Sten Suvio
(aik.
Schuschin
,
25. marraskuuta
1911
Hannila
,
Viipurin mlk
?
19. lokakuuta
1988
Helsinki
[1]
) oli ensimmainen suomalainen
nyrkkeilyn
olympiavoittaja.
Suvio oli nuorena lupaava jalkapalloilija, luistelija ja painija. Nyrkkeilijana han otteli ensimmaisen kerran 15-vuotiaana 1927.
Sotamies Suvio haavoittui
jatkosodassa
Viitanassa
28. syyskuuta
1941
. Kranaatin sirpaleet repivat hanen vasemman katensa peukalon seka vioittivat paria muuta sormea. Vammoistaan huolimatta han pystyi jatkamaan nyrkkeilya.
SM-hopealle han ylsi jo 1929 ja 1930, mutta suurempaa huomiota han heratti
Ruotsi
-maaottelussa 1931 tyrmatessaan Pelle Edlundin. Valisarjan Suomen mestariksi han nousi 1933 ja vankisti mainettaan saman vuoden lopulla tyrmaamalla olympiamitalisti
Bruno Ahlbergin
ottelussa, jota kutsuttiin jatkossa "Viipurin pamaukseksi". Myohemmin Suvio voitti Ahlbergin pisteilla neljasti. Viidessa maaottelussaan (kolmasti Ruotsia ja kahdesti
Viroa
vastaan) Suvio oli voittamaton.
Berliinin olympiakisoissa 1936
Suvio otteli valisarjassa (alle 66,6 kg) viisi ottelua. Han voitti selvasti
Japanin
Ri Keikanin,
Australian
Arthur L. Cookin,
Unkarin
Imre Mandin ja
Tanskan
Gerhard Petersenin. Suvion finaalivastustaja oli
Saksan
Michael Murach
, joka johti ensimmaisen eran mutta sai sitten useita osumia ja kavi kolmannessa erassa lattiassakin. Suvio voitti kultaa selvalla pistevoitolla.
[2]
. Ohessa
Viktor Smedsiin
kuvaus
Lauri Santalan
toimittamassa Berliinin kisojen olympiakirjassa loppuottelun vaiheista
[3]
:
≫Murach aloitti hyvin lupaavasti ja voitti kuin voittikin ensimmaisen eran, mutta Suvio ei nayttanyt lainkaan rasittuneen niista iskuista, jotka eran aikana olivat osuneet haneen. Toisen eran alussa Murachin viela rohkeammaksi kaydessa osui oikea ’Viipurin pamaus’ hanen leukaansa. Murach menetti henkisen tasapainonsa ja heittaytyi vimmatusti Suvion kimppuun. Tamanlainen hyokkaamistapa on aina ollut Suvion etevalle vastaiskemistaidolle tervetullut. Suvion taysosumista Murachin kunto aleni alenemistaan ja kolmannessa erassa hanen oli peraannyttava alinomaa Suvion iskualueen ulkopuolelle. Menipa han kerran lattiaankin. Suvion voitto oli vakuuttava.≫
"Stepa" Suvio siirtyi ammattilaiseksi lahes heti olympiavoittonsa jalkeen eli marraskuussa 1936, jolloin han otteli
Lontoossa
ensimmainen ottelunsa, joka paattyi tappioon. Sen jalkeen han siirtyi
Yhdysvaltoihin
ja otteli siella
Brooklynissa
New Yorkissa
toukokuusta syyskuuhun 1937 kahdeksan ottelua, joista tuli seitseman voittoa. Viimeisessa tuli tappio. Sen jalkeen han palasi Eurooppaan ja otteli helmikuusta 1938 elokuuhun 1939 Suomessa,
Ruotsissa
,
Tanskassa
,
Ranskassa
ja
Saksassa
. Toinen ottelu kaytiin
Helsingissa
, ja vastustaja oli tuttu ammattilaiseksi siirtynyt suomalainen olympiamitalisti Bruno Ahlberg. 12-erainen ottelu paattyi ratkaisemattomana. Pahin vastustaja oli Saksan
Gustav Eder
, jonka han kohtasi kesalla 1939 kaksi kertaa ja koki molemmilla kerroilla pistetappion.
