Pirkko Tyolajarvi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pirkko Tyolajarvi
Pirkko Työläjärvi Porissa vuonna 1984.
Pirkko Tyolajarvi Porissa vuonna 1984.
Suomen kauppa- ja teollisuusministeri
Koiviston II hallitus
1.7.1981?19.2.1982
Edeltaja Ulf Sundqvist
Seuraaja Esko Ollila
Suomen II valtiovarainministeri
Koiviston II hallitus
26.5.1979?30.6.1981
Edeltaja Esko Rekola
Seuraaja Mauno Forsman
Suomen sosiaali- ja terveysministeri
Sorsan II hallitus
15.5.1977?25.5.1979
Edeltaja Irma Toivanen
Seuraaja Sinikka Luja-Penttila
Ministeri sosiaali- ja terveysministeriossa
Miettusen II hallitus
30.11.1975?28.9.1976
Edeltaja Grels Teir
Seuraaja Orvokki Kangas
Kansanedustaja
22.1.1972?31.8.1985
Ryhma/puolue SDP
Vaalipiiri Turun laanin pohjoinen
Henkilotiedot
Syntynyt 8. syyskuuta 1938 (ika 85)
Jamsa
Arvonimi Turun kauppakorkeakoulun kunniatohtori (1990)
Puoliso Markku Tyolajarvi (1962?)
Tiedot
Koulutus kauppatieteiden maisteri (1972)

Pirkko Annikki Tyolajarvi (o.s. Salo , s. 8. syyskuuta 1938 Jamsa ) on suomalainen poliitikko ja maaherra , joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1972?1985. Han oli neljasti ministerina vuosina 1975?1982, eduskunnan ensimmaisena varapuhemiehena vuosina 1983?1985 ja Turun ja Porin laanin viimeisena maaherrana vuosina 1985?1997. [1]

Tyolajarvi oli aikakautensa merkittavin suomalainen naispoliitikko. Han toimi toisena sosiaali- ja terveysministerina 1975?1976, sosiaali- ja terveysministerina 1977?1979, toisena valtiovarainministerina 1979?1981 seka kauppa- ja teollisuusministerina 1981?1982. Kahdessa jalkimmaisessa tehtavassa han oli ensimmaisena naisena. [2] Vuonna 1979 presidentti Urho Kekkonen kaavaili Tyolajarvesta Suomen ensimmaista naispuolista paaministeria , mutta Tyolajarvi kieltaytyi tehtavasta. [3] Politiikan jattaessaan Tyolajarvi oli Suomen pisimpaan ministerina toiminut nainen 2 045 ministeripaivallaan. [4]

Elama ja ura

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Varhaiset vuodet

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Pirkko Tyolajarven vanhemmat olivat kivityomies Toivo Emil Salo ja Kuorevedelta kotoisin ollut Sylvi Helena Humberg. [5] Hanen aitinsa sairasti vaikeaa epilepsiaa . Laakareiden mukaan se puhkesi jarkytyksesta, kun tama oli sisallissodan aikana kevaalla 1918 nahnyt teloitettujen punakaartilaisten ruumiita. Tyolajarven isa kuoli ryyppyporukassa sattuneessa puukotuksessa kevattalvella 1939 Pirkon ollessa vain muutaman kuukauden ikainen. Leskeksi jaanyt aiti joutui asumaan muiden nurkissa, kunnes muutti Helsinkiin ja sai tyopaikan kirjapainosta. [6] Jatkosodan aikana Tyolajarvi lahetettiin vuonna 1942 sotalapseksi Ruotsiin , jossa han asui kolme vuotta Angermanlandin Kramforsissa . [7]

Sodan jalkeen aiti laittoi Suomeen palanneen tyttarensa ruotsinkieliseen kansakouluun Vallilaan . Tyolajarvi aloitti tyonteon jo 12-vuotiaana toimien lahettina ja toimistoapulaisena. [8] Samalla han jatkoi opintojaan arvostetussa Svenska privata laroverket for flickor -oppikoulussa, vaikka asui aitinsa kanssa vaatimattomissa oloissa Sornaisten tyolaiskaupunginosassa. [6] [9] Tyolajarvi kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1957 ja valmistui merkonomiksi Tampereen kauppaoppilaitoksesta vuonna 1962. [5]

