Katariina ja Munkkiniemen kreivi
Ohjaaja	Ossi Elstela
Kasikirjoittaja	Nisse Hirn
Perustuu	Kaarina Viitainojan romaaniin
Tuottaja	Toivo Sarkka
Saveltaja	Nils-Eric Fougstedt
Kuvaaja	Vittorio Mantovani
Leikkaaja	Armas Vallasvuo
Lavastaja	Ossi Elstela
Koreografi	Alex. Saxelin
Paaosat	Regina Linnanheimo Leif Wager Elsa Rantalainen Ester Toivonen
Valmistustiedot
Valmistusmaa	Suomi
Tuotantoyhtio	Suomen Filmiteollisuus
Ensi-ilta	31. tammikuuta 1943
Kesto	110 minuuttia
Alkuperaiskieli	suomi
Budjetti	1 195 473 mk
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK Nimi-testi OK

Katariina ja Munkkiniemen kreivi on vuonna 1943 valmistunut suomalainen draamaelokuva , jonka on ohjannut Ossi Elstela .

Sotavuosina valmistuneen eskapistisen melodraaman paaosissa ovat Regina Linnanheimo ja Leif Wager . Rooli oli Wagerin ensimmainen merkittava elokuvatyo, ja hanesta tuli 1940-luvun suosituimpia suomalaisia miesnayttelijoita. ^[1] Elokuvan tunnetuin kohtaus on Wagerin tulkitsema, Nils-Eric Fougstedtin saveltama ja Reino Hirvisepan sanoittama ^[2] laulu Romanssi (”Sua vain yli kaiken ma rakastan”) puistolammen rannalla.

Katariina ja Munkkiniemen kreivi -elokuvan tapahtumaymparistona on 1860-luvun Helsinki , ja kohtalon tiet vievat myos Koopenhaminaan ja Roomaan . Elokuvan aikajanne on seitsemisen vuotta. Muonamiehen tytar Katariina ja Munkkiniemen kreivi Mauritz ovat rakastuneet toisiinsa, mutta tie yhteiseen onneen on ohdakkeinen. Saaty-yhteiskunta asettaa tarkat rajat ihmisten valisille suhteille, alati vaanivat kulkutaudit kaantavat ihmisten suunnitelmat hetkessa ylosalaisin, epasaatyiset rakkaudet koetetaan tuhota viekkailla juonilla.

Katariina ja Munkkiniemen kreivi oli yleisomenestykseltaan ensi-iltavuoden ylivoimainen ykkonen. ^[3] . Myos ”Romanssi” oli sota-ajan suosituimpia suomalaislauluja. ^[4] Elokuva on esitetty suomalaisilla televisiokanavilla useaan otteeseen. Ensimmaisessa televisioesityksessaan 1965 se kerasi puolisen miljoonaa katsojaa. Seuraavana vuonna elokuva sai noin 1 360 000 katsojaa. ^[5]

Tarina ajoittuu vuoden 1860 paikkeille. Munkkiniemen nuori kreivi Mauritz Armborg ja kartanossa tyoskenteleva Katariina kuhertelevat keskenaan, mutta heidan rakkautensa tiella seisoo Mauritzin isoaiti Yvonne Armborg. Kalastaja Elias Jahnukainen haluaisi naimisiin Katariinan kanssa, mutta neito valttaa antamasta suoraa vastausta kosintaan. Mauritzin haaveena on viulistin ura, han mielii opiskelemaan saveltaiteita ulkomaille. Yvonne Armborg ei suvaitse Katariinaa Mauritzin elamassa. Niinpa juonikas isoaiti paattaa rahoittaa Katariinan myotajaiset, jos tytto nai Eliaksen. Mauritzia yritetaan ohjata avioliiton satamaan viehkean tukholmattaren, Ingeborg Liliecronan kanssa. Ingeborg tulee vierailulle Munkkiniemeen, mutta Mauritz ei lampene hanelle. Sen sijaan Mauritz ja Katariina kehittavat pakosuunnitelman: he aikovat matkata Koopenhaminan kautta Roomaan. Rakastavaiset tapaavat toisensa Halikon majatalossa, missa he viettavat eraanlaisen ”haayon”. Aamun sarastaessa Mauritz lahjoittaa Katariinalle kaulukorun, joka on Armborgien vanha sukukalleus. Eras Yvonnen palvelija on kuitenkin paassyt vihille rakastavaisten pakoaikeesta ja kertonut asiasta matriarkalle. Mauritzin ja Katariinan yhteinen matka tyssaa siihen, etta kuski tuo Katariinan takaisin Munkkiniemeen Yvonnen maarayksen mukaisesti.

