Saagat ovat paaosin Islannissa 1100?1400-luvuilla kirjoitettuja, anonyymeja kansankielisia kaunokirjallisia proosakertomuksia , joissa kuvataan muun muassa Islannin asuttamista, skandinaavisia kuninkaita ja islantilaisia piispoja, sukuriitoja, viikinkiretkia , muinaisia sankareita, keskiaikaisia ritareita seka kristittyja pyhimyksia. Saagoja on luokiteltu tyylillisin ja sisallollisin perustein erilaisiin tyylilajeihin eli genreihin. Niista osa pohjautuu suulliseen muistitietoon ja tarinaperinteeseen, ja ne linkittyvat Islannin ja Norjan varhaiseen historiaan. Tallaisia saagoja ovat islantilaissaagat , kuningassaagat , aikalaissaagat ja muinaissaagat . Osa saagoista puolestaan koostuu eurooppalaisten teosten kaannoksista ja niiden innoittamina syntyneista saagoista. Naita ovat ritarisaagat , antiikkisaagat ja hagiografiset saagat . Saagat on kirjoitettu muinaisislannin kielella, ja tavallisesti siita kaytetaan tutkimuksessa nimitysta muinaisnorja . ^[1] Etymologisesti sana saaga juontaa juurensa kertomukseen mutta myos sanoihin 'lausunto', 'sanominen' ja esimerkin kautta nayttamiseen. ^[2]

Yhteisia piirteita saagoille ovat kerrontatahti seka siirtymat, jotka ovat ajallisesti ja maantieteellisesti toisinaan harppauksellisia etenkin jumalten puuttuessa tarinan kulkuun. Tarinat ajoittuvat kristinuskon Pohjolaan tulon molemmin puolin, ja siten teksteihin tulee lisaa historiallista jannitetta. ^[2]

Islantilaiset olivat kaantyneet kristityiksi yleiskarajien paatoksella syksylla 999, minka jalkeen saarelaiset alkoivat tutustua eurooppalaiseen kirjalliseen kulttuuriin ja latinalaisten aakkosten kaytto riimukirjaimiston sijaan alkoi yleistya. Islantilaisen historiankirjoituksen isana pidetaan Pariisissa opiskellutta kirkonmiesta Sæmundr Viisasta (isl. inn froði , Sigfusson; 1056?1133), jonka mahdollisia teoksia ei ole sailynyt nykypaivaan, vaikka Sæmundriin viitataan useissa eri lahteissa. ^[3]

1100-luvun alussa alettiin kirjata ylos suullisena muistitietona valittyneita lakeja. Tuolloin Ari Viisaana (isl. inn froði ) tunnettu Ari Þorgilsson kirjoitti ensimmaisen islantilaisten historian, Islantilaisten kirjan (isl. Islendingabok ). Samalla vuosisadalla alettiin myos kaantaa islanniksi latinankielista kirjallisuutta, mika piti sisallaan kristillisia teksteja ja historianteoksia. Todennakoisesti jo 1100-luvulla alettiin myos kirjoittaa suulliselle kertomusperinteelle ja muistitiedolle pohjautuneita saagoja. Kuningassaagoja pidetaan naista saagoista varhaisimpina. ^[4]

Viimeistaan 1200-luvun alkaessa on todennakoisesti alettu kirjoittaa myos aikalaissaagoja ja islantilaissaagoja. Lisaksi 1200-luvun alussa kaannettiin Norjan kuninkaan hovissa eurooppalaisia ritariromansseja, joita kutsutaan tutkimuksessa kaannetyiksi ritarisaagoiksi. Edda-runous on vanhaa, ja tutkijoiden mukaan nykypaivana tunnettu runous on syntynyt ja kehittynyt 800?1200-lukujen kuluessa. Tosin varhaisin sailynyt edda-runojen kokoelmakasikirjoitus, mytologista runoutta ja sankarirunoutta sisaltava Codex Regius , on vasta 1270-luvulta. Nuorimpina saagoina pidetaan muinaissaagoja, joiden taustalla vaikuttanut tarinaperinne tosin oli vanhaa, seka kotoperaisia ritarisaagoja, joita alettiin kumpiakin kirjoittaa 1200-luvun lopulta alkaen. ^[4]

