A. F. Airo

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Aksel Airo )
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aksel Airo
Henkilotiedot
Syntynyt 14. helmikuuta 1898
Turku
Kuollut 9. toukokuuta 1985  (87 vuotta)
Heinola
Ammatti maanviljelija, kansanedustaja ( kok. , 1958 ? 1966 ) [1]
Sotilashenkilo
Palvelusmaa(t)   Suomi
Palvelusvuodet 1918 ? 1949
Komentajuudet Polkupyorapataljoona 2 1929 ? 1931
Taistelut ja sodat Suomen sisallissota , talvisota , jatkosota , Lapin sota
Sotilasarvo kenraaliluutnantti
Kunniamerkit Mannerheim-risti , 2. lk.
SVR suurristi miekkojen kera

Aksel Fredrik (A. F.) Airo (vuoteen 1906 Johansson, 14. helmikuuta 1898 Turku ? 9. toukokuuta 1985 Heinolan mlk ) [1] oli suomalainen kenraali , joka vastasi operaatioiden suunnittelusta talvi - ja jatkosodan aikana.

Lapsuus ja nuoruus [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Aksel Airo syntyi Turussa ja hanen vanhempansa olivat talonomistaja Otto Fredrik Airo ja Amanda Vilhelmiina (o.s. Gronlund). Sukujuuriltaan Aksel oli vahvasti varsinaissuomalainen , silla hanen isansa oli syntynyt Paimiossa ja hanen aitinsa Liedossa .

Perheeseen kuului myos Akselin pikkuveli Artturi (1900?1968). Poikien kouluvuodet osuivat keskelle niin kutsuttua toista sortokautta , yhta Suomen historian synkimmista vaiheista. Aksel paasi ylioppilaaksi Turun suomalaisesta lyseosta vuonna 1917. Koulussa Airo osoitti taipumusta matematiikkaan ja suunnitteli insinoorin uraa. Han kunnostautui myos seivashypyssa. Ylioppilaskirjoitusten jalkeen Airo meni teknillisten opintojen vaatimaan tyoharjoitteluun puoleksi vuodeksi. [2]

Sisallissota ja opinnot [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Valkoisten ja punaisten suhteet kiristyivat sisallissodaksi ja Airo liittyi valkoisten joukkoihin 27. tammikuuta 1918 Lauttakylassa . Kun punaiset loivat joukot hajalle, Airo jatkoi matkaansa rintaman lapi Kankaanpaahan . Hanet siirrettiin 5. Pohjanmaan patteristoon Pietarsaareen, jossa han toimi aluksi suuntaajana ja tykinjohtajana, myohemmin jaoksen johtajana. Karjalan rintamalla Airo osallistui Ahvolan taisteluihin ja Viipurin valtaukseen. Naissa taisteluissa Airo sai 2. luokan vapaudenmitalin.

Sodan jalkeen Airo siirrettiin Lappeenrantaan Suomen tykistokouluun ja nimitettiin reservin vanrikiksi. Jaakarieverstiluutnantti ja diplomi-insinoori Lauri Malmberg ehdotti Airolle sotilasuraa, jolle han ryhtyi tultuaan ylennetyksi joulukuussa 1918 aktiivivanrikiksi.

Toukokuun 19. paivana vuonna 1919, sisallissodan paattymisen vuosipaivana, Airo ylennettiin luutnantiksi ja maarattiin kenttatykistorykmentti 2:n I patteriston valiaikaiseksi komentajaksi. Airo kuului siihen harvalukuiseen joukkoon, joka osasi kayttaa kenraalimajuri Vilho Nenosen suunnittelemaa tulenjohtokorttia. Niinpa Airo johti tulta kenraalin jarjestamissa naytosammunnoissa.

Syyskuussa vuonna 1920 Airo siirrettiin yleisesikuntaan ja komennettiin upseerien taydennyskoulutukseen Ecole speciale militaireen de Saint-Cyrin kadettikouluun Ranskaan . Vuoden kuluttua han jatkoi opintojaan Ranskan sotakorkeakoulussa, Ecole Superieure de Guerressa . Vuoden 1912 kurssin oppilaita oli tuleva panssaridivisioonan komentaja, kenraali ja presidentti Charles de Gaulle .

Vuonna 1921 Airo ylennettiin kapteeniksi. Vuoden 1923 syksylla han palasi yleisesikuntaan ja ylennettiin 6. joulukuuta majuriksi. Seuraavana vuonna han meni naimisiin Aino Vilhelmiina Vuoren kanssa. Sittemmin perheeseen syntyi kaksi tytarta, Aila vuonna 1926 ja Anja 1928.

