Jozef Ga?par Tiso
(
13. lokakuuta
1887
Nagybiccse
,
Unkari
,
Itavalta-Unkari
?
18. huhtikuuta
1947
Bratislava
,
T?ekkoslovakia
) oli
katolinen
pappi, T?ekkoslovakian hallituksen jasen ja viimein
toisen maailmansodan
aikaisen
Saksan
suojeluksessa olleen
Slovakian tasavallan
presidentti. Hanet tuomittiin maanpetoksesta ja teloitettiin sodan jalkeen.
[1]
Jozef Tiso syntyi maanviljelijaperheeseen
Nagybiccsessa
13. lokakuuta 1887 ja opiskeli katolilaisessa koulussa ja suomalaista lukiota vastaavassa koulussa
?ilinassa
. Teologiaa han opiskeli
Nitrassa
ja
Pazmaneumin
unkarilaisessa
pappisseminaarissa
Wienissa
.
[2]
Tiso vihittiin papiksi vuonna 1910, ja han toimi pappina aluksi
O??adnican
ja Rajcan kylissa. Vuonna 1913 han siirtyi
Banovce nad Bebravouniin
, missa hanesta tuli seurakuntapappi vuonna 1924. Han toimi virassaan aina vuoteen 1945 saakka.
Ensimmaisen maailmansodan
aikana Tiso toimi
tren?inilaisen
rykmentin sotilaspastorina. Han kuitenkin sairastui vakavasti, jolloin hanet siirrettiin Nitraan, jossa han luennoi teologiasta paikallisessa seminaarissa. Han toimi vuosien 1920 ja 1923 valilla myos piispa
Karel Kmetkon
sihteerina. Nuorena Tisoon vaikutti erityisesti slovakialaisessa kansallisessa liikkeessa vaikuttanut pastori
Andrej Hlinka
, joka ajoi esimerkiksi
slovakian kielen
asiaa ja vastusti kirkon kayttoa Slovakian unkarilaistamistoimissa.
[2]
1920-luvun puolivalin paikkeilla Tiso vaikutti Hlinkan perustamassa
Slovakian kansanpuolueessa
(
Slovenska L’udova Strana
, SL’S) ja oli vuosien 1925 ja 1939 valilla kansanedustajana. Han toimi vuosina 1927?1929
[1]
muun muassa koulu-, urheilu- terveysministerina, mutta piti myos
Prahaan
keskitettya keskushallintoa Slovakian taloudellisten ongelmien syypaana ja ajoi Slovakialle autonomista asemaa
T?ekkoslovakian
yhteydessa.
[3]
Presidentti
Eduard Bene?
lupasi ensin tukea autonomiaa kannattaneiden pyrkimyksia, mutta kun lupauksia ei toteutettu, Tiso alkoi kritisoida presidenttia. Bene? oli omaksunut t?ekkoslovakialaisuudeksi kutsutun ajatussuunnan, jonka mukaan slovakit ja t?ekit ovat samaa kansaa ja maan kieleksi tulee lopulta t?ekkoslovakia. Slovakia oli alue, jonka tuli olla maatalousmaata, ja se oli merkittava maan puolustamisen kannalta. Tama luonnollisesti loukkasi slovakkeja.
[2]
[3]
Tisosta tuli Slovakian kansanpuolueen johtaja Hlinkan kuoltua vuonna 1938.
[1]
Munchenin sopimuksen
jalkeen Slovakialle myonnettiin 19. marraskuuta 1938 autonomia ja Tisosta tuli autonomisen Slovakian paaministeri. T?ekkoslovakian presidentti
Emil Hacha
erotti Slovakian hallituksen 9.?10. maaliskuuta 1939 valisena yona. 13. maaliskuuta Tiso kutsuttiin
Berliiniin
, jossa
Adolf Hitler
kertoi suunnitelmasta lakkauttaa tynka-T?ekkoslovakia. Hitler kaski Slovakian antaa itsenaisyysjulistuksen, tai muuten maa annettaisiin
unkarilaisjoukkojen
ja Puolan miehitettavaksi.
[4]
Kansallismieliset tahot Slovakiassa olivat painostaneet empivaa Tisoa itsenaisyysjulistuksen antamiseen jo aiemmin, ja nyt hanen oli pakko toimia. Slovakian parlamentti kokoontui 14. maaliskuuta 1939 ja antoi lahes yksimielisen itsenaisyysjulistuksen. Unkarilaistaustaiset kansanedustajat vastustivat itsenaisyytta.
