Siirtolaisuus Ruotsiin

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Maahanmuuttajat Ruotsissa )
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Syyrialaisia turvapaikanhakijoita Ruotsissa.

Maahanmuuttajat Ruotsissa ovat Ruotsiin muuttaneita siirtolaisia . Vuonna 2014 Ruotsin vaestosta 21,5 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, eli he olivat syntyneet ulkomailla tai syntyneet Ruotsissa ulkomailla syntyneille vanhemmille. [1] Vuoden 2020 lopussa heidan osuutensa oli 25,9 prosenttia, vajaat 2 690 000 henkea, vuoden 2022 lopussa 26,9 prosenttia. [2] [3]

Ruotsinsuomalaisia oli vuonna 2007 noin 470 000, ja he muodostivat pitkaan Ruotsin suurimman vahemmistoryhman, kunnes vuonna 2017 Syyriasta lahtoisin olevista tuli suurin vahemmisto. [4] [5] Tuon jalkeen myos Irakissa syntyneiden maara on Ruotsissa kasvanut niin, etta heita on enemman kuin ruotsinsuomalaisia. [6] Viime vuosikymmenina maahanmuutto on paaosin koostunut pakolaisista , joita on tullut muun muassa juuri Syyriasta, mutta myos Libanonista , Irakista, Iranista ja Somaliasta . Vuonna 2009 Ruotsissa on maahanmuuton takia arviolta noin 500 000 muslimia , jotka muodostivat noin 5 prosenttia vaestosta [7] . Vuonna 2016 osuus oli 8,1 prosenttia. [8]

Nykyisin Ruotsissa on myos maailman suurin assyrialaisten pakolaisyhteiso [9] .

Vuodesta 2015 alkaen Ruotsissa on asunut enemman miehia kuin naisia. [5] Se johtuu muun muassa siita, etta suurin osa maahanmuuttajista on miehia. [5] Tuona vuonna Ruotsin valtio kaytti 6 miljardia euroa maahanmuutosta aiheutuviin kustannuksiin. [10]

Maahanmuutto keskiajan ja toisen maailmansodan valilla oli maaraltaan melko pienta. [11] lahde tarkemmin? Ensimmaisia merkittavia muuttajaryhmia olivat saksalaiset kauppiaat ja kasityolaiset, jotka muuttivat Ruotsin kaupunkeihin 1400-luvulla. Monissa kaupungeissa suurin osa ihmisista puhui saksaa . 1400-luvulla maahan muutti myos romaneja . [12] 1600-luvulla Ruotsiin muutti vallooneja , hollantilaisia ja britteja [13] . 1580-luvun lopulta alkaen Savosta ja Pohjois-Hameesta muutti niin sanottuja metsasuomalaisia Keski-Skandinavian havumetsavyohykkeelle uudisviljelijoiksi. [14] 1700-luvulla Ruotsiin muutti juutalaisia ja myohemmin italialaisia. [12]

Ruotsin maahanmuuttotilastot alkavat vuodesta 1875, jolloin maahan muutti 2 800 henkea, mika oli selvasti vahemman kuin maastamuuttajien maara, 9 700 henkea. [15] Vuosittaisten maahanmuuttajien maara ylitti 10 000 henkea ensimmaista kertaa vuonna 1891. [15] Vuosina 1918?1920 Ruotsiin muutti ensimmaista kertaa enemman ihmisia kuin maasta lahti. [15] Sen jalkeen maastamuuttoja oli taas maahanmuuttoja enemman. [15] Vuodesta 1930 alkaen aina vuoteen 1971 saakka maahanmuuttajia oli jalleen maastamuuttajia enemman. [15] 1940?1970-luvuilla maahanmuutto oli paaasiassa tyoperaista. Suurin osa silloisista maahanmuuttajista oli suomalaisia . [16] Toisen maailmansodan aikana Ruotsiin tuli Suomesta noin 70 000 sotalasta [17] , joista noin 15 000 jai Ruotsiin pysyvasti. Suurin osa Tanskan yli 7 000 juutalaisesta evakuoitiin Ruotsiin [18] . Vuodesta 1974 alkaen maahanmuuttajia oli taas enemman kuin maastamuuttajia. [15] Tuosta vuodesta alkaen Ruotsiin on joka vuosi muuttanut enemman ihmisia kuin sielta on muuttanut pois. [15]

Suomalaisia sotalapsia Arcturuksella matkalla Ruotsiin kesakuussa 1941.

Kun Suomi oli alkutalvella 2023 sulkenut itarajansa Venajan kaytettya Suomea vastaan pakolaisasetta osana hybridivaikuttamistaan , Ruotsin puolustusvoimien esikuntapaallikko Michael Claesson piti mahdollisena, etta Venaja lahettaa seuraavaksi siirtolaisia Ruotsiin Kaliningradista . [19]

Maahanmuuttajien maara

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Maahanmuuttaneiden (punainen kayra) ja maastamuuttaneiden (sininen kayra) maara vuosina 1850?2007.

Vuosina 1982?2001 Ruotsi otti vastaan Sveitsin jalkeen eniten pakolaisia tutkittujen 20 eurooppalaisen ja amerikkalaisen maan joukosta. [20] 1980-luvulta alkaen merkittavan osan maahanmuuttajista ovat muodostaneet turvapaikanhakijat Iranista, Irakista, Libanonista, Syyriasta, Turkista, Eritreasta , Somaliasta ja Etela-Amerikasta. [12]

Vuodesta 2000 alkaen Ruotsiin on muuttanut joka vuosi vahintaan 50 000 henkea. [15] Vuodesta 2006 Ruotsiin on muuttanut vuosittain lahes 100 000 henkiloa, koronaviruspandemiankin aikana vuonna 2020 noin 82 500 henkea. [15] Vuonna 2006 maahan tuli 95 750 henkiloa, ja vuonna 2007 heita tuli 99 485. [15] Suurin vuotuisten muuttajien maara on rikkoutunut noiden vuosien lisaksi vuosina 2008?2009, 2012?2016. [15] Esimerkiksi vuonna 2014 maahan tuli 126 966 henkiloa, mutta vuonna 2015 maahanmuuttajia oli 134 240. [21] [15] Vuonna 2015 Ruotsiin tuli pelkastaan turvapaikanhakijoita 163 000, eli luvussa ei ole kaikki vuotuinen maahanmuutto. [22] Vuonna 2016 Ruotsin vakiluku kasvoi 163 005 uudella asukkaalla. [15]

Vuonna 2014 ulkomailla syntyneita oli Ruotsin vaestosta 1 603 551 henkiloa. Lisaksi 488 655 henkiloa oli syntynyt perheisiin, joissa molemmat vanhemmat olivat syntyneet ulkomailla. [1] Vuoden 2020 lopussa ulkomaalaistaustaisten osuus vaestosta oli 25,9 prosenttia, vajaat 2 690 000 henkea. [2]

Vuoden 2019 lopussa maahanmuuttajataustaisten osuus alle 18-vuotiaista oli koko maan tasolla 38,3 prosenttia. [23] Ruotsin kolmessa suurimmassa kaupungissa maahanmuuttajataustaisten osuus alle 18-vuotiaista on suurempi: Suur-Tukholman alueella 46,2 prosenttia, Goteborgissa 53,0 prosenttia ja Malmossa perati 66,4 prosenttia. [23]

Maahanmuutto ja syntyvyys

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vuosina 2010?2019 Ruotsin vakiluku kasvoi miljoonalla hengella, ja siita 73 prosenttia selittyi maahanmuutolla. [5] Lisaksi ulkomailla syntyneiden hedelmallisyysluku on Ruotsissa korkeampi kuin Ruotsissa syntyneilla, eli ulkomailla syntyneet saavat keskimaarin enemman lapsia kuin Ruotsissa syntyneet. [6] Viime vuosina Ruotsiin on tullut maahanmuuttajia esimerkiksi Syyriasta ja Irakista, ja naissa maissa syntyneiden hedelmallisyysluku on yli 2,1. [6] Ruotsin hedelmallisyysluku oli vuonna 2019 ollut jo monta vuotta laskussa, ja se oli 1,71. [6] Vuonna 2020 luku laski lisaa. [6] Kun hedelmallisyysluku on vahintaan 2,1, ei vaeston maara vahene, vaikka kuolleisuus otettaisiin huomioon eika maahanmuuttoa olisi ollenkaan. [6]

Turvapaikanhakijoiden maara

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vuoden 2015 jalkeen Ruotsiin on tullut keskimaarin reilut 22 000 turvapaikanhakijaa vuodessa. [24] Vuonna 2020 hakijoita oli alle 13 000. [24] Vuoden 2021 ensimmaisella puoliskolla hakijoita oli 4 800. [24]

Ruotsin tulevaisuudentutkimuksen instituutin tutkija Thomas Lindh arvion mukaan vuonna 2050 puolet Ruotsin vaestosta olisi maahanmuuttajia tai toisen polven maahanmuuttajia. [25] Vuonna 2006 julkaistussa tutkimuksessa arvioitiin sen hetkisen maahanmuuton ja matalan syntyvyyden seurauksena kantaruotsalaisten jaavan vahemmistoksi vuosisadan loppuun mennessa. [26] Vuonna 2018 julkaistun tutkimuksen perusteella vuonna 2065 kantaruotsalaisten osuus olisi enaa 49 prosenttia. [27]

Maahanmuuton vaikutuksia

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Uusnatsistisen Ruotsin vastarintaliikkeen mielenosoitus Tukholmassa.

Talous ja islam

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Maahanmuutto kasvatti Ruotsin bruttokansantuotetta 1950-luvulta 1970-luvulle. Tuolloin suuri osa maahanmuuttaneista sai tyopaikkoja Ruotsin kasvavan teollisuuden piirista. Vuonna 1996 julkaistun tutkimuksen mukaan maahanmuutolla on taman jalkeen ollut kielteisia vaikutuksia Ruotsin talouteen . [28]

Malmon moskeija.

