Tämä on hyvä artikkeli.

Bob Marley

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Bob Marley & The Wailers )
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Bob Marley
Marley lehdistökuvassa vuonna 1976
Marley lehdistokuvassa vuonna 1976
Henkilotiedot
Syntynyt 6. helmikuuta 1945
Nine Mile , Saint Ann , Jamaika
Kuollut 11. toukokuuta 1981  (36 vuotta)
Miami , Florida , Yhdysvallat
Ammatti laulaja , muusikko , lauluntekija
Muusikko
Aktiivisena 1962 ? 1981
Tyylilajit reggae , roots reggae
Soittimet kitara , laulu
Yhtyeet The Wailers
Levy-yhtiot Beverley’s , Studio One , Wail ’n Soul’m , JAD , Tuff Gong , Island Records [1]
Aiheesta muualla
www.bobmarley.com

Robert Nesta ”Bob” Marley (kasteestaan 1981 alkaen Berhane Selassie ; 6. helmikuuta 1945 Saint Ann , Jamaika ? 11. toukokuuta 1981 Miami , Florida , Yhdysvallat ) oli jamaikalainen laulaja-lauluntekija , muusikko, rastafari -liikkeen tunnettu edustaja ja The Wailers -yhtyeen johtohahmo. Marley oli yksi jamaikalaisperaisen reggae -musiikin kehittajista ja sen kuuluisin esittaja. Monet hanen tunnetuimmista lauluistaan ovat yhteiskunnallisesti kantaa ottavia, ja hanet tunnettiin myos afrikkalaisen vapautusliikkeen tukijana. Marley aloitti uransa 1960-luvulla ska -musiikilla, mutta varsinainen suosio kohtasi hanta vasta 1973 julkaistujen albumien Catch a Fire ja Burnin’ myota. Marleyn tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ” One Love ”, ” No Woman, No Cry ”, ” Could You Be Loved ”, ” Get Up, Stand Up ”, ” Exodus ”, ” I Shot the Sheriff ”, ” Redemption Song ” ja ” Buffalo Soldier ”. Marley kuoli syopaan vuonna 1981.

Varhainen elama

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Bob Marley syntyi vuonna 1945 Nine Milen kylassa Saint Annin kihlakunnassa Jamaikan keskiosissa. Hanet ristittiin Nesta Robertiksi. Bobin aiti oli teini-ikainen musta maanviljelijan tytar Cedella Booker ja isa huomattavasti tata vanhempi valkoinen englantilaissukuinen ja oman sanomansa mukaan merijalkavoimien kapteeni Norval Marley. Cedella oli raskaaksi tultuaan 16?18-vuotias ja Norval 50?60-vuotias [2] . Pari meni naimisiin Cedellan tultua raskaaksi, mutta Norval muutti saman tien uuden komennuksensa vuoksi paakaupunki Kingstoniin . Seuraavana vuonna syntynyt Bob jai aitinsa ja taman suvun kasvatettavaksi. Norval Marley kavi tapaamassa Cedellaa ja maksoi elatusmaksuja, mutta hanen sukunsa ei koskaan hyvaksynyt liittoa mustan maalaistyton kanssa. [3] Bobilla on myos sisarpuolia isansa muista suhteista [4] .

Bob Marleyn lapsuuskoti Nine Milessa.

Kun Bob oli viisivuotias, Norval suostutteli Bobin aidin lahettamaan pojan kouluun Kingstoniin. Isa antoi kuitenkin Bobin sijaiskotiin ja katkaisi yhteydenpidon taman aitiin, joka joutui lopulta hakemaan poikansa Kingstonista takaisin kotikylaansa kahden vuoden poissaolon jalkeen. [5]

Norval Marley kuoli vuonna 1955. Cedella Marley ei kantanut hanelle kaunaa, mutta Bob jai isaansa kohtaan katkeraksi. Samana vuonna Bobin aiti muutti Kingstoniin paremman elaman perassa ja jatti pojan isoisansa perheen hoiviin, jota han autteli vuohipaimenena. Vuonna 1957 Bob muutti kotiapulaisena tyoskentelevan aitinsa seuraksi Kingstonin pahamaineiseen Trenchtownin slummiin , joka ei tosin ollut viela yhta vakivaltainen kuin myohempina vuosina. [6]

Kingstonissa Bob lakkasi panostamasta opiskeluun ja kaytti aikansa mieluummin jalkapallon pelaamiseen. Han aloitti myos laulamisen ja tutustui Bunny Livingstoniin ja Peter MacIntoshiin (myohemmin nimeltaan Bunny Wailer ja Peter Tosh ), joista tulisi myohemmin yhdessa Bobin kanssa ska-yhtye The Wailing Wailers ja lopulta The Wailers. Yhdysvaltain radiokanavat kantautuivat pohjoistuulen myota Jamaikaan, ja pojat imivat 1950- ja 1960-lukujen taitteessa paljon vaikutteita amerikkalaisesta populaarimusiikista . Marley on nimennyt vaikutteikseen muun muassa The Driftersin , The Impressionsin , Fats Dominon , Ray Charlesin , Elvis Presleyn , Sam Cooken ja Solomon Burken . Paikallinen laulajasuuruus ja musiikinopettaja Joe Higgs opetti Bobille laulamista ja kitaransoittoa. Bob lopetti koulunkaynnin vuonna 1959 ja alkoi elattaa itseaan hitsaajan oppipoikana. Illat han kaytti ystaviensa kanssa musisoimiseen. [7]