[4]
Tiso toimi itsenaisen Slovakian paaministerina 14. maaliskuuta ? 28. lokakuuta, jonka jalkeen hanesta tuli maan presidentti. Presidenttina han toimi aina huhtikuuhun 1945 saakka. Tison haasteena oli harjoittaa mahdollisimman itsenaista sisapolitiikkaa ilman, etta Saksaa arsytetaan.
Vojtech Tuka
, joka kannatti kansallissosialismia ja tiiviimpaa yhteistyota Saksan kanssa, oli pakko nimittaa paaministeriksi. Tison ajatuksena taas oli uskonnollinen, kansallisesti yhtenainen ja vakaa Slovakia, joka harjoittaisi itsenaista ulkopolitiikkaa. Han olisi halunnut pitaa kansallissosialistiset tunnukset ja kaytannot poissa Slovakiasta.
[5]
Slovakian armeija osallistui
Puolan offensiiviin
ja
itarintaman
taisteluihin
Neuvostoliittoa
vastaan. Puolan offensiivin tuloksena Slovakiaan liitettiin takaisin Puolan vuosina 1918 ja 1938 anastamat raja-alueet. Saksa julisti Slovakian nimissa sodan
Yhdistyneelle kuningaskunnalle
ja
Yhdysvalloille
.
[2]
[6]
Slovakian valtapuolueen, Slovakian kansallisen yhtenaisyyspuolueen, sisalla oli kaksi kilpailevaa ryhmittymaa. Saksa kannatti paaministeri Tukan linjaa ja maarasi heinakuussa vuonna 1940 Tison saapumaan
Salzburgiin
neuvotteluihin. Neuvottelujen seurauksena Tukan ja sisaministeri
Alexander Machin
kansallissosialistinen linja paasi maaraysvaltaan. Kansallissosialistisia tunnuksia otetiin kayttoon, ja Tison arvonimeksi tuli
Vodca
(johtaja). Han tosin jatkoi elamaansa ja toimintaansa kuten ennenkin ja liikkui Bratislavassa ilman henkivartijoita. Han ei presidenttina ollessaan vahvistanut ainuttakaan kuolemantuomiota.
[7]
Slovakian parlamentti harjoitti vaihtelevasti
autoritaarisyytta
ja slovakialaista
fasismia
. Parlamentti saati kansallissosialismin mukaiset juutalaislait, minka jalkeen Tiso uhkasi erolla, silla piti niita laittomina. Han ei eronnut, silla hanen hengellinen neuvonantajansa, Bratislavan piispa Kmetko kehotti hanta pysymaan virassaan. Juutalaisten lahetysto oli salaisesti kaynyt piispan luona ja vedonneet piispaa puhumaan Tisolle. Tison toiminta oli kuitenkin kaksijakoista; han oli ennen tata pitanyt puheen, jossa han oli maininnut juutalaisten uhkaavan Slovakiaa.
[8]
[9]
Tukan ja Machin suunnan saatua Saksan tuella vallan alkoivat Slovakian juutalaisten kuljetukset Saksaan ja kohti tuhoamisleireja. Tiso piti aluksi juutalaisten siirtoa Saksaan valttamattomana Slovakian turvallisuuden kannallta, mutta kun tietoa kansanmurhasta alkoi tihkua Slovakiaan, han muuttui asian suhteen empivaksi. Lopulta han kaytti presidentin valtaoikeuksiin kuulunutta armahtamista ja arvioiden mukaan pelasti 30 000?40 000 juutalaista kuljetuksilta. Juutalaisten asema sailyi turvattuna aina vuonna 1944 alkaneeseen kansannousuun saakka.
[10]
Slovakian talous kasvoi ennen vuotta 1943, mutta pikku hiljaa se alkoi karsia sitoutuneisuudestaan Saksaan, mika johti osaltaan kansan kasvavaan vastustukseen Tisoa kohtaan. Jotkut halusivat sailyttaa Slovakian valtion myos sodan jalkeen, ja toiset kannattivat T?ekkoslovakian palauttamista.
Slovakian kansannousu
alkoi elokuussa 1944. Kansannousun alettua Tiso ymmarsi, etta asiat eivat olleet enaa hanen hallinnassaan. Saksalaiset kukistivat kansannousun, ja Tiso nimitti uuden,
?tefan Tison
hallituksen. Uusi hallitus keskittyi yllapitamaan jarjestysta ja oli erittain epasuosittu. Uusi paaministeri oli Jozef Tisolle etaista sukua.