Tyolajarvi avioitui vuonna 1962 ja muutti puolisonsa mukana Aanekoskelle , jossa han tyoskenteli 1963?1966 koulun kanslistina ja tuntiopettajana. Pariskunnan muutettua Raumalle Tyolajarvi oli muun muassa tuntiopettajana seka verotoimiston toimistopaallikon virassa. [1] Han taydensi opintojaan valmistumalla Tampereen kauppaoppilaitoksesta diplomimerkonomiksi 1969 seka suorittamalla kauppatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkinnot Abo Akademin kauppakorkeakoulussa 1972. [5]

Politiikassa

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Tyolajarvi ei suunnitellut poliittista uraa, vaan paatyi mukaan puolisonsa kautta ollessaan tulkkina Satakunnan sosialidemokraattisen piirijarjeston Ruotsin-matkoilla 1960-luvun jalkipuoliskolla. [10] [11] SDP:n jaseneksi han liittyi vuonna 1968. [12] Samana vuonna han oli ensimmaista kertaa ehdolla kansanedustajaksi, ja hanet valittiin eduskuntaan toisella yrittamalla vuonna 1972 . [13] Aikaisemmin valtakunnanpolitiikassa tuntematon Tyolajarvi kohosi nopeasti puolueensa eturiviin. Kesakuussa 1975 hanet valittiin Jyvaskylan puoluekokouksessa SDP:n varapuheenjohtajaksi, ja syyskuussa pidettyjen eduskuntavaalien jalkeen hanesta tuli Martti Miettusen II hallituksen toisena sosiaali- ja terveysministeri. [3]

Vuosina 1977?1979 Tyolajarvi toimi Kalevi Sorsan II hallituksen sosiaali- ja terveysministerina, jolloin han muun muassa palautti aiemmin leikatut sosiaalimaararahat entiselle tasolleen. [3] Tyolajarvi piti itse ministerikautensa suurimpina saavutuksina terveydenhuollon kasvua ja tyoelamauudistuksia, kuten irtisanomissuojan tehostamista. [13] Vuoden 1979 eduskuntavaalien jalkeen presidentti Kekkonen tarjosi Tyolajarvelle paaministerin tehtavaa, mista han kieltaytyi nahdessaan sen osana poliittista pelia Mauno Koiviston kampittamiseksi. [14] SDP:n vasenta laitaa edustanut Tyolajarvi arveli myos, ettei hanella ollut koko puoluevaen kannatusta. [6] Lisaksi han on myohemmin kertonut pitaneensa itseaan liian kokemattomana ja katsoneensa, ettei hanella ollut tehtavan hoitamiseen tarvittavia verkostoja paakaupungissa. [15] Tyolajarvesta tuli Koiviston II hallituksen toinen valtiovarainministeri. Heinakuussa 1981 han siirtyi kauppa- ja teollisuusministeriksi STS:n johtoon nimitetyn Ulf Sundqvistin tilalle. [2] [16] Ministerikautensa lopussa Tyolajarvi alkoi karsia uupumuksesta ja kavi epaluuloiseksi puoluetovereitaan kohtaan. Hanet jatettiin sivuun kevaalla 1982 nimitetysta Sorsan III hallituksesta ja valittiin sen sijaan eduskunnan varapuhemieheksi seka ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi. [3] [9]

Tyolajarvella oli koko poliittisen uransa ajan vankka suosio aanestajien keskuudessa. Vuoden 1979 eduskuntavaaleissa han oli koko maan neljanneksi eniten aania saanut ehdokas Pertti Salolaisen , Kalevi Sorsan ja Elsi Hetemaki-Olanderin jalkeen. [17] Nelja vuotta myohemmin Tyolajarvi kerasi suurimman henkilokohtaisen aanisaaliinsa, 16 734, joka on edelleen Satakunnan vaalipiirin ennatys. [18] Kansanedustajan ja ministerin tehtaviensa ohella Tyolajarvi oli muun muassa presidentin valitsijamiehena vuosina 1978 ja 1982 seka Rauman kaupunginvaltuuston jasenena vuosina 1973?1980. SDP:n varapuheenjohtajana han toimi vuoteen 1987 saakka. [2]