Vuonna 2003 julkaistun tutkimuksen mukaan maahanmuuton tulisi keskittya 20?30-vuotiaisiin tyollistyviin muuttajiin, jotta maahanmuutosta olisi nettohyotya taloudelle. [29] Maahanmuuttajien tyollistyminen on vienyt Ruotsissa keskimaarin 7?8 vuotta. [30] Vuoden 2020 syksylla liki 60 prosenttia Ruotsin uusista tyottomista oli maahanmuuttajia. [31]

Ruotsissa on paljon islamistiradikaaleja. [32] Toukokuussa 2010 Ruotsin kosovolaiset Mentor ja Mensur Alija polttivat taiteilija Lars Vilksin kodin, koska he pitivat Vilksia hanen pilakuviensa vuoksi islamin suurimpana vihollisena. [33] Heinakuussa 2013 Malmon poliisi joutui varautumaan taiteilija Lars Vilksin nayttelyyn lisapartioin. Ruotsin poliisi kertoi pysyttelevansa valppaana koko nayttelyn ajan, silla Vilkisin nayttelyt olivat aiheuttaneet ennenkin ongelmia. Syyna tahan oli, etta Vilksin nayttelyt arsyttivat aarimuslimeja. [34]

Helmikuussa 2024 Ruotsin kouluja tarkastava toimielin paatti sulkea kolme, silla niiden oppilailla on riski radikalisoitua. Perusteena paatokselle on, etta koulut ovat antaneet Ruotsin turvallisuuspoliisi Sapon epasopivaksi katsomien henkiloiden tyoskennella lasten kanssa ja koulujen johtotehtavissa. Henkiloilla on epailty olevan yhteyksia vakivaltaiseen islamismiin. Koulutarkastaja epasi toimiluvat Tukholmassa ja Goteborgissa sijaitsevilta Arena Academy -lukioilta ja Orebrossa sijaitsevalta Arenaskolan-peruskoululta. Koulujen uskotaan tienneen huolta herattaneiden henkiloiden taustoista ja jatkaneen silti heidan kanssaan tyoskentelya. [35]

Maahanmuuttajalahiot

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Maahanmuutto on luonut suuriin kaupunkeihin, kuten Tukholmaan , Goteborgiin , Uppsalaan ja Malmoon , maahanmuuttajavaltaisia lahioita , joissa on korkea tyottomyys ja paljon matalasti koulutettuja asukkaita. Tallaisten lahioiden vahvuutena on pidetty vaeston kansainvalisyytta ja alhaista keski-ikaa, joihin sisaltyy taloudellista kasvupotentiaalia. [36] Lahiossa ilmenee valkoisten pakoa , jossa ruotsalaiset muuttavat pois maahanmuuttajien asuttamista lahioista. [37] Tukholmassa ongelmia on kasaantunut muun muassa Jarvan alueen kaupunginosiin, joita ovat Rinkeby , Tensta , Akalla , Husby ja osittain Kista . [38]

Ruotsissa viranomaiset pitavat listaa maahanmuuttajalahioista, niin sanotuista haavoittuvista asuinalueista (ruotsiksi utsatta omraden ). [39] Euroopan pakolaiskriisin aikana niiden maara on kasvanut runsaasta kymmenesta useisiin kymmeniin. [39] Marraskuussa 2021 tallaisia alueita oli 60. [38] Maahanmuuttajalahioita yhdistaa muuta Ruotsia korkeampi tyottomyys, alhainen koulutustaso, kielitaidottomuus, jengirikollisuus ja vahavaraisuus. [39] [38] Syksylla 2023 poliisi arvioi, etta jengien yhteenlaskettu jasenmaara on yli 30?000 henkea. [40] Esimerkiksi Uppsalassa sijaitseva Gottsundan lahio on luokiteltu haavoittuvien alueiden joukossa erittain haavoittuvaksi: Lahion asukkaista suurin osa on maahanmuuttajia ja maahanmuuttajataustaisia, ja suuri osa sen asukkaista ei puhu ruotsia. [41] Lahiossa on tyottomyytta seka paljon ongelmia huumeiden , rikollisuuden ja vakivallan , kuten ampumavalikohtausten ja pahoinpitelyiden kanssa. [41] Silminnakijat eivat uskalla antaa alueella tapahtuneista rikoksista todistajalausuntoja poliisille . [41] Rinkebyssa monet jengiin liittyneet nuoret eivat ole saaneet peruskoulusta paattotodistusta. [38] Osalla heista on mielenterveyden ongelmia, joihin he eivat aina ole halunneet hoitoa. [38]

Autojen tuhopoltot

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Viime vuosina Ruotsissa on sytytetty vuosittain tuhansia autoja, mutta tekijoita ei ole tavoitettu. [42] Rikostenehkaisyviraston mukaan vuonna 2017 sytytetysta 4 000 autopalosta vain 23 johti syytteeseen. [42] Tutkijoiden mukaan teoissa nakyy maahanmuuttajavaltaisten lahioiden nuorten miesten turhautuminen. [42]

Poltettuja autoja Husbyssa Tukholman mellakoiden toisena paivana.

1990-luvulla ja 2000-luvun alussa Ruotsissa alettiin silloin tunnistaa katujengien olemassaolo. Siella jengien maara alkoi sen jalkeen lisaantya. Syksyyn 2023 asti maara oli kasvanut koko ajan. Ruotsin poliisijohtaja on arvioinut, etta jengirikollisuuteen kytkeytyy noin 30?000 ihmista. [43] Jengit tekevat huumebisneksessa yhteistyota suomalaisten jengien tai katujengien kanssa. Levittaytyminen on kaynnissa laajasti Pohjolassa, Suomen lisaksi muun muassa Norjaan. [44] Esimerkiksi Shottaz-jengi on levittaytynyt Norjaan, jossa se on syyllistynyt murhan yritykseen ja laajamittaiseen huumausainekauppaan. [45]

Syksylla 2020 Ruotsin poliisin mukaan maan maahanmuuttajarikollisuus oli jo niin vakavaa, etta poliisin oli otettava asiaan kantaa. [46] Poliisin mukaan asiasta ei enaa voinut vaieta poliitikkojen tapaan, vaan oli selvaa, etta maan lisaantynyt rikollisuus ja vakivalta johtuvat maahanmuuttajayhteisoista. [46] Siirtolaisuuden kustannuksista ja ongelmista, kuten rikollisuudesta, ei ole tullut viranomaisilta, tutkijoilta tai poliitikoilta tilastoja julkisuuteen. [39] Esimerkiksi Goteborgin poliisipaallikon Erik Nordin mukaan viela vuonna 2018 rikollisuuden ja maahanmuuton yhdistaminen olisi johtanut siihen, etta tallaisten lausuntojen antaja leimataan rasistiksi. [46] Suurien kaupunkien lisaksi myos pienissa kaupungeissa kuten Eskilstunassa ja Sandvikenissa on rikollisjengeja ja ampumavalikohtauksia. [47] [40] Vuodesta 2018 syksyyn 2023 ampumavalikohtauksissa on kuollut Ruotsissa 279 ihmista. Ruotsissa on eurooppalaisittain poikkeuksellisen korkeat ampuma-aseisiin liittyvat kuolinluvut. Jengisotien uhriluku on kuitenkin todellisuudessa huomattavasti suurempi, silla suuri osa murhista tehdaan myos teraaseilla, mutta naita murhia ei huomioida jengirikollisuuteen liitetyissa tilastoissa. [40]

Noin 90 prosenttia Ruotsissa tehdyista murhista ja niiden yrityksista on sellaisten henkiloiden tekemia, joiden molemmat tai toinen vanhempi on syntynyt ulkomailla. [48] 94,5 prosentilla Tukholman jengirikollisista on ulkomaalaistausta. [49] Vuonna 2018 BBC uutisoi, etta edellisen reilun viiden vuoden aikana 58 prosenttia Ruotsissa raiskauksesta ja niiden yrityksista tuomion saaneista miehista oli syntynyt ulkomailla. [50] Tuona aikana jaettiin kaiken kaikkiaan 843 tuomiota raiskauksista ja niiden yrityksista. [50] Tekijoista 197 oli Lahi-idasta seka Pohjois-Afrikasta , 134 etelaisesta Afrikasta ja 45 Afganistanista . [50] Vuonna 2017 Ruotsin viranomaiset julkaisivat tietopaketin, jonka mukaan henkilot, joilla on ulkomaalaistausta, eli joiden vanhemmat eivat ole syntyneet Ruotsissa, syyllistyvat muuta vaestoa 2,5 kertaa todennakoisemmin rikoksiin. [22] Ruotsin rikoksentorjuntaneuvoston mukaan ulkomailla syntyneet syyllistyvat rikoksiin vuoden 2005 tilastojen mukaan kaksi kertaa todennakoisemmin kuin Ruotsissa ruotsalaisille vanhemmille syntyneet. [51] Myos maahanmuuttajataustaisiin perheisiin syntyneet syyllistyivat todennakoisemmin rikoksiin kuin ruotsalaiset. [51]

Maahanmuuttajien rikollisuus on vaikuttanut myos Ruotsin houkuttelevuuteen opiskelijoille. Esimerkiksi Taalainmaan korkeakoulun kansainvalisten opiskelijoiden jarjesto kirjelmoi koululle siita, etta vaihto-opiskelijat ovat pettyneita Ruotsiin saapuessaan, koska he kokevat tulleensa sotaisaan maahan, jossa ei kuule ruotsin kielta ja koe ruotsalaista kulttuuria ja perinteita, vaan maahan ja jossa on paljon rikollisuutta, kuten ryostoja, vakivaltaa ja raiskauksia. [46] Osa vaihto-opiskelijoista on joutunut myos uhreiksi noyryyttavissa ryostoissa, joissa heidat on raiskattu. [46]