Vuoden 1925 kesalla Airo nimitettiin Yleisesikunnan operatiivisen toimiston paallikoksi, ja vuonna 1927 hanet ylennettiin everstiluutnantiksi. Vuosina 1928?1929 Airo rakensi Suomelle alueellisen puolustusjarjestelman, jonka perusteella sodanaikaiset puolustusvoimat suunniteltiin.

Airo nimitettiin Polkupyorapataljoona 2:n komentajaksi Karjalankannakselle . Airo viihtyi hyvin Valkjarvella, mutta komennus ei jaanyt pitkaaikaiseksi. Hanet komennettiin vuonna 1931 Helsinkiin Yleisesikunnan operatiivisen toimiston ja kaksi vuotta myohemmin operatiivisen osaston paallikoksi. Airo ylennettiin everstiksi vuonna 1933 ja maarattiin puolustusneuvoston sihteeriksi eli kaytannossa Gustaf Mannerheimin oikeaksi kadeksi. Airon vastuulla olivat operatiiviset asiat.

Talvisota [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Suomi toteutti 7.?11. lokakuuta 1939 liikekannallepanon , jota sanottiin ylimaaraiseksi harjoitukseksi ( YH ). Airo oli keskeisessa roolissa suunnitelmien toteuttamisessa. Puna-armeija hyokkasi Suomeen 30. marraskuuta 1939 Suomeen johtavia tieuria kayttaen. Yleisesikunta hajautettiin ympari Helsinkia. Eversti Airo aloitti Hotelli Helsingissa viisivuotisen tyonsa operatiivisten sotatoimien johtajana. Airon tehtavana oli tehda yhteenvedot rintamatapahtumista ja tilanteen vaatimat ehdotukset ylipaallikolle.

Maaliskuun alussa tilanne Kannaksella paheni, venalaiset pyrkivat Viipurin valtaukseen koukkaamalla seka idasta etta lannesta. Sota paattyi Moskovan rauhansopimukseen, ja tuli rintamilla lakkasi 13. paivana maaliskuuta kello 11.

Talvisodan loppupuolen rintamatilanteesta on ristiriitaista tietoa. Eraat historioitsijat, kuten Lasse Laaksonen ovat vaittaneet rintamatilanteen olleen suorastaan katastrofaalisen heikko. Airo ei ollut aikoinaan asiasta samaa mielta. Talvisodan jalkeen Airo kritisoi paatosta kieltaytya lansiavusta ja vastusti nakemysta, etta rauha solmittiin rintamatilanteen mukaan:

”On epaoikeudenmukaista sanoa, etta ne [suomalaiset joukot] olisivat olleet romahduksen partaalla” ja jatkoi:

”Joukot olivat tiukasti johtajiensa kasissa ja suorittivat kasketyt tehtavansa. Missaan tapauksessa ei itarajaltamme voida sodan loppuvaiheessa loytaa kohtaa, joka antaisi tukea kasitykselle puolustuksen romahtamisesta.”

Luonnollisesti Airo perusti nakemyksensa etenkin tiedustelutietoihin. Viime vuosina historiantutkijat ovat kiistelleet talvisodan rauhan tekemisen motiiveista. Heikki Ylikankaan mielesta rauha solmittiin Saksan toivomuksesta. Hermann Goring oli antanut Berliinin-suurlahettilaalle T. M. Kivimaelle 22.2.1940 lupauksen Saksan lahitulevaisuudessa tapahtuvasta hyokkayksesta itaan ja etta siina yhteydessa Suomelle tarjoutuisi mahdollisuus saada menetyksensa korkojen kanssa takaisin. Suomen oli siksi tehtava talvisodassa rauha raskainkin ehdoin ja sailytettava armeijansa taistelukykyisena tulevaa idan sotaretkea varten.

