Led Zeppelin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tama artikkeli kasittelee yhtyetta. Yhtyeen samannimisesta esikoisalbumista katso Led Zeppelin (albumi) .
Led Zeppelin
Vasemmalta ylhäältä myötäpäivään: Jimmy Page, John Bonham, Robert Plant, John Paul Jones
Vasemmalta ylhaalta myotapaivaan: Jimmy Page , John Bonham , Robert Plant , John Paul Jones
Tiedot
Toiminnassa 1968–1980
reunion: 1985, 1988, 1995, 2007
Tyylilaji hard rock
heavy metal
blues rock
folkrock
Kotipaikka Lontoo , Englanti
Laulukieli englanti
Entiset jasenet

Jimmy Page ,  kitara
Robert Plant ,  laulu
John Paul Jones ,  basso , koskettimet
John Bonham ,  rummut

Levy-yhtio

Atlantic Records , 1969?1974
Swan Song Records , 1974?

Aiheesta muualla
Kotisivut

Led Zeppelin oli englantilainen rock -yhtye, joka perustettiin Lontoossa vuonna 1968. Yhtyeessa soittivat kitaristi Jimmy Page , laulaja Robert Plant , basisti ja kosketinsoittaja John Paul Jones seka rumpali John Bonham . Led Zeppelin oli yksi maailman suosituimmista rockyhtyeista 1970-luvulla. Aanitemyynnin perusteella Led Zeppelin on edelleen yksi maailman menestyneimmista yhtyeista: sen albumeja on myyty yli 300 miljoonaa kappaletta. [1] Yhtyeen aktiiviura paattyi rumpali Bonhamin kuoltua syyskuussa 1980. Seuraavien vuosikymmenien aikana kolme jaljelle jaanytta jasenta ovat esiintyneet yhdessa nelja kertaa.

Led Zeppelinin musiikillinen ilmaisu oli tyylillisesti hyvin laaja-alaista, ja yhtyeen musiikissa on elementteja hard rockin ohella muun muassa bluesista ja folkista . Yhtyetta on luonnehdittu myos heavy metalin alkuunpanijaksi. [2] Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ” Stairway to Heaven ”, ” Whole Lotta Love ”, ” Rock and Roll ”, ” Black Dog ” ja ” Kashmir ”.

Historia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Muodostaminen nimella The New Yardbirds [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Led Zeppelinin alku voidaan jaljittaa englantilaiseen blues-rock -yhtyeeseen The Yardbirdsiin . Jimmy Page liittyi The Yardbirdsiin vuonna 1966 korvatakseen basisti Paul Samwell-Smithin, joka oli paattanyt jattaa yhtyeen. Pian Page vaihtoi bassosta soolokitaraan luoden kahden kitaristin duon yhdessa Jeff Beckin kanssa. Beck lahti lokakuussa 1966, ja The Yardbirds alkoi kyllastya jatkuvaan keikkailuun ja aanittamiseen. Page halusi muodostaa superyhtyeen , johon olisivat kuuluneet han ja Beck seka The Whon rumpali Keith Moon ja basisti John Entwistle . Laulajaksi ajateltiin Steve Winwoodia ja Steve Marriottia . [3] [4] Yhtyetta ei koskaan muodostettu, vaikka Page, Beck ja Moon aanittivat vuonna 1966 kappaleen ”Beck’s Bolero”, joka on Beckin vuoden 1968 albumilla Truth . Aanityssessiossa oli myos mukana basisti/kosketinsoittaja John Paul Jones, joka kertoi Pagelle olevansa kiinnostunut tekemaan yhteistyota hanen kanssaan. [5]

The Yardbirds esitti viimeisen konserttinsa heinakuussa 1968. Yhtye oli kuitenkin sitoutunut muutamaan konserttiin Skandinaviassa, joten rumpali Jim McCarty ja vokalisti Keith Relf oikeuttivat Pagen ja basisti Chris Drejan kayttamaan The Yardbirdsin nimea, jotta he voisivat tayttaa yhtyeen velvoitteet. Page ja Dreja alkoivat koota uutta kokoonpanoa. Pagen ensimmainen valinta laulajaksi oli Terry Reid , joka hylkasi tarjouksen, mutta ehdotti sijaansa Robert Plantia, laulajaa West Bromwichista . [6] [7] Lopulta Plant hyvaksyi tarjouksen ja suositteli vuorostaan rumpali John Bonhamia Redditchista . [6] [8] Kun Dreja lahti projektista ryhtyakseen valokuvaajaksi (han otti myohemmin kuvan, joka esiintyy Led Zeppelinin debyyttialbumin takana), John Paul Jones otti vaimonsa yllyttamana yhteytta Pageen. [9]