Paaartikkeli: Kuningassaagat

Kuningassaagat kertovat viikinkiajan ja keskiajan norjalaisista ja tanskalaisista kuninkaista seka Orkneysaarten jaarleista. Ne edustavat keskiajan islantilaista ja norjalaista historiankirjoitusta. Kansankielisia kuningassaagoja alettiin kirjoittaa jo 1100-luvulla. Niista varhaisimpana mainitaan Eirikr Oddssonin nyt jo kadonnut * Hryggjarstykki , joka toimi myohempien kuningassaagojen kokoelmien lahteena. Kansankielisilla kuningassaagoilla oli myos latinankielisia edeltajia: 1100-luvulla kirjoitetut Historia Norwegiae , jonka tekijaa ei tunneta, Theodoricus Monachuksen Historia de antiquitate Norwagiensium seka latinankieliset hagiografiset saagat Pyhasta Olavista ja lantisen Skandinavian kristillistaneesta Olafr Tryggvasonista . Niin sanotun klassisen ajanjakson aikana (1220?1280) laadittiin useita pitkan aikavalin historiaa tarkastelevia kuningassaagojen kokoelmia kuten Fagrskinna ja Heimskringla . Naista Heimskringlan kirjoittajana pidetaan islantilaista Snorri Sturlusonia (1178/79?1241). ^[5] Teos on ilmestynyt J. A. Hollon suomennoksena nimella Norjan kuningassaagat .

Paaartikkeli: Islantilaissaagat

Islantilaissaagat (isl. Islendingasogur ) kertovat Islannin asuttaneista suvuista ja naiden jalkelaisista. Niiden kerronta keskittyy usein jonkin konfliktin ymparille, ja tarinan sankarin toimintaa ohjaa erityisesti oman ja suvun kunnian sailyminen. Monet konflikteista johtavat pitkiin verikoston kierteisiin. Ajallisesti islantilaissaagojen tapahtumat sijoittuvat noin vuosien 870 ja 1050 valiselle ajanjaksolle eli Islannin asuttamisen alkuajoista vuonna 999/1000 tapahtuneen kristinuskoon kaantymisen jalkeiseen aikaan ja maantieteellisesti paaosin Islantiin. Islantilaissaagat pohjautuvat suulliselle muistitiedolle ja tarinaperinteelle. Niita kirjoitettiin erityisesti 1200-luvulla ja 1300-luvun alkupuolella pyhimyselamakertojen ja kuningassaagojen esimerkin innoittamina. Islantilaissaagojen kirjoittajat ovat jaaneet paaosin anonyymeiksi, mutta niita ovat todennakoisesti kirjoittaneet seka kirkonmiehet etta oppineet maallikot, kuten Snorri Sturluson ja Sturla Þorðarson . Tutkimuksessa islantilaissaagoista puhutaan joskus myos sukusaagoina (eng. Family sagas , ruots. attesagor , slaktsagor ). Keskiajan islantilaisille ne edustivat historiankirjoitusta, jossa kerrottiin saaren asukkaiden esi-isista ja naiden juurista. Islantilaissaagoja on pidetty tyyliltaan melko realistisina, ja monet niissa esiintyvista henkiloista ovat todennakoisesti historiallisia. Niissa esiintyy kuitenkin runsaasti myos yliluonnollisia piirteita, kuten rauhattomia vainajia, kirottuja aseita, taikuutta ja outoja olentoja. Islantilaissaagoja ei voida suoraan kayttaa lahteena siita ajasta, jota ne kuvaavat, mutta ne voivat kertoa niista asenteista ja sosiaalisista toimintatavoista, jotka vallitsivat sina aikakautena, kun islantilaissaagoja kirjoitettiin. ^[6]

Islantilaissaagoista on suomennettu tahan mennessa ilmestyneet Egillin,Kalju-Grimrinpojan saaga , Gisli Surinpojan saaga , Grettir Vakevan saaga , Lohilaaksolaisten saaga , Poltetun Njallin saaga , Veriveljien saaga , Viinimaan saaga seka Hrafnkell Freyringoðin saaga , Tappaja-Glumrin saaga , Gunnlaugr Kaarmeenkielen saaga ja Kertomus Gisl Illuginpojasta teoksessa Gunnlaugr Kaarmeenkielen saaga ja muita lyhytsaagoja (Helsinki: Otava , 2006).

