Francois Mitterrand
Francois Mitterrand vuonna 1983.
Ranskan tasavallan 21. presidentti
21.5. 1981 ? 17.5. 1995
Paaministeri	Pierre Mauroy Laurent Fabius Jacques Chirac Michel Rocard Edith Cresson Pierre Beregovoy Edouard Balladur
Edeltaja	Valery Giscard d’Estaing
Seuraaja	Jacques Chirac
Andorran ruhtinaskumppani
21.5. 1981 ? 17.5. 1995
Edeltaja	Valery Giscard d’Estaing
Seuraaja	Jacques Chirac
Henkilotiedot
Syntynyt	26. lokakuuta 1916 Jarnac , Ranska
Kuollut	8. tammikuuta 1996  (79 vuotta) Pariisi , Ranska
Ammatti	asianajaja
Puoliso	Danielle Mitterrand
Tiedot
Puolue	Sosialistinen puolue
Uskonto	agnostikko lahde?
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Francois Maurice Adrien Marie Mitterrand (   kuuntele aantamys   ^(ohje) ; 26. lokakuuta 1916 Jarnac , Charente ? 8. tammikuuta 1996 Pariisi ) oli ranskalainen poliitikko ja Ranskan presidentti vuoden 1981 toukokuusta vuoteen 1995. Hanet valittiin uudelleen 1988.

Mitterrand syntyi vuonna 1916 Jarnacin kunnassa Charenten departementissa lantisessa Ranskassa. Han kasvoi konservatiivisessa ja katolisessa porvariperheessa, ja uskonnollista yksityiskoulua kayneen Mitterrandin ajatusmaailma oli 1930-luvulla oikeistolainen seka nationalistinen . Hanen poliittinen uransa alkoikin liittymisella aarinationalistiseen Croix de Feu -ryhmaan. Han myos kirjoitti L'Echo de Paris -sanomalehteen, joka vastusti istuvaa Leon Blumin vasemmistohallitusta. ^[1]

Mitterrandilla oli oikeus- ja valtiotieteellinen koulutus. ^[2]

Mitterrand palveli Ranskan armeijassa toisessa maailmansodassa . Han joutui sotavangiksi vuonna 1940, mutta pakeni 1941. Han tyoskenteli Vichyn hallituksen alaisuudessa. Myohemmin han toimi Ranskan vastarintaliikkeessa pitaen samaan aikaan virkaa saksalaismyonteisessa hallituksessa. Toisen maailmansodan jalkeen Mitterrand jatkoi poliittista uraansa liittyen keskustavasemmistolaiseen UDSR-puolueeseen, ja hanet valittiin kansalliskokoukseen edustamaan Nievren departementtia vuonna 1946. Vuodesta 1953 han toimi puolueensa puheenjohtajana. Han ohjasi puoluettaan enemman vasemmalle pitaen kuitenkin selvan pesaeron kommunisteihin. ^[1] Han oli useaan otteeseen ministerina Ranskan neljannen tasavallan hallituksissa, mutta erosi 1957 Ranskan Algerian -politiikan vuoksi. ^lahde?

Ranskan viidennen tasavallan aikana Mitterrand oli ehdokkaana presidentinvaaleissa Charles de Gaullea vastaan 1965, mutta havisi. ^[2] Han toimi vasemmistopuolueiden liiton (koalitio sosialistien ja liberaalien valilla) puheenjohtajana vuodesta 1965 vuoteen 1968, mutta liittyi Ranskan sosialistipuolueeseen (PS), jossa han nousi puoluejohtajaksi 1971, Epinayn kongressin jalkeen. Han oli jalleen ehdolla presidentiksi 1974 Valery Giscard d’Estaingia vastaan, mutta havisi jalleen, tosin varsin niukasti. ^[2] Lopulta 1981 Mitterrandista tuli ensimmainen viidennen tasavallan sosialistipresidentti, kun han voitti selvasti kilpailijansa Giscard d’Estaingin. ^[2] Yksi hanen ensimmaisista toimenpiteistaan oli kuolemanrangaistuksen poistaminen. ^[1]

Maan sisaisessa politiikassa Mitterrandin toimia varjostivat sarja talouskriiseja ja konservatiiviset parlamentit (1986?1988 ja 1993?1995), niin kutsutut cohabitationin ( suom. yhteiselo ) ajat, jolloin paaministeri ja presidentti edustivat eri puolueita. Paaministerina toimi ensimmaisen cohabitationin aikana Jacques Chirac ja toisen Edouard Balladur . Mitterrand ja Chirac ratkaisivat mahdolliset ongelmat sopimalla tyonjaosta, jonka mukaan presidentti keskittyi ulko- ja paaministeri sisapolitiikkaan. ^[3]

Mitterrandin presidenttikausien paaasialliset saavutukset olivat kansainvalisia, erityisesti Euroopan talousyhteisossa . Mitterrand tuki EY:n laajentumista Espanjaan ja Portugaliin , jotka liittyivat tammikuussa 1986. Helmikuussa 1986 han tuki Euroopan yhtenaisasiakirjan voimaantuloa. Mitterrand tuli toimeen Helmut Kohlin kanssa, mika paransi huomattavasti ranskalais?saksalaisia suhteita. Yhdessa he auttoivat synnyttamaan Maastrichtin sopimuksen , joka allekirjoitettiin 7. helmikuuta 1992.

