Tämä on hyvä artikkeli.

Vatjalaiset

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Vatjanmaa )
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vatjalaiset
vad'd'alaizod
Vatjalaisten lippu
Vatjalaisten lippu
Merkittavat asuinalueet
  Venaja 99 [1]
  Viro 4 [2]
Kielet vatja , venaja , inkeroinen
Uskonnot ortodoksisuus
Sukulaiskansat muut itamerensuomalaiset kansat

Vatjalaiset ( vatjaksi vad'd'alaizod ) ovat Inkerissa asuva itamerensuomalainen kansa , joka on nykyisin katoamisen partaalla. Perinteinen vatjalaisalue on sijainnut Laukaanjoen ymparistossa Inkerin luoteisosassa melko lahella Viron rajaa. Venajalla vatjalaisia eli vuoden 2020 vaestonlaskennan mukaan 99 eli jonkin verran enemman kuin edellisessa vaestonlaskennassa, jolloin heita oli 64.

Tutkimus [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Ensimmaisena vatjalaiset kuvaili tieteelle narvalainen pappi Fr. L. Treffurt vuonna 1783. Vuonna 1856 August Ahlqvist julkaisi vatjan kieliopista 90-sivuisen kirjan Wotisk grammatik . Paul Ariste julkaisi oman vatjankielen kielioppinsa vuonna 1948. Ariste kokosi taman teoksen ohella 5 639 sivua ja 23 nidetta kasittavan teoksen Vatjan etnologia, joka sisaltaa paivakirjoja , kansatieteellisia esineita ja 44 100 sanalippua. Lauri Posti julkaisi vuonna 1980 Kukkosin vatjan sanakirjan , joka kasittaa yhdelta kukkosilaiselta vatjalaisperheelta vuosina 1931?1932 kerattyja sanoja. Lauri Kettunen julkaisi 181-sivuisen Mahun murteen sanakirjan vuonna 1986. Johanna Laakso teki vuonna 1989 vatjan kaanteissanaston , johon oli sisallytetty kaksi edella mainittua sanakirjaa ja muita sanaluetteloita. [3]

1830?1850-luvuilla merkittavana vatjalaisen kansanrunouden ja itkuvirsien lahde oli Anna Ivanovna. [4] Han oli syntynyt 1790-luvulla Kattilassa Rudjan kylassa. [4] Ensimmaisena tutkijana Ivanovnan tapasi Venajan tiedeakatemian akateemikko, fennougristiikan tieteenhaaran perustaja Anders Johan Sjogren vuonna 1831. [4] Myohemmin 1830?1850-luvuilla vatjan kielta ja kansanrunoutta tallensivat Inkerissa Kattilan kirkonkylan seuduilla Gabriel Rein, Antal Reguly , Elias Lonnrot , August Ahlqvist ja D. E. D. Europaeus . [4] He haastattelivat Anna Ivanovnaa ja kirjoittivat muistiin runsaasti kansanlauluja , Elias Lonnrot eniten: 2 500 saetta lauluja ja itkuvirsia. [4] Ivanovnalla saattoi olla samasta laulusta jopa kolmesta neljaan eri versiota. [4] Hanen laulamiensa laulujen runomitta oli hyva ja han elaytyi runoihinsa. [4] Ivanovnan laulamia runoja on julkaistu Suomen kansan vanhoissa runoissa ja itkuvirsia teoksessa Inkerin itkuvirret . [4] 1930-luvulta alkaen vatjalaisilta kansanlauluja kerannyt Paul Ariste on todennut, etta merkittavimpia vatjalaisia kansantarinoiden taitajia olivat Solo (Solomonida) Kuzmina Raanalasta , Daa?a Lehti Joenperasta seka Ot'ju (Avdotja) Onufrijeva. [5]

Tahan saakka laajin vatjan sanakirja on Virossa 2013 julkaistu Vadja keele sonaraamat - Va??aa t?eele sona-t?irja (Eesti Keele Sihtasutus: 2013). Kirja on vatjan-, viron - ja venajankielinen. Teoksen kasikirjoittaminen alkoi jo 1959, ja sen ensimmainen versio ilmestyi seitsemana niteena. [6]

Tarton kirjallisuusmuseossa on 13,5 tuntia vatjalaisia nauhoituksia. Viron kansallismuseon kokoelmissa on 206 vatjalaista esinetta. Esineita on myos kansatieteellisissa museoissa muun muassa Pietarissa, Kuressaaressa , Helsingissa ja Riiassa. [3]