Maaherraksi

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kesakuussa 1985 Tyolajarvi ilmoitti jattavansa politiikan ja siirtyvansa syyskuussa Turun ja Porin laanin maaherraksi. [3] Hanen tilalleen eduskuntaan nousi Pirkko Valtonen . [19] Maan menestyneimman naispoliitikon siirtyminen 46-vuotiaana ”elakeviraksi” miellettyyn tehtavaan heratti kummastusta, koska hanesta oli povattu SDP:n puheenjohtajaa, paaministeria ja jopa presidenttia. Lahtonsa syyksi Tyolajarvi ilmoitti kyllastymisensa tapaan, jolla paivanpolitiikkaa tehtiin. Han luonnehti hallitusmenoa kakofoniaksi , jossa ministerit sanoutuivat irti yhteisista paatoksista. [4] Lisaksi han oli vasynyt politiikassa vallitsevaan muiden laatimaan kireaan aikatauluun. [20] Maaherraksi siirtyessaan Tyolajarvi kertoi myos saaneensa tarpeekseen vihamielisiksi kokemistaan naisasianaisista . Tyolajarvi vaitti heidan kopioineen miesten ikiaikaiset royhkeat menettelytavat, joita taas han katsoi aina vastustaneensa. Tyolajarvi kiisti julkisuudessa esitetyt vaitteet, joiden mukaan puolueen johtavat miespoliitikot, kuten Erkki Liikanen ja Matti Ahde , halusivat naiskilpailijan pois tieltaan. [4]

Maaherrana Tyolajarvi uudisti presidentti Koiviston ohjeistamana laaninhallintoa rankalla kadella muun muassa irtisanomalla turhina pidettyja viranhaltijoita. Tyolajarvi sai lisanimen ”hirmuhallitsija” ja hanta syytettiin simputuksesta . Tyolajarven alaisten kerrottiin karsineen stressitaudeista , ja hanesta tehtiin kanteluita tyosuojelupiiriin seka oikeusasiamiehelle . Katkeruuden arveltiin johtuneen myos siita, etta Tyolajarvi sai laiskoina pidettyihin virkamiehiin liiketta. [6] [9] Osa irtisanomisista johti valituksiin, ja myohemmin korkein hallinto-oikeus paattikin, etta Tyolajarven tekemat kolmen laaninhallituksen laaninsuunnittelijan irtisanomiset olivat laittomia. [21]

Kevaalla 1993 Tyolajarvi lahti mukaan esivaaliin sosiaalidemokraattien presidenttiehdokkuudesta vuoden 1994 presidentinvaaleissa . [22] Tyolajarven takana oli kansanedustaja Raimo Vuoriston johtama tukiyhdistys, joka pyysi hanta virallisesti ehdokkaaksi presidentti Koiviston kieltaydyttya jatkokaudesta. [23] Tyolajarven aanimaara esivaalissa jai kuitenkin pieneksi, silla han ei saanut puolelleen esimerkiksi asuinkaupunkinsa Turun sosialidemokraatteja. [9]

Muiden maaherrojen tavoin Tyolajarvi irtisanottiin vanhat laanit lakkauttaneen uudistuksen yhteydessa vuonna 1997. Han valitti virkansa lopettamisesta, koska hanen mukaansa olisi pitanyt noudattaa virkamieslain mukaista henkilokohtaista menettelya. Viimeiset puoli vuotta virastaan Tyolajarvi vietti pitamatta jaaneilla rastivapailla. [24] Taman jalkeen han tyoskenteli viela Sitran projektipaallikkona ennen jaamistaan elakkeelle vuonna 1998. [3]

1980-luvun lopusta lahtien Tyolajarvi on asunut puolisoineen Turussa, mutta talvet pariskunta viettaa Espanjan Costa Blancassa . [25] [26] Tyolajarven muistelmateos Moninaista ilmestyi vuonna 2018. Siina han kritisoi muun muassa porvarihallituksia hyvinvointiyhteiskunnan alasajosta. [8]

Nakemyksia ja luonnehdintoja

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Pirkko Tyolajarvi puhuu Harjavallassa 1981.

