeella oleva lentokonemekaanikko ja aiti Marja (o.s. Kinnunen) entinen johdon sihteeri. Katainen kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1990
Siilinjarven lukiosta
.
[8]
Vuonna 1995 Katainen opiskeli
Isossa-Britanniassa
Leicesterin yliopistossa
Erasmus-vaihdossa
.
[9]
Han oli EU-kautenaan ainoa EU-johtaja, joka oli opiskeluaikoinaan ollut Erasmus-vaihdossa. Katainen kertoo vaihdon tehneen hanesta eurooppamielisen.
[10]
Vuonna 1998 han valmistui
Tampereen yliopistosta
yhteiskuntatieteiden maisteriksi paaaineenaan
valtio-oppi
.
[11]
Valmistumisvuonnaan Katainen teki opettajan sijaisuuksia ja tyoskenteli koulutusprojekteissa seka
Kansallisen Sivistysliiton
koulutussuunnittelijana ja kouluttajana.
Katainen liittyi kokoomukseen puolueen paastya hallitusvastuuseen vuonna 1987.
[12]
Hanet valittiin Siilinjarven kunnanvaltuustoon 22-vuotiaana vuonna 1993. Han istui valtuustossa yhtajaksoisesti vuoteen 2010. Vuosina 2001?2004 han oli Pohjois-Savon maakuntaliiton 1. varapuheenjohtaja.
Vuosina 1994?1995 Katainen oli
Kokoomusnuorten
varapuheenjohtaja
lahde?
ja vuosina 1998?2000 Euroopan oikeistonuorten (
engl.
Youth of the European Peoples Party
) varapuheenjohtaja.
Katainen valittiin kansanedustajaksi 27-vuotiaana
vuoden 1999 vaaleissa
Kuopion vaalipiirista
. Han pyrki samana vuonna Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi, mutta havisi aanestyksessa
Ville Italalle
,
Pirkko-Liisa Ollilalle
ja
Sari Sarkomaalle
.
[13]
Katainen toimi Kokoomuksen varapuheenjohtajana vuosina 2001?2004 ja nousi puolueen puheenjohtajaksi kesakuussa 2004.
[14]
Vuosien 2003
ja
2007 eduskuntavaaleissa
Katainen valittiin uudelleen eduskuntaan Pohjois-Savon vaalipiirista. Han oli vuosina 2003?2007
tulevaisuusvaliokunnan
puheenjohtaja.
Vuonna 2010 Katainen ilmoitti siirtyvansa
Uudenmaan vaalipiiriin
.
[15]
Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa
hanet valittiin ensimmaista kertaa kansanedustajaksi Uudeltamaalta.
Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Kokoomus nousi Kataisen johdolla Suomen toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja Katainen nimitettiin valtiovarainministeriksi
Vanhasen toiseen hallitukseen
. Vuoden 2008 lopussa
Financial Times
valitsi hanet Euroopan parhaaksi valtiovarainministeriksi.
[16]
Vuonna 2009 Katainen oli lehden listalla 12. sijalla kansainvalisen taantuman vaikuttaessa Suomen vientivetoiseen talouteen.
[17]
Vuonna 2010 Katainen oli Euroopan viidenneksi paras valtiovarainministeri.
[18]
Kataisen valtiovarainministerikaudella
opintorahaa
korotettiin ensimmaisen kerran sitten 1990-luvun.
[19]
Minimiaitiyspaivarahaa
,
isyyspaivarahaa
ja
sairauspaivarahaa
korotettiin aiempia hallituksia enemman. Kahdessa vuodessa elakelaisten toimeentuloa korotettiin 693 miljoonalla eurolla paaasiassa niin sanotulla
takuuelakkeella
.
[20]
Alle 25-vuotiaiden sosiaaliturvaa muutettiin siten, etta koulutuksesta kieltaytyvilta nuorilta voidaan leikata
toimeentulotuen
perusosaa enintaan 40 % niin sanotulla
Lex Soininvaaralla
.
[21]
Tukileikkaukset ja takuuelake perustuivat
Sata-komitean
esityksiin.
Kokoomus kannatti niin sanottua ”tasa-arvotupoa” eli koulutettujen naisvaltaisten alojen palkkojen yleista nostamista seuraavalla tupokierroksella.
[22]
Vuonna 2007 tupokierros kuitenkin kaatui ilman sopimusta.
[23]
Hoitajat viittasivat ennen vuoden 2007 vaaleja julkaistuun
Iltalehden
artikkeliin, jonka mukaan kaikkien eduskuntapuolueiden puoluesihteerit Keskustaa lukuun ottamatta pitivat 500 euroa sopivana korotuksena.
[24]
Taman seurauksena paadyttiin syksylla
sairaanhoitajalakkoon
. Hallitus saati akuutin hoidon turvaamiseksi mahdollisen lakon aikana niin sanotun potilasturvalain, jota nimitettiin myos pakkolaiksi. Laki mahdollisti terveydenhuollon ammattilaisten maaraamisen toihin tyotaistelusta riippumatta.
[25]
Lakkoilevien hoitajien pilkan karki kohdistui Kataiseen.
[26]
Myohemmin hallituskauden aikana myos
Timo Radyn
johtaman
AKT:n
ahtaajat lakkoilivat. Katainen toivoi lakkoihin liittyvien keskustelujen kaymista tyomarkkinajarjestojen sisalla.
[27]
Elokuun 2008
budjettiriihessa
hallitus paatti alentaa
veroja
yhteensa 870 miljoonaa euroa. Veronkevennykset kohdistettiin pieni- ja keskituloisille uuden tyotulovahennyksen avulla.
[28]
Vuonna 2009
Suomen Pankki
arvioi Suomen joutuvan korottamaan talouskriisin jalkeen veroja jopa viisi prosenttiyksikkoa julkisen talouden heikentymisen vuoksi, mutta Katainen epaili arviota ja piti mahdollisena vaihtoehtona tyourien pidentamista tai budjetin sopeuttamista.