Paaartikkeli: Muinaissaagat

Muinaissaagat (isl. fornaldarsogur ) ovat saagoja, jotka pohjautuvat germaaniselle sankaritarinoiden perinteelle ja sisaltavat usein myyttisia seka kansansaduille tavanomaisia tarunomaisia ja epatodellisiksi luokiteltuja piirteita, kuten lohikaarmeita tai puhuvia elaimia. Muinaissaagoissa kuvatut tapahtumat ajoittuvat yleensa aikaan ennen Islannin asuttamista. Usein ne sijoittuvat hyvin epamaaraisesti maariteltyyn muinaiseen menneisyyteen ja maantieteellisesti taas Islannin ulkopuolelle pohjoiseen Eurooppaan, ajoittain myos sen vahemman tunnetuille alueille. Muinaissaagoja alettiin kirjoittaa erityisesti 1200-luvun lopulta alkaen, mutta niiden taustalla vaikuttanut suullinen kertomusperinne voi olla hyvinkin vanhaa ja laajalle alueelle Pohjois-Euroopassa levinnytta. Monissa muinaissaagoissa on havaittavissa myos keskiajan eurooppalaisesta kirjallisuudesta saatuja vaikutteita. ^[7]

Keskiajan Islannissa muinaissaagojen katsottiin voivan kertoa islantilaisten esihistoriasta. 1600-luvulla niita alettiin Ruotsissa ja Tanskassa pitaa merkittavana lahteena maiden muinaisesta historiasta. Niin kutsuttu goottilainen historiankirjoitus naki muinaissaagat tarkeaksi suurvaltaideologian rakennusaineeksi. Muinaissaagoissa kuvatuilla tapahtumilla ja henkilohahmoilla on saattanut olla yhteyksia todellisiin ihmisiin ja tapahtumiin, mutta yleensa tama yhteys on heikko ja epamaarainen. Esimerkiksi eri vuosisadoilla elaneita ihmisia voidaan kuvata samassa saagassa. Muinaissaagoja ei voidakaan kayttaa historianlahteena siita ajasta ja niista henkiloista, joita ne kuvaavat. Sen sijaan ne voivat kuvastaa kirjoitusajankohtansa ihmisten maailmankuvaa ja heidan nakemyksiaan muinaisesta menneisyydesta. ^[7] Sailyneiden kasikirjoitusten perusteella muinaissaagat ovat olleet yksi suosituimmista saagalajeista keskiajan ja reformaation jalkeisen ajan Islannissa. ^[8] Muinaissaagat ovat vaikuttaneet voimakkaasti myos taiteeseen ja fantasiakirjallisuuteen 1800-luvulta alkaen. ^lahde?

Muinaissaagoiksi luokitelluista teksteista on ilmestynyt suomeksi Egill Yksikatisen ja Asmundr Berserkkiensurmaajan saaga , Bosin saaga , Norjan loytaminen , Uplannin kuninkaat , Grimr Karvaposken saaga , Saaga Illugista Griðrin kasvattipojasta , Thorsteinn Talonvoiman tarina , Sorlin tarina tai Heðinnin ja Hognin saaga seka Yngvarr Kaukomatkaajan saaga kokoelmassa Egill Yksikatinen: Muinaissaagoja pohjolasta (Helsinki: Finn Lectura 2013).

Paaartikkeli: Aikalaissaagat

Aikalaissaagoihin (isl. samtiðarsogur ) luetaan islantilaisista kirkonmiehista kertovat piispainsaagat (isl. biskupa sogur ) seka Sturlunga sagana tunnettu aikalaissaagojen kokoelma. Aikalaissaagat kertovat 1100?1200-luvun islantilaisista tapahtumista ja henkiloista. Ne ovat tarkein lahde siita aikakaudesta, jolloin suuri osa nykyaan tunnetusta islantilaisesta saagakirjallisuudesta tuotettiin ja niista henkiloista, jotka todennakoisesti osallistuivat saagojen kirjoittamiseen ja kokoamiseen. Monet aikalaissaagoista on kirjoitettu melko pian niissa kuvattujen tapahtumien jalkeen, ja osa naiden saagojen kirjoittajista tunnetaan. ^[9]