Kesakuussa 2023 Ranskan Alpeilla 31-vuotias Syyrian kansalainen, joka oli saanut turvapaikan Ruotsista 10 vuotta aikaisemmin, puukotti useita ihmisia, muun muassa kahta pienta lasta hengenvaarallisesti. Annecyn kaupungissa tehdyssa puukotuksessa loukkaantui kuusi ihmista, joista nelja oli pienia leikki-ikaisia lapsia. Puukotuksen vammojen jaljilta kaksi lasta ja yksi aikuinen olivat hengenvaarassa. [52]

Syksylla 2023 Ruotsissa kiihtynytta jengivakivaltaa ja nuorten kasvanutta osuutta raaoista vakivallanteoista ruodittiin Slaget efter tolv -keskusteluohjelmassa. Ohjelmassa vieraili Svenska Dagbladetin toimittaja Paulina Neuding, joka on koulutukseltaan juristi ja itse maahanmuuttajaperheesta. Han kirjoittaa usein maahanmuuttoa, integraatiota ja ihmisoikeuksia koskevista kysymyksista. Neuding totesi, etta Ruotsin koulujarjestelma on yksi osasyy siihen, etta tilanne oli paassyt kehittymaan niin vakavaksi. Hanen mukaansa ongelma ruotsalaisessa koulujarjestelmassa on, etta se on liian edistysmielinen. Han painotti, etta on hyvin tarkeaa, etta tama huomioidaan Suomessa, silla Suomessakin koulua ollaan kehittamassa samaan suuntaan. Edistysmielisyydella Neuding tarkoitti montaa asiaa. Kouluissa ei hanen mukaansa ole kuria tai jarjestysta. Opettajilla on hyvin heikko asema, eika lapsia saa loukata vaatimalla, etta he kayttaytyisivat asiallisesti tai kunnioittaisivat opettajia tai muita oppilaita. Ohjelmassa han kertoi, etta Ruotsissa on vastikaan julkaistu kirja, joka osoittaa juuri kuinka sekasortoinen Ruotsin koulujarjestelma syrjaytyneilla alueilla on ja sen, kuinka valtavia ongelmat ovat. Koulut ovat eriarvoistuneet ja tietyissa kouluissa kay erittain vakaviin rikoksiin syyllistyneita lapsia. Neudingin mukaan Ruotsin koulujarjestelma pitaisi rakentaa uusiksi, jossa tulisi palata klassiseen pedagogiikkaan ja perinteiseen nakemykseen kurista ja jarjestyksesta. Hanen nakemyksensa oli, etta gangsterikulttuuria ei saisi enaa kohdella pehmeasti, eika kouluun pitaisi olla mahdollista tulla jengien vaatteissa. Neudingin mukaan Ruotsin ongelmat kumpuavat nyt sosiaalisesti syrjaytyneilta alueilta, jotka ovat kehittyneet epaonnistuneen maahanmuuttopolitiikan vuoksi. Han kohdisti viestinsa Suomeen sanomalla, etta Suomen hyvin tarkea ymmartaa, etta maahanmuutto Ruotsiin oli pitkaan hyvin kattavaa, jolloin tiettyja alueita taytettiin maahanmuuttajilla samalla kuin ongelmat alkoivat yleistya. Neudingin mukaan Ruotsissa ajateltiin pitkaan, etta ruotsalaiset ovat moraalisesti naapurimaitaan parempia, koska maa harjoitti niin sanottua avointen sydanten politiikkaa. Menettelya tukivat kaikki poliittiset puolueet. Han jatkoi, etta Ruotsissa haluttiin pitkaan kiistaa, etta maan tilanne oli kehittymassa vakavaksi. Ongelmien esiin nostamista ei pidetty hyvana asiana ja se tulkittiin rasismiksi. Ohjelmassa han kertoi, etta ongelmista ollaan pikku hiljaa kaynnistamassa keskusteluja. Ohjelmassa Ruotsin radion ohjelmapaallikko Pamela Taivassalo lisasi, etta Ruotsissa koulun taytyy olla auktoriteetti, kuten se oli myos Suomessa ennen viimeisimman Suomen opetussuunnitelman voimaantuloa. Hanen mielestaan Suomi oli syksylla 2023 niin sanotusti juoksemassa kasvot edella seinaa pain koulukurin kanssa, aivan kuten Ruotsissa tehtiin noin kymmenen vuotta sitten. [53]

Hapaisyrikokset

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Ruotsissa uutena rikollisuuteen liittyvana ilmiona on uhrien hapaisy. Maahanmuuttajataustaiset nuoret ovat tekijoiden joukossa yliedustettuina. Ryostosaaliilla on tallaisissa teoissa vain vahainen merkitys, ja tarkeampaa nayttaa olevan, etta tekijat paasevat osoittamaan valtaansa. [54]

Tekijat haluavat usein rikoksesta muiston, jolla he voivat kerskua. Uhrin noyryytyksesta kuvatut videot toimivat seka hapaisyn etta kiristyksen valineina. Videot saatetaan jakaa heti sosiaalisessa mediassa tai sitten niiden julkaisemisella uhataan, jotta uhri ei kertoisi tapahtuneesta. Nuorisorikoksia selvittavien poliisien mukaan nuorten ryostajien kayttama vakivalta on raaistunut ja uhrien uhkailu vaikenemaan on lisaantynyt. Tapauksissa keinot uhrin noyryyttamiseen vaihtelivat alastomaksi riisuttamisesta ryostajan kenkien suutelemiseen ja sian esittamisesta uhrin paalle virtsaamiseen. [54]

Maahanmuuttajalahioiden rinnakkaisyhteiskunta

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Viranomaisten mukaan maahanmuuttajalahioihin on syntynyt omia hallitsemisen kulttuureja , joissa nuoret miehet hallitsevat pelolla ja vanhat sukutraditioilla. [30] Jengeihin kuuluvat henkilot ovat kertoneet, etta he eivat samaistu ruotsalaiseen yhteiskuntaan. [38] Jengivakivalta uhkaa Ruotsin yhteiskuntarauhaa, eika jengien toiminta rajoitu enaa maahanmuuttajalahioihin. [55] [32] Kun paaministeri Stafan Lofven vaistyi paaministerin tehtavasta, han totesi, etta: "jengivakivalta on jo giganttinen yhteis­kunnallinen ongelma”. [32] Vuonna 2020 han tunnusti ensimmaisen kerran, etta Ruotsin jengivakivallan kasvu on yhteydessa laajaan maahanmuuttoon. [32] Sosiaalityon professori Torbjorn Forkby Linne-yliopistosta on todennut, etta: "Olisi tyhmaa sanoa, etta tulijoiden maaralla ei ole mitaan tekemista sen kanssa, kuinka helppoa tai vaikeaa sopeutuminen on". [32]

Somalien muodostama Dodspatrullen on yksi Ruotsin jengikonfliktin tunnetuimmista osapuolista. [56] [57] Ruotsissa rikollisverkostoksi nimetty jengi syntyi vuonna 2015 Rinkebyn kaupunginosassa, kun kahden nuoren miehen Izzyn ja Maslahin murhat jakoivat vanhan ystavaporukan kahteen leiriin: Shottaziin ja Dodspatrulleniin. Naiden kahden jengin valinen vakivalta on sittemmin ryostaytynyt kasista ja pirstaloitunut useiden ryhmien valille ja nykyisellaan jengit ovat tiukasti mukana Ruotsin huumausainekaupassa. Ruotsalaiset viranomaiset pitavat Dodspatrullenia erittain vakivaltaisena ryhmana. Useita ryhman jasenia on tuomittu ja epaillaan ampuma-aserikoksista seka henkirikoksista. [57] Vuoden 2024 alussa uutisoitiin, etta Shottaz-jengi on levittaytynyt Norjaan, jossa se on syyllistynyt murhan yritykseen ja laajamittaiseen huumausainekauppaan. [45]

Kevaalla 2022 Ruotsin tuolloinen paaministeri Magdalena Andersson totesi, etta Ruotsiin ulkomailta muuttaneiden kotouttaminen on hoidettu huonosti samalla kun maahanmuutto Ruotsiin on jatkunut suurena. Tama on johtanut eriytymiseen, jonka seurauksena Ruotsiin on syntynyt rinnakkaisyhteiskuntia. Paaministeri kommentoi asiaa hallituksen kasiteltya vuoden 2022 paasiaispyhien aikaan tapahtuneita laajoja levottomuuksia, joissa loukkaantui kymmenittain poliiseja. Anderssonin mukaan kyse oli rikollisesta toiminnasta. Ruotsin hallitus pyrki tuolloin loytamaan uusia keinoja, joilla muun muassa esitettaisiin lasten ajautuminen rikollisuuden piiriin. Anderssonin mukaan erityisesti pojat jamahtavat ympyroihin, joissa ei ole mitaan saantoja ja rajoja. [58]

Jengeissa on mukana jopa 12?13-vuotiaita lapsia, joilla vanhemmat jengilaiset teettavat rikoksia. [38] [32] Ruotsissa alaikaiset saavat rikoksista lievemman tuomion kuin taysi-ikaiset, kuten Suomessakin. [38] Ruotsissa enimmaisrangaistus henkirikoksesta on alaikaiselle nelja vuotta ehdotonta vankeutta, kun Tanskassa vastaavista teoista voi saada 16 vuotta vankeutta. [38] Nain on, vaikka Ruotsissa on useita esimerkkeja siita, etta alaikainen on tunnustanut aikuisen miehen tekeman murhan. [38] Lasten rekrytointi on keskeinen osa jengien toimintaa ja vaikutusvaltaa. Rekrytointiin liittyvat myos jengirikollisuuden ja ruotsalaisen gangsta rapin yhteydet. Ruotsissa gangsta rap on hyvin suosittua ja monet artistit tukevat suoraan tai epasuorasti myos eri rikollisjengeja. [40] Syksylla 2023 Ruotsin poliisiylijohtaja Anders Thornberg totesi, etta yha useampi lapsi ottaa itse yhteytta rikollisjarjestoihin Ruotsissa ja tarjoutuu palkkatappajaksi. [59]