[29]
Toimiessaan valtiovarainministerina Katainen osallistui useaan otteeseen
Bilderberg-ryhman
kokoukseen. Vuonna 2010
Vasemmistoliiton
puheenjohtaja
Paavo Arhinmaki
esitti eduskunnalle kirjallisen kysymyksen Kataisen Bilderberg-kytkoksista ja vaati selontekoa kokouksessa kaydyista keskusteluista seka Kataisen roolista niissa.
[30]
Kataisen vastauksen mukaan han osallistui kokoukseen kansainvalisten poliitikkojen seka muun muassa talouselaman, tyomarkkinoiden, kansainvalisten jarjestojen ja median edustajien kanssa. Kokouksessa kasiteltiin kansainvalista talouskriisia, ilmastonmuutoksen torjuntaa ja ruokakriisia, mutta puheenvuoroja ei julkisteta.
[31]
Viela kevaalla 2008 Katainen piti valtionvelan lyhentamista tarkeana, mutta vuoden 2008 lopulla alkaneen kansainvalisen taantuman myota han naki valtiolle tarpeellisena ottaa lisavelkaa.
[32]
Marraskuussa 2008 kyse oli Kataisen mukaan muutamista miljardeista, mutta joulukuussa vuosina 2008?2012 tarvittavaksi velkasummaksi muodostui 20 miljardia euroa.
[32]
Katainen korosti talouskriisin kasittelyssa tasapainoa elvyttamisen ja velkaantumisen valilla.
[33]
Tammikuun lopulla 2009 hallitus ehdotti tyonantajan
Kela-maksun
poistamista. Katainen piti elakemaksujen rahastoinnin nopeuttamista tarkeana.
[33]
Elvytystoimenpiteella pyrittiin edistamaan kuntien asemaa ja yritysten tyollistamiskykya.
Kelan
tuolloinen noin miljardin euron rahoitusvaje oli tarkoitus korvata ottamalla velkaa, ja myohemmin ymparisto- ja energiaveroja korottamalla. Eduskunta hyvaksyi Kela-maksun poiston maaliskuussa 2009.
[34]
Myohemmin tyomarkkinaosapuolet sopivat korvaavansa tuloja vuodesta 2011 alkaen
TEL-maksuja
korottamalla.
[35]
Kevaalla 2009 Suomen ajama ehdotus pankkien
stressitesteista
sai kannatusta muiden EU-maiden keskuudessa.
[36]
Vuonna 2010 hallitus kasitteli myos muita keinoja Euroopan talouden tasapainottamiseksi. Toukokuussa 2010 hallitus esitti eduskunnalle 1,6 miljardin euron lainaa, jotta Eurooppa pystyisi estamaan
Kreikan talouskriisin
leviamisen.
[37]
Neuvotteluissa Suomi yhdessa muutaman muun maan kanssa esittavat oman ratkaisunsa kriisin leviamisen estamiseksi.
[38]
Katainen kritisoi joidenkin EU-maiden kannattamia eurobond-joukkovelkakirjoja, silla ne vahentaisivat hanen mukaansa jasenmaiden kannustimia tiukkaan talouskuriin.
[39]
Syyskuussa 2009 Katainen ilmaisi
Financial Timesin
haastattelussa huolensa siita, etteivat Euroopan talousalueen jasenmaat ole pohtineet tarpeeksi elvytyksen jalkeista "exit-strategiaansa" eli elvytyksen koordinoitua purkamista. Han arvioi jasenmaiden tarvitsemien menojaadytysten ja -leikkausten olevan poliittisesti epamieluisia ja kaipasi myos talousalueen veropoliittista koordinaatiota.
[40]
Huhtikuun
2011 eduskuntavaaleissa
Kokoomuksesta tuli eduskunnan suurin puolue, ja Kataisesta nain ollen hallitustunnustelija. Hallitusneuvottelujen jalkeen hanet valittiin nimitettavaksi
tulevan hallituksen
paaministeriksi
.
[41]
Hallitus astui virkaan 22. kesakuuta 2011.
[42]
Helmikuussa 2013 Katainen tilasi filosofi
Pekka Himaselta
tulevaisuusselvityksen 700 000 eurolla. Oikeuskansleri
Jaakko Jonkka
totesi, etta hyva hallinto ei toteutunut hankkeen tilauksessa, vaan se olisi pitanyt kilpailuttaa. Kansanedustaja
Pentti Oinonen
aanestytti eduskuntaa Kataisen luottamuksesta. Aanestyksessa Katainen sai eduskunnan luottamuksen.
[43]
[44]
Kataiselle myonnettiin
Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan
suurristi vuonna 2013 kolmantena paaministerivuonnaan.
[45]
Huhtikuussa 2014 Katainen ilmoitti luopuvansa paaministerin ja Kokoomuksen puheenjohtajan tehtavista kesakuun puoluekokouksen jalkeen ja harkitsevansa
Euroopan komission
jasenyytta tai sen ulkopuolisia tehtavia: "Eteenpain meno poliitikolle tai ainakaan minulle ei tarkoita sita, etta valtiollisia portaita noustaan askel kerrallaan ylospain. Haluan maistaa ihan toisenlaista elamaa".
[46]
Iltalehden kolumnisti Olli Ainola kutsui kirjoituksessaan Kataisen tekoa "vuoden haikailemattomimmaksi juoneksi". Hanen mielestaan Katainen oli paatoksellaan asettanut oman uransa Suomen edun edelle.
[47]
Myos
Esko Seppanen
arvosteli
Mista Suomi vaikenee
-kirjassaan Kataista ja epaili hanen myotailleen EU:n etuja noustakseen EU-komissaariksi.
[48]
Kesakuussa 2014
Euroopan komission puheenjohtaja
Jose Manuel Barroso
ilmoitti siirtavansa talouskomissaarin tehtavat europarlamentaarikoksi valitulta
Olli Rehnilta
Kataiselle.
Euroopan parlamentti
vahvisti nimityksen heinakuussa.
