Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2009

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Liberecin kaupungintalo

Vuoden 2009 hiihdon maailmanmestaruuskilpailut jarjestettiin Liberecissa T?ekissa 18. helmikuuta ? 1. maaliskuuta 2009 .

Kisat myonnettiin Liberecille FIS:n kokouksessa Miamissa 3. kesakuuta 2004 aanin 11-4 Osloa vastaan.

Kilpailun johtajana toimi entinen t?ekkilainen hiihtaja Kate?ina Neumannova .

Kilpailupaikkoina olivat Vesec (maastohiihto) ja Je?t?d (makihyppy). Molemmat paikat sijaitsevat Liberecin etelaosissa.

Kilpailuihin ilmoittautui 589 urheilijaa 61 maasta, ja niista raportoi noin 1 500 lehdiston edustajaa.

Muutoksia edellisiin kisoihin verrattuna

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Naisten makihyppy oli ensimmaista kertaa MM-kilpailulajina. Yhdistetyssa kilpailtiin nelja kilpailua, kolme henkilokohtaista ja joukkuekilpailu. MM-kisaohjelmassa oli ensimmaista kertaa yhdistetyn yhteislahtokilpailu, jossa hiihdettiin ensin 10 kilometria yhteislahdolla ja sen jalkeen hypattiin normaalimaesta kaksi kierrosta. Muissa yhdistetyn kilpailuissa hypattiin vain yksi makikierros. [1] Maastohiihdossa naisten 30 kilometrin ja miesten 50 kilometrin yhteislahtokilpailuissa kilpailijoilla oli mahdollisuus vaihtaa sukset kilpailun aikana.

Miesten maastohiihto

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Sprintti (v)

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Sija Maa Kilpailija Aika
1 Norja Ola Vigen Hattestad 3.00,8
2 Norja Johan Kjølstad 3.01,2
3 Venäjä Nikolai Morilov 3.01,8
4 Sveitsi Dario Cologna 3.02,9
5 Ruotsi Marcus Hellner 3.03,1
6 Tšekki Ale? Razym 3.03,5

Paivamaara : 23. helmikuuta
Suomen Kalle Lassila oli kilpailussa 18., Matias Strandvall 24. ja Martti Jylha 33:s.

Parisprintti (p)

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paivamaara : 25. helmikuuta

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Viro Andrus Veerpalu 38.54,4
2 Tšekki Luka? Bauer 39.00,7
3 Suomi Matti Heikkinen 39.10,8
4 Yhdysvallat Kris Freeman 39.12,1
5 Viro Jaak Mae 39.25,1
6 Sveitsi Dario Cologna 39.27,7

Paivamaara : 20. helmikuuta
Suomen Sami Jauhojarvi oli kilpailussa 12. ja Ville Nousiainen keskeytti.

15 km (p) + 15 km (v) yhdistelmakilpailu

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Sija Maa Kilpailija Aika
1 Norja Petter Northug 1.15.52,4
2 Ruotsi Anders Sodergren 1.15.55,5
3 Italia Giorgio Di Centa 1.16.04,3
4 Venäjä Aleksandr Legkov 1.16.12,5
5 Italia Roland Clara 1.16.16,0
6 Ranska Vincent Vittoz 1.16.21,6

Paivamaara : 22. helmikuuta
Suomen Sami Jauhojarvi oli kilpailussa kahdeksas, Matti Heikkinen 11. ja Ville Nousiainen 18:s.

50 km yhteislahto (v)

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Sija Maa Kilpailija Aika
1 Norja Petter Northug 1.59.38,1
2 Venäjä Maksim Vyleg?anin 1.59.38,8
3 Saksa Tobias Angerer 1.59.40,1
4 Italia Giorgio Di Centa 1.59.42,1
5 Valko-Venäjä Sergei Dolidovit? 1.59.43,7
6 Saksa Rene Sommerfeldt 1.59.45,6

Paivamaara : 1. maaliskuuta
Suomen Teemu Kattilakoski oli kilpailussa kahdeksas, Juha Lallukka 15., Ville Nousiainen 25. ja Matti Heikkinen 37:s.

