Jere Juhani Karalahti
(s.
25. maaliskuuta
1975
Helsinki
) on uransa lopettanut
suomalainen
jaakiekkopuolustaja
. Karalahti pelasi
Suomen maajoukkueessa
,
KHL:ssa
,
SM-liigassa
ja
NHL:ssa
, mutta toisaalta hanen uraansa varjosti muun muassa kiinnijaanti
doping
-testissa
heroiinin
ja
kannabiksen
kaytosta.
Junioriaikoinaan Karalahti kasvoi Helsingin
Tapulikaupungissa
. Hanen alkuperainen pelipaikkansa oli hyokkaaja viela C-junioreissa, jonka jalkeen
Pentti Lindegren
siirsi hanet puolustukseen.
Karalahden ammattilaisura alkoi
HIFK:ssa
kaudella
1993?1994
.
Karalahden varasi
NHL:aan
Los Angeles Kings
kuudennella kierroksella vuonna
1993
.
Pelivuodet HIFK:ssa tuottivat Karalahdelle kauden
1997?1998
paatteeksi Suomen-mestaruuden.
Karalahti pelasi HIFK:ssa viela kauden
1999?2000
alussa, mutta siirtyi kesken kauden Pohjois-Amerikkaan Los Angeles Kingsin NHL-organisaatioon.
Long Beach Ice Dogs, Los Angeles Kings ja Nashville Predators (1999?2003)
[
muokkaa
|
muokkaa wikitekstia
]
Pohjois-Amerikassa Karalahti pelasi aluksi IHL:ssa Long Beach Ice Dogsissa 10 pelia, minka jalkeen han siirtyi vaikeuksien kautta kevaalla pelaamaan
Los Angeles Kingsin
joukkueessa. Hyvan tulokaskauden jalkeen hanen peliaikansa vaheni, ja kesken kauden
2001-2002
hanet kaupattiin
Nashville Predatorsiin
. Kesalla 2002 NHL asetti Karalahden puolen vuoden pelikieltoon, silla han oli jaanyt kolmannen kerran kiinni alkoholista liigan jarjestamassa paihdetestissa, eika han suostunut menemaan NHL:n paihteiden vastaiseen ohjelmaan.
[1]
Lopulta Karalahdelta jai tasta syysta koko kausi 2002-2003 pelaamatta.
Kaudella 2003-2004 han palasi takaisin
Suomeen
ja HIFK:n paitaan. Karalahti nimettiin vuonna 2004 Suomen
jaakiekon maailmancup
-joukkueeseen, mutta NHL esti hanen pelaamisensa. Vuonna
2005
joukkueen valmentaja
Doug Shedden
nimesi Karalahden HIFK:n kapteeniksi. Kesalla 2006 Karalahti oli noin viikon verran hyllytettyna HIFK:n harjoitusjaksolla, koska han jatti lahtematta ilman kummempia syita
Ruotsiin
Nordic Trophy
-pelimatkalle. Maaliskuussa 2007 Karalahti sai kolmen ottelun pelikiellon polvitaklauksesta. Karalahti uhkasi taman jalkeen kurinpitaja Muukkosta ja hanelle langetettiin 5 000 euron sakot.
Karalahti oli ollut HIFK:n kesaharjoitusjaksolta poissa ilman lupaa koko alkukesan 2007. Myohemmin kesalla HIFK ilmoitti antaneensa potkut monivuotiselle luottopuolustajalleen.
[2]
Muutaman viikon odottelun jalkeen SM-liigaseura
Oulun Karpat
ilmoitti tehneensa vuoden sopimuksen Karalahden kanssa. Mies ilmoitti samalla osallistuvansa samaan paihdeohjelmaan, jonka han aikoinaan NHL:ssa jatti kesken.
[3]
Uran uusi alku Oulussa tyssasi kuitenkin 15 pelatun ottelun jalkeen, kun 6.11.2007 kesken Karppien harjoitusten poliisi haki Karalahden kuulusteluun huumausainerikoksesta epailtyna. Han oli kuukauden pidatettyna ja sai myohemmin tuomion oikeudessa, minka lisaksi SM-liiga asetti hanet valiaikaiseen pelikieltoon. Lopulta Karalahden saldoksi kaudelta 2007-2008 jaivat vain nuo 15 pelia Karpissa.