[11]
3. huhtikuuta 1945 Tiso pakeni Itavaltaan
Kremsmunsterin
benediktilaiseen
luostariin. Yhdysvaltalaiset ottivat hanet kiinni kesakuussa, ja hanet luovutettiin T?ekkoslovakiaan syyskuussa 1945. Saman vuoden joulukuun alussa
Bratislavassa
aloitettiin julkinen oikeudenkaynti sodan ajan Slovakian johtajia vastaan. Tiso sai kuolemantuomion presidentti Bene?in hylatessa hanen valituksensa ja paaministeri
Klement Gottwaldin
hallituksen vahvistaessa tuomion.
[2]
Tuomio annettiin
maanpetoksesta
ja
rikoksista ihmisyytta vastaan
seka valtion varojen luovuttamisesta miehittajalle.
[1]
Tiso hirtettiin Bratislavassa 18. huhtikuuta 1947.
[2]
Tisoa pidettiin
kommunistihallinnon
aikana vuosina 1948?1989 esimerkkina pappisfasistista. Myohemmin
aarioikeistolaiset
kansalaispiirit ovat pitaneet hanta lahes
pyhimyksena
, joka karsi kansansa puolesta.
[12]
[13]
Julkinen keskustelu Tison perinnosta on ollut seka hyvaa etta huonoa. Pahimmillaan se on voimistanut aarioikeistoa ja parhaimmillaan se on valottanut Slovakian sodan aikaista yhteistoimintaa ja osuutta Saksan tekemiin rikoksiin. Nykyisessa Slovakiassa lahinna aarioikeistolaiset ja vanhukset muistavat Tison.
[14]
Tison perinto ei ole lainkaan yksinkertainen: Slovakian tasavallan synty oli vaikea ja kiistanalainen ja Tisosta tuli valtion symboli. Toisaalta vuosina 1939?1944 maa teki kiistatta suuren kehitysloikan; taman myonsi muun muassa kommunistijohtaja
Gustav Husak
.
[15]
- Kirschbaum, Stanislav J.:
A History of Slovakia: The Struggle for Survival
. Palgrave Macmillan, 2005.
(englanniksi)
- ↑
a
b
c
d
Jozef Tiso
Encyclopedia Britannica
. Viitattu 15.4.2012.
(englanniksi)
- ↑
a
b
c
d
e
f
Kofman, Jan; Roszkowski, Wojciech:
Biographical Dictionary of Central and Eastern Europe in the Twentieth Century
, s. 1031?1033. M. E. Sharpe, 2008.
ISBN 978-0-7656-1027-0
.
(englanniksi)
- ↑
a
b
Kirschbaum 2005, s. 168?169.
- ↑
a
b
Kirschbaum 2005, s. 182?183.
- ↑
Kirschbaum 2005, s. 186?187, 189, 196.
- ↑
Kirschbaum 2005, s. 195, 205.
- ↑
Kirschbaum 2005, s. 196, 205?206.
- ↑
Kirschbaum 2005, s. 198?199.
- ↑
The Fate of the Slovak Jews
Holocaust Education & Archive Research Team
. Viitattu 21.3.2023.
(englanniksi)
- ↑
Kirschbaum 2005, s. 199?200.
- ↑
Kirschbaum 2005, s. 196, 205?206.
- ↑
Pollard, John: ‘Clerical Fascism’: Context, Overview and Conclusion.
Totalitarian Movements and Political Religions
, 1.6.2007, 8. vsk, nro 2, s. 433?446.
doi
:
10.1080/14690760701321528
.
ISSN 1469-0764
.
Artikkelin verkkoversio
.
(englanniksi)
- ↑
Mestan, Pavel; Rehak, Alexander:
Catholic Church of Slovakia involved in attempts to exculpate fascism
Polish Humanist Association
. Viitattu 14.3.2023.
(englanniksi)
- ↑
Commemorating Tiso
Central Europe Review
. Viitattu 16.1.2023.
(englanniksi)
- ↑
Kirschbaum 2005, s. 201, 222.
|
---|
| Kansainvaliset
| |
---|
| Kansalliset
| |
---|
| Tieteilijat
| |
---|
| Henkilot
| |
---|
| Muut
| |
---|
|