Suomen ulkoministerio on todennut Ruotsiin matkustamisesta, etta ”jengirikollisuudesta ja -vakivallasta johtuvat yhteenotot ja ampumavalikohtaukset saattavat pahimmillaan aiheuttaa vaaratilanteita myos matkailijoille erityisesti Tukholman, Goteborgin ja Malmon alueilla”. [40]

Ongelman taustaa
[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Lahioiden tilanne on vaikeutunut vuoden 2015 jalkeen, jolloin Ruotsi vastaanotti pakolaisaallon yhteydessa 160 000 ihmista. [30] Yleisradio arvioikin, etta Ruotsi teki Saksan tapaan muita Euroopan maita humaanimpaa politiikkaa ja maksaa siita nyt sisapoliittista hintaa. [30] Rikollisjengien vakivallan kaytossa on nahtavissa 15 vuotta jatkunut kierre, jossa vakivalta on koko ajan koventunut. [60]

Merkkeja jengirikollisuuden koventumisesta oli ilmassa vuosia, mutta Ruotsin poliisi ei keskittanyt voimia rikoksien laadukkaaseen tutkintaan. [32] Kun rikolliset ovat nahneet, etta ampumavalikohtauksia ei tutkita huolellisesti eika niista seuraa rangaistuksia, on se vain syventanyt ongelmia. [32] Muissa maissa rikollisryhmat pitavat mieluummin matalaa profiilia, mutta Ruotsissa ryhmista on tullut sen sijaan royhkeita. [32]

Lisaksi nuoriin jengirikollisiin on suhtauduttu eri arvioiden mukaan liian armollisesti. Jengilaiset ovat nuoria, usein vain 16?18-vuotiaita. Tama tarkoittaa heita rangaistaessa sita, etta he saavat alennettuja vankeusrangaistuksia. Alle 21-vuotiaille on Ruotsissa Suomen tapaan alennetut tuomiot, eika jengirikoksista ole kovennettuja rangaistuksia, kuten esimerkiksi Tanskassa. Ruotsissa tahan eroon havahduttiin viimeistaan vuonna 2020, kun Tanskassa kaksoismurhaan syyllistyneet ruotsalaisjengilaiset saivat ankarat tuomiot. Tanskassa kaksi Ruotsista lahtoisin 17-vuotiasta tuomittiin 16 vuoden vankeuteen, kun Ruotsissa he olisivat selvinneet arvion mukaan ehka neljalla vankeusvuodella. Alaikaiset rikolliset maarataan Ruotsissa suljettuihin nuorisokoteihin, joista he usein karkaavat. [32]

Yksi syy ongelmiin on, etta ruotsalaiset ovat vahatelleet ongelmia. Vahattely voi johtua esimerkiksi ruotsalaisesta konsensuskulttuurista, silla se suosii pehmeaa suhtautumista asioihin. Rikostorjuntaneuvoston kehityspaallikko Karin Svanberg on todennut, etta ruotsalaiset uskottelivat pitkaan itselleen, etta esimerkiksi ampumavalikohtausten maaran kasvu on vain ohimeneva vaihe. Ruotsissa on haluttu valttaa maahanmuuttajien leimaamista. Viela 2010-luvun lopulla vain harvat ruotsalaiset myonsivat, etta Ruotsi kulkee maahanmuuttorikollisuuden suhteen eri suuntaan kuin muut maat. 2020-luvun alussa keskustelukulttuuri oli muuttunut, ja ongelmat myonnettiin. Svanbergin mukaan poliitikot eivat toimi tarpeeksi pitkajanteisesti tai tarjoa kunnon nakymaa siihen, mika Ruotsia odottaa viiden tai 15 vuoden paasta. [32]

2020-luvulta alkaen
[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Ruotsissa oli syyskuussa 2020 yhteensa 40 rikollista maahanmuuttajasukua ja satoja pienempia jengeja, ja esimerkiksi Ruotsin Helvetin enkelit karttaakin jo maahanmuuttajarikollisia. [46] Tukholmassa jengeja on kymmenia, jotka taistelevat vallasta ja huumekaupan reviireista. [32] Vuoden 2017 lokakuun ja 2020 lokakuun valilla on ollut vain yksi kuukausi, jolloin ei ole tehty yhtaan maahanmuuttajajengien valista henkirikosta. [46] Maara on kymmenkertainen Saksaan nahden. [46] Ruotsi on paristakymmenesta Euroopan maasta ainoa, jossa aseelliset kuolemat ovat 2000-luvulla selvasti lisaantyneet. [32] 15?29-vuotiaat miehet ovat Ruotsissa moninkertaisessa riskissa tulla ammutuiksi muihin maihin verrattuna. [32]

Syksylla 2023 poliisilla oli Tukholman alueelta lista 150 osoitteesta, joissa vaki­valta saattoi ryopsahtaa, mutta virkavallalla ei ollut minkaanlaista tapaa valvoa kaikkia naita osoitteita. [61] Ruotsin lakivaliokunnan puheenjohtaja Richard Jomshof esitti tuolloin, etta maassa tulisi harkita ulkona­liikkumis­kieltoa ja rikosoikeudellisen vastuun laskemista 15 ikavuodesta 13 vuoteen. Han myos esitti, etta Ruotsin tulisi myos lisata maahanmuuttajien vapaaehtoisen palaamisen maaraa. Vuodesta 2018 vuoden 2023 syksyyn Ruotsissa kuoli ampumavalikohtauksissa yli 270 ihmista, ja poliisi arvioi tuolloin, etta maan jengeihin kuuluu noin 30?000 ihmista. [62]

Elokuussa 2021 julkaistussa raportissa haastateltiin Goteborgiin viranomaisia siita, ovatko rikolliset onnistuneet luomaan painostuksella ja uhkailulla kaupunkiin vaikenemisen kulttuurin, jossa rikollisten toimintaan ei uskalleta puuttua. [63] Raportin mukaan tallainen kulttuuri on syntynyt. [63] Goteborgissa rikolliset vaikuttavat muun muassa kiristamalla ja vakivallan uhkalla viranomaisiin ja saavat siten itselleen edullisia paatoksia, kuten rakennuslupia, oleskelulupia, kansalaisuuksia ja perusteettomia asunto-oikeuksia. [63] Rikolliset myos uhkailevat viranomaisia ja viranomaisten perheenjasenia. [63] Ilmio koske vain Goteborgia, silla jengirikollisuus on suuri ongelma myos muissa Ruotsin suurissa kaupungeissa. [63] Vakivalta ja sen uhka on ilmennyt esimerkiksi siten, etta Ruotsissa poliisiautoja vastaan on hyokatty asein ja kasikranaatein. [63] Myos poliisien siviiliautoja on rajaytetty, ja poliisien koteja on tulitettu asein. [63] Yha useammin jengit aiheuttavat uhkaa myos sivullisille. [63] Vuodesta 2011 vuoden 2021 kesaan mennessa 2020 Ruotsissa tapahtuneissa ampumisissa ja rajahdyksissa on kuollut tai loukkaantunut yhteensa yli 50 sivullista uhria. [63]

Ruotsissa tapahtui poliisin tilastojen mukaan vuoden 2020 tammi?marraskuussa enemman ampumistapauksia kuin vuonna 2019 yhteensa. [64] Lopulta vuonna 2020 ampumavalikohtauksia tapahtui enemman kuin koskaan aikaisemmin, kaikkiaan 357. [65] Kuolonuhreja oli 44, haavoittuneita 117. [65] Vuonna 2019 ampumavalikohtauksia oli 334 ja vuonna 2018 yhteensa 306. [65] Tukholmassa ampumavalikohtausten maara kasvoi vuonna 2020 rajusti. [65] Vuonna 2020 Tukholmassa tapahtui 149 ampumavalikohtausta, kun vuonna 2019 niita oli 87. [65] Vuonna 2020 niissa kuoli 23 ja haavoittui 51 ihmista, mika on uusi ennatys. [65] Tukholman poliisi on todennut, etta kaupungissa on meneillaan rikollisjengien valtataistelu. [65] Sen taustalla on muun muassa se, etta useita johtavassa asemassa olleita rikollisia on otettu kiinni ja naiden paikasta taistellaan nyt jengien sisalla ja valilla. [65] Lisaksi Tukholmassa on poliisin mukaan merkittava vajaus poliisien maarassa. [65] Neljan vuoden aikana 2010-luvun ja 2020-luvun taitteessa Ruotsissa on tilastoitu yli tuhat ampumistapausta ja yli 200 kuollutta. [63]

Elokuussa 2020 pahamaineinen Ali Khan -jengi pystytti tiesulkuja Goteborgin pohjoispuolelle ratsatakseen kilpailevan jengin jasenia. [46] Poliisi pidatti 20 henkea, mutta kaikki vapautuivat syytteesta, silla syyttajien mukaan mitaan rikosta ei tapahtunut. [46] Ali Khanista on tehty vuosina 2019?2020 yhteensa 200 ilmoitusta poliisille, mutta monissa tapauksissa ilmoittajat ovat mystisesti peruneet ilmoituksensa. [46] Suku on tunnettu muun muassa murhista ja huumausainerikoksista ja se on linkittynyt seitsemaan muuhun sukuun, jotka muodostavat Tanskaan, Saksaan ja Libanoniin ulottuvan klaanin. [46] Ali Khanin johtajan uskotaan olevan Hashem Ali Khan, joka on 63-vuotias. Han saapui Ruotsiin vuonna 1984 Libanonista sisallissodan pakolaisena. [46] Han puhuu viikoittain kotiseutunsa moskeijassa, jossa opetetaan myos kamppailulajeja . [46] Hashem ei ole itse syyllistynyt rikoksiin, mutta hanen laheiset perheenjasenensa ovat syyllistyneet vakaviin rikoksiin, kuten murhiin. [46] Poliisi on huolestunut, etta uudet maahanmuuttajat, kuten syyrialaiset, perustavat omia jengejaan, mika voi johtaa entista verisimpiin yhteenottoihin jengien valilla. [46]