Heinakuussa 2008 Karalahti teki vuoden sopimuksen
saksalaisen
Hamburg Freezersin
kanssa.
[4]
Han pelasi Saksassa kaudella 2008?2009 50 ottelua tehoin 7+16=23.
[5]
Toukokuussa 2009 Karalahti teki rahakkaan sopimuksen
venalaisen
HK Neftehimik Ni?nekamskin
kanssa. Karalahden agentin
Juuso Pulliaisen
mukaan Jere Karalahti sai sopimuksesta noin viisi-kuusi kertaa enemman rahaa kuin han olisi saanut
Ruotsista
tai
Suomesta
.
[6]
29. toukokuuta 2009
Ilta-Sanomat
uutisoi Jere Karalahden jatkavan kuitenkin uraansa Hamburg Freezersissa vaikka hanella oli jo sopimus HK Neftehimik Ni?nekamskin kanssa.
[7]
Huhtikuussa 2010
Espoo Blues
julkisti tehneensa Karalahden kanssa 1+1 vuotta kestavan sopimuksen.
[8]
Maaliskuussa 2011 Ilta-Sanomien urheilutoimittaja Petteri Linnavalli arvioi Jere Karalahden SM-liigan runkosarjan (2010?2011) kolmanneksi parhaaksi puolustajaksi
Sami Vatasen
ja
Ville Uusitalon
jalkeen.
[9]
Espoon Bluesin noustua samana kevaana yllattaen saalipudotuspelien kautta kamppailemaan paasysta loppuotteluun, totesi Iltalehden Pekka Jalonen, etta "Blues ei olisi tassa tilanteessa ilman Jere Karalahtea".
[10]
Kevaan 2011 jaakiekon maailmanmestaruuskisoista Jere Karalahti jatettiin monen yllatykseksi pois Suomen joukkueesta, vaikka esimerkiksi Iltalehden kisakommentaattori
Juhani Tamminen
olisi hanet valinnut
Jyrki Valivaaran
tilalle "katisyyden ja karisman vuoksi."
[11]
Seuraavat kaksi kautta Karalahti pelasi KHL:ssa Dinamo Minskissa, joista jalkimmaisella han toimi seuran kapteenina.
[12]
.
Kesalla 2013 Karalahden uutisoitiin tehneen
Helsingin
Jokereiden
kanssa kaksivuotisen sopimuksen,
[13]
mutta myohemmin Jokerit ilmoitti, ettei Karalahti pelaisi joukkueessa.
[14]
Elokuussa Jokerit kuitenkin julkisti tehneensa Karalahden kanssa sopimuksen kaudeksi
2013?2014
.
[15]
Tama aiheutti osassa seuran faneja suurta vastustusta, ja esimerkiksi Jokerien virallinen faniyhdistys Etelapaaty ry julkaisi tiedotteen, jossa se ilmoitti Karalahden olevan niita ”muutamia pelaajia, jotka eivat tekojensa vuoksi ansaitse fanien tukea.” Syyksi yhdistys kertoi Karalahden aikoinaan antamat negatiiviset lausunnot Jokereista ja sen faneista.
[16]
Ensimmaisella kaudellaan Jokereissa Karalahti voitti puolustajien pisteporssin tehoin 8+27=35.
[17]
Karalahti teki sopimuksen jatkosta Jokereissa myos kaudelle 2014?2015.
Ilta-Sanomat
uutisoi 21. marraskuuta 2014, etta Karalahti jattaa Jokerit ja siirtyy SHL:n
HV71:een
. Jokerit vahvisti asian pari tuntia myohemmin.
[18]
Syy siirtoon oli, ettei 39-vuotiaalle Karalahdelle tarjottu mahdollisuutta jatkaa joukkueessa kuluvan kauden jalkeen. KHL-Jokereissa Karalahti ehti pelata 22 ottelua ja teki niissa yhden maalin ja antoi yhdeksan maaliin johtanutta syottoa (1+9=10). Karalahden +/- tilasto oli +7. HV71:ssa Karalahti pelasi 30 runkosarjaottelua tehden tehot 6+13=19
[19]
, minka lisaksi hanet nimitettiin helmikuussa 2015 joukkueen kapteeniksi.
[20]
HV71 sijoittui runkosarjassa viidenneksi, mutta havisi puolivalierissa
Linkopings HC:lle
otteluvoitoin 2?4.