4 × 10 km viesti

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paivamaara : 27. helmikuuta

Naisten maastohiihto

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Sprintti (v)

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Sija Maa Kilpailija Aika
1 Italia Arianna Follis 2.39,3
2 Yhdysvallat Kikkan Randall 2.39,9
3 Suomi Pirjo Muranen 2.40,0
4 Ruotsi Ida Ingemarsdotter 2.43,1
5 Ruotsi Anna Olsson 2.45,2
DSQ (alun
perin 4.)
Venäjä Natalja Matvejeva

Paivamaara : 24. helmikuuta
Suomen Riitta-Liisa Roponen oli kilpailussa 14., Riikka Sarasoja 20. ja Kirsi Perala 23:s.

Parisprintti (p)

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paivamaara : 25. helmikuuta

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Suomi Aino-Kaisa Saarinen 28.12,8
2 Italia Marianna Longa 28.17,0
3 Puola Justyna Kowalczyk 28.24,3
4 Suomi Virpi Kuitunen 28.29,9
5 Ukraina Valentyna ?evt?enko 28.41,8
6 Norja Kristin Størmer Steira 28.59,1

Paivamaara : 19. helmikuuta
Suomen Pirjo Muranen oli kilpailussa seitsemas ja Krista Lahteenmaki 37:s.

7,5 km (p) + 7,5 km (v) yhdistelmakilpailu

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Sija Maa Kilpailija Aika
1 Puola Justyna Kowalczyk 40.55,3
2 Norja Kristin Størmer Steira 40.57,0
3 Suomi Aino-Kaisa Saarinen 41.03,3
4 Italia Marianna Longa 41.16,8
5 Ukraina Valentyna ?evt?enko 41.39,5
6 Norja Therese Johaug 42.19,2

Paivamaara : 21. helmikuuta
Suomen Virpi Kuitunen oli kilpailussa 13., Riitta-Liisa Roponen 23. ja Riikka Sarasoja 24:s.

30 km yhteislahto (v)

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Sija Maa Kilpailija Aika
1 Puola Justyna Kowalczyk 1.16.10,6
2 Venäjä Jevgenija Medvedeva 1.16.19,4
3 Ukraina Valentyna ?evt?enko 1.16.19,9
4 Norja Therese Johaug 1.16.20,5
5 Norja Kristin Størmer Steira 1.16.21,9
6 Suomi Riitta-Liisa Roponen 1.16.22,8

Paivamaara : 28. helmikuuta
Suomen Aino-Kaisa Saarinen oli kilpailussa seitsemas, Pirjo Muranen kymmenes ja Riikka Sarasoja 24:s.

4 × 5 km viesti

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paivamaara : 26. helmikuuta

Normaalimaki (HS100) + 10 km

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Sija Maa Kilpailija Aika
1 Yhdysvallat Todd Lodwick 24.22,3
2 Norja Jan Schmid 24.35,3
3 Yhdysvallat Bill Demong 24.55,8
4 Suomi Anssi Koivuranta 25.17,0
5 Japani Norihito Kobayashi 25.25,2
6 Japani Y?suke Minato 25.33,7

Paivamaara : 21. helmikuuta
Suomen Janne Ryynanen oli kilpailussa 15., Jaakko Tallus 18. ja Jim Hartull 51:s.

Suurmaki (HS134) + 10 km

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Sija Maa Kilpailija Aika
1 Yhdysvallat Bill Demong 23.36,6
2 Saksa Bjorn Kircheisen 23.49,4
3 Ranska Jason Lamy Chappuis 24.08,0
4 Suomi Janne Ryynanen 24.25,6
5 Norja Magnus Moan 24.44,5
6 Italia Alessandro Pittin 24.46,4

Paivamaara : 28. helmikuuta
Suomen Lauri Asikainen oli kilpailussa 33., Jaakko Tallus 39. ja Anssi Koivuranta ei startannut kilpailuun.