[49]
Tehtava jatkui lokakuun 2014 loppuun, jolloin uusi komissio nimitettiin.
[50]
Marraskuussa 2014 Katainen aloitti
Junckerin komission
varapuheenjohtajana seka kasvusta, tyollisyydesta, investoinneista ja kilpailukyvysta vastaavana komissaarina.
[51]
[52]
Han toimi tehtavassa marraskuuhun 2019, jolloin Suomen komissaariksi uuteen
Von der Leyenin komissioon
valittiin
Jutta Urpilainen
.
[53]
Toukokuussa 2019 Katainen kertoi lahjoittavansa
Euroopan komission
maksaman 240 000
[54]
euron siirtymakorvauksen hyvantekevaisyyteen.
[55]
Marraskuussa 2020 han perusti vaimonsa kanssa Mervi ja Jyrki Kataisen saation.
[56]
Vuosina 2021 ja 2022 saatio tuki mm. vahavaraisten liikuntaharrastamista seka lasten ja nuorten mielenterveystyota.
[57]
Syyskuussa 2019 Katainen valittiin
Sitran
yliasiamieheksi. Han voitti hallintoneuvoston aanestyksessa toisen karkihakijan, professori
Markku Wileniuksen
aanin 5-4.
[58]
Tammikuussa 2023 Katainen kertoi jattavansa Sitran kesalla ja siirtyvansa osakkaaksi "kansainvalistyvaan kasvuyritykseen".
[59]
Lokakuussa 2023 Katainen aloitti
Nordean
yhteiskuntasuhdejohtajana. Han kertoi, etta aiempi suunnitelma kasvuyrityksen osakkuudesta ei toteutunut.
[60]
Katainen kaytti
vuoden 2007 eduskuntavaalien
vaalirahoitukseen
41 000 euroa
[61]
eli vahemman kuin muut suurten puolueiden puheenjohtajat (
Eero Heinaluoma
[62]
tai
Matti Vanhanen
[63]
). Omia rahoja han ei kayttanyt lainkaan. Rahoittajina olivat nelja yksityishenkiloa (1 800 euroa), 23 yritysta (7 000 euroa) ja puoluejarjestot (29 700 euroa). Katainen taydensi muiden puolueiden puheenjohtajien tavoin ilmoitustaan 16. toukokuuta 2008, lisaten etta han sai 29 700 euroa tukea Kansalliselta Kokoomukselta, ja etta "Kansallinen Kokoomus on saanut tukea
Kehittyvien maakuntien Suomi
ry:lta 10 000 euroa ja
Helsingin Mekaanikontalo
Oy:lta 10 000 euroa. Osa naista varoista on kaytetty kampanjaani."
[61]
MTV3 kertoi 15. kesakuuta 2009 saaneensa haltuun Kehittyvien maakuntien Suomen tilikirjat, jotka paljastavat ettei Katainen saanut yhdistykselta ollenkaan vaaliavustusta.
[64]
Kokoomuksen hallintopaallikko Jarmo Pekkala vahvisti myos, ettei tukea ollut koskaan tullut puolueen tilille.
[64]
Eduskuntavaaleissa 2011
Katainen kaytti kampanjointiin 50 000 euroa, joka oli eniten eduskuntapuolueiden puheenjohtajista. Han ilmoitti koko summan tulleen puolueelta.
[65]
|
|
|
|
|
|
Europarlamenttivaalit
|
Vuosi
|
Vaalipiiri
|
Aanet
|
Tulos
|
1996
|
Suomi
|
3654
|
ei valittu
[66]
|
|
Katainen on kertonut verkkosivuillaan pitavansa kansanedustajan tyon seka Kokoomuksen linjavalintojen keskeisina tavoitteina vastuullista
vapautta
,
mahdollisuuksien tasa-arvoa
,
sivistysta
, kannustavuutta,
suvaitsevaisuutta
seka valittamista.
[67]
Kataisen johdolla Kokoomus maaritteli itsensa Joensuun puoluekokouksessa 2006 keskustaoikeistolaiseksi kansanpuolueeksi.
[68]
Katainen on kannattanut kuntarakenteen muutoksia. Hanen mielestaan
kuntaliitokset
eivat ole "patenttiratkaisuja" mutta ne "voivat mahdollistaa paremman eli tehokkaamman, taloudellisemman ja laadukkaamman palvelurakenteen kuntalaisille".
[69]
Katainen on suorasanaisesti kannattanut selvitysta Siilinjarven ja Kuopion yhdistamisesta.
[70]
[71]
Kokoomuksen puoluekokous asettui kesakuussa 2010 tukemaan
ruotsin
opetuksen muuttamista niin, etta kaksi pakollista kielta voisivat olla mita tahansa kielia.
[72]
Katainen kirjoitti blogissaan, etta puoluekokous teki ristiriitaisia paatoksia, ja "Kokoomuksen puoluejohto on siten sitoutunut ruotsin kielen aseman sailyttamiseen ennallaan", mutta valinnanvapautta kuitenkin lisaten.
[73]
Katainen pitaa
samaa sukupuolta olevien avioliitto
-oikeutta omatunnonasiana.
[74]
Kataisen mukaan vaeston ikaantyminen tulee jyrkasti vahentamaan tyota tekevaa vaestoa ja tulee olemaan vakava ongelma: "Vuosi 2010 on iso vuosi taloudessa. Suomen
tyoikaisen
vaeston maara alkaa silloin supistua ensimmaisena maana Euroopassa. Maailmassakin vain Japani on samassa tilanteessa".
[75]
Katainen kannattaa ratkaisuna
tyoperaista maahanmuuttoa
.
[76]
Vuonna 2008 Katainen arveli Suomen tarvitsevan vuoteen 2025 mennessa 1,8 miljoonaa
maahanmuuttajaa
, mikali tyovoimapula pyrittaisiin ratkaisemaan ainoastaan korvaavalla
tyovoimalla
.