Uusi yhtye soitti yhdessa ensimmaista kertaa Lontoossa Gerrard Streetilla sijaitsevan levykaupan edessa. [10] [11] Page ehdotti, etta he yrittaisivat soittaa rockabilly -kappaleen ” Train Kept A-Rollin’ ”, jonka on tehnyt kuuluisaksi Johnny Burnette . ”Heti kun kuulin John Bonhamin soittavan,” muisteli Jones, "tiesin, etta tama tulisi olemaan loistavaa... Me loimme tiimin lukkoon valittomasti." [12] Vahan myohemmin yhtye soitti P. J. Probyn albumilla Three Week Hero . Albumin kappale ”Jim’s Blues” oli ensimmainen studiokappale, joka sisalsi kaikki nelja jasenta tulevasta Led Zeppelinista. [3] Proby muisteli, ”Viimeisena paivana meilla oli hiukan studioaikaa, joten mina vain kysyin yhtyetta soittamaan... He eivat olleet Led Zeppelin tuohon aikaan, he olivat The New Yardbirds ja heista piti tulla minun bandini.” [13]

Yhtye sai paatokseen Skandinavian kiertueen The New Yardbirdsina soittaen yhdessa ensi kerran suuren yleison edessa Tanskassa 7. syyskuuta 1968. [14]

Nimeksi Led Zeppelin [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kun selvisi, etta Pagella ja Drejalla oli oikeudet Yardbirds-nimeen vain konserttien suhteen, yhtye otti uudeksi nimekseen Led Zeppelin. [6] [15] Nimi virallistettiin 14. lokakuuta 1968, kun yhtyeen esikoisalbumi oli jo saatu aanitettya. [16]

Nimi Led Zeppelin tarkoittaa ”lyijyista ilmalaivaa” ( led < engl. lead ). Nimi on tiettavasti peraisin The Who -yhtyeen rumpalilta Keith Moonilta . The Whon jasenten keskinaisen eripuraisuuden vuoksi Moon ja saman yhtyeen basisti John Entwistle suunnittelivat uuden mullistavan yhtyeen perustamista: ”a supergroup that would go down like a lead zeppelin”. Tokaisu mukaili englantilaista sanontaa ”lyijyilmapallon lailla putoamisesta” (< lead balloon = taydellinen epaonnistuminen), mutta tassa tapauksessa pudotus osuisi suoraan yleison tajuntaan. [17] Kun The New Yardbirds paatti syksylla 1968 ottaa nimen kayttoon, sanasta lead ('lyijy') paatettiin pudottaa pois yksi a-kirjain, koska se naytti manageri Peter Grantin mukaan simppelimmalta, ja koska jotkut olisivat muuten aantaneet sanan vaarin, liid . [16]

Saksalainen von Zeppelinin suku yritti estaa yhtyetta kayttamasta nimea Led Zeppelin. [18] Koopenhaminassa 1970 pitamansa konsertin alla yhtye joutui uudelleen suvun huomion kohteeksi ja salanimeksi konserttiin keksittiin NOBS. [19]

Suursuosion vuodet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Robert Plant ja Jimmy Page Led Zeppelinin konsertin akustisessa osuudessa vuonna 1973.

Yhtyeen manageri Peter Grant sai 200 000 dollaria ennakkosopimuksella Atlantic Recordsilta marraskuussa 1968, mika oli suurin uuden yhtyeen koskaan saama ennakkoraha. [13] Atlantic tunnettiin blues-, soul- ja jazzartisteistaan, mutta 1960-luvun lopussa se alkoi kiinnostua brittilaisista progressiivista rockia soittavista yhtyeista ja allekirjoitti sopimuksen Led Zeppelinin kanssa edes soittamatta yhtyeelle. [11] [20]