Yhteislahto (10 km) + normaalimaki (HS100)

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Sija Maa Kilpailija Aika
1 Yhdysvallat Todd Lodwick 276,0
2 Saksa Tino Edelmann 273,7
3 Ranska Jason Lamy Chappuis 265,2
4 Suomi Anssi Koivuranta 260,2
5 Yhdysvallat Bill Demong 258,7
6 Itävalta Christoph Bieler 256,7

Paivamaara : 19. ? 20. helmikuuta
Makihyppy jouduttiin siirtamaan seuraavalle paivalle kovan tuulen ja sakean lumisateen vuoksi.

Suomen Jaakko Tallus oli kilpailussa yhdeksas, Janne Ryynanen 11. ja Lauri Asikainen 47:s.

Joukkuekilpailu (Suurmaki HS 134 + 4×5 km hiihto)

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paivamaara : 26. helmikuuta
Suomen joukkue ( Jaakko Tallus , Lauri Asikainen , Jim Hartull ja Janne Ryynanen ) oli kilpailussa kahdeksas.

Miesten makihyppy

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Normaalimaki (HS100)

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Sija Maa Kilpailija Pisteet
1 Itävalta Wolfgang Loitzl 282.0
2 Itävalta Gregor Schlierenzauer 275.0
3 Sveitsi Simon Ammann 274.5
4 Puola Kamil Stoch 270.0
5 Saksa Martin Schmitt 269.0
6 Sveitsi Andreas Kuttel 268.0

Paivamaara : 21. helmikuuta
Suomen Ville Larinto oli kilpailussa seitsemas, Harri Olli 13., Kalle Keituri 29. ja Matti Hautamaki 36:s.

Suurmaki (HS134)

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Sija Maa Kilpailija Pisteet
1 Sveitsi Andreas Kuttel 141,3
2 Saksa Martin Schmitt 140,9
3 Norja Anders Jacobsen 139,5
4 Itävalta Gregor Schlierenzauer 138,6
5 Norja Anders Bardal 135,8
6 Itävalta Wolfgang Loitzl 132,3

Paivamaara : 27. helmikuuta
Kilpailu jai huonojen saaolosuhteiden vuoksi yhden kierroksen mittaiseksi.

Suomen Matti Hautamaki oli kilpailussa 11., Ville Larinto 12., Harri Olli 21. ja Kalle Keituri 31:s.

Joukkuemaki (HS134)

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paivamaara : 28. helmikuuta

Naisten makihyppy

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Normaalimaki (HS100)

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Sija Maa Kilpailija Pisteet
1 Yhdysvallat Lindsey Van 243,0
2 Saksa Ulrike Graßler 239,0
3 Norja Anette Sagen 238,5
4 Itävalta Daniela Iraschko 228,0
5 Ranska Coline Mattel 220,5
6 Yhdysvallat Jessica Jerome 207,0

Paivamaara : 20. helmikuuta
Suomen Julia Kykkanen oli kilpailussa 26:s.

Mitalitaulukko

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Sija Maa Kultaa Hopeaa Pronssia Yhteensa
1.   Norja 5 4 3 12
2.   Yhdysvallat 4 1 1 6
3.   Suomi 3 ? 5 8
4.   Itavalta 2 1 ? 3
5.   Puola 2 ? 1 3
6.   Italia 1 1 2 4
7.   Sveitsi 1 ? 1 2
  Japani 1 ? 1 2
9.   Viro 1 ? ? 1
10.   Saksa ? 8 1 9
11.   Ruotsi ? 2 1 3
  Venaja ? 2 1 3
13.   T?ekki ? 1 ? 1
14.   Ranska ? ? 2 2
15.   Ukraina ? ? 1 1
  1. Yhdistetyn kisavalikoimaa pohditaan jalleen mtv3.fi . 1.3.2009. MTV3. Viitattu 8.3.2009.

Aiheesta muualla

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]