[77]
Han kertoi hallituksen ryhtyneen toimiin tulijoiden houkuttelemiseksi ja kertoi osaajia haluttavan muun muassa Intiasta ja Kiinasta.
[77]
Tuoreen lakimuutoksen myota EU:n ulkopuolisten kansalaisten Suomeen jaaminen suoraan valmistumisen jalkeen on helpottunut.
Kataisen mielesta EU:ssa tulee sopia tiukoista ilmastotavoitteista ja olla kyseisen asian edellakavijoita.
[78]
Han pitaa Euroopan unionia tarkeana ja nakee Suomen eurooppalaisena kansakuntana muiden joukossa osana suurempaa, yhteista eurooppalaista arvoyhteisoa.
[78]
Ylen vaalikoneessa 2011 olleen vastauksen mukaan Katainen voisi hyvaksya vaalikaudella 2011?2015
Loviisan vanhojen ydinvoimaloiden
korvaamisen kahdella uudella ydinvoimalalla, mikali selvitykset sita puoltavat.
[79]
Katainen on pitanyt autojen paastojen mukaan maaraytyvaa verotusta seka houkuttelevaa
joukkoliikennetta
tarkeana taistelussa
ilmastonmuutosta
vastaan. Han on kritisoinut energian tuotantokeinojen ideologisointia ja vaatinut "jarkivihreaa" ilmasto- ja energiapolitiikkaa, jossa kaikki tuotantovaihtoehdot pidetaan osana kokonaisuutta.
[80]
Huhtikuussa 2010 Katainen sanoi, etta Suomi tuottaa sahkoa tuulivoimalla noin 2 % vuonna 2020, mika maksaa 100 euroa per kotitalous vuodessa. Kataisen mukaan Suomen sahkonkulutus kasvaa.
[81]
Kataisen mielesta ainoastaan "istumalla paatoksenteon poydissa" Suomi voi vaikuttaa tehtaviin paatoksiin.
[78]
Han kannattaa EU-jasenyytta ja katsoo sen tuoneen Suomelle lisaa vaikutusvaltaa. Noustuaan Kokoomuksen johtoon vuonna 2004 Katainen totesi, etta Suomen liittyminen
Natoon
olisi looginen jatke Suomen nykyiselle linjalle ja katsoi jasenyyskeskustelun tulevan ajankohtaiseksi vuoden 2007 eduskuntavaalien jalkeen.
[82]
Vuonna 2005 Kataisen nakemykset Natosta
terrorismin
torjujana herattivat arvostelua, kun han katsoi Nato-jasenyyden tulleen entista tarkeammaksi viimeaikaisten terrori-iskujen vuoksi.
[83]
Kataisen lausunnot kiisti
Suojelupoliisin
terrorisminvastaisen yksikon johtaja Paavo Selin, joka myohemmin siirrettiin pakolla pois tehtavastaan.
[84]
Vuonna 2007 Katainen arvioi, ettei Suomi tule hakemaan jasenyytta 4?8 vuoden aikana, koska asiasta ei ole riittavaa kansallista yhteisymmarrysta ja se vaatisi kansanaanestyksen jarjestamista.
[85]
Kevaalla 2013 Katainen peraankuulutti avoimen ja kiihkottoman Nato-keskustelun kaymista Suomessa lahivuosina.
[86]
1. huhtikuuta 2008 Katainen sai paljon julkisuutta ilmoitettuaan liikuttuneena erottaneensa ministerikollegansa
Ilkka Kanervan
ulkoministerin tehtavasta.
[87]
Emeritusprofessori
Pertti Suhosen
mukaan se ei
perustuslain
mukaan kuulu hanen tehtaviinsa, ja politiikan tutkijoiden piirista on tullut huolta, etta menettely ja siihen liittyva uutisointi voi hammentaa kansalaisten poliittista yleissivistysta.
[88]
Kaytannossa puolueiden puheenjohtajilla on kuitenkin vahva oikeus vaikuttaa ministerivalintoihin varsinkin erityistilanteissa.
Helmikuussa 2009 Katainen vaati Turun Sanomien kolumnissaan "yhteistyota ja valittamista" kansainvalisen taloustaantuman taittamiseksi, mutta kritisoi samalla oppositiota vertaamalla sen nakemyksia
Otto Wille Kuusisen
johtaman
Terijoen hallituksen
toimiin.
[89]
Oppositio ilmoitti kokevansa vertauksen loukkaavana, ja Katainen pahoitteli vertaustaan eduskunnan kyselytunnilla 5. helmikuuta.
[89]
Elokuussa 2010 kokoomuksen eduskuntaryhman kesakokouksessa Katainen mainitsi Yhdysvaltain ja Euroopan taloudellisen etumatkan kaventuneen suhteessa vaurastuviin
Kiinaan
,
Intiaan
ja
Brasiliaan
, mika nakyy kyseisten maiden ulkopoliittisen painoarvon vahvistumisena.
[90]
[
vanhentunut linkki
]
Katainen mainitsi Venajan EU:n tarkeaksi kumppanimaaksi, mutta huomioi sen EU:hun verratessa pienen talouden keskittyvan paaasiassa raaka-aineiden vientiin ja maan haluavan nahda itsensa todellisuutta merkittavampana maailmanpoliittisena pelaajana.
[90]
Helsingin Sanomat
julkaisi tilaisuudesta artikkelin "Kokoomus: Venaja ei ole suurvalta".
[91]
Toisessa artikkelissa HS kirjoitti Kataisen vaitteesta, jonka mukaan Venajan talous on yhta suuri kuin Hollannissa, vaikka oikea vertailukohde olisi ollut Espanja.
[92]
Vasemmistoliiton
Jaakko Laakson
eduskunta-avustaja ja Ylen toimittaja-avustaja Antero Eerola kertoi Kataisen puheesta Venajan
duuman
ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja
Konstantin Kosat?oville
ja pyysi hanelta mielipiteen.