Karalahti aloitti kauden 2015?2016 kolmen ottelun pelikiellolla lyotyaan kevaan pudotuspelien viimeisessa ottelussa pelaajaa mailalla kasvoihin.
[21]
Ensimmaisessa ottelussaan pelikiellon jalkeen Karalahti loi taas vastustajaa mailalla kasvoihin murtaen hanen leukansa. Karalahdelle tuomittiin kuuden ottelun pelikielto ja sakkoja.
[22]
Myos taman pelikiellon jalkeen han loi ensimmaisessa ottelussaan mailalla vastapuolen pelaajaa paahan saaden talla kertaa kymmenen ottelun pelikiellon, josta kolme pelia oli kuitattavissa sakoilla.
[23]
Karalahti ei jatkanut HV71:ssa enaa kaudella 2016?2017.
[24]
Heinakuussa 2016 han ilmoitti lopettaneensa ammattilaisjaakiekkoilun.
[25]
Karalahdesta ilmestyi syksylla 2017
Aki Linnanahteen
kirjoittama ja
WSOY
:n kustantama kirja
Jere
.
[26]
Karalahden entinen naisystava Oksana Chaiko teki kirjaan liittyen rikosilmoituksen Karalahdesta ja kirjoittajana toimineesta Aki Linnanahteesta, mutta syyttaja ei nostanut syytetta. Chaiko katsoi kunniaansa loukatun ja etta kirjassa levitettiin yksityiselamaa koskevaa tietoa.
[27]
Karalahti ja hanen vaimonsa Nanna Karalahti ovat osaomistajina mukana 35:n lapsen liikuntapainotteisessa Aito-nimisessa
paivakodissa
Keravalla
. Paivakodin taustalla on Aito-paivakodit Oy, jonka omistajia Karalahdet ovat Roots Helsinki -ravintolasta tutun Johannes Laineen ja Hanna Liisanantin kanssa. Paivakoti aloitti toimintansa elokuussa 2018.
[28]
[29]
5. helmikuuta 2021 sai ensi-iltansa
Juuso Syrjan
ohjaama dokumenttielokuva
Karalahti
.
[30]
Elokuva esitettiin myohemmin
tv-sarjana
C Moressa
.
[31]
Karalahti pyrki vuoden
2023 eduskuntavaaleissa
kansanedustajaksi
Liike Nytin
ehdokkaana. Han sai 459 aanta eika tullut valituksi.
[32]
Karalahti on naimisissa fitnessmalli Nanna Karalahden (o.s. Koivisto) kanssa. He avioituivat elokuussa 2015. He olivat lyhyen aikaa
asumuserossa
kevaalla 2017, mutta sittemmin jatkoivat yhteista elamaa avioerohakemukseen saakka.
[33]
He ovat hakeneet avioeroa kesalla 2023 ja heilla on yhteinen toukokuussa 2016 syntynyt poika Jax
[34]
[35]
seka tytar Alexia, joka syntyi heinakuussa 2018.
[36]
Kolmas lapsi Felicia syntyi kesalla 2023.
[37]
Lisaksi Jerella on aikaisemmasta suhteestaan Susanna Karalahden kanssa tytar Ronja seka avioliiton ulkopuolinen lapsi Valko-Venajalla. Jere ja Susanna Karalahti erosivat vuonna 2014 20 avioliittovuoden jalkeen.
[38]
Karalahden isa on rikoskomisario evp
Arto Karalahti
, joka urallaan johti mm.
Kari S. Tikan
murhatutkintaa.
[39]
[40]
Helsingin karajaoikeus
tuomitsi Karalahden 30. tammikuuta 1997 kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen huumausaineiden vaarinkaytosta ja hallussapidosta.
[41]
Lisaksi SM-liiga maarasi hanet pelikieltoon loppukauden ajaksi.
[42]
6. marraskuuta 2007 poliisi haki Jere Karalahden kuultavaksi kesken Oulun Karppien harjoitusten. Espooseen toimitetun Karalahden pidatys liittyi isoon huumetutkintaan.
[43]
Espoon karajaoikeus
maarasi Karalahden vangittavaksi
torkeasta huumausainerikoksesta
epailtyna.
[44]
Karajaoikeus vapautti Karalahden tutkintavankeudesta 7. joulukuuta, mutta maarasi hanet matkustuskieltoon.