Led Zeppelin aloitti tammikuussa 1969 ensimmaisen Yhdysvaltain-kiertueensa ja julkaisi samalla esikoisalbuminsa Led Zeppelin . Albumi nousi kahdessa kuukaudessa Yhdysvaltain albumilistan kymmenen karkeen. Yhtye kiersi Yhdysvaltoja ja Englantia koko vuoden 1969 ajan ja samalla aanitti ja julkaisi toisen albuminsa Led Zeppelin II (1969). Aanekas, riffipainotteinen bluesalbumi nousi Yhdysvaltain listaykkoseksi seitseman viikon ajaksi ja antoi Led Zeppelinille kansainvalista mainetta konserttiyhtyeena. [6]

Yhtyeen kolmas albumi Led Zeppelin III (1970) laajensi yhtyeen musiikillista profiilia ja yhdisteli raskaaseen rockiin brittilaista folkia. Tamakin albumi nousi listaykkoseksi niin Yhdysvalloissa kuin Britanniassakin, mutta sen myyntiluvut olivat kuitenkin selvasti kahta edeltajaansa vaatimattomammat. [6]

Led Zeppelin esiintymassa Chicagossa vuonna 1975.

Yhtyeen neljannella albumilla ei ole nimea, mutta se tunnetaan yleisesti nimella Led Zeppelin IV (1971). Albumilla yhdistyvat aiempien levyjen raskas blues ja folkin mystisyys, etenkin kahdeksanminuuttisessa kappaleessa ” Stairway to Heaven ”, josta on tullut yhtyeen eniten radiossa soitettu kappale. Albumi ei noussut Yhdysvaltain listaykkoseksi, mutta siita on tullut yhtyeen eniten myyty albumi. Albumia seurasi laaja maailmankiertue, josta syntyi useita legendaarisia tarinoita yhtyeen harjoittamista ylettomyyksista. [6]

Led Zeppelinin viides albumi Houses of the Holy (1973) yhdistelee pitkiin ja eeppisiin rock-kappaleisiin funkia ja reggaeta . Seuranneella kiertueella yhtye rikkoi Yhdysvalloissa The Beatlesin asettamia katsojaennatyksia. New Yorkissa kiertueen lopulla nauhoitetuista konserteista koottiin myohemmin elokuva Led Zeppelin ? laulu jaa pystyyn (1976). [6]

Led Zeppelin vietti vuoden 1974 aikana hiljaiseloa eika levyttanyt tai konsertoinut. Se perusti oman levymerkin Swan Song Records , jolta yhtyeen kaikki seuraavat albumit julkaistiin. Niista ensimmainen oli tupla-albumi Physical Graffiti (1975), joka nousi listakarkeen niin Yhdysvalloissa kuin Britanniassakin. Kesalla ennen Yhdysvaltain-kiertuetta laulaja Robert Plant loukkaantui auto-onnettomuudessa, josta toipumiseen hanelta kului koko loppuvuosi. [6]

Robert Plant ja Jimmy Page Led Zeppelinin konsertissa vuonna 1977.

Seuraava albumi Presence julkaistiin kevaalla 1976. Yhtye ei tehnyt sen julkaisun yhteydessa kiertuetta, ja albumi myi hiukan vahemman kuin edeltajansa, vaikka nousikin listaykkoseksi. Myos konserttialbumi The Song Remains the Same (1976) nousi syksylla Britannian listaykkoseksi. [6]

Led Zeppelin teki jalleen Yhdysvaltain-kiertueen kevaalla 1977, mutta Britannian konserttilavoja se kartteli verojen vuoksi. Yhtye keskeytti kiertueen, kun Plantin kuusivuotias poika kuoli Britanniassa. Plant palasi yhtyeeseen vasta seuraavan vuoden lopulla, jolloin yhtye alkoi aanittaa seuraavaa albumiaan. Seuraavana vuonna Led Zeppelin teki lyhyen Euroopan-kiertueen ja esiintyi elokuussa 1979 pitkasta aikaa ja myos viimeisen kerran Englannissa, kahdessa ulkoilmakonsertissa Knebworthissa . Ruotsissa aanitetty In Through the Out Door julkaistiin syksylla 1979, ja se nousi listaykkoseksi. [6]

John Bonhamin kuolema ja yhtyeen hajoaminen [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Rumpali John Bonhamin kuolema syyskuussa 1980 johti yhtyeen hajoamiseen

Kevaalla 1980 Led Zeppelin teki Euroopan-kiertueen, ja syksylla yhtye kokoontui valmistelemaan seuraavaa Yhdysvaltain-kiertuettaan. Rumpali John Bonham kuitenkin kuoli 25. syyskuuta edellisen paivan alkoholinkayton seurauksena. Joulukuussa 1980 yhtye ilmoitti hajoavansa, silla he eivat voineet jatkaa ilman Bonhamia. [6]