Tyolajarvi sanoo vierastavansa feminismia , vaikka pitaakin itseaan naisasianaisena. Han kertoo tuntevansa omakseen vanhan tyovaenliikkeen naisasialiikkeen, joka sukupuolen sijaan korostaa syntyperan seka taloudellisen ja sosiaalisen aseman kaltaisia yhteiskunnallisia rakenteita. Tyolajarvi kuitenkin pitaa feminismia tarpeellisena sovinismin vastavoimana, ja hanen mukaansa esimerkiksi Me Too -kampanja on aiheellinen. [27]

Tyolajarvea pidetaan ahkerana ja pedanttina, minka ohella hanta on luonnehdittu myos itsenaiseksi ja itsepaiseksi seka muun muassa sarmikkaaksi, etaiseksi ja arvaamattomaksi. Tyolajarven ulosantia on kuvailtu filosofiseksi. [9] Lamminhenkisena poliitikkona pidetty Tyolajarvi oli kansalaisten suosiossa, mutta esimerkiksi Lasse Lehtisen mukaan puoluevaen ja virkakoneiston keskuudessa han oli ristiriitaisia tunteita herattanyt hahmo. [11] Tyolajarvi piti etaisyytta puolueensa sisapiiriin ja valtti nain ryvettymisen erilaisissa poliittisissa sotkuissa. [9] Jotkut poliitikkokollegat pitivat hanta jopa kieroluonteisena. Tyolajarven katsottiin edenneen urallaan liian nopeasti omin nokkinensa, eika puoluekoneiston ehdoilla, kuten oli tapana. Han toimi puolueen naisjarjestosta valittamatta, eika myoskaan kuunnellut neuvoja piirijarjestonsa johdolta. Tyolajarvea syytettiin myos siita, ettei han ministerina juurikaan suosinut vaalipiirinsa hankkeita. [4] [11] Tyolajarvi kuitenkin kiistaa halunneensa milloinkaan aiheuttaa ristiriitoja puolueen sisalla, vaan kertoo aina pyrkineensa kompromissiin. [10] Puoluevaen keskuudessa Tyolajarvi oli erityisesti nuorten suosiossa, kun taas vanhemmat puolueveteraanit vierastivat hanta. [11] Tyolajarven tukijoihin puoluejohdossa kuuluivat muun muassa Ulf Sundqvist ja Johannes Koikkalainen . [13]

Viela kansanedustajaksi tullessaan Tyolajarven katsottiin olleen ujo ja vaatimaton, mutta muutaman vuoden kuluttua ministeriksi noustuaan hanta pidettiin jo esiintymisvarmana, ja hanta kutsuttiin hallituksen vahvaksi naiseksi. [28] Helsingin Sanomien politiikan toimituksen kokoaman Tamminiemen pesanjakajat -kirjan mukaan Tyolajarvi otti perinteisesti miehille kuuluneen kauppa- ja teollisuusministerin salkun itseluottavaisena eika esittanyt tehtavalleen sukupuoleen liittyvia verukkeita. [27] Media naki Tyolajarvessa uudentyylisen naispoliitikon, jota pidettiin Mauno Koivistoa vastaavana ilmiona. [9] [13] Naistenlehdissa hanen uraansa seurattiin ainoana naispoliitikkona, kun yleensa kirjoitettiin ainoastaan menestyvien miespoliitikkojen puolisoiden yksityiselamasta. [28]

Perhe

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Tyolajarven puoliso on kanslianeuvos Markku Tyolajarvi , jonka kanssa han avioitui vuonna 1962. [5] Markku Tyolajarvi on tyoskennellyt muun muassa Rauman sosiaalijohtajana seka Rauman aluesairaalan johtajana. Lisaksi han on ollut Rauman kaupunginvaltuuston jasen. [29] Pariskunta on vapaaehtoisesti lapseton . [6]

Kirjallisuutta

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
  • Lehtinen, Lasse:  Tyolajarvi : tasavallan tahtonainen . Porvoo ; Helsinki: WSOY, 1982. ISBN 951-01146-0-X .
  • Tyolajarvi, Pirkko:  Moninaista : menneita muistellen, tulevasta haaveillen . Helsinki: Into, 2018. ISBN 978-952-26496-9-0 .