Paamajoitusmestari Airo, yleisesikunnan paallikko Erik Heinrichs ja marsalkka Mannerheim

Jatkosota [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kesakuun 22. paivana vuonna 1941 Saksa hyokkasi Neuvostoliittoon . Muutamia paivia myohemmin Neuvostoliitto pommitti Suomea ilman edellakaypaa sodanjulistusta. Suomen hallitus katsoi Suomen olevan sotatilassa Neuvostoliiton kanssa ja aloitti hyokkayksen itaan tarkoituksenaan saada takaisin Moskovan rauhassa menettamansa alueet. Airo toimi paamajoitusmestarina , so. operatiivisena johtajana Suomen armeijan paamajassa Mikkelissa . Paamaja toimi silloisessa keskuskansakoulussa, edelleen toimivassa koulussa, jonka nykyinen nimi on Paamajakoulu . Marsalkka Mannerheimin ymparille muodostuneeseen paamajan ns. sisarenkaaseen kuuluivat Airon lisaksi yleisesikunnan paallikko, jalkavaenkenraali Erik Heinrichs , tykistonkenraali Vilho Nenonen , komento-osaston paallikko, kenraaliluutnantti Viljo Tuompo ja tiedustelupaallikko, eversti Aladar Paasonen .

Aluksi suomalaiset valloittivat Karjalankannaksen ja Ita-Karjalan . Syyskuun alussa Karjalankannaksella saavutettiin vanha raja ja Laatokan pohjoispuolella Syvari . Petroskoi vallattiin syys-lokakuun vaihteessa ja kaupungin uudeksi nimeksi annettiin Aanislinna. Sallan suunnalla vihollinen heitettiin rajan taakse. Vuoden 1942 kevaalla Suomi valtasi Suursaaren ja Tytarsaaren . Rintamat hiljenivat, alkoi asemasota. Airo ylennettiin kenraaliluutnantiksi 3. kesakuuta 1942.

4.?5. syyskuuta 1944 sotatoimet Suomen ja Neuvostoliiton valilla paattyivat. Airo nimitettiin yleisesikunnan paallikoksi ja Mannerheim-ristin ritariksi 18. marraskuuta. ”Hanen taitavalla ja kriittisella johdollaan on tehty kaikki sotatoimia koskevat suunnitelmat”, perusteluissa todetaan. Mannerheimilta kysyttiin sodan jalkeen, kuka johti sotatoimia. Han vastasi: ”Airo ja mina.” Airo vastasi samaan kysymykseen: ”Marski ja mina.”

Asekatkenta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kesakuussa 1945 Airo pidatettiin ”kuulusteluja varten” asekatkentajutussa ; kuulustelut tosin alkoivat vasta yli puoli vuotta myohemmin. Airo maarattiin otettavaksi turvasailoon syyskuussa ja julistettiin vangituksi vuoden 1947 maaliskuussa oltuaan lahes kaksi vuotta Valpon pidattamana. Airo sai syytteet asekatkennasta ja laittomasta liikekannallepanon valmisteluista. Han kiisti syytteet ja piti liikekannallepanovaitteita keinotekoisina ja jopa absurdeina. Asekatkentaa tutkineen eversti Matti Lukkarin mukaan Airolla ei olisi ollut mahdollisuuksiakaan johtaa eika edes valvoa asekatkentaa, koska Lapin sodan johtaminen ja seuraaminen seka valvontakomission lahes paivittain antamat lukuisat tehtavat veivat hanen kaiken aikansa. Asekatkennan toteutus ja johto olivat kokonaan Airon alaisten, eversti Valo Nihtilan ja everstiluutnantti Usko Haahden ? joka oli koko ajatuksen isa ? vastuulla. Tasta huolimatta poliittinen aarivasemmisto pyrki osoittamaan paasyylliseksi asekatkentaan nimenomaan Airon. [3] Aksel Airo kertoo omissa muistelmissaan ”selvinneensa Valpon kuulusteluista hengissa ainoastaan ihmeenkautta” lahde? .

Tammikuussa 1946 Airoa, jalkavaenkenraali Erik Heinrichsia, kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuota ja jalkavaenkenraali Kustaa Tapolaa kuultiin syyttajan ? oikeuskansleri Toivo Tarjanteen ? haastamina todistajina sotasyyllisyysoikeudenkaynnissa , kun pyrittiin selvittamaan, mita Suomen poliittinen ja sotilaallinen johto tiesivat etukateen Adolf Hitlerin ns. operaatio Barbarossasta eli Saksan hyokkaysta Neuvostoliittoon koskevista suunnitelmista. Airo saapui istuntoon vartijoiden saattamana ja ruudulliseen metsatyolaisen sarkapuseroon, pussihousuihin ja lapikkaisiin pukeutuneena, mika aiheutti oikeussalissa ahdistavan tunnelman. Lasna olleet venalaiset sotilashenkilot yrittivat katsella kiusaantuneina muualle. Airo ja muut kuulustellut todistajat kiistivat Suomessa tiedetyn operaatio Barbarossasta etukateen mitaan. [4]

Sotaylioikeus hylkasi Airoa vastaan asekatkennan vuoksi nostetut syytteet vuonna 1948. Airo vapautettiin vankilasta, edelleen yleisesikunnan paallikkona. Kevaalla 1949 han joutui jattamaan paikkansa ”yleisen edun nimissa”.