Hajoamisen jalkeen [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Bonhamin kuoleman jalkeen Page, Plant ja Jones aloittivat kukin oman soolouransa. [6] He ovat myos soittaneet yhdessa lavalla muutaman kerran. Vuonna 1985 yhtye kokosi rivinsa Bob Geldofin jarjestamaa Live Aid -konserttia varten. Yhtye soitti Philadelphiassa . John Bonhamin tilalla nahtiin kaksi rumpalia, Phil Collins ja Chic -yhtyeen Tony Thompson . Tata konserttia ei ole muun Live Aid -materiaalin tavoin julkaistu, koska yhtyeen jasenet pitavat sita niin huonotasoisena. Toisen kerran yhtye kokosi rivinsa vuonna 1988 levy-yhtionsa Atlantic Recordsin 40-vuotisjuhlakonserttia varten. Tassa konsertissa rumpalina oli John Bonhamin poika, Jason Bonham . Seuraavan kerran yhtye esiintyi yhdessa vuonna 1995, kun se valittiin Rock and Roll Hall of Fameen .

Page ja Plant tekivat kaksi yhteista levya ja konserttikiertueen 1990-luvulla. [6]

Led Zeppelin vuonna 2007 O2-stadionilla . Rummuissa Jason Bonham (Plantin takana).

Led Zeppelin esiintyi neljannen ja toistaiseksi viimeisen kerran yhdessa vuoden 1980 jalkeen Lontoossa 10. joulukuuta 2007. Rumpalina oli jalleen Jason Bonham. [21] Konsertti taltioitiin konserttifilmiksi nimelta Celebration Day , joka sai ensi-iltansa lokakuussa 2012. Kuukautta myohemmin se julkaistiin myos albumina, joka palkittiin parhaan rock-albumin Grammylla . [22]

Lontoon-konsertin jalkeen liikkui huhuja yhtyeen laajasta konserttikiertueesta. Joulukuussa 2008 Plant kuitenkin kertoi, etta hanella on nyt muita suunnitelmia, eika comeback-kiertue toteutunut. [23] Sen jalkeen muut kolme jasenta jatkoivat yhdessa harjoittelemista ja kappaleiden tekemista Englannissa. He jarjestivat jopa koelauluja silta varalta, etta he lahtisivatkin kiertueelle uuden laulajan kanssa. Harjoituksia jatkettiin siihen asti, kunnes Jones lahti soittamaan Them Crooked Vultures -yhtyeeseen. Sen jalkeen myos Page on arvellut, ettei Led Zeppelin enaa koskaan palaa yhteen. Plant ei ole kuitenkaan taysin tyrmannyt ajatusta, vaan on vain sanonut, ettei hanella ole ollut syyta palata yhteen. [24]

Jimmy Page uudelleenmasteroi kaikki Led Zeppelinin studioalbumit, ja ne julkaistiin lisamateriaaleineen vuosien 2014 ja 2015 aikana. [25]

Jimmy Page ja Robert Plant joutuivat vuonna 2016 oikeuteen Los Angelesissa syytettyina ” Stairway to Heaven ” -kappaleensa intron plagioinnista Spirit -yhtyeen instrumentaalikappaleesta ”Taurus”, mutta oikeus hylkasi syytteen. [26]

Musiikki [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Tyyli [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Led Zeppelinin esikuvia olivat muun muassa Robert Johnsonin ja Muddy Watersin kaltaiset blueskitaristit . Creamin tapaan Led Zeppelin kuitenkin kehitti alusta saakka soundiaan perinteista bluesrockia raskaammaksi ja savellyksiaan monipuolisemmiksi antaen nain merkittavaa pohjaa heavy metalin synnylle. Yhtye kuitenkin seisoi uransa loppuun asti amerikkalaisen ” juurimusiikin ” perustuksella, jonka varaan se rakensi eri musiikkityylien tyylisekoituksia.

Yhtye sisallytti levyilleen omaperaisia rytmikokeiluja seka vaikutteita kelttilaisesta kansanmusiikista , arabialaisesta ja intialaisesta musiikista (esimerkiksi kappaleessa ” Kashmir ”). [27] Yhtye kaytti joissakin esityksissaan harvinaista Theremin-antennisoitinta .