Tuhoon tuomitun rakkauden musertama Katariina koettaa riistaa itseltaan hengen heittaytymalla rantakalliolta kohti kuolemaa. Lahistolla souteleva Elias pelastaa neidon meresta. Katariina suostuu jarkiavioliittoon Eliaksen kanssa. Mauritz on jatkanut matkaansa Koopenhaminaan ja riutunut siella useita viikkoja ankaran sairauden kourissa. Ingeborg saapuu tapaamaan kreivia. Han saa Mauritzin lahtemaan mukaansa Roomaan valehtelemalla talle, etta myos Katariina on saapuva ikuiseen kaupunkiin Yvonnen seurassa. Mauritz romahtaa, kun Yvonne tulee Roomaan yksin ja kertoo, etta Katariina on nainut Eliaksen. Koyhaan Katajanokan kaupunginosaan Eliaksen kanssa muuttanut Katariina synnyttaa pojan, joka saa nimekseen Mauritz. Elias vannoo rakastavansa lastaan kuin omaansa.

Kuluu seitseman vuotta. Mauritz Armborgin avioliitto on onneton, silla han ei saa Katariinaa mielestaan. Suomessa eletaan 1860-luvun lopun nalkavuosia . Katariinan aie saada poikansa hyvaan kouluun kaatuu siihen, etta pojan virallinen isa, Elias Jahnukainen on liian alhaista saatya. Eraana paivana pikku-Mauritz katoaa. Katariina loytaa hanet maaherratar Elisabeth Gerhardin talosta. Oman poikansa kuolemalle menettanyt Elisabeth haluaisi ottaa Mauritzin suojiinsa, mutta Katariina ei suostu. Rutto muuttaa Katariinan mielen, silla Elias saa tartunnan ja kuolee. Katariina paattaa jattaa poikansa maaherrattaren hoivaan. Han jattaa pojalleen muistoksi kreivi Mauritzilta saamansa kaulakorun. Elisabeth ja poika matkustavat Roomaan, missa pikku-Mauritz ja kreivi Mauritz tapaavat toisensa. Nahdessaan kaulakorun pikku-Mauritzilla kreivi kasittaa etta poika on Katariinan. Mauritzin ja Ingeborgin jo alun perin heikkorakenteinen avioliitto romahtaa lopullisesti, kun kreivi lupaa matkustaa pikku-Mauritzin kanssa Suomeen. Itsensa onnettomaksi tunteva vaimo suostuu avioeroon. Kreivi Mauritz ja pikku-Mauritz otetaan Munkkiniemessa juhlallisesti vastaan. Katuva Yvonne tunnustaa Mauritzille katalat juonensa. Kreivi antaa isoaidilleen anteeksi. Yvonne ihastuu pikku-Mauritziin. Kun han huomaa vanhan sukukorun pojan kaulassa, han kasittaa olevansa taman isoaiti.

Myos Katariina on saanut tiedon poikansa paluusta Suomeen. Kreivi Mauritz muistelee Katariinaa, menetettya rakkauttaan, puistossa lammen rannalla... Mauritzin ja Katariinan rakkauden alkulahteilla. Han laulaa tuttua savelmaa rakkaudesta tietamatta, etta Katariina on aivan lahella, puiden siimeksessa. Haikeat savelet johdattavat Katariinan askeleet Mauritzin luo. Ikuiseksi vannottu rakkaus ei ole haalistunut seitsemassa vuodessa. Kimaltelevan puistolammen aarella Mauritz ja Katariina antautuvat syleilyyn. Kreivi pyytaa Katariinaa tulemaan luokseen kotiin, ”meidan kotiimme”.