Historia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Alkupera [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vatjalaisia nimitetaan monesti Inkerin alkuperaisasukkaiksi, mika pitaakin paikkansa siina maarin, etta heita ennen alueella asuttaneita kansoja ei tunneta. A. M. Tallgrenin teorian mukaan vatjalaiset polveutuvat Inkeriin Virosta tulleista asukkaista, jotka levittaytyivat Inkeriin 200?500-luvuilla. Inkerista onkin loydetty virolaistyyppisia hautauksia. Kuitenkin jo melko varhain hautaustavat alkoivat tyyliltaan muistuttaa enemman slaavilaisia tapoja, mika viittaa siihen, etta vatjalaiset joutuivat jo varhain sloveenien vaikutuksen alaisiksi. Vatjan lahimpana sukukielena pidetaan varsin yleisesti viron kielta. Aluksi sita pidettiin lahempana sukulaisena vorolle , mutta myohemmin yleistyi kasitys sen laheisemmasta sukulaisuudesta virolle. Esimerkiksi Paul Ariste katsoo Narvajoen seudulla puhutun aikoinaan yhtenaista viron murretta, josta vatja on sitten eristyksen kautta erkaantunut omaksi kielekseen. Vatjalaiset kutsuvatkin joskus kieltaan nimityksen vad'd'aa t?eeli ohella nimella maat?eeli , kun virolaiset taas kutsuvat omaa kieltaan nimella maakeel ja itseaan nimella maarahvas . [7]

Keskiaika [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Ensimmaiset kirjalliset tiedot vatjalaisista ovat peraisin keskiaikaisista venalaisista lahteista, joissa on mainintoja vo? -kansasta. 1000-luvun alussa vatjalaiset olivat viela itsenaisia, mutta joutuivat vahitellen Novgorodin ruhtinaskunnan alaisuuteen. Viela vuonna 1069 vatjalaisten kerrotaan hyokanneen Novgorodiin Polotskin ruhtinaan Vseslavin kanssa. Kuitenkin jo vuonna 1149 he osallistuivat Novgorodin liittolaisina sotaretkelle jaameja vastaan. Novgorodilaiset kaannyttivat vatjalaiset kristinuskoon 1100-luvun aikana. Yksi Novgorodin ruhtinaskunnan hallintoalue, Vatjan viidennes ( venajaksi Водская пятина, Vodskaja pjatina ), oli nimetty vatjalaisten mukaan. [8] Jo tata ennen vatjalaisten asuinalue on mainittu volost-nimisena yksikkona Novgorodin kronikoissa . Viela sitakin aikaisemmin oli kaytossa nimitys Vatjanmaa muodoissa Watland ja Watlandia . Naita nimityksia kaytettiin ainakin katolisissa asiakirjoissa, esimerkiksi paavin bullissa . A. M. Tallgren on arvioinut vatjalaisten elinalueen ulottuneen viela 1200-luvulla Pohjois-Inkeriin seka idassa Hatsinaan ja Hevaanjoen ylajuoksulle . Etelarajaa han ei vatjalaisalueelle maaritellyt, mutta arveli sen kulkeneen Outovan kaupungin kohdalla. Pljusajoen laakso venalaistyi pikkuhiljaa 800-luvun kuluessa, jolloin venalaisasutus alkoi erottaa vatjalaisia virolaisasutuksesta. [9]

Vo? -nimityksella uskotaan olevan yhteys Peipsijarveen, silla ainakin jarven luoteisrannikolla sijainnutta virolaista muinaismaakuntaa kutsuttiin Vaigaksi , mika on samaa etymologista alkuperaa vatja-sanan kanssa. Taman seudun uskotaankin olevan osittain vatjalaisten asuttamaa. [8] Koillis-Viron ja etenkin Peipsijarven pohjois- ja luoteisosiin alettiin 1100-luvulla rakentaa niin sanottuja vatjalaisia kumpuhautoja. Ne ovat samankaltaisia kuin Luoteis-Venajalle rakennetut kalmistot ja niiden rakentajien uskotaankin olevan kulttuurillisesti ja etnisesti samankaltaisia vatjalaisten kanssa. Kalmistoja rakennettiin 1200-luvulle saakka ja niiden rakentajien uskotaan olleen paikallista vaestoa. Vatjalaisia myos muutti 1200-luvun alussa Virumaalle ja muualle Ita-Viroon. Muuttoaallon aiheutti ilmeisesti Luoteis-Venajaa vuonna 1215 vaivannut nalanhata. Aikalaislahteissa mainitaan vatjalaisia paenneen kylistaan tuolloin joukoittain. Viron puolelle muuttaneet vatjalaiset sulautuivat virolaisiin keskiajan kuluessa. [10]

Novgorodin luhistumisen jalkeen vatjalaisten alueet joutuivat Moskovan kasiin. Moskova karkotti monia vatjalaisia alueiltaan ja asutti heidan tilalleen venalaisia. Naita toimenpiteita tehtiin erityisesti vuosina 1484 ja 1488. Moskovan vallan aikana alkoi myos ortodoksisen kirkon vaikutus levita. Vuonna 1384 perustettiin Jaaman eli nykyisen Kingisseppin kaupunki, jonne tuli kirkko ja luostari. Varsinainen vatjalaisten kaannytystyo alkoi kuitenkin vasta 1534, sen jalkeen kun Novgorodin arkkipiispa Makarius oli valittanut Moskovan suurruhtinaalle vatjalaisten palvovan edelleen vanhoja jumaliaan. Makarius sai valtuudet lahettaa paikalle Ilja-munkin, jonka tehtavaksi tuli havittaa pakanalliset pyhatot, uhrilehdot ja uhrikivet. Kaannytystyo ei kuitenkaan tuonut toivottua tulosta, silla vuonna 1548 silloinen Novgorodin arkkipiispa Feodosius lahetti samoihin tehtaviin pappi Nikiforin. Hiljalleen vatjalaisten kaannyttaminen onnistui, ja heista tuli hartaita ortodokseja. [11]