[93]
Kosat?ov moitti lausuntoa, mutta kertoi jalkikateen Eerolan antaneen vaaria tietoja Kataisen lausuntojen sisallosta. Myos Katainen syytti Eerolaa valehtelusta.
[94]
Myohemmin Yle ei jatkanut Eerolan maaraaikaista tyosopimusta.
[95]
Helsingin yliopiston
Venaja-asiantuntija
Arto Luukkanen
analysoi, miten Helsingin Sanomien artikkelin kirjoittanut toimittaja ja Ylen Eerola irrottivat Kataisen arkipaivaisen kommentin asiayhteydesta. Hanen mukaansa toiminta vaikutti tarkoitushakuiselta yritykselta vaikuttaa Suomen aanestajiin.
[96]
Paaministeri Jyrki Katainen antoi hyvaksyntansa
Fortumin
sahkoverkkojen myynnille vuonna 2013. Jattikaupassa Fortumin Suomen sahkoverkko siirtyi kansainvalisten sijoitusyhtioiden ja suomalaisten elakevakuutusyhtioiden omistamalle
Caruna
Oy:lle, joka alkuvuodesta 2016 ilmoitti korottavansa reilusti siirtohintojaan. Katainen oli
Iltalehden
mukaan vakuuttanut joulukuussa 2013, ettei sahkonsiirron hinta kaupan takia nouse, koska "sahkonsiirtoa ja sen hinnoittelua saadellaan tarkasti". Katainen on myohemmin haastattelussa kiistanyt vakuuttelunsa.
[97]
[98]
[99]
Katainen on ollut vuodesta 2003 naimisissa entisen SM-tason jalkapalloilijan
[100]
Mervi Kataisen
(o.s. Kuittinen) kanssa. Mervi Katainen oli
Suomen nuorisovaltuustojen liiton
ensimmainen puheenjohtaja.
[101]
Kataisilla on vuosina 2005 ja 2008 syntyneet tyttaret.
Katainen asuu
Espoossa
, ja hanen harrastuksiaan ovat ruoanlaitto,
metsastys
ja liikunta.
[102]
Katainen on sotilasarvoltaan
reservin
yliluutnantti
.
[103]
Vuonna 2011
Tapaseura
valitsi Jyrki Kataisen
Vuoden kayttaytyjaksi
.
[104]
- ↑
Jyrki Katainen
Suomen kansanedustajat
. Eduskunta. Viitattu 2.9.2010.
- ↑
Kataisen lapsuus ja nuoruus ? Jyrkikatainen.net
jyrkikatainen.net
. Viitattu 17.8.2021.
(englanniksi)
- ↑
Jyrki Katainen Sitran yliasiamieheksi
Sitra. Viitattu 29.12.2020.
- ↑
Jyrki Katainen valittiin Sitran uudeksi yliasiamieheksi ? palkka 18 533 e/kk
www.iltalehti.fi
. Viitattu 20.9.2019.
- ↑
Sitran yliasiamies vaihtuu, ex-paaministeri Katainen vaihtaa tehtavaa
Aamulehti
. 19.1.2023. Tampere: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 20.1.2023.
- ↑
Harvinaiset kuvat: Jyrki Katainen saapui Red Carpet Gaalaan tyttarensa kanssa
www.iltalehti.fi
. Viitattu 24.8.2023.
- ↑
Paaministeri Jyrki Kataisesta Tampereen yliopiston Vuoden alumni
uta.fi
. 6.9.2012. Viitattu 23.10.2015.
- ↑
Nain poliitikot menestyivat lukiossa
Iltalehti.fi
. 2.6.2012. Viitattu 29.11.2013.
- ↑
Komissaari Katainen kannustaa: Opettaja ja ammattiopiskelija, hae apurahaa EU-vaihtoon
Taloustaito - Veronmaksajain Keskusliitto ry
. Viitattu 7.11.2019.
- ↑
[1]
- ↑
Paaministeri Jyrki Kataisesta Tampereen yliopiston Vuoden alumni
6.9.2012. Tampereen yliopisto. Viitattu 4.4.2013.
- ↑
Rinne, Jaana: Jyrki Katainen.
City
, 2.9.2005, nro 17. Janton Oy.
Artikkelin verkkoversio
. Viitattu 13.10.2013.
- ↑
Itala, Ollila ja Sarkomaa Kokoomuksen varapuheenjohtajiksi
Verkkouutiset.fi
. 23.5.1999. Viitattu 30.7.2015.
- ↑
Jyrki Katainen kokoomuksen puheenjohtajaksi
5.6.2004. MTV.fi. Viitattu 30.7.2015.
- ↑
Jyrki Katainen vaihtaa vaalipiiria
Yle Uutiset
. 26.2.2010. Viitattu 30.7.2015.
- ↑
Katainen Euroopan paras valtiovarainministeri
18.11.2008. MTV.fi. Viitattu 30.7.2015.
- ↑
Katainen ei enaa olekaan Euroopan paras
Taloussanomat
. 17.11.2009. Sanoma News. Viitattu 1.4.2011.
- ↑
Katainen viidenneksi paras valtiovarainministeri
Iltasanomat.fi
. 6.12.2010. Ilta-Sanomat. Viitattu 29.7.2015.
- ↑
Piiroinen, Mikko:
Opintoraha nousee viimein
Tekniikka & Talous
. 14.9.2007. Viitattu 30.7.2015.
- ↑
Pienituloisen asialla
Jyrkin paivakirja
. 20.2.2009. Viitattu 13.10.2013.
- ↑
Huono laki toimi sittenkin
HS.fi
. 11.5.2015. Viitattu 30.7.2015.
- ↑
Salminen, Juho:
Nain keksittiin ”tasa-arvotupo”
(Julkaistu SK:n numerossa 27/2007)
Suomen Kuvalehti
. 9.7.2007. Viitattu 30.7.2015.
- ↑
Tasa-arvotupo kupsahti viime yona
Talouselama
. 6.9.2007. Viitattu 30.7.2015.
- ↑
Hoitajien palkankorotukset: Mita puhuttiin vaalien alla?