Yhtyeen basisti John Paul Jonesin mukaan tyylillisesti Led Zeppelin sijaitsi sen neljan jasenen valissa. John Bonham kuunteli soulia ja Motown -balladeja, Jones piti jazzista ja klassisesta musiikista, Plant kuunteli bluesia ja Elvis Presleyta , ja Page piti rockabillysta , bluesista ja folkista. [28]

Albumit ja kappaleet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Musiikkinaytteet
"Stairway to Heaven" yhtyeen neljannelta albumilta Led Zeppelin IV , oli yksi yhtyeen tunnetuimmista hiteista. Kappaletta on myos aanestetty parhaimmaksi rock-kappaleeksi kautta aikojen.

Aanitiedostojen kuunteluohjeet

Kaikki Led Zeppelinin albumit tuotti Jimmy Page. Innovatiiviselle Pagelle oli tunnusomaista esimerkiksi asetella mikrofonit kauas soittimista, jotta soundille tuli tilaa hengittaa, ja tata han myos itse pitaa suurimpana saavutuksenaan tuottajana. [29] Tilamikityksella han esimerkiksi pystyi nostamaan John Bonhamin rumpujensoiton rockissa ennenkuulumattoman tarkeaan asemaan. [30] Page puhuu myos usein ”valosta ja varjosta” musiikissaan. [31]

Led Zeppelinin suosituimmat albumit ovat Physical Graffiti , Led Zeppelin II ja neljas albumi, jolle yhtye ei itse antanut mitaan nimea mutta kutsutaan usein nimella Led Zeppelin IV . Kakkosalbumi savellettiin ja nauhoitettiin suurimmaksi osaksi yhtyeen kiertueiden lomassa useissa eri studioissa, joita yhtye varasi aikataulujen salliessa. [32] Nelosalbumi aanitettiin Headley Grange -nimisessa vanhassa kartanossa Robert Plantin ja Jimmy Pagen haluttua rauhallisen paikan nauhoituksia varten. Kansanmusiikkikokeilut ja akustiset soittimet ovat voimakkaimmin lasna Led Zeppelin III : lla, jonka savellystyosta osan Page ja Plant tekivat Walesissa Bron-Yr-Aur-nimisessa paikassa sijaitsevassa mokissa yhtyeen pitaessa taukoa. Houses of the Holy -albumilla on taas funk - ja reggaevaikutteita . Yhtyeen myohemmillakin levyilla kuultiin erilaisia tyylikokeiluita.

Kappale ” Stairway to Heaven ” on usein aanestetty parhaimmaksi rock-kappaleeksi kautta aikojen. [33]

Led Zeppelin kaytti ulkopuolista laulajaa vain kerran, akustisessa kappaleessa ” The Battle of Evermore ”, jossa Sandy Denny duetoi Plantin kanssa.

Led Zeppelinia on usein arvosteltu siita, etta monet sen kappaleista perustuvat muiden artistien tekemiin tai levyttamiin vanhempiin kappaleisiin, eika alkuperaisia tekijoita aina mainittu levyilla. Jimmy Page on myontanyt asian, mutta hanen mukaansa Led Zeppelinin versioiden riffit olivat aina erilaisia kuin vanhempien versioiden riffit silloin kun alkuperaiset tekijat jatettiin mainitsematta. [34] Syytokset ovat joskus johtaneet oikeusjuttuihin. ” Dazed and Confused ” poiki vuonna 2010 oikeusjutun, kun Jack Holmes -niminen folkmuusikko vaitti sita itseltaan varastetuksi. [35] Kappale ” Whole Lotta Love ” perustui blues -muusikko Willie Dixonin savellykseen ”You Need Love”. Laulun saveltajiksi kuitenkin ilmoitettiin Led Zeppelinin jasenet. Dixon oli nostaa oikeusjutun, mutta asia selvitettiin Dixonin ja Led Zeppelinin jasenten kesken. Uusintapainoksissa ja live-julkaisuilla Dixon on myos mainittu kappaleen saveltajien joukossa. Myos ”Stairway to Heavenin” intron tekijanoikeuksista on kayty oikeutta. [36] [37]

