|
Tahan artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lahteita, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolahteista.
Voit auttaa Wikipediaa lisaamalla artikkeliin
tarkistettavissa olevia
lahteita ja merkitsemalla ne
ohjeen
mukaan.
Tarkennus:
Pari hassua lahdetta pitkassa artikkelissa. Omia tutkimuksia?
|
Huhtikuu
on
gregoriaanisessa
ja
juliaanisessa kalenterissa
vuoden neljas kuukausi. Huhtikuussa on 30 paivaa.
Maaliskuu
edeltaa huhtikuuta, ja sita seuraa
toukokuu
.
Huhtikuun suomalainen nimi on johdettavissa metsatoista, kun kevaalla kaadettiin havupuu
kaski
eli huhta.
Huhtikuun latinankielinen nimi
Aprilis
tullee verbista
aperio
, joka tarkoittaa
"avata"
? puiden silmut avautuvat tassa kuussa ainakin etelampana Euroopassa, ja Lounais-Suomessakin ensimmaiset koivut availevat silmujaan yleensa jo kuun viimeisina paivina.
Huhtikuun ensimmainen paiva on monessa lansimaisessa kulttuurissa tunnettu
aprillipaiva
, jolloin toisten huijaaminen huumorimielessa eli
aprillipilojen
kertominen on perinteisesti sallittua.
Huhtikuu on pohjoisella pallonpuoliskolla jo hyvin valoisa kuukausi, yot ovat paivia selvasti lyhyempia, mutta etenkin Etela-Suomessa viela taysin pimeita. Elokuussa on melko lailla yhta pitkat paivat. Kuitenkin lampotilat ovat elokuuta suuresti alempia, vaikka aurinko lammittaa ja valaisee yhta paljon kuin elokuussa. Tama johtuu siita, etta huhtikuussa viela kylma, juuri lumen alta paljastunut maa alkaa vasta imea itseensa lampoa ja ilmakeha reagoi pidentyneisiin paiviin pienella viivella. Elokuussa kovimpien helteiden jo mentya maa ja vesistot sen sijaan luovuttavat runsaasti lampoa ja vaikuttavat siten ilmastoon nostaen ja tasaten lampotiloja seka hidastaen kylmenemista.
Huhtikuun keskilampotilat vaihtelevat eri puolilla Suomea. Vantaalla huhtikuun keskilampotila on noin +3,5 astetta, Lahdessa noin +3 astetta, Tampereella noin +2,5 astetta, Kuopiossa noin +1 astetta, Oulussa noin 0 astetta ja Sodankylassa noin ?2,5 astetta.
[2]
Tyypillinen paivalampotila huhtikuun alussa on Etela-Suomessa noin 4?5 astetta ja kuun lopulla noin 10 astetta.
lahde?
Selkeina oina lampotila tippuu huhtikuussa usein pakkaselle Etela-Suomessakin. Pohjois-Suomessa huhtikuun alussa on yleensa paivisin pikkupakkasta ja kuun lopulla tyypillisesti jo rajusti vaihdellen 0?10 astetta lamminta ja oisin on lahes poikkeuksetta pakkasia.
lahde?
Suomen saahistorian aikaisin hellelampotila, 25,5 °C, mitattiin 27. huhtikuuta 1921.
[3]
Helteen esiintyminen Suomessa viela huhtikuussa on siis hyvin harvinaista.
Huhtikuun alussa saat ovat Suomessa tyypillisesti sumuisia ja pilvisia loskasaita, kun taas kuun lopulla aurinkoisia ja kuivia saita. Vuorokausien keskilampotila nousee eniten kuun lopulla, jolloin toisinaan koetaan melko korkeitakin paivalampotiloja. Kylmina pysyvat yot alentavat kuitenkin loppukuun keskilampotilaa.
Lapissa lumipeite on suurimmillaan huhtikuun alussa, Etela-Suomessa samaan aikaan lumet sulavat jo hurjaa vauhtia pois, tosin Ahvenanmaalla maa on jo huhtikuun alkuun mennessa paljas. Etelarannikolta ja lounaasta lumipeite katoaa lopullisesti yleensa huhtikuun ensimmaisella viikolla, Etela-Suomen sisamaassakin, esimerkiksi Lahden seudulta huhtikuun 10. paivan tienoilla.
Jyvaskylasta
ne haviavat lopullisesti yleensa kuun puolivaliin mennessa, ja Oulusta kuun viimeisella viikolla. Lapista lumipeite lahtee lopullisesti vasta
toukokuun
aikana.