Vuonna 1962 Bob jatti hitsaajantyot silmatapaturman seurauksena ja siirtyi taysipainoisesti musiikkiin. Han sai levyttaa oman savellyksensa ”Judge Not”, joka ei tosin menestynyt. Bobin aiti Cedella sai lapsen Bunny Livingstonin isan kanssa ja alkoi suunnitella muuttoa Yhdysvaltoihin. Bobin oli tarkoitus muuttaa aitinsa kanssa, mutta rahapula pakotti hanet jaamaan Kingstoniin. Passia hankittaessa Bobin etunimien jarjestys vaihdettiin, silla tullivirkailija uskoi Robertin kayvan miehen nimeksi Yhdysvalloissa paremmin kuin Nesta. Cedellan muutettua Washingtoniin Bob muutti asumaan sisarpuolensa isan luokse, mutta joutui pian kodittomaksi riitauduttuaan taman naisystavan kanssa. [8]

Wailersin alkutaival

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Marleyn ja Wailersin lapimurto tapahtui vuonna 1963. Kingstonilainen tuottaja Clement ”Coxsone” Dodd vakuuttui koelaulussa Bunny Livingstonen kirjoittamasta, nuorisoa puhuttelevasta ”Simmer Down” -kappaleesta, joten yhtye paasi levyttamaan Brentford Roadin studiolle osaavien studiomuusikoiden kanssa. Dodd myos jarjesti kodittomalle Marleylle vakituisen yosijan studion takana olevasta vajasta. Downbeat-merkilla julkaistu single nousi Jamaikan listakarkeen kahdeksi kuukaudeksi, ja Wailersista tuli sound system - tiskijukkien hallitsemalla Jamaikalla hyvin suosittu. [9] Wailers oli 1960-luvun puolivalissa nousussa olevan rude boy -katugangsterikulttuurin tunteiden tulkki, vaikka useimmat muut yhtyeet kritisoivat tata vakivaltaista liiketta. [10]

Vuonna 1965 Marley tapasi studiossa nuoren pyhakoulunopettajan Rita Andersonin , joka oli hakeutunut Wailersin taustalaulajaksi . Aluksi heidan valinsa olivat etaiset, mutta myohemmin heista tuli rakastavaiset. Marley suostutteli Andersonin avioliittoon, jonka he solmivat 10. helmikuuta 1966, jotta Anderson voisi seurata Marleyta myohemmin Yhdysvaltoihin. Wailersin olemattoman levytyssopimuksen vuoksi menestys Jamaikalla ei ollut tehnyt Marleysta rikasta, minka vuoksi han lahti heti haiden jalkeen Yhdysvaltain Delawareen aitinsa luokse ansaitsemaan rahaa tarkoituksenaan perustaa Kingstoniin myohemmin oma levy-yhtio. [11]

Lapimurron odottelua

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Marley asui Delawaressa aitinsa tilavassa talossa ja teki sekalaisia toita tehtaissa ja ravintoloissa. Hanesta oli tulossa rastafari, ja hanella oli kristityn aitinsa kanssa uskontoaiheisia kiistoja. Marley palasi Jamaikalle, jossa uusi musiikkityyli rocksteady oli vuoden 1966 kuuman ja vakivaltaisen kesan aikana syrjayttanyt nopeatempoisemman skan. Han perusti muiden Wailersin jasenten kanssa Yhdysvalloissa tienaamillaan rahoilla oman, lyhytikaiseksi jaaneen levy-yhtionsa. Marley kasvatti vahaksi aikaa pitkan rastatukan , ja hanen uskonnollinen vakaumuksensa syveni. Rita synnytti Robertille tyttaren, ja perhe muutti Marleyn kotikylaan Nine Mileen, jossa Marley asui vuoteen 1970 asti. Wailersin levytykset olivat suosittuja tanssipaikoissa, mutta pojat eivat osanneet markkinoida niita radioasemille. [12]

Wailers joutui pitamaan taukoa, kun Marley vangittiin kuukaudeksi marijuanan hallussapidosta ja Bunny Livingston joutui samasta syysta vuodeksi vankilaan. Tana aikana Marley keskittyi jalkapallon pelaamiseen, Jimi Hendrixin ja funkin kuuntelemiseen seka vastasyntyneen poikansa hoitamiseen. Sitten Johnny Nashin ja Danny Simsin Cayman Records kiinnostui Marleyn ja Wailersin musiikista, ja kolmikko palkattiin levy-yhtioon lauluntekijoiksi viikkopalkalla. [13]