Konsertit [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Led Zeppelin tunnettiin pitkista ja nayttavista konserttiesiintymisistaan. Yhtye ei halunnut jattaa vanhoja kappaleita pois setistaan, silla nekin kehittyivat edelleen. Kun yhtye oli julkaissut toisen albuminsa, sen konserttisetti oli jo melko pitka. Konsertit venyivat aluksi kahden ja puolen tunnin mittaisiksi ja lopulta joskus yli nelituntisiksikin. Jotkin yksittaiset kappaleet kuten ” Dazed and Confused ” venyivat yli 20-minuuttisiksi, kuin omiksi konserteikseen. Jokaisella soittajalla oli konsertissa oma soolonsa, jonka aikana muut saivat levata. [38]

Yhtyeen konsertit kehittyivat vuosien myota myos visuaalisesti nayttaviksi. Jasenet olivat viela alkuvuosina pukeutuneet lavalla arkiseen hippityyliin, mutta vuoden 1973 kiertueella erityisesti Jimmy Page pukeutui hohdokkaasti ja yhtyeen uuteen rockjumalaimagoon sopivasti. Kiertueella nahtiin myos tehosteita kuten kuivajaata, roikkuva peilipallo , varivalorivistot ja strobovalot. [39]

Yhtye konsertoi muutaman kerran myos radion pienemmissa live-rockohjelmissa. Televisiossa Led Zeppelin sen sijaan ei mielellaan esiintynyt, silla yhtyeen musiikki ei paassyt oikeuksiinsa television pienissa kaiuttimissa. [40]

Suosio [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Led Zeppelinin arvostus ja suosio ovat vuosien mittaan kasvaneet, ja sita pidetaan nykyaan yhtena keskeisimmista populaarimusiikin yhtyeista. Levyista etenkin nelja ensimmaista seka Physical Graffiti nauttivat kanonisoitua suosiota. Ilmestyessaan nama aanitteet saivat kuitenkin melko nuivaa kritiikkia. Etenkaan englantilaiset arvioijat eivat tahtoneet sulattaa ensin Yhdysvalloissa maineeseen noussutta yhtyetta. Yhdysvaltoihin suuntautuivat myos yhtyeen useimmat kiertueet ja lavaesiintymiset, ja etenkin etelavaltioissa se nautti suurta suosiota. Yhtye tuli tunnetuksi siitakin, etta se ei aluksi halunnut julkaista single-levyja, joita pidettiin tuona aikana menestyksen edellytyksena. Atlantic kuitenkin julkaisi singleja Yhdysvaltain markkinoita varten.

Yhdysvalloissa Led Zeppelinin suosio on sailynyt korkeana. Yhtyeen levyja on myyty maassa yli 110 miljoonaa kappaletta.

Taloudellinen menestys [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Manageri Peter Grant runnoi Zeppelinin konserttipalkkiot uudelle tasolle. Kun aiemmin saantona oli ollut lipputulojen tasajako promoottorin ja esiintyjan kesken, ilmoitti Grant, etta Led Zeppelin ei esiintyisi, ellei saisi 90 prosenttia potista. Jarjestajien ei auttanut kuin suostua. Toki yhtyeen esiintymispaikat olivat stadioneja ja suuria, jopa 20 000 katsojan sisahalleja, jotka mahdollistivat molempia osapuolia hyodyttavan liiketoiminnan. Yhtye pitikin manageriaan ”viidentena jasenenaan”. Taloudellisilla perusteilla Led Zeppelin vaihtoi myos levy-yhtionsa Atlanticin itse perustamaansa Swan Song Recordsiin vuonna 1974.

Led Zeppelin Suomessa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Led Zeppelin esiintyi Suomessa yhden kerran, Helsingin Kulttuuritalolla 23. helmikuuta vuonna 1970 [41] osana European 1970 -kiertuetta. Konsertissa kuultiin kappaleet ”We’re Gonna Groove”, ”I Can’t Quit You Baby”, ”Dazed and Confused”, ”Heartbreaker”, ”White Summer”, ”Black Mountain Side”, ”Since I’ve Been Loving You”, ”Organ Solo/Thank You”, ”Moby Dick”, ”How Many More Times”, ”Let That Boy Boogie”, ”Move On Down the Line”, ”Hideaway”, ”Cocaine Blues”, ”C Rider”, ”Lemon Song”, ”Be-Bop-a-Lula”, ”Whole Lotta Love”. [42] lahde tarkemmin?