Mitterrandin viimeinen presidenttikausi paattyi toukokuussa 1995. Hanen seuraajakseen valittiin Jacques Chirac .

Mitterrand kuoli syopaan tammikuussa 1996. Eturauhassyovasta karsinyt presidentti tiesi kuolemansa olevan lahella ja jarjesti elamansa viimeisen juhla-aterian 31. joulukuuta 1995. Ateriaan kuului Ranskassa suurena herkkuna pidettya, mutta ruuanvalmistuksessa laitonta peltosirkkua . Sirkku oli viimeinen ruokalaji, jonka han soi ennen kuin kuoli viikkoa myohemmin. ^lahde? Mitterrand haudattiin 11. tammikuuta 1996 synnyinkaupunkiinsa Jarnaciin ^[4] .

Kuolemaa seurasi kohu, kun hanen entinen laakarinsa Claude Gubler paljasti kirjassaan Le Grand Secret (”suuri salaisuus”), etta Mitterrandista kirjoitettuja terveysraportteja oli vaaristelty marraskuusta 1981.

Mitterrandin vaimo Danielle Mitterrand oli vasemmistolainen aktiivi. Poikiensa Jean-Christophe ja Gilbert Mitterrandin lisaksi hanella oli tytar Mazarine Pingeot Anne Pingeot’n kanssa. Mitterrand toimi 1960-luvulla Grand Orient de France -vapaamuurarijarjeston suurmestarina. ^[5] Vuonna 1987 Mitterrandista tuli myos ensimmainen Ranskan presidentti, joka kutsui Grand Orient de France -jarjeston edustajan Elysee-palatsiin . ^[6]

• Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta (Suomi, 1983) ^[7]
• Islannin Haukan ritarikunta (Islanti, 1983) ^[8]
• Henrik Purjehtijan ritarikunta (Portugali, 1983) ^[9]
• Vapauden ritarikunta (Portugali, 1987) ^[9]
• Pyhan Olavin ritarikunta (Norja, 1984) ^[10]
• Serafiimiritarikunta (Ruotsi) ^[11]
• Isabella Katolilaisen ritarikunta (Espanja, 1982) ^[12]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Francois Mitterrand Wikimedia Commonsissa

n k m Eurooppa-neuvoston puheenjohtajat Puheenjohtajamaan edustaja (1975?2009) Liam Cosgrave Aldo Moro Gaston Thorn Joop den Uyl James Callaghan Leo Tindemans Anker Jørgensen Helmut Schmidt Valery Giscard d’Estaing Jack Lynch Francesco Cossiga Charles Haughey Pierre Werner Dries van Agt Margaret Thatcher Wilfried Martens Anker Jørgensen Poul Schluter Helmut Kohl Andreas Papandreou Francois Mitterrand Garret FitzGerald Bettino Craxi Jacques Santer Ruud Lubbers Wilfried Martens Felipe Gonzalez Francois Mitterrand Giulio Andreotti Ruud Lubbers Anibal Cavaco Silva John Major Poul Nyrup Rasmussen Jean-Luc Dehaene Jacques Chirac Felipe Gonzalez Lamberto Dini Romano Prodi John Bruton Wim Kok Jean-Claude Juncker Tony Blair Viktor Klima Gerhard Schroder Paavo Lipponen Antonio Guterres Jacques Chirac Goran Persson Guy Verhofstadt Jose Maria Aznar Anders Fogh Rasmussen Konstantinos Simitis Silvio Berlusconi Bertie Ahern Jan Peter Balkenende Jean-Claude Juncker Tony Blair Wolfgang Schussel Matti Vanhanen Angela Merkel Jose Socrates Janez Jan?a Nicolas Sarkozy Mirek Topolanek Jan Fischer Fredrik Reinfeldt Pysyva puheenjohtaja (vuodesta 2009) Herman Van Rompuy Donald Tusk Charles Michel Komission puheenjohtaja ? Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja ? Unionin puheenjohtaja ? Parlamentin puhemies

Auktoriteettitunnisteet Kansainvaliset FAST ISNI VIAF WorldCat Kansalliset Norja Espanja Ranska BnF data Katalonia Saksa Italia Israel Belgia Yhdysvallat Ruotsi Latvia Japani T?ekki Australia Kreikka Kroatia Alankomaat Puola Portugali Vatikaani Tieteilijat CiNii Taiteenala ULAN Henkilot Deutsche Biographie Sycomore Trove 2 Muut NARA SNAC 2 IdRef