Kreevinit [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

1200-luvun alussa katolisen kirkon lahetystyo alkoi saada jalansijaa Baltian maissa, ja huomio kohdistui myos Inkeriin. Paavi Aleksanteri nimittikin vuonna 1255 piispan Vatjan ja Karjalan alueita varten, joskaan ei ole tiedossa milla menestyksella. Kalparitaristo teki sotaretken Inkeriin vuonna 1240 ja perusti sinne Kaprion linnan . Saksalaisen ritarikunnan Vinke von Overberg teki sotaretken Inkeriin vuosina 1444?1447 ja otti vatjalaisia sotavankeja, jotka kuljetettiin latvialaisen Bauskan kaupungin alueelle rakentamaan linnaa. Tasta ryhmasta muodostuivat kreevinit , jotka sailyttivat monia vatjalaisia tapoja aina 1800-luvun alkuun saakka. [8] [12]

Uusi aika [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Dmitri Tsvetkov
Vatjalainen 54-vuotias itkijanainen Harkina Martintytar Lansi-Inkerissa, Kattilassa vuonna 1914. Kuvan on ottanut A. O. Vaisanen .

1600-luvulla Ruotsin vallan aikaan vatjalaisia ja muita Inkerin ortodoksisia asukkaita yritettiin kaannyttaa luterilaisuuteen . Tassa ei mittavissa maarin onnistuttu, mutta se johti merkittavaan ortodoksisen vaeston muuttoon muualle Venajalle. [13] 1600-luvulla Inkeriin alkoi muuttaa Ita-Suomesta luterilaista vaestoa . Uskonto erotti suomalaiset tulokkaat ja vatjalaiset toisistaan, eika heidan valistaan sekoittumista juurikaan tapahtunut. Vatjalaiset sekoittuivat lahinna inkeroisiin ja venalaisiin. Vatjalaisten alamaki alkoi maaorjuudesta , joka esti tehokkaasti heidan kehittymisensa kansana. Viela vuonna 1848 vatjalaisia oli 32 kylassa 5 148 [14] , mutta vuoden 1926 vaestolaskennassa enaa 705 [8] .

Venajalla passeihin merkitty kansallisuus ei usein tiennyt hyvaa. Sen takia monet ilmoittivat kansallisuudekseen venalaisen. [15]

1900-luvun alussa vatjan kielelle kehitettiin kielioppia ja sanakirjoja, mutta kieli ei enaa siirtynyt uusille sukupolville 1930-luvun jalkeen. Vatjalainen Tarton yliopistossa opiskellut Dmitri Tsvetkov kehitti vatjalle kirjakielta 1920-luvulla, mutta han kuoli ennen kuin sai sen kokonaan valmiiksi [16] . Stalinin aika oli Inkerin asukkaille tuhoisaa. Pahimmat vainovuodet olivat 1937 ja 1938, jolloin vaestoa tapettiin, vangittiin, karkotettiin ja vietiin tyoleireille. [15]

Toisen maailmansodan aikana suurin osa vatjalaisista evakuoitiin yhdessa Inkerin muun suomensukuisen vaeston kanssa Suomeen. Vatjalaisten ei onnistunut integroitua Suomeen yhta hyvin kuin inkerilaisten, ja he kohtasivat uskontonsa vuoksi ryssavihaa. Osa evakuoiduista jai asumaan Viroon. Sodan jalkeen Suomeen evakuoidut palautettiin Neuvostoliittoon, jossa heidat siirrettiin pois kotiseuduiltaan. Vatjalaiset saivat luvan palata kotiseuduilleen vuonna 1956, mutta monet heidan asunnoistaan olivat jo paikalle muuttaneiden venalaisten kaytossa. [17]

Nykyaika [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vatjalaisten lippuun perustuva vaakuna.

1990-luvun alkupuolen lahteet mainitsevat vatjalaisten maaraksi viitisenkymmenta, joista suurin osa oli vanhuksia. Vatja elaa vanhojen ihmisten kotikielena. Nykyisin vatjan kielta puhutaan vain Laukaanjoen suulla kolmessa kylassa: Joenperassa , Liivakylassa ja Luutsassa [14] , joissa joidenkin arvioiden mukaan asuu 20?100 vatjalaista, jotka virallisesti luetaan venalaisiksi. [18] Koko Venajalla vatjalaisiksi ilmoittautui vuonna 2010 yhteensa 64 henkiloa ja taman lisaksi Virossa oli vuoden 2000 vaestonlaskennan mukaan 9 vatjalaista. Vuonna 1992 perustettiin Vaddjalista -jarjesto Virosta saadulla tuella. Jarjeston tarkoituksena on tukea vatjalaista kulttuuria ja kielta. Vuonna 1998 se esitti kulttuurinsuojelualueen perustamista historiallisten vatjalaiskylien alueelle. [16] Venalainen, mutta vatjalaisen kanssa avioitunut Tatjana Jefimova [15] perusti vuonna 1997 Joenperan kylaan vatjalaismuseon. Vuonna 2003 otettiin kayttoon vatjalaisten lippu, vaakuna ja kansallishymni. [14] Vatjan vaakunassa olevan keskiaikaisen ristin mallina ovat olleet Inkerinmaan lansiosasta monista paikoista loydetyt kiviristit [15] .

