?”Tell us a story!” said the March Hare.
?”Yes, please do!” pleaded Alice.
?”And be quick about it,” added the Hatter, ”or you’ll be asleep again before it’s done.”
?”Once upon a time there were three little sisters,” the Dormouse began in a great hurry; ”and their names were Elsie, Lacie, and Tillie; and they lived at the bottom of a well?”
?”What did they live on?” said Alice, who always took a great interest in questions of eating and drinking.
?”They lived on treacle,” said the Dormouse, after thinking a minute or two.
?”They couldn’t have done that, you know,” Alice gently remarked; ”they’d have been ill.”
?”So they were,” said the Dormouse; ” very ill.”
?Alice tried to fancy to herself what such an extraordinary ways of living would be like, but it puzzled her too much, so she went on: ”But why did they live at the bottom of a well?”
?”Take some more tea,” the March Hare said to Alice, very earnestly.
?”I’ve had nothing yet,” Alice replied in an offended tone, ”so I can’t take more.”
?”You mean you can’t take less ,” said the Hatter: ”it’s very easy to take more than nothing.”
?”Nobody asked your opinion,” said Alice.
?”Who’s making personal remarks now?” the Hatter asked triumphantly.
?Alice did not quite know what to say to this: so she helped herself to some tea and bread-and-butter, and then turned to the Dormouse, and repeated her question. ”Why did they live at the bottom of a well?”
?The Dormouse again took a minute or two to think about it, and then said, ”It was a treacle-well.”
?”There’s no such thing!” Alice was beginning very angrily, but the Hatter and the March Hare went ”Sh! sh!” and the Dormouse sulkily remarked, ”If you can’t be civil, you’d better finish the story for yourself.”
?”No, please go on!” Alice said very humbly; ”I won’t interrupt again. I dare say there may be one .”
?”One, indeed!” said the Dormouse indignantly. However, he consented to go on. ”And so these three little sisters?they were learning to draw, you know?”
?”What did they draw?” said Alice, quite forgetting her promise.
?”Treacle,” said the Dormouse, without considering at all this time. ^[8]

?”Kerro meille tarina!” sanoi hopero janis.
?”Niin kerropa, kiltti murmeli!” pyysi Liisakin.
?”Ja kiireesti”, lisasi hatuntekija, ”muuten nukahdat takaisin, ennen kuin se paattyy.”
?”Oli kerran kolme pienta sisarta”, alkoi murmeli nopeasti, ”ja heidan nimensa olivat: Liina, Tiina ja Siina ja he asuivat syvalla, syvalla kaivossa ?”
?”Mita he soivat?” kysyi Liisa, jolle syominen ja juominen olivat hyvin suuriarvoisia asioita.
?”He soivat siirappia”, sanoi murmeli mietittyaan hetken aikaa.
?”Mutta sehan ei ole mahdollista”, huomautti Liisa arasti, ”he olisivat sairastuneet siita.”
?”Niin kavikin”, sanoi murmeli. ”He tulivat hyvin sairaiksi.”
?Liisa koetti hetkisen kuvailla mielessaan, milta tallainen eriskummainen elama tuntuisi, mutta se oli hanesta aivan liian ihmeellista. Han kysyi siis: ”Mutta kuinka he taisivat elaa alhaalla kaivossa?”
?”Ota vahan enemman teeta”, sanoi hopero janis Liisalle.
?”Vahan enemman”, sanoi Liisa loukkaantuneella aanella. ”Kuinka voisin ottaa enemman, eihan minulla ole ollut tippaakaan kupissani koko aikana.”
?”Tarkoitat kai, ettet voi ottaa vahemman ”, sanoi hatuntekija, ”on varsin helppoa ottaa enemman kuin ei mitaan.”
?”Ei kukaan kysynyt sinun ajatustasi”, sanoi Liisa.
?”Kukahan meista nyt tekee mieskohtaisia huomautuksia?” kysyi hatuntekija voitonriemuisesti.
?Liisa ei tietanyt kuinka tahan vastata. Han otti siis vahan teeta ja voileivan ja kaantyi sitten murmelin puoleen uudistaen kysymyksensa: ”Kuinka he saattoivat elaa alhaalla kaivossa?”