Elava arkisto
. 10.10.2007. Yle. Viitattu 30.7.2015.
- ↑
Potilasturvalaki hyvaksyttiin eduskunnassa
MTV Uutiset
. 16.11.2007. Viitattu 30.7.2015.
- ↑
Ulosmarssivat hoitajat pilkkasivat Kataista
MTV.fi
. 14.11.2007. MTV Oy. Viitattu 30.7.2015.
- ↑
Katainen: Lakko-oikeutta ei pida murtaa
MTV Uutiset
. 22.03.2010. Viitattu 30.7.2015.
- ↑
Veronkevennykset painotetaan pienituloisille
Yle Uutiset
. 27.8.2008. Yleisradio Oy. Viitattu 13.10.2013.
- ↑
Katainen: Tyourien pidennys vaihtoehto veronnostolle
Kaleva.fi
. 9.6.2009. Viitattu 30.7.2015.
- ↑
Miksi Bilderberg-kokousten sisallosta ei kerrota?
Paavo Arhinmaen blogi
. 8.6.2010. Viitattu 30.7.2015.
- ↑
Ministerin vastaus Bilderberg-kokouksen keskusteluista tiedottamiseen
1.7.2010. Eduskunta. Viitattu 30.7.2015.
- ↑
a
b
Mantyla, Juha-Matti:
Kataisesta tuli nopeasti ison velan ottaja
Talouselama
. 17.12.2008. Viitattu 30.7.2015.
- ↑
a
b
Katainen peraa yhteisvastuuta
Savon Sanomat
. 12.2.2009. Viitattu 13.10.2013.
- ↑
Eduskunta poisti Kela-maksun osalta tyonantajia
MTV Uutiset
. 11.3.2009. Viitattu 30.7.2015.
- ↑
Molsa, Jouni:
Tyonantajien Kela-maksun poistaminen paisuttaa valtion velkaa
(Arkistoitu sivu)
HS.fi
. 30.1.2009. Viitattu 30.7.2015.
- ↑
Suomi ryhdisti EU:n talouskriisin vastaista taistelua
20.3.2009. Suomen pysyva edustusto Euroopan unionissa. Viitattu 30.7.2015.
- ↑
Suomi varautuu lainaamaan Kreikalle 1,6 miljardia euroa
Yle Uutiset
. 3.5.2015. Viitattu 30.7.2015.
- ↑
Ketvel, Eeva:
Pelastiko Katainen Euroopan Kreikka-asiassa?
Iltasanomat.fi
. 4.5.2010. Viitattu 30.7.2015.
- ↑
Katainen kummeksui merkittavien euromaiden ehdotusta
Kauppalehti.fi
. 6.12.2010. Viitattu 30.7.2015.
- ↑
FT: Suomi elpyy hitaasti, mutta hyotyy EU-jasenyydesta
5.10.2009. Ulkoasiainministerio. Viitattu 13.10.2013.
- ↑
Eduskunta valitsi Kataisen paaministeriksi ? kaksi vasemmistoliiton edustajaa aanesti vastaan
Yle.fi
. 22.06.2011. Yle Uutiset. Viitattu 25.9.2011.
- ↑
Kataisen hallitus nimitettiin
22.6.2011. Valtioneuvoston viestintayksikko. Viitattu 13.10.2013.
- ↑
Oikeuskansleri: Hyva hallinto ei toteutunut niin kutsutussa Himas-asiassa
Yle Uutiset
. 6.9.2013. Viitattu 27.2.2014.
- ↑
Perussuomalaisten Oinonen: Paaministeri viela kertaalleen Himas-keskusteluun
Yle Uutiset
. 27.2.2013. Viitattu 28.2.2014.
- ↑
Katainen saa Suomen Valkoisen Ruusun suurristin
Yle Uutiset
. 3.12.2013. Viitattu 4.12.2013.
- ↑
http://yle.fi/uutiset/katainen_jattaa_kotimaan_politiikan__en_ole_ehdolla_oikeastaan_yhtaan_missaan/7175946?ref=leiki-uu
- ↑
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014123118963919_uu.shtml
- ↑
Kova vaite: paaministeri Jyrki Kataisella salattu paamaara Suomen EU-neuvottelijana
. Seura 11.2.2016. Viitattu 13.12.2017.
- ↑
EU-parlamentti hyvaksyi Kataisen komissaariksi
Taloussanomat
. 16.7.2014. Viitattu 28.7.2014.
- ↑
Luukka, Teemu:
Jyrki Katainen siirtyy talouskomissaariksi lokakuuhun saakka
Helsingin Sanomat
. 25.6.2014. Viitattu 30.6.2014.
- ↑
HS?STT:
Jyrki Kataisesta EU-komission varapuheenjohtaja
Helsingin Sanomat
. 10.9.2014. Viitattu 13.2.2024.
- ↑
Katainen lapaisi EU-parlamentin prassin
ts.fi
. 8.10.2014. Viitattu 13.2.2024.
- ↑
Jutta Urpilaisesta EU:n kansainvalisista kumppanuuksista vastaava komissaari, paaministeri Rinne: Salkku on aarimmaisen tarkea
Yle Uutiset
. 10.9.2019. Viitattu 13.2.2024.
- ↑
Sitran johtoon valittu Jyrki Katainen saa 240 000 euron siirtymakorvauksen ? aikoo lahjoittaa sen pois
www.iltalehti.fi
. Viitattu 13.2.2024.
- ↑
Johannes Kotkavirta:
Jyrki Katainen saa EU-komissiolta jopa 360 000 euron ”siirtymakorvauksen” ? ”Tulen lahjoittamaan hyvaan tarkoitukseen”
Ilta-Sanomat
. 25.9.2019. Viitattu 13.2.2024.
- ↑
Jyrki Katainen perusti EU:n siirtymakorvauksilla saation ? aikoo tukea vahavaraisten lasten liikuntaharrastuksia
www.iltalehti.fi
. Viitattu 13.2.2024.