Muutakin yksityista museotoimintaa Laukaansuulla on ilmennyt jo 1990-luvulta lahtien. Valentina Babkina on kerannyt Monastirkin kylassa sijainneeseen taloonsa vuosikausia vanhaa esineistoa. Han sai ostetuksi laheisen huonokuntoisen talon, kunnosti sen omilla varoillaan ja teki talosta kotiseutumuseon. Koska mitaan julkista rahoitusta ei ole saatavilla, on museo jarjestetty omistajan oman mielen mukaan. [15]

Jefimova elvytti myos jo 1500-luvulla ensi kertaa mainitun vatjalaisten kylajuhlaperinteen. [15] Vatjalaisten perinteisia kesajuhlia pidetaan heinakuussa Ala-Laukaan Luutsan kylassa. Vuonna 2008 vatjalaiset liitettiin Venajan alkuperaiskansojen luetteloon, joten he saavat alkuperaiskansojen oikeudet. [19] Siita syysta ja siita lahtien on vietetty vatjalaisten paivaa aina 13. lokakuuta. [20]

Suurimmaksi uhaksi vatjalaiskylille on esitetty Venajan aikomusta rakentaa 35 000 asukkaan satamakaupunki Laukaansuuhun . [21] Joitakin ongelmia on ilmennyt myos Luutsan asukkaiden ja puunhakkaajien kanssa. Vuonna 2001 Luutsan vatjalaismuseo tuhottiin polttopulloiskulla, jonka tekijoiksi epailtiin metsanhakkaajia. [22] Jefimovit saivat vakuutusten tuella pystytetyksi uuden talon. [15] Parin vuoden sisalla sekin poltettiin. [15] Sen jalkeen ei fyysista museota ei enaa suunniteltu. [15] Sen sijaan perustettiin Inkerin kulttuuriseuran tuella Internetiin vatjan virtuaalimuseo. [15] Jefimovit olivat tapahtuneesta niin stressaantuneita, etta muuttivat pois paikkakunnalta. [15] Suomen sukukansajarjestojen liitto ry eli Susu kerasi varoja museon jalleenrakentamiseen. [23]

Vuonna 2010 alkoi Luutsan kylaan kohota iso pyorohirsitalo. Venajalla hallinnolla ei ole tapana kertoa paikkakuntien asukkaille, mita heidan asuinalueillaan tapahtuu. Niinpa kukaan ei oikein tiennyt, mita rakennettiin. Rakennustyomaan viereen ilmestyi taulu, joka kertoi paikalle nousevan uuden vatjalaismuseon, jonka rahoittaa aluehallinto ja satamalaitos. Museo rakennettiin parissa vuodessa. Se on perinteista vatjalaistaloa mukaileva pyorohirsitalo kivimuureineen, siina on nayttely- ja kokoustilat, jopa uunit, mutta vain lavasteet: tulta niihin ei voi laittaa. Lavasteita ovat myos pihalle pystytetty kaivo ja liekku eli keinu. Paikalliset ihmiset ovat alkaneet tuoda museoon sailyneita vanhoja esineitaan, joten silla on jo jonkinlainen pesamuna. Museolla on myos jarjestetty vatjalaisten kesajuhlia. Ongelmana on ollut, etta vaikka museorakennus saatiin julkisilla ja liike-elaman lahjoitusrahoilla pystytetyksi, katsovat rahoittajat osuutensa loppuneeksi. [15]

Yksi tunnetuimmista vatjalaistaustaista henkiloista lienee jazz-muusikko Lembit Saarsalu , jonka isa oli vatjalainen. [24]

Jazz-muusikko Lembit Saarsalu

Asuinalue [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Venajankielinen kartta Lansi-Inkerin itamerensuomalaisten kansojen asutuksesta. Vatjalaiset kartalla punaisella.

Vatjalaisten historiallinen asuinalue oli paljon laajempi kuin nykyisin. Asuinalue ei kuitenkaan ollut yhtenainen, vaan vatjalaisten asuttamat kylat olivat hajallaan ja niissa asui usein muitakin kansallisuuksia. Asutus voitiin jakaa kolmeen ryhmaan. Keski-Inkerin ylangon ryhman keskuksen muodosti Kattilan kyla, jonka etelapuolella muut taman ryhman kylat sijaitsivat. Toinen ryhma sijaitsi Syvajarven, Jarvikoisjarven, Haapalanjarven ja Babinajarven muodostaman jarvialueen itapuolella. Kolmannen ryhman muodostivat Laukaanjoen suun itapuolella sijainneet kolme kylaa. Kukkosin ja Ikapaivosin kylat jaivat naiden alueiden ulkopuolelle. Vatjalaiset kayttivat ylangon alueesta nimea Ylago , jarvialueesta Orko ja Laukaanjoen suuseudusta Vaipooli . Lisaksi Ikapaivosia ymparoineesta historiallisesta itavatjalaisesta alueesta kaytettiin nimitysta Kabrio - eli Kab?o-pooli . [25]