Lapissa huhtikuussa on jo leutoa, useimmiten pikkupakkasta, tai vain muutama lampoaste. Etela-Suomessa tyypilliset paivalampotilat nousevat kuun alulle tyypillisesta neljasta lampoasteesta kuun lopun reiluun kymmeneen lampoasteeseen. Silti yopakkaset ovat etelassakin tavallisia kuun lopullakin, ja niita esiintyy etenkin selkeina oina. Lapissa lumipeite alkaa huhtikuun lopulla pienentya ja ensimmaiset palvet ilmaantuvat aurinkoisille paikoille.
Muuttolinnuista suurin osa saapuu Suomeen huhtikuun aikana, Lapin perukoille usein etelaa jonkin verran myohemmin. Suurin osa vesilinnuista on jo huhtikuun alussa saapunut Etela-Suomeen. Samaan aikaan saapuvatkin jo seuraavana peipot, kottaraiset ja rastaat. Lintujen kevatmuutto on nayttava tapahtuma.
kenen mukaan?
Peipon kaikille tuttu laulaminen alkaa Etela-Suomessa noin huhtikuun 5.?10. paivan tienoilla ja pohjoisempana hieman myohemmin. Mustarastaan liverrystakin on tyypillista kuulla Etela-Suomessa tahan aikaan vuodesta, tyypillisesti mustarastas laulaa auringon nousun tienoilla ja auringon laskiessa. Huhtikuu on myos monien pollojen kiima-aikaa, ja esimerkiksi lehtopollot huhuilevat ahkerasti huhtikuisina oina, Etela-Suomessa huhuilu alkaa usein jo
maaliskuulla
. Huhtikuun alussa viela paljaat, osittain viela lumen peittamat Etela-Suomen metsat tayttyvat linnunlaulusta, pohjoisessa nain kay aina etelaa hieman myohemmin. Monet suomalaiset talviunta tai horrosta nukkuneet elaimet herailevat huhtikuussa, esimerkiksi karhu, siili, lepakko, nokkosperhonen, raatokarpanen ja mantukimalainen.
Sammakoiden kutu tapahtuu Etela-Suomessa huhtikuulla siten, etta sammakot aloittavat kutemisen kuun alkupuolella lammikoiden tulviessa lumien sulamisvesista ja rupikonnat ja viitasammakot vasta kuun lopulla. Etela-Lapissa sammakko paasee aloittamaan kudun usein vasta vapun tienoilla.
Kasvimaailma ja hyonteismaailmakin heraavat huhtikuussa nopeasti, varsinkin etelassa. Huhtikuun ensimmaisen puoliskon aikana lentonsa aloittavat Etela-Suomessa
huhtiyokkonen
,
sitruunaperhonen
,
neitoperhonen
ja
nokkosperhonen
, jotka ovat talvehtineet aikuisina. Talloin maa on usein viela lumen peitossa, mutta aurinko lammittaa. Ensimmaisten kukkivien kukkakasvien, kuten leskenlehtien, nasian, sinivuokon ja pajujen kukinta ajoittuu Etela-Suomessa huhtikuun jalkimmaiselle puoliskolle, heti kun lumet ovat sulaneet. Samoihin aikoihin kukintansa aloittavat etelassa lepat.
Pahkinapensas
on usein kasvupaikoillaan etelarannikolla aloittanut kukintansa jo
maaliskuun
lopulla. Leppa ja pahkina tulevat kumpikin lehteen vapun jalkeen, vaikka kukinta tapahtuukin jo paljon aikaisemmin. Etela-Suomen
sinivuokko
aloittaa kukintansa usein jo lumien lahdettya, mutta ennen puiden lehteentuloa, yleensa huhtikuun 20. paivan jalkeen. Etela-Suomen vahankin lehtomaiset metsat tayttyvat juuri ennen toukokuun alkua valkovuokoista ja ojat rentukoista. Samoihin aikoihin ensimmaiset pensaat alkavat tulla lehteen ennen puita ja
pajut
, esimerkiksi huhtikuunpaju, kukkia.
Koivu
aloittaa kukintansa ja lehteen tulonsa lounaassa ja etelarannikolla niin ikaan huhtikuun viimeisina paivina.
Huhtikuu on maaliskuun ohella Suomessa kuiva kuukausi, ja useimmiten hyvin aurinkoinen, pilvisia paivia on usein niukasti. Tasta huolimatta huhtikuussa on tulvia lumien sulamisvesien johdosta.