Kirja asekatkennasta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kenraali Airo kirjoitti vankila-ajastaan asekatkentaprosessia eritelleen kirjan Liikekannallepanosalaliitto . Se muodostui hanen puolustuspuheestaan oikeudessa ja siihen liitetyista kirjeista. Kansanedustaja ja Mannerheim-ristin ritari , kapteeni Eero Kivela , joka toimi Airon oikeusavustajana, salakuljetti tekstin ulos oikeudesta, toimitti aineiston kasikirjoitukseksi ja jarjesti niin, etta se julkaistiin kirjana 5 000 kappaleen painoksena: virsikirjan tekija Aarne Bjorkbom latoi ja taittoi tekstin painovalmiiksi omalla ajallaan ja Uuden kirjapainon faktori Torsti Artkoski painoi, sitoi ja viimeisteli kirjan niin ikaan omalla ajallaan ja vastuullaan. Paperitehdas Haarla lahjoitti tarvittavat materiaalit, ja valmista kirjaa myytiin ”tiskin alta”. Sisaministeri Yrjo Leino kauhistui kirjan ilmestymista ja maarasi sen takavarikkoon, mutta Valpon haaviin jai vain 200 kirjaa ? loput menivat jakeluun.

Airoa painostettiin asian johdosta kovin, ja vaikka SKP:n puheenjohtaja Aimo Aaltonen ja kumppanit vaativat Airolle ”maanpetoksen ja esivallan herjaamisen” johdosta elinkautista ja koko omaisuuden takavarikkoa, [5] oikeuskansleri Toivo Tarjanne ei hyvaksynyt vaatimuksia. Viela pahemmin han kimmastui kommunistien vaatiessa, etta Airon kirjan hallussapidostakin olisi rangaistava vahintaan elinkautisella pakkotyolla. [5] Kenraali Airo sai lopulta hyvin pienet eli nykyrahassa noin 10?15 euron sakot ”lievasta julkisen vallan solvaamisesta”.

Koska oikeuskansleri asettui kommunisteihin nahden vastahankaan, alkuperaisen kirjan tuottoa ei edes yritetty takavarikoida: juonikkaasti ritari Kivela jarjesti Airoa syvasti kunnioittavien avuliaitten aseveljiensa avulla myynnin kadesta kateen, kerasi rahat, ja kun kulut oli vahennetty, vei loput eli hiukan yli puoli miljoonaa silloista markkaa (vuoden 2019 rahassa yli 30 000 euroa) kirjekuoressa Airolle. Nailla rahoilla peruskorjattiin lopulta kenraalin kotitilan, Heinolan maalaiskunnan Ristintaipaleen, navetta. Alkuperaista kirjaa on viela kirjastoissa varastohyllyilla.

Kaikkien oikeusasteiden jalkeen tuli maarays poistaa tekstista kuusi valtiota solvaavaa lausetta. Hyvin paljon myohemmin, vuonna 1979, yksityistaho eli Helsingin Jaakiekkoilun Kannatusyhdistys ry julkaisi kirjasta lopulta noilla muutamilla lauseilla ”siistityn” omakustanneversion nimella Puolustustaisteluni v. 1947 , jossa poistetut lauseet oli merkitty mustilla viivoilla. Teos julkaistiin viela kolmantenakin painoksena vuonna 1984 nimella Liikekannallepano, salaliitto .

Airo muutti Ristintaipaleen tilalleen Heinolan maalaiskuntaan. Jostain syysta han kaytti enimman ajan vankeusaikansa asua eli sarkapuseroa, pussihousuja ja haitarivartisia nahkasaappaita, ”jatsareita”; hanen hahmostaan Ristintaipaleen pelloilla ehti tulla paikkakunnan ”maamerkki”.