Kulttuuri [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kieli ja identiteetti [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Perinteisesti useimmat vatjalaiset osasivat puhua sujuvaa venajaa seka inkeroista . Joissakin kylissa inkeroinen oli vatjalaisten keskuudessa jopa useammin kaytossa kuin vatja. Vatjaa kaytettiin niin sanottuna kyokkikielena eli kotioloissa, kun taas venajaa ja inkeroista kaytettiin kylalla. Kaikki kirkolliset toimitukset suoritettiin venajaksi. Vatjalaiset kutsuivat itseaan joskus izooreiksi, koska inkerikot olivat kansallisuutena tunnetumpia. Tata termia kaytettiin etenkin silloin kun haluttiin erottaa Inkerin ortodoksiset suomalaiset kansat luterilaisista inkerilaisista. [3] 1900-luvun alussa vatjalaiset koululaiset osallistuivat inkerikkojen kanssa inkeroisenkieliseen perusopetukseen [26] . Vuonna 2000 kielentutkija Mehmet Muslimov kehitti vatjalle sen lansimurteeseen perustuvat kirjakielen [14] . Viime aikoina etenkin vatjalaisten nuorten kiinnostus kieleen on kasvanut [27] . Vatjalaisten kansalliseepos on yhteinen inkerikkojen kanssa, ja sen nimi on Paaskolintu ? paivalintu . Teoksen on laatinut Arvo Survo . [28]

Vaatetus [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kreevineita Latviasta kansallispuvuissaan

1200?1700-luvuilta peraisin olevista hautaloydoksista on loydetty lahinna samanlaisia vaatteita kuin kaytettiin samaan aikaan Virossa , mutta omaleimaisiakin piirteita oli [8] . Vatjalaisten perinteisista miestenasuista ei ole paljon tietoa, koska he vaihtoivat puvustuksensa venalaistyyliseen jo melko varhain. Vanhoissa vatjalaisissa miestenpuvuissa suosittiin valkoista kangasta. Miehet kayttivat vuoden ympari valkoisia pellavasta tehtyja housuja ( kaatsot ), joita pidettiin talvisin ylla kaksi paria. Miehet kayttivat myos Pohjois-Virossa tavattua pitkaa vaaleaa villakankaista takkia ( kauhtana ). Talvivaatteisiin kuului lampaannahkaturkki. Hatut olivat yleensa venalaistyyppisia lippalakkeja, mutta kaytossa oli myos huopa- ja olkihattuja. Naisten asusteissa oli eroja sen mukaan, oliko nainen naimaton vai naitu. Vatjalaistytot pitivat hiuksiaan hajallaan, jolloin paan ymparilla oli kaksi tai kolme verkkonauhaa. Tama tapa on ollut yleinen itamerensuomalaisilla kansoilla. Kaytossa oli myos patalakkia muistuttanut paahine ( paasie(t) tai paas's'e ), joka oli koristeltu kauttaaltaan lasihelmilla. Samanlaista paahinetta on tavattu muualtakin Ita-Euroopasta. Toisin kuin tytot, vaimot ovat pitaneet lyhyita hiuksia tai jopa ajeltua paata. [29] ja toisten lahteiden mukaan vihkimisen jalkeen [8] vatjalaisnaiset kayttivat vaaleaa pyyheliinan tapaista huivia, jonka toinen paa sidottiin paan ymparille ja toisen annettiin roikkua vapaana. Taman paalle saatettiin laittaa silkkiliina, joka oli pieni neliskulmainen silkilla kirjailtu liina. Paitana kaytettiin pellavapaitaa, ja etenkin kesaisin mekko oli kaytossa vain harvoin. Kaytossa oli myos paallyspaita ( ummikko ) jollaista kayttivat myos inkerikot. Ummikon lisaksi naiset kayttivat viela liinakankaasta tehtya puseroa ( ihat ). Kaytossa oli myos hurtstuthame, joka on myos inkerikkojen kaytossa. Taman hameen kanssa kaytettiin usein monenlaisia vyossa riippuvia kangaskaistaleita, joista koristeellisempia olivat kaatori ja koittana . [29]