Piispainsaagoja kirjoitettiin 1200-luvun vaihteesta noin 1300-luvun puolivaliin saakka. Ne ovat eurooppalaiselle pyhimyselamakertaperinteelle pohjautuvia teksteja, jotka kertovat islantilaisista piispoista ja naihin liitetyista ihmeista. Osa piispainsaagoista kirjoitettiin ensin latinaksi, mutta nykypaivaan kokonaisina sailyneet piispainsaagat ovat kaikki kansankielisia. Ne sisaltavat kirkollisesta nakokulmastaan huolimatta runsaasti paitsi tietoa Islannin kirkkohistoriasta myos kuvauksia aikalaistapahtumista, kuten piispojen riidoista paikallisten paallikoiden kanssa. Sturlunga sagan teksteissa samaa piispainsaagojen kuvaamaa aikakautta, jota erityisesti 1200-luvulla leimasivat useiden merkittavien paallikoiden veriset valienselvittelyt, tarkastellaan paaosin maallisemmasta nakokulmasta. Kokoelman laajimman teoksen, Islendinga sagan , todennakoisena kirjoittajana pidetaan Sturla Þorðarsonia (1214?1284). ^[10] Sturlunga sagaa tai piispainsaagoja ei ole suomennettu. ^lahde?

Paaartikkeli: Ritarisaagat

Ritarisaagoihin (isl. riddarasogur ) luetaan ensinnakin eurooppalaisista ritariromansseista , eeppisista sankarirunoelmista ja arturiaanisesta eli kuningas Arthurista ja taman ritareista kertovasta kirjallisuudesta tehdyt kaannokset. Toisekseen niihin lasketaan myos naiden kaannosten innoittamina myohemmin Islannissa kirjoitetut fiktiiviset, eurooppalaisiin ja eksoottisiin hoviymparistoihin sijoittuvat saagat. Viimeksi mainituista puhutaan myos kotoperaisina ritarisaagoina. Ritariromansseja ja arturiaanisia teksteja alettiin kaantaa 1200-luvun alkupuolella Norjassa, kuningas Hakon IV Hakoninpojan toimeksiannosta. Kaannetyt ritarisaagat kuitenkin yleensa esitellaan islantilaisen saagakirjallisuuden yhteydessa, silla lahes kaikki niiden nykyaan tunnetuista kasikirjoituksista ovat sailyneet vain Islannissa. ^[11]

Ensimmainen kuningas Hakon IV:en kaannattama eurooppalainen ritariromanssi oli Thomas de Bretagnen teos Tristan . Sen kaannos tunnetaan nimella Tristrams saga ok Isondar . Myohemmin kuninkaan hovissa kaannettiin myos esimerkiksi Chretien de Troyes ’n teokset Yvain (isl. Ivens saga ), Erec et Enide ( Erex saga ) ja Perceval/Le Conte du Graal ( Parcevals saga ) seka eeppisia sankarirunoelmia ( chanson de geste ) erityisesti frankkien kuninkaasta Kaarle Suuresta ja hanen miehistaan. Islantilaiset alkoivat sepittaa naista ritariromanssien kaannoksista vaikutteita ammentaneita mutta myos perinteisia skandinaavisia aihelmia hyodyntaneita kotoperaisia ritarisaagoja todennakoisesti jo 1200-luvun lopulta alkaen. Niissa keskiossa on sankarin pyrkimys hankkia itselleen oma valtakunta ja morsian. Sailyneiden kasikirjoitusten valossa kotoperaiset ritarisaagat nauttivat muinaissaagojen ohella keskiajalla suurta suosiota. ^[11] Ritarisaagoja ei ole suomennettu. ^lahde?