Vuonna 1969 Wailers aanitti kymmenen reggae-tyylista laulua tunnetulle tuottajalle Leslie Kongille . Marley oli kehittynyt laulajana, mutta levytykset eivat myyneet hyvin, ja Marley palasi lyhyeksi aikaa Yhdysvaltoihin sekalaisiin toihin. Palattuaan Jamaikalle uusien laulujensa kanssa Marley ryhtyi tekemaan yhteistyota reggae-uranuurtaja Lee Perryn ja The Upsetters -yhtyeen kanssa. Perryn vaikutuksesta Marley uudisti laulutapansa, ja Wailers sai uudenlaisen, hitaamman ja uhkaavamman soundin. Vuoden 1969 lopun ja 1970 alun aikana Wailers aanitti useita lauluja, joista tuli yhtyeen vakiokappaleita tuleviksi vuosiksi. [14]

Menestys Jamaikalla

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vuonna 1970 Marley vietti aikaa Ruotsissa Johnny Nashin kanssa, teki lauluja ja keikkaili. Ennen paluutaan Jamaikalle Marley ja muut Wailersit aanittivat Englannissa lauluja sikalaisille markkinoille ja yrittivat saada levytyssopimuksen. Vihdoin vuonna 1971 julkaistu Marleyn kirjoittama ”Trench Town Rock” nousi Jamaikalla listaykkoseksi ja teki Marleysta kansallisesti tunnetun ja Wailersista Trenchtownin koyhien sankareita. Marley perusti vaimonsa kanssa Tuff Gong Productions -levykaupan, ja Wailers ryhtyi aanittamaan ahkerasti uutta materiaalia. [15]

Marley alkoi myos rastafarille epatyypillisesti politisoitua ja esiintyi Michael Manleyn sosialistipuolue PNP:n kiertavassa vaalikampanjassa. Marley ja Wailers palasivat Lontooseen kiertamaan Johnny Nashin kanssa, mutta heidan aikaisemmin siella levyttamansa single ”Reggae On Broadway” ei ollut menestynyt. Nashin levy, jolle Marley oli kirjoittanut nelja laulua, oli sen sijaan noussut listaykkoseksi. Nashin palattua Yhdysvaltoihin Wailers jai Lontooseen rahattomana ja ilman tyolupaa tai paluulippuja. Marley kaveli Island Recordsin toimistoon ja onnistui tekemaan levytyssopimuksen omistaja Chris Blackwellin kanssa, vaikka Wailersin sopimus Simsin kanssa oli yha voimassa. Wailers sai Islandilta rahat kotimatkaan ja ryhtyi levyttamaan uusia lauluja albumia varten. [16]

Catch a Fire -albumin vuoden 1974 kansi.

Catch a Fire julkaistiin vuoden 1972 joulukuussa Britanniassa ja seuraavassa kuussa Yhdysvalloissa. Albumi oli ensimmainen stereona julkaistu reggae-albumi, ja sen kevyen kitarapitoinen soundi oli uutta reggaessa, joka siihen asti oli nojannut bassoon ja rumpuihin. Levy saavutti heti kriitikkojen suosion ja myi kohtalaisesti etenkin Britanniassa. Jimmy Cliffin Kingstonin kovanaama -elokuvan (1972) ilmestymisen jalkeen jamaikalainen musiikki loi lapi myos Yhdysvalloissa ja sita myota Wailersinkin musiikki tuli siella tutuksi. [17]

Vuonna 1973 Wailers teki menestyksekkaan Britannian-kiertueen. Heidan kolme vuotta aikaisemmin tekemistaan studionauhoituksista oli silla valin tehty kaikkien yllatykseksi albumi African Herbsman , joka sisalsi yhtyeen tarkeimpia kappaleita ennen Island Recordsin aikaa. [18]

Kotiinpaluun jalkeen Livingston ilmoitti lopettavansa konsertoinnin Jamaikan ulkopuolella. Tata seurasi uusi levy Burnin’ (1973), jolla oli yksi Marleyn tunnetuimmista lauluista ”I Shot the Sheriff” seka Marleyn ja Toshin yhdessa tekema ”Get Up, Stand Up”. Levya seurasi Yhdysvaltain-kiertue, joka teki heidat vihdoin tunnetuksi Yhdysvalloissa. Uusi Britannian-kiertue keskeytyi yhtyeen hajottua Marleyn ja Toshin riitojen saestamana. [19] Tosh oli kateellinen Marleyn hallitsevasta roolista yhtyeen lauluntekijana, ja Livingstonin pehmeat teemat eivat sopineet yhteen Marleyn katkerien protestilaulujen kanssa. [20]

Marley palasi Jamaikalle ja vietti aikaansa studiossa valmistellen uutta levyaan. Toshin ja Livingstonin lahdettya Wailersista levy-yhtio oli alkanut markkinoida Marleyta sooloartistina ja Wailersia taustayhtyeena nimella Bob Marley and the Wailers, vaikka Marley ilmoitti olevansa itsekin Wailer. [21]

