Kirjallisuuskritiikki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kirjallisuuskritiikki eli kirjallisuusarvostelu tutkii, keskustelee, arvioi ja tulkitsee kirjallisia teoksia. Vaikka kirjallisuusarvostelu ja kirjallisuustiede ovat lahella toisiaan, eivat kaikki kirjallisuuskriitikot ole olleet kirjallisuustieteilijoita.

Kirjallisuusarvosteluja julkaistaan sanoma- ja aikakauslehdissa, radiossa, televisiossa ja internetissa. Kirjallisuuskritiikin julkaisemiseen ovat Suomessa keskittyneet esimerkiksi lehdet Parnasso ja Kiiltomato .

Joidenkuiden kirjallisuusarvostelijoiden mielesta kirjallisuusarvostelu on kirjallisuustieteen kaytannon sovellus, koska arvostelu on aina valittomasti tekemisissa kirjallisuuden kanssa, vaikka ei teoreettisesta nakokulmasta.

Kirjallisuusarvostelun historia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Antiikin ja keskiajan arvostelutoiminta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kirjallisuusarvostelua on esiintynyt luultavasti yhta kauan kuin kirjallisuuttakin. Aristoteles kirjoitti neljannella vuosisadalla eaa. Runousopin , joka on monien kirjallisuuden lajien typologia ja kuvaus ja jossa on erityista kriittisyytta suhteessa moniin nykyajan taideteoksiin. selvenna Runousopissa esiteltiin ensimmaista kertaa mimesiksen ja katharsiksen kasite, jotka ovat vielakin keskeisia kirjallisuudentutkimuksessa. Platonin hyokkaykset runoutta vastaan jaljittelevana, toissijaisena ja epaaitona olivat myos rakentavia. selvenna

Renessanssin kritiikki [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Renessanssin kirjallisuusarvostelijat kehittelivat klassisia ideoita muodon ja sisallon ykseydesta ja kirjallisen uusklassismista , julistivat kirjallisuuden keskeista asemaa kulttuurissa ja pitivat runoilijaa ja kirjailijaa pitkan kirjallisuuden perinteen sailyttajina. Renessanssin kirjallisuusarvostelu alkoi vuonna 1498, kun loydettiin uudelleen klassisia teksteja, joista huomattavin oli Giorgio Vallan latinankielinen kaannos Aristoteleen Runousopista . Aristoteleen teokset, erityisesti Runousoppi , olivat 1700-luvun lopulle asti kaikkein tarkeimpia kirjallisuuskritiikin esikuvia. Lodovico Castelvetro oli renessanssin kriitikoista vaikutusvaltaisin, joka kirjoitti kommentteja Aristotelen Runousoppiin vuonna 1570.

Kritiikki 1800-luvulla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Brittilainen romantiikka 1800-luvun alussa toi uusia esteettisia ajatuksia kirjallisuudentutkimukseen, lukien mukaan ajatuksen siita, etta kirjallisuuden kohteen ei aina tarvitse olla kaunis, jalo tai taydellinen, vaan etta kirjallisuus itse voisi nostaa tavallisen aiheen ylevan tasolle. Saksalainen romantiikka , joka seurasi Saksan klassismin myohaiskehitysta, painotti pirstoutumisen estetiikkaa, joka ilmeni hammastyttavan modernina Englannin kirjallisuuden lukijalle ja arvosti henkevyytta enemman kuin englanninkielinen romantiikka. 1800-luvun lopulla tuli kuuluisaksi kirjoittajia, kuten Mathew Arnold , jotka tunnettiin enemman kriittisesta kirjoittamisestaan kuin omasta kirjallisista teoksistaan.

Uuskritiikki [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paaartikkeli: Uuskritiikki

Vaikka nama esteettiset liikkeet olivat tarkeita aikalaisilleen, nykyajan kirjallisuuskriittiset ideat juontuvat lahes kokonaan 1900-luvun alun uusista suuntauksista. Kirjallisuuden tutkimusta ja keskustelua hallitsi kritiikin koulukunta, jota kutsutaan Venalaiseksi formalismiksi ja hieman myohemmin Uuskritiikki Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Molemmat koulukunnat painottivat tekstien lahiluentaa, nostaen sen paljon korkeammalle kuin yleistava keskustelu ja spekulointi joko kirjailijan intentiosta (puhumattakaan kirjailijan psykologiasta tai elamakerrasta , joista tuli lahes tabuja aiheita) tai lukijan saamasta vastakaiusta. Tama muodon ja tasmallisen ”itsensa sanojen” painotus on pysynyt elossa, huolimatta naiden kriittisten oppien heikentymisesta.