[45]
Karpat erotti Karalahden 12. joulukuuta 2007. SM-liiga langetti hanelle myos valiaikaisen pelikiellon.
[46]
Karalahti sai syytteen torkeasta huumausainerikoksesta ja oikeudenkaynti alkoi 29. tammikuuta 2008.
[47]
Karalahti tuomittiin karajaoikeudessa avunannosta torkeaan huumausainerikokseen vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Lisaksi Karalahti tuomittiin menettamaan valtiolle huumausainerikokseen kayttamansa rahat, 10 000 euroa.
[48]
Karalahti valitti tuomiosta hovioikeuteen, mutta hovioikeus ei muuttanut karajaoikeuden aikaisemmin antamaa paatosta. Hovioikeuden mukaan Karalahti osallistui Virosta hankittavaksi aiotun amfetamiinieran rahoitukseen luovuttamalla 10 000 euroa eteenpain tietoisena siita, etta ne menevat huumekauppoihin. Karalahti tuomittiin avunannosta torkeaan huumausainerikokseen. Hovioikeus paatti, etta Karalahti ei kuitenkaan joudu maksamaan 10 000 euron summaa valtiolle, silla poliisi onnistui takavarikoimaan ostetun huume-eran.
[49]
Tapaus sai varikasta huomiota tiedotusvalineissa seurauksella, etta
valtakunnansyyttajanvirasto
moitti kihlakunnansyyttajien toimintaa Jere Karalahden huumekuvan julkaisussa, jossa Karalahti oleskeli
Cannonball MC
-moottoripyorajengin kerhotiloissa
[50]
. Virastoon kuvasta kirjoitti myos Jere Karalahden isa, rikoskomisario Arto Karalahti.
[51]
Valtakunnan korkein syyttajaelin katsoi, etta kihlakunnansyyttajien ei olisi tullut julkistaa valokuvaa.
Karalahti sai uuden syytteen huumausaineen hallussapidosta loppusyksysta 2008.
Ilta-Sanomien
saaman tiedon mukaan Karalahti oli yhdessa toisen miehen kanssa kayttanyt ja levittanyt vahintaan 30 grammaa
kokaiinia
kevaalla 2007.
[52]
Helsingin karajaoikeus
hylkasi alkuperaisen syytteen torkeasta huumausainerikoksesta ja tuomitsi Karalahden 1500 euron sakkoihin huumausaineen kayttorikoksesta 1. joulukuuta 2008. Naytto jutussa perustui paaosin kevaalla 2007 otettuun valokuvaan, jossa Karalahdella on vaalea nokare
sieraimessa
. Karalahti sanoi kuvan nahtyaan poliisikuulustelussa, etta han oli mahdollisesti kayttanyt tuolloin jotain. Lisaksi eras toinen mies kertoi
esitutkinnassa
, etta han oli kayttanyt samassa asunnossa kokaiinia kyseisena yona. Oikeudessa Karalahti kiisti syytteen ja sanoi, ettei kayta huumeita. Lisaksi hanen muistinsa oli kateissa kyseisena yona voimakkaan humalan takia.
[53]
Karalahti oli kahdeksan paivaa koomatilassa
haimatulehduksen
takia vuonna 2008.
[54]
|
|
Runkosarja
|
|
Pudotuspelit
|
|
Palkinnot
|
|
Arvokisat
|
Kausi
|
Joukkue
|
Liiga
|
O
|
M
|
S
|
Pist.
|
RM
|
O
|
M
|
S
|
Pist.
|
RM
|
|
|
|
|
|
|
Turnaus
|
O
|
M
|
S
|
Pist.
|
RM
|
1993?1994
|
HIFK
|
SM-liiga
|
46
|
1
|
10
|
11
|
36
|
?
|
?
|
?
|
?
|
?
|
|
|
|
|
|
|
JMM
|
7
|
3
|
2
|
5
|
4
|
1994?1995
|
HIFK
|
SM-liiga
|
37
|
1
|
7
|
8
|
42
|
3
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
|
|
|
|
|
JMM
|
7
|
2
|
4
|
6
|
8
|
1995?1996
|
HIFK
|
SM-liiga
|
36
|
4
|
6
|
10
|
102
|
3
|
0
|
0
|
0
|
4
|
1996?1997
|
HIFK
|
SM-liiga
|
18
|
3
|
5
|
8
|
20
|
?