Lahteet

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
  1. ↑ a b Pirkko Tyolajarvi Suomen kansanedustajat . Eduskunta. Viitattu 18.12.2007.
  2. ↑ a b c Vesikansa, Jyrki: Tyolajarvi, Pirkko (1938?) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen) . 30.7.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 26.6.2017.
  3. ↑ a b c d e f Pirkko Tyolajarvi Naiset ministereina itsenaisessa Suomessa . Valtioneuvosto. Arkistoitu 30.11.2020. Viitattu 17.11.2020.
  4. ↑ a b c d Sundberg, Anneli: Turun uusi maaherra Pirkko Tyolajarvi perustelee lahtoaan: ”Sukupuolifasistit karkottivat minut”. Helsingin Sanomat , 1.6.1985, s. 10. HS Aikakone (vain tilaajille) . Viitattu 17.11.2020.
  5. ↑ a b c d Kuka kukin on 1982 : henkilotietoja nykypolven suomalaisista , s. 1042. Helsinki: Otava, 1982. ISBN 951-10665-9-5 .
  6. ↑ a b c d e Flinkkila, Anne: Elamani Pirkkona: ”En mina nuorena haaveillut mistaan, yritin vain selviytya” Flinkkila & Kellomaki . 16.10.2020. Yle. Viitattu 17.11.2020.
  7. ↑ Forsstrom, Raija ; Backman, Nils-Eric: Viisikymmenta vuotta sitten vei juna Ruotsin puolelle kolmesataa sotalasta. Helsingin Sanomat , 16.1.1990, s. A17. HS Aikakone (vain tilaajille) . Viitattu 17.11.2020.
  8. ↑ a b Soderman, Jacob: Jacob Soderman om Pirkko Tyolajarvis bok: Ett verk med substans 12.12.2018. Arbetarbladet. Viitattu 17.11.2020. (ruotsiksi)
  9. ↑ a b c d e f g Sippola, Anna-Riitta: Puuhakas ja pilkuntarkka 1970-luvun Kuuskoski. Helsingin Sanomat , 8.3.1993, s. A8. HS Aikakone (vain tilaajille) . Viitattu 17.11.2020.
  10. ↑ a b Sandelius, Ninni: Pirkko Tyolajarvi, 80: ”Minun on ollut aina vaikea uskoa itseeni” 8.2.2019. Apu. Viitattu 17.11.2020.
  11. ↑ a b c d Rajala, Pertti:  Punaista on aate : Satakunnan Sosialidemokraatit ry 100 vuotta , s. 185?189. Pori: Satakunnan Sosialidemokraatit, 2005. ISBN 952-91969-3-8 .
  12. ↑ Pyysalo, Riitta: Pirkon polku. Suomen Kuvalehti , 3.4.1980, nro 14, s. 36?40. Suomen Kuvalehden arkisto (vain tilaajille) . Viitattu 5.4.2022.
  13. ↑ a b c d Kunnianhimoinen ja pelatty. Helsingin Sanomat , 27.5.1979, s. 19. HS Aikakone (vain tilaajille) . Viitattu 17.11.2020.
  14. ↑ Latvakangas, Eva: Tyolajarvi istui ministeriautossa ja itki 10.9.2006. Turun Sanomat. Viitattu 26.6.2017.
  15. ↑ Viljakainen, Mika: Pirkko Tyolajarvesta, nyt 81, oli tulla Suomen ensimmainen nais­paa­ministeri ? tallaiset terveiset han lahettaa Sanna Marinille 10.12.2019. Ilta-Sanomat. Viitattu 17.11.2020.
  16. ↑ Remes, Ritva: Tyolajarvi vaihtaa salkkua ? Forsmanista palkkaministeri. Helsingin Sanomat , 29.5.1981, s. 17. HS Aikakone (vain tilaajille) . Viitattu 17.11.2020.