Ekokritiikki [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Ekokritiikki tutkii kirjallisuuden ja luonnon suhteita. Suunnan kaynnisti kaksi vuonna 1996 julkaistua kirjaa, Cheryll Glotfeltyn ja Harold Frommin toimittama The Ecocriticism Reader ja Lawrence Buellin The Environmental Imagination . Suomessa ekokritiikin nakokulmia on tuonut esiin Toni Lahtisen ja Markku Lehtimaen toimittama Aanekas kevat (2008). [1]

Tunnettuja ulkomaisia kirjallisuuskriitikoita [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Suomalaisia kirjallisuuskriitikoita [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  • Suvi Ahola , kirjallisuuskriitikko, Helsingin Sanomat 1984?
  • Marko Ahonen , elokuvakriitikko
  • Risto Ahonen , kirjallisuuskriitikko
  • August Ahlqvist , kirjallisuuskriitikko, 1800-luku
  • Eliel Aspelin-Haapkyla , kuvataide-, teatteri- ja kirjallisuuskriitikko [2]
  • Tuomas Anhava , kirjallisuuskriitikko, Nakoala 1949?1950, Uusi Kuvalehti 1952, Suomalainen Suomi 1953?1956, Helsingin Sanomat 1957?1958, Parnasso 1966?1979 [3]
  • Niklas Bengtsson , kirjallisuuskriitikko
  • Jan Blomstedt , kirjailija, kriitikko, kaantaja
  • Fredrik Cygnaeus , kuvataide- ja kirjallisuus, 1830?1880
  • Jorn Donner , elokuva- ja kirjallisuuskriitikko, Nya Pressen 1951?1959, Hufvudstadsbladet 1952?1961, Vapaa Sana 1952?1955, Paivan Sanomat 1957?1958, Bonniers Litterara Magasin 1959?1964, Dagens Nyheter 1961?1973 [4]
  • Aaro Hellaakoski , kuvataide- ja kirjallisuuskriitikko, Ylioppilaslehti, Aamulehti, Aika, Karjalan Aamulehti, Iltalehti [5]
  • Jari Olavi Hiltunen , kirjallisuuskriitikko, Satakunnan Kansa 1997?, Opettaja-lehti 1997?2015, kirjallisuuskritiikin verkkolehti Kiiltomato 2005?, Parnasso, Hiidenkivi, Ristin Voitto, Sana-lehti
  • Pentti Holappa , kirjallisuuskriitikko, Valikysymys, Ajankohta, Helsingin Sanomat 1953?1978
  • Juho Hollo , kirjallisuuskriitikko, Valvoja, eri lehdet 1910?1922
  • Bengt Holmqvist , kirjallisuuskriitikko, Abo Underrattelser 1946?1949, Nya Pressen 1947?1949, Aftontidningen 1948?1949, Stockholms Tidningen 1950?1955, Bonniers Litterara Magasin 1951?, Dagens Nyheter 1955?, Ruotsin radio
  • Huugo Jalkanen , kirjallisuus- ja teatteriarvostelija, Uusi Suomi 1926?1958
  • Toni Jerrman , kirjallisuuskriitikko
  • Kasper Jarnefelt , kirjallisuuskriitikko Keski-Suomi 1886, Savo 1887?1903
  • Viljo Kajava , kirjallisuuskriitikko, Tulenkantajat 1933?1938, Suomen Sanomat 1937?1938, Suomen Kuvalehti 1949?1954
  • Pekka Kejonen , kirjallisuuskriitikko, Kansan Sana, Kansan Uutiset ja Parnasso
  • Sylvi-Kyllikki Kilpi , kirjallisuus- ja teatterikriitikko, Kansan Lehti 1923?1932 [6]
  • V. A. Koskenniemi , kirjallisuuskriitikko, Raataja 1905, Aika/Valvoja-Aika/Valvoja 1950-luvulle, Uusi Aura, Uusi Suometar/Uusi Suomi 1905?1962
  • Rafael Koskimies , kirjallisuuskriitikko, Aika 1917?1924, Uusi Suomi 1921?1934, 1940?1941, Valvoja-Aika 1932?1941
  • Helmi Krohn , kirjallisuuskriitikko, Valvoja 1906?1917
  • Jarkko Laine , kirjallisuuskriitikko, Parnasso
  • Kai Laitinen , kirjallisuuskriitikko, Savo, Helsingin Sanomat 1950?1958, Parnasso 1958?1965
  • Joel Lehtonen , kirjallisuuskriitikko, Mikkelin Sanomat 1902?1903, Hameen Sanomat 1903, Uusimaa 1903?1904, Helsingin Sanomat 1912?1913, Suomalainen Kansa 1908?1911
  • Kasimir Leino , kirjallisuus-, teatteri- ja kuvataidearvostelija, Hameen Sanomat, Uusi Suometar, Paivalehti 1890?1897, Nykyaika 1897?1899
  • Kari Levola , kirjallisuuskriitikko
  • Hannu Marttila , kirjallisuuskriitikko, Uusi Suomi 1968, Helsingin Sanomat 1985 alkaen