Alun perin tarina Katariina ja Munkkiniemen kreivi julkaistiin jatkokertomuksena oululaisessa Sirpale -lehdessa. Sen kirjoittajaksi mainittiin nimimerkki Kleopatra. Kirjana tarina julkaistiin vuonna 1940. Alkuteksteissa romaanin kirjoittajaksi on ilmoitettu nimimerkki Tuulikki Kallio, jonka takana oli Kaarina Kaarna . Alkuperaisromaanissa Mauritzin nimi oli Gustav, han haaveili viulistin uran sijasta taidemaalarin ammatista ja Rooman sijasta Gustav oli matkannut Pariisiin. ^[4]

Nayttelijoiden pukukankaat oli hankittu syksylla 1940 sittemmin rauennutta elokuvahanketta Kaarina Maununtytarta varten. Katariina ja Munkkiniemen kreivin kuvauksia jouduttiin siirtamaan vuodella jatkosodan syttymisen tahden. Kevaalla 1941 Mauritzin rooliin koekuvattiin Helge Hansilaa , mutta lopulta paadyttiin nousevaan tahteen Leif Wageriin. Hevoskuski Hansin osaan kaavailtiin Vilho Auvista , mutta siihen valittiin Sasu Haapanen. ^[4]

Vuonna 1941 Yrjo Nortan oli maara ohjata elokuva, mutta seuraavana kevaana Sarkka sanoutui irti yhteistyosta Nortan kanssa, ja ohjaajaksi valittiin Elstela, joka myos lavasti elokuvan. Elstela halusi tunnussavelman eli Romanssin sanoituksesta niin ”makean” kuin mahdollista. Han tilasi sanoituksen Reino Hirvisepalta puhelimitse Viipurista pikatyona. Hirviseppa lupasi valmiin sanoituksen varttitunnissa. ^[4]

Katariina ja Munkkiniemen kreivi kuvattiin kesalla ja syksylla 1942. Ulkokuvia otettiin Herttoniemen kartanon alueella. Roomalaista pensionaattia esitti rakennus Helsingissa Kalliolinnantie 12:ssa. Maaherran residenssin ulkokuvat otettiin Itaisella Puistotiella Kaivopuistossa . Mauritzin ja Ingeborgin Rooman-asuntoa esitti Bjornholmin kartano eli Sinebrychoffin huvila Espoon Karhusaaressa . Studiona toimi SF-studio 1. ^[6]

Katariina ja Munkkiniemen kreivi on julkaistu myos VHS :na ja DVD :na.

Kriitikot pitivat elokuvaa eraanlaisena toisintona menestyselokuvasta Kaivopuiston kaunis Regina . Teoksesta loydettiin ”suomalaisen elokuvan perusainekset”. Aamulehden Olavi Vesterdahl arvioi elokuvan naiivin romanttiseksi ja luonnekuvauksiltaan pinnalliseksi. Vaikka kriitikko tuomitsi sen ”tyhjanpaivaiseksi ajanvietteeksi”, han myonsi elokuvan olevan ”vapaa niista pahimmista kompelyyksista ja mauttomuuksista, jotka ovat olleet SF:n filmien suurimpia helmasynteja”. ^[7]

Helsingin Sanomissa Paula Talaskivi kirjoitti: ”Pelkastaan ajanvietteeksi ajateltuna, romanttisen koreana 'verryttelyotteenakaan' ei nain viikkolehtitasoinen - - tuote saisi enaa paasta julkisuuteen, sehan kelpaa vain vahimman vaativalle yleisonosalle”. Wagerin roolisuoritukselle annettiin kiitosta, ja hanelle toivottiin vastaisuudessa psykologisesti syvallisempia elokuvatehtavia. Linnanheimoa pidettiin hieman liian kypsana viattoman neitsyen osaan. Fougstedtin musiikki sai hyvat arvostelut. ^[7]

Televisiokriitikko Arto Pajukallio nakee elokuvan vellovissa tunteissa myos tahatonta komiikkaa. ^[8]

• Suomen kansallisfilmografia 3 , Suomen elokuva-arkisto 1993, ISBN 951-37-1019-X
• Katariina ja Munkkiniemen kreivi Elonet.