  17. ↑ Eduskuntavaaleissa 1979 eniten aania saaneet valitut ehdokkaat (yli 10 000 aanta saaneet) 19.2.2003. Tilastokeskus. Viitattu 17.11.2020.
  18. ↑ Eduskuntavaaleissa 1983 eniten aania saaneet valitut ehdokkaat (yli 10 000 aanta saaneet) 19.2.2003. Tilastokeskus. Viitattu 17.11.2020.
  19. ↑ Pirkko Valtonen Suomen kansanedustajat . Eduskunta. Viitattu 17.11.2020.
  20. ↑ Tukia, Anneli: Tyolajarvi ei kaipaa politiikkaan. Helsingin Sanomat , 8.9.1998, s. 16. HS Aikakone (vain tilaajille) . Viitattu 17.11.2020.
  21. ↑ Lapintie, Pyry: Korkein hallinto-oikeus: Maaherra Pirkko Tyolajarven tekemat virkamiesten irtisanomiset laittomia  (vain tilaajille) 30.5.1995. Helsingin Sanomat. Viitattu 17.11.2020.
  22. ↑ Lapintie, Pyry: Pirkko Tyolajarvi ja Vappu Taipale lahtevat Sdp:n presidenttitaistoon  (vain tilaajille) 24.2.1993. Helsingin Sanomat. Viitattu 17.11.2020.
  23. ↑ Kivekas, Matti: Tyolajarvi virallisesti mukaan kisaan  (vain tilaajille) 20.3.1993. Helsingin Sanomat. Viitattu 17.11.2020.
  24. ↑ Akkanen, Juha: Tyolajarvi valitti virkansa lopetuksesta. Helsingin Sanomat , 11.3.1997, s. A7. HS Aikakone (vain tilaajille) . Viitattu 17.11.2020.
  25. ↑ Heino, Jari: Pirkko Tyolajarvi tuntee ruohonjuuret ? huippuvaikuttaja on elanyt vahavaraisen lapsuuden  (vain tilaajille) 7.9.2018. Turun Sanomat. Arkistoitu 23.6.2021. Viitattu 17.11.2020.
  26. ↑ Holmi, Teemu: Sotaevakosta golfpakolaiseksi Espanjaan 5.5.2007. Turun Sanomat. Arkistoitu 23.6.2021. Viitattu 17.11.2020.
  27. ↑ a b Tikkala, Hannu: Pirkko Tyolajarvi kaytti kykyjaan ”kuin mies” ja sai kiitosta ? Miksi miehet yha aanestavat valtaan miehia? 27.1.2019. Yle. Viitattu 27.1.2019.
  28. ↑ a b Railo, Erkka:  Henkilokohtainen on poliittista : neuvottelu politiikan sukupuolittuneesta tyonjaosta Annan julkaisemissa poliitikkojen henkilokuvissa vuosina 1975?2005 , s. 32?34, 47?48. Vaitoskirja. Turku: Turun yliopisto, 2011. ISBN 978-951-29452-7-6 . Teoksen verkkoversio (PDF) .
  29. ↑ Rotosherroja ja narreja valittiin. Helsingin Sanomat , 24.10.1984, s. 46. HS Aikakone (vain tilaajille) . Viitattu 17.11.2020.

Aiheesta muualla

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]


Edeltaja:
Irma Toivanen 		Suomen sosiaali- ja terveysministeri
1977 ? 1979 		Seuraaja:
Sinikka Luja-Penttila
Edeltaja:
Ulf Sundqvist 		Suomen kauppa- ja teollisuusministeri
1981 ? 1982 		Seuraaja:
Esko Ollila
Kansainvaliset
Kansalliset
Henkilot
Noudettu kohteesta ” https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pirkko_Tyolajarvi&oldid=22367514 ”