?”Murmeli mietti taas jonkun minuutin ja vastasi sitten: ”Se oli siirappikaivo.”
?”Sellaisia ei olekaan!” Liisaa alkoi jo suututtaa, mutta hatuntekija ja hopero janis varoittivat: ”Hyss! Hyss!” ja murmeli murahti areasti: ”Ellet ole siivolla, saat itse kertoa tarinan loppuun.”
?”Ei, ei, ole niin hyva ja jatka vain”, sanoi Liisa noyrasti. ”En mina enaa keskeyta. Voihan olla joku siirappikaivo.”
?”Joku, todellakin!” virkkoi murmeli akaisesti. Se suostui kuitenkin jatkamaan tarinaansa. ”Ja sitten nuo kolme pikku sisarta alkoivat opetella maalaamaan, ajatelkaapa ?”
?”Milla he maalasivat?” kysyi Liisa, joka perati unohti askeisen lupauksensa.
?”Siirapilla”, vastasi murmeli talla kertaa miettimatta hetkeakaan. ^[9]

?? Kerro meille tarina! vaati Hassu Janis.
?? Kerro, ole hyva, pyysi Liisakin.
?? Ja nopeasti, lisasi Hatuntekija. ? Muuten nukahdat uudestaan ennen kuin se alkaa.
?Murmeli aloitti kiireesti:
?? Oli kerran kolme sisarta, Milla, Malla ja Molla, jotka asuivat kaivon pohjalla ?
?? Mita he soivat? kysyi Liisa, jolle syominen ja juominen olivat tarkeimpia asioita kaikista.
?Murmeli mietti hetken ja vastasi:
?? He soivat siirappia.
?? Ei voi olla mahdollista, sanoi Liisa. ? He olisivat tulleet siita sairaiksi.
?? Niin he tulivatkin, sanoi Murmeli. ? Hyvin sairaiksi.
?Liisa koetti kuvitella milta moinen elama tuntuisi, mutta se oli aivan liian eriskummallista, ja han sanoi vain: ? Kuinka ihmeessa he saattoivat elaa kaivossa?
?? Ota vahan enemman teeta, sanoi Hassu Janis Liisalle.
?? Kuinka mina voin ottaa enemman, kun minulla ei ole koko aikana ollut yhtaan? sanoi Liisa loukkaantuneella aanella.
?? Tarkoitat kai, etta et voi ottaa vahemman , sanoi Hatuntekija. ? On helppoa ottaa enemman kuin ei mitaan.
?? Kukaan ei ole kysynyt sinun mielipidettasi, sanoi Liisa.
?? Kukahan nyt tekee henkilokohtaisia huomautuksia? sanoi Hatuntekija voitonriemuisena.
?Liisa ei tiennyt mita sanoisi siihen. Niin han otti vahan teeta ja voileivan ja kysyi sitten Murmelilta uudestaan: ? Kuinka he saattoivat elaa kaivon pohjalla?
?Murmeli mietti taas vahan ja vastasi:
?? Se oli siirappikaivo.
?? Ei sellaisia olekaan! sanoi Liisa. Han alkoi jo suuttua, mutta Hatuntekija ja Hassu Janis varoittivat: ? Soh! Soh! ja Murmeli tokaisi jorosti: ? Ellet ole kunnolla, saat itse kertoa tarinan loppuun.
?? Ei, ei, ole hyva ja jatka! sanoi Liisa noyrasti. ? Voihan olla olemassa yksi siirappikaivo.
?? Vai yksi! sanoi Murmeli akaisesti, mutta jatkoi kuitenkin:
?? Ja sitten nuo kolme pikku siskosta alkoivat opetella maalaamaan.
?? Milla he maalasivat? kysyi Liisa kokonaan unohtaen askeisen lupauksensa.
?? Siirapilla, vastasi Murmeli heti. ^[10]

”Kerro meille tarina! ” maalisjanis sanoi.
?”Ole niin kiltti!” Alice pyysi.
?”Alaka vitkastele, tai nukahdat taas ennen kuin paaset loppuun”, lisasi hattumaakari.
?”Oli kerran kolme pienta tyttoa”, murmeli aloitti kiireesti, ”he olivat sisaruksia, heidan nimensa olivat Lotta, Liisa ja Matilda, ja he asuivat kaivon pohjalla ?”