Kansainvalinen supertahteys

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Eric Clapton levytti 1974 versionsa kappaleesta ”I Shot the Sheriff”, minka myota myos Marleysta tuli kansainvalisesti tunnettu. [22] Vuonna 1975 Wailers alkoi kiertaa jalleen, ja Marleyn kolmas levy Islandille julkaistiin nimella Natty Dread , vaikka Marley oli itse tarkoittanut sille nimeksi Knotty Dread . Albumin toinen kappale oli ”No Woman, No Cry”, joka kertoo Marleyn nuoruudenkokemuksista Trenchtownissa. Marley antoi laulun ystavansa Vincent Fordin nimiin, vaikka laulua pidetaan Marleyn itsensa tekemana. Marleylla oli tapana antaa yhtyetovereilleen ja ystavilleen nimellisen kunnian laulujensa kirjoittamisesta valttaakseen rojaltien menemisen Cayman Musicille , jonka kanssa hanen lauluntekijansopimuksensa oli yha voimassa [23] [24] . Jamaikan poliittisesti epavakaita oloja kommentoiva albumi oli suurmenestys niin Englannissa kuin Yhdysvalloissakin, vaikka Marleyn sanoitusten Haile Selassie -ylistysta ei aina ymmarrettykaan. [25]

Vuonna 1975 Marley tuotti newyorkilaisen Martha Velezin albumin, jolla tama esitti Wailersin kappaleita. Samana vuonna Marley ja Wailers tekivat menestyksellisen kiertueen Yhdysvaltoihin ja Britanniaan. [26]

Marleylta ilmestyi 1976 albumi Rastaman Vibration [27] . Marley oli suosionsa huipulla, ja Rolling Stone -lehti nimesi The Wailersit ”Vuoden yhtyeeksi” [28] . Time -lehti kirjoitti: ”Marley on Jamaikan supertahti. Hanen poliittinen vaikutuksensa vetaa vertoja maan hallitukselle. Hanen uuden albuminsa Natty Dread mystisena sankarina hanesta on jo tullut kansallinen symboli.” [29] Bob Marleysta oli tullut myos reggaen puhemies, ja New Musical Express kirjoitti, kuinka Marley oli ottanut laimentuneiden Mick Jaggerin , Bob Dylanin ja John Lennonin paikan miehena, jolla oli jotain sanottavaa. [30] Soundi -lehden Mikko Montonen kirjoitti Marleyn Tukholman -konsertista: ”Odotukseni Marleyn konsertista olivat tietysti valtaisat ? enempaa en voisi oikeastaan keneltakaan vaatia. Ja sain mita olin tullut hakemaan! Marley ja Wailers konserttilavalla on kokemus, jonka veroista ei ole. Heidan lahettamansa positiiviset varahtelyt sisaltavat tuskan ja ilon, heidan musiikkinsa elaa ja saa elamaan... Tama on reggae-musiikkia, laulaa Marley, eika hanen kanssaan voi totisesti olla eri mielta, vaan tunnustaa taman olevan oikeassa laulaessaan olevansa Herra Musiikki.” [31]

Vuonna 1976 Jamaika oli vajonnut poliittisen vakivallan kierteeseen, ja Marley paatti jarjestaa joulukuussa rauhankonsertin Smile Jamaica . Sosialistinen paaministeri Michael Manley, jota Marley ja rastafarit olivat tukeneet viela nelja vuotta aiemmin, kaytti tilaisuutta hyvakseen ja jarjesti vaalit vain kaksi viikkoa konsertin jalkeen. Marley ei pitanyt konsertin kayttamisesta poliittisiin tarkoituksiin ja sai myos kilpailevan puolueen JLP:n vihat niskaansa. Kaksi paivaa ennen konserttia kuusi tuntemattomiksi jaanytta asemiesta hyokkasi Marleyn taloon ja haavoitti useita siella oleskelleita ihmisia. Marley sai luodin hauikseensa ja hanen vaimonsa Rita sai pienen haavan paahansa, mutta kukaan ei kuollut. [32] Marley esiintyi kuitenkin konsertissa 90 000 ihmisen edessa yhdessa muiden haavoittuneiden Wailersien kanssa. Konsertin jalkeen han siirtyi turvallisuussyista pitkaksi aikaa Bahamalle . [33]

Vuonna 1977 Marley aanitti Lontoossa kappaleet seuraaville albumeilleen Exodus (1977) ja Kaya (1978) [34] . Han palasi Jamaikalle suureen rauhankonserttiin ja lahti vuonna 1978 ensimmaiselle laajalle, Kaya 78 -nimiselle maailmankiertueelle, joka vei hanet Yhdysvalloista Euroopan kautta Aasiaan ja Oseaniaan . [35]

Bob Marley esiintymassa sairaudestaan huolimatta energisesti Dalymount Parkissa Irlannissa heinakuussa 1980. [36]

