Tassa artikkelissa tai sen osassa aihetta kasitellaan lahinna Suomen tai suomalaisten nakokulmasta . Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin nakokulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisaa tietoa saattaa olla keskustelusivulla .

Heina on heinakasvien tai muiden ruohovartisten kasvien korsiintunutta , kuivatettua kasvismassaa, jota kaytetaan paaasiassa karjan rehuksi . Heinaa saadaan ennen siementen tuleentumista niitetyista ja kuivatuista heinakasveista tai muista ruohovartisista kasveista, kuten esimerkiksi suo- tai jarvenrantaniityilla kasvavista ^[1] saroista . ^[2] Esimerkkeja heinan muusta kuin rehukaytosta ovat heinalaatikko ja kenkaheina . ^[3]

Nykyaan heinaa yleensa viljellaan pelloilla. Aiemmin, ns. vanhassa maataloudessa heina koottiin karjan talvirehuksi luonnon- ja puolikulttuuribiotoopeilta kuten erilaisilta kuivan ja kostean maan niityilta , ja peltopinta-ala varattiin ihmisten omaan suoraan ravinnontuotantoon, Suomessa esimerkiksi rukiille , ohralle ja kauralle . Kun peltoja tuolloin lannoitettiin karjanlannalla, ja karjan talvirehu koottiin niityilta, niin niittyjen laajuus maarasi samalla sen, paljonko lannoitettavaa peltoa saattoi olla. ^[2]

Heinan viljely pelloilla tuli merkittavaksi maatalouden koneellistuttua ja maidontuotannon teollistuttua. Nautaelainten rehuna alettiin kayttaa viljeltyja heinia, joista yleinen Suomessa on timotei . Ylimaaraisesta maidosta kirnuttiin voita ja vientia varten tuli lehmien lypsaa kohtalaisesti myos talvella, jolloin rehuna kaytettiin kuivia heinia. Varsinkin aiemmin saatettiin heinia tarvittaessa jatkaa myos oljilla .

Kuivaheina [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kuivaheina on heinaa, jonka yleensa on annettu kasvaa niin vanhaksi, etta se korsiintuu. Aikaisemmin heina niitettiin viikatteilla, haravoitiin kokoon yoksi ja levitettiin paivaksi, kunnes se kuivuttuaan kannettiin talteen joko latoon , pielekseen tai suovaan eli kekoon .

Viikatteen korvasi myohemmin niittokone . Samaan, aluksi hevosvetoiseen koneketjuun sen kanssa kuuluivat poyhin , jolla heinaa poyhittiin sen kuivumisen nopeuttamiseksi, haravakone , jolla heina koottiin karheiksi heinaseipaalle laittoa varten, ja karryt , joilla heina haasia- tai seivaskuivatuksen jalkeen ajettiin latoon.

Traktorien yleistyttya koneet muutettiin traktorivetoisiksi ja asken mainittujen lisaksi tulivat kayttoon viela seivaskaira , jolla tehtiin maahan reiat seipaille, ja heinahanta . Silla joko luokona tai seipailla kuivatut heinat voitiin korjata traktorilla suoraan karheelta piikit maassa peruuttamalla.

Sittemmin tyovoiman kayton tehokkuuden vuoksi kehitettiin paalauskone , jolla seipaille mattaminen valtettiin paalaamalla niittamisen jalkeen karhoiksi haravoitu ja poyhimalla kuivatettu heina noin 10?15 kilon painoisiksi neliskanttisiksi heinapaaleiksi . Ongelmaksi paalauksessa osoittautui kuitenkin heinan saaminen riittavan kuivaksi, koska paalauksen vaatimaan heinan tayteen kuivumiseen vaadittavia pitkia poutia ei valttamatta osu joka kesaan. Paalien riittavan kuivuuden ja siten sailymisen varmistaa latokuivuri , joka on heinalle tarkoitettu kylmailmakuivuri . ^[4] Sen avulla heina voidaan paalata kosteampana, mika vahentaa varisemistappioita, ja hyvalaatuista kuivaa heinaa saadaan useimpina vuosina.

Kun heinapaalienkin siirtely on tyovaltaista, kehitettiin pyoropaalain , joka korvasi 25?50 paalia yhdella traktorin kasiteltavalla paalilla. Naiden latokuivaus on kuitenkin vaikeaa. Siksi pyoropaalaimen tuottamia suurpaaleja alettiin myohemmin kaaria tiiviiseen muoviin, jolloin nuorempana, kosteampana ja valkuaispitoisempana paalattu heina voitiin jattaa pellon reunaan, jolloin heinalatoa ei tarvita. Talloin heinaan saatetaan lisata myos sailontaainetta, jolloin kyseessa on jo pikemminkin sailoheina kuin kuivaheina.

Viime aikoina latokuivatun pienpaaliheinan (ja jopa paikoin seivaskuivatun irtoheinan) suosiota on uudelleen nostanut lisaantynyt hevosharrastus, koska hevosille yleensa kelpaa vain hyvalaatuinen seivas- tai latokuivattu heina. ^[4] Lahinna hevosille heinaa paalataan myos suurkanttipaalaimella, joka muistuttaa kovapaalainta, mutta on selvasti jareampi ja tekee vain konevoimin siirrettavia paaleja. Suurkanttipaalit usein myos muovitetaan sailymisen ja saankestavyyden vuoksi.