?”Mita he soivat?” kysyi Alice; han oli aina utelias kuulemaan mita syotiin ja juotiin.
?”He soivat siirappia”, murmeli vastasi jonkin aikaa mietittyaan.
?”Ei se ole mahdollista”, Alice huomautti vienosti. ”He olisivat tulleet sairaiksi.”
?”Niin he tulivatkin”, sanoi murmeli. ” Hyvin sairaiksi.”
?Alice yritti kuvitella sellaista elamaa, mutta se tuntui niin kasittamattomalta, etta han sanoi vain: ”Miksi he asuivat kaivon pohjalla?”
?”Etko ota enempaa teeta! ” sanoi maalisjanis merkitsevasti.
?”En ole saanut viela yhtaan mitaan”, Alice vastasi loukkaantuneena, ”niin etta en voi ottaa enempaa .”
?”Tarkoitat ettet voi ottaa vahempaa ”, sanoi hattumaakari. ”Aina voi ottaa enemman kuin ei mitaan.”
?”Kukaan ei kysynyt sinun mielipidettasi”, Alice sanoi.
?”Kukas nyt tekee henkilokohtaisia huomautuksia?” riemuitsi hattumaakari.
?Alice ei tiennyt mita sanoa, niinpa han otti vahan teeta ja voileipaa, kaantyi murmeliin pain ja toisti kysymyksensa. ”Miksi he asuivat kaivon pohjalla?”
?Murmeli mietti aikansa, sitten se sanoi: ”Se oli siirappikaivo.”
?”Ei sellaisia ole olemassakaan!” Alice aloitti kiivaasti, mutta hattumaakari ja maalisjanis suhauttivat ”hys!” ja murmeli sanoi nyrpeasti: ”Jos et osaa kayttaytya, saat itse kertoa tarinan loppuun.”
?”Ei, ole kiltti ja jatka!” Alice pyysi noyrasti. ”En mina enaa keskeyta. Varmaan niita voi olla yksi .”
?”Vai yksi!” tuhahti murmeli. Se suostui kuitenkin jatkamaan. ”Ja niin nuo kolme pienta tyttoa ? he nimittain opettelivat juuri laskemaan ?”
?”Mita he laskivat?” Alice kysyi muistamatta mita oli luvannut.
?”Siirappia”, sanoi murmeli talla kertaa ollenkaan miettimatta. ^[11]

”Kerro meille tarina”, sanoi Maaniskuun rusakko.
?”Kerro”, aneli Liisa.
?”Ja nopeasti sittenkin”, lisasi Maaniskuun rusakko, ”taikka nukahdat uudestaan ennen kuin paaset loppuun.”
?”Olipa kerran kolme pienta siskosta”, Murmeli aloitti kiireesti, ”ja niiden nimet olivat Elli, Salli ja Lilli, ja ne asuivat kaivon pohjalla...”
?”Milla he elivat”, kysyi Liisa, joka oli kovin kiinnostunut syomiseen ja juomiseen liittyvista asioista.
?”Ne elivat siirapilla”, vastasi Murmeli hetken mietittyaan.
?”Eivat he voineet”, sanoi Liisa hyvantahtoisesti. ”Siita tulisi sairaaksi.”
?”Sairaita ne olivatkin”, sanoi Murmeli, ” hyvin sairaita.”
?Liisa yritti hetken kuvitella minkalaista olisi tallainen eriskummallinen elama, mutta se oli hanesta liian kasittamatonta, joten han kysyi: ”Mutta miksi he asuivat kaivon pohjalla?”
?”Ota vahan lisaa teeta”, Maaniskuun rusakko sanoi Liisalle aivan vakavissaan.
?”Mina en ole ottanut viela mitaan”, Liisa vastasi loukkaantuneena, ”joten en voi ottaa lisaakaan.”
?”Tarkoitat kai, ettet voi ottaa vahempaa ”, sanoi Hattu Hassinen. ”Ainahan voi ottaa enemman .”
?”Sinulta ei kysytty mitaan”, sanoi Liisa.
?”Kukas nyt menee henkilokohtaisuuksiin”, Hassinen kysyi voitonriemuisena.