|
?
|
?
|
?
|
?
|
1997?1998
|
HIFK
|
SM-liiga
|
43
|
14
|
16
|
30
|
59
|
9
|
2
|
0
|
2
|
8
|
|
|
|
|
|
|
MM
|
10
|
4
|
3
|
7
|
6
|
1998?1999
|
HIFK
|
SM-liiga
|
49
|
11
|
22
|
33
|
65
|
11
|
1
|
1
|
2
|
10
|
|
|
|
|
|
|
MM
|
10
|
5
|
3
|
8
|
2
|
1999?2000
|
HIFK
|
SM-liiga
|
13
|
2
|
2
|
4
|
55
|
?
|
?
|
?
|
?
|
?
|
|
|
|
|
|
|
MM
|
9
|
1
|
1
|
2
|
8
|
|
Long Beach Ice Dogs
|
IHL
|
10
|
0
|
3
|
3
|
4
|
?
|
?
|
?
|
?
|
?
|
|
Los Angeles Kings
|
NHL
|
48
|
6
|
10
|
16
|
18
|
4
|
0
|
1
|
1
|
2
|
2000?2001
|
Los Angeles Kings
|
NHL
|
56
|
2
|
7
|
9
|
38
|
13
|
0
|
0
|
0
|
18
|
2001?2002
|
Los Angeles Kings
|
NHL
|
30
|
0
|
1
|
1
|
29
|
?
|
?
|
?
|
?
|
?
|
|
|
|
|
|
|
MM
|
9
|
2
|
3
|
5
|
10
|
|
Nashville Predators
|
NHL
|
15
|
0
|
1
|
1
|
12
|
?
|
?
|
?
|
?
|
?
|
2002?2003
|
ei pelannut
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
2003?2004
|
HIFK
|
SM-liiga
|
45
|
7
|
16
|
23
|
148
|
12
|
3
|
4
|
7
|
2
|
|
|
|
|
|
|
MM
|
7
|
0
|
0
|
0
|
4
|
2004?2005
|
HIFK
|
SM-liiga
|
42
|
4
|
10
|
14
|
93
|
5
|
0
|
0
|
0
|
6
|
|
|
|
|
|
|
MM
|
7
|
1
|
3
|
4
|
6
|
2005?2006
|
HIFK
|
SM-liiga
|
20
|
4
|
11
|
15
|
43
|
11
|
1
|
2
|
3
|
2
|
2006?2007
|
HIFK
|
SM-liiga
|
51
|
5
|
9
|
14
|
132
|
2
|
0
|
1
|
1
|
27
|
2007?2008
|
Karpat
|
SM-liiga
|
15
|
2
|
4
|
6
|
43
|
?
|
?
|
?
|
?
|
?
|
2008?2009
|
Hamburg Freezers
|
DEL
|
50
|
7
|
16
|
23
|
148
|
9
|
2
|
2
|
4
|
10
|
2009?2010
|
Hamburg Freezers
|
DEL
|
47
|
5
|
14
|
19
|
193
|
?
|
?
|
?
|
?
|
?
|
2010?2011
|
Blues
|
SM-liiga
|
53
|
11
|
19
|
30
|
147
|
18
|
0
|
5
|
5
|
36
|
2011?2012
|
Dinamo Minsk
|
KHL
|
54
|
7
|
7
|
14
|
90
|
4
|
0
|
2
|
2
|
6
|
2012?2013
|
Dinamo Minsk
|
KHL
|
45
|
1
|
9
|
10
|
96
|
?
|
?
|
?
|
?
|
?
|
2013?2014
|
Jokerit
|
SM-liiga
|
56
|
8
|
27
|
35
|
76
|
2
|
0
|
0
|
0
|
14
|
|
|
|
|
|
|
MM
|
10
|
1
|
3
|
4
|
10
|
2014?2015
|
Jokerit
|
KHL
|
22
|
1
|
8
|
9
|
40
|
0
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
HV71
|
SHL
|
30
|
6
|
13
|
19
|
57
|
6
|
1
|
2
|
3
|
2
|
2015?2016
|
HV71
|
SHL
|
36
|
3
|
9
|
12
|
72
|
6
|
0
|
0
|
0
|
6
|
14 kautta
|
YHTEENSA
|
SM-liiga
|
524
|
77
|
164
|
241
|
1061
|
79
|
7
|
13
|
20
|
115
|
3 kautta
|
YHTEENSA
|
NHL
|
149
|
8
|
19
|
27
|
97
|
17
|
0
|
1
|
1
|
20
|
- ↑
Jere Karalahti - Tahtivaeltaja
7/2008. Image. Viitattu 2.10.2012.