Marley kavi Etiopiassa vuonna 1978. Matka voimisti hanen afrikkalaista identiteettiaan ja tietoisuuttaan Zimbabwen vapaustaistelusta , mika nakyi hanen seuraavalla levyllaan Survival . Levya tehdessa Marleyn kayttaytyminen alkoi muuttua hajamieliseksi ja ajoittain vakivaltaiseksi, ja han oli usein masentunut . Marley ja Wailers osallistuivat Bostonissa Afrikka-konserttiin, ja yhtye lahti levyn markkinointikiertueelle Yhdysvaltoihin, mutta Marleyn terveys alkoi huonontua ja han oli jatkuvasti liian vasynyt jopa antamaan haastatteluja. [37] Vuonna 1979 Marley erotti managerinsa Don Taylorin taman epaonnistuttua Gabonin -kiertueen jarjestelyissa kavaltaen samalla Marleylta rahaa. [38] Sairaudestaan huolimatta Marley jatkoi yhtyeineen ahkeraa kiertelya eri puolilla maailmaa. Zimbabwen itsenaistyttya vuonna 1980 Marley ja Wailers esiintyivat kaaoksessa yha olleen maan itsenaisyysjuhlissa huhtikuussa 40 000 ihmisen edessa. [39]

Kevaalla 1980 Marley julkaisi viimeiseksi jaaneen albuminsa Uprising . Se oli poliittista edeltajaansa henkilokohtaisempi levy, ja silla olivat muun muassa kappaleet ”Redemption Song” ja ”Could You Be Loved”. [40] Uprisingia seurasi Marleyn uran laajin kiertue, Tuff Gong Uprising , joka ulottui kahteentoista Euroopan maahan. Marleyn terveyden jatkuvasta heikentymisesta huolimatta konsertit saattoivat kestaa kolmekin tuntia. [41]

Sairaus ja kuolema

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Marley oli vioittanut isovarpaansa toistuvasti 1970-luvulla pelatessaan jalkapalloa. Kynnen alle oli tullut haava, joka ei parantunut vaan aukesi aina uudestaan. Lopulta haavaan, jossa luultavasti oli ollut luomi , kehittyi rasituksen mahdollisesti edesauttamana pahanlaatuinen melanooma , joka diagnosoitiin vuonna 1977 pitkalle edenneeksi acral -melanoomaksi. Syopakasvaimen vahingoittama kudos poistettiin, mutta uskonnollisista syista Marley ei suostunut koko varpaan amputointiin , vaikka se olisi ollut tarpeen syovan pysayttamiseksi. Syopa levisi seuraavien vuosien aikana hitaasti Marleyn aivoihin ja sisaelimiin , ja vuonna 1980 han sairastui niin, etta joutui keskeyttamaan Yhdysvaltain-konserttikiertueensa. Han kokeili raskaita kemoterapiahoitoja Yhdysvalloissa, mutta hanen tilansa jatkoi heikkenemistaan. [42] Kuolemaisillaan oleva Marley lensi Saksaan tohtori Isselsin holistisiin , kokeileviin ja kiisteltyihin hoitoihin ja alkoikin voida paremmin. Muutaman kuukauden kuluttua hanen vointinsa kuitenkin taas heikkeni, ja hoidot lopetettiin. [43]

Marley kuoli paluumatkallaan Jamaikalle 11. toukokuuta 1981 miamilaisessa Cedars of Lebanon Hospital -sairaalassa 36-vuotiaana. Han sai valtiolliset hautajaiset , ja hanet haudattiin kitaran, jalkapallon, marijuanan nupun, sormuksensa ja Raamatun kanssa. [42] [44] Hautajaiset noudattivat Etiopian ortodoksisen kirkon liturgiaa , mutta myos Twelve Tribes of Israel -rastafarit osallistuivat hautajaisiin. [45] Jamaikan hallitus oli saman vuoden alussa antanut Marleylle Order of Merit -kunniamerkin. [46]

Kuoleman jalkeen

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Marleyn patsas Kingstonissa Jamaikalla.

Marleyn kuoleman jalkeen vuonna 1983 julkaistiin postuumisti albumi Confrontation , jonka kappaleet ovat vuoden 1975 jalkeen vain Jamaikalla julkaistuja singleja ja muuta ekstramateriaalia. Levyn single ”Buffalo Soldier” nousi suureksi hitiksi. [47] Vuonna 1984 julkaistiin kokoelmalevy Legend , josta tuli Marleyn parhaiten myynyt albumi. Bunny Wailer on Marleyn kuoleman jalkeen julkaissut useita Marley-tribuuttilevyja. [48]

Marley ei tehnyt testamenttia . Hanen 30 miljoonan dollarin omaisuutensa annettiin Rita Marleylle, mista seurasi pitka oikeustaistelu, kun seka Marleyn kustantaja etta hanen lapsensa pyrkivat saamaan osansa perinnosta. [49] Wailersit menettivat Marleyn kuoleman myota kokonaan tulonsa, silla heilla ei ollut minkaanlaista sopimusta Marleyn kanssa. He saivat kuitenkin kertakorvauksen osuutena Marleyn perinnosta . [50]