Maahanmuuttajarikolliset ja maahanmuuttajajengit kayttavat poliisin mukaan myos Ruotsin anteliaisuutta hyvakseen. [46] [32] Erilaiset sosiaaliset tuet, kuten vammaistuet paatyvat jengien kayttoon. [46] Jengit hyodyntavat myos avioeroja: kun maahanmuuttajapariskunta eroaa Ruotsissa, yhteiskunta tarjoaa toiselle uuden asunnon, jonka eronnut pari kuitenkin asettaa vuokralle ja muuttaa takaisin yhteen. [46] Osa maahanmuuttajista muuttaa myos pois Ruotsista, mutta palaa muutaman kuukauden paasta vammautuneeksi tekeytyneena sosiaalitukia nostaakseen. [46]

Maahanmuuttajavaltaisten lahioiden jengirikollisuus, kuten varkaudet ja huumausainekauppa seka sen torjunta nousivat syksylla 2019 Ruotsin keskeisimmaksi poliittiseksi puheenaiheeksi. [66] Sanomalehti Expressenin mukaan Suomi on tehnyt Ruotsia harkitummin maahanmuuttopolitiikkaa, koska Suomessa jengirikollisuutta on Ruotsia vahemman. [67] Poliisin mukaan sen voimavaroja ei olisi pitanyt supistaa 1990-luvulla, silla jengit ovat kayttaneet tilannetta haikailematta hyvakseen. [46]

Vuoden 2018 alusta vuoden 2021 marraskuuhun noin 90 000 asukkaan Jarvan alueella on ollut 17 kuolemaan johtanutta ampumista, joista vain yhdesta on annettu tekijalle tuomio. [38] Vuoden 2021 lopulla Tukholmassa sattuneissa ampumavalikohtauksissa kuoli useita nuoria somalitaustaisia poikia. [68] Alueella oli tuolloin kaynnissa vakava kostonkierre, jossa jengit toimivat niin, etta jos ne eivat loytaneet henkiloa, joille ne olivat aikeissa kostaa, ne ottivat kohteikseen hanen nuorempia sisaruksiaan, ystaviaan tai sukulaisiaan. [68]

Syksylla 2023 Turkissa asuvan rikollisen Rawa "Kurdikettu" Majidin johtaman Foxtrot-jengin sisaiset yhteenotot karjistyivat Uppsalassa. [69] Vaikuttaa silta, etta Majidin tarkeimman rikoskumppanin aidin murha olisi siis ollut Majidin kosto, minka jalkeen myos Majidin laheiset ja sukulaiset ovat joutuneet vakivallan kohteiksi. Syyskuun kolmen ensimmaisen viikon aikana naissa yhteenotoissa kuoli yhdeksan henkea. [40] Majid on syntynyt Irakissa, ja poliisi uskoo hanen olevan Ruotsin suurin huumekauppias. [70] [69] Huumeita salakuljetaan Ruotsiin ja myos muihin maihin. [40] Ampumavalikohtausten kierre Uppsalassa sai alkunsa tapahtumista Istanbulissa . [69] Helsingin Sanomat kirjoitti tapahtumista, etta jengivakivalta on saanut Ruotsissa uusia mittasuhteita ja etta osa tapauksista liittyy myos muiden jengien valisiin yhteenottoihin. Ruotsissa jengivakivalta on saanut yha raaempia piirteita, ja uhreiksi on joutunut myos sivullisia. Kuolleiden joukossa oli muun muassa paahan ammuttu 13-vuotias poika. Ruotsin oikeusministeri Gunnar Strommer sanoi, etta vakivallanteot ovat todiste siita, etta Ruotsin yhteiskunnan kehitys on kulkenut jo vuosia vaaraan suuntaan. [40] Yle Uutiset kirjoitti, etta Ruotsin jengivakivalta on yltynyt mittoihin, joissa kuka tahansa metroonmenija saattaa joutua ampumavalikohtauksen uhriksi. [71] Vuosina 2020 ja 2021 Majid ja yli 30 hanen jengiinsa kuulunutta tuomittiin yhteensa 142 vuoden vankeustuomioihin monista eri rikoksista. Tuolloin Majid oli jo paennut Ruotsista. [40]

Turkin oppositio esitti huolensa siita, miten Majid sai Turkin kansalaisuuden. Siita, etta Turkkia epaillaan jengirikollisen suojelemisesta, kerrottiin Turkissa vain harvalukuisissa opposition medioissa tai riippumattomissa julkaisuissa. Ne taas luonnehtivat tilannetta skandaaliksi. Majidia vastaan kaynnistyi Turkissa oikeusjuttu, jossa han voi menettaa Ruotsiin palauttamiselta suojanneen kansalaisuuden. Majidin epailtiin esittaneen vaaria asiakirjoja kansalaisuutta hakiessaan. Hanen on aiemmin turkkilaismedioissa kerrottu muuttaneen nimensa Irakissa, estaakseen kansainvalisen etsintakuulutuksensa paljastumisen Turkissa. Uuden nimen turvin miehen epaillaan ostaneen kiinteiston Turkissa, joka takaisi hanelle Turkin kansalaisuuden. Kansalaisuuden saa, jos maksaa kiinteistosta Turkissa vahintaan 400?000 Yhdysvaltain dollaria. Turkin kansalaisuuden Majid sai irakilaisella passillaan, jossa hanen nimensa on Miran Othman. Turkin poliisi sai vahingossa tietaa Othmanin olevan Majid. [72]

Syyskuun 2023 lopussa Ruotsin puolustus­voimat ryhtyi tukemaan poliisia jengivaki­vallan torjunnassa. Nain Ruotsi lisaa nykyisen lainsaadannon puitteissa poliisin ja armeijan yhteistyota, jotta poliisi pystyy paremmin vastaamaan lisaantyneeseen katuvakivaltaan. Ruotsin paaministeri Ulf Kristersson totesi paatoksesta, etta: ”Nakemamme vakivallan aalto on ennennakematonta Ruotsissa ja Euroopassa. Ruotsi on hyvin erityisessa tilanteessa”. Kristerssonin mukaan lakia olisi pitanyt muuttaa aikoja sitten. Kristerssonin mukaan poliisin ylijohtaja Anders Thornberg oli todennut, etta poliisi ei tuolloisessa tilanteessa kyennyt enaa tekemaan kaikkea heille kuuluvaa tyota yksin. Kaikki pohjoismaiset paaministerit mukaan lukien Suomen Petteri Orpo ovat olleet halukkaita auttamaan Ruotsia. Orpn sanoin: ”Ruotsissa tilanne on erittain vaikea. Se on vaarallinen ihmisille. Pommeja rajahtaa, ihmisia ammutaan kaduille ja ulkopuolisia on jengien valienselvittelyjen lisaksi joutunut uhreiksi. Tilanne on erittain vakava ja se nakyy myos siina, miten Ruotsin valtiojohto on tahan reagoinut”. [73] Myos Ruotsin entinen paaministeri sosiaalidemokraattien Magdalena Andersson vaati, etta armeijan tulisi auttaa poliisia jengivakivallan hillitsemisessa. [73] [74] Han myos esitti avun pyytamista muista Pohjoismaista. [74] Kristersson totesi samaa kuin Andersson kevaalla 2022: vakivaltatilanne on seurausta vastuuttomasta maahanmuuttopolitiikasta ja epaonnistuneesta integraatiosta [58] [74] Kristersson sanoi, etta hallitus aikoo muuttaa maahanmuuttopolitiikkaansa. [74] Hanen mukaansa kehitys on ollut nahtavissa jo ainakin viimeisen kymmenen vuoden aikana, mutta poliitikot ovat olleet naiiveja maahanmuuttopolitiikan suhteen. [75]

Paasiaisen 2022 mellakat
[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paasiaisena 2022 maahanmuuttajat mellakoivat Ruotsissa useissa kaupungeissa nelja paivaa. [76] Joukossa oli miehia, naisia ja lapsia, joita aikuiset kannustivat mellakoimaan. Linkopingin syyttaja Eva Nemec Nordh totesi mellakoiden esitutkinnassa kaymastaan kuva-aineistosta, etta: "Taman lahemmaksi sotatilaa emme paase rauhan aikana". Kuvia kertyi valtavasti poliisin kameroista, valvontakameroista ja yksityishenkiloilta. Mellakoitsijat kohdistivat silmittoman vihansa poliisiin. Syyttaja jarkyttyi mellakoista ja lasten osallistumisesta mellakoiden yhteydessa harjoitettuun poliisien, palomiesten ja omaisuuden kivittamiseen. Myos autoja sytytettiin palamaan, ja osalla mellakoitsijoista olikin olkapaillaan pahvilaatikot, joissa oli valmiina polttopulloja. [77] Yhteensa 104 poliisia loukkaantui saaden muun muassa aivovammoja ja murtumia. [78] Poliisi otti kiinni yli 40 ihmista. Monet poliisit kertoivat, etteivat olleet kohdanneet aiemmin urallaan mitaan vastaavaa, vaikka ruotsalaislahioiden vakivalta on poliiseille arkea. Mellakoita taltuttanut poliisi kertoi SVT:lle, etta jos joku poliisi olisi joutunut vakijoukon armoille ilman suojaa, vakijoukko olisi kivittanyt poliisin hengilta. Poliisiylijohtaja Anders Thornbergin mukaan mellakoitsijoiden tarkoituksena oli tappaa poliiseja. [76] Poliisi sai osakseen arvostelua siita, ettei se pysayttanyt mellakoitsijoita tai pidattanyt enempaa ihmisia paikan paalla. Mellakat nostattivat Ruotsissa pintaan keskustelun poliisin voimavaroista, joista on puhuttu toistuvasti 2020-luvun alussa muun muassa jengirikollisuuden ja ampumatapausten seurauksena. Ruotsin oikeusministeri Morgan Johansson totesi Ruotsin radion haastattelussa, etta poliisin voimavaroja olisi pitanyt vahvistaa jo parikymmenta vuotta sitten, samoin kameravalvonnan lisaaminen ja rangaistusten kiristaminen. [79]

