Janne Kinnunen (yleisurheilija)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Janne Kristian Kinnunen (s. 18. elokuuta 1970 Viitasaari [1] ) on suomalainen kuntajohtaja ja vuosina 1990?1997 kansallisella tasolla kilpaillut yleisurheilija . Vuodesta 2023 alkaen han toimii Mikkelin kaupunginjohtajana. [2] Aiemmin han on tyoskennellyt Taivalkosken kunnanjohtajana, Saarijarven kaupunginjohtajana seka synnyinpaikkakuntansa Viitasaaren kaupunginjohtajana 2014?2022. [3] [4]

Tausta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kinnunen on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri. Han toimi Taivalkosken kunnanjohtajana ja sen jalkeen vuosina 2008?2013 Saarijarven kaupunginjohtajana. [4] Vuosina 2014?2022 han toimi Viitasaaren kaupunginjohtajana, [5] ja Mikkelin kaupunginjohtajaksi hanet valittiin vuonna 2022.

Urheilu-ura [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Saavutuksia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Urheilijana Kinnusen paalajina oli kolmiloikka . Han edusti Viitasaaren Viestia ja Lahden Ahkeraa ja hanta valmensivat Jorma Kemppainen ja Tuomas Sallinen . [6]

Kinnunen saavutti SM-hopeaa kolmiloikassa Lapualla 1995 tuloksella 16,16 m. Sisaratojen SM-kisoissa han saavutti kultaa vuonna 1996 tuloksella 15,96 m. Han sijoittui kahdeksanneksi 100 metrin juoksussa Tampereella 1996 . [6]

Kinnunen edusti Suomea yhdessa ulkoratojen (1995) ja yhdessa sisaratojen maaottelussa (1996). Hanen ennatyksiaan ovat 16,21 m kolmiloikassa vuodelta 1996 (16,31 m myotatuulessa samana vuonna), 729 cm pituushypyssa vuodelta 1992 seka 10,66 s 100 metrilla vuodelta 1995. [6]

Vuosittainen kehitys kolmiloikassa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vuosi Tulos Kalevan kisat
1990 14,62 karsinnan 18. (14,62)
1991 15,29 karsinnan 17. (14,66)
1992 15,53 (15,74 w) 7. (15,74)
1993 15,82 5. (15,76)
1994 15,04 (16,29 w; 16,21 i) karsinnan 8. (15,04)
1995 16,18 (16,23 w) hopeaa (16,16)
1996 16,21 (16,31 w) 4. (15,66)
1997 15,33 6. (15,33)

w = myotatuulitulos
i = hallitulos

Yksityiselama [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kinnunen meni naimisiin juoksija Monika Kinnusen (o.s. Ronnholm) kanssa 5. lokakuuta 1996. [1] Heilla on kolme lasta. lahde?

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  1. a b Kuukauden henkilokuva: Monika ja Janne Kinnunen. Yleisurheilun kuvalehti , 1996, nro 11, s. 12?17. Suomen Urheiluliiton julkaisut Oy.
  2. Hyttinen, Heli: Janne Kinnunen irtisanoutui. Viitasaaren Seutu , 17.11.2022, s. 13. ISSN 0356-1402 . Artikkelin maksullinen verkkoversio. . Viitattu 22.11.2022.
  3. http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/janne-kinnunen-vaihtaa-saarijarven-viitasaareen-lokakuussa/1361533 ( Arkistoitu ? Internet Archive) Viitattu 24.1.2014
  4. a b Monilahjakas Kinnunen Saarijarven johtoon Keskisuomalainen . 7.5.2008. Arkistoitu 21.6.2011. Viitattu 25.5.2010.
  5. Janne Kinnunen on uusi Viitasaaren kaupunginjohtaja Keskisuomalainen . 27.5.2013. Arkistoitu 16.1.2014. Viitattu 13.1.2014.
  6. a b c Janne Kinnunen Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu) .