Kansanedustajaksi [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vuosina 1958?1966 Airo istui eduskunnassa kokoomuksen kansanedustajana. Eduskunnan poytakirjojen mukaan Airo kaytti erittain vahan puheenvuoroja koko kahdeksanvuotisen kansanedustajakautensa aikana. Kokoomuksen silloisen puoluesihteerin Rauno Kosken mukaan Airo oli kuitenkin puoluevaen ja eduskuntaryhman keskuudessa hyvin arvostettu. Ainoan maanpuolustusta koskevan linjapuheenvuoronsa Airo piti joulukuussa 1961, jolloin han ? askettaiseen noottikriisiin viitaten ? vaati voimakkaasti Suomen puolustuksen kohentamista, koska hanen mukaansa kysymys oli paitsi puolustuskyvysta, myos maanpuolustustahdon uskottavuudesta. [6]

Joulukuussa 1964 Airo yhtyi Margit Borg-Sundmanin johdolla tehtyyn eduskuntakyselyyn, jonka aiheutti Hannu Salaman romaani Juhannustanssit . Kyselyssa tiedusteltiin, mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtya jumalanpilkkaa sisaltavan ja sukupuolikuria loukkaavan kirjallisuuden julkaisemisen lopettamiseksi. [7]

Kunniamerkit [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kenraali Airolle myonnettiin seuraavat kunniamerkit: [8]

  • Vapaudenristin 2. luokan Mannerheimristi
  • Vapaudenristin ritarikunnan 1. luokan Vapaudenristi rintatahtineen miekkojen ja tammenlehvan kera
  • Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan komentajamerkki
  • 2. luokan Vapaudenmitali
  • Ranskan Kunnialegioonan upseerimerkki
  • Romanian Kruunuritarikunnan suurristi
  • Ruotsin Miekkaritarikunnan 1.luokan komentajamerkki

Sen enempaa presidentti Urho Kekkonen kuin hanen seuraajansa Mauno Koivistokaan eivat suostuneet ylentamaan Airoa taydeksi kolmen leijonan kenraaliksi. Kumpikin hyvitti tata kuitenkin omalla tavallaan. Yhtena viimeisista virkatehtavistaan Kekkonen vahvisti helmikuussa 1981 valtakunnan uuden protokollajarjestyksen , jonka mukaan toisen maailmansodan aikana tarkeilla johtopaikoilla toimineista ja muutoin erityisen ansioituneista henkiloista muodostettiin pieni erillinen ryhmansa. Virassaan olevien tasavallan presidentin ja eduskunnan puhemiehen jalkeen valtioneuvos K.-A. Fagerholm sijoitettiin kolmanneksi, entinen paaministeri Jukka Rangell neljanneksi ja Airo viidenneksi ennen paaministeria. Mauno Koivisto puolestaan myonsi Airolle aarimmaisen harvinaisen Suomen Valkoisen Ruusun suurristin miekkojen kera 6.12.1982. [9] Tama kunniamerkki oli jarjestyksessa kolmas; se oli aiemmin myonnetty kahdelle muulle kenraaliluutnantille, Hjalmar Siilasvuolle ja Edvard Hanellille . [10]

Airon arvostuksen osalta kavi niin, etta hanen sotien aikaisiin saavutuksiinsa alettiin kiinnittaa sita enemman huomiota, mita kauemmas sotavuosista edettiin ajallisesti. Huomion kiinnittyminen haneen 1970-luvun lopulta lahtien johtui suurelta osin siita, etta han oli viimeinen elossa oleva, tarkealla paikalla lahella Mannerheimia toiminut kenraali. Ialtaan vanhempi, merivoimien komentajana toiminut kenraali Vaino Valve ei tyoskennellyt Paamajassa eika muutoinkaan kuulunut Mannerheimin lahipiiriin. [11]

Myohemmat vaiheet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Airo piti omana tietonaan paljon sellaista, mita Mikkelissa sota-aikana tapahtui tai paatettiin, kaikki hanta haastatella yrittaneet toimittajat ja kirjailijat, muun muassa Mauri Sariola, saivat aina saman vastauksen: ”Ne asiat eivat kuulu ulkopuolisille!” Nama tiedot Airo myos vei mukanaan hautaan. [11]

Vuonna 1970 Otava julkaisi jatkosodan aikaisen paaministerin, vuonna 1963 kuolleen Edwin Linkomiehen muistelmat. Suomen Kuvalehti julkaisi jo ennakkoon otteita teoksesta kuusiosaisena artikkelisarjana. Linkomies kirjoitti, etta Airo oli alkanut sodan aikana kayttaa liikaa alkoholia, mika oli vahentanyt marsalkka Mannerheimin arvonantoa Airoa kohtaan. Lisaksi Airo oli Linkomiehen mukaan suhtautunut kielteisesti hallituksen kevattalvella 1944 kaymiin rauhantunnusteluihin Neuvostoliiton kanssa. Airo kirjoitti narkastyneen palautteen otsikolla ”Soopaa a la Linkomies” sanoen puolestaan, etta Linkomies ei ollut ollut lainkaan kiinnostunut rintamatilanteesta. Airoa loukkasi myos Linkomiehen vaite, etta Airo olisi ollut ”nuoremman kansalliskiihkoon taipuvaisen upseeripolven henkinen johtaja” ja hanen mukaansa ”moisen hopinan” perusteena oli hanen kymmenvuotinen kautensa Upseeriliiton puheenjohtajana. [12] [13]