Led Zeppelinin oli tarkoitus esiintya Suomessa myos toisenkin kerran vuonna 1975, Helsingin uuden messukeskuksen avajaisissa. Tama konsertti, kuten muutkin samalle syksylle kaavaillut esiintymiset, kuitenkin peruuntuivat Robert Plantin jouduttua auto-onnettomuuteen Rhodoksella samana kesana [43] Suomessa toimii Led Zeppelin -tribuuttiyhtye, jonka nimi on Let’s Eppelin. Tama vaannos yhtyeen nimesta on otettu Mauri Kunnaksen sarjakuvasta Nyrok City . [44]

Elokuvat [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  • Led Zeppelin ? laulu jaa pystyyn ( The Song Remains the Same , 1976, fiktiivisia kohtauksia sisaltava konserttielokuva, jonka esiintymiset nauhoitettiin vuonna 1973)
  • Led Zeppelin DVD (2003, kokoelma esiintymisista vuosilta 1970?1979)
  • Mothership (2007)
  • Led Zeppelin: Celebration Day (2012, vuoden 2007 paluukonsertin taltiointi)

Diskografia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paaartikkelit: Led Zeppelinin diskografia ja Luettelo Led Zeppelinin kappaleista

Studioalbumit [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  • Tolinski, Brad:  Jimmy Page. Yksinoikeudella . (Light and Shade. Conversations with Jimmy Page, 2012.) Suomentaneet Jere Saarainen & Jaakko Teittinen. Helsinki: Minerva, 2013. ISBN 978-952-492-736-9 .
  • Wall, Mick:  Led Zeppelin. Jattilaisten aika . (When Giants Walked the Earth, 2008.) Suomentanut Petri Silas. Helsinki: Like, 2010. ISBN 978-952-01-0380-4 .

Viitteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  1. ↑ Led Zeppelin wins Polar Prize 7.11.2005. The Local. Viitattu 9.12.2007. (englanniksi)
  2. ↑ Grohl, Dave: Led Zeppelin Rolling Stone. Viitattu 6.8.2018. (englanniksi)
  3. ↑ a b Mick Wall (2008), When Giants Walked the Earth: A Biography of Led Zeppelin , London: Orion, pp. 13?15, 52.
  4. ↑ Snow, Mat, ”Apocalypse Then”, Q magazine, December 1990, pp. 74?82.
  5. ↑ Davis, Stephen (1995). Hammer of the Gods: The Led Zeppelin Saga (LPC) . New York: Berkley Boulevard Books, 32, 44, 64, 190, 225, 277. ISBN 0425182134 . OCLC 0330438591 .  
  6. ↑ a b c d e f g h i j k l m Erlewine, Stephen Thomas: Led Zeppelin Biography Allmusic. Viitattu 6.8.2018.
  7. ↑ Dave Schulps, Interview with Jimmy Page ( Arkistoitu ? Internet Archive), Trouser Press , October 1977. (englanniksi)
  8. ↑ Digital Graffiti: The Led Zeppelin Frequently Asked Questions List, v8.1, 29 September 1994 home.mchsi.com . (englanniksi)
  9. ↑ Dominick A. Miserandino, Led Zeppelin - John Paul Jones ( Arkistoitu ? Internet Archive), TheCelebrityCafe.com.
  10. ↑ Liner notes by Cameron Crowe for The Complete Studio Recordings . The building has since been torn down, and the area has been converted into London’s Chinatown.
  11. ↑ a b Chris Welch (1994) Led Zeppelin , London: Orion Books. ISBN 0-85797-930-3 , pp. 21, 28, 31, 37, 47, 49, 63, 68, 85, 92, 94?95.
  12. ↑ Gilmore, Mikal (10 August 2006). " The Long Shadow of Led Zeppelin ". Rolling Stone (1006) . Viitattu 9 December 2007 .   ( Arkistoitu ? Internet Archive)
  13. ↑ a b Dollar, Fred: Led Zep Were My Backing Band. Fred Dollar , 2005, s. 83.
  14. ↑ Gladsaxe Teen Clubs website: Led Zeppelin’s First Gig
  15. ↑ Lewis, Dave Lewis and Simon Pallett (1997) Led Zeppelin: The Concert File , London: Omnibus Press. ISBN 0-7119-5307-4 , p. 12.
  16. ↑ a b Wall 2010, s. 90?91.
  17. ↑ Nigel Cawthorne: The Who and the making of Tommy. (englanniksi)
  18. ↑ Led Zeppelin 1968?1980, Billboard (englanniksi)
  19. ↑ Soundi kirja Heavyrock , toim. Jorma-Veikko Sappinen 1978.
  20. ↑ Ian Fortnam, "Dazed & confused", Classic Rock Magazine: Classic Rock Presents Led Zeppelin , 2008, p. 43.
  21. ↑ Salminen, Kari: Kerran viela: Led Zeppelin! Ilta-Sanomat , 1.12.2007, s. 69.
  22. ↑ Yle Live: Led Zeppelin ? Celebration Day Yle . 17.6.2015. Viitattu 1.1.2017.
  23. ↑ Jones, Ruth: Led Zeppelin’s Robert Plant finally rules out reunion tour  (”Plant, 60, said he has moved on to other things and was getting too old for two-hour rock shows in giant arenas across the world.”) The Daily Telegraph . 21.12.2008. (englanniksi)
  24. ↑ Greene, Andy: Robert Plant Slams Idea of Zeppelin Tour: ’I’m Not Part of a Jukebox’ Rolling Stone . 8.5.2014. Viitattu 6.8.2018. (englanniksi)
  25. ↑ Grow, Kory: Led Zeppelin Announce Final Three Deluxe Reissues Rolling Stone . 3.6.2015. Viitattu 7.8.2018. (englanniksi)
  26. ↑ Led Zeppelin paasi palkahasta ? valamiehisto: Stairway to Heaven ei plagiaatti iltasanomat.fi . 23.6.2016. Arkistoitu 23.6.2016. Viitattu 23.6.2016.
  27. ↑ Tolinski 2013, s. 107.
  28. ↑ Tolinski 2013, s. 130.
  29. ↑ Tolinski 2013, s. 42?43, 111.
  30. ↑ Tolinski 2013, s. 97.
  31. ↑ Tolinski 2013, s. 91, 102.
  32. ↑ Nyman, Jake: Aution saaren levyt . Helsinki: Tammi, 1997.
  33. ↑ Stairway To Heaven: The Greatest Song of All Time? www.superseventies.com . Viitattu 10.5.2020. (englanniksi)
  34. ↑ Wall 2010, s. 79?85.
  35. ↑ Michaels, Sean: Led Zeppelin sued for alleged plagiarism of Dazed and Confused The Guardian . 30.6.2010. Viitattu 10.5.2020. (englanniksi)
  36. ↑ Led Zeppelin Wins Copyright Dispute Over 'Stairway To Heaven' NPR.org . Viitattu 10.5.2020. (englanniksi)
  37. ↑ Kembrew McLeod, Peter DiCola, Jenny Toomey, Kristin Thomson:  Creative License: The Law and Culture of Digital Sampling . Duke University Press, 2011-03-14. ISBN 978-0-8223-4875-7 . Teoksen verkkoversio (viitattu 10.5.2020). en
  38. ↑ Tolinski 2013, s. 192, 201.
  39. ↑ Tolinski 2013, s. 192.
  40. ↑ Tolinski 2013, s. 196.
  41. ↑ Led Zeppelin -sivusto (englanniksi)
  42. ↑ Huhtamaki, Mikael:  Live in Finland ? Kansainvalista keikkahistoriaa Suomessa 1955?1979 . Helsinki: Gummerus, 2013. ISBN 978-951-20-8730-3 .
  43. ↑ [1]
  44. ↑ Let’s Eppelin -sivut ( Arkistoitu ? Internet Archive)

Kirjallisuutta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  • Davis, Stephen:  Jumalten vasara. Saaga Led Zeppelinista . (Hammer of the Gods. The Led Zeppelin Saga, 1985.) Suomentanut Mika Jarvinen. Helsinki: Johnny Kniga, 2005. ISBN 951-0-30935-4 .
  • Williamson, Nigel:  The Rough Guide to Led Zeppelin . Lontoo: Rough Guides, 2007. ISBN 978-1-84353-841-7 . (englanniksi)
  • Draper, Jason:  Led Zeppelin. Koko ura . (Led Zeppelin Revealed, 2008.) Suomentanut Timo Pekonen. Helsinki: Jyvaskyla: Minerva, 2008. ISBN 978-952-492-062-9 .

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kansainvaliset
Kansalliset
Tieteilijat
Taiteenala
Henkilot
Muut
Noudettu kohteesta ” https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Led_Zeppelin&oldid=22200985 ”