- ↑
Jere Karalahti jattaa IFK:n
4.8.2007. Jatkoaika.com. Viitattu 18.8.2007.
- ↑
Jere Karalahti siirtyy Karppiin
13.8.2007. Jatkoaika.com. Viitattu 18.8.2007.
- ↑
Karalahti siirtyy Saksaan
24.7.2008. YLE Uutiset. Viitattu 31.7.2008.
- ↑
Jere Karalahti
Hockeydb.com. Viitattu 23.5.2009.
(englanniksi)
- ↑
Karalahti Venajalle jattipalkalla
Mtv3.fi
. 8.5.2009. Viitattu 23.5.2009.
- ↑
Jere Karalahti ei lahdekaan Venajalle pelaamaan
Ilta-Sanomat
. 29.5.2009. Viitattu 29.5.2009.
- ↑
Jere Karalahti palaa SM-liigaan Espoo Bluesin paidassa
12.4.2010. Espoo Blues. Viitattu 12.4.2010.
- ↑
Linnavalli, Petteri: Runkosarjan varjovalinnat.
IS Urheilu
, 11.3.2011, s. 6.
- ↑
Jalonen, Pekka: Tuhkimotarina.
Iltalehti Urheilu
, 7.4.2011, s. 3.
- ↑
Case Jukka Jalonen.
Iltalehti
, 30.4.2011, s. 27.
- ↑
Rantanen, Vesa:
Olympiajaakiekon valintapommi: Karalahti mukana Westerlundin suunnitelmissa
www.iltasanomat.fi
. 24.6.2013. Viitattu 13.7.20013.
- ↑
Jatkoaika: Jokerit nappasi Karalahden.
www.iltasanomat.fi
, 13.7.2013.
- ↑
Jokerit tiedottaa: "Jere Karalahti ei tule meille"
yle.fi
. 18.7.2013. Viitattu 18.7.2013.
- ↑
SM-liiga: Jere Karalahti sittenkin Jokereihin!
6.8.2013. Ilta-Sanomat. Viitattu 14.3.2014.
- ↑
Etelapaaty ry:n hallituksen kannanotto
14.7.2013. Jokerifanit.net. Viitattu 14.3.2014.
- ↑
Pisteporssi runkosarjassa 13-14
Liiga.fi. Viitattu 14.3.2014.
- ↑
Jokerit vahvisti: Tassa on Karalahden uusi seura
Ilta-sanomat. Viitattu 22.11.2014.
- ↑
Eliteprocpects.com - Jere Karalahti
23.3.2015. Eliteprocpects.com. Viitattu 23.3.2015.
- ↑
Jere Karalahdelle arvostettu kunniatehtava Ruotsissa
10.2.2015. iltasanomat.fi. Viitattu 23.3.2015.
- ↑
Jere Karalahdelle tuomittiin pelikielto ja sakot
26.3.2015. MTV. Viitattu 20.10.2015.
- ↑
Jere Karalahti sai torkytaklauksestaan pitkan pelikiellon ja roimat sakot
30.9.2015. Helsingin Sanomat. Viitattu 20.10.2015.
- ↑
Karalahdelle 10 ottelun pelikielto sikailusta!
17.10.2015. Iltalehti. Viitattu 20.10.2015.
- ↑
Jere Karalahden lahto varmistui ? seura kiitti konkaripakkia suomeksi
Ilta-Sanomat
. 31.3.2016. Viitattu 31.3.2016. fi-FI
- ↑
Jere Karalahti riitelee elatusmaksuista - latkaura ohi!
iltalehti.fi
. Viitattu 23.8.2016.
- ↑
Jere, Aki Linnanahde, WSOY | Booky.fi
www.booky.fi
. Viitattu 6.10.2017.
- ↑
Jere Karalahden ja Aki Linnanahteen piina paattyi: Kirjasta tehtiin rikosilmoitus ? ei syytteita
www.iltalehti.fi
. Viitattu 23.7.2019.