[4]
Talvisodan
jalkeen Suvio jatkoi ammattilaisuraansa. Syyskuussa 1940 hanella oli Saksassa kolme ottelua, jotka han voitti. Sen jalkeen han otteli Tanskassa, Ruotsissa,
Sveitsissa
ja
Italiassa
saavuttaen paaosin voittoja. Marraskuussa 1942 han otteli erikoisen ottelun, silla ottelupaikkana oli edellisen vuoden kesana vallattu
Viipuri
, ja otteluillassa oli vain yksi ottelu hanen ja saksalaisen
Hans Heuserin
valilla. Huhtikuussa 1943 han otteli viimeisen sodan ajan ottelunsa. Vastustajana oli Tanskan
Poul Kops
, jonka han voitti tyrmayksella.
Sodan jalkeen han jatkoi ammattilaisuraansa, vaikka otteluita oli heti vaikea saada jarjestettya. Lokakuussa 1945 han otteli ensimmaisen kerran sodan jalkeen vastustajanaan Tanskan
Henry Nielsen
, jonka han kohtasi uudelleen huhtikuussa 1946. Molemmat ottelut paattyivat ratkaisemattomina. Sodan aikana han oli kokenut pistetappion Nielsenille. Sen jalkeen han otteli syksyyn 1947 mennessa suomalaisia, ruotsalaisia ja ranskalaisia vastustajia vastaan. Kevaalla 1948 han otteli kolme ottelua
Etela-Afrikassa
, mutta koki niissa kaksi tappiota. Huhtikuussa 1949 han otteli viela kaksi ottelua Ruotsissa ja viimeisen Suomessa paattaen siihen ammattilaisuransa.
Han otteli vuonna 1949 paattyneella ammattilaisurallaan 46 ottelua ja voitti niista 34. Sodassa han menetti syksylla 1941 vasemman kaden peukalonsa.
Einari Mannerla
ja
Sulo Kolkka
kertovat kirjassaan "Suomen maailmanmestarit" Suvion vasemmasta kadesta nain:
”Juuri vasemman eli ’kultamitalikaden’ iskutekniikan Suvio oli erikoisharjoitteluin kehittanyt pitemmalle kuin kukaan muu suomalaisnyrkkeilija. Vasen kasi teki 85 % tyoskentelysta, oikean taydentaessa lopun.”
Sten Suvio palkintoineen.
Lopetettuaan nyrkkeilyuransa Suvio toimi Ruotsin valtakunnanvalmentajana 1949?1957 ja Turkin nyrkkeilyliiton valmentajana kolme vuotta. Han toimi mm. Urheilukomppanian nyrkkeilyn lajivalmentajana vuonna 1970. 1970- luvun alussa Suvio siirtyi valmentamaan Tampereen Tyovaen Nyrkkeilijoihin.
Sten Suvio nimettiin vuonna 2005 Suomen nyrkkeilyn Hall of Famen jaseneksi.
Tanssinopettaja ja taiteilija
Aira Samulin
oli Sten Suvion veljentytar.
Sten Suvio on haudattu
Malmin hautausmaalle
kortteliin 87?1?4.
- Olympiakultaa Berliinissa 1936 (valisarja / alle 66,6 kg)
- SM-kultaa 1933?36 (valisarja)
- SM-hopeaa 1929?30
- 5 maaottelua (5 voittoa)
- Ammattilaisena 46 ottelua (34 voittoa)
- Mannerla, Einari & Kolkka, Sulo:
Suomen maailmanmestarit ? Olympia- ja MM-kisojen urheiluvoitot ja voittajat
, s. 100. Otava, 1944.
- Siukonen, Markku:
Urheilukunniamme puolustajat ? Suomen olympiaedustajat 1906?2000
, s. 322. Graface Jyvaskyla, 2001.
ISBN 951-98673-1-7
.