- ↑
Antti Honkamaa:
Jyrki Katainen kertoi lahjoittavansa satojatuhansia euroja hyvantekevaisyyteen ? Miksi rahaa ei ole tullut lupauksen mukaisesti?
Tarkeimmat talousuutiset | Kauppalehti
. 13.2.2024. Viitattu 13.2.2024.
- ↑
Jyrki Katainen valittiin Sitran uudeksi yliasiamieheksi ? palkka 18 533 e/kk
www.iltalehti.fi
. Viitattu 13.2.2024.
- ↑
Jyrki Katainen jattaa Sitran kesalla ja siirtyy osakkaaksi kasvuyritykseen
Yle Uutiset
. 19.1.2023. Viitattu 13.2.2024.
- ↑
Jyrki Katainen aloittaa lokakuussa Nordean yhteiskuntasuhdejohtajana ? aiempi suunnitelma ryhtya osakkaaksi kasvuyritykseen ei ole enaa voimassa
Uusimaa
. 1.6.2023. Viitattu 13.2.2024.
- ↑
a
b
Ilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta ? Jyrki Katainen
16.5.2007. Oikeusministerio. Viitattu 14.10.2013.
- ↑
Ilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta ? Eero Heinaluoma
(PDF)
21.5.2007. Oikeusministerio. Viitattu 14.10.2013.
- ↑
Ilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta ? Matti Vanhanen
(PDF)
16.5.2003. Oikeusministerio. Viitattu 21.11.2010.
- ↑
a
b
Vuorikoski, Salla:
Erikoinen virhe Kataisen vaalirahailmoituksessa
MTV3.fi
. 15.6.2009. MTV Oy. Viitattu 15.6.2009.
- ↑
Soini ja Katainen ilmoittivat vaalirahansa viime tipassa
Iltalehti.fi
. 16.4.2011. Iltalehti. Viitattu 16.4.2011.
- ↑
EU-ehdokkaiden aanimaarat
(Maksullinen arkisto)
Helsingin Sanomat
. 22.10.1996. Viitattu 17.5.2014.
- ↑
Katainen, Jyrki:
Arvot
Internet Archive
. 2006. Kataisen kotisivut. Viitattu 22.11.2010.
- ↑
Kokoomuksen historia
Kokoomus. Viitattu 14.10.2013.
- ↑
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen kiirehti kuntarakenteen ja talouspolitiikan uudistamista
Pohjois-Savo.fi
. 8.2.2008. Viitattu 1.4.2011.
- ↑
Rohkeita linjauksia
savonsanomat.fi
. 29.8.2008. Savon Sanomat Oy. Viitattu 8.12.2009.
- ↑
Siilinjarven ja Kuopion liitos tuntuisi taallakin
iisalmensanomat.fi
. 30.8.2008. Iisalmen Sanomat Oy. Viitattu 8.12.2009.
- ↑
Tikka, Juha-Pekka:
Kokoomus: Pakkoruotsi pois kouluista
(Arkistoitu)
Verkkouutiset
. 13.06.2010. Viitattu 14.10.2013.
- ↑
Katainen, Jyrki:
Kokoomus tukee ruotsin kielen asemaa suomen toisena kansalliskielena ? kokoomus noudattaa kaikkia puoluekokouksen paatoksia
Kokoomus.fi
. 14.6.2010. Viitattu 14.10.2013.
- ↑
Homoliitot Kataiselle omantunnonasia
Iltalehti.fi
. 23.10.2010. Iltalehti. Viitattu 25.9.2011.
- ↑
Karkkolainen, Heikki:
Ikaantyminen uhkaa nostaa kuntien veroja rajusti
suomenkuvalehti.fi
. 27.5.2008. Yhtyneet Kuvalehdet Oy. Viitattu 8.12.2009.
- ↑
Katainen, Jyrki:
Suomi tarvitsee maahanmuuttajia
TS.fi
. 2.6.2009. TS-Yhtyma. Viitattu 8.12.2009.
- ↑
a
b
The Times of India: Suomi pyrkii houkuttelemaan osaajia Intiasta ja Kiinasta
Mediakatsaus
. 7.7.2008. Ulkoasiainministerio. Viitattu 14.10.2013.
- ↑
a
b
c
Katainen, Jyrki:
Asioistasi paatetaan Euroopassa
2.6.2009. Kokoomus. Viitattu 14.10.2013.
- ↑
Ydinvoima jakaa puoluejohtajia
17.3.2011. Yle Uutiset. Viitattu 30.6.2012.
- ↑
Katainen, Jyrki:
Ajankohtaista ? Jarkivihreaa ilmasto- ja energiapolitiikkaa
Internet Archive
. 5.2.2008. JyrkiKatainen.fi. Viitattu 22.11.2010.
- ↑
HS 26.4.2010 C8
- ↑
Katainen: Nato-paatos tehtava muutaman vuoden kuluttua
8.6.2004. TS.fi. Viitattu 14.10.2013.
- ↑
Katainen: Nato entista tarkeampi Suomelle
mtv3.fi
. 23.7.2005. MTV3. Viitattu 14.10.2013.
- ↑
Anttila, Pekka:
Kiusaamista Supossa: Nain Paavo Selin ajettiin umpikujaan
Suomenkuvalehti.fi
. 26.11.2010. Viitattu 25.9.2011.
- ↑
Katainen ei usko Nato-jasenyyteen lahivuosina
TS.fi
. 13.1.2007. TS-Yhtyma. Viitattu 8.12.2009.
- ↑
Laakso, Ville:
Paaministeri Katainen: Nato-keskustelu kaytava lahivuosina
26.5.2013. Yle Uutiset. Viitattu 14.10.2013.
- ↑
Katainen liikuttui kertoessaan Kanervan erottamisesta
HS.fi
. 1.4.2008. Sanoma. Viitattu 22.11.2010.
- ↑
Emeritusprof. Pertti Suhosen mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 3.4.2008 sivu C6
- ↑
a
b
Katainen pyysi anteeksi oppositiolta
YLE Uutiset
. 5.2.2009. Yleisradio. Viitattu 8.12.2009.