- ↑
Rikostaustan omaava Jere Karalahti perustamassa paivakodin - paivakodin johtaja: ”Lupa saatu Keravan kaupungilta”
iltalehti.fi
. Viitattu 21.2.2018.
- ↑
Jere Karalahti ei peittele ylpeyttaan: ”Paivakoti on parasta mita olen saanut elamassani aikaiseksi”
iltalehti.fi
. Viitattu 24.10.2018.
- ↑
Odotetut ensi-illat siirtyvat koronan takia? Luokkakokous 3 ja Karalahti levitykseen aiottua myohemmin
www.iltalehti.fi
. Viitattu 17.12.2020.
- ↑
Jere Karalahdesta elokuva - ”Omalla tavallaan jarkyttava tarina”
www.iltalehti.fi
. Viitattu 10.9.2020.
- ↑
Jere Karalahti
vaalit.yle.fi
. Viitattu 4.4.2024.
- ↑
http://www.iltalehti.fi/viihde/201704192200104883_vi.shtml
- ↑
Nanna ja Jere Karalahti saivat poikavauvan!
- ↑
[Nanna ja Jere Karalahden pojalle erikoinen nimi: Jax!]
- ↑
Nanna Karalahti on raskaana ? tyttovauva syntyy kesalla!
Ilta-Sanomat
. 26.3.2018. Viitattu 26.3.2018.
- ↑
Nanna ja Jere Karalahti: Vauva tulossa!
www.iltalehti.fi
. Viitattu 4.4.2022.
- ↑
Jere Karalahti Hjallikselle: "Ihan varmasti teemme Nannan kanssa lapsen"
- ↑
Jere Karalahden poliisi-isa avoimena poikansa hurjista vuosista: Enaa ei tarvitse pelata
www.iltalehti.fi
. Viitattu 22.11.2022.
- ↑
”Arman ja Suomen rikosmysteerit - Kausi 4 - Jakso 1 - Kari S. Tikka”. fi
- ↑
Jere Karalahti sai kolmen kuukauden ehdollisen vankeustuomion.
Helsingin Sanomat
, 31.1.1997.
Hakutulos HS:n arkistosta
. Viitattu 25.11.2007.
- ↑
SM-liiga vaittaa Jere Karalahden pelanneen koko syksyn huumeessa.
Helsingin Sanomat
, 12.2.1997.
Hakutulos HS:n arkistosta
. Viitattu 25.11.2007.
- ↑
Karalahden pidatys liittyy isoon huumetutkintaan
Helsingin Sanomat
. 6.11.2007. Viitattu 7.11.2007.
- ↑
Jere Karalahti vangittiin
9.11.2007. YLE Uutiset. Viitattu 9.11.2007.
- ↑
Makinen, Rami:
Jere Karalahti paasi vapaaksi
Ilta-Sanomat
. 7.12.2007. Viitattu 7.12.2007.
- ↑
Karpat antoi Karalahdelle potkut
12.12.2007. YLE Uutiset. Viitattu 12.12.2007.
- ↑
Karalahdelle syyte torkeasta huumerikoksesta
15.1.2008. YLE Uutiset. Viitattu 15.1.2008.
- ↑
Jere Karalahden huumejuttu hovioikeuteen
Helsingin Sanomat
. 20.3.2008. Viitattu 20.3.2008.
- ↑
Molsa, Mika:
Jere Karalahden tuomio pysyi ennallaan hovioikeudessa
Ilta-Sanomat
. 31.3.2009. Viitattu 31.3.2009.
- ↑
Petra Nummela:
Jeren rankka alamaki
1.2.2008. Alibi. Viitattu 2.9.2012.
- ↑
Karalahden huumekuvan julkaisusta pyyhkeita
15.4.2008. Mtv3.fi. Viitattu 15.4.2008.
- ↑
IS: Karalahtea epaillaan kokaiinin hallussapidosta kevaalla 2007
Helsingin Sanomat
. 7.11.2008. Viitattu 7.11.2008.
- ↑
Karalahdelle 1 500 euron sakko kokaiinin kaytosta
Helsingin Sanomat
. 1.12.2008. Viitattu 4.3.2016.
- ↑
Tomi Salomaa:
Jere Karalahti kavi lahella kuolemaa kahden kuukauden ryyppyputken jalkeen - vanhemmat varautuivat pahimpaan
Iltalehti
. 6.10.2017. Viitattu 15.7.2021.