Rajahdeiskut
[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Rikollisjoukkiot, joiden jasenilla on usein maahanmuuttajatausta, tekevat Ruotsissa hyvin paljon rajahdeiskuja. Ne ovat taysin poikkeuksellisia Euroopan ja jopa maailman mittakaavassa. [60] Esimerkiksi vuoden 2019 tammi?lokakuun aikana Ruotsissa tehtiin 102 rajahdeiskua, joita tutki poliisin rajahderikoksiin erikoistunut ryhma. [60] Kaikkiaan iskuja oli vuonna 2019 yhteensa 257, joiden lisaksi ampumavalikohtauksia oli satoja. [46] Vuoden 2018 tammi?lokakuussa rajahdyksia oli 39. [60] Lahes kolmannes rajahdyksista on sattunut Malmossa. [60] Tukholmassa niita on ollut 19 ja Goteborgissa 13. [60] Vastaavaa maaraa rajahdeiskuja ei tehda missaan toisessa rikkaassa maassa, jossa ei kayda sotaa tai jossa ei karsita vuosia jatkuneesta terrorismista , vaan vastaavia tilanteita on vain sota-alueilla tai maissa, joilla on pitka terrorismihistoria. [60] Tarkkaa tilastovertailua Ruotsin ja muiden Lansi-Euroopan maiden valilla on vaikea edes tehda, silla muiden maiden tilastoihin kirjautuu niin vahan vastaavia rikoksia. [60] Euroopan ja Pohjois-Amerikan poliisiviranomaisten mukaan missaan muualla ei ole samanlaista kehitysta kuin Ruotsissa. [60]

Vuoden 2022 kevatta kutsuttiin Ruotsissa veriseksi ja hyvin vakavaksi, silla toukokuun loppuun mennessa Ruotsissa oli tapahtunut 159 ampumavalikohtausta, joissa oli kuollut 30 ihmista. Uhreja oli puolet enemman kuin vastaavana aikana vuosi sitten. Yleisradion Pohjoismaiden-kirjeenvaihtaja Kirsi Heikel totesi tuolloin, etta Ruotsissa jengivakivalta on lahtenyt kasista. [80]

Jengeilla on kaytossaan aseita, jopa sotilasaseistusta seka rajahteita. Jengien kayttamat aseet ovat peraisin muun muassa Balkanilta , ja rajahteita valmistetaan itse. [44]

Maahanmuuttoon suhtautuminen

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Ruotsissa maahanmuuttoon on suhtauduttu 2020-luvun alussa kielteisemmin kuin viela 2010-luvun lopussa. [81] Vuonna 2018 Ruotsin yleisradioyhtion SVT :n teettaman mielipidetiedustelun mukaan 56 prosenttia vastaajista halusi vahentaa turvapaikanhakijoiden tuloa Ruotsiin, kun vuonna 2020 kielteisesti turvapaikanhakuun suhtautuvia oli 63 prosenttia. [81]

Politiikassa on tullut esille oikeistolaisia populistisia liikkeita, jotka suhtautuvat kielteisesti maahanmuuttoon. [82]

Politiikassa

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Heinakuussa 2021 voimaan tulleessa maahanmuuttolaissa myonnetyista oleskeluluvista tulee paasaantoisesti tilapaisia. Lain voimaan tulosta alkaen vain kiintiopakolaiset voivat saada suoraan pysyvan oleskeluluvan Ruotsiin. Muut voivat hakea pysyvaa oleskelulupaa kolmen vuoden jalkeen. Sen saamisen ehdot tiukentuivat myos samassa yhteydessa. Pysyvaa lupaa haettaessa turvatun toimeentulon vaatimus kiristyi ja vastaisuudessa lupaa anovien on osattava ruotsia ja tunnettava Ruotsin yhteiskuntaa. Ennen heinakuussa 2021 voimaan tullutta lakia Ruotsissa oli voimassa valiaikainen maahanmuuttolaki, joka tehtiin Euroopan pakolaiskriisin aikana. Laki oli umpeutumassa kesalla 2021. Toiveena oli, etta maahan saataisiin uusi maahanmuuttopolitiikkaa linjaava laki, jota kannattaisi selva enemmisto puolueita. Niin ei kaynyt, vaan uusi maahanmuuttolaki hyvaksyttiin vain yhden aanen enemmistolla. Oikeistopuolueet aanestivat lakia vastaan ja oppositiossa oleva vasemmistopuolue arvosteli lakia liian tiukaksi. Ruotsin maahanmuuttovirasto piti lakimuutoksia erittain suurina. Nykyisin perheenyhdistamisen kautta Ruotsiin pyrkivat lapsiperheet voivat aluksi saada 13 kuukautta voimassa olevan oleskeluluvan ja hakea sille kahden vuoden jatkoaikaa. Sen jalkeen perhe voi jattaa hakemuksen pysyvasta oleskeluluvasta. Maltillinen kokoomus ilmoitti lain tultua voimaan, etta jos puolue paasee hallitusasemaan vuoden 2022 vaalien jalkeen, se purkaa kesalla 2021 voimaan tulleet lait. Lakiin tehtiin myos lievennys, joka on herattanyt Ruotsissa paljon keskustelua. Lievennyksen mukaan maahan on mahdollista jaada erityisen painavasta humanitaarisesta syysta, ja oikeistopuolueet arvioivat sen lisaavan maahanmuuttoa. [83]

Vuoden 2022 vaalien jalkeen paaministeripuolueeksi nousi Maltillinen kokoomus. Hallitusryhmittyman suurimmaksi puolueeksi nousi Ruotsidemokraatit , mutta se ei saanut yhtaan ministerinsalkkua. Kun hallitus oli muodostettu lokakuussa 2022 puolueen puheenjohtaja Jimmie Akesson totesi, etta Ruotsin maahanmuuttoon on tulossa jarjestelmamuutos, jossa Ruotsi supistaa kiintiopakolaisten maaraa 6 400:sta vuodessa 900:aan. Oikeus pakolaisaseman sailyy, mutta sen hakijoille ja oikeuden saaneille asetetaan uusia vaatimuksia. Ruotsi ei enaa lupaa suurempia oikeuksia ja tukia kuin muut Euroopan unionin jasenmaat. [84]

Vuoden 2023 syyskuussa uusia mittasuhteita saaneen jengivakivallan johdosta Ruotsin hallitus kutsui koolle kaikki jengivakivaltaa sivuavat viranomaiset. Lopputuloksena oli kasky laatia luettelo keinoista, joita voidaan kayttaa ennaltaehkaisevasti ja rikosten tapahduttua. [40] [85] Kokousta johti maltillisen kokoomuspuolueen oikeusministeri Gunnar Strommer. Strommerilla ei ollut kokouksen jalkeen esitella kouriintuntuvia paatoksia tai suunnitelmia. Selvitettavien asioiden luettelossa oli esimerkiksi nuorisokoteihin tuomittujen nuorten oikeus kayttaa matkapuhelimia ja tietokoneita. Kaytannossa jengit ovat niiden valityksella varvanneet uusia jasenia ja tilanneet rikoksia alaikaisilta. Nuorisokotien henkilokunnalla ei ole ollut oikeuksia tutkia nuorten puhelimia, verkkoyhteyksia tai huoneita. Kokoomuksen johtama vahemmistohallitus tarvitsi ruotsidemokraattien tuen saadakseen valtiopaivien enemmiston. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Akesson ehdotti Expressen -lehden haastattelussa, etta armeija voitaisiin ottaa avuksi jengien nujertamisessa. Oikeusministeri Strommer ei suoraan kieltanyt ehdotusta, mutta han totesi jarjestyksen yllapito kuuluu lahtokohtaisesti poliisille. Akessonin mukaan maahan syntynyt tilanne on ”sataprosenttisesti epaonnistuneen maahanmuuttopolitiikan seurausta”. Strommer ei itse kayttanyt samoja sanoja, mutta vastasi haastattelussa pitkasanaisesti, kuinka Ruotsiin on syntynyt ongelmallisia asuinalueita. [85]

Palautuskeskukset

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Lokakuussa 2023 maassa avatiin viisi niin sanottua palautuskeskusta, joiden on maara lisata maasta vapaaehtoisesti poistuvien ulkomaalaisten maaraa. Palautuskeskukset ovat osa Ruotsin hallituksen ja sen tukipuolueen ruotsidemokraattien maahanmuuttopoliittisia uudistuksia. Mallia palautuskeskusten toiminnasta Ruotsi on ottanut Tanskasta, jossa keskuksia on kolme. Palautuskeskukset ovat asuntoloita, jotka on tarkoitettu esimerkiksi karkotuspaatoksen saaneille ihmisille. He voivat asua keskuksissa kunnes karkotuspaatos tulee voimaan tai he voivat lahtea halutessaan myos aiemmin. Ruotsin viranomaiset tarjoavat keskuksissa neuvoja, joiden tavoitteena on kannustaa ihmisia lahtemaan Ruotsista. Toisin kuin Tanskassa, Ruotsissa keskusten asukkaiden liikkumista ei rajoiteta millaan tavalla. Tanskassa asukkaita voi koskea esimerkiksi velvoite ilmoittautua kahdesti paivassa. Ruotsin lain mukaan karkotuksen tai kielteisen turvapaikkapaatoksen saaneet ihmiset voivat asua myos muualla, mutta keskusten avaamisen aikaan hallituksen suunnitelmissa oli poistaa tuo oikeus. Talloin karkotuspaatoksen saaneiden ihmisten olisi pakko asua palautuskeskuksissa. Tanska perusti palautuskeskuksensa vuonna 2020. Myos Suomi on kertonut tutkivansa Tanskan mallien kopioimista. Tanskan maahanmuutto- ja integraatioministeri sosiaalidemokraattien Kaare Dybvad Bek on todennut, etta Tanskan malli on ollut tehokas. Hanen mukaansa keskusten perustamisen jalkeen noin 95 prosenttia kielteisen paatoksen saaneista lahtee Tanskasta vapaaehtoisesti ja etta syksylla 2023 Tanskassa oleskeli ennatyksellisen vahan ihmisia, joilla ei ole lupaa olla Tanskassa. [86]