?Liisa ei oikein tiennyt mita vastata, joten han otti vahan teeta ja voileipaa ja kaantyi sitten Murmelin puoleen ja toisti kysymyksensa: ”Miksi he asuivat kaivon pohjalla?”
?Murmeli mietti taas tovin ja sanoi sitten: ”Se oli siirappikaivo.”
?”Ei sellaisia olekaan!” Liisa aloitti artyneena, mutta Hattu Hassinen ja Maaniskuun rusakko hyssyttelivat ”Shh! Shh!” ja Murmeli huomautti happamasti: ”Jos et osaa olla kohteliaampi, on varmaan parasta etta kerrot itse tarinan loppuun.”
?”Ei, ei, jatka!” Liisa sanoi noyrasti. ”En enaa keskeyta sinua. Kai nyt yksi siirappikaivo voi olla olemassa!”
?”Vai etta yksi!” tuhahti Murmeli narkastyneena. Se suostui kuitenkin jatkamaan. ”Ja niin nama kolme pienta siskosta ? ne naet harjoittelivat piirtamista.
?”Mita he piirsivat?” sanoi Liisa unohtaen tyystin lupauksensa.
?”Siirappia”, sanoi Murmeli, talla kertaa hetkeakaan miettimatta. ^[12]

”Kerro meille tarina! ” maalisjanis sanoi.
?”Niin, kerro ihmeessa!” Liisa pyysi.
?”Ja nopeasti sittenkin”, lisasi hattumaakari, ”ettet nukahda kesken kaiken”.
?”Olipa kerran kolme pienta tyttoa, siskokset”, unikeko aloitti kovalla kiireella. ”Heidan nimensa olivat Elsi, Helli ja Lilli, ja he asuivat kaivon pohjalla ?”
?”Mita he soivat?” kysyi Liisa, jota aina kiinnosti kuulla syomisista ja juomisista.
?”He soivat siirappia”, unikeko vastasi vahan aikaa mietittyaan.
?”Eihan niin voi tehda”, Liisa huomautti varovasti. ”He olisivat tulleet sairaiksi.”
?”Niin he tulivatkin”, unikeko sanoi. ” Hyvin sairaiksi.”
?Liisa yritti kuvitella mielessaan nain tavattoman outoa elamaa, mutta se tuntui niin kasittamattomalta, etta han vain jatkoi: ”Miksi he asuivat kaivon pohjalla?”
?”Etko ota enempaa teeta?” maalisjanis usutti Liisaa.
?”En mina ole saanut viela mitaan”, Liisa vastasi loukkaantuneena, ”joten en voi ottaa enempaa .”
?”Tarkoitat, ettet voi ottaa vahempaa ”, sanoi hattumaakari. ”on hyvin helppoa ottaa enemman kuin ei mitaan.”
?”Ei kukaan kysynyt sinun mielipidettasi”, Liisa sanoi.
?”Kukas nyt tekee henkilokohtaisia huomautuksia?” hattumaakari ilkamoi.
?Liisa ei oikein tiennyt mita sanoa, joten han otti vahan teeta ja voileipaa, kaantyi sitten unikeon puoleen ja toisti kysymyksensa. ”Miksi he asuivat kaivon pohjalla?”
?Unikeko joutui taas miettimaan hetken ennen kuin vastasi: ”Se oli siirappikaivo.”
?”Ei sellaisia ole olemassakaan!” Liisa aloitti kimpaantuneena, mutta hattumaakari ja maalisjanis hyssyttelivat hanta ja unikeko tokaisi yrmeasti: ”Jos et osaa olla ihmisiksi, niin kerro sitten itse tarina loppuun.”
?”Ei kun jatkaisit vain!” Liisa pyysi noyrasti. ”En keskeyta enaa. Ehka sellaisia voi olla yksi .”
?”Vai yksi!” tuhahti unikeko. Se suostui kuitenkin jatkamaan. ”Ja niin nuo kolme siskosta ? he olivat naet juuri opettelemassa laskemista ?”
?”Mita he laskivat?” Liisa kysyi muistamatta lupaustaan.
?”Siirappia”, unikeko vastasi aikailematta. ^[13]