Paaartikkeli: Antiikkisaagat

Antiikkisaagoilla (saks. Antikensagas ) viitataan tutkimuksessa niihin saagoihin, jotka perustuvat yhdelle tai usealle latinankieliselle historianteokselle ja jotka ovat niiden pohjalta kirjoitettuja mukaelmatyyppisia kaannoksia kansankielelle. Latinan kielesta tehtyja kaannoksia alettiin Islannissa tehda jo varhain. Osa antiikkisaagoista on todennakoisesti kaannetty jo ennen vuotta 1200. Antiikkisaagat ovatkin mahdollisesti olleet vanhempia kuin suuri osa suulliselle kertomusperinteelle pohjautuvista saagoista. Verrattuna esimerkiksi muinais-, ritari- ja islantilaissaagoihin antiikkisaagojen sailyneita kasikirjoituksia on melko vahan. Sen perusteella voidaan olettaa, etteivat ne ole olleet yhta laajasti suosittuja. Koska antiikkisaagat kuvasivat keskiaikaista maailmanhistoriaa, ne ovat kenties olleet vain oppineemman vaen suosiossa tai niita on saatettu kayttaa esimerkiksi luostareissa ja katedraalikouluissa annetun opetuksen yhteydessa. Keskiajan merkittaville islantilaissuvuille maailmanhistoriasta kertovat antiikkisaagat ovat kuitenkin todennakoisesti olleet tarkeita teoksia, silla niiden avulla nama suvut saattoivat jaljittaa juurensa aina antiikin Troijan sankareihin saakka. ^[12]

Paaartikkeli: Hagiografiset saagat

Latinankielisista lahteista kaannetyt pyhimyselamakerrat eli pyhien miesten saagat (isl. heilagra manna sogur ) ja apostolien teoista kertovat tekstit eli apostolien saagat (isl. postola sogur ) ovat varhaisinta sailynytta kansankielista kirjallisuutta Islannissa ja Norjassa. Vanhimmat sailyneet kasikirjoitukset ja fragmentit ovat 1100-luvulta. Kaannosten vaikutus ulottui myohemmin myos muuhun saagakirjallisuuteen. Suosittuja lahteita, joista kaannettavia teksteja ammennettiin, olivat esimerkiksi Apokryfiset kirjat , Pseudo-Abdiaksen Historia apostolica , paavi Gregorius Suuren Dialogit , Petrus Comestorin Historia Scholastica , Vincent Beauvais'laisen Speculum historiale seka Jacobus de Voraginen Legenda Aurea . Erityisesti Gregorius Suuren tekstit olivat keskiajan Islannissa hyvin suosittuja, ja niiden tarina-aihelmia lainattiin myos esimerkiksi islantilaissaagojen kerrontaan. Muita suosittuja teksteja olivat esimerkiksi Neitsyt Marian elamasta ja ihmeista kertova Mariu saga seka Tuomas Canterburylaisen pyhimyselamakerta Thomas saga Erkibyskups . ^[13]

• Asdis Egilsdottir. 1993. Biskupa sogur. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia , toim. Phillip Pulsiano. New York & London: Garland, 45?46.
• Barnes, Geraldine. 1993. Riddarasogur. 2, Translated. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia , toim. Phillip Pulsiano. New York & London: Garland, 531?533.
• Fix, Hans. 1993. Laws. 2, Iceland. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia , toim. Phillip Pulsiano. New York & London: Garland, 384?385.
• Hallberg, Peter. 1993a. Eddic Poetry. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia , toim. Phillip Pulsiano. New York & London: Garland, 149?152.
• Hallberg, Peter. 1993b. Sturlunga saga. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia , toim. Phillip Pulsiano. New York & London: Garland, 616?618.
• Kalinke, Marianne E. 1993. Riddarasogur. 1, Indigenous. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia , toim. Phillip Pulsiano. New York & London: Garland, 528?531.
• Knirk, James E. 1993. Konungasogur. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia , toim. Phillip Pulsiano. New York & London: Garland, 362?366.
• Kratz, Henry. 1993. Saints’ Lives. 2, Iceland and Norway. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia , toim. Phillip Pulsiano. New York & London: Garland, 562?564.
• Mitchell, Stephen A. 1993. Fornaldarsogur. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia , toim. Phillip Pulsiano. New York & London: Garland, 206?208.
• Schach, Paul. 1993. Saga. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia , toim. Phillip Pulsiano. New York & London: Garland, 561.
• Simek, Rudolf & Hermann Palsson. 2007. Lexikon der altnordischen Literatur . Kroners Taschenausgabe 490. Stuttgart: Kroner.
• Vesteinn Olason. 1993. Islendingasogur. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia , toim. Phillip Pulsiano. New York & London: Garland, 333?336.
• Whaley, Diana Edwards. 1993. Sæmundr Sigfusson inn froði. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia , toim. Phillip Pulsiano. New York & London: Garland, 636?637.
• Wolf, Kirsten. 1993. Postola sogur. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia , toim. Phillip Pulsiano. New York & London: Garland, 511?512.
• Wurth, Stefanie. 1998. Der “Antikenroman” in der islandischen Literatur des Mittelalters: eine Untersuchungen zur Ubersetzung und Rezeption lateinischer Literatur im Norden . Beitrage zur nordischen Philologie 26. Basel: Helbing & Lichtenhahn..
• Wurth, Stefanie. 2007 [2005]. Historiography and Pseudo-History. Teoksessa A Companion to Old Norse-Icelandic Literature and Culture , toim. Rory McTurk. Malden: Blackwell, 155?172.