- ↑
a
b
Tikka, Juha-Pekka:
Tassa se puhe on: Mita Katainen todella sanoi Venajasta
Verkkouutiset
. 20.08.2010. Viitattu 14.10.2013.
- ↑
Laitinen, Joonas:
Kokoomus: Venaja ei ole suurvalta
HS.fi
. 17.8.2010. Sanoma. Viitattu 22.11.2010.
- ↑
Laitinen, Joonas:
Katainen arvioi Venajan talouden 700 miljardia liian pieneksi
HS.fi
. 20.8.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 21.11.2010.
- ↑
Antero Eerolan haastattelunauhat
Journalisti
. 15/2010. Viitattu 14.10.2013.
- ↑
Yle varoitti Eerolaa: Kataisen esikunta kaynyt kuumana
Kansan Uutiset Verkkolehti
. 2.9.2010. Viitattu 25.9.2011.
- ↑
Junkkari, Marko:
Kataisen haukkuman Yle-toimittajan avustajasuhde paattyi
HS.fi
. 2.9.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 25.9.2011.
- ↑
Paananen, Arja:
Venaja-tutkija Arto Luukkanen: Kokoomuksen Venaja-kohu oli vaaliprovokaatio?
Iltasanomat.fi
. 3.12.2010. IS. Viitattu 30.6.2012.
- ↑
Kokoomusministerit: Fortumin myynti hyva ja turvallinen ratkaisu
iltalehti.fi
. Viitattu 17.9.2016.
- ↑
Kuluttajat tyrmistyivat sahkon siirtohinnan ennatyskorotuksista
yle.fi
. Viitattu 17.9.2016.
- ↑
Jyrki Katainen: En sanonut, etta sahkon siirtoon ei tule korotuksia
hs.fi
. Viitattu 17.9.2016.
- ↑
Lahnajarvi, Anne:
Mervi Katainen on takavuosien Stadi Cup -tahti
(Arkistoitu)
Lansivayla
. 12.6.2008. Viitattu 13.10.2013.
- ↑
Historia
(Arkistoitu) 27.9.2009. Suomen nuorisovaltuustojen liitto. Viitattu 13.10.2013.
- ↑
Jyrki Katainen
Kokoomus. Viitattu 13.10.2013.
- ↑
Reservin upseerit Katainen ja Ollila saivat ylennykset
4.6.2009. MTV3.fi. Viitattu 8.12.2009.
- ↑
Vuoden kayttaytyja
Tapaseura. Viitattu 13.10.2013.
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat
|
---|
| Eduskuntaryhma
(46)
| |
---|
|
- ↑
a
b
Olli-Pekka Heinonen siirtyi helmikuussa 2002 Yleisradion suomenkielisen television johtajaksi, jolloin hanen tilalleen eduskuntaan nousi Anne Holmlund.
- ↑
Seppo Kanerva erosi kokoomuksesta ja liittyi Keskustan eduskuntaryhmaan joulukuussa 2002.
|
|
|
---|
| Eduskuntaryhma
(40)
| |
---|
|
- ↑
a
b
Ville Itala valittiin Euroopan parlamentin jaseneksi kesakuussa 2004, jolloin hanen tilalleen eduskuntaan nousi Jouko Laxell.
- ↑
a
b
Marjo Matikainen-Kallstrom aloitti kansanedustajana heinakuussa 2004 istuttuaan kautensa loppuun Euroopan parlamentissa. Hanen varaedustajanaan eduskunnassa toimi Tapani Makinen.
|
|
|
---|
| Eduskuntaryhma
(50)
| |
---|
|
- ↑
Merikukka Forsius erosi vihreista ja liittyi Kansallisen Kokoomuksen eduskuntaryhmaan helmikuussa 2008.
- ↑
a
b
Jari Koskinen valittiin Euroopan jalleenrakennus- ja kehityspankin johtokunnan jaseneksi syyskuussa 2009, jolloin hanen tilalleen eduskuntaan nousi Kalle Jokinen.
- ↑
a
b
Jukka Makela valittiin Espoon kaupunginjohtajaksi kesakuussa 2010, jolloin hanen tilalleen eduskuntaan nousi Lasse Viren.
|
|
|
---|
| Eduskuntaryhma
(44)
| |
---|
|
- ↑
a
b
Jyri Hakamies siirtyi marraskuussa 2012 Elinkeinoelaman keskusliiton toimitusjohtajaksi, jolloin hanen tilalleen eduskuntaan nousi Anu Urpalainen.
- ↑
a
b
Jyrki Katainen valittiin kesakuussa 2014 komissaariksi Euroopan komissioon, jolloin hanen tilalleen eduskuntaan nousi Elina Lepomaki.
- ↑
a
b
Henna Virkkunen valittiin toukokuussa 2014 jaseneksi Euroopan parlamenttiin, jolloin hanen tilalleen eduskuntaan nousi Mikael Palola.
|
|
Pohjois-Savon vaalipiirin kansanedustajat
Uudenmaan vaalipiirin kansanedustajat
|
---|
| | | Puoluejohto
| |
---|
| Presidenttiehdokkaat
| |
---|
| Organisaatio
| Piirijarjestot
| |
---|
| Jasenliitot
| |
---|
| Laheisjarjestot
| |
---|
| Saatiot
| Puolue
| |
---|
| Oheisjarjestot
| |
---|
| Piiri- ja paikallisjarjestot
| |
---|
|
---|
| Media
| |
---|
|
---|
| Historia
| |
---|
| |
|
|
---|
| | | 1 =
Puheenjohtaja
2 =
Varapuheenjohtaja.
|
|
|
---|
| | | 1 =
Ensimmainen varapuheenjohtaja.
2 =
Varapuheenjohtaja.
|
|
|
---|
| Kansainvaliset
| |
---|
| Kansalliset
| |
---|
| Henkilot
| |
---|
|