Jukka Uolevi Ojaranta
(
15. helmikuuta
1933
Turku
–
10. heinakuuta
2003
Espoo
) oli turkulainen kalastaja ja salakuljettaja. Han toimi 1960-luvulta alkaen Helsingissa laittoman alkoholin myyjana
Punavuoressa
seka myohemmin salakuljettajana. Hanen liikanimensa oli Turun-Jukka.
[1]
Ojaranta upotti
1980-luvun
alussa
myrkkytynnyreita
etelaisella
Saaristomerella
Dragsfjardin
vesilla ns.
Dragsfjardin myrkkyskandaalissa
. Han jai kiinni ja sai tuomion torkeasta jatehuoltorikoksesta.
Ojarannan oli tarkoitus kuljettaa suomalaisten yritysten
Nokia Oy
ja
Keskuslaboratorio Oy
ongelmajatteita muun muassa
PCB
-jatetta mereen upotettavaksi. Upotus oli maara tehda
Hiidenmaan
vesilla, jonne Ojarannan kertoman mukaan venalaiset olivat upottaneet taistelukaasuja ja muita vaarallisia jatteita. Ojarannan troolari joutui kuitenkin matkalla vaikeuksiin kovassa merenkaynnissa ja tynnyrit oli pakko rei'ittaa ja laskea mereen aluksesta jo Dragsfjardin vesilla.
Ojaranta sai kahden vuoden neljan kuukauden vankeustuomion ja myos kolme jatteita valittaneen
Euro Industri Oy
:n johtohenkiloa tuomittiin vankeusrangaistuksiin. Jatteet alun perin tuottaneita yrityksia ei sen sijaan rangaistu.
[2]
Ojarannan rikoksessa kayttama troolari Normandie makasi sittemmin pitkaan hylkyna
Espoonlahdessa
, kunnes vietiin kaatopaikalle ongelmajatteeksi luokiteltuna.
Ojarannan upottamia myrkkytynnyreita etsittiin Dragsfjardin vesilta viela yli kymmenen vuoden kuluttua tapauksesta. Kaikkia upotettuja tynnyreita ei koskaan loydetty.
[3]
- Ojaranta, Jukka:
Johan myrkyn lykkas!
. Tampere: Kustannusvaihe, 1983.
ISBN 951-95532-1-5
.
- Nykanen, Harri & Sjoberg, Tom:
Rooperi: rikoksen vuodet 1955-2005
. Helsinki: Johnny Kniga, 2005.
ISBN 951-0-29300-8
.
|
---|
| Kansainvaliset
| |
---|
| Kansalliset
| |
---|
|