Elinkeinot [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Maaorjuuden takia vatjalaiset olivat perinteisesti melko koyhia pienviljelijoita. Maaorjuus lakkautettiin Venajalla vuonna 1861. Vatjalaiset harjoittivat kaskeamista ( sorto ) ja luonnonniittyjen kydottamista ( t?ytys ). Kaskeaminen tapahtui yleensa pienissa vesakkometsissa . Ennen kasken polttoa puut ja pensaat kaadettiin ja suurimmat rungot kuivatettiin. Joskus oli tapana rikkoa maan pinta kuokalla ennen kaskeamista. Kaskimaata kaytettiin yleensa kolme vuotta, jonka jalkeen sen annettiin levata tai siita tehtiin lannoittamalla vakiopelto. Kydottamista harjoitettiin etenkin kaalimaiden teossa, mutta myos kesantopeltoja uudelleen kayttoon otettaessa. Pellot jaettiin "nuoramaiksi" eli nuoralla jaetuiksi pitkiksi kaistaleiksi ( sarka ). Maa kynnettiin ensimmaisen kerran leikkuun jalkeen. Jos pellolta leikattiin syksylla toukovilja, sen annettiin olla seuraavana kesana kesantona , jolloin siihen kylvettiin talvivilja. Lannoitteena kaytettiin lantaa. Tarkeimpia viljakasveja olivat ruis, ohra ja kaura. Kuitukasveista viljeltiin pellavaa ja hamppua. Vilja kuivatettiin riihessa ( riga ). [30]

Tuotantoelaimista vatjalaisilla oli lehmia, hevosia, ankkoja ja hanhia seka vahemmassa maarin vuohia. Elaimet nimettiin ian ja sukupuolen mukaan. Esimerkiksi naudoista nuorin oli vasikka ja sita seurasivat ohva (hieho) tai mulikka (nuori sonni), art?a (sonni) ja naitottu art?a (harka). [31] Karjan paaravintona oli ennen luonnonheina, jota koottiin luonnonniityilta. Kesalla karja soi itse laitumelta. Vatjalaisilla oli kylapaimenia, jotka veivat koko kylan karjan pelloille. Karjalla ja hevosilla oli omat kylapaimenensa. [8] Kylapaimenen apuna saattoi olla myos koira. Paimenen varustukseen kuului pitka tuohesta tai puusta tehty torvi ja ruoska. Perinteinen tapa oli laskea karja ulos Yrjon paivana (23. huhtikuuta). Joissain kylissa oli tapana savuttaa karja suitsukkeilla tai kutsua pappi siunaamaan elaimet ennen niiden ulospaastoa. [32]

Metsastys ei ole ollut tarkea elinkeino vatjalaisille, silla paikallinen aateli oli varannut metsastysoikeuden itselleen. Kylien laheisyyteen tiedetaan rakennetun sudenkuoppia ( suoohavvat ). Kettuja ja janiksia on pyydetty raudoilla ja lintuja lintuansoilla. Mehilaistenhoito on vanha mutta jo kauan sitten kadonnut tapa vatjalaisten keskuudessa. Mehilaisia hoidettiin usein luonnonpesissa, joita joskus suojattiin karhuilta lyomalla puun tyveen teravia rautakoukkuja. Joskus metsassa olleista pesapuista sahattiin polkky, joka tuotiin sitten kotipihaan. [33]

Kalastusta harjoitettiin joissa, jarvissa ja Suomenlahdella. Vatjalaisten keskuudessa sailyi pitkaan monia alkukantaisia kalastuskeinoja, kuten ahraimella ja nuijalla pyynti. Talvisin harjoitettiin nuottakalastusta. Kalastajat kokosivat nuottakuntia ( artelli ) ja tekivat retkia Suomenlahdelle jopa Suomenlahden ulkosaarille saakka. Retket saattoivat kestaa kauan, ja niiden aikana asuttiin jaalle jalaksilla vedetyssa lautamajassa ( pudka ). [8] Nuottakunnassa oli yleensa noin 12 henkiloa, jotka valitsivat joukostaan kalastusvedet hyvin tuntevan paallikon. [34] Paallikkoa kutsuttiin ennen vanhaan skipperiksi . Skipperi hoiti myos kalojen myynnin. Kolhoosien aikana skipperin paikan otti brigadiiri . [35]

Tarkein kaupan keskus oli Pietari . Monet vatjalaiset toimivat Pietarissa ajureina tai tehdastyolaisina, mika nopeutti osaltaan kansan haviamista. [8]

Asuminen [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vatjalainen nukke vuodelta 1935 Kansallismuseon nayttelyssa.

Vatjalaiset asuivat kummuille tai joenvarsille ryhmittyneissa ryhma- tai rivikylissa. Venalainen raittikylamalli ei koskaan yleistynyt heidan keskuudessaan. [8] Mailla asuvilla oli tapana nimittaa itseaan nimella mat?ilaiset eli makelaiset, kun taas laaksoissa asuvia kutsuttiin nimityksella orgulaiset eli laaksolaiset. Paikkaa, jonne rakennukset oli sijoitettu, kutsuttiin nimityksella kuja , mika tarkoitti myos kylakatua yleensa. [36] Vatjalaisten asuinrakennus oli koto ja sen asuintupa riihi . Vatjalaisten on arveltu asuneen joskus virolaistyylisissa riihituvissa, mutta tapa on myohemmin kadonnut. Tata teoriaa tukee kreevinien tapa kutsua asuintaloaan riiheksi. [8] Koto muodostuu kahdesta eri puolesta, asuinhuoneesta ja katoksesta elainsuojineen. Yksi vanhimmista sailyneista piirteista talossa oli erillinen makuuteltta sangyn kohdalla. Tata saaski- ja karpasverhoa nimitettiin uutimeksi ( uutim?, uutomo ). Vatjalaisilla oli kaytossa myos saunat , joita ei tosin ollut joka perheella. Saunattomat perheet kavivat peseytymassa naapureilla. Saunaa on kaytetty peseytymisen ohella synnytyshuoneena. [37]