Bob Marley oli reggaen tunnetuin edustaja, ja hanen poistuttuaan reggaen suosio hiipuikin jonkin verran. Reggae-kustantaja Daddy T-Roy Kaski on kutsunut Marleyta reggaen historiassa melko irralliseksi ilmioksi: ”Marley teki ainutlaatuista ja hyvin erilaista musiikkia, jota kukaan ei edes yrittanyt jaljitella. Musiikillisesti hanen vaikutuksensa ei ollut suuri, mutta muuten lahes mittaamaton.” Marleyn kuoleman myota myos reggaekulttuuri ja rastafari erosivat jalleen toisistaan. [51]

Marley on yha muistettu ja arvostettu ympari maailmaa ja etenkin Jamaikalla ja Afrikassa paitsi muusikkona, myos profeettana ja henkisena opettajana. [52] Afrikassa hanet muistetaan lisaksi sorrettujen sankarina ja vapaustaistelijana , mista hanelle myonnettiin vuonna 1978 afrikkalaisten aloitteesta Yhdistyneiden kansakuntien Kolmannen maailman rauhanmitali . [53]

Lauluntekijana

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Marley tunnetaan ennen kaikkea poliittisista protestilauluistaan , mutta han kirjoitti myos rakkauslauluja ja tanssittavaa musiikkia. Hanen protestilaulujensa savy vaihteli henkisesta aggressiiviseen. Niiden paateema oli Babylonin eli valkoisen sortokulttuurin kumoaminen seka orjuuden , aarimmaisen koyhyyden ja karsivien hyvaksikayton lopettaminen. Marleyn tunnetuimpia protestilauluja ovat esimerkiksi ”Get Up, Stand Up”, ”Revolution”, ”Zimbabwe”, ”Them Belly Full (But We Hungry)”, ”Redemption Song”, ”Chant Down Babylon” ja ”Burnin’ and Lootin’”. [54] Hanen tunnetuimpia rakkauslaulujaan ovat muun muassa ”No Woman, No Cry”, ”Is This Love?”, ”Stir it Up” ja ”Could You Be Loved?”. [55]

Marley kirjoitti sanoituksensa useimmiten selkealla jamaikanenglannilla , jota ymmarsivat muutkin kuin rastafarit. Haastatteluissaan han kuitenkin kaytti usein rastakielta , sanaleikkeja ja rastamystiikkaa . Sanoituksiaan han harvoin selitti jalkikateen, vaan antoi niiden puhua puolestaan. [56]

Alkuaikoina Marleyn laulut syntyivat ryhmatyona, mutta vuoden 1972 jalkeen han teki laulunsa yleensa itsenaisesti. Soolouraansa mennessa han oli kerannyt itselleen suuren varaston ajatuksia, sanontoja ja Raamatun sitaatteja seka loytanyt omat teemansa ja tekniikkansa. [57] Hanen sanoituksensa heijastavat sita jamaikalaista mystiikkaa ja kasitysta yliluonnollisen tavallisuudesta, jonka parissa han kasvoi koko ikansa. [58]

Tehdessaan laulua Marley teki usein sanoitusta ja savelta samanaikaisesti, minka ansiosta hanen laulujensa sanat ja savel nivoutuvat niin kiinteasti yhteen. Vaikka Marleyn sanoitukset ovat hyvin henkilokohtaisia, hanen elamantapansa oli yhteisollinen. Han teki laulujaan usein studiossa, jossa oli samanaikaisesti muitakin ihmisia, ja han otti joskus lauluihinsa heilta kuulemiaan ajatuksia. [59]

Yksityiselama

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vaikka Marley poltti lakkaamatta marijuanaa, han eli terveystietoista ja kurinalaista elamaa. Han oli intohimoinen jalkapallon harrastaja ja teki pitkia juoksulenkkeja jopa kiertueidensa aikana. Han nousi yleensa auringonnousun aikaan ja tarkkaili ruokavaliotaan , kuten rastafarit yleensakin. Marleyn ruokavalioon kuuluivat etenkin hedelmat , kasvikset , pavut , riisi , maito ja kala , mutta lihaa han ei normaalisti syonyt. Ulkomaankiertueet olivatkin Wailersille usein karsimysta, kun he joutuivat tyytymaan vieraaseen ja heikkolaatuiseen ruokaan. Vuoden 1975 Amerikan-kiertueella yhtyeella oli jo oma kokki mukanaan, ja paikalliset jamaikalaissiirtolaiset kantoivat tuoretta ruokaa ja marijuanaa pukuhuoneeseen. [60]