  1. a b Summary of Population Statistics 1960?2014 Statistiska centralbyran. Viitattu 25.6.2015. (englanniksi)
  2. a b Summary of Population Statistics 1960?2020 Statistiska Centralbyran . Viitattu 2.10.2021. (englanniksi)
  3. Miten Suomen vaesto muuttuu? Helsingissa on 100 000 vieraskielista nykyista enemman vuonna 2035 www.iltalehti.fi . Viitattu 7.10.2023.
  4. Utrikes fodda i riket efter fodelseland och kon. Ar 2000-2007 Statistiska centralbyran. Arkistoitu 23.3.2020. Viitattu 2.9.2009. (ruotsiksi)
  5. a b c d Ruotsin vakiluku kasvoi vuosikymmenessa miljoonalla ? suurin osa kasvusta johtuu maahanmuutosta Yle Uutiset . Viitattu 1.6.2020.
  6. a b c d e f Vaesto: Ruotsin syntyvyys laskee, mutta kukaan ei tieda, miksi Helsingin Sanomat . 24.9.2020. Viitattu 24.9.2020.
  7. Sweden International Religious Freedom Report 2009 . 26.10.2009. Bureau of Democracy, Human Rights and Labour. Arkistoitu 15.7.2010. Viitattu 7.8.2010. (englanniksi)
  8. Hackett, Conrad: 5 facts about the Muslim population in Europe Fact Tank . 29.11.2017. Pew Research Center. Viitattu 30.12.2020. (englanniksi)
  9. Hansson, Matilda: ”Nu visar vi varlden vilka vi ar”. Svenska Dagbladet , 10.4.2005, s. http://www.svd.se/ . Artikkelin verkkoversio . Viitattu 2.9.2009. (ruotsiksi)
  10. Who bears the cost of integrating refugees? Migration Policy Debates . Tammikuu 2017. OECD. Viitattu 15.10.2020. (englanniksi)
  11. Lundh, Christer & Ohlsson, Rolf:  Fran arbetskraftsimport till flyktinginvandring . Stockholm: SNS forlag, 1999. ISBN 9-171-50729-9 . (ruotsiksi)
  12. a b c Sweden and migration sweden.se . 7.9.2021. Viitattu 2.10.2021. (englanniksi)
  13. Nationalencyklopedin . Hoganas: Bra Bocker, 2006. ISBN 9-197-58327-8 . (ruotsiksi)
  14. [ https://www.finnsam.org/finnsaminfo/FINNSAM-info%202019-2.pdf Inbjudan till Bokslapp for boken ”Finnarna i Kilsbergen ? kultur och bosattning 1580 - 1650”] Medlemstidning for FINNSAM - Finnbygder i samverkan . Kesa 2019. FINNSAM. Viitattu 23.2.2021. (ruotsiksi)
  15. a b c d e f g h i j k l m Population and Population Changes 1749?2020 Statistiska Centralbyran . Viitattu 2.10.2021. (englanniksi)
  16. Languages of Sweden 2009. Ethnologue.com. Arkistoitu 4.5.2009. Viitattu 2.9.2009. (englanniksi)
  17. Suomeksi Riksforbundet Finska Krigsbarn. Arkistoitu 8.4.2008. Viitattu 2.9.2009.
  18. Lidegaard, Bo: The operation against the Danish Jews in October 1943 2003. Danish Jewish Museum. Arkistoitu 18.7.2011. Viitattu 2.9.2009. (englanniksi)
  19. Tulevatko siirtolaiset nyt Itameren yli? ? Ruotsin esikuntapaallikko nosti uhan esiin, nain kommentoi suomalaistutkija Yle Uutiset . 1.12.2023. Viitattu 9.12.2023.
  20. Hatton, Timothy J. & Williamson, Jeffrey G.: Refugees, asylum seekers and policy in Europe (PDF) Heinakuu 2004. Australian National University: Harvard University. Arkistoitu 12.9.2009. Viitattu 2.9.2009. (englanniksi)
  21. Population and Population Changes 1749?2014 Statistiska centralbyran. Arkistoitu 26.6.2015. Viitattu 25.6.2015. (englanniksi)
  22. a b Facts about migration and crime in Sweden www.government.se . 23.2.2017. The Government Offices (Regeringskansliet). Viitattu 21.8.2017. (ruotsiksi)
  23. a b Ruotsin nuoriso muuttuu - lahes 40 % maahanmuuttajataustaisia Suomen Uutiset . 14.6.2020. Viitattu 30.12.2020.
  24. a b c Pysyvan oleskeluluvan saaminen vaikeutuu Ruotsissa, kun uudet maahanmuuttolait tulevat voimaan tanaan ? "Erittain suuri muutos" Yle Uutiset . Viitattu 23.7.2021.
  25. "Fattighjons-Sverige hotar". Metro , 2005, nro 33, s. 6. Artikkelin verkkoversio . Viitattu 11.10.2022.
  26. Immigration and Ethnic Change in Low-Fertility Countries: A third Demographic Transition. Population and Development Review , 2006, nro Vol 32, No. 3, s. 416. Artikkelin verkkoversio . Viitattu 11.10.2022.
  27. Tarvainen, Kyosti: Population projections for Sweden, Norway, Denmark, and Finland, 2015?2065. Bulletin of Geography. Socio?economic Series , 2018, nro No. 39 (2018): 147?160, s. 153. Artikkelin verkkoversio . Viitattu 11.10.2022.
  28. Ekberg, Jan: Immigration and the public sector: Income e¨ects for the native population in Sweden  (Centre of Labour Market Policy Research) 2.2.1996. Vaxjo University. Arkistoitu 15.3.2005. Viitattu 2.2.2009. (englanniksi)
  29. Storesletten, Kjetil: Fiscal Implications of Immigration - a Net Present Value Calculation Helmikuu 2003. IIES Stockholm University and CEPR. Arkistoitu 27.5.2006. Viitattu 2.2.2009. (englanniksi)
  30. a b c d Analyysi: Aiemmin Ruotsin puoluejohtajat eivat edes vilkaisseet Jimmie Akessonia ? enaa he eivat voi ohittaa ruotsidemokraattien kannattajia Yle Uutiset . 5.6.2018. Yleisradio (Yle). Viitattu 9.9.2018.
  31. Koronapandemia tyrehdytti tyon ja opintojen perassa muuttamisen ? OECD-alueella myonnettyjen oleskelulupien maara romahti Yle Uutiset . 21.10.2020. Yleisradio (Yle). Viitattu 21.10.2020.
  32. a b c d e f g h i j k l m n o Ruotsista tuli murhien ja kranaatti-iskujen keskus, ja naita virheita Suomen pitaisi valttaa ? ruotsalaisekspertti: "Me olimme naiiveja" Yle Uutiset . 20.11.2021. Viitattu 22.11.2021.
  33. Brothers jailed for Vilks arson attack - The Local web.archive.org . 8.10.2012. Arkistoitu 8.10.2012. Viitattu 7.2.2022.
  34. Malmon poliisi varautuu aarimuslimeja arsyttaneen taiteiljan nayttelyyn Yle Uutiset . 5.7.2013. Viitattu 7.2.2022.
  35. Ruotsi | Kolme koulua kiinni: Sapo epailee henkilokuntaa yhteyksista islamismiin Helsingin Sanomat . 24.2.2024. Viitattu 25.2.2024.
  36. Towns together webgate.ec.europa.eu . Equal Common Database. Arkistoitu 3.8.2007. Viitattu 28.9.2009. (englanniksi) , (ruotsiksi)
  37. Suomalaiset karsastavat maahanmuuttajavaltaisia kouluja Yle Uutiset . 19.10.2009. Yleisradio (Yle). Viitattu 15.6.2020.
  38. a b c d e f g h i j k Nain sai alkunsa Tukholman pahin jengisota ? toimittaja selvitti verisen konfliktin taustat ja toteaa Suomen kehityksessa nakyvan varoitusmerkkeja Yle Uutiset . 16.11.2021. Viitattu 22.11.2021.
  39. a b c d Ruotsissa vaiettiin liian pitkaan maahanmuuton ongelmista, sanoo sosiaalidemokraattien entinen valtiopaivaedustaja ? "Kansan vaientaminen siirtolaisasioista kesti viime vaaleihin asti" Yle Uutiset . 27.8.2018. Yleisradio (Yle). Viitattu 9.9.2018.
  40. a b c d e f g h i j Ruotsi | Tapettuja ihmisia on yha enemman ? Mista Ruotsin tamanhetkisessa vakivallan aallossa on kyse? Helsingin Sanomat . 22.9.2023. Viitattu 23.9.2023.
  41. a b c MTV Uppsalassa: 6 rikollisjengia ja 160 kovan luokan ammattirikollista piinaa kaupunkia ? "Pelkaan liikkua enka halua lasteni kasvavan tallaisessa paikassa" mtvuutiset.fi . 7.3.2020. Viitattu 1.6.2020.
  42. a b c Analyysi: Kostivatko rikollisjengit poliisien tiukentuneen otteen? Ruotsin vaaleihin on alle kuukausi, ja autopalot myllersivat asetelmat uusiksi Yle Uutiset . 15.8.2018. Yleisradio (Yle). Viitattu 9.9.2018.
  43. Jengirikollisuus | Nama nelja mittaria kertovat totuuden Suomen katujengitilanteesta Helsingin Sanomat . 6.10.2023. Viitattu 7.10.2023.
  44. a b Jengivakivalta | Ruotsalaistoimittaja: Suomeen levittaytyvat jengit eivat kaihda ulkopuolisia uhreja Helsingin Sanomat . 3.10.2023. Viitattu 7.10.2023.
  45. a b Viisi ruotsalaisjengeihin liitettya miesta pidatetty Norjassa Yle Uutiset . 15.12.2022. Viitattu 6.2.2024.