Uskonto [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vatjalaisten varhaisesta uskonnosta ei tiedeta paljoa, mutta se lienee muistuttanut muiden itamerensuomalaisten kansojen uskomuksia. Vatjalaiset kaannytettiin kristinuskoon 1100-luvun alkupuolella, ja siita lahtien he ovat olleet ortodokseja , mika on osaltaan nopeuttanut heidan sulautumistaan venalaisiin ja toisaalta ehkaissyt sulautumista alueen suomalaisiin inkerilaisiin . [8] Vatjalaisilla oli erilaisia pyhia paikkoja, jotka liittyivat yleensa eri pyhimysten palvontaan. Tallaisia paikkoja olivat etenkin kaivot ja entisaikaiset ristit, mutta myos puut ja kappelien rauniot. Viela 1900-luvun alussa Jarvikoisten kylassa tiedetaan harjoitetun pyhan puun palvomista. Puun ymparille oli tehty hirsiaitaus, jossa pidettiin juhlia. Joillakin pyhilla paikoilla uskottiin olevan parannusvoimaa. Korvettulassa oli kiviraunion paalla kasvanut pahkinapuu, jonka edessa kaytiin kumartamassa sairauksien sattuessa. [38]

Ruokakulttuuri [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Tyypillinen vatjalainen ruokatarvike oli hapantaikinasta tehty ruisleipa . Hapantaikinasta tehtiin myos piirakoita, jotka taytettiin tyypillisesti perunamuusilla tai kaalilla. Siita tehtiin myos eraanlaisia kakkuja, jotka paallystettiin rahkapiimalla ja joita syotiin lahinna merkkipaivina. Haita varten leivottiin ruistaikinasta litteita ja pyoreita kursi nimisia kakkuja. Kursikakut ovat yleisia myos muualla ortodoksisessa maailmassa. Puuroa ( rooppa ) keitettiin joko joka paiva tai runsaasti kerrallaan. Puuro toimi ikaan kuin leivan lisana ja sita valmistettiin tyypillisesti ohrasuurimoista. Toinen ruokalaji oli velli. Keitoksista yleisimpia oli perunamuhennos ( omennois ). Tahan ja muihin ruokalajeihin kaytettiin aikoinaan hamppuoljya , joka korvasi etenkin paastoaikana ruokarasvoja. Lihaa ja kalaa ei yleensa valmistettu kovin pitkalle. Kala kuivatettiin, ja syotaessa se piti ensin keittaa sen pehmentamiseksi. Liha suolattiin syksylla ja ripustettiin kuivumaan seuraavana kevaana. Kalan tai lihan savustaminen ei tiettavasti ole ollut yleisessa kaytossa. Tuoretta maitoa saivat vain pikkulapset, aikuiset joivat hapatettua maitoa. Voita valmistettiin venalaisesta kerman kuumentamistavasta poiketen aina kirnuissa . Tee yleistyi ruokajuomana venalaisvaikutuksen myota. Olut ( ?lut ) oli pitojuoma ja arkipaivien juomana oli oluen valmistuksen sivutuotteena syntyva taari ( kvassi ). Olutta tehtiin ohrasta, rukiista seka kaurasta. [39]

Musiikki [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Perinteisia soittimia olivat paimen torvi ( truba, razok ), sakkipilli ( rakkototo ) seka kantele ( gusli, guusla ). Kitara ( gitari ) ja mandoliini ( mandalina ) olivat uusia tulokkaita 1900-luvun alussa. Eniten kaytetty soitin oli haitari ( garmoni ), joka tuli kayttoon 1800-luvun lopulla. Haitaria soitettiin erityisesti juhlissa. Ne olivat suosittuja, silla tsaarinaikana ne olivat hyvin halpoja. Paimentorvi tehtiin katajasta tai paatsamasta. Torveksi sopiva puu halkaistiin kahtia ja koverrettiin. Sitten osat sidottiin yhteen tuohella. Sakkipilli tehtiin lehman virtsarakosta. Se puhdistettiin ja kasiteltiin hiekalla ja tuhkalla, minka jalkeen se kuivatettiin. Kantele tehtiin koivusta tai lepasta. Kielia siina oli joko 12, seitseman tai viisi. Kannel ei ollut vatjalaisten keskuudessa yhta suosittu kuin esimerkiksi virolaisilla, ja sen kaytto vaheni 1900-luvulla. [40]