Sailorehu [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Tahan artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lahteita, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolahteista. Voit auttaa Wikipediaa lisaamalla artikkeliin tarkistettavissa olevia lahteita ja merkitsemalla ne ohjeen mukaan.

Suomessa Valion piirissa kehiteltiin paaasiassa Britanniaan tapahtuvan voinviennin ymparivuotiseksi turvaamiseksi menetelmia sailoa nurmirehu talveksi alentamalla sen pH riittavan happamaksi ja sailomalla se ilmatiiviisti. Nain syntyi AIV-rehu , jota nykyaan kutsutaan sailorehuksi.

Ensimmainen traktorikayttoinen sailorehun tekoon tarkoitettu kone oli niittosilppuri , jolla nurmikasvusto niitetaan suoraan pellosta. Sailorehun mukana tulee paljon vetta, kun se tehdaan suoraan kasvustosta. Vesi on painavaa, vie tilaa ja erottuu puristenesteena varastotornissa, siilossa tai aumassa.

Esikuivattu sailorehu niitetaan niittokoneella tai yleensa niittomurskalla ja jatetaan pellolle karholle kuivahtamaan muutamista tunneista pariin vuorokauteen. Talloin sopivalla saalla siita haihtuu vetta niin paljon, ettei puristenestetta erity sailonnan aikana. Karholta esikuivattu kasvusto kerataan tarkkuussilppurilla, noukinvaunulla, ajosilppurilla tai pyoropaalaimella.

Myos tilaa saastyy, kun vetta ei tarvitse sailoa. Riittavasti esikuivattu sailorehu ei jaady talvella. Sailorehu voidaan sailoa joko siiloihin, aumoihin tai ulkosalla sailytettaviin muovilla paallystettyihin suurpaaleihin.

Historia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Heinanteko oli Suomessa maatalousyhteiskunnan aikaan vuoden tarkeimpia tapahtumia. Heina leikattiin ja koottiin kesakuun jalkipuoliskolla heinakuun alussa. Siita johtuu heinakuun suomenkielinen nimikin. Niittyja ei usein ollut jaettu talojen kesken, vaan niittyheinantekoon lahtivat koko kylan heinavaet yhdessa. ^[5] .

Heinantekoon lahdettiin puhtaissa vaaleissa vaatteissa. ^[6] Naiset pukeutuivat heinantekoa varten taysin valkoisiin ja miehet ainakin valkoiseen paitaan. Heinantekoa pidettiin niin juhlavana tyona, etta tavallista hienompi pukeutuminen oli aiheellista. ^[7]

Heinanteko aloitettiin yleensa kaukaisimmilta heinamailta, joilta sitten edettiin kohti taloa. Heinantekijat yopyivat esimerkiksi ladoissa, niittysaunoissa tai kytotuvissa. Evaita kuljetettiin mukana tuohikontissa. Mukaan otettiin myos tyokalut ja keittovalineet. Tyopaivat olivat pitkia. Tyo aloitettiin aamuyolla ja lopetettiin vasta yhdeksan, kymmenen aikaan. ^[7]

Heinanteossa seka miehet etta naiset saattoivat kayttaa viikatetta. Haravoiminen oli yksinomaan naisten tehtava. Miehet huolehtivat viikatteiden teroittamisesta. Niittokoneet alkoivat korvata viikatetta 1800-luvun lopulla. ^[8]

Niitty- ja luhtaheina kuivatettiin levallaan maassa. Yoksi heina koottiin pieniin ilmaviin rukoihin , jotka hajotettiin seuraavana paivana taas kuivumaan. ^[5] Sadekesina heinaa kuivatettiin myos haasioilla . Kylvoheinaa alettiin kuivata seipailla 1800-luvun lopulta lahtien. Se oli rakenteeltaan niittyheinaa pidempaa ja paksumpaa ja kuivui hitaammin. ^[8] Heinaseipaat yleistyivat koko maahan vasta II maailmansodan jalkeen ja jaivat pois kaytosta 1980-luvun alussa.

Kuivaamisen jalkeen heina kuljetettiin latoihin selassa kantaen taakkavitsalla ja joskus hurstilla . ^[8] Pareittain tyoskennellessa saatettiin kuljettamiseen kayttaa sapilaita eli kahta toisesta paastaan teroitettua puista salkoa. Sapilaat tyonnettiin heinakasan alle, ja niiden avulla heinaa kannettiin kuten paareilla. Suurempia heinamaaria vedettiin hevosella joko reella tai ns. rukolehtojen avulla. Yleensa hevosta ei heinatoissa tarvittu. Hevosta ja karryja alettiin yleisemmin kayttaa heinan kokoamiseen vasta 1800-luvun lopulla. ^[5]

Heina ja oljet olivat myos kauppatavaraa. Niita kuljetettiin kaupunkien heinatoreille myytavaksi. Tallaisessa kaytossa ovat olleet muun muassa Tampereen Heinatori ^[9] ja Pietarin Heinatori .

Katso myos [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Heinakasvit
• Nurmikasvit
• Luettelo maatalouskoneista vuodenkierron mukaan

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Ranta, Sirkka-Liisa:  Helletta, heinapoutaa: Heinanteon kulttuurihistoriaa . Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1049. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-779-6 .

Viitteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Heina .

• Avoimet perinnebiotoopit Maaseutuvirasto. ^{[ vanhentunut linkki ]}