Dubai
(
arab.
دبيّ
) on suurin kaupunki
Yhdistyneissa arabiemiirikunnissa
ja
samannimisen
emiraatin
paakaupunki.
Dubain kaupungille ovat leimallisia lukuisat pilvenpiirtajat, satama ja aurinkorannat.
[1]
Dubai sijaitsee
Persianlahden
rannalla Dubain emiraatin pohjoisosassa. Dubain kaupungin pinta-ala on noin 35 neliokilometria. Dubai aikoo laajentaa alansa kaksinkertaiseksi rakentamalla keinotekoisia saaria ja asuttamalla entista autiomaata.
[2]
Dubain maamerkkeja ovat muun muassa
Burj al-arab
-hotelli, rakenteilla olevat kolme
palmusaarta
ja
The World
-saaristo, joka muodostaa ilmasta tarkkailtuna maailmankartan.
Burj Khalifa
oli myos valmistuessaan vuonna 2010 maailman korkein rakennus(828 m).
[1]
Vuonomainen 15 km pitka
Dubainlahti
jakaa perinteisesti Dubain kahtia. Sen pohjoispuolen nimi on Deira, etelapuolen Bur Dubai.
[2]
Yli sadan vuoden ajan, kun Dubain tarkeimpia elinkeinoja olivat kalastus, helmenkalastus, ja meriteita kayty ulkomaankauppa, taman luonnonsataman ymparisto oli kaupungin keskus. Dubain vanhimmat rakennukset ovat lahden rannalla. Ne ovat tyypillisesti korkeintaan kaksi kerrosta korkeita.
[1]
Uusi keskusta pilvenpiirtajineen on levittaytynyt lounaaseen. Aarimmaisena lansilounaassa on uusi satama ja useita tekojarvia.
[1]