  46. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v Wallis Simons, Jake: Swedish police desperate as migrant mafia gangs terrorise the country Mail Online . 12.10.2020. Viitattu 14.10.2020. (englanniksi)
  47. Essee | Elama ”Euroopan vaarallisimmassa maassa” voi olla taivaallista, jos kansankodin ovesta sattuu paasemaan sisaan Helsingin Sanomat . 23.11.2021. Viitattu 23.11.2021.
  48. Vanligt med utlandsk bakgrund bland unga man som skjuter DN.SE . 20.5.2017. Viitattu 1.6.2020. (ruotsiksi)
  49. Petersson, Claes: ”Tidigare skot man i benet for att skrammas, nu skjuter man i huvudet for att doda” Expressen . 30.6.2017. Viitattu 1.6.2020. (ruotsiksi)
  50. a b c 'Most convicted rapists in Sweden foreign' BBC News . 22.8.2018. Viitattu 1.6.2020. (englanniksi)
  51. a b Swedish National Council for Crime Prevention (Bra): Crime among persons born in Sweden and other countries (PDF)  (julkaisun tiivistelma) BRA-report 2005:17 . National Council for Crime Prevention. Arkistoitu 10.11.2006. Viitattu 2.9.2009. (englanniksi)
  52. Ranskassa puukotettu useita ihmisia ? pienia lapsia hengenvaarassa Yle Uutiset . 8.6.2023. Viitattu 19.6.2023.
  53. Ruotsalaistoimittaja syyttaa koulua ja keveita rangaistuksia vakivallasta: ”Nuorisorikolliset kutsuvat nuorisokoteja Playstation-leireiksi” Yle Uutiset . 5.10.2023. Viitattu 7.10.2023.
  54. a b Nuorten tekemiin ryostoihin liittyy Ruotsissa valilla myos uhrin hapaisya ? tutkija: nuorukaiset nostavat statustaan ja nayttavat valtaansa Yle Uutiset . 12.11.2020. Yleisradio (Yle). Viitattu 14.11.2020.
  55. Ruotsin vaistyva paaministeri Stefan Lofven Ylen haastattelussa: Keskiluokan on kannettava vastuu ampumisvakivallasta ? huumeiden viihdekaytto vahvistaa jengeja Yle Uutiset . 5.11.2021. Viitattu 22.11.2021.
  56. Tama tiedetaan erittain vaarallisesta ”Kuolemanpartiosta”, jonka kerrotaan levittaytyneen Suomeen www.iltalehti.fi . Viitattu 7.10.2023.
  57. a b HS:n tiedot | Erittain vakivaltainen katujengi on rantautunut Ruotsista Helsinkiin Helsingin Sanomat . 2.10.2023. Viitattu 7.10.2023.
  58. a b Ruotsissa on eri todellisuuksissa elavia rinnakkaisyhteiskuntia, myontaa paaministeri Yle Uutiset . 2.8.2021. Viitattu 21.5.2022.
  59. Ruotsin jengivakivalta | Poliisijohtaja: Lapset tarjoutuvat palkkatappajiksi Ruotsissa Helsingin Sanomat . 29.9.2023. Viitattu 1.10.2023.
  60. a b c d e f g h i Kriminologi Ruotsin rajahdyksista: Taysin poikkeuksellista, ei tallaista tapahdu kuin sota-alueilla Yle Uutiset . 3.11.2019. Yleisradio (Yle). Viitattu 5.11.2019.
  61. Ruotsi | SVT: Poliisilla on Tukholman alueella lista 150 osoitteesta, joissa vakivalta voi ryopsahtaa Helsingin Sanomat . 29.9.2023. Viitattu 1.10.2023.
  62. Jengivakivalta | Ruotsin tulisi harkita ulkonaliikkumiskieltoa, sanoo lakivaliokunnan puheenjohtaja DN:lle Helsingin Sanomat . 29.9.2023. Viitattu 1.10.2023.
  63. a b c d e f g h i j HS Goteborgissa | Tuhoisa rajahdys jarkytti, poliisi tutkii rikollista motiivia ? ”Viiden vuoden sisalla muutamme Ruotsista”, sanoo paikallinen nainen Helsingin Sanomat . 28.9.2021. Viitattu 2.10.2021.
  64. Ennatysvuosi ampumisissa Ruotsissa ? Goteborgin poliisi uskoo partiointiin ja lasnaoloon lahioissa Yle Uutiset . 14.12.2020. Yleisradio (Yle). Viitattu 14.12.2020.
  65. a b c d e f g h i Kolmea ihmista ammuttu Tukholmassa ? Ruotsissa tana vuonna ennatysmaara ampumisia, paakaupungissa erityisen huono tilanne Yle Uutiset . 30.12.2020. Yleisradio (Yle). Viitattu 30.12.2020.
  66. Ruotsin ratkaisu varasteluun: Annetaan varkaille porttikielto kauppoihin Helsingin Sanomat . 24.12.2019. Viitattu 24.12.2019.
  67. "Rakas Suomi, auttaisit vahan pidempaankin" ? Expressen listasi 5 asiaa, jotka ovat Suomessa Ruotsia paremmin Yle Uutiset . 1.10.2020. Yleisradio (Yle). Viitattu 2.10.2020.
  68. a b Kirjeenvaihtajalta: Maahanmuuttajavanhemmat menettivat lapsensa jengivakivallassa Ruotsissa, ja nyt he pelkaavat lisakostoa: “Miksi poliisi ei suojele meita?” Yle Uutiset . 15.11.2021. Viitattu 22.11.2021.
  69. a b c Ruotsin jengisotaa kaydaan nyt myos Turkissa - jengilaisten verinen valienselvittely velloo Uppsalassa ja Istanbulissa Yle Uutiset . 15.9.2023. Viitattu 23.9.2023.
  70. Ruotsissa rikollisjarjesto on jakautunut kahteen kilpailevaan leiriin, eivatka jengilaisten sukulaiset ole enaa vakivallalta turvassa Yle Uutiset . 14.9.2023. Viitattu 23.9.2023.
  71. Kirjeenvaihtajalta: Ruotsin jengivakivalta on yltynyt mittoihin, joissa kuka tahansa metroonmenija saattaa joutua uhriksi Yle Uutiset . 12.6.2023. Viitattu 23.9.2023.
  72. Jengivakivalta | Turkin mediat kauhistelevat Ruotsin jengivakivaltaa: ”Kadut muuttuneet sotatantereeksi” Helsingin Sanomat . 29.9.2023. Viitattu 1.10.2023.
  73. a b Jengivakivalta | Ruotsin puolustusvoimat ryhtyy tukemaan poliisia jengivakivallan torjunnassa Helsingin Sanomat . 29.9.2023. Viitattu 1.10.2023.
  74. a b c d Ruotsi | Ruotsi voisi pyytaa poliisiapua Suomesta, esittaa ex-paaministeri Andersson Helsingin Sanomat . 29.9.2023. Viitattu 1.10.2023.
  75. Ruotsin paaministeri: Perjantaina keskustellaan, miten armeija voi auttaa jengivakivallan kukistamisessa Yle Uutiset . 15.12.2022. Viitattu 1.10.2023.
  76. a b Kirjeenvaihtajan kommentti | Ruotsin vanhat ongelmat roihahtivat esiin, kun katse oli kohdistunut uusiin ? Paasiaisen vakivalta oli poikkeuksellista Helsingin Sanomat . 19.4.2022. Viitattu 21.5.2022.
  77. “Ollaan niin lahella sotatilaa kuin paastaan” ? syyttaja jarkyttyi Ruotsin mellakoista ja lasten osallistumisesta kivien heittamiseen Yle Uutiset . 28.4.2022. Viitattu 21.5.2022.
  78. Ruotsi | SVT: Yli sata poliisia loukkaantui Ruotsin mellakoissa paasiaisena Helsingin Sanomat . 22.4.2022. Viitattu 21.5.2022.
  79. Ruotsi | Ruotsin poliisi epailee, etta vakivaltaisuuksiin osallistuneilla on yhteyksia rikollisjengeihin Helsingin Sanomat . 18.4.2022. Viitattu 21.5.2022.
  80. Analyysi: Ruotsissa jengivakivalta on lahtenyt kasista ? silti hallituspuolue sosiaalidemokraatit porskuttaa ylivoimaisessa johdossa kohti vaaleja Yle Uutiset . 2.6.2022. Viitattu 9.6.2022.
  81. a b Thomas von Heijne: Storre majoritet vill ha farre asylsokande SVT Nyheter . 5.7.2020. Viitattu 23.7.2021. (ruotsiksi)
  82. Rydgren, Jens: Radical Right-wing Populism in Sweden and Denmark The Centre for the Study of European Politics and Society, Ben-Gurion University of the Negev. Arkistoitu 15.10.2007. Viitattu 2.9.2009. (englanniksi)
  83. Pysyvan oleskeluluvan saaminen vaikeutuu Ruotsissa, kun uudet maahanmuuttolait tulevat voimaan tanaan ? "Erittain suuri muutos" Yle Uutiset . Viitattu 23.7.2021.
  84. Ruotsin hallituksessa maltillinen kokoomus, liberaalit ja kristillisdemokraatit ? ruotsidemokraatit jaa ulkopuolelle Yle Uutiset . 14.10.2022. Viitattu 14.10.2022.
  85. a b Ruotsi etsii keinoja jengivakivallan nujertamiseksi ? oikeusministeri ei sulje pois armeijan kayttoa Yle Uutiset . 19.9.2023. Viitattu 25.9.2023.
  86. Maahanmuutto | Ruotsi otti Tanskasta mallia: avasi viisi palautuskeskusta, joiden tavoitteena on kannustaa karkotettuja lahtemaan Helsingin Sanomat . 24.10.2023. Viitattu 26.10.2023.

Aiheesta muualla

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]