  • Alex Matson , kirjallisuuskriitikko, Sininen kirja 1927?1930, Elama 1929, Paivakirja-lehti 1934?1938.
  • Juhani Niemi , professori, kirjallisuudentutkija
  • Lorenz von Numers , kirjallisuuskriitikko, Nyland 1934?1937, Studentbladet 1936, Panorama 1944?1946, Sesam 1947, Obs! 1949?1953, Svenska Dagbladet 1955?1959;
  • Hagar Olsson , Studentbladet 1916, Dagens Press 1918?1978
  • L. Onerva , taide-, teatteri- ja kirjallisuusarvostelija Uusi Paiva 1909?1910, Helsingin Sanomat 1910?1911 ja 1925?1926
  • Matti Paavilainen , kirjallisuuskriitikko, Uusi Suomi 1979?1991
  • Olavi Paavolainen , kirjallisuus- ja kulttuurikriitikko, Tulenkantajat 1930, eri julkaisut 1920?1960
  • Raoul Palmgren , kirjallisuuskriitikko, Tulenkantajat, Vapaa Sana 1944?1952, eri julkaisut 1952 alkaen
  • Jarmo Papinniemi , kirjallisuuskriitikko, Etela-Saimaa, Uusi Suomi, Demari, 1989 alkaen, Parnasso
  • Eila Pennanen , kirjallisuuskriitikko
  • Rami Saari
  • Maija Savutie-Myrsky , teatteri- ja kirjallisuuskriitikko, Kansan Lehti 1937?1941, Suomen Sosialidemokraatti 1943?1944, Vapaan Sana 1948?1957, Kansan Uutiset
  • Juhani Siljo , kirjallisuus- ja teatterikriitikko, Helsingin Sanomat 1910, Valvoja 1916?1917
  • Anna-Maria Tallgren , Helsingin Sanomat 1910?1925, Valvoja 1918?1925, avustaja Turun Sanomat, Uusi Aura, Valvoja-Aika, Litteratur, Nuori Suomi, Aamu, Jousimies, Otava ja Ad Interim
  • Viljo Tarkiainen , teatteri- ja kirjallisuuskriitikko, Uudenmaa 1902?1903, Valvoja 1903?1907, Helsingin Sanomat 1904?1916, 1918?1920, Uusi Suometar 1916?1918
  • Pekka Tarkka , kirjallisuuskriitikko, Ilta-Sanomat 1955, Helsingin Sanomat 1958?1961, 1969?2000; Uusi Suomi 1961?1967
  • Aale Tynni , kirjallisuus- ja teatteriarvostelija
  • Jouko Tyyri , kirjallisuuskriitikko, Savon Sanomat 1950?2001, Helsingin Sanomat 1975?1976, Aamulehti 1976?1978, Yhteishyva 1987?1990
  • Tatu Vaaskivi , kirjallisuuskriitikko, Kaleva 1930?1935, 1935?1942 Uusi Suomi, Suomalainen Suomi, Valvoja-Aika, Helsingin Sanomat, Turun Sanomat, Suomen Kuvalehti
  • Lauri Viljanen , kirjallisuus- ja teatterikriitikko, Turun Sanomat ja Uuden Aura 1921?1923, Aamulehti 1925?1926, Tulenkantajat, Helsingin Sanomat 1926?1950
  • Thomas Warburton , kirjallisuus- ja teatteriarvostelija, Finsk Tidskriftiin 1943, Nya Argus 1949?1975
  • Kyosti Wilkuna , kirjallisuuskriitikko, Kaleva 1903, 1904, Raataja 1905?1906, Mikkelin Sanomat 1906, Kaiku, Tyomies, Uusi Suometar, Aika, Kotiseutu, Valkoinen Suomi 1918 [7]

Katso myos [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  1. Sanna Nyqvist: Kirjallisuuden luonnossa . Arvostelu kirjasta Toni Lahtinen & Markku Lehtimaki (toim.): Aanekas kevat: ekokriittinen kirjallisuudentutkimus . SKS 2008, Kiiltomato.net 10.04.2008.]
  2. Jean Sibeliuksen aikalaisia viitattu 10.12.2007
  3. Yle, Elava arkisto viitattu 10.12.2007
  4. Eduskunta, edustajamatrikkeli viitattu 10.12.2007
  5. Oulun kaupunginkirjasto, kirjailijat Oulussa ( Arkistoitu ? Internet Archive) viitattu 10.12.2007
  6. Eduskunta, edustajamatrikkeli viitattu 10.12.2007
  7. Tiedot julkaisuista ja julkaisuvuosista joko Kansallisbiografia ( Arkistoitu ? Internet Archive) verkkojulkaisussa, Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997?. Viitattu 30. ja 31.7.2008 tai kyseisen henkilon artikkelin tiedoista

Kirjallisuutta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kirjallisuuskritiikki .