Bob ja Rita Marley olivat naimisissa nuoruudestaan Bobin kuolemaan saakka. Heidan suhteensa oli kuitenkin huonontunut jo 1970-luvun alkuun mennessa: he pettivat toisiaan, Bob vietti aikansa rastaystaviensa kanssa, ja pariskunta tappeli keskenaan vakivaltaisesti. [61] Avioitumistaan katunut Bob rakensi myos mielellaan myyttia siita, kuinka hanen avioliittonsa Ritan kanssa oli ollut mustan magian seurausta. [62]

Marleylla oli avoimesti lukuisia tyttoystavia koko elamansa ja avioliittonsa ajan, ja hanella on vahintaan 12 lasta yhdeksan eri naisen kanssa. [63] Marleyn kuollessa hanella oli oikeusistuimissa meneillaan yhteensa 23 isyysjuttua. [64] Yksi hanen lastensa aideista oli jamaikalainen Miss Maailma Cindy Breakspeare . [65] Lapsista Ziggy , Stephen , Julian , Ky-Mani ja Damian ovat luoneet omaa uraa muusikkoina, seka Cedella nayttelijana. [66]

Nuoruudessaan Marley kuului mustien jamaikalaisten kirkkoon, jossa han oppi hymneja ja gospellauluja , ja jonka opetukset kuuluivatkin hanen ensimmaisissa lauluissaan. Marleyn maailmankuvaan sekoittui nuorena myos afrikkalaisten uskomusjarjestelmien yliluonnollisuutta seka lopulta rastafarismin opetukset nuorelle miehelle. [67]

Marley oli 1960-luvulta lahtien harras rastafari-uskonnon harjoittaja. Han sai ensikosketuksensa rastafarismiin muutettuaan Trenchtowniin aitinsa kanssa 1950-luvun lopulla, minka jalkeen hanen rastatietoisuutensa vahitellen kasvoi. [68] Marley kertoi aluksi vierastaneensa Trenchtownin rastafarien rummutusta ja afrikkalaista energiaa. [69] Vuonna 1966 Marleyn vaimo Rita tuli rastauskoon Etiopian keisarin , rastojen jumalakseen kohottaman Haile Selassien Jamaikan-vierailun seurauksena samaan aikaan, kun Bob itse asui Yhdysvalloissa. Marleyn ensimmainen rastahenkinen levytys oli vuonna 1968 aanitetty ”Selassie is the Chapel”. [68] Tarkeimmat rastafarioppinsa nuori Marley sai Joe Higgsilta . [69]

Marley kuului vuonna 1968 perustettuun Twelve Tribes of Israel -rastaseurakuntaan ja tuki sita rahallisesti. Liittyessaan seurakuntaan Marleylle annettiin heimonimekseen Joosef, ”han, joka johtaa kansansa vapauteen”. [70] Marley puhui uskostaan, Raamatusta ja Haile Selassien jumaluudesta toistuvasti haastatteluissaan. Haile Selassien kuolema vuonna 1975 hammensi rastafareja, mutta ei lopettanut Marleyn uskoa Selassieen. [71] Vuonna 1977 Marley sai Haile Selassien pojanpojalta keisarille kuuluneen Juudan leijona -sormuksen, josta tuli Marleyn tarkein esine, jota han piti sen jalkeen sormessaan paivittain elamansa loppuun asti. [72] Jamaikan rastafarien parissa Marleyhin suhtauduttiin hanen kuolemansakin aikaan kuitenkin ristiriitaisesti: jotkut rastavanhimmat arvostelivat hanta ryhtymisesta valkoisten viihdyttajaksi, rahan tekemisesta Rastafarin nimella ja saksalaiseen hoitoon turvautumisesta jamaikalaisen sijaan. [73]

Joitain kuukausia ennen kuolemaansa Marley liittyi Etiopian ortodoksiseen kirkkoon ja otti kasteessaan nimen Berhane Selassie eli ”Pyhan kolminaisuuden valo”. [74]

Yhteiskunnallinen toiminta

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Marley oli poliittisesti tiedostava, ja han tuki 1970-luvun alussa sosialisti Michael Manleyn PNP-puoluetta seka arvosti mustaa nationalistia Marcus Garveyta ja yhdysvaltalaista vasemmistoaktivistia Angela Davisia . [75] Marley lahjoitti paljon rahaa hyvantekevaisyyteen Jamaikalla: 1970-luvun lopulla han avusti saannollisesti noin 4 000 ihmista. [76]