Katso myos [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  1. ↑ Национальный состав населения Российской Федерации Venajan vuoden 2020 vaestonlaskenta . Arkistoitu 24.1.2020. Viitattu 26.05.2023. (venajaksi)
  2. ↑ Viron vuoden 2011 vaestonlaskenta pub.stat.ee . Viitattu 3.7.2020. (viroksi)
  3. ↑ a b c Mauno Jokipii:  Itamerensuomalaiset - Heimokansojen historiaa ja kohtaloita . Jyvaskyla: , 1995. ISBN 9519362800 .
  4. ↑ a b c d e f g h A - I Inkeri . Viitattu 8.2.2020.
  5. ↑ Artiste, Paul:  Vadja muinasjutte , s. 3?5, 43. Eesti NSV teaduste akadeemia, 1962.
  6. ↑ Eesti Keele Instituut: Ilmus "Vadja keele sonaraamat" 6.2.2014. Eesti Keele Instituut. Viitattu 27.9.2015.
  7. ↑ Gustav Rank: Vatjalaiset , s. 10?12
  8. ↑ a b c d e f g h i j k l Toivo Vuorela:  Suomensukuiset kansat . Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1960.
  9. ↑ Gustav Rank: Vatjalaiset , s. 9-18
  10. ↑ Aivar Kriiska ja Andres Tvauri:  Viron esihistoria , s. 226-227. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2007. ISBN 9789517468794 .
  11. ↑ Gustav Rank: Vatjalaiset , s. 16-18
  12. ↑ Gustav Rank: Vatjalaiset , s. 16
  13. ↑ Mika Sivonen: Me inkerikot, vatjalaiset ja karjalaiset joensuu.fi . Arkistoitu 11.6.2011. Viitattu 11.9.2009.
  14. ↑ a b c d Vadjalased Eesti Rahva Muuseum. Viitattu 4.5.2010. (espanjaksi)
  15. ↑ a b c d e f g h i j k l Kuinka vatjalaiset museoitiin | kuriositeettikabi.net . Arkistoitu 9.8.2021. Viitattu 9.8.2021.
  16. ↑ a b James Minahan:  Encyclopedia of the Stateless Nations . Greenwood Publishing Group, 2002. ISBN 0313316171 . (englanniksi)
  17. ↑ Votes The Red Book of the Peoples of the Russian Empire . Viitattu 4.5.2010. (englanniksi)
  18. ↑ FennoUgria: Votians NPO Fenno-Ugria. Viitattu 11.9.2009. (englanniksi)
  19. ↑ Hyvia uutisia Vatjanmaalta Inkerin Kulttuuriseura ry. Viitattu 11.9.2009.
  20. ↑ 13 Okt. 2020: 13. oktoobril tahistame vadja rahva paeva! fennougria.ee . Viitattu 14.10.2020. (viroksi)
  21. ↑ Wladimir Kokko: Laukaansuun suursatama uhkaa inkerois- ja vatjalaiskylia Helsingin Sanomat . Arkistoitu 20.7.2011. Viitattu 16.5.2010.
  22. ↑ Santeri Junttila: Sukukansojamme kohdanneet onnettomuudet Vaikuttava Tietotoimisto. Arkistoitu 24.7.2011. Viitattu 4.5.2010.
  23. ↑ Ruul, Kirsti: Vatjalaiset eivat luovuta. Alkukoti , 2001 (nro 2). Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan sukukansavaliokunta.
  24. ↑ MA ELAN SIIN. Vadja juurtega Lembit Saarsalu | ERR | Digihoidla arhiiv.err.ee . Viitattu 22.6.2021.
  25. ↑ Ilmar Talve: Vatjalaista kansankulttuuria , s. 9-10
  26. ↑ Tatiana Agranat: The Votic Language: Research and Saving (PDF) Aber.ac.uk. Arkistoitu 3.12.2013. Viitattu 4.5.2010. (englanniksi)
  27. ↑ Tatiana Agranat: The Beginning of the Votic Language Revival World Congress On Language Policies. Arkistoitu 9.7.2011. Viitattu 4.5.2010. (englanniksi)
  28. ↑ Tapahtumien Kainuu Eventz.today . Viitattu 21.3.2023. (englanniksi)
  29. ↑ a b Gustav Rank: Vatjalaiset , s. 24-40
  30. ↑ Gustav Rank: Vatjalaiset , s. 85-106
  31. ↑ Gustav Rank: Vatjalaiset , s. 106-109
  32. ↑ Gustav Rank: Vatjalaiset , s. 107-108
  33. ↑ Gustav Rank: Vatjalaiset , s. 78-79
  34. ↑ Gustav Rank: Vatjalaiset , s. 79-82
  35. ↑ Ilmar Talve: Vatjalaista kansankulttuuria , s. 69-70
  36. ↑ Gustav Rank: Vatjalaiset , s. 41-46
  37. ↑ Gustav Rank: Vatjalaiset , s. 45-62
  38. ↑ Gustav Rank: Vatjalaiset , s. 42-44
  39. ↑ Gustav Rank: Vatjalaiset , s. 115-125
  40. ↑ Ilmar Talve: Vatjalaista kansankulttuuria , s. 114-115

Kirjallisuutta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  • Gustav Rank:  Vatjalaiset . Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1960.
  • Ilmar Talve:  Vatjalaista kansankulttuuria . Vammala: Suomalais-Ugrilainen Seura, 1981. ISBN 951-9019-46-4 .

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vatjalaiset .
Wikiaineisto
Wikiaineisto
Wikiaineistoon on tallennettu tekstia aiheesta:
Noudettu kohteesta ” https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vatjalaiset&oldid=22053648 ”