13. syyskuuta 2003 Heinolan Maaherranpuistossa paljastettiin kuvanveistaja Toivo Pelkosen tekema ritarikenraali A.F. Airon muistomerkki. Muistomerkkihankkeen alullepanijana toimi Lahden sotaveteraanipiiri. [14]

Vuonna 2004 jarjestetyssa Suuret suomalaiset -aanestyksessa Airo sijoittui jaetulle 96. tilalle yhdessa laulaja Lauri Ylosen kanssa. Kumpikaan ei ollut mukana alkuperaisella asiantuntijaraadin kokoamalla sadan suurimman suomalaisen listalla, vaan he nousivat lopulliselle listalle yleisoaanten perusteella. [15]

Hautajaiset [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Muistolaatta A. F. Airon syntymakodin paikalla sijaitsevassa talossa (Itainen Pitkakatu 26, Turku).

Aksel Fredrik Airo kuoli 87-vuotiaana 9. paivana toukokuuta 1985. Hanet siunattiin sotilaallisin kunnianosoituksin Helsingin Temppeliaukion kirkossa ja hanet on haudattu Ristintaipaleelle. Hanen tuhkansa katkettiin tykinhylsyssa kotipihaan rakennettuun kalliohautaan, johon kaksi vuotta myohemmin haudattiin myos puoliso Aino Airo. [11]

Teokset [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  • Liikekannallepanosalaliitto, Tampere: Omakustanne, 1947
  • Mannerheim-ristin ritarit , toim. A. F. Airo. Helsinki: Tuli, 1952 ? Useita lisapainoksia julk.: Martinus Christensen, 1983 alkaen ISBN 951-99495-3-4
  • Puolustustaisteluni v. 1947 , Helsingin jaakiekkoilun kannatusyhdistys, 1979 ISBN 951-9339-00-0
  • Liikekannallepano. Salaliitto , Martinus Christensen, 1984 ISBN 951-99553-9-9

Kirjallisuutta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Muiden kirjoittamia teoksia Airosta [1]

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  1. ↑ a b c A. F. Airo Suomen kansanedustajat . Eduskunta.
  2. ↑ Martti Turtola: Aksel Fredrik Airo ? taipumaton kenraali , s. 18?31. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-13835-9 .
  3. ↑ Matti Lukkari: Asekatkenta, s. 28. Helsinki: Otava, 2005.
  4. ↑ Yrjo Soini: Kuin Pietari hiilivalkealla , s. 258. Otava 1956, Helsinki.
  5. ↑ a b Aimo Aaltosen arkistot, Kansan Arkisto
  6. ↑ Martti Turtola: A. F. Airo: taipumaton kenraali , s. 300?301. Helsinki: Otava, 1997.
  7. ↑ Mita-Missa-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1966, s. 265. Otava 1965, Helsinki.
  8. ↑ Kuka kukin on (Aikalaiskirja) : Who's who in Finland / 1978 / Project Runeberg . 3.7.2016. Viitattu 12.2.2018.
  9. ↑ Turtola 1997, s. 303?304.
  10. ↑ Mita Missa Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1984 , s. 32. Helsinki: Otava, 1983.
  11. ↑ a b c Turtola 1997, s. 304.
  12. ↑ Edwin Linkomies: Vaikea aika , s. 181?183. Helsinki: Otava, 1970.
  13. ↑ Paivio Tommila ja Hannu Heikkila (toim.): Edwin Linkomies ? suomalainen vaikuttaja , s. 102. Helsinki: Otava, 1996. ISBN 951-1-14244-5 .
  14. ↑ Ri­ta­ri­ken­raa­li Airon muistomerkki paljastettiin Kaleva . 13.9.2003. Viitattu 8.2.2017.
  15. ↑ Jaana Iso-Markku (toim.): Suuret suomalaiset , s. 259. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-19538-7 .

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta A. F. Airo .
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat
Kansainvaliset
Kansalliset
Henkilot
Noudettu kohteesta ” https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=A._F._Airo&oldid=22161758 ”