Studioalbumit

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Tunnustuksia

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
  • Dawes, Kwame:  Bob Marley: Lyrical Genius . Sanctuary, 2002. ISBN 1-86074-433-8 .
  • Davis, Stephen:  Bob Marley . Arthur Barker Limited, 1983. ISBN 0-213-16855-3 .
  • Kosmos, Kari:  Bob Marley. Mies, musiikki & mystiikka . 2. uudistettu laitos (1. laitos: Like, 1999). Helsinki: Johnny Kniga, 2007. ISBN 978-951-0-32887-3 .
  1. A Timeline of Bob Marley's Career Third Field. Viitattu 13.12.2013.
  2. Bob Marley’s father was a 60-year-old scouse soldier who got icon’s mum pregnant at 16 21.4.2012. The Sun. Viitattu 27.10.2012.
  3. Davis, s. 8?12
  4. Revealed: The white ex-naval officer who fathered Bob Marley was a British captain from Essex 19.4.2012. Daily Mail Online. Viitattu 27.10.2012.
  5. Davis, s. 13?16
  6. Davis, s. 17?18
  7. Davis, s. 24?30
  8. Davis, s. 31?35
  9. Davis, s. 36?41
  10. Davis, s. 46?48
  11. Davis, s. 50?55
  12. Davis, s. 57?65
  13. Davis, s. 66?70
  14. Davis, s. 72?81
  15. Davis, s. 82?87
  16. Davis, s. 87?95
  17. Davis, s. 100?102
  18. Davis, s. 103?105
  19. Davis, s. 106?113
  20. Davis, s. 124
  21. Davis, s. 114?115
  22. Davis, s. 122?123
  23. Davis, s. 150
  24. Spencer Leigh: Vincent Ford: Songwriter credited with composing 'No Woman, No Cry' 7.1.2009. The Independent. Viitattu 27.10.2012.
  25. Davis, s. 125?127
  26. Davis, s. 130?132
  27. Davis, s. 151
  28. Davis, s. 142
  29. Davis, s. 148
  30. Davis, s. 155
  31. Kosmos 2007, s. 103.
  32. Dread, beat and blood 16.7.2006. The Guardian. Viitattu 27.10.2012.
  33. Davis, s. 156?164
  34. Davis, s. 167?168
  35. Davis, s. 182?190
  36. Ras Michael: Bob Marley: Live at Dalymount Park 1980 (Eddie Mallin, Photographer) 9.12.2012. Midnight Raver. Viitattu 20.12.2013.
  37. Davis, s. 191?203
  38. Dawes 2002, s. 289.
  39. Kosmos 2007, s. 151?156.
  40. Davis, s. 206?207
  41. Kosmos 2007, s. 160.
  42. a b A Death by Skin Cancer? The Bob Marley Story 15.4.2011. Repeating Islands. Viitattu 27.10.2012.
  43. Davis, s. 221?227
  44. Doug Miller: Happy Birthday, Bob! BobMarley.com has compiled 62 facts about Bob, in honor of his 62nd birthday 5.2. 2007. bobmarley.com. Viitattu 14.4.2008. (englanniksi) [ vanhentunut linkki ]
  45. Kosmos 2007, s. 174.
  46. Kosmos 2007, s. 170.
  47. Kosmos 2007, s. 179?181.
  48. Kosmos 2007, s. 186?187.
  49. Kosmos 2007, s. 194?195.
  50. Kosmos 2007, s. 189.
  51. Kosmos 2007, s. 178?179.
  52. Kosmos 2007, s. 198?199.
  53. David Cupples: Africa: Of Myth and Man - the Legacy of Bob Marley 20.9.2012. AllAfrica.com. Viitattu 20.12.2013.
  54. Megan Romer: Bob Marley's 10 Best Protest Songs About.com. Arkistoitu 18.10.2013. Viitattu 21.12.2013.
  55. Megan Romer: Bob Marley's Best Love Songs About.com. Arkistoitu 6.1.2014. Viitattu 6.1.2014.
  56. Dawes 2002, s. 17?18.
  57. Dawes 2002, s. 16?17.
  58. Dawes 2002, s. 28.
  59. Dawes 2002, s. 34?37.
  60. Davis, s. 131?133
  61. Kosmos 2007, s. 74.
  62. Dawes 2002, s. 27.
  63. Bob Marley: All His Children & 9 Baby Mommas 26.7.2011. Feelnumb.com. Viitattu 27.10.2012.
  64. Kosmos 2007, s. 144.
  65. Davis, s. 166
  66. Kosmos 2007, s. 190?192.
  67. Dawes 2002, s. 129.
  68. a b Kosmos 2007, s. 33, 40?41.
  69. a b Dawes 2002, s. 26?27.
  70. Kosmos 2007, s. 94?95.
  71. Davis, s. 143?144, 139?140
  72. Davis, s. 171
  73. Kosmos 2007, s. 172?173.
  74. Davis, s. 221
  75. Davis, s. 115, 139
  76. Kosmos 2007, s. 139.
  77. Marley's legend undiminished 10.5.2001. BBC News. Viitattu 27.10.2012.
  78. Bob Marley Rock'n'Roll Hall of Fame. Viitattu 27.10.2012.
  79. Brian Richardson: Bob Marley: Roots Revolutionary 2005. Socialist Review. Arkistoitu 30.7.2012. Viitattu 27.10.2012.
  80. New Grammy Lifetime Award for Bob Marley 15.8.2012. Jamaica Observer. Arkistoitu 26.10.2012. Viitattu 27.10.2012.
  81. 100 Greatest Artists: Bob Marley Rolling Stone. Arkistoitu 11.7.2013. Viitattu 27.10.2012.

Aiheesta muualla

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]