• Snorri Sturluson:  Norjan kuningassaagat. 1?3 . ( Kringla heimsins .) Suomentanut J. A. Hollo. Runot suomentanut Aale Tynni. Johdannon kirjoittanut Martti Haavio. Kuvitus: Halfdan Egedius ym. Porvoo: WSOY, 1960.
• Saagat . Viinimaan saaga (suom. 1. painos 1971). ? Veriveljien saaga (suom. 1. painos 1971). ? Lohilaaksolaisten saaga (suom. 1. painos 1967). Suomentanut Jyrki Mantyla. Seitsentahdet. Helsingissa: Otava, 1987. ISBN 951-1-09592-7 .
• Egillin, Kalju-Grimrinpojan saaga . ( Egils saga Skallagrimssonar .) Suomentanut Antti Tuuri. Seitsentahdet. Helsingissa: Otava, 1994. ISBN 951-1-13214-8 .
• Egill yksikatinen -Muinaissaagoja pohjolasta . Eri suomentajia. Finn Lectura/ HY. Finn Lectura, 2013. ISBN 978-951-792-576-1 .
• Poltetun Njallin saaga . ( Brennu-Njals saga .) Suomentanut Antti Tuuri. Seitsentahdet. Helsingissa: Otava, 1996. ISBN 951-1-13809-X .
• Grettir Vakevan saaga . ( Grettis saga Asmundarsonar .) Suomentanut Antti Tuuri. Saatesanan kirjoittanut Njordur P. Njardvik. Seitsentahdet. Helsingissa: Otava, 2003. ISBN 951-1-16240-3 .
• Gisli Surinpojan saaga . ( Gisla saga Surssonar .) Suomentanut ja toimittanut Joonas Ahola. Helsinki: WSOY: Johnny Kniga, 2003. ISBN 951-0-27951-X .
• Gunnlaugr Kaarmeenkielen saaga ja muita lyhytsaagoja . ( Hrafnkels saga Freysgoða .) Suomentanut ja saatesanan kirjoittanut Antti Tuuri. Seitsentahdet. Helsingissa: Otava, 2006. ISBN 951-1-20639-7 .
• Orkneylaisten saaga . ( Orkneyinga saga .) Suomentanut Antti Tuuri. Seitsentahdet. Helsingissa: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-20966-9 .

• Merja Leppalahti: Veriveljia ja ryostoretkia Kirja-arvostelu teoksesta: Hilmisdottir, Helga; Kanerva, Kirsi; Paivarinne, Sari (toim.): Egill yksikatinen. Muinaissaagoja Pohjolasta . Finn Lectura, 2013. 167 sivua. (Agricolan kirja-arvostelut, 2.7.2013)
• Ville-Juhani Sutinen: Sankaritaruja ja surmatoita ^{[ vanhentunut linkki ]} . Turun sanomat 22.7.2006.
• Kanerva. Kirsi. Kuningas Artur Pohjolassa . ( Glossae-blogi 16.10.2017.)
• Kanerva, Kirsi. Keskiaikaiset saagat . ( Glossae -blogi 12.10.2016.)
• Historiallisia saaga-paikkoja Luoteis-Islannissa ( Arkistoitu ? Internet Archive) (englanniksi)